Pirkko Ahokas-Tuohinnolla on kaksi kotiseutua: Karjala ja Pattijoki. Hän tuli Raaheen lievittämään lääkäripulaa. Hän osallistuu kunnallispolitiikkaan ja vaalii lottaperinnettä. Raahen kaupunki myönsi hänelle Pro Raahe -mitalin nro 102 vuonna 2017.

Perhe joutui evakkoon Karjalasta

Pirkko syntyi vuonna 1950 Kalajoella, jonne Ahokkaan perhe päätyi evakkotaipaleellaan. Heidän oli lähdettävä sodan jaloista Lahdenpohjan kauppalasta Laatokan rannalta.

– Vanhempani menettivät sodan takia oman kotiseutunsa Karjalassa. Olen asunut kahdessa kulttuurissa, kotona karjalaisessa ja muualla pohjalaisessa. Karjalainen kodinperintö on minulle rakas. Toimin isäni kotikyläseuran puheenjohtajana, ja olemme toimittaneet kotiseutuun liittyviä kirjoituksia ja kirjoja. Tapaamme vuosittain yleensä Virtain tai Alavuden seudulla, jossa on paljon isäni ja äitini kyläläisiä ja heidän jälkeläisiään, hän kertoo.

Lääkäriksi Raaheen

Pirkko oli hyvä oppilas koulussa ja kirjoitti kuusi ällää Kalajoen Yhteiskoulussa, josta sai valkolakin vuonna 1969. Yhdeksi syyksi ammatinvalinnalle hän arvelee hyvän koulumenestyksen ja toiseksi syyksi kunnanlääkäri Untamo Soraston, joka teki häneen vaikutuksen. Sorasto oli koulutukseltaan kirurgi ja teki jopa leikkauksia Kalajoen sairaalassa. – Sehän ei olisi nykyään mahdollista, hän huomauttaa.

Pirkko valmistui lääkäriksi Oulun Yliopistosta helmikuussa 1975. Hän oli kuullut, että Raahessa on lääkäripula, niinpä hän meni eräänä iltapäivänä Raahen sairaalaan kysymään, olisko töitä vastavalmistuneelle lääkärille. Hänet ohjattiin johtavan lääkärin, Seija Niemi-Pynttärin, kansliaan. Kun Niemi-Pynttäri kuuli Pirkon asian, hän vastasi riemastuneena, että ”vaikka heti, aloitatko huomenna?” Pirkko aloitti työt seuraavana aamuna. Ensimmäisen yön hän sai nukkua ylilääkärin kanslian sohvalla, koska hänellä ei ollut vielä asuntoa.

Matti Kantanen pyysi Pirkkoa reumapotilaiden vastuulääkäriksi. Hän suostui, koska jokin reumapotilaissa oli koskettanut häntä. Hän koki lisäkoulutuksen tarpeen kipeänä, ja Raahen sairaala lähetti hänet Heinolaan reumakurssille. Hän kiinnostui näistä mystisistä reumasairauksista, monimutkaisista tulehdusprosesseista ja haki erikoistumispaikkaa.

Erikoistuttuaan sisätauteihin ja reumatologiaan hän palasi Raahen sairaalaan vuonna 1987, jolloin hän aloitti sisätautilääkärin työn ohessa reumapoliklinikan hoitamisen.

”Yleislääketieteeseen, reumatologiaan ja sisätauteihin erikostunut Pirkko Ahokas-Tuohinto jäi eläkkeelle 4 vuotta sitten (v. 2013), mutta hän tekee yhä 2 päivää viikossa töitä Raahen sairaalassa reumalääkärinä – Raahen ainoana. Reumalääkäreitä on Suomessa hyvin vähän, hänen mukaansa vain hiukan päälle sata. Työssä häntä pitää ennen kaikkea se, että hän pitää työstään.

– Potilastyö on hyvin antoisaa. Minulla on potilaita, jotka olen tuntenut vuosikymmeniä. (RS 6.12.2017) Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Pirkko työskenteli osa-aikaisesti viitisen vuotta.

Vuonna 2017 Pirkko toimitti yhdessä Irmeli Marttilan kanssa kirjan Gellmanin testamentti ja muita tositarinoita, joka kertoo Raahen sairaalan 50-vuotisen ja Raahen seudun terveydenhuollon 150-vuotisen historian.

Kuntapolitiikkaa ja kotiseututyötä

Pirkko tunnetaan Raahessa yli 20 vuotta jatkuneesta urasta kuntapolitiikassa. – Politiikka on kiinnostanut minua lapsuudesta lähtien. Pattijoelle muutettuani minua pyydettiin valtuustoehdokkaaksi, hän kertoo.

Pirkko on Pattijoen kotiseutuyhdistyksen aktiivijäsen ja oli kantava voima Jokelan kyläkirjan, Muistojen Jokela, teossa vuonna 2013.

– Minusta tuli pattijokinen, jokelankyläläinen mentyäni naimisiin Esko Tuohinnon kanssa vuonna 1999, hän kertoo ja sanoo, että Jokelankylä on hyvä paikka asua. Se muistuttaa hänen kotikyläänsä, joka sijaitsi Kalajoella Vanhan Raahentien varrella.

Lottaperinne elää Raahessa

Pirkko on lottaperinnettä vaalivan Raahentienoon Maanpuolustus Perinne ry:n jäsen.  – Äitini ei ollut lotta, mutta itse olen kokenut lottien tekemän työn hyvin merkittävänä ja siksi olen halunnut olla mukana lottatyössä.

Yhdistyksen jäsenet osallistuvat kaikkien veteraanien, lottien, sotilaspoikien sekä pikkulottien hautajaisiin, mikäli omaiset pyytävät.

– Laskemme lotille ja pikkulotille saatesanojen kera sinivalkoiset kukat, ja veteraaneille sekä sotilaspojille havuseppeleen, myös saatesanojen kera. Yhdistyksen lippu sekä Suomen lippu ovat mukanamme arkun vierellä kunnioittamassa heidän työtään. Meillä on tilaisuudessa yllämme perinneasut: lottapuku ja sotilaspuku sodan ajalta. Joulun alla järjestämme lottakahvilan Seminaarin joulussa ja Meripäivillä Museon rannassa. Molemmissa kahviloissa tarjoamme sota-ajan leivonnaisia.

Voimaa harrastuksista

”Pirkko Ahokas-Tuohinto katsoo, että hyvät harrastukset antavat voimaa. Hän hoitaa kuntoaan liikkuen maastossa ja kuntosalilla. Talvisin on ollut tavoitteena hiihtää 1 000 kilometriä; kesällä hän pyöräilee ja aikoo tehdä pari pitempää retkeä Suomessa tai Unkarissa.

Kaiken lisäksi hän on kova liikkumaan ja polkemaan pyörää. Kesäisin on pakko tehdä jokin pitkä pyöräretki vaikka Karjalassa tai Virossa tai sitten EU:n Unkariin kustantamilla hyvillä pyörätiellä Balatonin ympäri. – Pyörätiet ovat Unkarissa paljon paremmassa kunnossa kuin meillä, hän tietää.” (RS 6.12.2017)

– Hiihto on minun lempilajini, hän sanoo. Siihen on Jokelankylällä mainiot mahdollisuudet. Laduilla tapaa myös tuttuja.