• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Helmi Tengén – Unionin tukipylväs

”Veistonopettajan paikkaa hakiessani syrjäytin 9 mieshakijaa, koskapa aikaisemmat ansioni ja ulkomaanmatkoilla hankkimani lisäoppi veivät minut ehdottomasti toisten hakijoitten edelle. Kun menin nostamaan ensimmäistä palkkaani, hämmästyin suuresti, kun se oli huomattavasti pienempi, kuin se palkka, joka oli hakemusilmoituksessa mainittu. Tarkastaja v. Bonsdorff sanoi syyksi sen, että olen nainen. En voinut ymmärtää, mitä tekemistä sukupuolellani oli tämän asian kanssa. Lopulta sain tarkastajankin uskomaan, että jos kerran hoidan poikia ja opetan heidät yhtä hyvin veistämään kuin mieskolleegani, minulle on maksettava ilmoituksessa luvattu palkka ja suotava muut virkaan kuuluvat edut. Niinpä sitten olenkin koko opettajanaoloaikani nauttinut miesopettajien kanssa samaa palkkaa.”

Helmi Tengén oli Naisasialiitto Unionin aktiivisimpia ja värikkäimpiä jäseniä, mutta vaikutti lisäksi mm. Helsingin Naisopettajain Yhdistyksessä, Suomen Naisopettajain Liitossa, Helsingin voimistelijain liitossa ja Autoklubissa. Itseään hän piti juoksupoikana, joka oli aina valmis tekemään, mitä oli tarvis tehdä.Lue lisää Helmi Tengénin elämästä.
 

kirjoittanut Maritta Pohls, julkaistu 5. 12. 2016

Hilkka Hallanoro – Keskikoululaisen päiväkirjasta

”Kaikki ihmiset puhuvat sodasta…” kirjoitti viisitoistavuotias keskikoululainen Hilkka Hallanoro (myöh. Ruokolainen) päiväkirjaansa sunnuntaina 3. päivänä joulukuuta 1939. Matti Leander Hallanoro työskenteli ratamestarina VR:llä. Hilda-vaimo oli kotiäiti. Pariskunnalla oli 7 lasta: 6 tyttöä ja poika. Hilkka Tellervo oli lapsista toiseksi nuorin. Hän oli syntynyt 30.10.1924 Kannuksessa. Perhe oli muuttanut vuosikymmenen alussa Raaheen. Matti oli itse piirtänyt…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 10. 5. 2025

Greta Dahlström – Säveltäjä ja kansansävelmien kerääjä

Greta Dahlström o.s. Stenbäck (1887-1978) oli säveltäjä, musiikinopettaja, kuoronjohtaja ja yksi tärkeimmistä suomenruotsalaisen kansanmusiikkiperinteen tallentajista. Hän keräsi yli 3 000 suomenruotsalaista kansansävelmää 40 vuoden aikana.     Tyrvään piirin piirilääkärina ollessaan Otto Stenbäckin perheeseen syntyi tytär Greta (Sofia Margareta) vuonna 1887. Vaasassa syntynyt piirilääkäri Edvard Otto Stenbäck (1840-1904) oli mennyt naimisiin vuonna 1877 Sofia Fransiska…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 4. 5. 2025

Maija Haavisto-Hyvärinen: Geologin uran valinta yllätti itsenikin

Elämänkaareni alkoi Lapin sodan aikana kevättalvella vuonna 1945. Vanhempani olivat tutustuneet Rovaniemellä jatkosodan lopulla. Punkalaitumella syntynyt isäni (1923–1993), joka oli kotoisin Kittilästä. Martta toimi sairaanhoitajatätinsä apuna kuljetettaessa junalla Sallan rintamalta haavoittuneita ja menehtyneitä sotilaita Rovaniemelle.  Kihlapari Martta ja Onni saivat tukea myös Martan toiselta tädiltä . He kuulivat myös ensimmäisinä sodan loppuvaiheessa Martan odottavan minua.…

kirjoittanut Maija Haavisto-Hyvärinen , julkaistu 1. 5. 2025

Arja Virolainen – Urheilija, liikunnanopettaja, monipuolinen liikkuja

Arja Virolainen muistetaan Raahessa menestyneenä keihäänheittäjänä ja monipuolisena urheilijana. Hän työskenteli 35 vuotta liikunnanopettajana. Eläkepäivinään hän golfaa, kävelee, pyöräilee, liikkuu aktiivisesti ja monipuolisesti. Arja Liisa (Sabra) Virolainen (o.s. Mustakallio) syntyi 4.6.1946 Pyhäjoella. Hän sanoo, että isä johdatti hänet urheilun pariin. Isä Niilo Viljo Mustakallio (s. 1918 Pyhäjoki) oli työssä Ruona Oy:ssä (myöh. Raahe Oy). Hän…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 1. 5. 2025

Päivi Ali-Lekkala – Parasta töissä on ollut asiakaspalvelu ja ihmisten kohtaaminen

”Olen työnarkomaani”, Päivi Ali-Lekkala kuvaa itseään. Hänen pitkä ja monipolvinen työuransa koostuu toimistotöistä, autokoulunopettajan ja markkinointisihteerin tehtävistä. Hän jatkaa edelleenkin (2025) työuraansa pätkittäin ajokorttikokeiden vastaanottajana. Päivi Ali-Lekkala syntyi 8.12.1952 Tammelassa, Kanta-Hämeessä. Perheen isä Eero työskenteli linja-autonkuljettajana. Raili-äiti oli ammatiltaan kirjanpitäjä. Päivin syntyessä isä oli 23-vuotias ja äiti 18-vuotias. Nuori perhe muutti työn perässä useita kertoja:…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 1. 5. 2025

Ida Moberg – Unohdettu suomalainen naissinfonikko

Säveltäjä Ida Moberg on ensimmäisiä suomalaisia naissinfonikkoja. Häntä on myös kutsuttu Suomen ensimmäiseksi naissäveltäjäksi. Säveltäjä Ida Moberg oli tuottoisa, hän sävelsi lähes 100 teosta. Mutta Ida Mobergia ei tunneta, koska hänen teoksiaan ei ole painettu. Sinfonian käsikirjoituskin on yhä edelleen kateissa.  Helsingissä syntyneen Ida Georgina Mobergin (1859-1947) vanhemmat olivat soitinrakentaja ja puuseppä Alexander Moberg (1814-1885)…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 29. 4. 2025

Pauliina Vanhatalo – ”Viihdyn historiaa henkivässä pikkukaupungissa”

”Kirjailijan ammatti merkitsee minulle, että tutkin, luen, ajattelen, kuvittelen ja kirjoitan työkseni.” Pauliina Vanhatalo syntyi Oulussa 18.4.1979. Perhe muutti Kemiin vuonna 1980 ja Keminmaahan vuonna 1983. Oulusta ja Kemistä hänen muistikuvansa jäivät vähäisiksi. Diplomi-insinööri-isä Kalevi Vanhatalo toimi opettajana Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa, ja biokemistiksi opiskellut Arja Vanhatalo (o.s. Kukkola) huolehti kodista ja lapsista. ”Meitä on neljä sisarusta.…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 29. 4. 2025

Helvi Leiviskä – Suomen ensimmäisiä naissäveltäjiä

Helvi Leiviskä oli suomalaisten naissäveltäjien uranuurtaja ja ensimmäinen merkittävä naispuolinen säveltäjä ja naissinfonikko Suomessa. Hän loi monipuolisen orkesteri-, laulu- ja kamarimusiikkituotannon. Säveltäjä Helvi Leiviskä ei suinkaan ole unohdettu taiteilija. Hänen elämäkertansa julkaistiin vuonna 2017 ja 2000-luvulla levytettiin hänen säveltämiään teoksia.  Helvi Lemmikki Leiviskän (1902-1982) isä oli muhoslainen pappi ja kirjallisuuden suomentaja Hannes Leiviskä (1873-1918) ja…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 21. 4. 2025

Johanna Häkkinen – Suuren perheen äiti Raahen Lapaluodossa

”Me olemme niin pahoja nauramaan”, Miina (Johanna) Häkkinen sanoi lehtihaastattelussa keväällä 1941 ja jatkoi: ”Suru on jossain syvemmällä, sillä kaksi poikaa kaatui talvisodassa.” Jooseppi (Joose) Häkkinen oli syntynyt Limingassa vuonna 1872 (k. 1958). Hän oli pienikokoinen, muhkeaviiksinen mallipuuseppä. Ollessaan töissä Tornionjoen ruotsinpuoleisen Karungin kylässä hän tapasi Johanna Vilhelmiina (Miina) Hjortin (s. 18.7.1882, k. 19.12.1960). Nuorukainen…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 11. 4. 2025

Laina Westerlund – Naiset Mukaan -toimikuntien kehittäjä

Tamperelainen Laina Westerlund (1878-1949) oli yhdessä aviomiehensä Viktor Westerlundin kanssa perustamassa Tampereen Työväen Osuuskauppaa. Laina halusi enemmän naistoimintaa Suomen Työväenosuuskauppaliikkeeseen. Hän oli perustamassa Naiset Mukaan -toimikuntia 1920-luvulta lähtien. Hän oli myös aktiivijäsen Tampereen Sos.-dem. Naisyhdistyksessä.      Laina Maria Johansson syntyi Tampereella vuonna 1878. Maalari Viktor Leander Westerlund (s. 1865) kuulutettiin avioliittoon tammikuussa 1905 kauppa-apulaisen…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 11. 4. 2025

Inkeri Savolainen – sukupuolten tasa-arvon kannattaja

    Inkeri Savolaisesta (1922–2014) Suomalaisen Naisliiton ja sen Helsingin Osaston historioihin pienoiselämänkerran kirjoittanut kertoo, että Inkeri muisteli kiitollisena Naisliitossa saamaansa vastaanottoa. Sodan jälkeen sopeutuminen oli vaikeaa koko kansalle, mutta varsinkin menetetyltä Karjalan alueelta Suomeen muuttaneille. Inkeri, joka oli syntynyt Lahdenpohjan kauppalassa ja käynyt siellä kansakoulun, kertoi kotiutumisensa Naisliittoon sujuneen hyvin myös siksi, että Helsingin…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 28. 3. 2025

Iida Fri – Kansakoulun opettaja, historian tekijä monessa kunnassa

Kansakoulunopettaja Iida Frin (myöh. Artimo) nimi mainitaan monen kunnan historiassa. Opettajan toimen ohella hän oli näkyvä henkilö kulloisessa asuinkunnassaan. Pattijoen-vuosinaan hän toimi useissa yhdistyksissä ja kunnallisissa luottamustoimissa. Hän vaikutti myös opettajien yhdistyksessä ainakin Raahessa ja Antreassa. Iida Fri (o.s. Pakarinen, vuodesta 1932 Artimo) syntyi 27.9.1882 Rautalammilla. Hänen vanhempansa olivat Kalle Mikonpoika Pakarinen (s.1852) ja Katrina…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 22. 3. 2025

Aino Suits – Kulttuurivaikuttaja ja Tarton yliopiston lehtori

Aino Suits oli opiskellut Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta, kansatiedettä, taidehistoriaa ja kansanrunoutta vuosina 1903-1912. Hänestä tuli suomalais-virolaisen kulttuurin moniottelija.   Aino Emilia Thauvón syntyi 1884 Haapajärvellä kuusilapsiseen pappisperheeseen. Ainon isä oli Torniossa vaikuttanut kirkkoherra ja alkeiskoulun rehtori Johan Fredrik Thauvónin (1828-1918) poika Emil Thauvón (1860-1926) ja äiti Raahessa syntynyt Katarina Alma Alexandra (1859-1892)…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 18. 3. 2025

Constance Montgomery – 1800-luvun kansalaisaktivisti

Lasimaalaus ”Antakaa lasten tulla minun työni” Diakonissalaitoksen kirkossa Helsingin Kalliossa muistuttaa vuonna 1923 kuolleesta hyväntekijästä, rouva Constance Montgomerystä. Varat lasimaalauksen hankintaan Diakonissalaitos sai tämän pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa testamenttilahjoituksesta.   Rouva Constance Montgomery eli ja toimi oman säätynsä ja aikakautensa mukaisesti. Hänen nimensä on jo unohtunut, mutta toiminta heikommassa asemassa olevien helsinkiläisten hyväksi ansaitsee tulla muistutetuksi. Lukuisissa…

kirjoittanut Jaana af Hällström, julkaistu 15. 3. 2025

Hanna Huotari – Kainuusta Orivedelle

Luokanvalvojani Hanna Huotari, Oriveden Yhteiskoulun luonnonhistorian lehtori, oli sisukas ihminen. Hanna Emilia syntyi 30.10.1900 Sotkamossa pienviljelijän perheeseen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1920 Kajaanin yhteislyseosta. Hanna Huotari opiskeli ensin vuoden Kauppakorkeakoulussa. Todettuaan, ettei ala sovi hänelle, hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon opiskelemaan luonnontieteitä ja maantietoa. Hanna Huotari valmistui filosofian maisteriksi 1927. Hanna Huotarin koulutoverina Kajaanissa oli tuleva presidentti…

kirjoittanut Anneli Ojala, julkaistu 15. 3. 2025

Ida Sarkanen – Suomalaisen Naisliiton puheenjohtaja ja tunnettu luennoitsija

Maisteri Ida Sarkanen oli sisäistänyt naisasian ja toimi sen mukaisesti olemalla kansanedustajaehdokas useampaan kertaan ja oli arvostettu luennoitsija, joka lukuisissa tilaisuuksissa kertoi naisasiasta ja avioliittolain uudistamisesta.   Ida Vilhelmina Mikkonen syntyi Keiteleellä vuonna 1885. Isä oli nimeltään Aapeli Pekanpoika Mikkonen (1856-1906) ja äiti Anna Maria (1851-?) o.s. Jäntti. Perheessä oli neljä lasta.     Kesäkuun…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 6. 3. 2025

Elisabeth Blomqvist – Naisten koulutuksen uranuurtaja

Anna Charlotta Elisabeth Blomqvist syntyi Helsingissä vuonna 1827. Hän oli Suomen naiskasvatuksen tiennäyttäjä, tyttökoulun johtajatar, tyttöjen opetuksen uudistaja ja naisopettajien koulutuksen pioneeri. Elisabeth Blomqvist on Suomen ensimmäinen nainen, joka on kuvattu mitaliin.   Elisabeth Blomqvistin isä oli oppihistorian professori ja yliopiston kirjastonhoitaja Alexander Blomqvist (1796-1848 ), joka oli syntynyt ruukinpatruuna Alexander Magnus Sederholmin ja palvelija…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 27. 2. 2025

Irene Mendelin – Naisasianainen ja ensimmäinen runokokoelman julkaissut naisrunoilija

Runoilija ja kääntäjä Irene Mendelin (1864-1944) oli ensimmäinen suomeksi runokokoelmia julkaissut nainen ja oman aikansa naisasianainen. ”Hiljaa juuri kuin lammen laine” on Irene Mendelinin sanoittama laulu.   Keski-Suomen Suojeluskuntalainen tammikuun numerossaan vuonna 1925 onnitteli Irene Mendeliniä hänen 60-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi seuraavin sanoin: ”Irene Mendelin ei ole koskaan pyrkinyt loistamaan. Hän on tehnyt työtä kaikessa hiljaisuudessa ja…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 19. 2. 2025

Saara Mikkola – isän tyttärestä itsenäiseksi vaikuttajanaiseksi

Äidiltäni Saara Mikkolalta jäi muistelmien kirjoitus kesken. Paljon hänellä oli kuitenkin muistelmiensa kirjoituskonetekstiä ja otsikoksi luonnoksia, joista valitsin tämän ”Isän tyttärestä itsenäiseksi vaikuttajanaiseksi”. Isänsä kirkkoherra Jussi Annalan rooli oli suuri koko äitini elämässä alusta loppuun. – Helsingin Sanomissa otsikoin lyhyen muistokirjoituksen otsikolla ”Sosiaalipolitiikan tienraivaaja oikealta”. Se oli suppeampi ja korosti äitini roolia eduskunnan silloisen sosiaalivaliokunnan…

kirjoittanut Jaakko Mikkola, julkaistu 1. 2. 2025

Eeva Koskinen – Tärkeää työtä maailman tyttöjen ja naisten puolesta pitää jatkaa!

Perniöläinen menehtyi 74-vuotiaana 30.8.2024. Hän jätti jälkeensä selkeän viestin: ”Tärkeää työtä maailman naisten ja tyttöjen hyväksi on jatkettava. Kohti tasa-arvoa on kuljettava.” Toimittaja ja aktivisti Eeva panosti elämänsä aikana vahvasti juuri tähän työhön maailman haastavissakin oloissa. Periksi antaminen ei kuulunut hänen ominaisuuksiinsa. Hänen jälkeensä jatkuu yhteistyö mm. afganistanilaisten naistoimittajien kanssa, vaikka nykyinen Taliban-hallinto onkin kieltänyt…

kirjoittanut Hia Sjöblom, julkaistu 1. 2. 2025

Ottilia Stenbäck – Tyttökoulun johtajatar ja NNKY:n perustajajäsen

Tuleva suomalaisen tyttökoulun johtajatar ja Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Ottilia Stenbäck (Tiila) syntyi 31.12.1848 Alavudella. Hänen vanhempansa olivat rovasti ja valtiopäiväedustaja Alahärmässä syntynyt Karl Fredrik Stenbäck (1798-1875) ja luutnantin tytär Emilia Ottilia Christina von Essen (1817-1915). Heidät oli vihitty Vöyrillä 1834 ja he kuuluivat herännäisyyden kannattajiin. Perheeseen syntyi 13 lasta. Ottilian nuoruus  sijoittui…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 30. 1. 2025

Maj-Lis Tervaskanto – Iloinen ja positiivinen voimanainen

Nuori äiti oli 5. elokuuta 1924 synnyttämässä toista lastaan Oulussa Uudenkadun ja Asemakadun kulmassa Vanhalan talossa. Lapsi syntyi, mutta ei heti alkanut itkeä auttamisesta huolimatta. Äidinäiti Hilda Karoliina huusi silloin viereisestä kamarista sairasvuoteeltaan: ”Antakaa sen lapsi raukan olla ja päästä Luojan luo taivaaseen”. Silloin kuului parkaisu ja vauva jäi kuin jäikin elämään. Vauva sai kasteessa…

kirjoittanut Tiina Tervaskanto-Mäentausta, julkaistu 17. 1. 2025

Ida Godenhjelm omisti elämänsä Suomen naiskasvatukselle

Ida Godenhjelm perusti miehensä Bernhard Godenhjelmin kanssa Helsingin suomalaisen tyttökoulun ja Helsingin suomalaisen jatko-opiston. Godenhjelmit työskentelivät yhdessä suomalaisen naiskasvatuksen ja suomenkielisen väestönosan ja erityisesti nuorten naisten hyväksi kymmenien vuosien ajan. Bernhard Godenhjelmille myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1901. Ida Godenhjelmiä ei palkittu.   Ida Gustava Lindroos syntyi vuonna 1837 Helsingissä tullilaitoksen vahtimestarin Abraham Lindroosin (1799-1876) ja…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 14. 1. 2025

Elsa Heikinheimo – Kuuromykkäin koulun opettaja ja hyvää tarkoittava auttaja

Wilhelm Rehnbäck (1851–1928) muutti perheineen Raaheen vuonna 1892, kun hänet oli nimitetty Saloisten kihlakunnan kruununvoudiksi. Raahessa toimi tuolloin Raahen Porvari- ja Kauppakoulu, josta ensimmäiset oppilaat olivat saaneet päästötodistuksen vuonna 1884. Rehnbäck oli voimallisesti mukana hankkimassa opettajatarseminaaria Raaheen. Tyttöjen kouluttaminen oli hänelle tärkeää, ja hänen viisi tytärtään (Anna, Eeva, Elsa, Aino ja Maiju) suorittivat kansakoulunopettajattaren tutkinnon…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 12. 1. 2025

Maria Korppila – Kansakoulunopettaja ja innokas Lotta Svärd -toimija

Torpparin tytär Maria Korppila muistetaan Pattijoella viimeisenä kiertokoulun opettajana. Hän oli innokkaasti mukana muun muassa Lotta Svärd -järjestön toiminnassa. Korppilan tilan perustaja, pientilallinen Juho Anna Gretanpoika Korppila syntyi vuonna 1861. Hänen puolisonsa oli Priitta Johanna Antintytär (Hietala), joka oli syntynyt vuonna 1864. Pariskunta sai viisi lasta, joista nuorin oli 22.5.1901 syntynyt Nanni Maria. Hän toimi…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 12. 1. 2025

Helmi Heikinheimo – lähetyslääkäri, hermo- ja mielitautien erikoislääkäri

Helmi Maria Heikinheimo (vuoteen 1906 Heikel) toimi vuosina 1911–1916 Suomen Lähetysseuran lääkärilähettinä suomalaisten ja kiinalaisten lääkärinä Pohjois-Hunanissa Kiinassa. Hän sai hermo- ja mielitautien erikoislääkärin oikeuden vuonna 1929. Hän työskenteli Takaharjun parantolassa ja Pitkäniemen sairaalassa. Helmi Heikinheimo syntyi 3.8.1879 Kittilän pappilassa Augusta (o.s. Hellman) ja Karl Abiel Heikelin viidentenä lapsena. Pariskunnalla oli 11 lasta. Helmin reippaus…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 7. 1. 2025

Hedvig Bensow-Ståhlberg – Suomen ensimmäinen naishammaslääkäri

Tukholmassa syntynyt Hedvig Bensow (1858-1894) oli ensimmäinen nainen, joka oli koulutettu hammaslääkäri ja joka sai harjoittaa koulutustaan vastaavaa ammattiaan Suomessa. Hedvig Eleonora syntyi Tukholmassa 1858. Isänsä, hovihammaslääkäri Simon Constantin (Konstantin) Bensow (1828-1918) ja äiti Eleonora Wallenstein (1830-1904) olivat molemmat syntyneet Pietarissa ja muuttaneet Tukholmaan. Perheessä oli seitsemän lasta.  Simon Bensow oli valmistunut hammaslääkäriksi 1851 Tukholmassa…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 7. 1. 2025

Anna Heikinheimo sai Raahesta hyvät elämäneväät

Anna Heikinheimo (o. s. Reinilä, vuoteen 1906 Rehnbäck) asui Raahessa vuodesta 1892 vuoteen 1908. Hän suoritti ammattitutkinnon Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa ja Raahen seminaarissa. Hän työskenteli Raahen kaupunginkamreerina vuodet 1899-1907. Hän oli yhdistysaktiivi. Petter Wilhelm (1851–1928) Rehnbäck muutti Ouluun vuonna 1875. Hänestä tuli Oulun lääninhallitukseen kirjuri. Alussa vuotta 1878 Wilhelm Rehnbäck ja Maria Hellman (1856-1891)…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 4. 1. 2025

Marjukka Helenius – Stadin friidusta Kauppakorkeakoulun kamreeriksi

Marjukka, Marja-Leenaksi ristitty, syntyi Helsingin kalliolaiseen työläisperheeseen 1943. Sotaa hän ei tietenkään muista, mutta ei hän muista myöskään, että hänen lapsuutensa oli ollut millään tavalla turvaton. Kalliossa asuttiin tiiviisti ja lapsia oli sodan jälkeen paljon. Lähistöllä oli kaksi leikkipuistoa keinuineen, mutta myös pihoilla, kaduilla ja naapuritaloissa leikittiin villisti koetellen silloisten talonmiesten hermoja. Talon takana oli…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 30. 12. 2024

Alli Reinilä – Käsityötä, kulttuuria ja Raahen kehittämistä

Alli Margit Reinilä (o.s. Hassi 1916-1988), Maria Hassin kuopus, eli suurimman osan elämästään Raahessa. Alli oli vähän yli puolitoistavuotias äidin menehtyessä keuhkotautiin. Äidistään hänelle jäi muisto, josta hän kertoo itse: ”Eräänä yönä herätin kaikki katsomaan lännenpuoleisesta ikkunasta äitiä, joka on taivaassa. Muut eivät nähneet mitään, mutta minä näin Jumalan ja äidin, kaksi kultaista hahmoa kuin…

kirjoittanut Marjatta Ziegler, julkaistu 29. 12. 2024

Emma Saltzman – Naiskagaalin, Marthaförbundetin, Folkhälsanin ja Svenska Kvinnoförbundetin aktiivinen toimija

Valtioneuvoksetar Emma Saltzman (1853-1934) aloitti muistelmiensa ”Minnen och anteckningar” kirjoittamisen 40-vuotiaana luultavasta kotonaan Pohjoisranta 14:ssä Helsingissä vuonna 1894. Hänen aviomiehensä, Fredrik Saltzman, oli lääkintöhallituksen pääjohtajana vuodet 1890–1902 ja heillä oli viisi lasta. Muistelmissaan Emma kertoo omista lapsuudenmuistoistaan ja suvustaan. Kiitos muistelmien ja tyttärensä Emma Saltzmanin kirjoittaman ”En släktrönika” on jälkipolville jäänyt taltioituna Emma Saltzmanin ainutlaatuinen…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 18. 12. 2024

Hinni Ylitalo – Pientilallinen, pyhäkoulunopettaja, yhdistysaktiivi, muonituslotta

Hinni Ylitalo hoiti pienkarjaa kotinavetassaan Pattijoen Jokelankylässä. Hän toimi pyhäkoulunopettajana. Hän oli aktiivinen Lotta Swärd -toimija. Karl (Kalle) Ylitalo (ent. Asukas) syntyi Salon emäseurakunnassa (nyk. Pattijoki) vuonna 1871. Hän kuoli vuonna 1946. Nuoruudessaan hän oli työskennellyt pitkät ajat merimiehenä. Vaimo Selma Maria syntyi Pattijoen kirkonkylällä vuonna 1872. Hän kuoli vuonna 1929. Parikunnalla oli kahdeksan lasta,…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 18. 12. 2024

Gerda Holmström – Raahen kaupunginkirjaston pitkäaikainen kirjastonhoitaja

Helsingin yliopiston kirjastossa säilytetään yksityisen raahelaisen lainakirjaston luetteloa, joka on vuodelta 1818. Kyseinen kirjasto oli Johan Christian Wichmannin omistama. Vuonna 1821 Johan Christian Wichmann muutti Raahesta Tornioon, ja yksityinen lainakirjasto siirtyi hänen veljensä, apteekkari Carl Wilhelm Wichmannin, haltuun. Samana vuonna kaupunkiin perustettiin lukuseura ja sille kirjasto. Vuodesta 1864 kaupunki alkoi avustaa kirjastoa. Kirjaston toimintaa valvoi…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 8. 12. 2024

Adele Korhonen – Yksi Raahen seminaarin esikoisista

”Seminaarin perustaminen Raaheen vuonna 1896 herätti kaupunkilaisissa monenlaisia tuntemuksia. Suomenkielinen naisopettajaseminaari oli aluksi väheksytty yhdistelmä. Raahe oli elänyt maineikkaan menneisyytensä merenkulusta ja laivanvarustuksesta, eikä seminaaria osattu alkuvuosina arvostaa.” (Sari Salmela) Ruotsinkieliset valtuustomiehet eivät halunneet suomenkielistä seminaaria kaupunkiin. Raahen seminaari aloitti työskentelynsä 22.8.1896. Seminaarin johtajaksi oli valittu lehtori Kosti Raitio Jyväskylän seminaarista. Hänen tehtävänsä oli saada…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 8. 12. 2024

Rita Gripenberg – Muurolan parantolan ensimmäinen ylilääkäri

Rita Elisabeth Gripenberg (1880-1965) oli Muurolan parantolan ensimmäinen ylilääkäri ja samalla Suomen ensimmäinen parantoloiden naisylilääkäri.   Rita Elisabethin isä oli Johannes Gripenberg (1842-1893), joka toimi senaattorina (1891-1893), valtiosihteeriviraston virkamiehenä Pietarissa ja oli koulutukseltaan maisteri. Äiti Sigrid Maria Aminoff (1853-1922) oli aatelinen. Heillä oli yhdeksän lasta. Rita Gripenbergin täti oli Suomen tunnetuimpia naisasianaisia, kansanedustaja Aleksandra Gripenberg…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 30. 11. 2024

Maria von Pfaler – Pohjolan lottapiirin puheenjohtaja ja Muurolan parantolan taustavaikuttaja

Maria (Mascha) von Pfaler (o.s. Mitrofanoff) syntyi Laihialla 28.9.1877. Marian isä oli Vienan Karjalassa Uhtuan pitäjän Enonsuussa syntynyt kauppias Ivan Ivaninpoika Mitrofanoff (1837-1896) ja äiti Maria o.s. Hukka (1848-?). Marian isä oli entinen laukkukauppias, menestynyt liikemies, jolla oli kauppaliikkeitä ympäri Pohjoismaita. Eikä hän ollut ainoa liikemies suvussaan. Nimittäin Maria von Pfalerin isoisän isä oli rikkaudestaan…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 27. 11. 2024

Jenny Grundström valmistui kansakoulunopettajaksi Raahen seminaarista ensimmäisten joukossa

”1896 huhtikuun 29. päivänä K.M. Armollinen Julistus siitä, että kaksi uutta yksinkertaista seminaaria – kummassakin suomi opetuskielenä, on perustettava kansakoulunopettajain ja opettajatarten valmistamiseksi, – sekä sijoitetaan naisseminaari Raahen ja miesseminaari Rauman kaupunkiin.” Reilun 50 hakijan joukosta 36 naista hyväksyttiin oppilaiksi ja näin pääsivät koulun esikoiset aloittamaan opiskelunsa kansakoulunopettajan ammattiin. Toiminta alkoi neliluokkaisena kansakoulupohjaisena naisseminaarina. Esikoiset…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 18. 11. 2024

Kaino W. Oksanen – Kasvatusopista ensimmäisenä naisena väitellyt

Tohtori Kaino W. Oksanen oli kansanedustaja, Ilmatieteen laitoksen meteorologi ja ensimmäinen nainen suomalaisessa yliopistossa, joka väitteli kasvatustieteistä.     Kaino Wilhelmiina Oksanen, filosofian tohtori, syntyi vuonna 1884 Tampereella ja kuoli 1966 Jyväskylässä.   Kainon isä oli Pirkkalassa syntynyt rovasti Oskar Vilhelm Oksanen, ent. Juvenius (1849-1925) ja äiti tamperelainen Wilhelmiina Kaapontytär Blom (1850-1899). Perheessä oli kuusi…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 13. 11. 2024

Sinikka Sipilä – maalaiskylästä maailmalle, runotytöstä presidentiksi

”Sinusta tulisi hyvä sairaanhoitaja”, totesi kummisetäni ylioppilasjuhlissani. En vain kestänyt nähdä verta, joten se ala oli poissuljettu. Vanhempani, hauholainen maanviljelijä Jaakko Sipilä (synt. 1924) ja maatalon emäntä Annikki Sipilä (synt. 1930) toivoivat minusta ekonomia, mutta minun matikkapäälläni se oli mahdoton ajatus. Kotitalousopettajana toiminut sukulaistäti mainitsi, ettei tulevaisuudessa ole hänen alallaan töitä, kun kerroin sen minua…

kirjoittanut Sinikka Sipilä, julkaistu 9. 11. 2024

Hilda Kristiina Madetoja – Naisseminaarin kautta itsenäiseen elämään

Jyväskylään perustettiin ensimmäinen seminaari vuonna 1863. Raahessa seminaari aloitti toimintansa 22.8.1896. Toiminta alkoi neliluokkaisena kansakoulupohjaisena naisseminaarina. Ensimmäiset kansakoulunopettajat saivat päättötodistuksen vuonna 1900. Valmistuneiden joukossa oli viisi raahelaista. ”Prokuristi Sofia Madetoja (1877-1927) ja sisarensa kansakoulunopettaja Hilda Kristiina Madetoja (1881-1968) ovat oivallisia esimerkkejä 1800- ja 1900-lukujan vaihteen tyttöjen ja naisten koulutuksen suurenmoisesta muutoksesta ja mahdollisuudesta itsenäiseen elämään…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 7. 11. 2024

Olga Salmi – Vienankarjalaiselle löytyi turva Kemistä

Olga Salmi joutui 12-vuotiaana jättämään kotinsa, sukunsa ja vanhempansa Vienan Karjalaan valtakunnan rajan mentyä kiinni 1922. Hänestä tuli pakolainen, joka koti-ikävänsä ja lapsuutensa kokemukset kirjoitti muistiinpanoihin, runoihin, kertomuksiin ja kirjeisiin. Näistä muodostui lapsen näkökulmasta katsottuna matka, joka on yksi tarina pakolaisten suuressa kertomuksessa. L Oljona (Olga) Helena Nikitin syntyi Nikitinin sukuun Oulangan kylässä Kiestingin kunnassa…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 4. 11. 2024

Anna-Liisa Niskala – syrjäkylän asutustilallinen ja ”rouva”

Vanttausjärvellä Niskalan perheen äitiä, Anna-Liisa Niskalaa, kutsuttiin kylällä yleisesti rouva Niskalaksi. Mikä teki hänestä ”rouvan” sodan jälkeisessä syrjäkylässä kaukana melkein kaikesta? Kielitaitoinen virkamiehen tytär Kemistä avioitui Auttissa syntyneen upseerin kanssa ja muutti asutustilalle Vanttausjärvelle. Hän oli selviytynyt Venäjän vallankumouksen jaloista Pietarissa ja selviytyi myös asutustilallisen lesken osasta. Anna-Liisan isä oli Oulussa syntynyt nimismies ja järjestysmies…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 3. 11. 2024

Kerttu Husu – Sattuma toi Raaheen

Säkkijärvellä syntynyt Kerttu Husu tuli sattumalta Raaheen ja viihtyi täällä. Vilkas karjalainen osallistui opettajan toimensa ohella usean yhdistyksen toimintaan Raahessa. Kotiteollisuusopettajaksi kouluttautunut Kerttu toimi Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen rehtorina vuodesta 1945 vuoteen 1978. Hän oli innokas maailmanmatkaaja. Kerttu Husu (o.s. Vilamaa) syntyi 1.11.1914 Säkkijärvellä. Hänen äitinsä oli kansakoulunopettaja ja isänsä maanviljelijä. Kansakoulun jälkeen hän kävi…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 2. 11. 2024

Aina Frieman sai nukkekodin ja perusti kirjakaupan

Friemanin suku on vaikuttanut Raahessa 1700-luvulta alkaen monin tavoin. Olof Friemanin (1691-1774) poika Johan (1728-1790) oli varakas kauppias sekä kaupungin raatimies ja postimestari. Eivät Johanin pojatkaan – Johan (1774-1845) ja Nils (1788-1833) – mitään tyhjätaskuja olleet. Johan Frieman nuorempi oli kauppias ja raatimies. Nilsin poika Johan III (1816-1878) oli viimeinen Friemanin kauppias Raahessa. Hän asui…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 27. 10. 2024

Sanna Hirvaskari – Tanssiharrastuksesta tuli ammatti

Tanssiurheiluseura Raahen Rytmikkäiden riveissä kilpatanssiharrastuksen aloittanut Sanna Hirvaskari on teeveestä tuttu. Hän ei ole aina tiennyt, että hänestä tulee tanssinopettaja. Pitkä kilpatanssiura johti koulutukseen ja ammattiin. Tällä hetkellä hänellä on päivätyö Kulttuurisäätiössä. Sen ohella jatkuu tanssinopetus ja valmennus omassa yrityksessä.   Sanna Hirvaskari syntyi Raahessa 20.1.1981 Raahessa. Koulutaipaleen hän aloitti Seminaarin viipalekoulussa ja siirtyi sieltä…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 27. 10. 2024

Jenny Maria Montin-Tallgren – Naisasianainen, ruustinna, muinaistutkija

Samuli Paulaharjun Wanha Raahe -kirjassa kerrotaan, että kapteeni, raatimies ja kauppamies Johan Montin (1807-1893) asui Kirkkokadun ja Mentzerinkadun (nyk. Koulukatu) kulmauksessa Friemanin naapurina. Durchmanin yhtiössä Johanilla oli osuutta, mutta mikään suuri laivanvarustaja hän ei ollut. Montin oli sen sijaan suuri maamies. Hän viljeli vainioittain ruista, ohraa ja perunoita. Syksyisin saatiin talossa puida 30 riihtä. Talossa…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 16. 10. 2024

Anna-Liisa Virta – Äitiyshuolto elämäntehtävänä

Raahen kaupunki myönsi Anna-Liisa Virralle vuonna 2022 Pro Raahe -mitalin nro 121 1950-luvulla alkaneesta ansiokkaasta pitkäaikaisesta toiminnasta terveydenhuollon hyväksi, joka edelleen jatkuu koko seutukunnan parhaaksi luottamustoimissa. Anna-Liisa Virta syntyi Kemissä vuonna 1934. Isän sukujuuret ovat Etelä-Pohjanmaalla. Äidin kotiseutu on Olkijoella. Hän kasvoi kansainvälisyyteen jo lapsena: ensin sotalapsena Ruotsissa, sitten seuraneitinä ja opiskelijana Englannissa. Sota sotki monen…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 16. 10. 2024

Augusta Durchman lahjoitti ja testamenttasi varoja hyväntekeväisyyteen

Augusta Durchman muistetaan Raahessa siitä, että hänelle oli koko elämänsä ajan lähellä sydäntä vähäosaiset ja heidän auttamisensa. Hän tuki muun muassa Raahen Rouvasväen yhdistyksen ylläpitämän lastenkodin toimintaa vuosikymmenien ajan. Vuonna 1911 hän testamenttasi 60.000 markkaa Pattijoen seurakunnalle turvakodin perustamista ja ylläpitoa varten. Summa vastasi Pattijoen nykyisen kirkon rakennushintaa. ”Vanhusten hoitokodit olivat tuolloin harvinaisia, joten Pattijoki…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 10. 8. 2024

Fanny Churberg – Vaasasta lähtöisin oleva taiteen pioneeri ja Suomen Käsityön Ystävät -yhdistyksen perustaja

Fanny Churberg syntyi 12. joulukuuta 1845 silloisessa Nikolainkaupungissa, eli nykyisessä Vaasassa. Hän oli lasarettilääkäri Matias Christian Churbergin ja hänen vaimonsa Maria Ulrika Peranderin seitsenlapsisen perheen kolmas lapsi. Neljä lapsista kuoli nuorena, ja Fanny menetti äitinsä vain 12-vuotiaana. Hän varttui kahden nuoremman veljensä, Waldemarin ja Torstenin, kanssa, ja osallistui heidän hoitamiseensa. Fannyn isän kerrotaan olleen hieman…

kirjoittanut Marjatta Björknäs, julkaistu 10. 8. 2024

Pirkko Koskiahde – Neljännesvuosisata vapaaehtoistoimintaa

Suurella sydämellä vapaaehtoistoimintaa neljännesvuosisata Vaasan Suomalaisen Naisklubin hyväksi. Pirkko Koskiahde on omistautunut suurella innolla ja sydämen palolla 25 vuotta Vaasan Suomalaisen Naisklubi ry:n sekä Asunto Oy Vaasan Lieden ja Asunto Oy Vaasan Purren asioiden kokonaisvaltaiseen hoitamiseen ja huolehtimiseen. Näistä tuli Pirkolle kuin omia lapsia, joista hän kantoi huolta yötä päivää. Pirkko on syntyperäinen vaasalainen yrittäjäperheen…

kirjoittanut Marjatta Björknäs, julkaistu 7. 7. 2024

Maria Colliander – Pikakirjoituksen uranuurtaja

Suomenkielinen pikakirjoitusjärjestelmä luotiin vuonna 1875 keisarillisen Suomen senaatin tarpeeseen. Maria Colliander opetteli 30-vuotiaana ruotsin ja suomen kielen pikakirjoitustaidon, josta tuli hänen elämäntyönsä. Liki seitsemänkymmentä vuotta hän uurasti pikakirjoituksen opettamisen ja kehittämisen parissa. Suomen Pikakirjoittajayhdistyksen ensimmäiseksi kunniajäseneksi hänet nimitettiin vuonna 1936. Maria Magdalena Colliander (1857-1954) syntyi Valkealan kartanossa Kymenlaaksossa. Hänen isoisänsä, herännäisyyden historiamme yksi merkkihenkilöistä, luutnantti…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 22. 5. 2024

Aino Malmberg – Ylirajainen feministi, naisasianainen, verkostorakentaja

Aino Malmberg oli suunnannäyttäjä, ns. ensimmäinen monessakin mielessä. Hän oli Tekla Hultinin kanssa ensimmäinen suomenkielisestä koulusta ylioppilastutkinnon suorittanut nainen. Hän kuului siihen sukupolveen, joka pääsi ensimmäisenä naisena opiskelemaan yliopistossa. Aino vihittiin nuorena Emil Malmbergin kanssa ja heistä tuli yliopistohistoriamme ensimmäinen akateemisesti koulutettu aviopari ja Ainosta ensimmäinen yliopistossa opiskellut opiskelijaäiti. Aino Malmberg kirjoitti ensimmäisenä Pohjoismaissa naisten…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 15. 4. 2024

Sofia Madetoja – kauppias, prokuristi, naisasianainen

Madetojan sukua on vuosisatojen ajan asunut Raahessa. Jaakko (1847-1922) ja Hilda Gustaava (o.s. Nevanperä 1847-1923) saivat viisi lasta: pojat Matti August (1874-1936), Karl Jakob (1879-1975) ja Leonard Aleksander (1886-1960) sekä tytöt Maria Sofia (1877-1927) ja Hilda Kristiina (1881-1968). Leevi Antti Madetoja (1887-1947), joka oli suomalainen säveltäjä, kapellimestari, kirjoittaja ja opettaja ja Maria Sofia ovat kolmannet…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 25. 3. 2024

Tuula Kellola – Keskikentän pelaaja sai maalin

Kulttuurihenkilö. Runokirjojen kirjoittaja. Selskaapilainen. Luontaishoitaja. Ihmisten tukija. Hyväntekijä. SPR:n vapaaehtoistyöntekijä. Omaehtoinen ihmisten auttaja. Kahden kauden kaupunginvaltuutettu. Näillä ansioilla on Tuula Kellola Pro Raahe -mitalin nro 118 vuonna 2022 ansainnut. Tuula Kellola (o.s. Tervakangas) syntyi 18.5.1955. Kotipaikka oli Mansikkakari. Hän oli hädin tuskin täyttänyt neljä vuotta, kun koti siirtyi Katinhäntään Kirkkokadulle. Sieltä perhe muutti Ruukin Katinhäntään.…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 16. 3. 2024

Maija Ekberg kiittää rikkaasta elämästä

Maija syntyi yksinäiseksi lapseksi Sysmässä ennen talvisotaa. –  Kyllä minä tiedän kuka minun isäni on, mutta en ole ollut hänen kanssaan missään tekemisissä. Ilmi-äiti toimi kunnassa kiertävänä hierojana ja naapurissa asuneet mummo ja vaari pitivät minusta hyvää huolta silloin, kun äiti oli töissä. Vaari teki minulle pienen vesurinkin ja otti minut mukaan mottimetsään. Kun vaari…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 16. 3. 2024

Tiina Tervaskanto-Mäentausta – Sairaanhoitajasta kansainväliseksi tutkijaksi

Työurani terveysalan eri tehtävissä kesti liki neljäkymmentä vuotta. Ihmisen sairauksien hoidon perusasiat eivät tänä aikana juuri muuttuneet. Sen sijaan tiede ja tutkimus välitti – ja välittää edelleen – koko ajan uutta tietoa sairauksien hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Monialainen yhteistyö eri tieteenalojen kesken sekä teknologian ja digitalisaation hyödyntäminen tuovat uusia palvelu- ja hoitomuotoja terveyspalvelujärjestelmään ja koulutukseen. Oma…

kirjoittanut Tiina Tervaskanto-Mäentausta, julkaistu 16. 3. 2024

Pirkko Ahokas-Tuohinto – Reumalääkäri, kunnallispoliitikko, kotiseutuihminen, tarmonpesä

Pirkko Ahokas-Tuohinnolla on kaksi kotiseutua: Karjala ja Pattijoki. Hän tuli Raaheen lievittämään lääkäripulaa. Hän osallistuu kunnallispolitiikkaan ja vaalii lottaperinnettä. Raahen kaupunki myönsi hänelle Pro Raahe -mitalin nro 102 vuonna 2017. Pirkko syntyi vuonna 1950 Kalajoella, jonne Ahokkaan perhe päätyi evakkotaipaleellaan. Heidän oli lähdettävä sodan jaloista Lahdenpohjan kauppalasta Laatokan rannalta. – Vanhempani menettivät sodan takia oman…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 10. 3. 2024

Sari Jaatinen – Lapuan lahja Raahen kulttuurielämälle

Tämän pienoiselämäkerran sankaritar Sari Jaatinen on Lapuan tyttöjä. Hän tuli opiskelemaan Raahen Porvari- ja Kauppakouluun ja jäi Raaheen. Nyt Sarin hengentuotteet ilahduttavat Raahen Seudun lukijoita ja Raahen Teatterin yleisöä. Raahe on ominut hänet tämän kaupungin kulttuurintekijöiden joukkoon. Siitä on vakuutena Pro Raahe -mitali nro 71, jonka kaupunginhallitus myönsi hänelle vuonna 2008. Sari Jaatinen (o.s. Hautala)…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 3. 2024

Fanny Palmén – Konkordia-liiton ja lasten työkodin perustaja

Suomen Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston varakanslerin tytär, yhteiskuntavaikuttaja Fanny Palmén valitsi avioliiton ja seurapiirielämän sijasta köyhien auttamisen. Hän perusti Helsinkiin köyhien lasten työkodin, oli mukana perustamassa Konkordia-liittoa ja toimi myös Naisasialiitto Unionissa. Hänen muistokseen on perustettu Fanny Palménin rahasto. Fanny Amalia Palménin (1842-1905) vanhemmat olivat senaattori, yliopiston varakansleri ja lainopin professori Johan Philip Palmén (1811-1896) ja…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 24. 2. 2024

Kaisa Parviainen – ensimmäinen olympiamitalin voittanut suomalainen naisyleisurheilija

Keihäänheittäjä Kaisa Parviaisesta (1914-2002) tuli ensimmäinen olympiamitalin voittanut suomalainen naisyleisurheilija. Hän voitti keihäshopeaa (tulos 43,79 m) 34-vuotiaana Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Se oli naisyleisurheilijoiden ainoa olympiamitali aina vuoteen 1984. Kaisa Parviainen oli koulutukseltaan rakennuspiirtäjä. Katri ”Kaisa” Vellamo Parviainen syntyi Muuruvedellä vuonna 1914. Perhe omisti puusepänverstaan, jossa valmistettiin huonekaluja ja ruumisarkkuja. Isä Pekka Parviainen (1879-1939) oli…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 15. 2. 2024

Liisa Päivike teki opetustyön ohella vapaaehtoistyötä Raahen seurakunnassa

Raahen kaupunki palkitsi saksaa ja latinaa vuosikymmenet opettaneen Liisa Päivikkeen hyvin suoritetusta virkatyöstä Pro Raahe -mitalilla nro 35 vuonna 2000. Hänen tekemänsä monipuolinen ja uuttera vapaaehtoistyö Raahen seurakunnassa muistetaan suurella lämmöllä. Hän oli myös vaimo, äiti ja isoäiti. Liisa ja puolisonsa Matti Päivike olivat puheliaita satakuntalaisia, joilla juttujen kerronta oli verissä toisin kuin meillä jöröillä…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 6. 2. 2024

Eevi Rantamaula: Sukka näkee kun saapas lentää -muistokirjoitus

Mitä voisikaan muistokirjoitukseen sisällyttää ainutkertaisesta naisesta, Eevistä, joka sai elää poikkeukselliset sata vuotta. Se on elämän pituus, joka vain harvoille suodaan ja johon väistämättä sisältyy tapahtumia, tunnelmia ja sattumuksia. Erityisen merkityksellistä on kirjoittaa Eevistä, koska naisten roolia yleensä tiettyjen sanomattomasti hyväksyttyjen normien läpi. Eevin kaltaisten naisten merkitys on ollut paljon laajempi ja merkittävämpi kuin on…

kirjoittanut Varpu Wiens, julkaistu 29. 1. 2024

Hilda Hellman – Suomen raittiusliikkeen uranuurtaja

Pietarsaaressa syntynyt kansakoulunopettaja Hilda Wilhelmina Hellman (1839-1901) perusti Suomen ensimmäisen täysraittiutta ajavan raittiusseuran Vasa absoluta nykterhetsförening (Vaasan Ehdottoman Raittiuden seura) vuonna 1877 sisarustensa kanssa. Hilda oli mukana kehittämässä ja uudistamassa myös Vaasan kansankirjastoa, kaupunginkirjaston edeltäjää, toimimalla kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja vuosina 1875-1901. Hilda Wilhelmina Hellman syntyi 1839 Pietarsaaressa värjärin perheeseen. Hilda Hellmanin isä oli härmäläisen talollisen poika,…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 25. 1. 2024

Opetusneuvos, FM Marja Liisa Toivanen – Luetaan yhdessä -verkoston perustaja

  Marja Liisa syntyi pian talvisodan jälkeen Aurassa 4.4.1940. Alkutaival ei ollut ruusuinen. Hänen isänsä oli menehtynyt rauhan aattona sotilasjunan onnettomuudessa Turengissa, ja hänen äitinsä oli jäänyt leskeksi raskautensa viime metreillä. Varsinaissuomalainen suku tuli kuitenkin Elli-äidin tueksi ja tämän käydessä töissä Marja Liisa oli hoidossa enonsa kotona, jossa asui myös hänen isoäitinsä Maria. Isoäiti vaikutti…

kirjoittanut Susanna Sulkunen, julkaistu 25. 1. 2024

Ritva Virnes – ”Kaikkien lasten äiti”

Ritva Virnes (o.s. Rajalampi) syntyi perheensä ensimmäiseksi lapseksi vuonna 1949. Koti sijaitsi Vihannin Ilveskorvessa. Taimi-äidin synnytysmatka vei Oulun lääninsairaalaan. Ritvan vanhemmat olivat lähtöisin Vihannista, isä Juho Matias Ilveskorvesta ja äiti Taimi Maria (o.s. Lehtikangas) Kilpualta. Molemmat kasvoivat monilapsisessa perheessä: isän kotona lapsia oli 7 ja äidin kotona 8. Maaseudulla ei ollut mahdollista valita ammattia tai…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 25. 1. 2024

Kirsti Mäkinen-Reijasalo peri ammatin isältä ja harrastuksen äidiltä

Kirsti Mäkinen-Reijasalo asuu talossa, jonka asukkaat ovat monin tavoin vaikuttaneet Raahen historiaan aina 1800-luvulta alkaen. Sivert Lundberg, joka rakennutti Brahenkatu 5:ssä sijaitsevan talon 1800-luvulla, oli omana aikanaan yksi kaupungin varakkaimpia kauppiaita. Kirstin isoisä, apteekkari Väinö Mäkinen, aloitti apteekkitoiminnan Kirkkokadulla vuonna 1917. Apteekki muutti Kirkkokadulta Kauppakadulle vuonna 1921 ja isä, Paavo Mäkinen, toimi Raahen apteekkarina vuosina…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 20. 1. 2024

Hanna Wegelius – Naisasialiitto Unionin rahastonhoitaja

Opettaja Hanna Wegelius o.s. Bergroth syntyi Ähtärissä 1847 ja kuoli Helsingissä diakonissalaitoksella vuonna 1906 vaikeaan sairauteen 59-vuoden ikäisenä. ”Erittäin lahjakas ja samalla lujaluontoinen oli tämä Pohjanmaan metsänperiltä tullut nainen, kaksi etevää nimeä oli hänen syntynsä takana: Stenbäck oli äiti ja Bergroth isä; Ähtäri oli syntymäpaikka.” Näin kirjoitti naisasianainen Lucina Hagman Naisten äänessä numerossa 12 vuodelta…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 20. 1. 2024

Elli Särkkä – Liikuntatieteiden kunniatohtori

Elli Särkkä (o.s. Blåberg, 1911-1999) syntyi Jyväskylässä. Hänen isänsä oli kuorma-ajuri, äiti hoiti kotia ja yhdeksää lastaan. Sisällissodan jälkeen oli tiukkaa, kansa oli jakaantunut kahtia. Kotona ei saanut puhua vuoden 1918 vaikeista asioista. Perhe muutti usein. 1920-luvun puolivälissä hankittiin oma talo. Äiti oli myös ahkera. Hän hankki talorahoja omalta osaltaan mm. majoittamalla markkinamiehiä ja myymällä…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 14. 1. 2024

Rakel Halme – Raahen kunnalliskodin pidetty ja tarmokas johtajatar

Raahelaiset muistavat Rakel Halmeen työstään kunnalliskodin johtajattarena. Hän sai vuonna 1992 Pro Raahe -mitalin nro 12 tunnustuksena vanhusten eteen tekemästään työstä. Pro Raahe -mitaleita on jaettu vuodesta 1984. Miesvaltaisten palkittujen joukossa Halme on kolmas nainen. Rakel Halme (o.s. Kankaanpää) syntyi 16.11.1913 Oulaisissa. Hänen kotinsa sijaitsi Merijärven Pyhänkoskella, Suntsissa. Kansakoulun käytyään hän jätti maataloustyöt ja opiskeli…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 14. 1. 2024

Aino Krohn: Mikähän minusta tulee isona?

Synnyin 23.7. 1948 Hämeenlinnassa Elina Marja Annikki Patailan (ent. Peltonen, os. Kurki-Suonio) ja Pentti Samuel Peltosen tyttärenä. Äitini oli pianonsoiton lehtori, isäni lääketieteen lisensiaatti, ortopedian erikoislääkäri. Molemmat elivät varsin iäkkäiksi; isäni kuoli 101-vuotiaana vuonna 2021, äitini kaksi vuotta myöhemmin 97-vuotiaana. Opin kolmevuotiaana lukemaan melkein vahingossa ääntelemällä kirjaimia peräkkäin. Lukeminen oli iso oivallus, joka muutti elämäni,…

kirjoittanut Aino Krohn, julkaistu 4. 1. 2024

Lydia Wideman – Ensimmäinen naishiihdon olympiavoittaja

Lydia Wideman (1920-2019) oli kotoisin Vilppulasta. Perhe muutti Mänttään, jossa oli hyvät hiihtomahdollisuudet harjoitella ja kilpailla. Lydia teki suomalaista naishiihtohistoriaa.  Hän voitti 10 kilometrin naishiihdon ensimmäisen olympiakullan Oslossa vuonna 1952. Hiihtouransa päätyttyä Lydia toimi naishiihdon valmentajana ja Suomen Hiihtoliiton asiantuntijana. Hän edusti SVUL:n seuraa Mäntän Urheilijoita ja sittemmin Tampereen Pyrintöä. Naishiihdosta tuli Suomessa yleisön suosikkilaji…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 1. 1. 2024

Maila Hakala – keksijänaisten tulkki

Maila Hakala on paljasjalkainen helsinkiläinen. Hän syntyi 18. elokuuta 1939 Olavi ja Elli Pekkarisen (o.s. Rinkinen) perheen esikoisena. Äiti oli vauraan maalaistalon tytär Vuoriniemeltä, joka kuului ennen Säämingin kuntaan, mutta on nykyään osa Savonlinnaa. Hän kävi emäntäkoulun Somerolla. Muutettuaan Helsinkiin hän sai työpaikan, mutta avioitui pian paljasjalkaisen helsinkiläisen, liikealalla toimivan Olavi Pekkarisen kanssa, ja jäi…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 19. 12. 2023

Tyyne Wideman – TUL:n hiihtotähti

Tyyne Wideman nousi sodan aikana TUL:n hiihtotähdeksi voitettuaan puolustusvoimien hiihtomestaruuskilpailut. Hän oli Suomen parhaita 10 kilometrin hiihdossa 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa. Vuoden 1951 talvikauden hiihtokuningatar oli Tyyne Wideman. Hän voitti talven kaikki suurhiihdot. Hän edusti TUL:n alaista Mäntän Valoa. Loistava ura päättyi keuhkokuumeen jättämään keuhkovikaan vuonna 1951. Tyyne Wideman syntyi Vilppulassa 17.5.1920. Hänen isänsä…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 28. 11. 2023

Kirsti Ojala 40 vuotta tekniikan ja teollisuuden muutosten kourissa

Synnyin Hailuodossa suurten ikäluokkien joukkoon v. 1947. Kotini oli vanha maalaistalo. Äitini Kreetta Hiltunen o.s. Laurila oli hailuotolainen s.1904 ja isäni Eino Hiltunen oli syntynyt Ilomantsissa v. 1909. Äiti oli käynyt 4-vuotisen kansakoulun ja isä oli käynyt vain kolme luokkaa silloisesta kansakoulusta, koska hänen oli pitänyt lähteä olosuhteiden pakosta elättämään itseään savottatöihin.  Isä kotiutui Hailuotoon…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 23. 11. 2023

Kaisu Rautio – Rautaruukin tuoma ja lasten viemä

Kaisu Raution (o.s. Siitonen) isä, koneteknikko Heikki Siitonen, sai työpaikan Raahesta, kun Rautaruukkia rakennettiin. Perhe, isä, äiti ja kolme tytärtä, muutti Hämeenlinnasta tuuliseen merikaupunkiin jouluksi 1962. Siitoset saapuivat Raaheen junalla joulun alla. Saapumisen tunnelmat ovat syöpyneet Kaisun mieleen. – Siinä oli pieni puinen rakennus, Kaisu kuvaa rautatieasemaa. Lunta ei ollut juuri nimeksikään. Kova tuuli puhalsi,…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 15. 10. 2023

Laululintu Alli Hannikainen, musiikinopettaja ja kuorojen perustaja

Laura Alfhild (Alli) Nikander syntyi 21.4.1867 Hämeenlinnassa. Isä Kustaa Josefinpoika Nikander ja äiti Heleena Gustava o.s. Jägerroos saivat viisi tytärtä. Alli oli nuorin lapsi. Jo lapsena Allin musikaalisuus ja laulunlahjat huomattiin. Hän kertoi, että seitsenvuotiaana hän osasi ison joukon lauluja ja esitti niitä perhevieraille: ”Ja vaikka muuten olin kovin ujo, sain laulaessani sellaisen rohkeuden, että…

kirjoittanut Outi Raatikainen, julkaistu 15. 10. 2023

Emma Åkerman – Viipurin Naisyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja

Vuonna 1886 perustettiin Viipurin Naisyhdistys. Naisasia oli silloin vielä suurelle yleisölle outo; niistäkin, jotka siitä jotain tiesivät, suhtautui osa siihen epäillen ja monet halveksien ja pilkaten. Paria vuotta aikaisemmin oli pääkaupunkiin jo tämänlainen yhdistys perustettu, mutta aate ei ollut levinnyt paljoakaan ulkopuolelle pienen innostuneen harrastajapiirin. Senpävuoksi vaadittiinkin paljon siltä, joka pääkaupungin ulkopuolella uskalsi ottaa asiassa…

kirjoittanut Helmi Winter, julkaistu 26. 8. 2023

Lilly von Heideman – Suomen Naisyhdistyksen tukija

Kauniilla Urajärveen pistävällä niemekkeellä on samanniminen vanha herraskartano. Vuodesta 1672 alkaen omisti tilan von Heidemanin suku. Eräs jälkeläinen neljännessä polvessa, luutnantti Axel von H., joka Suomen valloituksen jälkeen oli muuttanut Ruotsiin, palasi Suomeen ja ryhtyi äitinsä v. 1837 tapahtuneen kuoleman jälkeen sukukartanoa hoitamaan. Hänen tyttärensä oli yllämainittu Lilly, täydelliseltä nimeltään Axelia Fredrika Amalia, s. 1849.…

kirjoittanut Elin Sjöström, julkaistu 25. 8. 2023

Alma Jalava – Suomen Naisyhdistyksen nuorisokirjaston hoitaja

Alma Floman syntyi Viipurissa vuonna 1855 ja sai koulukasvatuksensa Helsingin ruotsalaisessa tyttökoulussa. Tämän oppilaitoksen suomenkielen opettajasta Antti Almberg-Jalavasta tuli sitten hänen ”kohtalonsa” – sekä sanan tavallisessa merkityksessä, yksityisen elämänonnen antajana, että aatteellisessa merkityksessä, Alma Almberg kun miehensä mukana joutui suomalaisuuden esitaistelijain joukkoon. Hänestä tuli yksi suomalaisuuden nousuajan, kansallisen kevätkauden huomatuimpia naisia. Ja tuntuu, kuin tuosta…

kirjoittanut Laura Harmaja, julkaistu 13. 8. 2023

Augusta af Heurlin – Koulukeittoyhdistyksen perustaja

Augusta Bergbom näki ensimmäisen kerran päivän valon Vaasassa tammikuun 6 p. 1847. Perhe siirtyi sittemmin Helsinkiin, missä isä, Johan Erik Bergbom, toimi hallituksen jäsenenä. Äiti, Fredrika Juliana Roschier, oli pohjalainen samoin kuin isä. Augusta Bergbomin lapsuudenkodin muistoihin liittyi paljon jalointa ja parhainta, mitä suomalainen henki on pystynyt aikaansaamaan. Hänen nuoruutensa aikana J. W. Snellman kohotti…

kirjoittanut Olga Moberg, julkaistu 12. 8. 2023

Elisabeth Stenius-Aarneenkallio – Kuopion Naisyhdistyksen puheenjohtaja

Elisabeth Gripenberg syntyi Kurkijoella 18 p. jouluk. 1847. Hänen vanhempansa olivat vapaaherra sittemmin senaattori Johan Ulrik Sebastian Gripenberg ja Maria Öhrnberg. Viitaten Hilda Käkikosken tässä teoksessa olevaan Aleksandra Gripenbergin elämänkuvaukseen sivuutan Elisabeth Gripenbergin lapsuudenajan ja koetan perustumalla erään hänen nuoruudenystävänsä antamiin mielenkiintoisiin tietoihin kuvata hänen suuripiirteistä, joskin vähemmän tunnettua elämäntyötään. Elisabeth sai kasvatuksensa Katharinan instituutissa…

kirjoittanut Ilmi Hallsten, julkaistu 10. 8. 2023

Maria Furuhjelm – Suomen Naisyhdistyksen esitelmöitsijä

Kun 35 vuotta sitten jouduin opettajaksi pääkaupungin kansakouluihin, oli vielä suuri puute oppikirjoistakin, mutta etenkin sellaisesta kirjallisuudesta, josta voi saada sisällystä juhlien ohjelmiin ja koulun päättäjäisissä oppilaille evästystä. Hankkiakseni heille jotain henkistä hyvää käännyin Kansanvalistusseuran puoleen, ja sieltä annettiin käteeni Marian nimimerkillä varustettuja pieniä kirjasia. Sellaisia olivat ”Muutama sana Suomen äideille” ja myöhemmin ”Tervolan sarja”,…

kirjoittanut Selma Kohonen, julkaistu 4. 8. 2023

Elin Sjöström – Suomen Naisyhdistyksen ”emäntä”

Siihen aikaan, jolloin Suomen Naisyhdistys vielä kokoontui Ylioppilastalon kirjastorakennuksessa – rautaristikkojen ja merkillisten portaiden keskellä – kuulin Elin Sjöströmistä ”määritelmän”, joka on jäänyt muistiini: hän oli Naisyhdistyksen emäntä, kun Aleksandra Gripenberg oli isäntä. Valpas, viisas, tarmokas emäntä – sellainenhan Elin Sjöström juuri on – emäntä, joka äidin tavoin huolehtii muidenkin kuin oman perheensä menestymisestä, nainen,…

kirjoittanut Laura Harmaja, julkaistu 30. 7. 2023

Alma Hjelt – Suomen Naisyhdistyksen ensimmäinen sihteeri

Alma Hjelt syntyi 30 p. syysk. 1853 Helsingissä, eräässä noista vanhanaikaisista kodeista, joissa vallitsi järkkymätön täsmällisyys ja järjestys, missä velvollisuudentäyttämys oli vaatimuksena kaikkiin sen jäseniin nähden ja missä ei annettu talouskoneiston pettää eikä lasten harjoittaa vallattomuutta. Kaikella ja kaikilla oli tietty paikkansa ja tehtävänsä. Vanhimpana tyttärenä Almalla kuitenkin oli johonkin määrin etuoikeutettu asema siskopiirissä; hänellä…

kirjoittanut Elin Sjöström, julkaistu 30. 7. 2023

Eeva Kerola – Maatalon emäntä, vahva poliitikko ja maaseudun ihmisten puolestapuhuja

Maatalon emäntä Eeva Kerola oli vuosikymmenien ajan monien luottamustoimien nainen. Luottamustoimissaan hän puolusti maaseudun ihmisiä. Hän ei nöyristellyt ketään edes istuessaan nokakkain kristallikruunujen alla herrojen ja duunareiden kanssa. – Oletko syönyt tänä päivänä, hän kysyi, kun maatalouteen suhtauduttiin nihkeästi. Hän korosti, ettei rahaa voi syödä, se on vain välikappale. Maanviljelijän ammattia hän piti ykkösammattina. –…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 29. 7. 2023

Helena Westermarck – Naisasianainen, kirjailija, taiteilija ja Naisasialiitto Unionin ensimmäinen sihteeri

Helsingissä syntynyt Helena Westermarck oli Naisasialiitto Union ensimmäinen sihteeri, Nutid-lehden toimittaja, naisten äänioikeuden puolestapuhuja, kirjailija ja taidemaalari sekä naisasianainen. Hän oli ehdolla ensimmäisissä eduskuntavaaleissa, mutta ei tullut valituksi. Helena Charlotta Westermarck (1857-1938) syntyi vauraaseen porvariskotiin Helsingissä. Isä Nils Christian Westermarck (1826-1904) oli Helsingin yliopiston kamreeri ja äiti, kulttuurikodin kasvatti Constance Gustafva Blomqvist (1830-1909). Helenan täti,…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 19. 7. 2023

Helena Sibelius – Ensimmäinen naislääkintöneuvos

Lääketieteen lisensiaatti ja Suomen ensimmäinen naislääkintöneuvos Helena (Leena) Sibelius (o.s. Fabritius) syntyi Helsingissä vuonna 1905. Hänen isänsä oli nimeltään Harald August Fabritius (1877-1948), joka toimi Helsingin yliopiston psykiatrian professorina ja Helsingin Lapinlahden sairaalan ylilääkärinä ja äiti Sophie (Sonja) Olga Felicia Friedländer (1880-1956) oli venäläissyntyinen taiteilija. Perheessä oli kolme lasta, Helena oli esikoinen. Vaikka Harald Fabritiuksen…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 2. 7. 2023

Hertta Upari – Pohjoismaiden ensimmäinen virkapukuinen naisratsupoliisi ja ratsastuksen uranuurtaja

Suomalaisen ratsastuksen uranuurtaja Hertta Upari kuoli 84-vuotiaana vuonna 2005 Helsingissä. Upari teki elämäntyönsä hevosten parissa kilpailijana ja hevosten koulutustyössä. Vuonna 1946 Hertta Upari aloitti työuransa ratsastavan poliisin palveluksessa. Näin ollen hän oli Pohjoismaiden ensimmäinen virkapukuinen naisratsupoliisi. Ratsupoliisi Hertta Pirkko Orvokki Upari (1920-2005) syntyi Vihdissä kuusilapsiseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat kauppaedustaja Viktor Edvard Upari (1886-1947) ja…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 27. 6. 2023

Rosa Forstén – yksi 1800-luvun postivirkanaisista

Joensuun postikonttoriin pestattiin vuonna 1858 apulaiseksi 15-vuotias Rosa Forstén. Lähes 70 vuotta myöhemmin, vuonna 1925, Forstén jäi eläkkeelle Salon kauppalan postinhoitajan virasta. Rosa Forsténin elämänkaari ja ammattiura kuvastavat 1800-luvun säätyläisnaisten asettautumista työelämään. Huoltajan menettäminen, monet eri työtehtävät, epämääräiset työsuhteet, perheen ja suvun muodostama turvaverkko sekä lainsäädännön merkityksen kasvaminen olivat Forsténin ja hänen kanssasisartensa työtodellisuutta. Rosa…

kirjoittanut Maritta Pohls, julkaistu 26. 6. 2023

Lucina Hagman – luottamusyhteiskunnan rakentaja

Lucina Hagman (1853–1946) oli nimismies Nils Johan Erik Hagmanin (1811–1868) ja Sofia Margareta Hagmanin (s. Nordman, 1813–1895) viidestä lapsesta nuorin. Lucinan syntyessä vanhin veli Johan August (1841–1885) oli 13-vuotias, Sofia Elisabeth (1842–1900) 12-vuotias, Anna Augusta Hagman (1844–1891) yhdeksän ja Tyko Crispinus Hagman (1849–1914) neljän vanha. Lapsuusperhe seurasi Lucina Hagmanin elämässä vahvasti mukana. Vuonna 1868 leskeksi…

kirjoittanut Maritta Pohls, julkaistu 26. 6. 2023

Toini Värri – Sairaalasielunhoitaja

Sairaalapappi, lehtori ja ensimmäinen naistyöhön asetettu naisteologi Toini Värri (1911-2003) syntyi Virolahdella. Hän valmistui sacri ministerii kandidaatiksi (nykyään teologian kandidaatti) 1936 ja sai lehtorin oikeudet 1965. Sotavuosina hän hankki naisten työpalveluleirin johtajakoulutuksen. Hän valmistui myös kansakoulunopettajaksi 1956. Toini Värri toimi aluksi opettajana Nurmijärvellä ja sen jälkeen naisteologina Vanhankirkon, Lauttasaaren, Huopalahden ja Tapiolan seurakunnissa. Viimeiset työvuotensa…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 21. 6. 2023

Pirkko Oksa – Tekstiili- ja vaatetustyöväen liiton puheenjohtaja

Lempääläinen Pirkko Oksa (s. 1939) valittiin Tekstiili- ja vaatetustyöväen liiton puheenjohtajaksi 1991. Hän ehti olla liiton jäsen 45 vuotta ennen eläkkeelle siirtymistään 1999. Tevaa hän oli palvellut siihen mennessä 30 vuotta. Pirkko Oksa aloitti työuransa 14-vuotiaana Nuutajärven lasitehtaassa 40 pennin tuntipalkalla eikä voinut tuolloin kuvitellakaan istuvansa tulevaisuudessa maailmanlaajuisen, yli 7,25 miljoonan jäsenen ammattijärjestön hallituksessa. Kolme…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 19. 6. 2023

Harriet Eckstein – Ensimmäinen nainen lääketehtaan johtajana Euroopassa

Euroopan ensimmäinen lääketehtaan naisjohtaja Harriet Eckstein (1962-2004) syntyi esikoislapsena suomenruotsalaiseen lääkäriperheeseen. Kouluaikana hän vietti vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Hän valmistui farmaseutiksi ja työskenteli muutaman vuoden apteekissa, mutta vaihtoi lääke-esittelijän ammattiin, koska pystyi siinä työssä käyttämään erinomaista kielitaitoaan ja hyödyntämään sosiaalisuuttaan. Työ oli juuri niin haastavaa kuin hän oli odottanut. Hän eteni urallaan 1992 amerikkalaisen Bristol-Myers Squibb…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 2. 6. 2023

Tuire Santamäki-Vuori, SAK:n valtuuston ensimmäinen naispuheenjohtaja

Kauppatieteiden tohtori Tuire Santamäki-Vuori (s. 1952) valittiin KTV:n puheenjohtajaksi 2001 ja myös SAK:n valtuuston puheenjohtajaksi. Hän on sekä liittonsa että SAK:n valtuuston ensimmäinen naispuheenjohtaja. Tuire Santamäki-Vuori syntyi vuonna 1952 Hyvinkäällä. Hän opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa ja väitteli tohtoriksi kansantaloustieteestä 1986. Hän työskenteli aluksi Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Suomen Akatemiassa. Väitöksen jälkeen hän siirtyi 1986 Työväen taloudellisen (nykyisen…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 29. 5. 2023

Rosa Forstén – Ensimmäisiä naisia Postilaitoksen palveluksessa

Naisista tuli Suomessa juridisia henkilöitä vuonna 1864, ja siitä alkoi naisten palkkatyö. Postilaitos oli yksi ensimmäisistä naisia palkanneista valtion laitoksista. Postin tehtäviin sai alkaa palkata naisia vuodesta 1864 lähtien. Yksi ensimmäisistä naisista Postilaitoksen palkkalistoilla oli Rosa Forstén (1843-1929). Hänen työuransa Postin palveluksessa kesti 67 vuotta. Rosa Bernhardina Forstén syntyi Joensuun maakylässä 20.9.1843 ruotsinkieliseen maanmittari-insinööri Frans…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 28. 5. 2023

Lyyli Hagan – Suomenkielisen sairaanhoitajatarliiton ensimmäinen puheenjohtaja

Lyyli Ingrid Hagan, Suomenkielisen sairaanhoitajatarliiton ensimmäinen puheenjohtaja, syntyi Kokkolassa 14.2.1889. Hänen vanhempansa olivat konsuli John Wilhelm Hagan (1857-1921) ja Selma Sofia Jakobintytär Hagan (1866-1951). Perheessä oli neljä lasta. Lyyli Hagan pääsi ylioppilaaksi Tampereen Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1907. Hän opiskeli ensin talouskoulussa ja kävi lääkitysvoimistelukurssin valmistuen sieltä 1909. Seuraavaksi oli vuorossa sairaanhoitajattaren opinnot Helsingin Yleisen Sairaalan…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 27. 4. 2023

Toini Nousiainen – Tehyn ensimmäinen puheenjohtaja

Toini Nousiainen (s. 1926) oli Tehyn ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1982-85. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1945 ja valmistui sairaanhoitajaksi neljä vuotta myöhemmin. Nousiainen aloitti ammattijärjestötaipaleensa 1952, jolloin hänet valittiin Sairaanhoitajaliiton sihteeriksi ja neljän vuoden kuluttua pääsihteeriksi. 1963 hänestä tuli liiton puheenjohtaja. Hän toimi Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliiton TVK:n hallituksessa siitä saakka kun Sairaanhoitajaliitto liittyi siihen 1950-luvulla. Kun…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 24. 4. 2023

Anna Falcken – Sairaanhoitajatarliiton ensimmäinen puheenjohtaja

Sairaanhoitajatar Anna Mathilda Falcken syntyi Turussa vuonna 1852. Hänen isänsä oli nimeltään Joel Falcken (1808-1862) ja äitinsä Christina Josefina Nummelin (1820-1890). Perheessä oli yhdeksän lasta. Anna Falcken aloitti sairaanhoitajaopiskelunsa Helsingin Yleisessä sairaalassa tammikuussa 1893. Hän toimi sairaanhoitajattarena sairaalan kirurgisella osastolla vuosina 1895-1898, osan ajasta hän oli myös osaston ylihoitajatar. Anna teki opintomatkan omin varoin Skandinavian…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 24. 4. 2023

Siviä Kähkönen – avantouimari Quinnessin ennätyskirjassa

Tämä on tarina naisesta, joka ei haluaisi suin surmin tulla esitellyksi: ”Enhän minä mitään ole tehnyt. Luulevat vielä, että haluan kehua itseäni.” Siis tässä on tarina tyypillisestä tarmokkaasta suomalaisesta naisesta. Sivi oli meidän Lahden Mytäjäisten avantouimareiden äiti ja huoltaja.  Mytäjäinen on pieni suppalampi keskellä Lahtea, piilossa Helsingintien ja Hämeenlinnantien risteyksen kainalossa. Mytskyn ranta on Lahden…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 15. 4. 2023

Berit Paatsi – Suomen toinen naismaanmittari

Suomen toinen naismaanmittari, maanmittausinsinööri Berit Linnea Paatsi (1909-2000, ent. Björkell) pääsi ylioppilaaksi yksityisluokalta Helsingissä vuonna 1919. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta maanmittausosastolta maanmittariksi vuonna 1936, toisena naisena Suomessa. Ensimmäinen naismaanmittausinsinööri oli Sirkka Liakka, joka valmistui vuonna 1931. Berit vaihtoi sukunimensä Björkell vuonna 1936 Paatsiksi. Ensin Berit opiskeli matematiikkaa ja pyrki toisen kerran maanmittausosastolle ennen kuin…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 15. 4. 2023

Jenny Markelin- Svensson – Ensimmäinen naisinsinööri ja ammattienylitarkastaja

Jenny Maria Gustava Markelin syntyi vuonna 1882 Helsingin pitäjässä Tikkurilassa. Hänen isänsä oli maanviljelijä Johan Fredrik Albert Markelin (1840-1882) ja äiti Amanda Fredrika Nummelin (1843-1910). Perheessä oli 11 lasta. Jenny sai päästötodistuksen Helsingin Uudesta Ruotsalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1899 vasta 16-vuotiaana. Hän alkoi opiskella Polyteknillisessa opistossa tie- ja vesirakennusosastolla ja valmistui ensimmäisenä naisena insinööriksi vuonna 1905.…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 11. 4. 2023

Sirkka Liakka – Ensimmäinen naismaanmittausinsinööri

Sirkka Liakka (1908-1999) oli ensimmäinen Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolta valmistunut nainen ja samalla Pohjoismaiden ensimmäinen kenttätöissä toiminut naismaanmittari. Aulis Ilta Sirkka Liakka syntyi sivistyneeseen perheeseen Alatorniolla vuonna 1908. Hänen isänsä oli Alatorniolla syntynyt Niilo Liakka (1864-1945), suomalainen kanslianeuvoksen arvonimen saanut kansanvalistuksen edistäjä, maalaisliittolainen kansanedustaja (1919-1922) ja ministeri eri hallituksissa (1921-22, 1922-24,1924). Perä-Pohjolan kansanopiston syntysanat lausui maisteri…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 6. 4. 2023

Helmi Arneberg-Pentti – Lotta Svärd -järjestön tehokas organisaattori

Helmi Arneberg-Pentti (1889-1981) oli Lotta Svärd -järjestön organisaattori. Helmin vanhemmat erosivat, kun hän oli 4-vuotias. Lydia-äiti vei lapsensa Vaasaan, josta oli saanut kansakoulunopettajan paikan. Niukoista oloista huolimatta tytär pantiin oppikouluun, ja Helmi pääsi ylioppilaaksi 1907. Augusta Krookin koulussa hän sai isänmaallisen kasvatuksen. Hän lähti Helsinkiin opiskelemaan pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä kirjallisuushistoriaa. Hän…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 2. 4. 2023

Katri Bergholm – Suomen Sotilaskotiliiton perustaja

Katri Bergholm (1878-1949) oli Suomen Sotilaskotiliiton perustaja ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustajajäsen. Senaattori ja tilastollisen toimiston johtaja Karl Ferdinand Ignatius ja Lapväärtin rovastin tytär Amanda Bergman saivat kahdeksan lasta, joista Katri oli kuudes. 1887 Katri aloitti Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun, josta hän valmistui vuonna 1895. Kaksi vuotta myöhemmin hänet lähetettiin Pariisiin sisäoppilaitokseen kieltä oppimaan. Siellä oleskeli samaan…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 2. 4. 2023

Tyyne Leivo-Larsson – Suomen ensimmäinen naissuurlähettiläs

Tyyne Leivo-Larsson (1902-77) oli ensimmäinen naispääministeri 1958 Reino Kuuskosken ollessa estyneenä sekä Suomen ensimmäinen naispuolinen suurlähettiläs 1958-65. ”Jostain merkillisestä kohtalon oikusta olen joutunut olemaan eräänlainen muurinmurtaja. Olen nimittäin joutunut monta kertaa elämässäni olemaan ensimmäinen nainen sillä tai tällä paikalla puhumattakaan siitä, että olen monesti joutunut olemaan ainoa nainen”, kirjoitti Tyyne Leivo-Larsson muistelmissaan Elämässä tapaa ja…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 1. 4. 2023

Helvi Sipilä – YK:n ensimmäinen naisapulaissihteeri ja Suomen ensimmäinen naispresidenttiehdokas

Helvi Sipilä (o.s. Maukola, 1915-2009 ) oli ensimmäinen suomalainen nainen Yhdistyneiden Kansakuntien apulaispääsihteerinä ja ensimmäinen nainen ehdolla Suomen presidentiksi 1982. Helvi Maukola syntyi Helsingissä tilanomistajan, talousneuvos Vilho Maukolan perheeseen. Helvi kuului nuorena partioon ja toimi Lahden Tähtityttöjen lippukunnassa. Hän pääsi ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta 1933 ja suoritti yleisen oikeustutkinnon 1939. Talvisodan vuosina hän toimi ilmavalvontalottana. Sota-aikana…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 29. 3. 2023

Suoma Kyykoski – Tiettävästi maailman ensimmäinen agronomikoulutuksen saanut nainen

Ensimmäinen nainen agronomina oli 1906 valmistunut, 1938 talousneuvoksen arvon saanut Suoma Kyykoski (1882-1963). Hänet oli luvialaisen kruununvoudin tytär ja pienestä pitäen kiinnostunut kotitilan töistä. Kun Suomen Naisyhdistys onnistui peräämään senaatilta naisille luvan maatalousopintoihin, Suoma päätti pyrkiä Mustialaan 1904. Seuraavalle agronomien vuosikurssille tuli jo kolme tyttöä. Ennen Suoman valmistumista 1906 saapui kotoa tieto, että kotitila oli…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 27. 3. 2023

Lempi Karjalainen – Ensimmäinen nainen valtion budjettivastaavana

Lempi Karjalainen (1912-95) oli ensimmäinen nainen valtion budjettivastaavana, ja hänelle annettiin ensimmäinen naiselle myönnetty virkaan liittyvä hallitusneuvoksen arvonimi 1971. Lempi Karjalainen aloitti opintiensä Viitasaaren yhteiskoulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi Seinäjoen yhteiskoulusta 1930. Hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon ja auskultoi Vaasan ja Turun hovioikeuksissa istuen käräjiä muun muassa Mäntsälässä. Karjalainen nimitettiin 1942 kauppa- ja teollisuusministeriöön aluksi kirjanpitäjäksi, sitten…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 27. 3. 2023

Paula Kokkonen – Perustuslakivaliokunnan ensimmäinen naispuheenjohtaja

Varatuomari Paula Kokkonen (s. 1946) oli perustuslakivaliokunnan ensimmäinen naispuheenjohtaja ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen TEO:n ensimmäinen ylijohtaja. Turkulainen Kokkonen pääsi ylioppilaaksi 1966 Turun tyttölyseosta ja valmistui Turun yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi 1971. Hän harrasti opiskeluaikana laskuvarjohyppyjen ohella itämaisia kamppailulajeja ja ratsastusta. Auskultoituaan Kemijärven tuomiokunnassa Kokkonen tuli Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tiedekuntasihteerin tehtävään. Tästä hän siirtyi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 27. 3. 2023

Raili Nuortila, Kemianteollisuuden voimanainen

  Raili Nuortila (s. 1929) on kotoisin asikkalalaisesta maanviljelijäperheestä. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun kemian osastolta 1953 ja aloitti varsinaisen työuransa saman vuoden syyskuussa vasta perustetun Lisenssiviraston kemian osastolla. Myöhemmin Nuortila suoritti työn ohessa myös kauppatieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa 1977. Raili Nuortilan työura kesti katkeamattomana yli 40 vuotta. Hän siirtyi eläkkeelle joulukuun lopussa 1993…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 26. 3. 2023

Ina Rosqvist – Suomen ensimmäinen tuberkuloosilääkäri

Suomen ensimmäinen tuberkuloosilääkäri Alma Josefina (Ina) Rosqvist (1865-1942) syntyi Loviisassa merikapteenin perheeseen. Loviisassa alkanut koulunkäynti jatkui Helsingissä tyttökoulun jatkoluokilla. Siellä Ina ystävystyi Karolina Eskelinin kanssa. Tytöt opiskelivat samaa tahtia ja suorittivat ylioppilastutkinnon 1885 sekä filosofian kandidaatin tutkinnon 1888. He valmistuivat lääketieteen lisensiaateiksi 1896. Valmistuttuaan Ina Rosqvist kiinnostui tartuntataudeista. Jo valmistumisvuonna hän joutui Helsingissä hoitamaan lavantautiepidemian…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 19. 3. 2023

Aleksandra Gripenberg – Ensimmäinen naisyhdistyksen johtaja, kansanedustaja

Aleksandra Gripenberg (1857-1913) oli ensimmäinen naisyhdistyksen johtaja, ensimmäinen päätoimittaja ja kirjailija. Isä, senaattori ja vapaaherra, oli kahdesti aviossa, ja hänellä oli 17 lasta. Aleksandra oli toiseksi nuorin. Hän otti elämäntehtäväkseen avata naisilta suljetut ovet kirjoittamalla realistisia kertomuksia. Kirjailijan ura vaihtui kuitenkin naisasian ajamiseen. Liikkeen keulahahmona hän pystyi vaikuttamaan paljon voimakkaammin kuin kirjailijana. Vuonna 1887 Aleksandra…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 19. 3. 2023

Inkeri Harmaja – Ensimmäinen tuomarin virassa toiminut nainen

Ensimmäinen tuomarin virassa toiminut nainen ja hovioikeudenneuvos oli Inkeri Harmaja (o.s. Vaarila, 1898-1978). Agnes Lundellin esimerkillisen toiminnan innostamana oikeustieteen tutkintoon pääsivät käsiksi muutkin naiset, mutta vasta Inkerin Harmajan onnistui päästä ensimmäiseksi todelliseksi tuomariksi. Harmaja valmistui ylioppilaaksi Turun suomalaisesta jatko-opistosta 1917. Hänen aloittaessaan syksyllä oikeudtieteen opinnot oli Suomessa jo neljä naista suorittanut tuomarin tehtävään vaadittavan tutkinnon.…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 13. 3. 2023

Agnes Lundell – Ensimmäinen naisjuristi

Ensimmäinen naisjuristi Agnes Amanda Lundell (1878 – 1936) suoritti erivapaudella 1899 ylioppilastutkinnon 21-vuotiaana ja jatkoi samana vuonna Helsingin yliopistossa. Opinnot keskeytyivät välillä varojen loppuessa, mutta hän saattoi jatkaa saatuaan Sigrid Avellanin ja sittemmin Nygrenin säätiön stipendin. Agnes Lundell suoritti 1906 oikeustutkinnon ensimmäisenä naisena. Onnitellessaan häntä tiedekunnan dekaani Wilhelm Chydenius huomautti: ”Ette koskaan voi tulla onnelliseksi…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 12. 3. 2023

Laimi Leidenius – Pohjoismaiden ensimmäinen lääketieteen naisprofessori

Gynekologi ja Pohjoismaiden ensimmäinen lääketieteen naisprofessori Laimi Leidenius (1877-1938) oli 18-lapsisen kappalaisperheen esikoinen. Hän syntyi Kurikassa 1877 ja kävi koulua ensin Vaasassa, sitten Jyväskylässä ja valmistui opettajaksi Helsingin suomalaisesta jatko-opistosta. Ylioppilastutkinnon hän suoritti 1897. Kappalaisen lapset olivat eteviä, sillä perheen lapsista kymmenen luki ylioppilaaksi. Laimi Leidenius valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1908, oli jonkin aikaa kunnanlääkärinä Juvalla…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 12. 3. 2023

Karolina Eskelin – Ensimmäinen lääketieteestä väitellyt naistohtori

Ensimmäinen lääketieteestä väitellyt naistohtori Karolina Eskelin (1867-1936) syntyi Helsingissä merikapteeni Nikolai Eskelinin ja Sidonia Antoinetta Bobergin perheeseen. Isän työn vuoksi perhe asui pitkään ulkomailla. Isän kuoltua perhe muutti Belgiasta Suomeen ja Karolina pääsi Helsingin ruotsalaiseen tyttökouluun. Jäätyään täysin orvoksi hän jatkoi opintojaan tätinsä hoivissa, mutta 14-vuotiaana hän halusi itse ansaita elantonsa ja ryhtyi kauppa-apulaiseksi ja…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 7. 3. 2023

Hedvig Gebhard – Ensimmäinen osuustoimintanainen, kansanedustaja ja ensimmäinen nainen valiokunnan puheenjohtajana

Hedvig Gebhard (o.s. Silén, 1867-1961) oli ensimmäinen osuustoimintanainen, kansanedustaja ja ensimmäinen nainen eduskunnan valiokunnan puheenjohtajana vuonna 1924. Hedvig syntyi Turussa ruotsinkielisen kauppiaan tyttäreksi. Hän oli energinen ja opinhaluinen. Kun opiskelu ei Suomessa käynyt päinsä, hän suoritti ylioppilastutkinnon Tukholmassa ja aloitti opinnot Uppsalan yliopistossa. Hän siirtyi Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon 1890, meni seuraavana vuonna naimisiin suomen kielen…

kirjoittanut Leeni Tiirakari, julkaistu 7. 3. 2023

Ilmi Hallstén – kansanedustaja ja Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja

” Eilen kuoli täällä rouva Ilmi Hallsten (Hallstén) o.s. Bergroth, vaikean sairauden jälkeen. Hänessä meni manan majoille yksi maamme merkkinaisia, joka kauniilla tavalla vaali naisliikkeemme uranuurtajien perintöä ja joka itse vuosikymmenien ajan taidolla, uhrautuvaisuudella ja koko sydämensä lämmöllä toimi Suomen Naisyhdistyksen johdossa. Myöskin yhteiskunnallisena toimihenkilönä ja nuorisonkasvattajana hän suoritti merkittävän elämäntyön.” Muistokirjoitus, Uusi Suomi, 5.1.1936.…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 5. 3. 2023

Constance Ullner – Suomen ensimmäisiä eläinoikeusaktivisteja

Vaikuttajanainen ja Suomen eläinsuojelun äiti Constance Maria Ullner ent. Gullberg (1856-1926) toimi postitoimiston hoitajana ja eläinsuojeluaatteen innokkaana herättäjänä ja valistajana. Hän perusti elämänsä aikana useita eläinsuojeluyhdistyksiä, esitelmöi ja kirjoitti eläinten kaltoinkohtelusta. Hän toimi Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Hänen aloitteestaan Suomessa vietetään maailman eläinten päivää 4.10. Hänet on palkittu Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkillä vuonna…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 22. 2. 2023

LEILA AHTO – Hoitotyön ammattilainen ja suurisydäminen järjestötoimija

LEILA Tuulikki AHTO 28.7.1937-14.11.2022 Sairaanhoitaja, valkonauhasisar Leila Ahto kuoli Helsingissä Suursuon sairaalassa 14.11.2022 iän tuomien sairauksien uuvuttamana. Hän syntyi 28.7.1937 Vesannolla Martta ja Uuno Huuskosen monilapsiseen perheeseen. Kodin ulkoiset puitteet olivat niukat. Vanhemmat antoivat Leilan vuonna 1943 adoptiolapseksi Lempi ja Arvi Pettiselle Ristiinaan. Päätös ei ollut tuohon aikaan epätavallinen. Vastaavaan ratkaisuun päädyttiin monissa perheissä. Taustalla…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 31. 1. 2023

Milly Tojkander – Suomen ensimmäinen Valtionrautateiden naisasemapäällikkö

Vuonna 2022 tuli kuluneeksi 160 vuotta ensimmäisen rautatielinjan avaamisesta Helsingistä Hämeenlinnaan ja 110 vuotta siitä, kun ensimmäinen naisasemapäällikkö, Milly Tojkander, sai pikkuruisella Muurolan asemalla oikeuden vastaanottaa ja lähettää junia. Asemapäälliköt olivat olleet miehiä aina vuoteen 1912 asti. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1933 Milly Tojkander oli palvellut Valtionrautateillä kaiken kaikkiaan 48 vuotta. Naisten Ääni (1.9.1933) tapasi viimeisiä…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 31. 1. 2023

Anna Mäntyniemi – Suomen romanien uskonnollinen herättäjä

Hengellinen julistaja Anna Mäntyniemi o.s. Lahtinen oli voimakas vaikuttaja ja esikuva ja hänen muistonsa elää suomalaisen romaniväestön parissa yhä edelleenkin. Yli 500 vuotta ovat romanit olleet osa suomalaista yhteiskuntaa, mutta sukupolvesta toiseen he ovat saaneet viettää kiertelevää elämää, koska heidän oli erittäin vaikea saada laillista kotipaikkaoikeutta.  Anna Mäntyniemen työtä romanien parissa arvostettiin. Mustalaislähetys kutsui hänet…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 15. 1. 2023

Lucina Hagman – Marttajärjestön perustajajäsen ja naisasianainen

Lucina Hagman (5. kesäkuuta 1853 Kälviä – 6. syyskuuta 1946 Helsinki) oli marttajärjestön perustajajäsen ja tarmokas naisasianainen. Hagmanin 93 vuotta kestänyt elämä kattoi ajanjakson, johon sisältyy Suomen historian kannalta monia ratkaisevia vaiheita. Lucina Hagman, tuttavallisemmin Cina, eli pitkän ja monipuolisen elämän tavoitellen määrätietoisesti päämääräänsä: Naisten aseman parantaminen ja tasa-arvon edistäminen.Järjestötyön ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäksi Hagman…

kirjoittanut Marttaliitto / Marttaliiton viestintä, julkaistu 1. 11. 2022

ANJA AALTO – OPETTAJA JA JÄRJESTÖTOIMIJA

Lehtori Anja Iiris Aalto syntyi Viipurissa 22.12.1924 ja kuoli Tampereella 24.5.2021. Anjan lapsuuden ja nuoruuden koti oli historiallisessa Viipurin linnassa, sillä perheen isä oli armeijan palveluksessa. Linnan vallit olivat lapsuuden rakkaita leikkipaikkoja. Talvisodan alta perhe muutti Lahteen. Anja toimi lottana mm. Ivakissa ja rintamalottana Karjalan kannaksella. Anja pääsi ylioppilaaksi 1944 ja valmistui 1947 Helsingin yliopistosta…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 23. 8. 2022

Augusta Krook – Suomen itsenäisyyden alkuvuosien aktivistinainen

Augusta Krook oli yksi niistä 1900-luvun alun naisista, jotka halusivat käyttää elämänsä Suomen itsenäisen aseman rakentamiseen ja turvaamiseen. Hän kasvatti koulussaan isänmaallisten tyttöjen sukupolven ja edisti naisten kiinnittymistä yhteiskunnalliseen toimintaan ja työelämään. Krookilla oli myös merkittävä rooli Lotta Svärd -järjestön perustamisvaiheissa. Augusta syntyi vuonna 1853 kolmantena lapsena kahdeksanlapsiseen sotilasperheeseen. Lapsista vain sisaret Anna Sofia (1850–1926)…

kirjoittanut Maritta Pohls, julkaistu 7. 8. 2022

Eeva Niinivaara – viron kielen ja kirjallisuuden kulttuurilähettiläs Suomessa

FM Eeva Niinivaara o.s. Pedriks (1901-2000) toimi viron kielen ja kirjallisuuden lehtorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1945 vuoteen 1969. Hänen aikanaan Helsingin yliopiston virolaisesta laitoksesta kehittyi kulttuurikeskus, jonka ansiosta virolainen kirjallisuus ja taide tuli tunnetuksi Suomessa ja suomalaista kirjallisuutta käännettiin viroksi.  Eeva Pedriks syntyi 20.12.1901 Siimustin seitsemän talon kylässä Virossa Pohjois-Tartonmaalla Jõgevan lähistöllä. Eeva Pedriksin vanhemmat…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 22. 6. 2022

Pirjo Kivelä-Ristevirta – Luotettava valkonauhatyön toimija ja tukija

Jossakin kimaltaa lapsuuteni virta, omenankukat varisevat nuoruutesi vuorilla ja sinä lepäät, virran tytär, omenankukkien sisar, maan nainen, äiti, ystävä, nyt niin hiljainen.   Miksi en koskaan sanonut sinua omenankukkien sisareksi kun olit vielä tässä lähellä? Minä kai ujostelin. Ja nuo sanat tulevat vasta nyt, kun olet meidän silmiemme edessä niin kaukana. (Lassi Nummi) Valkonauhayhteisöämme kohtasi…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 5. 6. 2022

ULLA SALUNEN – ARJEN TURVAAJA JA AUTTAJA

Lehtori, talousopettaja syntyi Ylöjärvellä 8.9.1929 ja menehtyi 6.4.2022 monia koskettaneen elämäntyön tehneenä.   Ulla syntyi Taimo ja Saimi Salusen henkisesti virikkeisen kaksilapsisen maanviljelijäperheen vanhimmaksi tyttäreksi. Vanhemmat olivat aktiivisia myös kodin ulkopuolella. Äiti toimi Lotta Svärd -järjestössä sekä seurakunnan diakoniatyössä ja kuorotoiminnassa ja isä kunnallisissa ja seurakunnallisissa luottamustehtävissä. Koti oli vieraanvarainen ja avoinna apua tarvitseville. Talvisodan…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 5. 6. 2022

Rehtori Naëmi Ingman – yhteiskunnallinen vaikuttaja

Naëmi Ingman toimi kolmekymmentäkuusi vuotta Vaasan suomalaisen tyttökoulun rehtorina. Hän oli aktiivinen jäsen naisjärjestöissä toimien mm. Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtajana ja Kansainvälisen Naisten Rauhan ja Vapauden Liiton Suomen osaston puheenjohtajana. Lisäksi hän oli mukana usean muun yhteisön johtoelimissä, sekä Vaasassa että valtakunnallisesti. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu mm. Naisten äänessä ja Emäntälehdessä, ja hän oli suosittu esitelmöitsijä.…

kirjoittanut Vuokko Palonen, julkaistu 5. 6. 2022

Anna-Liisa Hyvönen. Sukua, politiikkaa ja Oulua

Syksyllä 2015 menin tapaamaan tuttavaani helsinkiläiseen ikäihmisten palvelutaloon. Avarassa ala-aulassa oli koolla iloisesti jutteleva iso ryhmä. Siinä joukossa tuttavakin oli. ”Tervetuloa tänne nuorison opintopiiriin!” ryhmän kookas, tarmokas johtaja huudahti. Tunnistin hänet: Anna-Liisa Hyvönen (silloin 89 v.), Helsingin kaupunginvaltuutettu (SKDL) 1965–80, kansanedustaja (SKDL) 1972–80, Helsingin terveydenhuollon apulaiskaupunginjohtaja 1980–89. Vuonna 1980 hän oli ollut ensimmäinen nainen Suomen…

kirjoittanut Riitta Mäkelä, julkaistu 26. 4. 2022

Alli Trygg-Helenius – Raittiuskasvatuksen uranuurtaja Suomessa

Kansakoulunopettaja Alli Trygg-Helenius oli poikkeuksellisen hyväsydäminen ja tarmokas ihminen, joka halusi auttaa jokaista avuntarvitsijaa. Hänen ansiostaan perustettiin Sörnäisiin Kansankoti sosiaalisen elämän keskukseksi. Hän oli puolisonsa Matti Helenius-Seppälän kanssa raittiuskasvatuksen uranuurtaja Suomessa. Alli Trygg-Helenius valittiin Palvelijatar-yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Maria Alexandra (Alli) Trygg vuodesta 1897 Trygg-Helenius, syntyi 16.7.1852 Raisiossa ja kuoli 2.12.1926 Helsingissä. Alli Trygg-Helenius oli naimisissa…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 7. 4. 2022

Annikki Brander-Pitkänen – Raahelaiseksi omittu kirjailija

Kirjailija Annikki Brander-Pitkänen asui kehitysvuotensa Raahessa. Hän sijoitti historiallisten romaaniensa tapahtumat Raaheen. Me raahelaiset olemme omineet Annikki Brander-Pitkäsen raahelaiseksi hänen kirjojensa kautta. Vuonna 1975 ilmestynyt Oodi meren kaupungista: taru memoaareista on julkaistu nimimerkillä Anselina Brand. Oodi meren kaupungista on pieni taru kahdesta merikansan nuoresta. Pojasta, jolle vanhan kirkon palo koitui elämän menetykseksi. Ja tytöstä, joka…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 4. 2022

Martta Rautio – ahkera moniosaaja

Martta Rautio oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja monien toimien nainen. Hänen kirjoituksensa ilahduttavat jälkipolvia. Martta Sofia Rautio (o.s. Skinnari) syntyi 29.7.1896. Hänen äitinsä oli itsellinen Margareta Sofia Skinnari. Martta on syntynyt Vaasassa, missä hänen äitinsä on ollut piikana Martan syntymän aikaan. Ouluntiellä joitakin satoja metrejä ennen Lappasten risteystä on Ouluntien ja radan välinen alue, jonka ohi ajettaessa…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 27. 3. 2022

Pirkko Keskinen – lähtö Kainuuseen oli työuran paras päätös

Pirkko Anneli Tolvanen syntyi joulukuussa 1945 mummilassaan Puirookankaalla Nurmeksen maalaiskunnassa. Isoäiti Aino Nevalainen, sairaanhoitaja, auttoi hänet maailmaan. Viikon päästä isoisä, ”ukki”, toi hänet hevoskyydillä kotiin, Ylikylän Pyysärkkään, joka vielä tuolloin oli monen sukupolven perheyhteisö. Pirkko oli talon ensimmäinen vauva 22 vuoteen. Sittemmin lapsia syntyi taloon nopeaan tahtiin, joten hänen lapsuusympäristöönsä kuului omien sisarusten ohella useita…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 20. 2. 2022

Saima Heikkinen – Leipomon vanha rouva

Kajaanilaisen Pekka Heikkisen leipomon kahvilassa piipahteli vielä 2000-luvun alussa vanha rouva, joka seurusteli tuttujen asiakkaiden kanssa ja varmisti, että vitriinit olivat kauniisti laitetut ja palvelu hyvää. Paikka oli hänelle rakas ja läpikotaisin tuttu. Hän oli tullut taloon vuonna 1950 solmittuaan avioliiton yrityksen perustajan pojan kanssa. Saima Heikkinen, o.s. Leinonen, oli syntynyt 10. maaliskuuta 1916 Manamansalossa…

kirjoittanut Pirkko Keskinen, julkaistu 7. 2. 2022

Ida Aalle-Teljo – ensimmäisiä naiskansanedustajia ja ensimmäinen Työläisnaisten Liiton puheenjohtaja

Ida Sofia Aalle-Teljo (alk. Ahlstedt , vuosina 1906-1912 Aalle) syntyi 6.5.1875 Kaitarannassa Nurmijärvellä ja kuoli Helsingissä 17.6.1955.  Hän oli yksi Suomen ensimmäisistä naiskansanedustajista, Työläisnaisten Liiton (nyk. Sosialidemokraattinen Naisliitto) perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja, ensimmäinen puoluehallintoon osallistunut naisedustaja, työväenliikkeen merkittävimpiä naisvaikuttajia, äänioikeustaistelija, vanhainkotitoiminnan kehittäjä. Koulutukseltaan Ida Ahlstedt oli sokerileipuri. Ida Aalle-Teljon puoliso vuodesta 1912 oli kapellimestari Kyösti…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 20. 1. 2022

Mimmi Augusta Hevonpää – isänmaallisen isosiskon äidillinen rakkaus

Suomalaisen naisliiton Oulun osasto syntyi kahden naisen orkestroimana 1907. Heistä nuorempi oli tuleva lottajohtaja Fanni Luukkonen. Yhtä lailla paikallisosaston syntymisestä kertovissa lehtiuutisissa on opettaja Mimmi Hevonpään nimi. Luukkonen ja Hevonpää toimivat yhdessä myös mm. Nuorsuomalaisten ”agitatsiooni”osastossa 1908-. (Kaleva 15.8.1908) Mimmi Augusta Hevonpää oli syntyisin Oulujoelta kansakoulunopettaja Gråstenin perheestä. Hän oli sisarussarjan ensimmäinen, kolmesta nuoremmasta veljestä…

kirjoittanut JI Hyytiäinen, julkaistu 28. 12. 2021

Hanne Aho – Ensimmäinen nainen journalistien johdossa

Suomen Kuvalehden graafikkona Hanne Aho ei kynää enää juuri käyttänyt, kun koko ala digitalisoitui valokuvia myöden. Parinsadan journalistin pääluottamusmiehenä toimiminen ja monet muut luottamustehtävät kantoivat Hanne Ahon Suomen Journalistiliiton ensimmäiseksi naispuheenjohtajaksi. Hanne Aho on kulkenut omanlaisiaan urapolkuja jo aivan nuorena. Yläasteen hän kävi sisäoppilaitoksessa Anna Tapion koulussa Aitoossa  ja oppi siellä samalla emännän aakkoset: kynimään…

kirjoittanut Riitta Lehtimäki, julkaistu 14. 11. 2021

Tyyne Luoma – Suomen ensimmäinen terveydenhuoltoneuvos

Yksilöön kohdistuva terveydenhuoltotyön kehittäminen alkoi Suomessa 1900-luvun alkupuolella. Uranuurtaja Tyyne Luoma oli avainasemassa, kun Suomeen suunniteltiin terveyssisarten koulutusta, terveyssisar- ja neuvolalain aikaansaamista ja terveyssisartyön jatkuvaa kehittämistä. Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, järjestötyöntekijä, opistonjohtaja ja lääkintöhallituksen asiantuntija Tyyne Luoma sai ensimmäisenä Suomessa terveydenhuoltoneuvoksen arvonimen vuonna 1961. Tyyne Luoma osallistui moniin komiteoihin ja muihin valtion, kuntien ja järjestöjen työryhmiin sekä…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 14. 11. 2021

Laila Pietilä – Sota-ajan lapsuuskokemukset ja luottamus pienten ihmisten pieniin tekoihin

Äitini Laila Pietilä, o.s. Tyvelä on elänyt pitkän ja vaiherikkaan elämän. Hän syntyi Haukiputaalla 1928, kasvoi sotavuosina pikkutytöstä nuoreksi ja avioitui sodan jälkeen sotaveteraani-isäni kanssa. Muistan omasta 1960-luvun lapsuudestani irrallisia tarinoita tai tarinan pätkiä, joita minulla on nyt tilaisuus täydentää ja liittää yhteen yhdessä äitini kanssa muistellen. Keskustelumme rönsyilee, mutta sen punaisena lankana tuntuu kulkevan…

kirjoittanut Sirkku Kinos, julkaistu 6. 10. 2021

Asta Heickell – Miksi Yleisradio vaikeni lotista

Tulin Yleisradioon lehdistöstä 1965 Hella Wuolijoen perustaman ”Kotien ohjelmat” -nimisen toimituksen toimituspäälliköksi. Muutin omana päällikkökautenani nimen ”Perheradioksi”. Se sopi hyvin yhteen ”Kouluradion” ja ”Lasten radion” kanssa. Ensimmäinen toimituspäällikkö oli Juho Kusti Paasikiven tytär Annikki Paasikivi. Wuolijoki oli nimitetty pääjohtajaksi 1945 ja erotettu harjoitetun ohjelmapolitiikan vuoksi 1947 Lex Jahvetin perusteella. Pääjohtajan nimitys siirrettiin sen jälkeen yhtiön…

kirjoittanut Asta Heickell, julkaistu 29. 8. 2021

Laina Riihonen – Valonviejä kansalle

Keväällä 1923 valittiin uusi opettajatar Kuhmoniemen kirkonkylän 2-opettajaiseen kansakouluun. Hän oli Laina Lyydia Korpela, joka pian kesän koittaessa muutti uuteen kotipitäjäänsä. Mikä sai Hämeen viljavilla vainioilla varttuneen 31-vuotiaan terhakkaan neidon muuttamaan ”ihmisten ilmoilta” kauas periferiaan Kainuun korpeen?  Vastaukseksi riittää yksi sana: rakkaus. Laina oli kihlautunut tammikuussa 1922  naapurikylänpojan Akseli Riihosen kanssa. Tuolloin hän oli opettajana…

kirjoittanut Tuula Hyyrö, julkaistu 9. 8. 2021

Kirsti Ojala luokkaretkellä

Kirsti Ojala. o.s. Hiltunen s.1947 Hailuodossa. Olen elänyt etuoikeutettujen joukossa, koska minulla on ollut aina työtä.  Uskon, että työttömyys olisi ollut minulle pahin itsetunnon tuhoaja. Pidän tärkeimpänä voimavarana itsetuntoani, minkä turvin olen selvinnyt kohtuudella kovassa kilpailuyhteiskunnassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Äitini Greetta Sofia Hiltunen o.s. Laurila oli hailuotolainen, syntynyt vuosisadan alussa 1904, isä Eino Hiltunen…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 4. 8. 2021

Heli Eskolinilla upea elämänkaariura vauvasta vaariin

junaansa. Mutta tuleva isä ei antanut periksi, ja niin pariskunta matkusti konduktöörin vaunussa Helsinkiin. Ongelmat jatkuivat. Tytär syntyi sunnuntaina kovan ukonilman raivotessa eikä äidiltä tullut maitoa. Onneksi samassa huoneessa oli everstinna, joka imetti lapsensa ohella myös 2,3 kiloa painavan vastasyntyneen ja antoi tälle samalla ”kovan äänen”. Painon vähäisyyden syynä oli äiti, joka oli antanut odottaville…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 1. 8. 2021

Esteri Heikinheimo – Suomen ensimmäinen naispankinjohtaja oli Kemijärveltä

Esteri Maria Heikinheimo syntyi Hailuodossa 8.2.1874 Heikelin perheen kahdeksanneksi lapseksi ja hän kuoli 13.12.1957 Kemijärvellä. Muutti sukunimensä Heikel vuonna 1908 nimeksi Heikinheimo. Hänet valittiin Suomen ensimmäiseksi naispankinjohtajaksi vuonna 1905, hän oli ensimmäinen nainen Kemijärven kunnallisvaaleissa vuonna 1920 ja ensimmäinen naisehdokas Kemijärveltä vuoden 1927 eduskuntavaaleissa. Esteri Heikinheimo oli merkittävä sivistys- ja kulttuurielämän kehittäjä. Esteri Heikinheimon isä,…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 18. 7. 2021

Eeva Raekallio – Elämänvaiheista ja elämäntyöstä

EEVA RAEKALLIO (Eva Sarlin — Eva Hagelberg — Eeva Raekallio) 3.10.1876 — 9.11.1951 Muistitiedon, kirjallisen aineiston ja painettujen lähteiden pohjalta koonnut Vuokko Raekallio-Teppo Syksyllä 1973 äitimme, Vuokko Raekallio-Teppo, päätti vihdoin toteuttaa jo kauan mielessään olleen ajatuksen: kirjoittaa sukulaisia ja lähiystäviä varten oman äitinsä Eeva Raekallion elämäkerran. Käsikirjoitus oli kolmea viimeistä jaksoa lukuun ottamatta valmis kevättalvella…

kirjoittanut Vuokko Raekallio-Teppo, julkaistu 7. 7. 2021

Oili Tolvanen Matematiikan vihaajasta atk-toimittaja

Oili Tolvanen ei pienenä haaveillut toimittajan töistä, vaan isosiskosta piti tulla perheen journalisti. Toisin kuitenkin kävi. Helsingin yliopistossa Oili valitsi pääaineeksi poliittisen historian, koska siinä ei tarvinnut suorittaa tilastotieteen peruskurssia. ”Yritin kyllä!” Parin vuoden opintojen jälkeen piti ryhtyä miettimään tulevaisuuden työpaikkaa. ”Tutor ilmoitti, että poliittisen historian opiskelijoille töitä on joko järjestöissä tai tiedotusvälineissä. Minä tein…

kirjoittanut Merja Helle, julkaistu 7. 7. 2021

Aila Pervonsuo – Berliinistä Pasilaan ja puhelinvaihteesta päätoimittajaksi

“Haaveilin nuorena, että minusta tulisi politiikan toimittaja. Sellainen ‘tähtitoimittaja’, joka tekee poliittisia reportaaseja ja syvähaastatteluja. Mutta ei se mennyt lähellekään niin. Vähän harmi, etten tällaista journalismia päässyt enkä kyennyt tekemään. Mutta joskus on pakko tehdä, mitä eteen tulee, vaikka se ei olisikaan niin mieluista. Olenhan minä toki menestynyt työssäni ja saanut kiitosta ja kehuja. Ei…

kirjoittanut Merja Helle, julkaistu 31. 3. 2021

Terttu Kukkonen – MAAILMA EI LAISKOJA ELÄTÄ

  Työtä kuudella vuosikymmenellä 1963 – 2012                                       Eläkeläisenä 2012 alkaen  Anneli Halme: Ympäristö, perimä ja läheiset ihmiset vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee. Mitä valintoja teemme. Mistä löydämme tavan ilmentää omaa kasvuamme. Terttu Kukkosen, kaupunkilaistytön minäkuvan takaa löytyy isän ammatin myötä kasarmialueen järjestelmällinen omaleimaisuus.  Sekä kauneudentajuisen äidin antama ahkeran ja yritteliään naisen malli. Sosiaalisten…

kirjoittanut Terttu Kukkonen, julkaistu 28. 3. 2021

Sigrid Axelson oli opettaja ja taiteilija

Sigrid Sofia Axelson syntyi Joensuussa 15.3.1871 upseerin perheeseen. Lapsuudenkoti oli komea Linnunniemen huvila. Taloustyöt jäivät tytölle vieraaksi, mutta muuten hän oli käsistään taitava. Hän aloitti koulutaipaleensa Joensuun tyttökoulussa, josta siirtyi Helsingin suomalaiseen jatko-opistoon vuosiksi 1889-1890 ja 1894-1896. Hänen tiensä kulki Helsingin käsityökoulun jälkeen Taideyhdistyksen piirustuskouluun ja yliopiston piirustussaliin. Häntä opettivat muiden muassa Albert Gebhard, Carl…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 21. 3. 2021

Kansainvälisyys on Satu Lipposen työelämän punainen lanka

Kalevan yhteiskoulun oppilaana Satu Lipponen tuijotteli koulun pihalta Sorsapuiston yli Tampereen yliopistoa, jonne pääsikin opiskelemaan vuonna 1975 kansainvälistä politiikkaa ja sivuaineina tiedotusoppia ja kansantaloustiedettä. Nurmijärveläinen Satu Lipponen on nyt, vuonna 2021, Syöpäjärjestöissä johtajana vastuualueenaan strategia ja ennakointi neljättä vuotta. Matka nykyiseen tehtävään on ensimmäisestä vakituisesta työpaikasta kestänyt 45 vuotta ja se on ollut mielenkiintoinen ja…

kirjoittanut Anu Kytölä, julkaistu 7. 3. 2021

Olga Virtanen – maailman nopein nainen juoksi unohdukseen

Tamperelainen ME-juoksija Olga Virtanen voitti sadalla metrillä Suomen mestaruuden seitsemän kertaa vuosina 1916-1923.  Syksyllä 1918 sadan metrin Suomen mestaruudesta kisasivat vain neljäntoista sekunnin turkulaiset. Eläintarhan kentällä ei kolmentoista pintaan pinkoneita tamperelaisia nähty.  Olga Virtanen syntyi 13.10.1897 Tampereella ruovetissukuisen perheen nuorimpana lapsena. Virtasen puuvillatehtaalla työskennellyt Aapo-isä kuoli ennen kuin kuopuksensa ehti täyttää kahdeksaa vuotta.  Virtanen vietti…

kirjoittanut JI Hyytiäinen, julkaistu 7. 3. 2021

Katja Hedberg – ”Journalismi on kulkemista totuutta kohti”

  Syksyllä 2009 toimittaja Katja Hedberg matkusti valokuvaaja J kanssa juttumatkalle sisällissotien runtelemaan Kongoon. Matkan tarkoituksena oli käydä tutustumassa paikalliseen kouluun, joka oli rakennettu kuopiolaisten keräämillä varoilla.   Matkan jälkeen Katja palasi töihinsä Savon Sanomiin, mutta Kongo ei jättänyt häntä rauhaan. Seuraavana vuonna hän lähti juttumatkalle uudelleen.    ”Kauheudet, joita siellä näimme, käänsivät maailmani äitinä, naisena…

kirjoittanut Emma Jolkkonen, julkaistu 7. 3. 2021

Lempi Hanhisalo – Kun suurin osa miespäätoimittajista järkyttyi

Vaskiseppä Johan Viktor Löfgrenin ja vaimonsa Matildan tytär Lahja Lempi syntyi 1896 Helsingin Kalliossa. Osa perheenjäsenistä suomalaisti sittemmin nimensä Venojaksi, niin Lempikin. Lapsuus ja nuoruus viisilapsisessa perheessä kuohuvassa, itsenäistyvässä ja pian sisällissodan repimässä maassa antoi rohkeutta kohdata haasteita. Ja rohkeutta tarvittiinkin! Helsingin kaduilla liikkui sotilaita pistimineen. He yrittivät sulkea kadun, mutta Lempin johdolla tyttöjoukko vain…

kirjoittanut Helena Anttiroiko-Mehtälä, julkaistu 28. 2. 2021

Lasikaton murtaja Terttu Häkkinen – Asian pitäisi olla keskiössä, ei persoonan

Hämeen Sanomien päätoimittajana kymmenvuotiskauden 1992-2002 toiminut Terttu Häkkinen ei nimityksensä aikaan edes huomannut, että särki lasikaton. Joku siitä sitten huomautti, ja pakkohan se oli uskoa. Seitsenpäiväisissä lehdissä vastaavina päätoimittajina oli tosiaankin ollut vain miehiä. Asemasta päätoimittajakunnan ainoana naisena oli etua. Terttu muistettiin, mikä helpotti yhteydenottoja vaikkapa politiikan ja talouden ykkösketjun päättäjiin. Seminaarien ja kurssien päivällisillä…

kirjoittanut Pirkko Keskinen, julkaistu 28. 2. 2021

Helena Anttiroiko-Mehtälä – Työn ohella tiedon lähteille

Kiinnostus kirjoittamiseen ja äidinkieleen sekä intohimo kirjoihin ja lukemiseen sai minut jo varhain haaveilemaan toimittajan työstä. Jo ollessani kansakoulun ensimmäisellä ja toisella luokalla 1960-luvulla opettajamme Kerttu Erkkilä lähetti oppilaiden tekstejä ja piirroksia maakuntalehti Keskipohjanmaahan, jossa ne julkaistiin Lasten iloksi -palstalla. Toimittaja Annikki Wiirilinna kävi tekemässä luokastamme juttua ja ottamassa kuvia lehteen, mikä innoitti kirjallisiin puuhiin.…

kirjoittanut Helena Anttiroiko-Mehtälä, julkaistu 28. 2. 2021

Keski-Suomen äiti Impi Sirkka

Impin isä , synt. Vesannolla 3/7 1859, asuivat Niinivedenpäässä Niemen talossa ja lähtivät nälkävuonna 1867 nälkää pakoon. Tämän isä Matti Korhonen ja vaimo Susanna Korhonen, ensimmäinen serkku, ja saivat maksaa sukurahaa siitä, että saisivat mennä naimisiin.” Muistitiedot eivät pidä kaikin osin paikkaansa ihan tarkasti. Impin äidinpuolen isovanhemmat eivät päässeet nälkää pakoon, vaan kuolivat nälkään tai…

kirjoittanut Hannu Korhonen, julkaistu 24. 2. 2021

Kirsti Pohjonen – lahjomaton toimittaja

farmaseutti. Molemmat vanhemmat olivat kiinnostuneita kulttuurista: isä kuvataiteista – hän oli harrastajamaalari – äiti musiikista ja teatterista. Molemmat myös lukivat paljon. Vanhempien sivistys vaikutti myös tyttären elämään. Kirsti muistaa käyneensä teatterissa ja konserteissa jo pienenä. Viuluakin hän opetteli soittamaan ja tanssi balettia kahdeksan vuotta.   Tampereella oli 1940–50-luvuilla kaksi merkittävää tanssitaiteilijaa: . Kirsti kävi Liisi…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 24. 2. 2021

Hilda Kuokkanen – Lappeen kätilö

Rippikirjasta saa sellaisen käsityksen, että  isojaossa muodostettu Pekkala (Kerkonjoensuu 19) oli 1800-luvun puolivälissä jaettuna neljään osaan (1).  Nujulan kaupungin historian (2) mukaan talon alkuperäisen nimen säilyttäneen puoliskon osatalot sijaitsivat Pänttärintaipaleella Saikarinniemellä. Toista asui kylänvanhin (byaman) Pekka Lassinpoika Korhonen s. 1825 ja toista Aatami Matinpoika Raatikainen s. 1820 puolisonaan Pekan sisko Loviisa s. 1819.  Pekka Korhonen…

kirjoittanut Hannu Korhonen, julkaistu 20. 2. 2021

Outoja perunoita ja ympäristönsuojelua – Yrsa Slotten mielestä toimittajalla on oltava halu vaikuttaa ja parantaa maailmaa

Pieni tyttö, joka  keinotteli itsensä uhkarohkeasti yläkerran huoneestaan  kuistin katolle ja huuteli sieltä ohikulkeville ihmisille. Koulutyttö, joka vaikutti  suuna päänä oppilasneuvostossa, ja myöhemmin monissa muissa yhdistyksissä. Tyttö, joka kulki usein metsissä metsäteknikko-isänsä kanssa ja oppi rakastamaan luontoa. Toimittaja, joka rohkeasti avasi suunsa infoissa ja otti asioista selvää perusteellisesti, aina kaupunginhallituksen b-listoja myöten. Nämä mielikuvat, tai…

kirjoittanut Leena Nygård, julkaistu 31. 1. 2021

Riitta Vihavainen – Urheilutoimittajan piti ansaita kollegojen ja haastateltavien arvostus

Riitta Vihavainen aloitti Uuden Suomen urheilutoimittajana vuonna 1980, yhtenä ensimmäisistä naisista alalla.  Kotoaan urheilukipinän saanut Riitta Vihavainen oli tottunut seuraamaan urheilua tarkasti, mutta urheilutoimittajan ammatissa hän joutui taistelemaan saadakseen arvostusta, etenkin miespuolisilta kollegoiltaan. Uuden Suomen urheilutoimituksessa vuonna 1980 aloittanut Vihavainen oli ensimmäisiä suomalaisnaisia urheilutoimittajana. Häntä ennen alalla olivat vain Helsingin Sanomien Marjut Svahn ja Reetta…

kirjoittanut Kaija Yliniemi, julkaistu 31. 1. 2021

Päivi Alasuutari: Osa asioista on menossa hyvään suuntaan

 Päivi Alasuutari aloitti sosiologian opinnot Tampereen yliopistossa vuonna 1981. Hän oli vuotta aiemmin pyrkinyt lukemaan erittäin suosittua tiedotusoppia mutta ei päässyt sisään. Tampereella opiskeleva isoveli ja hänen kaverinsa onneksi neuvoivat, että tiedotusopin ei tarvitse olla pääaine, jos aikoo toimittajaksi. – Olin saanut koulusta hyvän kirjoittajan itsetunnon, ja minua kiinnostivat yhteiskunnalliset asiat. Olen kotoisin duunariperheestä, joten…

kirjoittanut Johanna Liukkonen, julkaistu 17. 1. 2021

Lotta Jaanu – musiikki on elämäni suola

Lotta-Liisa Jaanu (o.s. Elo) syntyi Pusulassa läntisellä Uudellamaalla viikkoa ennen talvisodan syttymistä. Koti oli Ikkalan kylän kansakoululla, missä hänen äitinsä Annikki Elo oli alakoulun opettajana. Isällä, Ahti Elolla, oli maatila, jossa Lotta sai kokea maalaistytön elämää ja oppi jo tällöin rakastamaan metsää. Lotta Jaanu kertoo, että hänen lapsuudenkotinsa ja koulunsa olivat hengeltään hyvin isänmaallisia ja…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 9. 1. 2021

Raija Lahtinen: Räväkkä toimittaja voi ryhtyä vaikka mihin

Aina rohkeasti uusiin tehtäviin hypännyt toimittaja Raija Lahtinen on kokeillut muitakin kuin median työpaikkoja ja havainnut, että toimittajista on mihin vain. Mutta journalistin identiteettiä ei voi koskaan pestä pois. Raija on myös ahkeroinut journalistien järjestöissä ja toiminut muun muassa Naistoimittajat ry:n puheenjohtajana. Journalistin ammatti tuli ylioppilaskirjoitusten jälkeen Raija Lahtisen mieleen yhtenä vaihtoehtona, olihan hän 16-vuotiaana…

kirjoittanut Riitta Lehtimäki, julkaistu 31. 12. 2020

Raili Malmberg – valovoimainen opettaja, päätoimittaja ja järjestöaktiivi

Opetusneuvos Raili Malmberg (omaa sukua Vasara) on monista yhteyksistä tunnettu vaikuttaja, joka on elämänsä aikana työskennellyt opettajana monilla kouluasteilla ja toimittajana sekä osallistunut työnsä ohella ja eläkkeellä ollessaan lukuisiin järjestöihin niiden kantavana voimana. Taitavana sanankäyttäjänä hän on esitelmöinyt ja luennoinut erilaisille yleisöille ja kirjoittanut monia teoksia. Raili Malmberg syntyi Helsingissä 22. marraskuuta 1926. Hän vietti…

kirjoittanut Pirkko Nuolijärvi, julkaistu 4. 12. 2020

Liisa Vasama – käytännön sosiaalipoliitikko, suorapuheinen verkostoituja

Liisa Vasaman elämän ja poliittisen toiminnan johtotähtenä olivat lapset – lapsen asema ja heidän parhaansa. Liisa oli hyvin aktiivisesti mukana, kun Helsingissä kehitettiin edelläkävijänä Suomessa kaikille avointa nykyaikaista päivähoitojärjestelmää.  Hän toimi lasten päivähoitolautakunnan puheenjohtaja aikana, jolloin maahan rakennettiin nykyinen, kansainvälisestikin arvostettu päivähoitojärjestelmä. Ennen päivähoitolain voimaan astumista 1973, lasten päivähoito oli vähän kuin huutolaistoimintaa. Äidit laittoivat…

kirjoittanut Leila Vasama, julkaistu 25. 11. 2020

Tytti Pernu – Tornion terästehtaan ensimmäinen naispääluottamusmies

Euroopan suurimman terästehtaan Torniossa sijaitsevan Outokummun työntekijöiden pääluottamusmies oli Tytti Pernu vuosina 2019-2020. Hän oli Tornion tehtaiden 51-vuotisen historian ensimmäinen terästehtaan työntekijöiden pääluottamusmieheksi valittu nainen. Työvuosia on tullut saman yhtiön palveluksessa 25, joista luottamusmiehenä 14 vuoteen 2020 mennessä.  – Olen peräänantamaton sinnikko, minä en koskaan anna periksi. Tytti Pernu syntyi Oulussa vuonna 1971. Lapsuudessaan perhe…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 22. 11. 2020

Mirja-Liisa Lindström – Tornion seurakunnan ensimmäinen naiskirkkoherra

Tornion seurakunnan nykyinen kirkkoherra Mirja-Liisa Lindström on pariinkin otteeseen rikkonut ns. lasikattoja. Mirja-Liisa Lindström asetettiin kirkkoherran virkaan Torniossa Alatornion kirkossa vuonna 2020. Hän on täten ensimmäinen naiskirkkoherra Tornion seurakunnassa ja Oulun hiippakunnassa ensimmäinen nainen, joka sai pappisvihkimyksen vuonna 2001. Mirja-Liisa Lindström (o.s. Ikonen) on syntynyt vuonna 1957 Jyväskylän maalaiskunnassa Vaajakoskella. Isän nimi Sulo Ikonen ja…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 30. 10. 2020

Maija Kauppinen – Perusolemukseltaan toimittaja

Elettiin 1950-lukua, kun ystävykset Maija, Kaarina ja Ritva tekivät Iisalmen tyttölyseossa lehtiä. Käsin kirjoitettuja tietenkin. Yhdelle heistä innostus ja tekemisen ilo jäi alitajuntaan niin, että hänestä tuli toimittaja, ja urasta pitkä ja upea. Maija Kauppinen on työskennellyt yli 50 vuotta kestäneen uransa aikana kolmessa lehdessä. Hän aloitti Emäntälehden toimitusharjoittelijana 1968, ja jäi eläkkeelle Pirkan toimituspäällikkönä…

kirjoittanut Tuula Stenberg, julkaistu 16. 10. 2020

Heli Meriläinen – pikkuonnellinen kirjoittelija

Motto: ”Do any of your relatives suffer from mental illness? (kysyy psykiatri) Potilas vastaa: ”No, they all seem to enjoy it.” Olen syntynyt Oulussa toukokuussa 1959 kellolaisen insinöörin ja siikajokisen merkonomin esikoisena. Äitini työskenteli silloin Osuuskassalla ja isäni Talouseuralla. Olin toivottu lapsi, joskin poikaa odoteltiin. Minulla oli kaksi mummulaa ja paljon rakkaita serkkuja, Heikki-pappa ja…

kirjoittanut Heli Meriläinen, julkaistu 1. 10. 2020

Arja Katriina Ylänkö – leskirouva ja aktivisti

Synnyin toivottuna, suunniteltuna lapsena pula-aikojen lopussa. Isä oli meijeriauton apumies ja äiti tehdastyöläinen. Sain kummivanhemmikseni vanhempieni parhaat ystävät, kummitäti oli kotiäiti ja kummisetä linja-auton kuljettaja. Elinikäinen vanhempieni ja kummivanhempien syvä ystävyys oli minulle laaja kasvualusta. Isovanhempani isän puolelta olivat tehtaassa työnjohtajia ja äidin puolelta isäpuolensa oli metsuri ja äitinsä entinen piika. Perhejuhlissa oli läsnä ainoastaan suku – ei yhtäkään…

kirjoittanut Arja Katriina Ylänkö, julkaistu 21. 8. 2020

Jenni Pitko – nuori arkkitehti ja kansanedustaja monessa mukana

  Olen aina asunut Pohjois-Suomessa lukuunottamatta lyhyitä retkiä Helsingissä. Ouluun muutin opiskelemaan syksyllä 2005. Arkeni Oulussa kuluu politiikan, ystävien ja ulkoilun parissa. Kesäisin patikoin ja pyöräilen, talvisin hiihdän. Kotini on Karjasillalla 50-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Toinen koti kansanedustajalla on luonnollisesti Helsingissä, jonne kuljen pääsääntöisesti junalla. Synnyin viisihenkiseen Pitkon perheeseen 1986 Kemissä.  Minulla oli veli ja sisko.…

kirjoittanut Heli Meriläinen, julkaistu 4. 8. 2020

Leena Piikivi – Lääkäri, taiteilija ja poliitikko

Leena Piikivi, lääketieteen- ja kirurgian tohtori, Oulun kaupunginvaltuuston entinen puheenjohtaja,  kuoli Oulussa 9.4.2020 nopeasti edenneeseen syöpään. Piikivi oli syntynyt Oulussa 1.9.1945. Leenan lapsuuden maisemat olivat Tuirassa. Hän opiskeli Tipalan tyttölyseossa, josta hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1965. Tipalan vuosina hän tapasi tulevan puolisonsa Ollin.  Lääketieteen opinnot hän aloitti  Turussa, valmistuen kandidaatiksi 1968. Leena jatkoi opintojaan Oulussa…

kirjoittanut Anne ja Lauri Piikivi, julkaistu 28. 6. 2020

Maila Raappana – Saloisten vanhainkodin johtaja

Saloisten vanhainkoti (Saloinen liitettiin vuonna 1973 Raahen kaupunkiin) oli entisinä aikoina vanhusten oikea koti. Joku asui vanhainkodissa kymmeniä vuosia. Saloisten vanhainkodissa asusteltiin kodinomaisesti vielä 1970-luvulla. Asukkaat olivat enimmäkseen omatoimisia. Joidenkin asukkaiden kunto oli huono, mutta yhtään muistisairasta vanhainkodissa ei asunut. Asukkaat saivat liikkua vapaasti oman kuntonsa mukaan. Kesäisin iso pihamaa oli asukkaiden kesäparatiisi. Pihalla paistateltiin…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 19. 4. 2020

Leena Karhu-Westmanin tarina

Lämmin kiitos Leenalle keskusteluista ja mielenkiintoisista muisteluista, jotka liittyivät sosiaalitoimen eri aikoihin Helsingissä. Olemme tehneet työmme muutosten ja kehityksen aikakaudella. Emme vieläkään ehtineet laskea kuinka monta organisaatiomuutosta me molemmat olimme kokeneet. Sanonpa vain, että Leena oli nainen paikallaan, kun talousasiat piti jämäkästi hoitaa kuntoon. Tapaamisissamme kohtasin empaattisen ja lempeän ihmisen, joka on sovussa itsensä ja…

kirjoittanut Anita Vihervaara, julkaistu 1. 4. 2020

Aili Raitio – Mummini elämäkerta

Mummini syntyi 22.9.1912. Mummin syntymävuonna Kiinassa tapahtui vallankumous eli keisari syrjäytettiin vallasta ja tilalle tuli tasavalta ja tuolloin Suomi kuului Venäjän alaisuuteen. Mummini oli siis venäläinen 5-vuotiaaksi asti, jolloin Suomi itsenäistyi. Hän syntyi Kellossa 10-lapsiseen perheeseen. Hänen jälkeensä perheeseen syntyi vielä 12. lapsi, hänen pikkusiskonsa sekä tyttö ja poika, joista tyttö syntyi kuolleena ja poika…

kirjoittanut Auri Raitio, julkaistu 1. 4. 2020

Kirjastoäiti Saara Katainen

Äitini Saara Maria Katainen kuoli aurinkoisena syysaamuna v. 2016. Päivä 10.10. eli Aleksis Kiven päivä sopi hänen lähtöönsä hyvin, sillä Saara oli sydämestään kirjaihminen ja kirjastoihminen. Kun muutin muualta äitini kanssa asumaan hänen sairastuttuaan Alzheimerin tautiin, melkein kaikki tapaamani ihmiset kysyivät, että oletko Saaran tyttö.Eikä ihme, että Saara tunnettiin. Hänen elämäntyönsä Hankasalmen kirjastossa kesti vuodesta…

kirjoittanut Sirpa Katainen, julkaistu 1. 4. 2020

Edit Salo – täti, pankkineiti

Isoäitini Amanda ja tyttärensä Edit elivät tavallisen, sitkeän naisen elämän pienellä paikkakunnalla, mutta suurien mullistusten keskellä. Edit-täti syntyi Kotkassa vuoden 1912 kesäkuussa. Vanhemmat Amanda ja Matti Salo olivat menneet naimisiin edellisen vuoden keväällä ja muuttaneet Kylmäkoskelta Kotkaan. Nuoremman konstaapelin viran saanut Matti oli esikoisen syntyessä 23-vuotias ja Amanda häntä neljä vuotta vanhempi. Perheeseen syntyi poika…

kirjoittanut Pirjo Salo, julkaistu 1. 4. 2020

Maija Piitulainen – Oman elämänsä airut

Maija Piitulainen (o.s. Kuusenmäki) syntyi sodan jälkeen isättömäksi lapseksi. Kohtalotovereita on paljon.  – Minä en tiedä isästäni mitään. Äiti ei koskaan kertonut hänestä, eikä myöhemmin tehty salapoliistyö tuottanut tulosta.  Äiti oli Rauma-Repolan Suolahden vaneritehtaalle töihin ja myöhemmin toimi karjakkona eri taloissa ja Maija varttui kylmissä karjatuvissa. Myöhemmin. Pian äiti joutui vaikeuksiin, sellaisiin, että Maija otettiin huostaan…

kirjoittanut Marjo Steffansson, julkaistu 1. 4. 2020

Maj-Len Remahl – Nainen paikallaan

Istumme Maj-Len Remahlin olohuoneen pöydän ääressä. Hän juo teetä, minä kahvia, lautasella omenapiirakkaa. Kello on kahden jälkeen tammikuun lopun torstai-iltapäivänä. Olen maanantaina kysynyt joogatunnilla häneltä suostumusta haastatteluun. Sovin ajan parin päivän jälkeen. Aikaa täsmennettiin kuntosalivuorolla. Asumme samalla alueella ja olemme kahden saman yhdistyksen jäseniä.  Viime aikoina olemme olleet tekemisissä useasti, sillä toimimme molemmat aktiivisesti Pitäjänmäen…

kirjoittanut Pirjo Kivistö, julkaistu 31. 3. 2020

Taina Kangas taitava ja monipuolinen kansallispukuasiantuntija

Taina Kangas, tällä hetkellä suomenkielisen alueen ainoa kansallispukukonsultti, on työskennellyt kansallispukujen parissa monenlaisissa tehtävissä vuodesta 1983 lähtien eli yli 35 vuotta. Haasteellinen sekä vastuullinen työtehtävä jatkuu.  Jo lapsuudessa Taina omaksui ja imi itseensä monenlaisia kädentaitoja ja käsityötietoutta. Heti ompelu ja neulealan suunnittelija-ohjaajaksi valmistuttuaan vuonna 1983 hänen ensimmäiseen ammattityöhön kuului kansallispukujen valmistamista. Vuodesta 2010 lähtien Taina…

kirjoittanut Maritta Päivinen, julkaistu 31. 3. 2020

Elli Saurio – sopiva ja pätevä johtajaksi

Kolme vahvaa naista johti 1900-luvun alkupuoliskolla sitä voimakasta kehitystä, mikä tapahtui naisten erityisen harrastuspiirin, kotitalousalan, opetuksessa. Nämä naiset olivat, vanhimmasta nuorimpaan lueteltuina Laura Harmaja, Ella Kitunen ja Elli Saurio. He kaikki toimivat kotitalousopettajien opettajina, Harmaja ja Kitunen kotitalousopettajia kouluttavissa oppilaitoksissa ja Saurio Suomalaisen Marttaliiton konsulenttikunnan esimiehen roolissa. Syntymävuosissa on noin kymmenen vuoden erot. Harmaja oli…

kirjoittanut Aila Kervinen, julkaistu 31. 3. 2020

Helmi Peuronpuro – ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”

”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”   Tyttäreni Lea toi minulle ”Naisten ääni” -kirjoituskilpailuesitteen ja kehotti minua kirjoittamaan. Sanoin heti, että se on sitten Äiti. Aloittelin kirjoitusta, mutta se ei sujunutkaan toivomallani tavalla. Päätinkin kirjoittaa oman elämäni vaiheista. Ainesta on kyllä, sillä 95 vuoteen mahtuu yhtä ja toista. ”Oi mistä alkaisin”, huokailee lauluntekijä. Sama kysymys tuli…

kirjoittanut Helmi Peuronpuro, julkaistu 31. 3. 2020

Sirkka Kainulainen– ”Kaikki on luojan luomia, virheet ja viat pittää hyväksyy”

Koulun juhlasalin täyttää heleä lapsen ääni: ”–Kärpäset surisee, /pom pom–poksahtaa/ruutuun ja kattoon/–/Mustipa murisee, /Leuat jo loksahtaa-/ onni on huono, / jälleenpä mattoon/painuvi kuono. / Pysy, kärpänen pöydältä poissa! / Älä kiertele kermassa, voissa! Ei kyntesi puhtaus kehua kestä, / et viitsi varpaitas pestä!” Salin edessä seisoo alakoululainen tyttö lausuen runon koulun päätösjuhlassa. Runo on Eric…

kirjoittanut Elina Ryynänen, julkaistu 31. 3. 2020

TUULIKKI KIILO – MAAILMAN PARAS KUMMITÄTI

Jokaisella ihmisellä tulisi olla paikka – turvasatama tai keidas –  jonne voi palata aina elämän myrskyistä – edes unelmissaan. Minulle tuo paikka on kummitätini Tuulikin koti – Kiilon tila Paluksen kylän kupeessa, Satakunnassa. Sen sielu ja sydän oli Tuulikki, lämminsydäminen nainen, hieno ihminen, jonka seurassa tunsin oloni aina erityiseksi – myönteisellä tavalla erikoiseksi.  Lapsen silmin…

kirjoittanut MARIKA SAMPIO-UTRIAINEN, julkaistu 31. 3. 2020

Helmi Hujanen – Helmin maailmat

Kertomus äitini elämästä Höyryveturi puuskutti asemalaiturilla ja odotti kärsivällisesti junaan nousevia matkustajia. Elokuun aamu oli varhainen, aurinko oli juuri noussut ja valaisi vinosti lehmusten takaa heittäen pitkät varjot asemalaiturille. Vaunussa Helmi nosti vanhan pienen kapsäkkinsä penkin yläpuoliselle verkkohyllylle ja istahti penkille, oikaisi punaisen hameensa helmaa polvien yli ja nosti käsilaukun syliinsä. Vielä viimeinen vilkaisu Kuopioon,…

kirjoittanut Marja Värri, julkaistu 30. 3. 2020

Laura Harmaja avasi uusia ajattelun uria suomalaiseen taloustieteeseen

Kolme vahvaa naista johti 1900-luvun alkupuoliskolla sitä voimakasta kehitystä, mikä tapahtui naisten erityisen harrastuspiirin, kotitalousalan, opetuksessa. Nämä naiset olivat, vanhimmasta nuorimpaan lueteltuina Laura Harmaja, Ella Kitunen ja Elli Saurio. He kaikki toimivat kotitalousopettajien opettajina, Harmaja ja Kitunen kotitalousopettajia kouluttavissa oppilaitoksissa ja Saurio Suomalaisen Marttaliiton konsulenttikunnan esimiehen roolissa. Syntymävuosissa on noin kymmenen vuoden erot. Harmaja oli…

kirjoittanut Kervinen, Aila, julkaistu 30. 3. 2020

Ida Augusta Salomaa o.s. Savolainen

Ida Savolainen oli viisilapsisen perheen nuorin. Hän suoritti ruotsinkielisen keskikoulun Hangossa, jossa hänen perheensä asui. Perheen isä kuoli ja äiti jäi yksin huoltamaan lapsiaan. Hän opetti lapsilleen kestäviä perusarvoja joista tuli lasten elämän perusvoima. Ida Savolainen sai työpaikan Hangon Yhdyspankin konttorista 16-vuotiaana. Hänen täsmällisyytensä, tarkkuutensa ja ystävällisyytensä sekä huomaavaisuutensa huomattiin, ja niinpä hän kohosi vastuulliseen…

kirjoittanut Partala Elsa, julkaistu 30. 3. 2020

Pirkko Fihlman – äänellä itkijä ja yhteisöllisyyden puolesta puhuja

”Sortavalassa isä sai paikan Supisen sahan seppänä ja me asuttiin Jänneksen kadulla, henkilökunnan asunnoissa. Oli helluntain aika ja aika, jolloin minun piti syntyä. Äiti oli hälyttänyt jo kätilön kotiin, ja naapurin rouva oli laittanut vettä lämpiämään. Ja kun kätilö tuli, hän tokaisi, että eihän häntä täällä enää tarvitakaan. ’Johan täällä on väkeä jo vaikka kuinka…

kirjoittanut Hanna Ahrnberg, julkaistu 30. 3. 2020

Ella Kitunen – akateeminen tutkija ja kunniatohtori

Kolme vahvaa naista johti 1900-luvun alkupuoliskolla sitä voimakasta kehitystä, mikä tapahtui naisten erityisen harrastuspiirin, kotitalousalan, opetuksessa. Nämä naiset olivat, vanhimmasta nuorimpaan lueteltuina Laura Harmaja, Ella Kitunen ja Elli Saurio. He kaikki toimivat kotitalousopettajien opettajina, Harmaja ja Kitunen kotitalousopettajia kouluttavissa oppilaitoksissa ja Saurio Suomalaisen Marttaliiton konsulenttikunnan esimiehen roolissa. Syntymävuosissa on noin kymmenen vuoden erot. Harmaja oli…

kirjoittanut Kervinen, Aila, julkaistu 29. 3. 2020

Laina Saarinen – urhea äitimme

-”Jos tietääsi ettei siinä sen enemmän  käysi niin lähtisi uurestaanki” sanoi äiti ja nuoruuden voima kuulsi äänestä. Pöydällä  oli sodanaikaisia lottakuvia paperille kopioiminani. Papereilla oli paljon tilaa äidin kertomille muistoille. Yritin säilyttää kirjoittamissani lauseissa äidin tavan ilmaista asiat – hänen äänensä. Toivoin yhtäkkiä että kuvia olisi äärettömän paljon. Myös kaikesta muusta. Keittiön ikkunan läpi paistava…

kirjoittanut Helena Halawa, julkaistu 28. 3. 2020

Hilkka Rantio – Nainen, jota ajattelen öisin

Parvekkeella istuu sirkeäsilmäinen nainen, äitini . Hän nauttii maisemasta ja aistii heräävän luonnon edessään. Tunnen suurta kiitollisuutta kun hän yhä on täällä, maailmanmenoa seuraamassa. Maaliskuun 31. päivänä 2020 vuosimittariin tulee 97. Se on huikean paljon se. Äidin arki sujuu ja ajatus on vielä lähes kirkas. Jos muisti pätkii, isäni Väinö muistaa. Jos isäni ei kuule,…

kirjoittanut Seija Sihvola, julkaistu 28. 3. 2020

ISOMUMMUNI HANNA SALOJÄRVI

Alkuperäisessä valokuvassa harmaalla sohvalla Viialassa vaneritehtaalaisille 1940-luvun lopulla rakennetussa modernissa kerrostaloasunnossa istuvat isoäiti, ukki ja isomummu. Kuvan päällä on violetti leima ”näyte”. Kuvaa ei ole myöhemmin valittu ostettavien kuvien joukkoon, mutta minä valitsen tämän. Olen rajannut kuvasta ulos ukin ja isoäidin, jättänyt tärkeimmän. Hän on isomummuni, isän äidinäiti, Mummu. Vaikka 1950-luvulla otettu kuva on mustavalkoinen,…

kirjoittanut Silva Tedre, julkaistu 28. 3. 2020

Seija Liukkonen – mummini, sotalapsi, tarinankertoja ja yhteisöaktiivi

Seijan ensimmäinen muisto on selkeä ja lumenvalkea. Paikka on jämsäläisen maalaistalon piha, jota peittää hurjan korkea hanki. Hän on neljävuotias, ja kuulee koneiden äänen. Äänen säikäyttämänä hän porautuu lumihankeen kuin myyrä, kaivaa itsensä pieneen koloon piiloon. Hän on talvisotaa paossa, ja tietää että koneita tulee pelätä, olivat ne sitten minkä maalaisia tahansa. Seija Liukkonen syntyi…

kirjoittanut Anne Martin, julkaistu 25. 3. 2020

Ulpu Iivari – Pienoiselämänkerta

Kaikki alkoi varsinaisesti Naruskasta. Kylästä, joka sijaitsee tiettömän tien takan, noin 50 kilometrin matkan päässä Sallan keskustasta pohjoiseen, aivan Venäjän rajan tuntumassa. Naruskan kylä rakennettiin joen rannalle asumattomaan korpeen. Naruskasta tuli rajan taakse sodassa jääneen Korjan kylän asukkaiden uusi kotipaikka. Sinne poltettuun ja miinoitettuun Lappiin palasivat muiden mukana Tornion seminaarista parhain arvosanoin valmistunut opettaja ja…

kirjoittanut Miina Salo, julkaistu 23. 3. 2020

Hilda Mäenpää o.s. Ahokas, Sortavalan seminaarin kasvatti

Kävelen maantieltä pihaan, villiintyneessä ruohikossa on vielä muistuma pihatiestä. Vertaan rakennusta kädessäni olevaan vanhaan valokuvaan. Rakennus on ränsistynyt, maali hiutunut seinistä miltei olemattomiin, katto paikkailtu monenlaisilla pellinpalasilla, kaksi viistoon naulattua riukua pitää koossa kuistin seinää. Mutta rakennus on tunnistettavissa. Tähän pihaan äitini Hilda, silloin vielä Ahokas, tuli elokuussa 1934 21-vuotiaana, kesäkuussa Sortavalan seminaarista yläkoulun opettajaksi…

kirjoittanut Annikki Niku, julkaistu 23. 3. 2020

Irma Marttila- monikulttuurisuutta ja yhteistyötä

Irma Marttila on nykyään eläkkeellä monipuolisesta päivähoidon ammattilaisen toimesta, mutta toimii edelleen muun muassa Helsingin Sosiaalidemokraattisen Naisyhdistyksen puheenjohtajana ja aktiivisesti useissa muissa järjestöissä hyödyntäen ja jakaen vuosien mittaan hankkimiaan tietoja ja kokemuksia. Energinen toimija on ehtinyt olla osallisena ja vaikuttamassa monien ihmisten elämään, päivähoitoikäisistä ikäihmisiin.  Irma Marttila syntyi vuonna 1948 Kajaanissa, silloisessa Kajaanin maalaiskunnassa kolmilapsisen…

kirjoittanut Rantasalo Raija, julkaistu 20. 3. 2020

Kaksoset Sylvi ja Raili Seppälä

Me synnyimme elokuun kahdeksantena päivänä, 1931. Sylvi syntyi ensimmäisenä, minä noin kaksi tuntia myöhemmin. Sisareni syntyi keskosena, hän ei aluksi osannut edes syödä itse, hän oli hyvin heiveröinen ja heikko. Lääkäri oli arvellut, että ei hänestä kovin pitkäikäistä tule. Minä olin normaalipainoinen pullukka vauva. Tänä päivänä on hyvin vaikeaa kuvitella sitä, että miten äitimme pärjäsi…

kirjoittanut Raili Viherlehto, julkaistu 19. 3. 2020

Tellervo Siikanen, lastentarhanopettaja, urhea sairauksien tuttava

Tutustuin Tellervoon, jota aina kutsuttiin Telleksi, Suomalaisen Naisliiton Lahden osastossa.  Hän oli joutunut jäämään varhaisessa vaiheessa ennenaikaiselle eläkkeelle lastentarhan johtajan tehtävästä, joten aikaa ja energiaakin jäi erilaisille harrastuksille lasten jo lähdettyä kotoa, tosin sairaudet keskeyttivät ne moneen otteeseen. Martta Tellervo Lakkapää syntyi Ylitorniolla Tornionjokilaaksossa 1943. Hänen äitinsä oli kansakoulunopettaja ja Telle aloitti koulun jo 6-vuotiaana.…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 14. 3. 2020

Äitini mun, Aila Pikkarainen

 Äitini syntyi 4.2.1922 Nurmeksen Markkulaan pikkusiskoksi marraskuussa 1919 syntyneelle Martti Johannekselle. Kasteessa hän sai nimekseen Aila Helena. Hänen vanhempansa Aino Helena Nevalainen (o.s. Kuittinen) oli sairaanhoitaja ja isänsä Olli Emil Nevalainen oli maanviljelijä, Markkulan tilan isäntä. Samalla kylällä oli Emil-ukin lähisukulaisia, ja niinpä äidilläni oli serkkuja lähellä. Myöhemmin hän sai siskoksi Anna Inkerin ja pikkuveljeksi…

kirjoittanut Marjatta Haapaniemi, julkaistu 10. 3. 2020

Tampereen tyttö – Salli Ranta

Monet vuosisadan alussa kaupunkiin muuttaneet olivat maalta kotoisin, maantien tuomia. Tehtaat houkuttelivat työhön ja ansioon. Suutarinkisälli Kustaa Sarlin muutti Tampereelle Ruovedeltä 1800-luvun lopulla. Hän kuten monet muutkin työläiset rakensi talonsa Tampereella Pispalan harjulle. Perheen lapsista aikuisiksi kasvoivat poika Väinö ja tytär Elsa. Väinö avioitui Ikaalisista muuttaneen Emmin kanssa vuonna 1906.  He perustivat yhteisen kotinsa Kyttälän…

kirjoittanut Ulla Mattelmäki, julkaistu 7. 3. 2020

Anna Heleena Olkoniemen tarina

Silitin varovasti äidin silkinhienoa hopeanharmaata tukkaa. Kosketin hellästi hänen olkapäätään ja toivoin, että saisin hänet hereille. Äiti lepäsi rauhallisen näköisenä Kajaanin terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hän oli joutunut sinne syksyllä vuonna 2001 voimakkaiden kipujen saattelemana. Hänen jalkansa eivät enää edes rollaattoriin tukeutuen pitäneet häntä pystyssä. Olimme Juhanin kanssa sopimassa äidin saattohoidosta ja hoitavalta lääkäriltä pyysimme, että äiti…

kirjoittanut Marja-Liisa Olkoniemi, julkaistu 23. 2. 2020

Sari Anita Pistemaa – syntyjään Jari Tuomo Juhani

Jari syntyi v 1966 pieneen Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevaan Tuomiojan kylään, jota kutsuttiin aiemmin Lappi kyläksi. Neljän poikalapsen katraasta hän on toiseksi nuorin kaksoisvelikuopuksen ollessa 10 minuuttia häntä nuorempi. Niin kuin kaksosilla on tapana, monet asiat tulevat jaetuksi hyvin lähellä olevan ihmisen kanssa, paitsi tämä, transsukupuolisuus. Syntyjään Jari Tuomo Juhani, tuleva Sari Anita, tuttavallisesti Anita, sai nauttia…

kirjoittanut Heli Meriläinen, julkaistu 9. 2. 2020

Viola Kuoksa-Wave – Kulttuurivaikuttaja ja kirjailija Rovaniemeltä

Lempi Maria Viola Kuoksa (Kuoksa-Wave) syntyi 1.6.1904 Calumnetissa USA:ssa Michiganin osavaltiossa. Hän kuoli 31.10.1995 Rovaniemellä. Isä oli maanviljelijä Heikki Vilho Kuoksa ja äiti Briita Kustaava Leiviskä. Viola Kuoksa avioitui metsänhoitaja Arvo Gunnar Wavenin (sukunimi aik. Wavén ; 1903–1959) kanssa vuonna 1934. Viola Kuoksa pääsi ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta vuonna 1923. Opiskeli kansakoulunopettajaksi Raahen seminaarissa ja valmistui…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 3. 2. 2020

Sirkka Liisa Korhonen – täti, joka halusi muistaa

”Joka ei tunne historiaa, ei tiedä mitään. Hän on lehti, joka ei tajua kuuluvansa puuhun.”(Michael Crichton, Valitut Palat 2000. Sirkan lainaus.) Näin pohti myös Sirkka-Liisa Korhonen, –  tätimme, toimelias ja  elämäniloinen huolenpitäjä, suvun kokoava voima. Täti, joka piti yhteyttä ja halusi ymmärtää sekä muistaa.  Sirkka Korhonen toimi Joensuussa Nepenmäen vanhainkodin johtajana sen toiminnan aloittamisesta lähtien.  Hän…

kirjoittanut Marketta Kokko, julkaistu 19. 1. 2020

RUTH MUNCK – JÄÄKÄRILIIKKEEN AKTIIVI JA LOTTA

”Olemus on kapea, selkä iän kumaraan painama, mutta asettuessaan valokuvattavaksi hän ojentautuu ryhdikkääksi ja asettaa sirot säärensä tyttömäisesti viistoon. Hänen hopeanvalkoiset hiuksensa on kammattu pehmeälle sykerölle, kuperilla silmäluomilla erottaa hipaisun luomiväriä ja kaidoilla poskilla hehkuu hento ROUGE. Hänen olemuksestaan henkii hienostuneisuus ja tavaton lämpö. Eläväisten sanojen takana väikkyvät huumori ja itseironia. Lakastuneeksi kukaksi hän itseään…

kirjoittanut Elina Virtanen, julkaistu 28. 11. 2019

Virpi Honkala haluaa oikeasti tehdä hyvää

Virpi Honkala (o.s. Salminen) syntyi Nokialla vuonna 1951. Hänen isänsä työskenteli moottoriasentajana Nokian paperitehtaalla. Äidillä oli prokuristin paikka tamperelaisessa yrityksessä. Virpin vanhemmat olivat tavanneet sota-aikana ja aloittaneet yhteisen elämänsä lähes tyhjästä. He halusivat kouluttaa lapsensa hyvin. Virpi oppi lukemaan 6-vuotiaana isonveljen mukana. Perheen opettaja-ystävä suositteli, että tyttö aloittaisi koulun jo tuolloin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut,…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 28. 11. 2019

Tuulikki Antila – sata vuotta suomalaista journalismia

Naistoimittajat ry:n perustaja- ja kunniajäsen ja 1960-luvun lopun puheenjohtaja, ekonomi Tuulikki Antila (o.s. Väänänen) syntyi kolme viikkoa vanhaan itsenäiseen Suomeen Hämeenlinnassa 31.12.1917. Hän ehti elämänsä aikana kokea Suomen ja maailmanhistorian merkittävät käänteet ja tavata ajan valtaapitävät. Ennen kaikkea Antila koki naisen aseman muutoksen ruutuessuisesta hellapoliisista aktiiviseksi virkanaiseksi. Antila kirjoitti paljon, elävästi ja modernisti. Tupakka sauhusi taukoamatta. Hän työskenteli…

kirjoittanut Tiina Vahtera, julkaistu 24. 11. 2019

Leena Jääskeläinen – Hiihtoliiton ensimmäinen naiskunniajäsen

Liikuntaneuvos ja vuonna 2009 Pro Urheilu -mitalilla palkittu liikuntavaikuttaja, Rovaniemellä asuva Leena Jääskeläinen, kutsuttiin Hiihtoliiton kunniajäseneksi vuonna 2019. Hän on Hiihtoliiton historiassa ensimmäinen kunniajäseneksi kutsuttu nainen. Liikuntaneuvos ja urheiluvaikuttaja Leena Marjatta Jääskeläinen o.s. Hakola syntyi 22.7.1939 Viipurissa. Leena Jääskeläinen on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri. Hän valmistui liikunnanopettajaksi vuonna 1964 Helsingin yliopiston voimistelulaitokselta ja opiskeli Jyväskylän liikuntatieteellisessä…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 15. 11. 2019

Helmi Savallampi – Kaijan monitaitoinen mummu

On kaunis lokakuinen iltapäivä, kun istumme Kaija ja Risto Tuomivaaran omistaman talon, Cortenkatu 3, keittiössä. Talo on Kaijan mummun talo, jonka Tuomivaarat saivat ostaa lokakuussa 2019. – Raaheen oli ihana palata, paluumuuttaja Kaija huokaa. Kaijan mummu, suutarin tytär Helmi Eliina Savallampi (1914-1995, o.s. Harju) on syntyjään Ylivieskan tyttöjä. Kansakoulun oppimäärän hän suoritti Kantokylän kansakoulussa. Helmillä…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 31. 10. 2019

Inkeri Kerola – Maaseudulta vallan kamareihin

Inkeri Kerola syntyi vuonna 1957 Saloisten kunnassa, joka vuonna 1973 liitettiin Raahen kaupunkiin. Hän on Siniluodossa asuneen Kerolan perheen viidestä lapsesta nuorimmainen. Vanhemmat viljelivät maata ja heillä oli karjaa. Kaikki maatalon työt tulivat tutuiksi kaikille talon lapsille. – Meillä ei koskaan lajiteltu miesten tai naisten töitä. Ainoastaan fyysisen voiman tarve rajoitti ”työllistämistä”. Äidillä oli tapana…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 18. 9. 2019

Kaija Karikoski asuu viiden tähden hotellissa

Tapaan hiljattain sata vuotta täyttäneen Kaija Karikosken palvelutalo Hopeataurissa, jossa hänellä on viihtyisä huone ja talon puolesta kaikki tarvittavat palvelut. 1800-luvun alussa Hackman osti Sorsakosken – pienen tehdasyhteisön Savosta, Sorsakoskelta. Miljööseen kuuluivat saha, mylly ja tiilitehdas. 1890-luvun alussa Hackman siirsi koko aterintuotantonsa Sorsakoskelle. Vuonna 1902 aloitettiin edullisten, yhdestä kappaleesta taottavien aterinten valmistus. Hackmanilla oli oma…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 18. 9. 2019

Terttu Soinila – saksan kielen opettaja, apulaisrehtori

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Oulussa. Kansakoulua kävin sota-aikana. Oulua pommitettiin ja koulut suljettiin ajoittain. Kävinkin osan kansakoulusta Lumijoella. Neljännen luokan jälkeen aloitin opiskelun 9-vuotisessa tyttölyseossa eli Oulun Tipalassa. Koulu taisi olla vaativa, ensimmäisellä luokalla oli kaksi suurta rinnakkaisluokkaa, viidennellä enää yksi luokka. Yhdeksännellä luokalla meitä oli 20, joista kukaan ei reputtanut. Opiskelin 5 vuotta Turun…

kirjoittanut Heli Meriläinen, tekstin välittäjä, julkaistu 11. 8. 2019

Pia Katerma – kulttuurin monitaitaja ja vaikuttaja

FT Pia Katerma vaikutti vahvasti 1930–70-luvuilla Suomen taide-elämään ja -kasvatukseen. Hän opetti kuvataiteita lyseolaisille, suunnitteli ryijyjä ja kirkkotekstiilejä Wetterhoffille ja oli Aalto-yliopiston edeltäjän, Taideteollisen oppilaitoksen yliopettaja. Monialaisuutta kuvaa myös se, että hän perusti eri taiteenalat yhdistävän Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen ja avusti teosofien lehteä.    Dagny Pia Katerma (alk. Lindberg) syntyi Kajaanissa lokakuussa 1905 pankinjohtaja Evert…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 18. 6. 2019

Kirsti Vähäkangas – Piehingistä Pikkulahelle

Soli 1950-lukua, ku puskeuvuin elon taipaleelle Pitkäkarin kuusikosa elikkä Gellmannin lasareetisa täälä Raahesa. Pienen piehinkiläisen maalaistalon esikoisena mun hääty pahasesta sikiästä asti reuhkasta häläppärinä maatöisä. Ei siinollu kahta puhetta: soli kopattava harava kouraan jo keskenkasvusena. Ei Luoja laiskoja elätä! Käsityötaitua meillä kotona pijettiin tähellisenä. Niimpä oonki oppinu kuttoon ennenku lukkeen. Ja seittemän lakanapitsiähän sitä hääty…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 4. 6. 2019

Hely Kokko – rautarouva Rautaruukin korkeimmalla paikalla

Hely Kokko (o.s. Salmela) on kotoisin Merijärveltä. Hän syntyi 8.4.1952 ja on perheen 9 lapsesta keskimmäinen. Hänen vanhemmillaan oli pieni maatila. Lehmiä oli 5 tai 6 ja maitotili oli perheen pääasiallinen tulonlähde. Kun Salmela rakensi 1950-luvun puolivälissä uuden tiilinavetan, johon tuli parret kuudelle lehmälle, oli isoisä pitänyt tätä suuruudenhulluutena. Hely kertoo, että kaikki maatilan työt…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 4. 6. 2019

Kampaaja Helli Kuoppa teki sähköpermanentteja ja juhlakampauksia kotioloissa

Helli (s. 17.2.1923 Nurmes) ja Jalmari (Jali) Kuoppa (s. 28.5.1909 Rautu) muuttivat vuonna 1947 Hämeenlinnasta Raaheen kahden lapsen kanssa. Helli oli silloin 24-vuotias. Hän oli saanut kampaajaopin ja työskennellyt Kolehmaisen kampaamossa Hämeenlinnassa. Jali oli palvellut sota-aikana vastuullisissa tehtävissä Päämajan kaukopartiossa. Rauhan tultua hän siirtyi armeijan palvelukseen. Jouduttuaan myöhemmin sodan loppuajan asekätkennästä syytteeseen hänen täytyi erota…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 5. 2019

Kerttu Sovio – Kartanon tyttärestä seminaarin kanslistiksi

Murtolan tilan omistajille Selim Rydmanille (1872-1945) ja Helmi Lindénille (1876-1906) syntyi kolme tytärtä, joista vanhin Gertrud (Kerttu) Elisabeth syntyi 2.4.1898 Kiikassa, keskimmäinen kuoli yksivuotiaana. Selim Rydman solmi uuden avioliiton Tyyne Tillin kanssa vuonna 1908. Selimillä ja Tyynellä oli viisi tytärtä, joista yksi kuoli neljävuotiaana. Poikia oli kaksi, joista vanhempi kuoli kaksiviikkoisena. Murtolan tilan viljelyä jatkoi…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 5. 2019

Ilona Soralahti – Raahen Siro-Asu täytti elämän

Ilona Soralahti (o.s. Kärki) perusti naisten alusasuja myyvän Raahen Siro-Asun vuonna 1961. Hänen uransa yrittäjänä oli poikkeuksellisen pitkä, yli 50 vuotta. Ilona Fedotan tytär Kärki syntyi 22.2.1923 kymmenlapsisen sisarussarjan puolivälissä. Hänen isällään Fedot Kärjellä oli kauppa ja tukkuliike Karjalassa Suojärven pitäjän Vegarusjärven kylässä. Kärjen kauppa sijaitsi asuintalon toisessa päädyssä. Kaupassa myytiin kaikkea mahdollista elintarvikkeista polkupyöriin.…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 16. 4. 2019

Helle Kannila: tasa-arvon ja kirjastojen puolesta

Ehkä monetkin – varsinkin vanhemman polven suomalaiset – kuullessaan Helle Kannilan nimen osaavat yhdistää hänet suomalaiseen kirjastolaitokseen. Helle Cannelin (vuodesta 1938 Kannila) valittiin 1921 perustetun Valtion kirjastotoimiston johtajaksi, eli rakentamaan Suomeen yleistä kirjastolaitosta. Hän oli tuolloin vain 25-vuotias eikä hänen valintansa suinkaan ollut itsestäänselvää. Naisen – ja vielä nuoren naisen – valinta korkeaan valtion virkaan…

kirjoittanut Pirjo Tuomi, julkaistu 16. 4. 2019

Karin Mäkinen liikutti raahelaisia avojaloin

Laura Karin, Kati, Mäkinen (o.s. Koskelainen) syntyi 18.1.1920 Tervajoella Viipurin maalaiskunnassa (Vahvialassa). Lapsuuden koti ja koulu olivat Tervajoella, jossa hänen isänsä Mikko Koskelainen toimi maanviljelijänä. Nuorena tyttönä urheilu oli Katille lähempänä sydäntä kuin voimistelu. Omimmalta lajilta tuntui korkeushyppy. Olipa hänestä vähällä tulla olympialaisten kävijäkin, mutta maailmansota keskeytti Vierumäellä olympialeiriään pitävien harjoittelun. Hän on harrastanut myös…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 16. 4. 2019

Kirsti Ikonen – jämpti ja reilu, ei horju ei heilu

Kirsti Larja syntyi tammikuussa 1941 Kangasalla nimismiehen perheeseen.  Myös äiti oli lukenut oikeustiedettä, mutta keskeyttänyt opintonsa miehensä toiveesta: ”Ei samaan perheeseen kahta juristia tarvita”. Kirsti kertookin kasvaneensa juristiseen ilmapiiriin, joka on leimannut hänen koko elämäänsä. ”Äidinisä Torsten Malinen (ent. Malin) oli kihlakunnan tuomari ja laamanni, joka toimi oikeusministerinäkin virkamieshallituksessa. Myös äitini veli oli juristi, nuorin…

kirjoittanut Maija Kauppinen , julkaistu 25. 3. 2019

Auli Kananen – Käsityöläinen viidennessä polvessa

Auli Kananen (o.s. Niemi) teki mittavan työrupeaman Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopiston johtajana ja rehtorina. Hänen johdollaan koulu kehittyi valtakunnallisesti tunnustetuksi ja arvostetuksi opinahjoksi. Toivo ja Anni Niemi saivat neljä lasta, joista Auli on toiseksi vanhin. Hän syntyi 2. maailmansodan päättyessä 24.8.1945 Pöytyällä, jossa hänen isänsä Toivo (s. 1912) työskenteli puuseppänä. Auli on tutkinut sukuaan ja…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 24. 3. 2019

Pirkko Utriainen – Avojalakanen kotiseutuihminen

Pirkko Utriainen (s. 1941) on Wanhan-Raahen tyttöjä. Hän asui 17 ensimmäistä ikävuottaan Härkätorin puiston liepeillä Kaivokatu 54:ssä (nyk. Reiponkatu). Ison pihapiirin ympärillä oli kahdeksan taloa. – Lapsuuden leikit olivat joskus aika raisuja, hän tunnustaa ja kertoo esimerkkejä. Korttelin tenavien lempipuuhaa oli kiipeily, niinpä lähiympäristön puut, aidat ja katot tulivat tutuiksi. Härkätorin puistoon vuonna 1932 pystytetty…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 11. 3. 2019

Maija Vuontisjärvi – Hetan Majatalon emäntä

Maria Sofia (Maija) Vuontisjärvi o.s. Stoor syntyi 6.2.1924 Enontekiöllä ja kuoli 19.3.2018 Rovaniemellä Taivaan isään turvaten.Maija Vuontisjärvi, Kallen Maija, oli enontekiöläinen Hetan Majatalon emäntä toisessa polvessa. Hänen toimeliaisuus, lämminhenkisyys sekä kestitseminen oli maankuulua ja yrittäjävuosien aikana ystäviä kertyi ympäri Suomea.Hetan Majatalo on Lapin vanhin alenevassa polvessa oleva matkailuyritys. Maria Vuontisjärvi, kutsumanimeltään Maija, syntyi neljäntenä lapsena…

kirjoittanut Tiina Vuontisjärvi, julkaistu 22. 2. 2019

Edith Hanhela – pientilan tomera emäntä

Edith syntyi vuonna 1915 Oulun läänissä, Kiimingin kunnan Tirinkylässä talollinen Matti Lehtolan perheeseen. Matti ja Maria Liisa o.s. Laurilalle syntyi kuusi lasta, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Työistä kolme kuoli lapsena, mutta pojat ja Edith selvisivät aikuisikään. Edith Sofian ollessa kolmevuotias, hänen äitinsä Maria Liisa kuoli. Matti-isä avioitui uudelleen. Toisen puolisonsa Hilma Maria o.s. Mikkosen…

kirjoittanut Eila Hanhela, julkaistu 18. 2. 2019

Kirjailija Selma Anttila – Aikakautensa sydän ja omatunto

Kirjailija Selma Anttila (1867-1942) oli kirjailija, naisasian ajaja, sosiaalipoliitikko, rauhanaktivisti ja aikanaan vahva, vaikutusvaltainen persoona. Koulutus oli tuiki harvinainen etuoikeus 1880-luvulla rahvaanlapselle, vieläpä tytölle. Sepän tytärtä onnisti, sillä hänen koulutiensä kustansi Lahdessa kauppiaana toimiva isoveli. Selma Anttila kävi Helsingin suomalaisen tyttökoulun ja sen jatko-opiston valmistuen opettajaksi. Selma Anttila hakeutui Alli Tryggin työtoveriksi uuteen Sörnäisten Kansankotiin,…

kirjoittanut Sari Anttila, julkaistu 18. 2. 2019

Anja Miilukangas – Yrittäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Anja Aira Auli Miilukangas (o.s. Aunola) syntyi Hilja ja Arvid Aunolan 12-lapsisen perheen kolmantena lapsena ja vanhimpana tyttärenä 28.9.1938. Perhe asui Mettalanmäellä, joka sijaitsi Saloisten kunnassa vuoteen 1973 saakka ja tuolloin tapahtuneen kuntaliitoksen jälkeen Raahen kaupungissa. Kesäisin maatalon lasten aika kului omassa pihapiirissä lampaita, vasikoita ja kanoja hoidellessa. Kanoja oli paljon ja niiden munien haku…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 2. 2019

Ulla Kallankari – Raatihuoneen äitihahmo ja lähimmäisten auttaja

Ulla Kyllikki Kallankari (s. 18.7.1928) oli syntyjään Lapaluodon tyttäriä. Hän eli valoisan lapsuuden yhteisössä, jossa moni ansaitsi elantonsa satamassa. Lapaluotolaisten lisäksi ympäröivän maakunnan väki sai lisäansioita laivojen lastauksessa. Töitä riitti myös naisille. Ullan vanhemmat Torsten (s. 1893) ja Martta (v. 1905) Kallankari muuttivat perheineen Kalajoelta Raaheen työn perässä. Torsten oli aluksi tullin palveluksessa. Työnantajaksi tuli…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 2. 2019

Hanna Widell – Raahen museo kotina 28 vuotta

Raahelaiset tunsivat Hanna (Alma Johanna) Widellin (s. 24.10.1907) tarmokkaana työmyyränä. Hän oli kotoisin Pyhäjoelta 11-lapsisesta perheestä. Maalaistalon suuren perheen tyttärenä hän joutui tarttumaan työhön hyvin nuorena. Koulua hänellä ei ollut aikaa käydä kuutta luokkaa enempää, vaikka halua olisi ollut. Koulun käynti olisi maksanut paljon. Hanna aloitti työn teon jo lapsuusvuosina. Ennen rippikouluikää hän teki maataloustöitä…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 16. 1. 2019

Marjaliisa Pitkäranta – ilon ja sadun kuvaaja

Kellotaulun keskellä istuu Lumikki. Ylös ojennetussa kädessä keikkuu pikkulintu sekuntien tahdissa. Kääpiöt ja muut Lumikki-sadun hahmot kuvittavat tunteja. Ulkona isä Veikko nostaa jyviä täynnä olevan kämmenensä. Pikkulinnut lentävät kädelle. Hellan kulmalla kuumenee piippausrauta. Eeva-äiti muotoilee vaaleaa, vahvaa tukkaansa muodikkaille laineille. Pikkusisko Marketta leikkii nukeilla. Marjaliisa piirtää ja piirtää. Kellon Lumikki, kääpiöt, linnut, kodin viereinen metsä,…

kirjoittanut Riitta Mäkelä, julkaistu 16. 1. 2019

Sanna Palo – Peräpohjolan käsityönopetuksen uranuurtaja

Käsityönopettaja Sanna (Susanna) Palo (myöhemmin Alamäki) Alatornion Kukkolan kylästä, tunnettu myös Mylly-Sannuna tai Mäki-Sannuna, oli koulutettu käsityöihminen. Hän opetti vuosikymmenien ajan tekstiili-ilmausta, oli kansansivistyksen avarakatseinen kehittäjä ja oli perustamassa Peräpohjolan kotiteollisuusyhdistystä. Susanna Henriika Palo syntyi 27.9.1876 Kukkolankosken törmällä Myllypirtissä taloustirehtööri Petter Palon (13.9.1845) ja Maria Kaisa Salomonsdotter Heikkilän perheeseen. Petter ja Maria Kaisa avioituivat 12.11.1871.…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 18. 12. 2018

Anna Suonperä – aina muiden puolesta

”Minun tyttöni menee kouluun”, päätti raahelainen Maria Rajaniemi vuonna 1880. Naapurit sanoivat, kannattaako köyhän yksinhuoltajan kouluttaa Anna-tytärtään. Raahe oli tuohon aikaan jo sivuuttanut kukoistuskautensa puulaivojen rakentajana ja kansainvälisen merenkulun kaupunkina. Asukasmäärä oli pysähtynyt noin 3000:een eikä Pohjanmaan rata ollut tulossa Raahen kautta. Mutta Maria Rajaniemi näki tulevaisuuteen: koulutus vie eteenpäin. Raahe oli kehittymässä monipuoliseksi koulukaupungiksi.…

kirjoittanut Riitta Mäkelä, julkaistu 26. 11. 2018

Maire Halonen – Raahen Ensi- ja Turvakodin voimanainen

Maire Halonen (o.s. Aaltonen) syntyi 26.10.1941 Askolassa, lähellä Porvoota. Hän oli muutaman kuukauden ikäinen, kun hän muutti perheensä mukana Hämeenlinnaan, jota hän pitää kotikaupunkinaan. Isä oli ammatiltaan asemamies, äiti oli kotiäiti. Aaltosen perheessä oli seitsemän lasta. Perhe asui rintamamiestalossa, jossa Aaltosen täti hoiti lapsia. Kun työssä käyvillä äideillä ei ollut juuri minkään vertaa äitiyslomaa, Aaltoselle…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 18. 11. 2018

Raija Lummi/Tasa-arvoon kasvaa kotoa käsin/Torniolainen vaikuttaja 2000-luvulla

Raija Lummi on vuonna 1961 syntynyt torniolainen 4. kauden kaupunginvaltuutettu, filosofian maisteri, lehtori, kielten opettaja Lapin ammattikorkeakoulussa. Raija syntyi Torniossa viidentenä tyttönä Lummin perheeseen. Isoisä, pappa Iisak Lummi oli kuulemma ehdottanut nimen Raija Inkeri. Perheessä oli jo neljä isosiskoa ja nimiä oli jo paljon otettu käyttöön. ”Laitetaan tytölle nimeksi Raija Inkeri. Se on hyvä nimi.”, …

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 1. 11. 2018

Helena Holappa – Tekstiilityönopettaja sai itse suunnitella työnsä

On vuosi 1939. Niemen pariskunta, Jaakko (1910-1984) ja Ellen (1907-1995, o.s. Majava), ostaa kiinteistön Raahesta, Reiponkadun ja Ämmänkadun kulmasta. Ämmänkatu on tuohon aikaan vain pahainen polku. Pian Raaheen muuton jälkeen syttyy sota, ja Jaakolta kuluu yli 5 vuotta maanpuolustustehtävissä. Ellen hoitaa taloa yksin. Jaakko oli talonomistaja ja maanviljelijä. Ellen oli kotiäiti ja ompelija. Yhdessä he…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 31. 10. 2018

Anu Mattila – Se teatteri on vaan niin ihanaa

Pekkateatterin (nyk. Raahen Teatteri) näyttämöltä yleisölle tutuksi tullut Anu Mattila (ent. Krekilä) sanoo tammikuussa 2010: ”Tunne on tärkeintä. Kyllä se tuntuu hyvältä, kun ihmiset taputtavat. Hyvin onnistuneen esityksen jälkeen näyttelijällä on samanlainen tunne kuin urheilijalla, joka on päässyt maaliin voittajana. Ensi-illat ovat aina jännittäviä. Perhosia on vatsassa. Kyllähän sitä pääsisi helpommalla, jos istuisi yleisön joukossa.…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 27. 10. 2018

Aino Turpeinen – näyttelevä Pikkumidinetti

Aino Turpeinen  (o.s. Nuutinen) hakeutui Kuopion Naiskotiteollisuuskoulun ompelulinjalle 1945. Se lienee ollut hänelle toiveammatti. Ainakin se antoi hänelle pientilan emäntänä lisäansioita lähes 20 vuoden ajan. Huolellisena tyttönä Aino on säilyttänyt ohjekirjojansa vielä jälkipolville. Nehän kirjoitettiin ja piirrettiin itse, valmiit kirjat lienevät olleet liian kalliita tai niitä ei ollut. Niistä näkee, että hänellä oli kauneuden kaipuuta…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 27. 10. 2018

Sanni Pajari-Sariola – Tornion kirjastotoimenjohtaja

Sanni tuli Tornion kirjastonhoitajaksi 1971. Kirjasto sijaitsi tuolloin Länsirannan Pienteollisuustalossa Karkiaisen leipomon yläpuolella. Pikkukaupungin kirjastossa oli lämmin tunnelma. Koska henkilökuntaa oli alkuun vain kaksi työntekijää, itse tulin pari vuotta myöhemmin kolmanneksi, kaikki tekivät yhdessä kaikkia töitä. Pääkirjaston lisäksi oli kaksi sivukirjastoa ja kaksi laitoskirjastoa. Kuntaliitos 1973 toi lisää toimintaa, sivukirjastoja oli kuusi, laitoskirjastoja kolme ja…

kirjoittanut Mervi Mustonen, julkaistu 24. 10. 2018

Maija Pekkarinen – terveellisen ruoan puolesta puhuja

Maija Liisa Pekkarinen syntyi 20.5.1915 Kuopiossa perheen toiseksi lapseksi Nikolai II:n ollessa Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas. Hänen vanhempansa olivat metsäteknikko, maanviljelijä Johan Fredrik (Hannes) Pekkarinen, äiti emäntä Maria Pelkonen. Koti oli Vehmersalmella Räsälän kylässä, jossa Maija aloitti kansakoulun. Opettajien kehotuksesta hän pyrki Kuopion suomalaiseen tyttökouluun, josta pääsi ylioppilaaksi 1938. Ensimmäisenä kotikylänsä naisylioppilaana.  Koko koulun…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 14. 10. 2018

Hanna Frankenhaeuser o.s. Åström – kauppaneuvoksen tytär Pohjois-Suomesta

Johanna (Hanna) Helena Åström syntyi Oulussa 27.2.1879 kauppaneuvos ja tehtailija Hemming ja Maria Matilda (o.s. Snellman) Åströmin perheeseen. Hanna vietti lapsuutensa kesät Alatorniolla Fältförin tilalla Tornionjoen varrella. Hanna Åström perusti Oulun ensimmäisen lastentarhan. Hän lahjoitti perimänsä Fältförin tilan Peräpohjolan kansanopiston käyttöön. Kulloon kartanon emäntä Hanna Frankenhaeuser kuoli vuonna 1947. Hanna Åströmin isoisä nahkurimestari Johannes (Johan)…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 6. 9. 2018

Marja L. Tuominen – lappilainen Annikki Kariniemi tutkija

KT, FM, KM Marja Liisa Tuominen (o.s. Wiitamäki) syntyi 2. lokakuuta 1943 Laviassa pienviljelijäperheeseen. Kotoa saatiin hyvät lähtökohdat tulevaa elämää varten, sillä lapsuudenkodissa luettiin paljon, käytiin kirjastossa ja elokuvissa, mikä oli harvinaista maaseudulla tuohon aikaan. Marja suoritti ylioppilastutkinnon Lavian yhteiskoulussa vuonna 1962 ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1970 Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta. Vuoteen 1992 asti…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 2. 9. 2018

Vilhelmina Vuorivirta – kappa- ja turkisliikkeen omistaja Oulussa

Vilhelmina Fisk syntyi 10.6.1869 Hailuodossa. Hänen isänsä oli kunnan esimies Asarias Fisk. Vilhelmina sai tehdä ompelutöitä jo 11-vuotiaana kylän miesten vaatteiden räätälinä toimineen isänsä mukana. Hailuotoon tuotiin ensimmäinen ompelukone räätäli Fiskille ja pikku Miina opetteli sitä käyttämään. ”Pitäjäläiset, jotka ihmeissään katselivat masiinaa, eivät olleet vähemmän ihmeissään pikku Miinan taidosta kyetä sillä tikata”, kirjoittaa Anna Reding…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 26. 8. 2018

Olga Slottsberg – opetusta, musiikkia, teatteria ja yhdistyksiä kaiken ikää

”…Laulunopettajakseen Nykarlepyyn poika sai Olga Slottsbergin, jonka lempinimi oli Sussu. Kun uusi oppilas oli yrittänyt antaa ääninäytteen, oli Sussu vaatinut välittömästi vaikenemaan. Tyst, tyst! Poika lauloi kuulemma yhtä falskisti kuin oli laulanut tätinsä Lina. Kun täti sitten oli kuullut tämän, hän oli nauraen ihmetellyt, vieläkö se Sussu opetti.” Näin Atte Kalajoki muisteli serkkunsa tuloa Uusikaarlepyystä…

kirjoittanut Riitta Mäkelä, julkaistu 15. 8. 2018

Suoma Loimaranta – lottajärjestön lääkintäjohtaja

Kun Suoma Loimaranta suostui vuonna 1922 Lotta Svärd -järjestön lääkintäjaoston päälliköksi, hän oli 41-vuotias lääketieteen lisensiaatti, joka oli erikoistunut keuhkosairauksien hoitoon. Tämä vastuullinen tehtävä jatkui 20 vuotta (1922–1924 ja 1927–1942), aina vuoteen 1942 saakka, lukuun ottamatta kolmen vuoden taukoa 1920-luvulla.   Suoma Helena syntyi vuonna 1881 Kuopiossa lääninrovasti Vilhelm Lindstedtin ja Hilda Nyholmin kymmenlapsiseen perheeseen.…

kirjoittanut Maritta Pohls, julkaistu 12. 8. 2018

Jenny af Forselles – länsimaisen Suomen rakentaja

Jenny Matilda af Forselles (1869–1938) syntyi Elimäellä everstiluutnantti Fredrik af Forsellesin ja Adolfina Emelia Kellanderin tyttärenä. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1896, siis vasta 27-vuotiaana. Filosofian maisterin tutkinnon hän suoritti 1900. Vuonna 1904, 35-vuotiaana hän väitteli tohtoriksi kirjallisuudentutkimuksessa. Jenny af Forsellesin elämän vaiheet ja elämän eetos odottavat tutkijaansa. Tiedetään, että hän oli vuonna 1892 perustetun Unioni…

kirjoittanut Maritta Pohls, julkaistu 2. 8. 2018

Hilda Seppälä – SDP:n kansanedustaja ja pitkän puurtajatien kulkenut naisasianainen

Näin muistelivat ystävät kansanedustaja Hilda Seppälää hänen kuolemansa jälkeen: Jälleen tuntuu kynä painavalta eikä ota juostakseen. Onhan kirjoitettava henkilöstä, joka inhimillisesti katsoen aivan kesken tärkeitä toimiaan sai kutsun ja jota kohtaan tunsimme lämmintä henkilökohtaista aateystävyyttä, jonka elämänote ja toiminta herättivät aina suurta kunnioitusta ja luottamusta ja jonka sympaattinen henkilökuva jätti mieleemme syvän, vilpittömän kaipauksen. Ei…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 21. 7. 2018

Alma Hedenström – nainen kulttuurin, naisjärjestötyön ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen eturivissä

Menneiden kymmenenvuosien sarja mahduttaa puitteisiinsa elämyksistä ja pyrkimyksistä harvinaisen rikkaan elämän, jolla leimaa-antavana on ollut polttava kaipuu yhä täydellisempään tietoon ja alati ilmennystä etsivä taiteellinen näkemys, missä voimakas paatos ja välkehtivä huumori ovat esiintyneet rinnakkaisina vivahduksina. Alma Hedenström valmistui elämäntehtäväänsä siinä oppilaitoksessa, joka on ollut monen muunkin ansioituneen naisen polun lähtökohtana, nimittäin Jyväskylän seminaarissa. Sieltä…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 21. 7. 2018

Elin Vuorivirta – taitava puheilla vaikuttaja

Oulussa täytti rouva Elin Vuorivirta 50 vuotta huhtikuun 18. pnä 1934. ”Reipas retkeilijällämme, jonka matkoilla ja retkillä ympäri maan on aina hauskuuttamassa muita, on yltänyt keski-ikään. Väsymys ei hänellä kuitenkaan kuulu nyt saavutettuihin vuosiin. Jos ihmisen on käynyt niin huonosti, että väsymys saa vallan, on paras astua huoneentäyteisen yleisöjoukon eteen ja pitää puhe, niin kumma…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 20. 7. 2018

Elise Pakarinen o.s. Hirvonen – kultturelli yhteiskunnallinen vaikuttaja

Keskiviikkona toukokuun. 4. pnä 1922 täytti rouva Elise Pakarinen o.s. Hirvonen Joensuussa 75 vuotta. Merkkipäivän vastaisena yönä kävivät useat paikkakunnan laulukuorot Elise Pakarista laululla tervehtimässä. Syntymäpäivänä hän sai paljon kukkia. Pitkin päivää kävivät ystävät ja tuttavat onnittelemassa ja tervehdyksensä tuomassa. Omien lasten tunteet tulkitsi Eino-poika merkkipäiväksi tehdyllä, tunteikkaalla runolla. Elise Pakarinen syntyi 1846 Kihtelyksen pitäjän…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 20. 7. 2018

Anni Savola – oman kaupan, raittiusaatteen ja naisasian edistäjä

Lahdessa vietti kauppias Anni Savola 50-päiviään marraskuun 16. päivä 1928. Anni Savola tunnetaan kotiseudullaan hyvien harrastusten, tarmon ja toiminnan naisena. Naisten asioita ja raittiusaatetta hän on vienyt eteenpäin Lahden Suomalaisen Naisliiton ja Raittiusseura Säde I:n puheenjohtajana. Raittiusseuran vetäjänä hän ehti olla jo kymmenen vuotta, mutta jatkoi innokkaana jäsenenä. Antaumuksella Anni Savola on myös kehittänyt Lahden…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 20. 7. 2018

Hanna Salminen – karjalainen ruustinna ja naisasianainen

Laatokan Karjalan Jaakkiman pitäjässä vietti ruustinna Hanna Salminen 60-vuotispäiviään toukokuun 26. päivä 1927. Hän on esimerkki isänmaallisesta ja lämminsydämellisestä vaikuttajanaisesta. Salminen on hoitanut mallikkaasti niin suuren perheensä ja pappilan emännän velvollisuudet kuin monien ihmisten hyvinvointia parantavien toimintojen saamisen kuntaansa. Hän innosti ja kannusti. Jo nuorena tyttönä Hanna Salminen heräsi huomaamaan naisten sorretun aseman. Kun Suomalaisen…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 20. 7. 2018

Anni Kaste o.s. Lindeberg – kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Anni Lindeberg syntyi Nastolassa ”Kumian kukkana” helmikuun 6. pnä 1876. Hän oli 14-lukuisesta lapsikatraasta 11. Isä Karl Kustaa Lindeberg oli vanhaa hämäläistä rusthollarisukua ja äiti Karolin Kristina Elisabeth Hymander papintytär Pornaisista. Äidinäiti perhe tuli kaukaa, hänhän oli Saksasta muuttaneen upseeriperheen lapsia. Isä oli kruunupuustellin hoitaja. Suuren lapsilauman elättäjänä ja maalla asuvana ei hän voinut tarjota…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 20. 7. 2018

Sofia Madetoja – raahelainen prokuristi ja naisasianainen

Raahen huomattavimpiin liikenaisiin kuuluva prokuristi Sofia Madetoja vietti 50-vuotispäiviään toukokuun 19. päivä 1927. Hän aloitti jo nuorena liikealalla puurtamisen, kävi Oulun kauppakoulun sekä palveli sen jälkeen siellä monissa liikkeissä konttoristina ja sittemmin liikkeidenhoitajanakin. Palattuaan sitten koti-Raaheen hän perusti oman liikkeen, jota hoiti menestyksekkäästi kahdeksan vuotta. Sota-aikana, olosuhteiden pakottamana, oli liike lopetettava. Viimeiset seitsemän vuotta hän…

15. 7. 2018

Martta Ritvanen – Kaunis Korun perustaja

– Koskaan en ole syntymäpäivistäni elämää pitänyt, mutta nyt aion oikein koketeerata iälläni, sanoo Martta Ritvanen Helsingin Sanomien haastattelussa 28.5.1995, kun hän 84-vuotiaana valmistelee lakkiaisiaan yhdessä pojantyttärensä kanssa. Martasta on tulossa maan kaikkien aikojen vanhin uusi ylioppilas iltalukiosta Helsingissä. Martta päätti keskikoulun vuonna 1927. Vanhempien mielestä koulutusta oli tarpeeksi tytölle ja keskiarvokin oli laskenut alle…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 5. 6. 2018

Aila Tamminen – Varalaa kehittämässä!

Aila Sylvia Tamminen, o.s. Malm syntyi Tampereella 8.6.1942. Hänen äitinsä oli työnjohtajana Lapinniemen Puuvillatehtaalla ja isä toimi metallimiehenä Ajokilla, jossa hän oli myös pääluottamusmiehenä. Pieni perhe, Aila ainoana lapsena, oli hyvin kiinteä ja paljon asioita tehtiin yhdessä.   Liikunta ja urheilu tulivat Ailan elämään jo hyvin varhain. Isä toimi aktiivisesti Tampereen Pallo-Veikoissa, Suomen Palloliiton joukkueiden…

kirjoittanut Tuula-Maija Leikomaa, julkaistu 5. 6. 2018

Armi Hulkkonen – aina valmiina!

Synnyin loppiaisaamuna Kaavin Rasimäen kotikoululla isän toimiessa kätilönä, kirjoittaa  Armi päiväkirjassaan. Kotiapulaisemme Elma oli ansaitulla joululomalla ja minä tupsahdin iäkkäille vanhemmilleni hieman etuajassa. Pestyään minut isä oli onnellisena esitellyt tummatukkaisen ja –silmäisen,  pulskan tyttölapsen äidilleni sanoen: Katsos, ihan Emma-tädin näköinen! Minulla oli jo kaksi vanhempaa veljeä.  Pienestä alkaen olin vilkas, tuppasin lähtemään omille retkille.  Kerrankin…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 15. 5. 2018

Leena Viitaniemi – Kukka-Leenasta kenraalien kenraaliksi

Pienoiselämäkerta kertoo Leena Viitaniemen (s. 1944) tarinan. Kertomuksessa kuljetaan Leena Viitaniemen mukana lapsuudesta Tampereella aina vuoteen 2017 asti. Kertomuksessa kuvataan, millaista oli perheiden elämä sodan jälkeisinä vuosina, kerrotaan teinien elämästä, kouluista, harrastuksista, nuoren perheen elämästä ja määrätietoisesta tavoitteesta tehdä uraa fysioterapeuttina ja perustaa oma yritys. Viitaniemen opinnot ulkomailla ovat tehneet hänestä alansa erityisosaajan. Hän on…

kirjoittanut Tuula Martikainen, julkaistu 8. 4. 2018

Riitta Ahtiainen – Elämäni tarinaa

Riitta Ahtiainen kertoo elämästään perheenäitinä, maatalousyrittäjänä, tilastohaastattelijana ja mummina. Riitta Ahtiainen, 64 v, on ollut naimisissa Ilkka Ahtiaisen kanssa 41 vuotta. Heidän perheessään on 5 lasta, 4 tytärtä ja 1 poika sekä 7 lastenlasta.  Hän on innokas järjestö- ja yhdistysaktiivi, maa- ja kotitalousnainen ja luottamushenkilö. Synnyin Kuopiossa ja asuin 10 ensimmäistä vuottani Jäppilässä, kunnassa, joka…

kirjoittanut Riitta Ahtiainen, julkaistu 15. 3. 2018

Pirkko Laurikainen – jumppasisko

Pirkko on syntynyt Sortavalassa 16.2.1937 viisilapsisen perheen vanhimmaksi lapseksi. Veli syntyi myös Sortavalassa juuri ennen talvisodan alkua. Evakkotaival kulki Kuopiosta Joensuuhun ja jälleen Kuopioon, johon perhe asettui ja jossa nuoremmat sisaret syntyivät. Perheeseen kuuluivat Pirkon ja sisarusten lisäksi isä, joka sodan jälkeen työskenteli ammattiautoilijana ja äiti, joka teki kotona ompelutöitä. Myöhemmin, kun nuorin lapsista aloitti…

kirjoittanut Minna Huuskonen, julkaistu 10. 3. 2018

Gunilla Löfman – Kan stjärnorna le?

        25 maj 1995   Polikliniken har jag besökt varannan vecka under fem månaders tid. Idag säger man att nu finns det inga fler undersökningar att göra, vi ska studera resultaten och skicka din diagnos per post.       28 augusti 1995   Att jag inte kommer att få något brev…

kirjoittanut Gunilla Löfman, julkaistu 5. 3. 2018

Mirja Hakko – kasvu toimittajan ammattiin

Oulunsalolaisen Hakon perheen Mikko-isän työ kiertokoulunopettajana oli päättynyt, ja hän oli juuri valmistunut poliisiksi Suomenlinnan poliisikoulusta, kun Mirja Annikki syntyi maaliskuussa 1921. Uudella tulokkaalla oli jo kaksi veljeä, 10-vuotias Sulo ja 3-vuotias Into, kaksi muuta lasta oli menetetty vuoden 1919 epidemiaan. Nyt oltiin uuden alussa. Koska isommat lapset osallistuivat tuolloin ahkerasti kotitöihin ja lastenhoitoon, on…

kirjoittanut Aino Kukkonen, julkaistu 27. 2. 2018

Tuulikki Koivunen Bylund – Härnösandin piispa, Uppsalan tuomiorovasti

Tuulikki Koivunen Bylund on tehnyt merkittävän uran Ruotsin evankelisluterilaisessa kirkossa. Härnösandin piispan virkaan marraskuussa 2009 vihitty Bylund Koivunen on Ruotsin ensimmäinen suomalainen naispiispa. Lue koko teksti https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/9500!

kirjoittanut Pirkko Lehtiö, julkaistu 21. 2. 2018

Pirjo Karhu – naisyrittäjyyden johtotähti

Kun Pirjo Karhu 16-vuotiaana lähti maailmalle, hänellä oli vankka usko siihen, että kaikki ovet ovat auki ja hyviä asioita tulee tapahtumaan. Jo lapsena iskostui vahvasti selkärankaan halu vastata omista asioista ja tehdä osuutensa maatilan töistä ahkerasti ja sinnikkäästi. Opiskelujen jälkeen mielessä siinsi unelma omasta yrityksestä ja yrittäjäurasta. Sitä ennen tarvittiin kuitenkin vahvaa ammatillista kokemusta ja…

kirjoittanut Pirjo Karhu, julkaistu 21. 2. 2018

Riitta Härönoja – mittava työura kuntasektorilla

Riitta Härönoja o.s. Alamikkelä on maatalon tyttö, kotipaikka sijaitsee Pattijoen Jokelassa noin 10 kilometrin päässä Raahen kaupungista. Riitta on omien sanojensa mukaan ollut menijä pienestä pitäen. Syy on kotioloissa. Äiti opetti lapsensa tekemään työtä. Riitan äiti oli usein sanonut, että laiskalla äidillä on viriöitä lapsia. Työnteon tärkeyttä Riitta on yrittänyt välittää tyttärilleen. ”Valmistuin Raahen Porvari-…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 23. 1. 2018

Eeva Holma – pohjoisten puhurien ihmenainen

Eeva Holma on mystinen meren ja tunturituulien hioma lumoojatar. Työuransa hän teki Ylikiimingin yläkoulun lehtorina opettaen kieliä ja uskontoa. Eläkevuosinaan Eeva Holma on kirjoittanut runoja ja koostanut niistä viisi runokirjaa sekä kääntänyt englanniksi taiteilijamiehensä Kari Holman runokirjan. Näiden lisäksi hän on jatkanut työikänsä harrastuksia: lausuntaa, keramiikkatöitä, maalausta ja kotonaan kokoontuvan Eevan Salonki -lukupiirin pitoa sekä…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 22. 1. 2018

Irja Askola – Helsingin piispa ja runoilija

Irja Askola valittiin 2010 Helsingin hiippakunnan piispaksi ensimmäisenä naisena Suomessa. Hän toimi aluksi akateemisena tutkijana, Seurakuntaopiston konferenssikeskuksessa ja avoimessa akatemiassa Järvenpäässä sekä Euroopan kirkkojen konferenssin toimialasihteerinä. Ennen piispaksi valitsemistaan hän oli Espoon piispan teologinen erityisavustaja. Lue koko teksti Kansallisbiografiasta!

kirjoittanut Pirkko Lehtiö, julkaistu 15. 1. 2018

Maria Arppe – säätyläisnainen Lappeenrannasta

Maria Fredrika Rosenströmin äiti Anna Maria Candou avioitui leskeksi jäätyään uudelleen Lappeenrannan postimestarin Fredrik Jaenischin kanssa. Maria oli syntynyt vuonna 1824. Samana vuonna hänen isänsä kuoli 36-vuotiaana. Marian isä, ruotsalaissyntyinen lääkäri Adolph Fredrik Rosenström-Petterson oli kehruuhuoneen lääkäri. Marian sisarpuoli Sofia syntyi vuonna 1830. Sisarukset avioituivat vuosisadan puolivälin tienoilla. Maria Rosenströmin mies oli Carl Oscar Arppe,…

kirjoittanut Anu Talka, julkaistu 11. 1. 2018

Oili Kinnunen – bridgemestarista kirjailijaksi

Ihmisen sanotaan elävän neljä elämänvaihetta. Oili Kinnunen, naisliittolainen, elää nyt vahvasti niistä kolmatta. Kun työ englannin kielen lehtorina päättyi 1996, hän muutti Helsinkiin, alkoi pelata bridgeä intohimoisesti ja – kun tunsi taitavansa sitä tarpeeksi – ilmoittautui luovan kirjoittamisen kursseille. Samaa aloitekykyä ja rohkeutta vastata uusiin haasteisiin Oili Kinnusella on ollut aina. Jo ylioppilasvuonna hän oitis…

kirjoittanut Maija Kauppinen , julkaistu 9. 1. 2018

Aira Heinänen – sosiaalityön idearikas ammattilainen

Aira Heinänen, o.s. Huhtala, syntyi vuonna 1932 työläisperheeseen Helsingissä. Isä oli kotoisin Porista ja ammatiltaan makkaramaakari eli Elannossa työskentelevä lihanleikkaaja. Äiti oli kotoisin Porvoon tienoilta, silloin kotona, mutta hän oli myös ompelija, jolla oli myöhemmin muitakin ammatteja. Airalla on yksi veli, puolitoista vuotta vanhempi Aarno. Perhe asui Kalliossa Hämeentien numerossa 26, noin 27 neliön yksiössä. …

kirjoittanut Merja Minkkinen, julkaistu 6. 1. 2018

Pirkko Lahti – Rouva Mielenterveys ei lepää eläkkeelläkään

Pirkko Anneli Lahti on psykologi, psykoterapeutti, filosofian lisensiaatti ja Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja. Hän toimi tehtävässä vuosina 1983–2006. Pirkko Lahti on kotoisin Kiskosta, pienestä maalaispitäjästä Varsinais-Suomessa, Salon lähellä. Isä kaatui jatkosodassa, kun tytär oli vasta kaksiviikkoinen. Vanhemmat sisarukset olivat neljän ja kuuden vanhoja. ”Minulla oli hyvä lapsuus. Kotona oli tiukka kuri, ja meidät opetettiin tekemään…

kirjoittanut Merja Minkkinen, julkaistu 6. 1. 2018

Martta Järveläinen – lausuntataiteilija ja kotiseutuneuvos

Oli jo sovittu, että haastattelen 98-vuotiasta ystävääni Martta Järveläistä Naisten ääni -juttua varten ”tuonnempana”, kesän mentyä, ”sitten syksyllä”. Sitä syksyä ei Martta Järveläinen enää nähnyt, sillä hän kuoli loppukesästä 2017. Muistoja hänestä on monella. Martta Järveläinen oli omaa sukuaan Montonen, alun perin kotoisin Kannakselta, syntynyt vuonna 1918. Hänen isänsä Paavo Montonen oli kirjailija ja Kannaksen…

kirjoittanut Eeva-Liisa Tarvainen, julkaistu 4. 1. 2018

Kyllikki Ohela – ”säälotasta” ihotautitohtoriksi

Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan muistoista eivät haihdu onnelliset lapsuusvuodet Viipurissa seudulla. ”Vaijan” eli isoisä Juho Hallenbergin omistaman Saarelan kartanon mailta sodat, opinnot ja aikuiselämä veivät lyhyiksi jaksoiksi moniin suuntiin, mutta Lappeenrannassa hän on tehnyt mittavan ammattiuran ja toiminut aktiivisesti monissa kulttuurisissa yhteyksissä. Saarelan kansakoulu ja Viipurin vanhan yhteiskoulun valmistava koulu antoivat hyvän pohjan vuonna 1923…

kirjoittanut Eeva-Liisa Tarvainen, julkaistu 4. 1. 2018

Helena Ranta – kansainvälisin sotarikostutkijamme

Professori, oikeushammaslääkäri Helena Ranta tunnetaan kansainvälisten katastrofien jälkiselvittelijänä. Tuntemattomampaa, mutta yhtä tärkeää on hänen työnsä naisten aseman ja ihmisoikeuksien palavasieluisena puolustajana.  ”Vaikka en ole koskaan noussut naisasiassa barrikadeille, se on minulle yhtä tärkeä kuin ihmisoikeudet ja tasa-arvo”, Helena Ranta aloittaa. ”Sillä naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.”  Eväät elämänkatsomukselleen hän sai lapsuudenkodistaan Kajaanista.  ”Äitini oli opettaja ja…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 3. 1. 2018

Maija Mertalahti – sairaanhoitaja ja perheenäiti

Äitini Maria (Maija) Mertalahti, omaa sukua Niemistö, syntyi maalaistalon tyttärenä vuonna 1914. Koti oli uskonnollinen, vanhemmat Juho ja Liisa olivat herännäisiä eli körttejä. Maija oli nuorin kolmesta lapsesta, veli oli kaksi vuotta vanhempi ja sisko kolme vuotta. Isä oli jäänyt leskeksi ensimmäisestä avioliitostaan. Siitä hänellä oli elossa yksi tytär. Maija muisteli lapsuuttaan onnellisena ja valoisana…

kirjoittanut Anja Pohjanvirta-Hietanen, os. Mertalahti, julkaistu 28. 12. 2017

Maritta Pohls – historiantutkija ja työelämävalmentaja

Filosofian tohtori Maritta Pohls on julkaissut useita tutkimuksia tieteenhistoriasta sekä nais- ja järjestöhistorian alalta. Hänen on monissa tutkimuksissaan painottanut naisten työnteon historiaa. Hän on ideoinut ja organisoinut näyttelyitä, oppaita ja esitteitä, joiden avulla yleisön historiatietämys on lisääntynyt. Hän on luonut Suomalaisen Naisliiton ja eräiden muiden yhteisöjen kanssa verkkojulkaisun (www.naistenaani.fi), jossa on julkaistu satojen naisten pienoiselämäkerta.…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 21. 12. 2017

Tyyne Kanervo – kirjoittava tätini Karjalasta

Tyyne Kanervo (1926–2017) on kollektiivinen muisti ja autenttinen ääni kirjoituksissaan kotikylän tuoksuista ja perinteistä. ”Tuoksuja täynnä on maa…” -sarja on mahtava aistien takaisinpaluujuhla. Omaelämänkerran ja juttujen vastaanotto kahdessa Facebookin karjalaisryhmässä oli loistava. Rikasta palautetta ja kiitoksia vastaanottaessani ja valtavaan kommenttirihmastoon vastaillessani tätini puolesta tulin tietoiseksi kirjoitusten ainutlaatuisuudesta ja arvosta.   Tyyne Kanervon sukulaisille kirjoittama omaelämäkerta 85…

kirjoittanut Armi Janhunen, julkaistu 21. 12. 2017

Tarja Tyybäkinoja – vapaaehtoistyö harrastuksena

Tarja Tyybäkinojan (s. 1972) tapaa viikonloppuisin melkoisella varmuudella Raahen nuorisotoimen tapahtumissa järjestyksenvalvojana. Hän ei ole laistanut yhtään nuorten Sulatto-tapahtumaa. Kesän 2006 Pieni suuri seikkailu -leirillä hän toimi ohjaajana. ”Vapaaehtoistyö nuorten parissa on suurta ajatusten vaihtoa eikä kahta samanlaista päivää ole”, hän kuvaa toimintaa. Tyybäkinoja on koulutukseltaan kokki. Hän työskentelee leipomossa, joten hänen työpäivänsä alkavat jo ennen kukonlaulua.…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 18. 12. 2017

Vieno Kalliola – taiteen tytär, yhteiskunta-aktiivi ja rakastava voimanainen

Vieno Gunnel Tuulikki Kalliola (os. Jääskeläinen) oli monipuolinen taiteilija, yhteiskuntavaikuttaja ja maatalonemäntä. Kalliola maalasi, kirjoitti, esiintyi, käsikirjoitti ja onpa hänen runoistaan tehty sävellyksiäkin. Maatalon toimien lomassa hän kasvatti poikaansa yhdessä miehensä kanssa, sekä myöhemmin auttoi myös lastenlastensa hoitamisessa. Eläkkeelle jäätyään Kalliola ehti omistautua entistä enemmän taiteelle ja perheelleen. Varauksettomasta rakkaudesta sai nauttia vielä kolmaskin sukupolvi,…

kirjoittanut Marja-Liisa Kalliola, Karoliina Randelin, julkaistu 17. 12. 2017

Seija Tyrninoksa – maailman kansalainen

Vanha sanonta “Kauas on pitkä matka” pitää kirjaimellisesti paikkansa Kainuun pikkukylässä Puolangan Puokiovaaralla kasvaneelle Seija Tyrninoksalle (os. Kyllönen). Maailman monet kriisipisteet, kylät ja kaupungit ovat tulleet tutuiksi, niin myös eri kansainvälisten humanitääristen järjestöjen ohjelmat ja toimistot, joiden neuvonantaja- ja johtotehtävissä hän on saanut työskennellä pitkän uransa aikana, lievittämässä omalta osaltaan maailman hätää. Hänen tiensä on…

kirjoittanut Heli Bathija, julkaistu 17. 12. 2017

Kirsi Öster – reuma ei saa lannistaa

Kirsi Öster on lahtelainen järjestöaktiivi, joka uskoo vankasti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Häntä on aikanaan pyydetty monelta taholta mukaan luottamustehtäviin ja siksi niitä onkin hänelle kertynyt runsaasti. ”Olen lähtenyt rohkeasti katsomaan, mitä osallistuminen tuo tullessaan. Pitää huomata ja tarttua elämän tarjoamiin tilaisuuksiin”, hän sanoo. Kirsi Öster liittyi Lahden Reumayhdistykseen jo kahdeksankymmenluvulla. Sen jälkeen hänen aktiivinen toimintansa on…

kirjoittanut Leena Sorvali, julkaistu 17. 12. 2017

Taina Pitkänen-Koli – yhteisöllinen toimija

Äitini, Helmi Knuuttila ja isäni Tatu Pitkänen kouluttautuivat mielisairaanhoitajiksi 1930- luvun alussa, isä Niuvanniemessä ja äiti isän jälkeen Seinäjoen Piirisairaalassa sen ensimmäisellä kurssilla. Minä ja veljeni Tauno synnymme, kun äiti ja isä muuttivat asumaan sairaalan asuntoon 1939 lopussa. Sisaremme Tuulikki syntyi muutettuamme sairaalaan. Alkoi kymmeniä vuosia kestänyt asuminen samassa ´monttuasunnossa´. Sairaalan työntekijät, lääkärit mukaan lukien,…

kirjoittanut Taina Pitkänen-Koli, julkaistu 27. 11. 2017

Elise Keisaari – pitkäaikainen toimija Suomalaisen Naisliiton Tornion yhdistyksessä

Elise Angelika Keisaari, o.s. Viuhkola syntyi vuonna 1882 maanviljelijäperheeseen Alatorniolla. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi Raahen seminaarista. Hän palasi takaisin Alatorniolle ja toimi opettajana yli 38 vuotta Alatornion kunnan Pirkkiön kylän kansakoulussa. Hän solmi avioliiton 24.4.1919 Yrjö Keisaaren kanssa. Heillä ei ollut lapsia. Aviomies Yrjo Keisaari työskenteli Kansallis-Osake-Pankin johtajana Ylitorniolla, jonne Elise muutti jäätyään eläkkeelle. Elise asui…

kirjoittanut Marja-Riitta Tervahauta, julkaistu 12. 11. 2017

Saara Kanerva – pitkän iän salaisuutena myönteinen asenne

Saara Kanerva tuli Tornioon miehensä Teuvon kanssa syyskuun 1939 ensimmäisenä päivänä. Saara oli ollut opettajana Köyliössä, mutta oli nyt virkavapaalla. Kansakoulunopettajaksi Hämeen Kangasalan tyttö oli valmistunut vuonna 1934. Syy Tornioon muuttoon oli puolison työpaikka Tukkuliike Helmer Husa Oy:ssä, jonka osakas Teuvo oli. Torniossa Saara Kanerva työskenteli sotilaiden muonittajana ja valtion tiedotuslaitoksen valvontaosastossa, jossa hän sensuroi…

kirjoittanut Marja-Riitta Tervahauta, julkaistu 12. 11. 2017

Kaarina Aho – Lapin edustaja lähellä ja kaukana

Kaarina Aho on syntynyt Alatorniolla 25.11.1945 maanviljelijäperheeseen. Hän kävi neljä vuotta Yliliakan kansakoulua ja pääsi neljännen luokan jälkeen pääsykokeiden kautta Tornionseudun keskikouluun, jota kävi viisi vuotta. Kohta sen jälkeen hän päätyi naimisiin Olavi Ahon kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, tyttö ja poika. Lasten hieman vartuttua ja Kaarinan Ahon siirryttyä työelämään hän jatkoi opintoja Kemin iltalukiossa,…

kirjoittanut Marja-Riitta Tervahauta, julkaistu 11. 11. 2017

Saima Helle – tarmokas yhdistysnainen Käkisalmesta

Saima Helle (o.s. Lehtovaara) syntyi Vammalassa 28.6.1886. Isä oli metsätyönjohtaja Antti Lundberg ja äiti Ida Henrika Svala. Saima oli itsenäinen nainen ja toimi 1900- luvun alkupuolella Hykkyrän kauppahuoneen kirjanpitäjänä Haminassa ja firman mentyä konkurssiin siirtyi Käkisalmen alkoholiliikkeen kirjanpitäjäksi. Käkisalmessa hän tapasi varatuomari Arvo Helteen, joka oli perustanut kaupunkiin asianajotoimiston vuonna 1914. Nuoret menivät naimisiin 1915.…

kirjoittanut Merja Helle, julkaistu 10. 11. 2017

Raija Tuominen – laakereille ei saa jäädä lepäämään!

Yrittäjä, toimitusjohtaja Raija Tuominen on syntyperäisiä Oulun plikkoja. Vuonna 1960 syntynyt Tuominen perusti yrityksensä, Studio P.S.V:n yhdessä miehensä Reijo Koirikiven kanssa vuonna 1994. Tänä päivänä Studio P.S.V. tunnetaan Oulussa laadun takeena. Erityisen tunnettu yritys on upeista valokuvistaan. Tuomisella ja Koirikivellä on yksi jo aikuinen lapsi, Rainer, joka työskentelee koodarina ja yrittäjänä. Raija Tuomisen lapsuuden perheeseen…

kirjoittanut Anne Salmi, julkaistu 10. 11. 2017

Fanny Pirttiaho – tarmokas sotaleski

Fanny Katariina Pirttiaho (o.s. Pyhtilä) syntyi Pattijoella Pyhtilänperällä, jossa hänen vanhemmillaan Maria Loviisa (o.s. Pahn) ja Matti August Pyhtilällä oli maatila. Fanny oli perheen seitsemästä lapsesta nuorin. Purjehdittuaan avioliiton satamaan Lauri Pirttiahon kanssa 1.4.1935 hän asettui asumaan Raaheen Reiponkadulle 1800-luvulla rakennettuun puutaloon. Lauri oli ammatiltaan hevosmies, joka kuljetti hevosella tavaraa ympäri Raahea. Pariskunnalle syntyi Maija-tytär…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 10. 11. 2017

Elma Luokkala – tasa-arvoaktivisti Torniosta

Torniolainen Elma Luokkala oli neitokaisiästä lähtien naisasia-aktivisti, tinkimättömästi kuolemaansa saakka. Toinen aktiiviharrastus oli kirkkokuoro. Eläkevuosina mukaan tulivat rintamamiesveteraanien naistoiminta ja vieläpä pitsinnypläys. Kaikista näistä hän sai ansaitusti tunnustusta. Elma Julia Luokkala (os. Kenttämaa) syntyi 20. kesäkuuta 1912 Ylitornion Lohijärvellä. Viisilapsisen perheen esikoisena hän joutui jo lapsena huolehtimaan myös sisaruksistaan, mutta mieli paloi koulutielle. Haaveena oli…

kirjoittanut Paavo Luokkala, julkaistu 9. 11. 2017

Hilkka Kauppila – opettaja Torniosta

Hilkka Kauppila on syntynyt Torniossa kotona Tornion kirkon lähellä vuonna 1930 illalla klo 22.00. Hän asuu tänäkin päivänä syntymäkodissaan. Hilkalla on yksi siskopuoli, joka oli isän tyttö. Äiti oli myös ollut naimisissa, ja hänellä oli edellisestä avioliitostaan kolme lasta. He kaikki kuolivat isältään saamaan lentävään keuhkotautiin. Isä oli saanut tartunnan vapaussodassa, jossa hän myös itse menehtyi.…

kirjoittanut Marja-Riitta Tervahauta, julkaistu 6. 11. 2017

Mirjami Lähteenkorva – kansakoulunopettaja, kirjailija, runoilija

Runoilija Kirsti Mirjami Lähteenkorva syntyi kulttuuriperheeseen Heinolassa. Hänen vanhempansa olivat filosofian tohtori h.c., kansakouluntarkastaja ja kansanrunoudentutkija Axel Borenius-Lähteenkorva ja Ida o.s. Silvennoinen. ”Axel Lähteenkorva oli suomalaisen kansanperinteen tutkija ja keräilijä, jonka kalevalamittaisten runojen ja sävelmien kokoelmat ovat erityisen arvokkaita systemaattisen ja huolellisen muistiinpanotekniikan takia” (SKS). Axel ihastui nuoreen opettajattareen ollessaan tarkastajan tehtävässä seuraamassa Ida Silvennoisen…

kirjoittanut Leena Kärävä-Lindgren, julkaistu 28. 10. 2017

Sanni Winter – opettaja ja kirjakauppias Uudestakaupungista

Uusikaupunkilaisen Itämeren laivuri ja kauppaporvari Henrik Andersson Berglundin ja hänen vaimonsa Helena Juliana Efraimsdotterin perheeseen syntyi viisi lasta: Maria Catharina 2.9.1849 -21.1.1914 (puoliso Victor Wittfoth) Sofia Fredrika 3.11.1851 -16.5.1936 (naimaton) Karl Konstantin 12.12.1853 – ? (New York, naimisissa) Frans Felix 14.3.1858 – 16.5.1931 (Pietarsaari, naimisissa) Alexandra Gustava 28.8.1859 – 18.7.1938 (puoliso Herman Alfred Winter 29.5.1860)…

kirjoittanut Leena Winter, julkaistu 27. 10. 2017

Laila Ponkala – opettaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Laila Ponkala syntyi vuonna 1938 Mikkelissä Hjördis ja Sulo Ponkalan perheen viidestä lapsesta nuorimpana. Lailan rakkaus kieliin, erityisesti ruotsin kieleen ja kansainvälisyyteen oli suuressa määrin kodin perintöä. Äiti Hjördis kuului suomenruotsalaiseen Palinin sukuun. Isä Sulo oli Ponkaloiden Alatornion sukuhaaraa. Sulo Ponkala oli työskennellyt yhdeksän vuotta mm. yrittäjänä ja liikemiehenä Yhdysvalloissa ennen perheen perustamista Suomessa.  …

kirjoittanut Arja-Leena Jokinen, julkaistu 26. 10. 2017

Aino Ollila – kirjailulla suomalaisen käsityön historiaan

Käsityötaitoa on aina arvostettu. Taito on periytynyt äidiltä tyttärelle ja sitä on tarvittu sukkien, lapasten esiliinojen, paitojen ja monenlaisten kodin tekstiilien ompeluun ja korjaukseen ja vaatteiden huoltoon ja hoitoon. Uno Cygnaeuksen ansiosta käsityöstä tuli kansakouluasetuksen mukaan pakollinen kouluaine jo 1800-luvun jälkipuoliskolla. Sata vuotta myöhemmin, kansakoululain mukaan ”käsityönopetuksen tuli olla monipuolisesti oppilasta kasvattava”.  Käsityönopettaja, lehtori Aino…

kirjoittanut Leena Kärävä-Lindgren, julkaistu 25. 10. 2017

Tuulikki Juusela – topakasti tasa-arvosta

Tuulikki Juuselan elämässä punaisena lankana ovat kulkeneet yrittäjyys ja kansainvälisyys, tasa-arvon edistäminen ja nuorten naisten kannustaminen. Mentoroinnin asiantuntijana hänen tavoitteensa on, että kokeneemmat jakavat osaamistaan ja hiljaista tietoaan niin työyhteisöissä kuin aatteellisissa yhdistyksissä. ”Naisena meidän on joka päivä kysyttävä itseltämme: miksi ei nainen? Päämääränä on, että löydämme toimintatavat, jotka johtavat miehet ja naiset yhdessä rakentamaan…

kirjoittanut Hilkka Kallio, julkaistu 24. 10. 2017

Vivi Savander ja Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistyksen perustama Käsityökoulu

Vivi Lindelia Savander syntyi Sakkolassa vuoden 1877 alussa agronomi Ernst Johan Savanderin ja vaimonsa Fanny Amanda s. Odenwallin toiseksi vanhimpana tyttärenä. Perheeseen syntyi kaikkiaan 11 lasta, mutta ainoastaan kolme heistä eli aikuiseksi saakka. Vivikin oli hento ja terveydeltään heikko, mutta sitkeä ja peräänantamaton. Hän lähti opiskelemaan Tammisaaren kutomakoulun 2-vuotiseen opettajanvalmistuslaitokseen ja sai päästötodistuksen vuonna 1899.…

kirjoittanut Leena Kärävä-Lindgren, julkaistu 23. 10. 2017

Eveliina Pulliainen – perinteentallennusta pyörätuolissa

Eveliina Pyykkö syntyi Kivennavalla Ylentelän kylässä. Kivennapa sijaitsi vain 60 kilometrin päässä Pietarista. Se oli suurin Kannaksen rajapitäjistä, sillä oli pisin yhtenäinen Venäjän vastainen raja, 54 kilometriä. Ylentelän kylä sijaitsi Kivennavan pitäjän koillisnurkassa. Eveliina syntyi suureen talonpoikaisperheeseen, tila oli ollut Pyykön suvun hallussa kolmattasataa vuotta. Suvun varhaisimpia vaiheita ei tiedetä, kirkonkirjat tuhoutuivat Isossa vihassa. Perheessä…

kirjoittanut Kyösti Pulliainen, julkaistu 19. 10. 2017

Jenny Elfving – puutarhakoulutuksen ja naisten koulutuksen uranuurtaja

Jenny Elfving oli suomalaisen puutarhaopetuksen, mutta myös naisten koulutuksen uranuurtajia. Hän perusti 1908 Antreaan Päähkjärven rannalle nimenomaan naisille tarkoitetun Järvenlinnan puutarhaopettajaopiston ja talouskoulun toimien sen johtajana vuoteen 1917. Koulutuksen alalle hän oli hankkinut kyseisten alojen eri oppilaitoksissa ja tekemällä opintomatkoja Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan 1900-luvun alussa. Vaasalaisen pormestarin tyttärenä Jennyllä ei liene ollut kieliesteitä maailmalle…

kirjoittanut Raakel Henttonen, julkaistu 17. 10. 2017

Ulla Lilius – teot ratkaisevat!

Ullan biologinen äiti oli päättänyt antaa tyttärensä adoptoitavaksi ja tuonut itse huonokuntoisen 1 ½-vuotiaan uuteen perheeseen korvaamaan menetettyä lasta. Isästä hän suostui paljastamaan: ”Korkea sotaherra, muuta en sano.” Biologista äitiään Ulla ei sen jälkeen koskaan tavannut, vaikka sai hänet myöhemmin selville ja jotain tietojakin hänestä. Isästään hän ei tiedä tämän enempää. Perhe, johon Ulla adoptoitiin,…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 16. 10. 2017

Aino Ohvo – järjestötoiminnan nainen

”Olen lähtenyt monien tehtävien keskeltä ehtimättä usein ajatella aihetta, josta puhua, mutta aina olen saanut innostusta ja voimaa työhöni.” Näin kirjoittaa Aino Ohvo, maatalon emäntä ahkerasta järjestötyöstään. Aino Ohvo syntyi 27.8.1907 Pyhäjärven Alakylässä. Ainon veli Ville sai ainoana poika perheessä koulutuksen kansakoulun opettajaksi Kajaanin seminaarissa. Kotona käydessään Ville järjesti koti-iltamia ja innosti sisariaan nuorisoseuratoimintaan, missä…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 16. 10. 2017

Maria Lallukka – räisäläinen kulttuurimesenaatti

Maria Lallukka, omaa sukua Jääskeläinen, syntyi Räisälän Siirlahdessa vuonna 1858, missä hänen vanhempansa Matti ja Valpuri Jääskeläinen omistivat kestikievaritalon. Jääskeläisen kestikievarissa nuori Juho Lallukka tutustui Mariaan, ja tutustuminen johti avioliittoon vuonna 1878.Marialle kuului isän kuoltua perintönä osuus Jääskeläisen talosta, ja niinpä hänen äitinsä ja tämän toinen aviomies halusivat lunastaa tyttären osuuden. Tämä sopi nuorille, ja…

kirjoittanut Maija-Liisa Varila, julkaistu 11. 10. 2017

Tellervo Blomqvist – karjalaisesta evakkotytöstä lääkäriksi Tornioon

Varhaisin muistoni lapsuudesta on lentokoneen ääni. Se lähestyy ulvoen meitä lapsia, kun olemme leikkimässä kotimme pihassa Korpiselässä nykyisen rajan takana kesäkuun alkupuolella 1944. Juoksemme sisarteni kanssa viinimarjapensaiden alle, koska vanhemmat ovat opettaneet tarkasti meitä piiloutumaan, jos lentokoneita ilmestyi taivaalle. Viholliskoneista ammuttiin myös siviilejä. Helpotus on suuri, kun huomaamme lentokoneen siivessä merkin, joka kertoo meille sen…

kirjoittanut Tellervo Blomqvist / Marja Blomqvist, julkaistu 8. 10. 2017

Lea Sairanen – mukaan marttoihin pitopalvelukiinnostuksen kautta

Marttaliiton hallituksen puheenjohtajan Lea Sairasen oma marttaura lähti pitopalvelutoiminnasta. Hän kyseli, miten päästä mukaan pitopalvelutoimintaan, ja kuuli, että martoilla on ainakin jossain pitopalveluja. Hän kyseli asiaa Etelä-Karjalan marttapiirin toiminnanjohtajalta Tuija Valjakalta, joka neuvoi Lea Sairasen Vuoksenniskan marttoihin. Vuoksenniskan martat oli tuolloin Imatralla asuneen Sairasen lähin marttayhdistys ja se pyöritti pitopalvelua. Muuten toiminta lähti Sairasen mukaan…

kirjoittanut Anne Uppman, julkaistu 2. 10. 2017

Elsa Karppinen – Lapin läänin ensimmäinen naiskansanedustaja

Kemiläinen Elsa Dagmar Karppinen o.s. Korhonen oli ensimmäinen Lapin läänin alueelta valittu naiskansanedustaja. Hän toimi Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) kansanedustajana Lapin läänin ja Lapin vaalipiiristä 3.7.1945–21.7.1948. Tosin ennen vuoden 1938 vaalipiirijaon muutosta valtiopäiville valittiin naiskansanedustajaksi kemiläinen Hilda Herrala jo vuonna 1908. Elsa Karppinen syntyi Kemissä vuonna 1901. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Juho Korhonen ja…

kirjoittanut Raili Ilola, julkaistu 28. 9. 2017

Seija Valtonen – aktiivista elämää kylässä

Seija Valtosen vaiherikkaaseen elämään on mahtunut hengästyttävän paljon, eikä kaikki aina ole ollut pelkkää päivänpaistetta. Synkkiä aikoja ja surua on ollut hänelläkin. Mutta vanhoja ei ”märehditä”. Ne kuuluvat menneeseen. Positiivisella asenteella ja tarmokkuudella hän jaksaa kulkea eteenpäin, kohti uusia haasteita ja kiinnostuksen kohteita. Seija Valtonen os. Koivisto syntyi 1938 esikoisena Vahdolla asustelevaan  Jaakko ja Siviä…

kirjoittanut Vaula Valtonen, julkaistu 27. 9. 2017

Hilja Vuola – opettaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Poliisi ja maanviljelijä Juho Tervonen, vaimo Beata ja 4 lasta muuttivat 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Suomussalmelta Pattijoelle. Muuttoajoneuvona toimi heinähäkki. Pattijoella Juho Tervonen harjoitti poliisin toimen ohella maanviljelystä. Aluksi perhe asui nykyisin kotiseutumuseona toimivassa Ojalassa ja myöhemmin Eskolan tilalla. Perheeseen syntyi yhteensä 8 lasta. Hilja-tytär syntyi 2.8.1903. Hän oli vanhempiensa 6. lapsi. Hilja kirjoitti ylioppilaaksi…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 27. 9. 2017

Maija Närhi – Pälkjärven pitäjäseuran toimelias sihteeri

Sirpakka sihteerimme, Maija Närhi, on tehnyt jo neljännesvuosisadan töitä Pälkjärven pitäjäseuran hyväksi. Paitsi sihteerinä, hän on ollut samalla joitakin toimikausia myös varapuheenjohtajana ja rahastonhoitajana. Mitä kaikkea näihin vuosiin sisältyy, siitä lähdin ottamaan selvää kevätpäiväntasauksen aikoihin seuran juhlavuotena 2014. Maijan ensimmäinen tuntuma seuraamme oli vuosikokous kesällä 1987. Kesäjuhlat vuosikokouksineen olivat silloin pikkujoulun lisäksi ainoita seuran toimintamuotoja.…

kirjoittanut Riitta Pakarinen, julkaistu 21. 9. 2017

Riitta Pakarinen – sanataituri

Olemme saaneet lukea lähes jokaisesta Pälkjärveläisestä Riitta Pakarisen kirjoittamia hienoja tarinoita elossa olevista ja edesmenneistä pälkjärveläisistä. Ja lisää on luvassa. Riitta on kirjoittanut toimituksen pyynnöstä myös kirja-arvosteluja Pälkjärveläiseen ja matkakertomuksia seuramme kotisivuille. Riitta on ollut Pälkjärven pitäjäseuran jäsen kohta neljännesvuosisadan. Se on ollut tapahtumarikasta aikaa seuran toiminnassa, ja tämä aktiivinen puuhanainen on ehtinyt olla monessa…

kirjoittanut Lissu Kaivolehto, julkaistu 21. 9. 2017

Aulikki Kananoja – Ihmisen näkökulma on minun elämäni missio

Aulikki Kananoja on Suomen ensimmäinen ylisosiaalineuvos – sosiaalialan korkein eettinen auktoriteetti. Uusi arvonimi otettiin käyttöön korkeimman lääkärille annettavan arvonimen, arkkiatrin rinnalle 2012. Koko uransa ajan sosiaalialaa – tai Kananojalle mieluisempaa käsitettä käyttäen sosiaalihuoltoa – eri näkökulmista kehittänyt Kananoja oli arvonimen ilmiselvä ensimmäinen kantaja. ”Ihmisen näkökulma on minun elämäni missio – palvelut ovat olemassa ihmisen auttamiseksi”,…

kirjoittanut Erja Saarinen, julkaistu 16. 9. 2017

Toini Jaatinen – evakkotytön tarina

Toini Jaatinen syntyi Harlun pitäjässä, Paussun kylässä maalaistalon tyttäreksi joulun alla vuonna 1919. Kotitalo sijaitsi pienen mäen päällä, mäenrinteestä alaspäin viettivät pellot, edempänä metsät. Tila ei ollut Laatokan rannalla, mutta sen läpi virtasi Paussujoki, jossa käytiin juottamassa lehmät ja huuhtelemassa pyykit. Maa oli viljavaa, sillä multakerros oli paksu. Tila oli tarpeeksi suuri antaakseen hyvin elannon…

kirjoittanut Tuula Hakola, julkaistu 6. 9. 2017

Alli Nissinen – kansanedustaja, opettaja, yhteiskunta-aktiivi

Monena nainen, nainenkin, eläessään: Alli Nissinen oli kansanedustaja ja opettaja, koulunomistaja ja -johtaja, toimittaja, päätoimittaja, kirjailija, kääntäjä, naisasianainen ja martta; hän edisti raittiutta, lasten-, eläinten- ja ympäristönsuojelua; hän oli moderni maailmannainen, taiteen ystävä ja lahjoittaja. ─ Hän kuoli 1926 Helsingissä 59-vuotiaana, ja hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle näköyhteyden päähän Taiteilijakukkulasta. Yhdessä entiset oppilaat ja Suomalainen…

kirjoittanut Venla Sainio, julkaistu 6. 9. 2017

Mathilda von Troil – yhteiskoulunjohtaja, teatterin apulaisjohtaja

Mathilda von Troil kuului sukunsa puolesta autonomisen Suomen yhteiskunnan ylimpiin: isä oli senaattori, vapaaherra Axel Gustaf Samuel (Gösta) von Troil, äidinisä senaattori, isänisä kuvernööri ja kaikki vapaaherroja. Hän kuului huipulle myös koulutuksensa ja virkansa puolesta ─ ottaen huomioon aikakauden naiselle antamat mahdollisuudet. Hänellä oli kaksi suurta rakkautta: opettajana Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu ja Bergbom-suvun jäsenenä Thalian…

kirjoittanut Venla Sainio, julkaistu 5. 9. 2017

Helvi Jukarainen – opetusneuvos, ”tanhuneuvos”, naisliikunnan ja kansantanssien uudistaja

Helvi Jukarainen o.s. Haikkala oli 17-vuotias, kun hänet valittiin ensimmäisen kerran johtamaan naisvoimisteluosastoa Okeroisten nuorisoseurassa Hollolassa. Helvi johti heitä seitsemän vuotta ja jo tänä aikana käytiin esiintymässä Tallinnassa Estonia-teatterissa Eestin nuorisoseurajärjestöjen 15-vuotisjuhlassa. Suomessa elettiin 20-luvulla aikaa, jolloin nuorisoseurojen toiminta kehittyi voimakkaasti ja liikunta- ja tanhu- ja leikkiohjelmat lisääntyivät. Naisvoimistelua vastustettiin ja vetäjistä ja kouluttajista oli…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 5. 9. 2017

Katri Tuori – opettaja ja naisasianainen

Naisten Ääni-lehti kirjoitti syksyllä 1916 Katri Tuorista. ”Kun oppilaat tänä syksynä kerääntyvät Limingan kirkonkylän kansakouluun, ei heidän entinen, rakas opettajansa, Katri Tuori, olekaan enää heitä vastaanottamassa. Hän on 36 -vuotisen palvelusajan jälkeen jättänyt koulunsa nuorempiin käsiin vetäytynyt itse syrjään. Monta nuorisopolvea on hän näiden vuosien kuluessa jo ehtinyt kasvattaa ja vielä on häneltä riittänyt voimia…

kirjoittanut Kirsti Ojala ja Maritta Pohls, julkaistu 28. 8. 2017

Maikki Kaitera – emäntänä ja meijerialalla

Emäntä Maikki Kaitera Limingassa täytti 50 vuotta 19.1.1923, jolloin ystävät monilukuisina olivat saapuneet hänen kotiinsa juhlimaan viisikymmenvuotiasta. Hänen toimintansa ja merkityksensä ilmeni varsinkin selvästi niissä monissa herttaisissa puheissa, joita illan kuluessa pidettiin. Aivan nuorena, 20-vuotiaana hän siirtyi syntymäkylästään Lapinlahdelta tänne Pohjanmaan laajoille lakeuksille, elämäntyötään suorittamaan taloudellisella alalla. Tarmokkaana, työkykyisenä eteenpäin pyrkivänä naisena tuli hän saavuttamaan…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 21. 8. 2017

Viivi Waldine Pakka – äiti ja yrittäjänainen omaa luokkaansa

Viivi Waldine Pakka omaa sukua Liikala entinen Rantala entinen Vainionpää ja lopulta Pakka syntyi Palosaarella vuonna 1916 Hilma ja Juho Liikalan tyttärenä. Viivi asui lapsuudessa Huvilakadulla Irja ja Kalle Juurelan perheen naapurissa. Lapsena ihmeteltiin, kun Juurelaan ostettiin radio. Kaikki naapurin lapset tulivat kuuntelemaan, kun Helsingissä puhuttiin niin, että Vaasassa Juurelassa asti kuului. Kun Viivi oli…

kirjoittanut Sinikka Vuorenmaa, Eila Kultti sekä Ulla Salmi, julkaistu 17. 8. 2017

Martta Rusila – Pikkulotasta evakkokodin äiti

Martta Rusila (o.s. Kantola) eli koko ikänsä Honganmäelle; Saloisissa, joka liitettiin Raahen kaupunkiin vuonna 1973. Maatalon tyttären elämä on ollut raskasta mutta antoisaa. Vielä lähes 90 vuoden iässä hän on kohtalaisen hyväkuntoinen eikä muistissa ole mitään vikaa. Hänen puoleensa käännytään, kun pitää muistaa Saloisten menneitä tapahtumia. Ennen sotia suojeluskunta- ja lottatoiminta oli Saloisissa aktiivista. Vuonna…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 10. 8. 2017

Rakel Levin – pianisti, opettaja, säveltäjä

Viipurissa vuonna 1908 syntynyt Rakel Levin (o.s. Steinbock) opiskeli pianonsoittoa ensin kotikaupungissaan Viipurissa, sitten 1920-luvun lopulla Leipzigissä ja Berliinissä: kautta ammattilaisuransa niin kotimaisten kuin ulkomaisten aikansa huippupedagogien johdolla. Konsertoiva Rakel Levin toi 1940-luvulla kansainvälistä pianokulttuuria Tampereelle ja käynnisti 1960-luvulla kaupungissa pianopedagogiikan opetuksen. Rakel Levin oli myös Tampereen soroptimistiklubin perustajajäsen. Rakel Levinin isovanhemmat tulivat Valko-Venäjältä Viipuriin.…

kirjoittanut Annette Kokkonen ja Anna-Riitta Vuorikoski, Soroptimist International Tampere, julkaistu 29. 7. 2017

Kyllikki Antila – avarakatseinen perheenäiti

Kyllikki Antilan (o.s. Vesala) syntyessä vuonna 1920 oli hänelle jo nimi valmiina. Kyllikin äidin isä oli nähnyt unen, että hänellä oli sylissään pieni tyttö, jonka nimi on Kyllikki. Tyttö syntyi ja hänet ristittiin Kyllikiksi. Kyllikki kasvoi Kauhajoen Aronkylässä 8-lapsisen perheen vanhimpana tyttärenä. Lapsuudestaan Kyllikki ei paljon kertonut. Sen hän kertoi, että äidin apuna hän joutui…

kirjoittanut Hellevi Kaminen, julkaistu 28. 7. 2017

Päivi Grönqvist – virtuaalimartta

Päivi Grönqvistin mummo oli aktiivinen martta, jonka myötä hän tutustui jo lapsena marttailuun. Silloin hän ajatteli, että marttailu on mummoilua. Sittemmin hän muutti mielensä ja alkoi arvostaa marttailua. ”Idea virtuaalimarttailusta syntyi ystäväni Vivi Koiviston kanssa. Olemme ikätovereita ja molemmat iästämme huolimatta erittäin kiinnostuneita virtuaalisuudesta, kaikesta uudesta verkossa, kaikesta mihin se mahdollisti ja innosti, myös visuaalisuudesta…

kirjoittanut Leena Sorvali, julkaistu 23. 7. 2017

Edith Rissanen – iisalmelainen kirjakauppias

Iisalmen kirjakauppias, Edith Rissanen täyttää v.1922 marraskuun 6 p:na 50 vuotta. Puoli vuosisataa elettyyn ikään sisältyy jo suuri elämäntyö. Edith Rissasen isä oli nimismiehenä Iisalmella, mutta kun siellä ei siihen aikaan vielä ollut mitään korkeampaa oppilaitosta lähetettiin Edith Kuopion tyttökouluun. Hän menestyikin siellä hyvästi ja olisi mielellään jatkanut opintojaan ylioppilaaksi asti, mutta siihen ei vanhoillinen…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 19. 7. 2017

Hilma Palmqvist – oululainen kansakoulunopettaja

Tammikuussa 1922 täytti kansakoulunopettaja Hilma Palmqvist Oulussa 70 vuotta. Syntyneenä, kasvaneena ja elämäntyönsä suorittaneena Oulussa, tuntee hän Oulun ja Oulu hänet. Hänen syntymäkotinsa on tuo kaikille tuo kaikille oululaisille hyvin tuttu talo Kirkkokadun ja Nummi­kadun kulmassa, joka talo nuoremman polven tiedon mukaan on Oulun vanhin ja joka laudoituksensa ja rakennustyylinsä puolesta niin silmiinpistävästi eroaa muista…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 19. 7. 2017

Marja-Riitta Tervahauta – vahva nainen pohjoisesta

Suomalaisen Naisliiton Tornion (ent. Alatornio) yhdistyksen puheenjohtaja, vuonna 1947 syntynyt Marja-Riitta Anneli Tervahauta, tuttavien kesken Markareetta, on ollut ja on edelleen aktiivinen toimija, kannustaja ja vaikuttaja sekä paikallistasolla että valtakunnallisesti. Marja-Riitta Tervahauta, naapurini ja tuttavani vuosikymmenten ajan, kohtasi elämän realiteetit jo varhain, sillä hänen äitinsä sairasti monia vuosia. Hän menehtyi Marja-Riitan ollessa 10-vuotias ja Marja-Riitan…

kirjoittanut Riitta Kettunen, julkaistu 19. 7. 2017

Eeva Kauppi – arvostettu oikeuspsykiatri ja vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja

Eeva Kaupin kuuden sanan hoito-ohje: ”rajaava rakkaus, valvottu vapaus, lempeä väkivalta” Eeva Ottila Kauppi syntyi vuonna 1921 Mäntylän suurperheen kuudentena lapsena. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista yksi poika kuoli maassa raivonneeseen espanjankuumeeseen. Isä oli torpan poika Kaarlo Vihtori Haavisto, joka toimi pehtorina Sigrid Ottilia Tammelan kotitalossa. Sigrid ihastui talon pehtoriin ja sai alkuvastustuksen jälkeen vanhempiensa…

kirjoittanut Marjatta Björknäs, julkaistu 6. 7. 2017

Kari Mattila – uuden naisasian aika Suomessa

Uuden naisliikkeen vakiintuminen Suomeen kesti monta vuotta. Ammattiliittojen naiset luottivat liittoihinsa, mutta niitä henkilökohtaisia ajatushetkiä, joita naisliike ehdotti, he vieroksuivat. Kesti myös aikansa, ennen kuin vieraskielinen uusi naisasiakirjallisuus käännettiin suomeksi. Kari Mattila kuvaa kirjassa Viattomat, vallattomat ja rohkeat (1994) kokemuksiaan Unionissa, jossa vanha naisliike ja uusi feministinen liike otti mittaa toisistaan. Unioni Naisasialiitto Suomessa ry.…

kirjoittanut Kari Mattila, julkaistu 6. 7. 2017

Ulla Koskinen-Laine – aina kulttuurin ja koulutuksen puolesta

Ulla Koskinen-Laine on paljasjalkainen lahtelainen kuvaamataidon opettaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja, äiti ja isoäiti. Keskusteluissa Ulla Koskinen-Laineesta piirtyy kuva päättäväisestä naisesta, poliitikosta ja yhdistysaktiivista, jonka yhteiskunnallisen toiminnan punaista lankaa voisi kuvata sanoilla kulttuuri ja koulutus vauvasta vaariin. Hänen elämäänsä vaikuttaa leimaavan eräänlainen luova pragmaattisuus ja peräänantamattomuus. Vaikeuksiin löytyy ratkaisu, koska järjen käyttö on sallittu… Ja värien käyttö!…

kirjoittanut Ulla Lilius, julkaistu 4. 7. 2017

Eveliina Ala-kulju – nälkävuosista pitkä matka eduskuntaan

Eveliina Ala-Kulju oli yksi niistä 19 uraauurtavasta naisesta, jotka valittiin vuonna 1907 ensimmäiseen eduskuntaan.  Hän oli syntynyt syksyllä 1867 köyhän lehtimäkeläisen kiertokoulunopettajan Isak Ojalan perheeseen, jossa jouduttiin nälkätalvena syömään pettua. Perhe kuului heränneisiin ja lapset saivat vahvasti uskonnollisen kasvatuksen. Teräväpäinen tyttö kävi pari vuotta kansakoulua ja suoritti kuusiviikkoisen kiertokoulunopettajan kurssin. Vuonna hän sai 1887 työpaikan Karstulasta. Kolme vuotta…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 2. 7. 2017

Miia Oksman – Nainen naiskiekkoilun takana

Poikien ja miesten Leijonien jääkiekon menestystarinan tuntee jokainen suomalainen, ja olemme siitä kaikki ylpeitä. Myös tyttöjen ja naisten jääkiekon historia on kansainvälisessäkin mielessä mitalinhohtoinen, mutta useimmille tuntematon. Naiskiekkoilun historia ja sen taustahenkilöt ovat jääneet tuntemattomaksi. Miesvaltaisessa lajissa heitä ei helposti nosteta jalustalle. Tyttärieni joukkueiden moninkertainen joukkueenjohtaja Miia Oksman, sekä muut uraauurtavat naiskiekon puuhanaiset ovat ensin…

kirjoittanut Vasankari Jaana, julkaistu 2. 7. 2017

Ritva Karinsalo – kasvatusneuvolasta ensi- ja turvakotiin

Sosiaalineuvos Ritva Karinsalo on sosiaalitoimen käytäntöjen kehittäjä ja uudistaja. Perhetyön näkökulma ja ratkaisukeskeisyys korostuvat kaikissa työtehtävissä. Ritva Karinsalon laaja-alainen toiminta ulottuu lasten ja nuorten ongelmista perhekeskeisiin ratkaisuihin, paikallistasolta valtakunnallisiin johtotehtäviin. Ritva Karinsalon koti oli Tuiran kaupunginosa Oulujoen pohjoispuolella vastapäätä Oulun keskustaa. Se muuttui Ritvan kasvuvuosien jälkeen (aikana) vähitellen puutaloidyllistä korkeiden torni- ja kerrostalojen kaupunginosaksi. Kotitalo…

kirjoittanut Heli Eskolin, julkaistu 16. 6. 2017

Mirjam Viippola – rytmisen liikunnan uranuurtaja

”Tästä minä olen onnellinen”, sanoi Mirjam Viippola liikuntakoulunsa kolmekymmenviisivuotisjuhlassa katsastaessaan tyttäreensä Tuula Luhtaseen ja tyttärentyttäreen Sari Ruposeen. Kolme polvea tarmokkaita naisia, jotka kukin ovat tehneet arvokasta työtä liikuntakasvatuksen saralla. ”Oikeastaan me voimme puhua liikunnan harrastamisesta jo neljässä polvessa”, Mirjam Viippola lisäsi, sillä hänen isänsä ohjasi naisjoukkuetta, jossa äitikin voimisteli. Niin Mirjamikin innostui tanssista ja kaikesta…

kirjoittanut Leena Sorvali, julkaistu 15. 6. 2017

Ulla Papp – jääkenttien Marilyn

”Kuka tuo Marilyn tuolla jäällä on?” kysyi jääkiekkoilijanuorukainen Kuopion Lippumäen jäähallin kahviossa, josta oli suora näköyhteys jääkiekkokaukaloon. Kysyjän äänensävyssä oli ihastusta. Vilkaisin jäälle. Valmentaja ja työkaverini Ulla Papp oli siellä vetämässä nuorille taitoluistelijalupauksille jääharjoituksia. Kerroin tämän harjoitusten jälkeen Ullalle itselleen, mistä repesi hyvät naurut, mutta samalla hän punastui. Vertaus oli neljän lapsen äidille hyvä piristys…

kirjoittanut Jaana Vasankari, julkaistu 13. 6. 2017

Helena Ranta – ihmisarvon puolustaja

Kun sovimme kirjoittamisesta Naisen ääneen, tehtävänjako oli selvä. Helena Rannan kollegana professori emeritus Erkki Vuori kirjoittaa laajemman osion, jota voi sanoa pienoiselämänkerraksi. Siinä korostuvat ne lukuisat erilaiset työtehtävät, joihin Helena Ranta on osallistunut. Opetusneuvos Marja Liisa Toivasen osalle tuli järjestötoiminta ja näkökulma siihen Helena Rantaan, joka osallistuu vapaaehtoistyöhön. Tammisten perheeseen syntyi Kajaanissa 1946 neljäs lapsi,…

kirjoittanut Erkki Vuori ja Marja Liisa Toivanen, julkaistu 8. 6. 2017

Kerttu Hemmi – naisten oikeuksien ajaja, tasa-arvon puolustaja

Sota-ajan suomalaisten naisten tarinaa tuodaan tällä hetkellä eri muodoin esille voimalla: muistelmina, kirjekokoelmina, dokumentteina, historiantutkimuksena, tv-sarjoina, elokuvina ja nyt myös sähköisesti Naisten Äänen kautta. Tiedonhaluiselle yleisölle välittyy vihdoinkin selkeä kuva sota-ajan, myös rintamaolosuhteissa toimineiden, naisten elämästä. Mitä tapahtui suomalaisille naisille, myös Kerttu Hemmille, sotiemme 1939–1940 ja 1941–1945 jälkeen? Ja miten tuleva sukupolvi suhtautui heidän uhrautuvaan toimintaansa?…

kirjoittanut Kaisa Hautamäki, julkaistu 6. 6. 2017

Ulla Puolanne – lahtelainen valtiovarainministeri

Lahdessa elämänsä elänyt Ulla Puolanne (o.s. Raivo) muistelee Lahden kartanon ystävien toimittamassa ja julkaisemassa Kartanon kertomaa -kirjassa kouluaikojaan. Nykyistä Lahden historiallista museota kutsutaan Kartanoksi, sillä se toimi kapteeni August Fellmanin perheen kotikartanona. Fellmanin kuoltua Lahden kaupunki lunasti sen itselleen. Kartano toimi muun muassa kansakouluna vuosina 1920–1964. Ulla Puolanne kävi Kartanon kansakoulua syksystä 1938 kevääseen 1940.…

kirjoittanut Maisa Lappi, julkaistu 5. 6. 2017

Aili Heikkinen – superlahjakkuus

Heikkisen kymmenlapsisessa perheessä saattoi olla niukkaa, mutta omavaraistaloudessa pärjättiin. Lapset tekivät maatalon töitä ja oppivat arvostamaan niitä. Vanhemmat kannustivat heitä opiskelemaan haluamiinsa ammatteihin. Kaiston koulu antoi alkueväät opintielle, isänmaalliseen ajatteluun ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Aili sai liittyä pikkulottiin ennen sotia ja hän oppi toimimaan kriisien varalta, avustamaan suojeluskuntaa, evakkojakin. Talvisodan aikana hän oli ilmavartiossa Yli-Iin kirkontornissa.…

kirjoittanut Marjatta Kaikkonen, Anja Lindh ja Terttu Välikangas, julkaistu 2. 6. 2017

Nanny Lilius – Oulun Yhteiskoulun määrätietoinen ranskatar

C’est ça!” saattoi kuulla neiti Nanny Liliuksen huudahtavan hänen pitäessään ranskankielen oppituntia Oulun Suomalaisessa Yhteiskoulussa, jonka yksi perustajista sekä myös legendaarisimmista opettajista hän oli. Lausahduksensa ansiosta lempinimekseen ”Sessa” saanut Lilius oli maailmaa nähnyt, intellektuelli kaupunkilaisdaami, joka toi pohjoispohjanmaalaiseen kouluun tuulahduksen kansainvälisyyttä. Paitsi kulttuurisesti, oli Lilius aikakautensa naisväestöön nähden varsin valveutunut myös yhteiskunnallisesti kantaessaan naiskagaalien riveissä…

kirjoittanut Hilla Nokela, julkaistu 30. 5. 2017

Hilkka Heiskanen – Matkaselän nuorin lotta

Hilkka oli 18 vuoden ikäinen, kun hän talvella 1942 lähti lottatyöhön Ruskealaan Matkaselän asemalle. Takana olivat talvisodan ja evakkomatkan koettelemukset ja paluu Pälkjärvelle. Ei siis mitään tavanomaista nuoruutta tähän saakka, eikä tästä eteenpäinkään. Hilkan muistin mukaan Matkaselässä oli 40–50 lottaa, joista Hilkka oli nuorin. Lotat asuivat pitkissä parakeissa, 20–25 lottaa samassa parakissa. Vuoteena oli kova…

kirjoittanut Lissu Kaivolehto, julkaistu 24. 5. 2017

Anni Kilpiranta – opettaja ja kunnanvaltuutettu

Anni Sofia Kilpiranta o.s. Lahtinen syntyi 1892 Emilia Karoliina ja Albert Lahtisen perheen neljäntenä lapsena Kalvolassa, joka nykyisin kuuluu Hämeenlinnaan. Annin äiti Emilia Karolina oli Heinolassa syntyneistä ja eloon jääneistä Löfgrenin sisaruksista vanhin (s. 1858). Hän lähti kahdeksantoista vuoden ikäisenä palvelustytöksi, ensin Porvooseen ja sieltä Helsinkiin. Pari vuotta Heinolasta lähtönsä jälkeen Emilia Karolina muutti Kalvolaan,…

kirjoittanut Lissu Kaivolehto, julkaistu 24. 5. 2017

Hilkka Hämäläinen – Villähteen leivän tarmokas yrittäjä

”Kun täytän vuosia, niin ajattelen, että olen päässyt mäen päälle, josta näkyy toinen mäki. Toivon teidän kaikkien ajattelevan näin ja rynnistävän innolla kohti seuraavaa mäkeä!” Näin kirjoittaa Hilkka 90-vuotisjuhlakutsussaan. Hilkan elämässä on ollut vastamäkeä, jos myötälettäkin. Kaikkea tätä hän muistelee kauniissa kodissaan keväisenä päivänä 2017, pian 93 ikävuotta täyttävänä tarmokkaana, monessa mukana olevana naisena. Hän…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 24. 5. 2017

Anneli Koponen – Kalevalainen kouluttaja ja kirjailija

Anneli Koponen oli todella monipuolinen yhdistys- ja järjestöaktiivi, opettaja, rehtori sekä myös kirjailija. Me Kalevalaisten Naisten Liitossa muistamme hänet erityisesti Liiton puheenjohtajuudesta vuosilta 1997–2003, mutta hän oli hengästyttävän paljon monessa muussakin mukana aina oppimateriaalien kirjoittamisesta luennoitsemiseen asti. Anneli Koponen syntyi Kuopiossa. Hän kävi kansakoulua ja keskikoulun Suonenjoella ja sai valkolakin Kuopion Yhteiskoulusta. Koponen oli jo…

kirjoittanut Karoliina Randelin, julkaistu 24. 5. 2017

Kaisu Rauhamaa – kaikkien rakastama Kaisu-äiti

Kerron äidistäni, vauhdikkaasta, monessa mukana olleesta martasta. Hän syntyi vuonna 1902 Iisalmen maalaiskunnassa, Runnilla. Kasteessa hän sai nimekseen Kaisu Inkeri. Sukunimien suomentamisen yhteydessä vuonna 1906 hänen sukunimensä Lagus muuttui Hirvensaloksi. Ukin, Johan Gabriel Hirvensalon, työn vuoksi perhe muutti Hyvinkäälle. Ylioppilaslakin äiti sai vuonna 1921 Riihimäen yhteiskoulusta. Rehtori oli suositellut kielten opiskelua maatalousmetsätieteelliseen pyrkimisen asemasta, kauhistellen…

kirjoittanut Kerttuli Kääriäinen (1936-2015), Tekstin lähettänyt tytär Marja Myöhänen, Kerttulin sisarten luvalla., julkaistu 22. 5. 2017

Kerttu Saalasti – ministeri ja emäntä

”Ajatuksen, toiminnan ja yhteistyön vapaus sisältää suuren vastuun. Sen vastuun tulee ulottua laajemmalle kuin vain omaan elämään ja omiin asioihin. On etsittävä, mikä yhdistää. Vastuun tästä maasta ja kansasta on oltava yhteistä, siihen on kasvettava ja siihen on kasvatettava.” Tämä on katkelma 70-vuotiaan, moninkertaisen kansanedustajan, ministerin ja maatalon emännän Kerttu Saalastin puheesta, johon kiteytyy hänen…

kirjoittanut Maija Kupsala, julkaistu 20. 5. 2017

Elsa Vuorjoki – Kalevalaisen kulttuurin monitaituri

Elsa Emilia Vuorjoki (omaa sukuaan Huttunen) oli Kalevalaisten Naisten Liiton yksi kantava voima ja perustajaäiti yhdessä Elsa Heporaudan kanssa. Vuorjoki oli yhdistyksessä mukana sen perustamisesta vuodesta 1935 lähtien. Hän oli filosofian maisteri ja lehtori, sekä toimi myöhemmin myös Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtajana ja kunniapuheenjohtajana. Vuorjoki muistetaan erityisesti hänen ansioituneista puheistaan: hän piti lukuisia esitelmiä ja…

kirjoittanut Karoliina Randelin, julkaistu 15. 5. 2017

Aino Wansén – balettiloikalla yli esteiden

Helmikuu 2009. Istun isoäitini Aino Wansénin muistotilaisuudessa Tampereella. Katson itkuisin silmin Ainon muistoksi tehtyä kuvaesitystä, jossa kuva mummista toisensa perään heijastetaan valkokankaalle. Kuva atleettisesta tytöstä loikkaamassa haarahyppyyn pellolla. Kuva kauniista tanssijattaresta viihdekiertueella. Kuva äidistä opettamassa lapsilleen hiihtoa omakotitalon takapihalla. Kuva vanhasta naisesta vaeltamassa Intian kaduilla. Huomaan itkuni vaihtuvan ilon ja naurun kyyneleiksi. Miten isoäidilläni on…

kirjoittanut Anniina Salminen, julkaistu 13. 5. 2017

Kyllikki Koho – liikkuja ja liikuttaja

Keväällä 1972 se tapahtui! Aika oli enemmän kuin kypsä fysikaalisten hoitolaitosyrittäjien yhteen liittymiselle. Siitä todistuksena putosi naulakkokin seinältä takkien paljoudesta, kun omia hoitolaitoksiaan jo muutaman vuoden pyörittäneet fysioterapiayrittäjät – silloin nimikkeellä lääkintävoimistelijat – kokoontuivat innolla perustamaan omaa liittoa. Näin kirjoitettiin Fysi-lehdessä 2/2012. Kyllikki Koho on yksi liiton perustajajäsenistä ja vetää yhä yli kahdeksankymppisenäkin Fysin senioreiden…

kirjoittanut Leena Sorvali, julkaistu 9. 5. 2017

Marianne Heikkilä – moderni martta miesten maailmassa

Marianne Heikkilä on Marttaliiton pääsihteeri. Heikkilä liikkui nuorena kristillisissä porukoissa, haki lukion jälkeen teologiseen tiedekuntaan ja valmistui papiksi. Hän kokee itsensä matalan tien kulkijaksi, körtiksi. Marianne Heikkilä syntyi vuonna 1968. Lapsuuden perheeseen kuuluivat äiti, isä, kaksi vuotta nuorempi veli ja isovanhemmat. Kotiapulaiset sekä äidin ja isän yrittäjätyön yhteiskumppanit olivat kiinteä osa perhe-elämää. Heikkilän vanhemmat erosivat,…

kirjoittanut Petri Kiuttu, julkaistu 7. 5. 2017

Kaisu Heikkilä – Tampereen Diorit

Kaisu Marjatta Lehti syntyi Tampereella vuonna 1918. Olen kartoittanut äitini elämänvaiheita, persoonallisuutta ja elämäntyötä väitöstutkimuksessani ”Muodin vai muodon vuoksi?” (2003) ja hän on ollut tutkimukseni keskeinen ydinhahmo, joka toimi siltana menneestä tulevaisuuteen antaen tutkimukselleni taitotietonsa, nimensä ja kasvonsa. Jos Kaisu Heikkilän työ ja elämä pitäisi kiteyttää kolmeen sanaan, ne olisivat: ”Muotia ikä kaikki.” Kaikki kulttuurinen…

kirjoittanut Marjatta Heikkilä-Rastas, julkaistu 6. 5. 2017

Adina Huhtamäki auttoi hädässä olevia

Diakonissa Adina Huhtamäki-Verronen auttoi hädässä olevia sekä työssään että vapaa-aikanaan. Adinan isä oli syntynyt Lapualla. Hän oli metsätöissä uittaen propsia Lapuanjokea myöten Uuteenkaarlepyyhyn meren rantaan. Toimiessaan Uudessakaarlepyyssä metsätyönjohtajana hän oppi ruotsin kielen. Työn takia hänen tiensä johti ruotsinkieliseen Munsalaan Monäsin kylään, jossa hän tiedusteli asuntoa meren rannalla olevasta talosta. Hän ihastui talon nuorimpaan tyttäreen ja…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 5. 2017

Rosa Sovelius – oman aikansa kulttuurivaikuttaja

Rosa Sovelius osallistui aktiivisesti Raahen kulttuurielämään. Samuli ja Jenny Paulaharju viettivät kesät 1923 ja 1924 hänen luonaan Wanha Raahe -teoksen aineistoa kerätessään. Brahenkatu 14:ssa sijainneen talon oli alkujaan rakennuttanut merikapteeni Winsten Raahen palon jälkeen (1812). Kauppias Johan Lang osti häneltä talon. Langin kuoltua omistajaksi tuli kauppaneuvos Zacharias Franzén, jonka kuoleman jälkeen talossa asui hänen leskensä…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 5. 2017

Ellen Sovio – Sovion konsulinna

Magda Ellen Sovion (o.s. Brattström) sukuhistoria on mielenkiintoinen. Hänen isovanhempansa, laivanvarustaja Johan Gustaf ja Helene Rein asuivat Raahessa. Ellenin äiti, Reinien Adele-tytär, avioitui lyypekkiläisen Paul Brattströmin kanssa. Ellen syntyi Lyypekissä, mutta avioiduttuaan asettui asumaan Raaheen. Eero Sovelius-Sovio kertoi 22.4.2012: ”Vihreän talon alakerran sali, jossa nykyisin pidetään näyttelyjä, oli jaettuna väliseinällä kahteen osaan ennen talon ’museoimista’.…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 3. 5. 2017

Mirjam Viippola – lahtelainen vaikuttajanainen

Uusi-Lahti lehden päätoimittaja Kari Naskinen on tehnyt listan ”Sata merkittävintä lahtelaista kautta aikojen ”. Hän esittelee Mirjam Viippolan naisten ja tyttöjen liikuntakasvatuksen äidiksi Lahdessa. Tunsin Mirjam Viippolan pitkäaikaisena naapurina Rautatietalossa Lahdessa. Hän oli asunut siellä jo pitkään ennen minua, ja tulin melko nopeasti tuntemaan hänet. Tapasimme yli 30 vuoden aikana talomme alaovella, aina menossa tai…

kirjoittanut Leila Kokko, julkaistu 30. 4. 2017

Katri Kaarlonen – presidentin tyttärestä järjestövaikuttajaksi

Kun Maatalousnaisten Keskuksen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin suuren järjestöuudistuksen kynnyksellä kansanedustaja, puutarhaopettaja ja kartanonemäntä Katri Kaarlonen Perniöstä, oli tavoitteena saada uudelle Maa- ja kotitalousnaisten organisaatiolle mahdollisimman arvovaltainen mutta samalla kokoava johtohahmo. Katri Kaarlonen oli presidentti Kyösti Kallion ja hänen vaimonsa Kaisan kuopustytär. Hän oli syntynyt vuonna 1915 Nivalassa, suorittanut keskikoulun Helsingin yksityisluokilla ja valmistunut puutarhaopettajaksi Järvenpään…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 29. 4. 2017

Pirkko Kallio – taitava maatilan emäntä ja aktiivinen järjestötoimija

Emäntä ja kotitalousopettaja Pirkko Kallio oli ehtinyt toimia parikymmentä vuotta emäntänä Nivalan Heikkilässä, kun hänet vuonna 1987 valittiin Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen puheenjohtajaksi. Vuonna 1941 syntynyt Pirkko Komu oli tutustunut maatalousseurajärjestöön jo pikkutyttönä kotonaan Oulun läänin Pyhäjärvellä, jossa maamiesseura vaikutti koko kylän elämään. Perheen ja kotitilan hoidon lisäksi Pirkkoa työllistivät seurakunnan ja kaupungin luottamustehtävät. Nivalan…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 29. 4. 2017

Eila Joutsela – idearikas Pirkanmaan emäntien valistaja

”Herranjestas, mikä likkalätkä me saatiin!” huudahti muuan emäntä saliinsa kokoontuneille Oriveden maatalousnaisille, kun Hämeen-Satakunnan maanviljelysseuran konsulentti, 23-vuotias Eila Joutsela oli vielä eteisessä itseään kohentamassa ja esityksensä neuvontamateriaalia järjestelemässä. Eilalla oli kuitenkin jo tuolloin paljon kokemusta sekä kotitaloudesta että maatalousnaisten järjestötyöstä. Hän oli syntynyt Kangasalla karjatilan esikoistyttärenä. Ensimmäinen neuvoja, johon Eila jo pikkutyttönä tutustui, oli assistentti…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 29. 4. 2017

Tuuli Rouhunkoski – avarakatseinen kehittäjä

Vuonna 1980 Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen toiminnanjohtajaksi valittiin MMK Tuuli Rouhunkoski. Hän oli valmistunut vuonna 1962 Helsingin yliopistosta pääaineenaan kodin taloustiede ja kuului siis myös Elli Saurion oppilaisiin. Pro gradu -tutkielmansa Tuuli Rouhunkoski oli tehnyt vuonna 1960 lapsen taloudellisen asenteen kehittymisestä. Tuuli Lehto oli syntynyt Oulussa vuonna 1935 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Oulun yhteislyseosta kaksikymmentä vuotta…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 28. 4. 2017

Ritva Hyöky – Hovioikeuden presidentti ja Vaasan Suomalaisen Naisklubin kantava voima

Hovioikeuden presidentti Hanni Ritva Hyöky oli Suomessa ensimmäinen nainen hovioikeuden presidenttinä, jota virkaa hän hoiti vuodesta 1975 aina vuoteen 1989 asti. Virkansa ohella Ritva Hyöky osallistui moniin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Hän oli kaupunginvaltuuston jäsen 1959–1972 ja uudelleen 1975–1976 sekä sosiaalilautakunnan puheenjohtaja 1966–1972. Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenenä hän työskenteli 1959–1977 ja puolueen naisten Vaasan läänin piirin puheenjohtajana 1964–1981.…

kirjoittanut Terttu Jokinen, julkaistu 28. 4. 2017

Saara Tyyni – Vaasan Suomalaisen Naisklubin puuhanainen

Hovioikeudenneuvos Saara Tyyni kertoo vihkosessa ”Pala mennyttä” seuraavaa: -Asetuttuani Vaasaan liityin vuonna 1949 Vaasan Suomalaisen Naisklubin kuoroon, jota johti laulunopettaja Tyyne Hase. Kuorossa oli silloin kolmisenkymmentä laulajaa. Se oli juuri pitänyt hyvät arvostelut saaneen konsertin Helsingissä ja valmisteli nyt Turun konserttia. Vakinainen harjoituspaikkamme oli Naisklubin huoneisto, ja kuoro ja sen yksittäiset jäsenet esittivät usein maanantaisissa…

kirjoittanut Katja Jokinen, julkaistu 28. 4. 2017

Hanna Kivinen – Vaasan Suomalaisen Naisklubin kunniajäsen

Hanna Kivinen syntyi Oulussa. Vaasaan hän muutti miehensä Matti Kivisen kanssa vuonna 1903. Kivinen oli Vaasan Suomalaisen Naisklubin perustajajäseniä ja ensimmäisen johtokunnan jäsen. Hän kuului Naisklubin johtokuntaan aina vuoteen 1951 asti. Kivinen oli kansakoulunopettaja, innokas nais- ja raittiusasianainen, tunnettu puhuja Naisklubin piirissä ja muuallakin maassamme. Hän kuului myös Vaasan kaupunginvaltuustoon kuten Naisklubiin kuuluva Hulda Ojalakin…

kirjoittanut Katja Jokinen, julkaistu 28. 4. 2017

Hilja Vestberg – tarmokas Vaasan Suomalaisen Naisklubin perustajäsen

Hilja Vestberg oli syntynyt Savossa Rautavaaralla 1878. Käytyään kansakoulun Iisalmessa hän suoritti Kuopiossa tyttökoulun kurssin. Hän tunsi kutsumusta opettajauralle ja tyttökoulusta päästyään hän toimi kolme vuotta väliaikaisena kansakoulunopettajana Iisalmessa. Tämän jälkeen hän kävi Sortavalan seminaarin valmistuen sieltä vuonna 1901 kansakoulunopettajaksi. Seminaarista päästyään hän oli vuoden Iisalmen yhteiskoulun johtajana sekä uskonnon ja laskennon opettajana. Vuonna 1902…

kirjoittanut Katja Jokinen, julkaistu 28. 4. 2017

Satu Torstila – satumainen nainen

Kauan sitten 1950-luvun alussa Satu oli äärettömän iloinen, kun me kolme tyttöä saimme kesäpaikkaamme Veikkolaan ihanan uuden leikkimökin. Siitä tuli vuosiksi kesiemme keskipiste ja sen sisustamisesta, järjestyksen pidosta ja nukkiemme täydellisestä valtakunnasta vastasimme me kaikki, mutta sydämensä kyllyydestä juuri Satu. Tehtiin ruokaa, tehtiin nuken vaatteita, tehtiin retkiä, pidettiin juhlia, pyykättiin ja siivottiin, kaikkea samaa tehtiin,…

kirjoittanut Suvi Kalela, julkaistu 28. 4. 2017

Leena Kapiainen – sisukas kyläkoulun puolustaja

Mummini Leena Kapiainen on kotoisin Hartolan Yölinnusta. Kesiään hän vietti oman mumminsa luona Urrion saaressa, jossa hän opetteli uimaan pitämällä lehmän hännästä kiinni. Hänen oma mumminsa oli pieni ja hymisi ääneen, jos joku alkoi puhua toisista pahaa. Tätä pientä mummia oma mummini muistelee edelleen lämmöllä. Kasvettuaan mummini matkusti emäntäkouluun Karkkuun. Hänellä oli jo silloin kehno…

kirjoittanut Heta Heiskanen, julkaistu 27. 4. 2017

Sinikka Laisaari – Lääketieteen ja kirurgian tohtori, ministeri, toimitusjohtaja

Kaksivuotiaana orvoksi jääneen Sinikka Mönkäreen (vuodesta 2012 Laisaari) elämäntarinaa Vuoksenniskan sahatyöläisyhteisön kasvatista erikoislääkäriksi, kansanedustajaksi, ministeriksi ja pääjohtajaksi voi tarkastella yleisemminkin esimerkkinä siitä, miten Suomessa hyödynnettiin sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien lahjakkuusreservejä. Vaikka kotiolot olivat niukat, kasvuympäristö oli kannustava, ja opintielle pääsy takasi lahjakkaalle lapselle tien sosiaaliseen nousuun. Mönkäreen poliittinen ura huipentui 1995, kun hänet nimitettiin…

kirjoittanut Seppo Hentilä, julkaistu 23. 4. 2017

Liisa Jaakonsaari – kansanedustaja, ministeri, europarlamentaarikko

Oululaissyntyinen Liisa Jaakonsaari on yli kolme vuosikymmentä kestäneen parlamentaarikon uransa aikana paneutunut erityisesti kansainvälisiin kysymyksiin. Hän on toiminut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja kahdeksan vuotta (1999–2007), eli pitempään kuin kukaan toinen. Hän on ottanut rohkeasti kantaa niin suomalaiseen Nato-keskusteluun kuin Euroopan unionia vaivaavaan demokratiavajeeseenkin. 1990-luvun laman keskellä Jaakonsaari tuli tunnetuksi lanseeraamalla julkisuuteen ns. Liisan listan. Sen tarkoituksena…

kirjoittanut Seppo Hentilä, julkaistu 23. 4. 2017

Aira Kemiläinen – yleisen historian professori

Aira Kemiläisen tutkimukset nationalismista ovat kansainvälisesti arvostettuja. Suomessa hänet tunnettiin paremmin suomalaisia koskevien rotuteorioiden selvittäjänä. Jyväskylän yliopiston yleisen historian professoriksi 1971 nimitetty Kemiläinen oli yksi Suomen harvoista naisprofessoreista. Aira Kemiläinen syntyi Kuopiossa 1919 pohjoissavolaiseen sukuun. Hänen isovanhempansa kuuluivat siihen osaan suomalaista väestöä, joka alkoi 1800-luvun lopulla kouluttaa lapsiaan korkeakoulussa. Aira Kemiläisen isä kirjastonhoitaja, filosofian maisteri…

kirjoittanut Marjatta Hietala, julkaistu 23. 4. 2017

Vera Hjelt – ammattientarkastaja, kansanedustaja

Vera Hjelt teki merkittävän elämäntyön sekä veistonopetuksen uranuurtajana että ammattientarkastajana. Myös hänen toimintansa kansanedustajana 1908–1917 sekä Sosiaalimuseon perustajana ja johtajana tähtäsi työväestön ja erityisesti naisten työolojen parantamiseen. Turkulainen laamanni Carl Wilhelm Hjelt ei pitänyt tyttöjen koulutusta tärkeänä, mutta hänen tyttärensä Veran opinhalu syttyi äidin, Augusta Charlotta von Pfalerin, ylläpitämässä yksityisessä säätyläistyttöjen koulussa, von Pfalerska skolanissa.…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 23. 4. 2017

Elli Hiidenheimo – köyhäinhoidon tarkastaja, kansaedustaja, kirjailija

Köyhäinhoidon tarkastaja Elli Hiidenheimo oli ensimmäisiä valtion keskushallinnon virkanaisia ja joutui hankkimaan uskottavuutta tiukan asiallisella ja pidättyväisellä käyttäytymisellä. Samanlainen rooli hänellä oli myös Suomalaisen Puolueen ja Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustajana, mutta sen sijaan hänen kaunokirjallinen tuotantonsa välittää hänestä toisenlaisen, leppoisamman henkilökuvan.   Elli Hiidenheimo (aiemmin Tawaststjerna, vuodesta 1906 Tavastähti) aloitti kirjallisen harrastuksen jo lapsena. Hän kirjoitti…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 22. 4. 2017

Rosina Heikel – Suomen ensimmäinen naispuolinen lääkäri

Rosina Heikel oli Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri, uranuurtaja, joka raivasi esimerkillään tietä naisten koulutukselliselle tasa-arvolle. Pääasiallisen elämäntyönsä hän teki Helsingin piirilääkärinä, mutta hän työskenteli myös sokeainlääkärinä ja köyhien lasten työtuvan johtajana. Lisäksi hän toimi aktiivisesti Konkordia-liitossa, joka pyrki tukemaan naisten kouluttautumista. Emma Rosina Heikel syntyi Kaskisissa laamanni C. J. Heikelin ja Kristina Elisabet Dobbinin…

kirjoittanut Marjatta Hietala, julkaistu 22. 4. 2017

Tellervo Hakkarainen – lottajohtaja

Kotitalousopettaja Tellervo Hakkarainen aloitti uransa lottatyössä lottakanttiinien päällikkönä. Sotien jälkeen hän oli mukana luomassa Lotta Svärd -järjestön työn jatkajaa, Työmaahuoltoa, jonka toimitusjohtaja hän oli 1946–1973 ja Suomen Naisten Huoltosäätiötä, jonka puheenjohtaja hän oli 1985–1996. Tellervo Hakkarainen kasvoi Kurussa, missä hänen isänsä toimi nimismiehenä. Siellä hän liittyi Lotta Svärd -yhdistykseen 1938 ja suoritti Tuusulan Syvärannan lottaopistossa…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 22. 4. 2017

Agnes Sinervo-Mantere – Lastenlinnan johtajar, lastenhoitajakoulutuksen kehittäjä

Agnes Sinervo-Mantereen panos lasten hoitotyön kehittämisessä oli merkittävä. Hän edisti lastenhoitajien koulutusta ja keskoshuoltoa sekä suunnitteli Helsingin Lastenlinnan rakennusta ja organisoi johtajattarena sen toimintaa. Hän perusti Lastenlinnan museon, joka palvelee edelleen terveydenhuollon opetusta Helsingin yliopistomuseon osana. Agnes Sinervo, vuodesta 1952 Sinervo-Mantere, pääsi ylioppilaaksi Tampereen suomalaisesta yhteiskoulusta ja toimi sen jälkeen kotiopettajana Ähtärin pappilassa ja pankkivirkailijana…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 22. 4. 2017

Signe Löfgren – silmätautien erikoislääkäri, professori

Signe Löfgren oli silmätautien erikoislääkäri, joka sai ensimmäisenä naisena Pohjoismaissa nimityksen silmäosaston johtajaksi. Hän työskenteli Viipurin, sittemmin Lahden Diakonissalaitoksen sairaalassa lähes neljäkymmentä vuotta, suurimman osan ajasta sairaalan ylilääkärinä. Hän oli tunnettu myös poikkeuksellisen laajasta yksityisvastaanotostaan. Viipurilaissyntyinen Signe Löfgren jäi orvoksi jo lapsena, joten konsuli William Otsakorpi (1870–1927) ja tämän puoliso Ester Otsakorpi (1877–1938) kouluttivat hänet…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 22. 4. 2017

Aune Saloheimo – Helsingin Kotitalousopettajaopiston rehtori, kotitalousneuvos

Aune Saloheimon elämäntyö oli kotitalousopetuksen kehittäminen ja saattaminen yliopistolliseksi oppiaineeksi. Hänen työuransa osui aikaan, jolloin kotitalousopetus uudistui ja laajeni voimakkaasti. Vuoden 1958 kansalaiskoulu-uudistus johti kotitalousopetuksen laajenemiseen ja opettajakoulutuksen uudistukseen, ja Saloheimon työuran lopulla suunniteltiin peruskoulun aiheuttamia muutoksia. Hän päätti uransa kotitalouden, erityisesti kotitalouden didaktiikan professuurin hoitamiseen. Aune Saloheimo aloitti uransa kansakoulujen kotitalousopettajana Oulussa ja Kuopiossa,…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 21. 4. 2017

Leena Löyttyniemi – Kotitalous-lehden päätoimittaja, perhe- ja kuluttajakasvatuksen vaikuttaja

Kotitalous-lehden päätoimittaja Leena Löyttyniemi kiinnostui jo opiskeluvuosinaan perheestä taloudellisena, sosiaalisena ja kulttuurisena yksikkönä. Perhepolitiikan ja kuluttajakasvatuksen vaikuttaja Löyttyniemi on ollut 1970-luvulta lähtien. Lisäksi hän on nostanut naisten asemaa ja maanpuolustusta koskevia kysymyksiä julkiseen keskusteluun lukuisilla lehtikirjoituksilla ja esitelmillä sekä toimimalla kansalaisjärjestöissä. Riihimäen varuskunnassa sotilasvirkamiehen tyttärenä kasvanut Leena Varjokallio, sittemmin Löyttyniemi, valmistui kotitalousopettajaksi 1962 Helsingin Kotitalousopettajaopistosta.…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 21. 4. 2017

Helvi Hyrynkangas – pikkulotasta vaikuttajaksi

Helvi Pääkkönen, myöhemmin Hyrynkangas, syntyi Oulun synnytyslaitoksella kiiminkiläisen opettajaperheen tyttäreksi vuonna 1928. Hänen isänsä on Erkki Pääkkönen ja äitinsä Anni Pääkkönen s. Markkanen. Pariskunta sai kaikkiaan neljä lasta. Kotina perheellä oli Kiimingin kirkkoa vastapäätä oleva idyllinen punainen rakennus, virka-asunto, joka tänä päivänä hyvin entisöitynä toimii Kiimingin seurakuntasalina. Talo rakennettiin 1880-luvulla rovasti R. W. Montinin käynnistämän…

kirjoittanut Terttu Välikangas, julkaistu 21. 4. 2017

Helvi Niskanen – kansanedustajana hyvinvointivaltiota rakentamassa

Toimitsija, SKDL:n kansanedustaja Helvi Niskanen s. Mansikka syntyi 1938 Karjalassa Suojärven Naistenjärvellä lähellä Suomen ja Neuvostoliiton rajaa. Äiti Iia Kärki oli nuorena orpona mennyt töihin Torasjoen sahalle. Helvin isä Anton Mansikka, oli kotoisin Viipurin läheltä Antreasta. Hän teki Suojärvellä metsä- ja uittotöitä. Talvisodan syttyessä 1939 marraskuun lopussa Naisjärvellä asuvat saivat aamulla 30.11 määräyksen kiireellisestä evakkoon…

kirjoittanut Pentti Niskanen ja Jussi Niskanen, julkaistu 20. 4. 2017

Pirkko Raunemaa – Elintarvikeviraston johtaja, Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja

Pirkko Raunemaa on toiminut kuluttajien edunvalvojana ja kuluttaja-asiantuntijana sekä kotimaassa että kansainvälisissä tehtävissä. Hänen toimintansa päämäärä, heikoimpien auttaminen, on ollut sama sekä virkauralla, joka päättyi 2002 hänen jäädessään eläkkeelle Elintarvikeviraston johtajan virasta, että kuluttaja- ja naisjärjestötyössä. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n johtokunnassa Raunemaa toimi viraston perustamisesta lähtien vuodesta 2002 vuoteen 2008. Vuodesta 2006 hän on ollut Euroopan…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 16. 4. 2017

Ruth Wegelius – Auroran sairaalan ylilääkäri, professori

Lastenlääkäri ja Helsingin yliopiston lastentautiopin dosentti Ruth Wegelius oli veritautien eli hematologian asiantuntija. Hän toi Yhdysvalloista 1940-luvulla uusia välineitä ja lääkettä leukemian hoitoon. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki Auroran sairaalassa vuodesta 1954 ja sen lastenosaston ylilääkärinä 1967–1978. Helsinkiläissyntyinen Ruth Wegelius pääsi ylioppilaaksi 1932 ja aloitti sen jälkeen naisille tuolloin harvinaiset lääketieteen opinnot. Talvi- ja jatkosodan aikana…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 15. 4. 2017

Riitta Uosukainen – opetusministeri, valtioneuvos

Imatralainen äidinkielenopettaja Riitta Uosukainen nousi äänestäjäkunnan suosioon Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 1983. Hän toimi opetusministerinä 1991–1994 ja siirtyi sitten ministerinpaikalta ensimmäisenä naisena eduskunnan puhemieheksi. Vuoden 2000 vaaleissa Uosukainen oli kokoomuksen presidenttiehdokas.  Karjalaisen evakkoperheen tytär Riitta Vainikka kävi koulunsa Imatralla ja pääsi ylioppilaaksi 1961. Suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa sujuivat hyvin, ja niiden ohessa hän toimi…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 15. 4. 2017

Tellervo Koivisto – presidentin puoliso, kansanedustaja

Tellervo Koivisto kaihtoi Suomen tasavallan presidentin puolisona turhaa julkisuutta. Hän osallistui sosiaalialan järjestötoimintaan ja puolusti muutaman kerran voimakassanaisesti naisten etuja. Tellervo Koivisto uudisti presidentin puolison roolia esiintymällä omana itsenään eikä ”maan äitinä”. Satakuntalaisesta kylästä Punkalaitumelta Tellervo Kankaanranta oli ikäluokastaan ainoa, joka lähti oppikouluun, ja hänestä tuli kylän ensimmäinen ylioppilas. Hän joutui asumaan viikot Lauttakylässä koulukortteerissa…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 15. 4. 2017

Mirja Veitonmäki – Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen pitkäaikainen toiminnanjohtaja

Toiminnanjohtajan vaihdos tapahtui Maatalousnaisten Keskuksessa keväällä 1957, jolloin Martta Kuusela siirtyi eläkkeelle. Hänen seuraajakseen oli valittu 40-vuotias agronomi Mirja Veitonmäki, joka oli puheenjohtaja Siiri Niemisen tavoin toiminut aikaisemmin sekä konsulenttina että maatalousaineiden opettajana. Mirja Veitonmäki o.s. Lahtinen oli syntynyt Nastolassa kauppiasperheeseen vuonna 1917. Hän oli tullut ylioppilaaksi Lahden Yhteiskoulusta vuonna 1937 ja valmistunut agronomiksi vuonna…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 15. 4. 2017

Siiri Nieminen – opettaja, talonemäntä ja järjestövaikuttaja

Maatalousnaisten Keskuksen johtokunnassa tapahtui vuonna 1953 sukupolvenvaihdos, kun parikymmentä vuotta järjestöä johtanut Lyydia Kantala siirtyi kunniapuheenjohtajaksi. Hänen tilalleen astui 53-vuotias agronomi Siiri Nieminen, Ison-Hiiden kartanon emäntä, joka oli valittu Janakkalan maatalousnaisten sihteeriksi vuonna 1934 ja puheenjohtajaksi 1937. Hämeenläänin maanviljelysseuran kotitalousvaliokunnan jäsenenä hän oli toiminut vuodesta 1938 ja puheenjohtajana vuodesta 1944. Siiri Nieminen oli ensimmäinen Maatalousnaisten Keskuksen…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 15. 4. 2017

Helvi Särkkä – Maatalousnainen-lehden kantava voima ja ensimmäinen toimittaja

Helvi Särkkää voi syystä kutsua Maatalousnainen-lehden kantavaksi voimaksi. Hän oli jo syksyllä 1939 tekemässä uuden lehden näytenumeroa. Vähän yli vuotta myöhemmin hänet valittiin Maatalousnaisen ensimmäiseksi vakituiseksi toimittajaksi ja toimitussihteeriksi. Pesti kesti vuoteen 1971, jolloin Helvi Särkkä jäi eläkkeelle Koti-lehden toimituksesta. Helvin sukujuuret olivat Etelä-Savossa ristiinalaisessa maalaistalossa, jota suku oli viljellyt vuodesta 1734 lähtien. Helvi, joka…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 15. 4. 2017

Marja Kallio – Suomen ensimmäinen naispuolinen maanviljelysneuvos

Kun agronomi Marja Kalliolle myönnettiin vuonna 2008 maanviljelysneuvoksen arvo, tasa-arvo nytkähti hiukan eteenpäin niin maatalousseurajärjestössä kuin koko maassa. Marja Kallio, joka oli toiminut vuosina 1994–2002 Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtajana, on nimittäin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa suomalainen nainen, jolle tämä arvonimi on myönnetty. Sen sijaan Maanviljelys- ja talousseurojen johtomiesten joukossa on vuodesta 1861 ollut jo lähes…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 15. 4. 2017

Riitta-Leena Jantunen – järjestöihminen päästä varpaisiin

Riitta-Leena syntyi keväällä 1946 Huttusten perheeseen neljästä lapsesta toiseksi nuorimpana ja kasvoi jo kotonaan Säämingin Kallislahdessa vilkkaaseen järjestötyöhön. Hänen isänsä oli Kallislahden maamiesseuran puheenjohtaja ja äiti maatalousnaisten jäsen. Kotitilalla oli 7 ha peltoa, 54 ha metsää ja melkein joka sortin kotieläimiä. Savonlinnan tyttölyseossa suoritetun keskikoulun jälkeen Riitta-Leena Huttunen kävi Säämingin emäntäkoulun ja oli kotitalousharjoittelijana Moijinhovin…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 15. 4. 2017

Tellervo Aaltonen – elämäntyö maa- ja kotitalousnaisten järjestössä

Maatalousnaisten pitkäaikaisimpia konsulentteja on ollut MMM Tellervo Aaltonen o.s. Vierimaa, joka aloitti Maatalousnaisten Keskuksen kotitalouskonsulenttina tammikuussa 1953 ja jäi eläkkeelle vuonna 1988. Työvuosia kertyi siis kaikkiaan 35. Tellervo Aaltonen ei ole lähtöisin maanviljelijäperheestä. Hän syntyi vuonna 1924 Lapissa Koivun asemalla, jossa hänen isänsä Pauli Vierimaa toimi asemapäällikkönä ja hänen äitinsä Lempi piti tunnettua asemaravintolaa. Asemapäällikkö…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 15. 4. 2017

Katri Laine – naisten historian tutkija

Kun Maatalousseurojen Keskusliitto juhli vuonna 1947 sitä, että Suomen Talousseuran perustamisesta oli kulunut 150 vuotta, Maatalousnaiset valmistelivat yli 400-sivuisen historiateoksensa Maatalousnaiset 1797–1947 julkaisemista. Sen oli kirjoittanut filosofian tohtori ja maataloushallituksen kotitalousosaston päällikkö Katri Laine. Hän oli Maatalousnaisten kunniajäsen ja ensimmäinen tutkija, joka oli perehtynyt maaseudun naisten ja neuvonnan historiaan. Katri oli syntynyt vuonna 1891 Helsingissä…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 13. 4. 2017

Elsa Swanljung – Ensimmäinen Raahen Fiia

Elsa Swanljung näkyi Raahen katukuvassa. Hän oli niitä naisia, joista kerrotaan tarinoita. Hänen uimatapojaan ja paastojaan ihailtiin ja niistä kirjoitettiin lukuisia lehtijuttuja. Elsa Emilia (o.s. Finne) oli syntynyt Helsingissä vuonna 1903. Hänen isänsä Frans työskenteli Valtionrautateiden palveluksessa. Hän kuoli tapaturmassa. Leskeksi jäätyään Elsan äidistä, Emmasta, tuli perheen huoltaja. Hän sai vuonna 1913 asemaravintolan hoitajan pestin…

kirjoittanut Kirsti Vähäkangas, julkaistu 9. 4. 2017

Olga Sariola – neuvoja, papinemäntä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Maatalousnaisten johtohahmoihin liittyi jo 1930-luvulla Haapaveden ruustinna Olga Sariola, joka oli nimitetty Maatalousseurojen kotitalousvaliokuntaan vuonna 1932 ja Maatalousnaisten Keskusjohtokuntaan 1933 Pohjois-Pohjanmaan edustajana. Oulun läänin talousseuran johtokuntaan hänet valittiin sen ensimmäisenä naisena vuonna 1934. Olga Sariola syntyi 1983 Pielisjärvellä varakkaan kauppiaan Mikko Huurinaisen ja tämän Sofia-vaimon vanhimpana tyttärenä. Tytär sai opiskella Oulussa ylioppilaaksi asti ja aloitti…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 6. 4. 2017

Aliina Lahdensuo – eteläpohjalainen vaikuttajanainen

Etelä-Pohjanmaalla maatalousnaisten järjestäytymistä johti 1920-luvun puolivälissä Lapuan maamiesseuran naisosaston ensimmäinen puheenjohtaja Aliina Lahdensuo, joka oli tunnetun suurviljelijän, kansanedustajan ja ministerin Jalo Lahdensuon vaimo ja Honkimäen kruununtilan emäntä. Kun Maatalousseurojen Keskusliittoon perustettiin muutamaa vuotta myöhemmin kotitalousvaliokunta organisoimaan naisten järjestötyötä ja kotitalousneuvontaa, ei ollut mikään ihme, että Aliina Lahdensuo valittiin sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Liisa Aliina oli syntynyt…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 5. 4. 2017

Martta Kuusela – Maatalousnaisten järjestöorganisaation rakentaja

Maatalousnaisten järjestöorganisaation rakentaminen olisi tuskin onnistunut yhtä tehokkaasti, ellei työhön olisi pestattu jo 1920-luvun alussa tuolloin kolmikymmenvuotiasta Martta Kuuselaa. Hän oli syntynyt Helsingissä 1894. Ylioppilastutkintonsa jälkeen Martta opiskeli Helsingin yliopistossa ja oli samaan aikaan Sörnäisten Kristillisen kansanopiston ja Helsingin Lastentyökodin opettajana. Vuosina 1916–1919 Martta Kuusela toimi vakuutusvirkailijana, mutta lähti vuonna 1920 Orimattilan Kotitalousopistoon. Hän suoritti…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 4. 4. 2017

Lyydia Kantala – Maatalousnaisten keskusjohtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja

Kun maatalousnaiset saivat vuonna 1933 oman keskusjohtokuntansa, sen puheenjohtajaksi valittiin sääksmäkeläinen mahtiemäntä Lyydia Kantala. Vain vähän aikaisemmin hänet oli valittu Maatalousseurojen Keskusliiton valtuuskuntaan sen ensimmäisen naisena. Kesti lähes kymmenen vuotta, ennen kuin seuraavat naiset saivat saman kunnian. Siinä vaiheessa Lyydia Kantala oli valittu myös Keskusliiton johtokuntaan. Miksi juuri hänestä tuli naisten täysivaltaisuuden edelläkävijä maatalousseurajärjestössä? Lyydia Kantala syntyi…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 2. 4. 2017

Olga Oinola – kahden aatteen nainen

Vaikka Olga Oinolalla oli pitkä pedagogin ura, jälkimaailma muistaa hänet naisasianaisena ja raittiusvalistajana. Aktiivinen harrastustoiminta niissä vei hänet järjestöjen johtopaikoille ja kunnalliselämän vaikuttajaksi, Oinottareksi, jonka olemukseen monitaitoisuus ja hyväntuulisuus heittivät häivähdyksen ikuista nuoruutta. Olga Adele Johansson syntyi 1865 Leppävirralla maanmittari Josef Johanssonin ja hänen vaimonsa Gustaavan perheeseen. Vanhemmat olivat edistyksellisiä ja panivat Olgan tyttökouluun. Sen…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 2. 4. 2017

Maiju Gebhard – astiankuivauskaapin kehittäjä

Maiju Gebhard tunnetaan astiankuivauskaapin kehittäjänä. Tämän keksinnön hän teki tultuaan valituksi vuonna 1943 Työtehoseuran kotitalousosaston päälliköksi. Sitä ennen hän oli kuitenkin jo parinkymmenen vuoden ajan pyrkinyt keventämään pienviljelijäemäntien raskasta arkea. Maiju Gebhard oli syntynyt 1896 Helsingissä keskelle vanhempiensa Hannes ja Hedvig Gebhardin osuustoimintatutkimuksia. Isoveli Oras oli jo parivuotias. Hannes Gebhardin suurteos Maanviljelijäin yhteistoiminnasta ulkomailla ilmestyi vuonna 1899.…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 30. 3. 2017

Bertta Leppälä – Karjalan siirtoväen edustaja ja järjestöaktiivi

Maatalousnaisten Keskusjohtokuntaan karjalaisen siirtoväen edustajaksi valittu emäntä Bertta Leppälä oli syntynyt 18.12.1891 Helsingissä, jossa hänen isänsä Kalle Kustaa Pykälä toimi rakennuspuuseppänä. Kolme vuotta myöhemmin perhe muutti Muolaaseen, jonne Kalle Kustaa Pykälä asettui ensin tilanvuokraajaksi ja sitten itsenäiseksi tilalliseksi. Hän toimi myös asioitsijana, harjoitti mylly- ja sahaliikettä ja oli Vuosalmen suuren yhteismetsän osakkaiden asiamies. Vuonna 1907…

kirjoittanut Kirsti Manninen, julkaistu 29. 3. 2017

Hulda Hakala – kuurojen hyvä haltijatar

Hulda Hakala syntyi vuonna 1875 Orimattilan Niinikosken kylän Hakalassa nuorimmaisena Juho Kallenpojan ja Maria Jaakontyttären neljästä lapsesta. Hän sai viettää lapsuutensa ensimmäiset vuodet muiden terveiden lasten tavoin, kunnes yhdeksän vuoden iässä menetti kuulonsa. Hänen puhekykynsä kuitenkin säilyi, ja hän oli tuolloin jo oppinut lukemaankin. Huldan vanhemmat laittoivat tyttärensä syksyllä 1884 Porvoon Kuurojenkouluun, jonka Carl Oscar…

kirjoittanut Sirkku Rainio, julkaistu 24. 3. 2017

Sirkka Lankinen – lahtelainen tahtonainen

Sirkka Lankisen tahdonvoimaa kuvaa hyvin seuraava episodi.  Keski-Lahden evankelisluterilainen seurakunta alkoi 1970-luvun alkutaitteessa suunnitella vuonna 1890 valmistuneen hirsirakenteisen kirkon purkamista ja Alvar Aallon suunnitteleman modernin tiilikirkon rakentamista sen paikalle. Hanke herätti suuressa osassa kaupunkilaisia voimakasta vastustusta. Sirkka Lankinen ryhtyi heti toimintaan ja lähetti äitinsä Anni Tukiaisen ja poikansa Matin kanssa vastustavan mielipiteen Tampereen tuomikapitulille. Museo-…

kirjoittanut Leena Sorvali, julkaistu 17. 3. 2017

Irja Liuksiala – liikenainen ja lämminhenkinen yhdistysihminen

Irja Liuksiala (os. Tammilehto) syntyi Helsingissä 1909. Hän aloitti koulutiensä Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa ja siirtyi myöhemmin Porvoon Naisopistoon. Uransa hän loi perheyritys M. Waltosessa, ensin äitinsä apuna, sittemmin toimitusjohtajana. Irja Liuksiala teki naisyrittäjänä pitkän uran Helsingissä. Irjan tarina on kuitenkin aloitettava hänen äidistään Maria Valtosesta (s. Volotin), jonka uraauurtavaa työtä Irja tyttärenä jatkoi. Irja kertoi…

kirjoittanut Katja Liuksiala, julkaistu 16. 3. 2017

Pirkko Aro – eipäs vaieta seurakunnassa

Pirkko Ihari syntyi 1923 Vihdissä, mistä isän työ osuuskauppaliikkeen hoitajana kuljetti perhettä useille paikkakunnille. Nuoruusvuodet kuluivat keskellä sotaa ja Pirkkokin lähti sotilaskotisisareksi Kivennavalle Karjalan Kannaksen rintamalle. Sodan jälkeen Pirkko Aro opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuutta, taidehistoriaa ja filosofiaa. Hän valmistui filosofian maisteriksi 1946. Vuonna 1948 hän meni naimisiin toimittaja Olli Aron kanssa ja heille syntyi kolme…

kirjoittanut Irma Marttila, julkaistu 15. 3. 2017

Ada Äijälä – teräväkynäinen tähystäjä

Pietarissa syntynyt Ada Äijälä oli harvinaisuus 1900-luvun alun naisasialiikkeessä: vapaamielinen, ennakkoluuloton ja valppaasti aikaansa seuraava. Uudistaja, joka jätti jälkensä niin Suomalaiseen Naisliittoon kuin koulumaailmaan. Ada Äijälä syntyi joulukuussa 1886 Pietarissa, missä hänen isänsä oli Rautateiden palveluksessa. Koulunsa hän aloitti Pietarin suomalaisessa valmistavassa koulussa, jossa herätti opettajiensa huomion lahjakkaana, tottelevaisena ja vaiteliaana tyttönä. Vanhempien muuttaessa vuonna…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 11. 3. 2017

Annie Furuhjelm ja siunattu naisasia

Annie Furuhjelm oli niin suomalaisen kuin kansainvälisen naisasialiikkeen edistäjä, sekä Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan ja myöhemmin itsenäisen tasavallan lehtimaailman ja valtakunnanpolitiikan aktiivinen toimija. Hän oli naisten kansainvälisten kongressien erinomainen Suomen edustaja. Lyhyesti luonnehtien: monen toimen nainen! ”Kirjava on taustani”, kirjoitti kahdeksatta kymmentään käyvä Annie Furuhjelm vanhempiensa muistolle omistamassaan teoksessa Människor och öden (1932). Ja toden totta:…

kirjoittanut Venla Sainio, julkaistu 7. 3. 2017

Helinä Romppanen – ”huolenkantaja” ja kotiseutuaktiivi

Sosiaalihoitaja, filosofian lisensiaatti Helinä Romppanen tunnetaan Suomussalmella ja muuallakin Kainuussa monien yhdistysten aktiivisena jäsenenä ja kotiseututyön itsenäisenä ideoijana ja toteuttajana. Hän on yksi Suomussalmen Kalevalaiset ry:n, Ilmari Kianto -seuran ja Elias Lönnrot -seuran perustajajäsenistä ja on osallistunut pitkiä aikoja Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin toimintaan. Eläkkeelle siirryttyään hän opiskeli Turun yliopistossa kulttuurihistoriaa ja valmistui…

kirjoittanut Katri Rissanen, julkaistu 3. 3. 2017

Elsa Heporauta – kalevalaisen kulttuurin renessanssi

Elsa Heporaudan synnyinpaikka oli Miettulan saha (nykyinen Sahanlahti) Puumalassa. Saha oli pitäjän kuuluisin teollisuuslaitos, jonka kruununvouti Johan Vilhelm Meinander perusti vuonna 1765. Se oli maakunnan ensimmäinen vientisaha ja sen ympärille muodostui elävä yhdyskunta. Siellä toimi mylly, meijeri, kauppa ja sahanvalttarin apteekki. Tämän yhdyskunnan merkkihahmo oli sahanhoitaja Juhana Koponen, vuonna 1883 perheen kuopuksena syntyneen Elsan isä.…

kirjoittanut Helena Rossi, julkaistu 28. 2. 2017

Elma Koivunen – Kuhmon mummot ja minä

Siinä hän on, tuvan seinällä raameissa, suvun voimanainen Vappu, isomummoni, joka syntyi tammikuun pakkasilla 1839. Syntyi ja eli hyvin vanhaksi. Suomi kuului silloin Venäjän keisarikuntaan ja Kuhmoniemi Sotkamon emäpitäjään. Neljä vuotta aikaisemmin oli Suomessa julkaistu ensimmäinen Kalevala-versio, jonka runoja Lönnrot ahkerasti oli vuosi kausia kerännyt itärajan molemmin puolin. Mutta siitä mummo tuskin tiesi mitään. Vappu-mummo…

kirjoittanut Elma Koivunen, julkaistu 13. 2. 2017

Onerva Niilola – maalaistalon emännästä elimäkeläiseksi vaikuttajanaiseksi

Onerva Niilola o.s. Koivisto syntyi Elimäen Takamaan kylässä Roope ja Tilda Koiviston kolmanneksi tyttäreksi. Hänen jälkeensä perhe kasvoi vielä kahdella tyttärellä. Kun isää kiusoiteltiin, ettei talossa ole ainuttakaan poikaa, hän vastasi: ”Tytöillä saa aina poikia.” Sanotaan, että isän vaikutus tyttäriin on aina merkittävä. Isä antoi Koiviston tyttärille myös nimet. Onerva syntyi Onervan päivänä. Koko sisarussarja on…

kirjoittanut Liisa Niilola, julkaistu 11. 2. 2017

Hilja Vilkemaa – ihanteellinen tukipilari

Hilja Vilkemaa oli Suomalaisen Naisliiton vaikuttaja ja tukipilari 66 vuoden ajan. Leimallista hänelle oli isänmaan palveleminen, naisasia ja raittius. Hän edusti sitä ikäpolvea, jonka johtoajatuksena oli ihanteellisuus ja usko tulevaisuuteen. Mieleltään, vakaumukseltaan ja koulutukseltaan hän oli humanisti, puoluekannaltaan vapaamielinen. Oli vuosi 1972, ja osallistuin nuorena paikkaani yhteiskunnassa etsivänä maisterina Suomalaisen Naisliiton kokoukseen. Tapahtumasta on mieleeni…

kirjoittanut Karmela Bélinki, julkaistu 10. 2. 2017

Svea Törnroos – min mamma

En mörkhårig liten flicka med flätorna som en krans över huvudet sitter på en gräsmatta. Hon är  omgiven av en grupp människor, tre vuxna och två barn. Det är en rysk militärfamilj som bodde i samma hus, ett tvåvånings trähus, som låg vid Östra Chaussén 93, nuvarande Tavastvägen. Flickan är min mamma Svea Margit Alice…

kirjoittanut Harriet Weckman, julkaistu 6. 2. 2017

Helmi Vuorelma – suomalaisen kotiteollisuuden uranuurtaja

Helmi Siviä Kummila syntyi Orimattilassa maalaistalon tyttärenä vuonna 1886. Hän sai kotoa mitä parhaimmat lähtökohdat elämälleen, sillä Karoliina-äiti oli tarmokas ja valveutunut nainen. Hän ilmoitti jo varhain varman mielipiteensä: ”Meillä sitten tyttäretkin koulutetaan.” – Niinpä Helmi valmistui 1909 Fredrika Wetterhoffin työkoulusta Hämeenlinnassa kudonnan opettajaksi, kertoo Helmin pojantytär Kristiina Vuorelma-Aho. Naisopettajan ammatti oli siihen aikaan korkeasti…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 4. 2. 2017

Tekla Hultin – naisten oikeuksien tienraivaaja

Maalisvaaleissa 1907 Tekla Hultinia ei valittu eduskuntaan. Kaiken kaikkiaan nuorsuomalainen puolue kärsi musertavan tappion. Sen naisehdokkaista valittiin vain Martta-järjestön aktiivit, opettajat Lucina Hagman ja Alli Nissinen. Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä valittiin ainoana naisedustajana maalaisliiton ehdokas, opettaja Hilma Räsänen, josta, niin kuin Tekla Hultin päiväkirjassaan toteaa, kukaan ei ollut kuullut yhtään mitään ennen vaaleja.

Puolueista riippumatta naiset katsoivat tuloksen tappioksi ja syyksi siihen naisten poliittisen kehittymättömyyden.

Heti kesäkuussa perustettiin Suomalainen Naisliitto. Opetusneuvos Hilja Vilkemaan mukaan huomattava syy liiton perustamiseen oli nuorsuomalaisen puolueen kahden eturivin naisen, Tekla Hultinin ja Maikki Fribergin, jääminen eduskunnan ulkopuolelle. Seuraavia vaaleja ajatellen haluttiin hyvissä ajoin ryhtyä lisäämään naisten kansalaissivistystä ja poliittista aktiivisuutta. Lue lisää Tekla Hultinista ja Suomalaisesta Naisliitosta!

kirjoittanut Venla Sainio, julkaistu 28. 1. 2017

Lea Rantanen – feminismiä ja rauhaa

Vuosi oli 1978, opiskelin kolmatta vuotta valtiotieteellisessä tiedekunnassa Helsingissä pääaineenani kansantalous. Minulla oli silloin jo kolme lasta ja olin 31-vuotias. Sain kotiin kirjeen, jossa kutsuttiin Unioniin johonkin keskustelutilaisuuteen. Eräs tuttavani oli saanut saman kirjeen ja keskustelimme puhelimessa, että sinne pitäisi kyllä mennä. Tuttavani ei sitten jostain syystä päässyt tulemaan, joten ajelin yksin Kirkkonummelta Helsinkiin. Tilaisuudessa…

kirjoittanut Lea Rantanen, julkaistu 23. 1. 2017

Alma Sofia Örn – määrätietoinen ja vahva naisasianainen

Perimätiedon mukaan Salmion kartano rakensi mökin Rautakoskelta Salon kartanoon vievän tien varteen lähelle nykyistä Torppalaa. Tammelalainen Juho Juhonpoika (s. 1846) saapui vaimonsa Ida Marian (os. Hjerpe, s.1851) ja kahden lapsen kanssa Lopen Salonkylään 1873. Torpan kontrahti tehtiin Carl Johan Olssonin kanssa 1887. Asuttuaan ensi Lintulassa muutti perhe Rajaojan yhden huoneen mökkiin. Perheeseen syntyi vielä viisi lasta.…

kirjoittanut Annika Örn, julkaistu 17. 1. 2017

Sylvia Linnansaari – kansakoulunopettajan ja isänmaan kutsumus

Sylvia Bökmanin isä oli apteekkari Gustaf Adolf Bökman (1861-1921) ja äiti klaveerinsoittaja ja laulaja Märtha Aurora Mechelin (1872-1954). Lapsia syntyi yhdeksän, joista kaksi kuoli pieninä. Joen törmällä sijaitseva apteekkirakennus pihoineen käsitti puutarhan marjapensaineen ja juureksineen sekä tilaa lampaille. Koska Vetelissä ei ollut omaa lääkäriä, apteekkari toimi osittain lääkärinä. Sylvian äiti Märtha soitti pianoa ja lauloi…

kirjoittanut Heljä Linnansaari, julkaistu 14. 1. 2017

Seija Tuohesmaa – Kalevalamitan taitaja

Olen syntynyt Helsingissä vuonna 1938 mutta asunut koko ikäni Keski-Suomessa. Ylioppilaaksi kirjoitin Saarijärven yhteiskoulusta 1958. Kävin aluksi Jyväskylän talouskoulun, koska aioin talousopettajaksi. Aloitin kuitenkin opinnot Jyväskylän yliopistossa 1960. Valmistuttuani 1963 humanististen tieteiden kandidaatiksi tein opettajasijaisuuksia muun muassa Vaajakosken yhteiskoulussa sekä Laukaan kunnan Leinolan koulussa. Vuonna 1966 aloitin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Keski-Suomen Opistossa Suolahdessa. Opisto…

kirjoittanut Seija Tuohesmaa, julkaistu 11. 1. 2017

Pirkko Teirikko lukiolaisena ja lottana säähavaintoasemalla Oulussa

Jatkosodan syttyessä kesäkuussa 1941 Oulussa ei ollut lentoliikenteen tarpeisiin riittävän hyvää ja tarkoituksenmukaista säähavaintoasemaa. Koko Pohjois-Suomen säähavaintotoiminnan pääkeskus oli Rovaniemellä. Ilmatieteen laitoksella Helsingissä etsittiin sopivaa paikkaa sotatilan vaatimalle asemalle Pohjois-Suomesta. Helsingistä otettiin yhteyttä isääni Antti Teirikkoon, joka oli tuolloin Oulun seudun suojeluskunnan aluepäällikkö. Hänen toivottiin osoittavan Oulun seudun säähavaintoasemalle sopiva paikka ja sen toiminnasta vastaava…

kirjoittanut Päivi Kujasalo, julkaistu 9. 1. 2017

Hilma Herajärvi isänmaan asialla

Hilma Katariina Herajärvi syntyi 1895 lopulla Alatorniolla Hanna (o.s. Ponkala) ja Isak Herajärven eli Alakuijalan maanviljelijäperheeseen vanhimpana lapsena. Hilma valmistui 22-vuotiaana Raahen seminaarista kansakoulunopettajaksi. Samana vuonna 1917 Suomi itsenäistyi. Hän suoritti saamansa stipendin turvin vielä kymmenen vuotta valmistumisen jälkeen, lukuvuonna 1927–1928, kansakouluopettajien jatko-opintoja Helsingin yliopistossa. Hilma Herajärvi toimi aluksi opettajana Alatornion kunnan Kivirannan kansakoululla ja…

kirjoittanut Helena Herajärvi, julkaistu 8. 1. 2017

Vivan Juthas – eldsjälen för Svenskhusen i Helsingfors

Vivan Juthas banade sin egen väg; hon skaffade sig akademisk utbildning och gjorde yrkeskarriär i en tid då det ännu inte var så vanligt för kvinnor. Inom Martharörelsen var hon en ledande gestalt. Inom Helsingfors svenska bostadsstiftelse engagerade hon sig för modernt boende till förmånligt pris och kunde hjälpa mindre bemedlade att få ett hem.…

kirjoittanut Lisbeth Ahjopalo, julkaistu 5. 1. 2017

Hilkka Kujala – hyvinvoinnin rakentaja

Hilkka syntyi heinäkuussa 1922 Kujalan perheeseen esikoisena Lappeenrannan Pallon kaupunginosassa. Seuraavana vuonna perhe sai Jalo-pojan. Väinö-isä oli Lappeenrannan konepajalla valajana. Lyyli-äiti teki lastenhoidon ohella ompelutöitä. Molemmat vanhemmat toimivat aktiivisesti ammattiosastossa ja työväenyhdistyksessä. Jo pienestä pitäen lapset pääsivät mukaan harrastuksiin, jotka tavalla tai toisella liittyivät työväen toimintaan, joka noina aikoina olikin voimissaan. Myös liikunta ja urheilu…

kirjoittanut Irma Marttila, julkaistu 27. 12. 2016

Arla Klockars – Flicklotta på krigssjukhus

Under vinterkriget fyllde jag 12 år. Vid krigsutbrottet förvandlades skolorna till krigssjukhus och vi elever – de flesta av oss flickscouter – anmälde oss till tjänstgöring. Scoutkåren organiserade det inte, vi gjorde det själva redan första dagen. Det uppstod först något av konkurrens mellan flickscoutingen och flicklottarörelsen. Scoutledarna gillade inte att som var för unga…

kirjoittanut Arla Klockars, julkaistu 19. 12. 2016

Anja Moilanen – isän tyttö – aatteen vanki

Kirjailija Frans Emil Sillanpää sanoo: ”Kun ihminen ei ole enää eikä ole vielä”. Sanoisin, kun ihminen ei ole enää, mutta on jo. Kahdeksankymmentä täytettyäni voin sanoa, on jo. Sieluni kuitenkin panee vastaan. Se joka syntymääni odotellessaan on minuun kiinnittynyt ja matkaa tehdessään hieman jalostunut. Mika Waltari puolestaan kirjoittaa: ”Alastomana ihminen on aidoimmillaan”. Tätä kirjoittaessani minun…

kirjoittanut Anja Moilanen, julkaistu 11. 12. 2016

Elli Karsikko – selviytyjä

On jo syyskuun puoliväli, hyytävän kylmä tuuli suhisee korvissani, vaikka musta neulelippis suojaa päätäni. Tahtoisin huutaa, kuten nuo Kummatin koulun pihalla välituntiaan viettävät lapset. Omatunto soimaa: tiedän että minua odotetaan. Keväällä poimin Ruonankadun tienvarrelta ison kimpun puna-ailakkeja tuliaisiksi. Kun olin lapsi, äiti kertoi, että ne ovat taivaanavaimia. Myöhemmin kesällä olen vienyt äidilleni puna-apiloita tai poiminut…

kirjoittanut Tuula Laitinen, julkaistu 7. 12. 2016

Irmeli Kaario sukupolvien ketjussa

Sukupolvien ketjussa puhutaan yleensä miehistä. Miehen nimi on periytynyt pojalle, samoin ennen tilat ja maat. Isyydestä ei kuitenkaan aina voinut olla täyttä varmuutta. Naisten muodostama ketju on selkeämpi. Se on napanuoraketju. Isoäitini, Maria Wetterstrand, o.s. Huotari syntyi keisarillisella Venäjällä, Pietarissa karjalaisista vanhemmista. Perhe vietti turvattua, onnellista ja vaurasta elämää. Seitsemäntoistavuotiaana Maria tutustui muutamaa vuotta vanhempaan…

kirjoittanut Irmeli Kaario, julkaistu 27. 11. 2016

Lyyli Aalto – Janakkalan Rautarouva

Olen tottunut lainkäyttöön jo pienestä pitäen. Isästänikin käytiin oikeutta. Vuonna 1922 tuli voimaan uusi lapsenruokkolaki ja minun tapaukseni on varmaan ensimmäinen Humppilan käräjillä. Kuuntelen äitini helmoissa kun tuomari sanoo: ”Tyttöhän on ihan näköisenne, eikös olisi parasta tehdä sopimus sovinnolla?” Renki Väinö Korpilon ei auta kuin suostua, ja hän maksaa kerralla sovitun summan. Sillä rahalla pystyn käymään…

kirjoittanut Ari Aalto, julkaistu 28. 10. 2016

Irma Rewell – Vaasan oopperan sielu

Sauli ja Mertta Kentalan seitsemästä lapsesta vanhin, Irma Lahja syntyi viattomien lasten päivänä 1929 Kaustisella. Hänet vihittiin 1954 Vaasassa Tauno Emil Oskar Rewellin kanssa. Tauno Rewell toimi 1960-luvulla maan suurimpiin rautakauppoihin kuuluvan Vaasan Teräksen toimitusjohtajana. Hän oli vuosikymmenten ajan tunnettu hahmo Pohjanmaan ja Vaasan elinkeinoelämässä ja sai ansioistaan kauppaneuvoksen arvon. Irma Rewell edusti urheilukilpailuissa Vaasan Vasamaa lajeinaan 100…

kirjoittanut Katariina Korkman, julkaistu 24. 10. 2016

Kaarina Äijö, kotitalousopettaja ja tienraivaaja

Onneksi maailmassa Kaarina Äijön kaltaisia tahtonaisia, joille mikään ei ole mahdotonta. Kaarinalle maailma on täynnä kiinnostavia haasteita, suurempia ja pienempiä urakoita, joilla asiat muuttuvat piirun verran paremmiksi. Mikä parasta Kaarina tekee kaiken suoraryhtisenä, hymy huulilla ja esimerkillisen hyvin. Kaarina on meille kotitalousopettajille esikuva vailla vertaa. Kaarina on kahdeksanlapsisen perheen vanhin, äidin apulainen ja varmasti ahkera…

kirjoittanut Kaisa Isotalo, julkaistu 20. 10. 2016

Eira Paunu – ensimmäinen teologian tohtoriksi väitellyt nainen

”Minusta tuntuu siltä, että naisteologius vapautuu lapsenkengistään silloin, kun joku meistä painaa tohtorinhatun päähänsä. Mutta myös työmme kannalta on tärkeää, että mekin saamme sellaisia näköaloja ja sitä arvostelukykyä, mitä jatkuva perusteellinen syventyminen tieteeseen antaa. Maailmassa näyttää myös olevan niin, että suoritettu oppiarvo antaa ihmisen sanoille ja teoille suuremman kantavuuden kuin niillä muuten olisi.”

Eira Paunusta tuli ensimmäinen tohtorisnainen teologisessa tiedekunnassa vuonna 1952, mutta helpolla hän ei tutkintoaan saanut. Paunu osallistui myös aktiivisesti keskusteluun naisena olosta ja naisen tehtävistä kirkossa ja yhteiskunnassa. Lue lisää teologian professori Eira Paunusta.
 

kirjoittanut Pirkko Lehtiö, julkaistu 18. 10. 2016

Aura Korppi-Tommola – Historiantutkija, tiedon levittäjä ja organisaattori

Istuin vuonna 1983 illallispöydässä Ruotsin Kommunförbundetin johtajan Sten Sture Landströmin vieressä ja keskustelimme suomalaisesta tutkimuksesta. Hän mainitsi, että hänellä on työpöydällään suomalaisen tutkijan Aura Korppi-Tommolan tuore teos, jota Landström piti hyödyllisenä. Olin todella ylpeä siitä, että Auran tutkimus oli päätynyt oikeisiin käsiin ja sillä oli käyttöä. Aura Korppi-Tommola oli väitellyt vuotta aikaisemmin (1982) väitöskirjalla Ystävyyttä…

kirjoittanut Marjatta HIetala, julkaistu 14. 10. 2016

Marja Nuuttila-Helenius – arkkitehti, arkkitehtitoimiston osakas ja alan uranuurtaja

Jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että eräänlainen tilanteiden ja tapahtumien nauha johdatti minua kohti Teknilliseen korkeakoulua. Kaikki lähtee perheestäni. Isästä, äidistä ja pikkusisarestani Kirstistä. Isä oli maanviljelijäperheen poika Lapinjärveltä. Hänen molemmat vanhempansa tulivat vanhoista talonpoikaissuvuista, ja poikien oli tapana jatkaa talonpitoa. Isän kansakoulunopettaja oli kuitenkin sanonut perheelle, että kyllä tuo Lauri täytyy saada oppikouluun. Isäni isä oli…

kirjoittanut Pirkko-Liisa Schulman, julkaistu 6. 10. 2016

Helena Sainio – ”turha murehtiminen pois!”

Helena Sainio syntyi 2.11.1925 suomenkielisten vanhempien lapsena Maalahdessa. Kun Helena oli kaksivuotias, perhe muutti Vaasaan isän valmistuessa poliisiksi. Helenalla muistaa lapsuuden valoisana, minkä hän arvelee johtuvan siitä, että ihmissuhteet perheen ja sukulaisten kesken olivat hyvät. Helena vietti lapsuuden kesät Maalahdessa ja kertoo, että ennen sotia oli suomenkielisiä kielletty seurustelemasta ruotsinkielisten kanssa ja päinvastoin. Helena kävi…

kirjoittanut Riitta Aikkola, julkaistu 27. 9. 2016

Seija Estlander – Kohti tasa-arvon tantereita

”Koen nykyään yhä enemmän onnea ja elämänriemua ja huomaan tammikuun pimeässä aamussakin naurunpaikkoja. Olen myös oppinut, että elämään kuuluu monenlaisia kivirekiä, joiden kiskominen loppuu äitini sanoin vasta sitten, kun on multaa suun päälle. Juuri tästä on elämän kakussa mielestäni kyse. Ja kun tuon on vihdoin tajunnut, niin jokainen päivä on voittajan päivä, kun saa kulkea kulkijana kulkijain joukossa. Ihan kaikkine karvoineen.”

Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander kertoo oman tarinansa rehellisen suorapuheisesti. Lue.
 

kirjoittanut Seija Estlander, julkaistu 16. 9. 2016

Inkeri Kinnunen – Esimerkillinen soroptimisti

Meillä ei ole rajoja, ellemme itse niitä laadi. Filosofian maisteri Inkeri Kinnunen oli Porin soroptimistiklubin ensimmäinen presidentti. Hän syntyi 20.9.1906 Loimaalla ja kuoli 92-vuotiaana vuonna 1998 Porissa. Porin klubi perustettiin vuonna 1960, ja seuraavana vuonna klubi järjesti Porin Suomalaiseen Yhteislyseossa lähinnä oppikoululaisille tytöille tarkoitetun yleisötilaisuuden, mihin tuli vieraaksi tyttöjen kysymyksiin vastaava Kotilieden PikkuÄiti. Tilaisuuden nimi oli…

kirjoittanut Sinikka Tiusanen, kemisti, eläkkeellä SI Pori, julkaistu 6. 9. 2016

Irma Merentie – sotaorvon tarina.

Isäni Kalle Keränen syntyi vuonna 1909 Suomussalmella. Hän oli muuttanut Kuhmoon työn vuoksi 1930-luvun alkupuolella. Äitini Lilli Oikarinen syntyi myös vuonna 1909 Hyrynsalmella. Hän tuli myös 1930-luvun alussa Kainuun Osuusliikkeen palvelukseen Kuhmoon. Siellä he tutustuivat ja menivat avioliittoon vuonna 1933. Perheeseen syntyi kaksi tyttöä ja yksi poika, minä heistä vanhimpana vuonna 1934. Asuimme ensin vuokralla,…

kirjoittanut Kaija Sepponen, julkaistu 27. 8. 2016

Pirkko Arola – Akaalainen kauppaneuvos työllisti satoja naisia

Kartanonemäntä Pirkko Arola perusti vuonna 1948 kutomon, jotta juurikaspelloilla työskennelleille naisille saatiin sadepäiviksi ja talveksi tekemistä. Arolan kutomosta tuli suomalainen menestystarina, ja sen värikästä johtajaa muistellaan yhä lämpimästi. Näin Pirkko Arola kertoi kutomonsa toiminnasta sen alkuvaiheessa 1949: ”Jotta näille viljelyksille saataisiin ammattitaitoista työväkeä, oli välttämätöntä saada työvoima vakinaistetuksi ja varatuksi sille läpi vuoden sopivaa työtä.…

kirjoittanut Kirjoittanut SI Akaan työryhmä: Pirkko Arolan miniä Maila Arola, Minna Kalliainen, Katariina Romppainen ja Eva von Wehrt, julkaistu 20. 8. 2016

Järjestösihteeri Alma Mäkelä – Piikkomekkotyttö

Karkeassa rohdinpuvussaan, piikkomekossa, seitsemäntoistavuotias Alma Mäkelä lähti vuoden 1916 syksyllä kävelemään seitsemän kilometrin taivalta Rotmosta ison tien varteen. Ilmajoelle Perhosta poikkimain tuohon aikaan taisi kulkeminen olla hieman vaivalloista. Muun kaipaavan kotiväen joukosta Alman veljen vaimo kertoi seuranneensa matkan etenemistä metsänreunaan asti ajatuksin, että mitenkähän tuo lapsiraukka maailmalla selviää. Hän kertoi eläessään minulle Alman sen aikaisesta…

kirjoittanut Inkeri Sipola, julkaistu 11. 8. 2016

Tuula Peltonen – tiukkapipoisesti naisten, mutta ennen kaikkea tasa-arvon asialla

”Olen keskustalaisen kodin kasvatti ja isällä oli luottamustehtäviä kunnan tasolla. Opiskeluaikana aktivoiduin yhteiskunnallisesti ja kokeilin vähän aikaa myös kokoomusta, koska silloinen poikaystäväni oli kokoomuslainen. Harjoittelin julkista vaikuttamista kirjoittamalla kolumneja alueen valtalehteen, Keskisuomalaiseen. Vuonna 2000 sekä SDP että kokoomus pyysivät minua kunnallisvaaliehdokkaaksi. Luin puolueiden ohjelmia netistä ja vertailin niitä keskenään. SDP:n ohjelma oli parempi, ja niin…

kirjoittanut Merja Minkkinen, julkaistu 31. 7. 2016

Jenny af Forselles – kansanedustaja, kouluneuvos

Jenny af Forselles kuului niihin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun naisiin, jotka hyvän koulutuksen saaneina halusivat parantaa maailmaa ja astuivat julkiseen elämään, mutta jotka saamansa kasvatuksen takia vierastivat politiikanteon kovimpia muotoja. Tämän vuoksi he työskentelivät julkisen ja yksityisen rajalla saadakseen aikaan yhteiskunnallisia muutoksia. Jenny af Forselles oli Suomen ensimmäisiä akateemisen koulutuksen saaneita naisia. Hän valmistui…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 21. 7. 2016

Seija Sihvola – lasten terveyden edistäjä, filosofian tohtori

Filosofian tohtori Seija Sihvola on edistänyt lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia monella tavalla toimittajana, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjelmapäällikkönä, tutkijana sekä kirjoittamalla yleistajuisia teoksia ja oppikirjoja. Hän on ollut taustavaikuttajana kansanterveystyötä  linjattaessa erityisesti 1990-luvulla ja terveystiedon opetusta kehitettäessä 2000-luvulla. Seija Sihvolan (o.s. Rantio) elämä oli vähällä päättyä jo seitsemänvuotiaana, kun hän mäkeä laskiessaan jäi kuorma-auton alle.…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 21. 7. 2016

Alli Paasikivi – tasavallan presidentin puoliso, vapaaehtoisen sosiaali- ja lastensuojelutyön tukija

Alli Paasikivi oli edustava ja julkisuudesta nauttiva tasavallan presidentin puoliso, joka osasi toimia myös välittäjänä valtakunnan johtopoliitikkojen ja äkkipikaisen presidentin välillä. Alli Paasikiven, koko kansan ”Alli-tädin”, tuella perustettiin useita vapaaehtoista lastensuojelutyötä tukevia rahastoja ja säätiöitä. Valistuneen suutarin tytär Alli Valve (vuoteen 1907 Hildén) sai käydä maan parhaimpiin kuuluvaa Helsingin Suomalaista yhteiskoulua, josta hän erosi 1900…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 9. 7. 2016

Varpu Sintonen – naisena muuttuvassa kirkossa ja yhteiskunnassa

Varpu Sintonen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi ja paikallisvaikuttaja, joka on tehnyt elämäntyönsä Kymin seurakunnassa Karhulassa. Kirkon piirissä tehdyn pitkän uran ohella hän on myös toiminut toimittajana ja aktiivisena mielipidevaikuttajana paikallisissa sanomalehdissä. Jo opiskeluajoista lähtien vähempiosaisten aseman puolustaminen on ollut Sintoselle tärkeää, ja myös hänen valintaansa ottaa pappisvihkimys vaikutti erityisesti toive toimia kirkossa tasa-arvon edistäjänä.…

kirjoittanut Sara Jormakka, julkaistu 1. 7. 2016

Hilda Käkikoski – kansanedustaja, opettaja, kirjailija

Opettaja ja kirjailija Hilda Käkikoski oli Suomalaisen Puolueen tärkeimpiä puhujia valmistauduttaessa ensimmäisiin eduskuntavaaleihin 1906 – 1907. Hän esiintyi yhdessä J. R. Danielson-Kalmarin ja J. K. Paasikiven kanssa ja otti kantaa niin perustuslakiin, kunnalliseen äänioikeuteen ja työväenkysymykseen kuin raittiuteen, naisasiaan ja äidinkielen sekä uskonnon merkitykseenkin. Käkikoski valittiin valtiopäiville Uudenmaan vaalipiirin suurimmalla äänimäärällä. Hilda Käkikoski valittiin 1907…

kirjoittanut Eeva Ahtisaari, julkaistu 17. 6. 2016

Fanny Kaarne – ”Herra on heikoissa väkevä”, Kristillisen työväenliikkeen naisasiavaikuttaja

1800-luvun loppupuolella syntynyt Fanny Kaarne ehti elämänsä aikana nähdä ja kokea kaikki Suomea koskettaneet sodat itsenäistymisen kynnykseltä jatkosotaan saakka. Hän toimi yhteiskunnallisena vaikuttajana, toimittajana ja naisasian ajajana Suomen Kristillisen Työväen Naisliitossa sen perustamisvuodesta 1909 aina viimeisiin elinpäiviinsä asti. Fanny Kaarne kuoli vuonna 1956, mutta hänen aloittamansa toiminta työkansan parissa ei ole lakannut Kristillisessä Työväenliitossa tänäkään…

kirjoittanut Ulla Klemola, julkaistu 10. 6. 2016

Helena Virkki kansanedustajana

Helena Virkki (1884–1968) tunnetaan ennen kaikkea työstään Marttaliiton valtuuskunnan pitkäaikaisena puheenjohtajana ja ensimmäisenä kirkolliskokouksen naisedustajana. Näiden tehtävien lisäksi hän oli aktiivinen toimija myös monissa muissa järjestöissä ja luottamustoimissa. Hän toimi muun muassa kotipitäjässään Vuokselassa kunnanvaltuutettuna ja kirkkovaltuuston jäsenenä. Valtakunnan politiikassa Virkki toimi kolmen kauden ajan vuosina 1945–1954 Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajana. Tässä tekstissä tarkastelen Virkin kansanedustajatyötä,…

kirjoittanut Anna Ruokamo, julkaistu 2. 6. 2016

Katri Bergholm – sotilaskotitoiminnan uranuurtaja, kirjailija ja järjestöihminen

”Tuntuu ettei minulla ole ollut vaikeuksia ensinkään”, summaa erityisesti maamme sotilaskotitoiminnan uranuurtajana tunnettu Katri Bergholm elämänsä vaiheita radiohaastattelussa vuosi ennen kuolemaansa. Jos ei omaan elämään suurempia murheita ehkä mahtunutkaan, eivät ihmiselämän moninaiset ongelmat olleet Bergholmille suinkaan vieraita. Kuudentoista vuoden ajan hän vastasi Kotiliesi-lehden sivuilla nimimerkillä ”Isoäiti” lukijoiden kirjeitse lähettämiin kysymyksiin, jotka useimmiten käsittelivät juuri elämän…

kirjoittanut Hannu Niskasaari, julkaistu 28. 5. 2016

Tarja Filatov – valta pakenee naisia, mutta myös naiset pakenevat nykyään valtaa

”Olen syntynyt vuonna 1963 eli olen yhtä vanha kuin samapalkkaisuuslaki. Minusta naisten työssäkäynnin puolustaminen on tasa-arvon kannalta hyvin tärkeää. Päivähoito ja ilmainen kouluruoka taas ovat välttämättömiä edellytyksiä naisten työssäkäynnille, ja siksi näistä vanhoista saavutuksista ei edelleenkään pidä tinkiä. Lapsena minulla oli kaksi vakitoivetta. Halusin olla noita ja tulla tähtitieteilijäksi. Toivoin noidan taikasauvaa, jotta olisin voinut…

kirjoittanut Merja Minkkinen, julkaistu 24. 5. 2016

Marjatta Hietala – yleisen historian professori, kaupunki- ja innovaatiohistorian tutkija

Molempien vanhempieni ja isovanhempieni sukujuuret ulottuvat Johannekseen, Kaijalan kylään ja Johanneksen edustalla oleviin saariin. Johannes (nykyään Sovietsk) on rannikkopitäjä, 25 kilometriä Viipurista etelään. Kylästä on löydetty kivikautisia asuinpaikkoja ja esineitä. Se sijaitsi Rokkalanjoen rannalla (kartoissa Kosenjoki) ja 1939 siellä oli 151 taloa, kaksi kansakoulua, osuuskauppa, suojeluskuntatalo ja nuorisoseuran talo. Ensimmäinen merkintä maakirjoissa Puusa-talosta Kaijalan kylässä…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 22. 5. 2016

Eeva Alha- tyttö- ja naistyön uranuurtaja ja naispappeuden kannattaja

Eeva Alha työskenteli yli 30 vuotta Suomen Nuorten Kristillisen Liiton, nykyisen Nuorten Keskuksen, tyttö- ja naistyön eri tehtävissä. Hän toimi myös Kenttäviesti- ja Nainen ja Elämä -lehtien päätoimittajana ja kirjoitti ahkerasti erilaisia julkaisuja koskien naisten ja tyttöjen asemaa kirkossa ja yhteiskunnassa. Alha näki työnsä nais- ja tyttötyönsihteerinä olleen toiminnan järjestämisen ja kehittämisen lisäksi myös parantaa…

kirjoittanut Aino Laine, julkaistu 19. 5. 2016

Hilkka Pietilä – YK-liiton pääsihteeri, tietokirjailija, kansalaisaktivisti

Suomen YK-liiton pitkäaikainen pääsihteeri Hilkka Pietilä on vuosikymmenten ajan välittänyt tietoa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) toiminnasta luennoiden ja kirjoittaen erityisesti YK:n roolista kehityskysymyksissä ja naisten aseman parantamisessa. Kansainvälinen toiminta on vienyt Pietilän pohtimaan ihmisenä elämisen ja ihmiskunnan yhteisiä ongelmia. Näitä asioita käsittelevissä kirjoissaan hän etsii ratkaisuja ongelmiin ja paluuta ihmisarvoa korostavaan ja luonnonläheisempään elämäntapaan. Lue koko…

kirjoittanut Aili Nenola, julkaistu 17. 5. 2016

Margit Borg-Sundman – kansanedustaja ja naisasianainen

Margit Borg-Sundman (1902-1992) oli ammatillisen sosiaalityön ja teollisuuden sosiaalihuollon uranuurtaja. Kokoomuksen kansanedustajana hän ajoi perhe- ja tasa-arvolainsäädäntöä ajoittain ristiriidassa oman eduskuntaryhmänsä kanssa. 1960-luvulla hän sai aikaan suuren hälyn syyttäessään kirjailija Hannu Salamaa jumalanpilkasta. Turussa, Urjalassa ja Petäjävedellä pappilan tyttärenä kasvanut Margit Borg omaksui elämäänsä voimakkaan kristillisen uskon. Siihen liittyi kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin kansalaissodan jälkeisen kurjuuden…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 23. 4. 2016

Tuovi Monola – Lausuntataiteilija, dosentti

Tuovi Heleena Monola syntyi Viipurissa 11.5.1934 ja kuoli 28.11.2010 Oulussa pitkällisen sairauden murtamana. Hän koki evakon kohtalon eikä unohtanut koskaan rakasta Karjalaa. Monolan perhe asettui viimein asumaan Keravalle, missä Tuovi kävi koulunsa. Tutkinnot: Ylioppilas v. 1955 Keravalla, Filosofian maisteri, Helsingin Yliopisto v. 1961, Logonomin tutkinto v. 1961 Filosofian tohtori v. 1976, Puheopin dosentti v. 1979,…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 22. 4. 2016

Salli Hantunen – 105 vuotta täynnä tarmoa

Olen tavannut Sallia säännöllisesti ja ihana tuttavuus on tämä matalaääninen, tomera nainen,  josta sain heti vaikutelman, että siinä oli nainen, joka osasi tarvittaessa näyttää kaapin paikan. Olen lukenut Sallin kirjan ”Näin sen olen kokenut”, jonka hän kirjoitti 92-vuotiaana. Kirjan luettuani tiesin ensivaikutelmani osuneen oikeaan. Salli Hantunen on tarkkanäköinen, määrätietoinen ja jämäkkä nainen; kirjassa hän käy…

kirjoittanut Anneli Velho, julkaistu 16. 4. 2016

Helvi Frick – lotta joka solultaan

Koulun rehtoria pidettiin yleisesti patkulina, isänmaata vastaan vehkeilijänä. Tätä käsitystä vahvisti se, että hän kielsi oppilaita osallistumasta ilman hänen lupaansa mihinkään rientoihin, varsinkaan isänmaallisiin.  Ei edes elokuviin saanut mennä. Helvi Heino ja hänen ystävänsä eivät vaivanneet rehtoria lupapyynnöllä, koska tiesivät, ettei sellaista heruisi. Tytöt menivät omin luvin kiellettyyn tilaisuuteen. Rehtori palkitsi tyttöjen omatoimisuuden käytöksenalennuksella, sen…

kirjoittanut Terttu Häkkinen, päätoimittaja, julkaistu 10. 4. 2016

Ester Ståhlberg – kirjailija, lastensuojelun edistäjä

Ester Ståhlberg loi ensimmäisenä presidentin puolisona toimintatavat presidentinlinnan seuraelämälle. Impulsiivisena taiteilijapersoonana hän pehmensi jäykän ja sulkeutuneen miehensä sosiaalisia ja poliittisia suhteita. Hän oli omana aikanaan myös suosittu kirjailija, mutta kenties merkittävimmän elämäntyönsä hän teki lastensuojelutyön alalla ja Pelastakaa Lapset ry:n perustajana. Vaasan pormestarin tytär Ester Elfving suoritti Oulun ruotsalaisen tyttökoulun jälkeen Suomalaisen jatko-opiston tutkinnon. Hänen…

kirjoittanut Aura Korppi-Tommola, julkaistu 8. 4. 2016

Kerttu Kujala – Martta-aktiivi ja monitoimija

Espoolainen Kerttu Kujala tunnetaan rohkeana ja aikaansaavana moneen toimeen tarttujana. Työura alkoi kansakoulunopettajana ja jatkui sittemmin perheyrityksissä. Ennen muuta hän on kuitenkin ollut aktiivinen monenlaisessa vapaaehtoistyössä ja harrastustoiminnassa. Näistä keskeisin on ollut elämänmittainen jäsenyys Marttajärjestössä, johon on sisältynyt paikallisen, maakunnallisen ja valtakunnallisen tason luottamustoimien lisäksi kansainvälisiä kontakteja ja avustustyötä. Kerttu Orvokki syntyi 24.3.1936 Helsingin Naistenklinikalla…

kirjoittanut Katariina Sokka, julkaistu 23. 3. 2016

Eila Saarinen – taidetta läpi elämän

”Jo alaluokilla koulussa minulla oli ajatus, että minusta tulee taiteilija”, kertoi Eila Saarinen. ”Osasin piirtää hyvin, osallistuin kilpailuihin ja maalasin vesiväreillä kauniita kortteja. Opettajakin kiinnitti piirustuksiini huomiota ja kannusti minua. Hän sanoi, että voisin elättää itseni piirtämistaidoillani. Taiteilijaa minusta ei tullut, mutta taidetta olen harrastanut suurimman osan elämääni. Minulla ei ollut kuitenkaan varaa taideopintoihin.” Saarinen…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 22. 3. 2016

Pirkko Erkkilä – tieni messuyrittäjäksi

Työ mainostoimistoissa 40 vuotta sitten oli viime hetken päätöksien aiheuttaman sekasortoisen kiireen täyttämää selviytymistä päivästä toiseen. Päätin irrottaa itseni tuosta oravanpyörästä ja ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi aivan toiselle alalle – kukkakauppiaaksi. Vuoden kokemuksen jälkeen olin kuitenkin valmis siirtymään lähemmäksi aikaisempaa osaamisaluettani ja perustin sopivantuntuisen kumppanin ilmaannuttua av-alan yrityksen. Tällä tiellä kasvoin sitten eteen tulleisiin tilaisuuksiin tarttumalla…

kirjoittanut Pirkko Erkkilä, julkaistu 11. 3. 2016

Liisa Ahola – terveyssisarena Kainuussa 1950-luvulla

1950-luvulla Kainuun terveystilanne, samoin koko Pohjois-Suomen, oli muuta maata heikompi johtuen elinolojen niukkuudesta, hygienian heikosta tasosta, epäterveellisista ruokailutottumuksista, erityisesti eläinrasvojen ja suolan runsaasta käytöstä sekä miesten runsaasta tupakoimisesta. Myös sota vaikutti terveystilanteeseen. Monet miehet olivat rintamalla 4-5 vuotta ja jotkut nuoret miehet olivat lähes neljänneksen elämästään rintamalla. Kaikesta oli pulaa. Elintarvikkeiden säännöstelyllä turvattiin peruselintarvikkeiden saanti…

kirjoittanut Liisa Ahola s. Oilinki, julkaistu 29. 2. 2016

Vappu Taipale – tavoitteena maailmanrauha, hyvä vanhuus ja mielenterveys

Isäni kaatui talvisodassa jo ennen syntymääni enkä koskaan ehtinyt nähnyt häntä. Ei ihme, että rauhanliike on nuoresta saakka ollut minulle tärkeä. Äiti palasi isän kuoleman jälkeen kotikaupunkiinsa Vaasaan, missä asuimme isovanhempien kanssa. Olen kasvanut isossa suvussa, jossa oli paljon serkkuja ja tätejä. Pidämme vieläkin tiiviisti yhteyttä. Feminismiä opetti isoäiti, emansipoitunut kansannainen, joka itse kävi vain…

kirjoittanut Merja Minkkinen, julkaistu 26. 2. 2016

Irma Arminen – kansakoulun opettaja

Kansakoulun opettaja Irma Arminen, os. Puonti oli 156-senttinen. Hänellä oli ruskea, kihara tukka ja toisessa silmässään aavistus ruskeaa väriä. Hän jäi täysorvoksi 15-vuotiaana ja samalla nuorempien sisarustensa huoltajaksi. Hänestä kehittyi merkittävä opettajavaikuttaja Helsingissä. Hän oli naisasianainen, edistysaatteen kannattaja ja ihailtu opettaja. Hänellä oli laaja ystäväpiiri. Meitä kahta tytärtään hän kannusti monin tavoin ja auttoi nuorempia…

kirjoittanut Hilkka Lehtonen, professori emerita, TKT, arkkitehti Safa, julkaistu 18. 1. 2016

Miina Sillanpää – vahva kansalaisvaikuttaja

Miina Sillanpää muistetaan ensisijaisesti siitä, että hänestä tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen ministeri. Hän oli apulaissosiaaliministerinä Väinö Tannerin hallituksessa vuosina 1926–1927. Mutta Miina Sillanpää oli myös paljon muuta, merkittävä kansalaisvaikuttaja ja edelläkävijä monessa asiassa. Miina Sillanpään elämä on huikea tarina köyhän torpan tytöstä tehtaantyöläiseksi, piiaksi ja palvelijattareksi ja siitä palvelijattarien aseman parantajaksi, toimittajaksi, kansanedustajaksi, ministeriksi ja…

kirjoittanut Ulla Numminen, julkaistu 15. 1. 2016

Edith Bergholmin elämäntyönä Porvoon Naisopisto

1867 Edith Bergholmin isä oli Borgå Lyceumin rehtori, professori Karl Axel Bergholm ja äiti Ida Augusta os. Roschier. Edith Bergholm innostui nuoruudessaan naisasialiikkeestä ja oli huolissaan nuorten naisten koulutus- ja työmahdollisuuksista varsinaisen koulunkäynnin jälkeen. Ollessaan oppikoulun opettajana Edith Bergholmia alkoi askarruttaa koulun yksipuolisuus. Hänelle selvisi, että oli perustettava koulu, joka ei perustu pelkästään älyn kehittämiseen,…

kirjoittanut Sirkka Söderlund, rehtori, FM, MBA, Helsinki, julkaistu 2. 12. 2015

Sirkka Littow – kulttuurin suurkuluttaja

Miellyttävä, tyylikäs, hillitty, iätön. Luonnehdinta kertoo 85-vuotiaasta zonta-sisarestamme Sirkka Littowista. Hän osallistuu Oulun Zonta-kerho I:n kokouksiin aina kun mahdollista. Kun useimmat meistä tulevat autolla, hän pyöräilee paikalle sään ja kelin salliessa.   Sirkka Littow, o.s. Hyyryläinen, on kotkalaisen, juuriltaan savolaisen puusepän ja talonrakentajan neljästä lapsesta vanhin. Perheessä oli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Vanhemmat pitivät…

kirjoittanut Eva-Liisa Nikula, julkaistu 1. 12. 2015

Eeva-Liisa Siltala – monipuolinen toiminnan nainen

Eeva-Liisa Siltala kuuluu niihin – toivottavasti ei harvinaisiin – ihmisiin, joilla on halu ja kyky nähdä kaikissa asioissa hyvät puolet tai ainakin jotakin myönteistä. Tuo elämänasenne on näkynyt siinä, miten hänen elämässään on ollut ja on edelleen keskeistä toisten hyväksi toimiminen. Zonta-sisarestamme ja kerhomme Oulun Zonta-kerho I:n perustajajäsenestä piirtyy aidon kristityn ja lähimmäisen kuva. Eeva-Liisa Siltala syntyi…

kirjoittanut Tellervo Luukkonen, julkaistu 26. 11. 2015

Piia Vähäsalo – pelastusalan First Lady

Uranuurtava, jämäkkä, avoin, yhteistyökykyinen ja maanläheinen. Nämä ovat muutamia niistä adjektiiveista, jotka  ovat hyviä kuvaamaan Piia Vähäsaloa, joka valittiin pelastusjohtajaksi ensimmäisenä naisena Suomesta. Vähäsalo on myös vaimo ja kahden lapsen äiti. Piia Vähäsalo syntyi 22.10.1972 Keski-Pohjanmaalla, Kokkolassa yrittäjäperheeseen. Perheeseen kuuluu isosisko ja pikkuveli. Vanhemmat ja molemmat sisarukset ovat yrittäjiä. Koti opetti yrittäjyyteen ja antoi työnteon mallin. Vähäsalon…

kirjoittanut Sirpa Suomalainen ja Mira Leinonen, julkaistu 25. 11. 2015

Naisissa maaseudun voima -tunnus toteutui Wilma Ehon elämässä

Wilma Ehon juuret olivat tukevasti uusmaalaisessa maaperässä. Isä Väinö Rikhard Tikkala, ent. Silfvast oli talonpoikaissukua, jonka esipolvet tunnetaan vuosisatoja taaksepäin Artjärven Männistön kylästä ja Lapinjärven Vasarankylästä. Myös äiti Ida Olivia oli vanhaa lapinjärveläistä Eskolan sukua Porlammilta. Wilman isoisän isoäiti Lisa Matintytär Silfvast oli Jean Sibeliuksen isoisän, raatimies Johan Sibeliuksen serkku. Erilaisten elämänvaiheiden takia Wilman vanhemmat…

kirjoittanut Auli Eho, tytär, julkaistu 23. 11. 2015

Fanni Luukkonen -lottien keulakuva

Fanni (Fanny) Luukkonen oli kotoisin Oulusta, jossa hän kävi viisi luokkaa Oulun Suomalaista Tyttökoulua. Luukkonen jatkoi 16-vuotiaana opintojaan Helsingin suomalaisesssa jatko-opistossa. Hän halusi jo nuorena opettajaksi. Luukkonen valmistui kansakoulunopettajaksi Raahen seminaarista vuonna 1906 ja suoritti opettajakokeet Jyväskylässä vuonna 1912. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli kansa- ja oppikoulussa sekä työväenopistossa Oulussa. Luukkosen pätevyys huomattiin ja koulutoimen ylihallitus…

13. 11. 2015

Margareta Paschinsky – Vaasan Sotilaskotiyhdistyksen kantava voima

Margareta Paschinsky o.s. Renlund syntyi Luodossa, lähellä Pietarsaarta. Nuorena tyttönä hän muutti Vaasaan ja kävi ammattikoulun keittäjälinjan. Paschinsky kouluttautui lisää alalla ja pääsi Helsinkiin töihin hotellin kylmäköksi. Helsingistä hän kuitenkin hakeutui takaisin Vaasaan ja siirtyi Vaasan keskussairaalan keittiölle töihin. Tämän jälkeen Paschinsky päätti vaihtaa ammattia ja kävi apuhoitajakurssin. Myöhemmin hän kouluttautui sairaanhoitajaksi.  Sairaanhoitajana Paschinsky pysyi uskollisena Vaasan keskussairaalalle eläkkeeseensä…

kirjoittanut Hellevi Kaminen, julkaistu 3. 11. 2015

Terhi Nieminen-Mäkynen – vahva vaikuttaja kotimaassa ja kansainvälisesti

Myös Terhi Nieminen-Mäkysestä oli tullut 50 vuoden aikana kosmopoliitti. Hän oli rakentanut merkittävän uran Suomessa ja kansainvälisesti. 1960-luvulla alkanut kunnallisvaltuutetun työ jatkui 20 vuotta. Sen lisäksi hän toimi kansanedustajana vuosina 1975 – 1983. Jäätyään pois eduskunnasta hänestä tuli kansainvälisen siviilikriisinhallinnan taitaja Kosovossa ja Afganistanissa. Kaiken aikaa hän toimi myös kolmannen sektorin osaajana ja se työ jatkuu…

kirjoittanut Timo Martikainen, julkaistu 2. 11. 2015

Maja Genetz – lottien talousnero

Maja (Flora Maria) Genetz (1901–1970) oli kotoisin Viipurista. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1920 ja teki useita opintomatkoja ulkomaille. Genetz oli vuodesta 1929 lähtien autoliike Oy Nikolajeff Ab:n palveluksessa. Hän aloitti konttoripäällikkönä, vuosina 1934–1948 hän työskenteli apulaisjohtajana ja lopuksi toimitusjohtajana vuoteen 1959. Sanottiin, että se mitä Genetz ei tiennyt autoista tai automaailman ongelmista, ei ollut tietämisen…

29. 10. 2015

Maija Pekkarinen – martta ja professori

Ravitsemustieteen professori emerita, riemutohtori  Maija Pekkarinen aloitti marttauransa Karjalan Marttapiiriliitossa, missä hän toimi kotitalouskonsulenttina vuosina 1942 -1950.  Akateemisen uran sekä lukuisien kotimaisten ja ulkomaisten kotitalousalan luottamustoimien ohella hän on osallistunut aktiivisesti marttatoimintaan. Hänen oma yhdistyksensä on Kulosaaren Martat. Satavuotissyntymäpäivänään 20.5.2015 professori emerita Maija Pekkarinen totesi: ”On marttojen ansiota, että olen nyt tässä. Siirryin Karjalan Marttapiiriliiton…

27. 10. 2015

Tiiu Holappa – eksotiikkaa rakastava järjestöaktiivi

Tiiu Holappa tutustui Monika-Naiset liiton toimintaan kun liiton silloinen työntekijä Nasima Razmyar talutti hänet kirjaimellisesti kädestä pitäen S-Marketin pihalta Monika-Naiset liiton työpajaan, jonne Holappa ei ollut meinannut löytää. Holappa sanoo muistavansa tuon kohtaamisen elävästi. Holappa syntyi 12.7.1942 Tallinnassa. Hän kuvailee olevansa horoskooppimerkkinsä ravun kaltainen: päätökset tunteella, ei järjellä tekevä. Holappa väittää, ettei koskaan kasva täysin…

kirjoittanut Liisa Ketolainen, julkaistu 23. 10. 2015

Celestine Vita-Buba – energinen tekijä ja palkittu isoäiti

Celestine Vita-Buba on syntynyt Kongon pääkaupungissa Kinshassa vuonna 1949. Perheessä oli kuusi poikaa ja kaksi tyttöä, joista Vita-Buba oli vanhin. Vita-Buba kuvaileekin olleensa kuin yksi pojista. Hän oli energinen lapsi, joka piti lukemisesta ja opiskelusta. Perheen isä oli muusikko ja äiti toimi myyjänä torilla. Kongossa aloitetaan peruskoulu seitsemänvuotiaana kuten Suomessakin ja peruskoulu kestää kuusi vuotta.…

kirjoittanut Liisa Ketolainen, julkaistu 23. 10. 2015

Kyllikki Pohjala – kansanedustaja ja lotta

Kyllikki Pohjala (1894–1979) syntyi Nakkilassa ja kirjoitti Porissa ylioppilaaksi vuonna 1914. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli sanomalehti Satakunnan toimitus, mutta toimittajan ura vaihtui sairaanhoitajakouluun. Pohjala valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 1917 ja osallistui Suomen sisällissotaan ambulanssisairaanhoitajana. Hän toimi ambulanssipalveluksessa myös Viron vapaussodassa vuosina 1918–1919.  Pohjala jatkoi vuosina 1921–1924 sairaanhoito-opintojaan Yhdysvalloissa ja suoritti Columbian yliopistossa filosofian maisterin tutkinnon vuonna…

20. 10. 2015

Hilja Riipinen – lottien ideologi

Hilja Riipinen (1883-1966, o.s. Miklin, vuodesta 1906 Metsäpolku) syntyi Oulun maalaiskunnassa. Hän pääsi kansakoulun jälkeen vapaaoppilaspaikalle Oulun Suomalaiseen Tyttökouluun, jossa myös Fanni Luukkonen opiskeli. Riipinen kirjoitti Oulun jatko-opistosta ylioppilaaksi vuonna 1902 oppiaineinaan kielet, kirjallisuus ja estetiikka. Valmistumisensa jälkeen Hilja Riipinen työskenteli toiveammatissaan opettajana opettaen mm. venäjän kieltä. Hän avioitui vuonna 1911 Lapuan yhteiskoulun opettajan Heikki…

13. 10. 2015

Elli Saurio – toiminnanjohtaja, joka yhtenäisti marttajärjestön

Elli Ivarintytär Saurio syntyi 31.12. marttajärjestön perustamisvuonna 1899 Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa. Molempien vanhempien kuoltua Elli muutti sisaruksineen setänsä perheeseen Kokemäelle. Parin vuoden kansantaloustieteen opintojen jälkeen Elli janosi käytännöllisempiä aiheita ja siirtyi opiskelemaan puutarhaopettajaksi Reitkallin puutarha- ja maatalouskouluun, jossa yksi järjestön keskeisistä alkuaikojen hahmoista Alma Forstén oli johtajana. Vuonna 1925 Elli aloitti kotitalouskonsulenttina Suomalaisessa Marttaliitossa, joka toimi…

kirjoittanut Kirsi Vesterbacka, julkaistu 9. 10. 2015

Helinä Niskala ja Terttu Välikangas – kaupunginsuunnittelijakaksoset ensimmäisinä naisina alallaan

Kun teimme oppikoulun 5. luokan piirustustunneilla koristetekstejä tasaterillä, miellytti tulos piirustuksenopettajaamme ja niinpä hän neuvoi isää panemaan kaksoset kartanpiirtäjäkouluun isämme kysyessä hyvää ammattia lyhyellä koulutuksella. Ainut kartanpiirtäjiä kouluttava ammattikoulu oli Jyväskylässä. Sinnepä me sitten haimme, tulimme valituiksi ja valmistuimme kartanpiirtäjiksi 1963. Koulukuluissa auttoivat niin isä kuin Oiva-veljemme. Pääsimme heti töihin: ensin Oulun Talousseuralle, sitten Oulun Maanmittaustoimistoon ja…

kirjoittanut Terttu Välikangas ja Helinä Niskala, julkaistu 9. 10. 2015

Saara Mikkola – kansanedustaja ja martta

Marttaliiton kunniapuheenjohtaja haastoi martat jakamaan yhteisten asioiden hoidossa tarvittavia tietoja ja taitoja Kunnallisneuvos, filosofian maisteri, kansanedustaja Saara Mikkola toimi Marttaliiton valtuuskunnan varapuheenjohtajana vuosina 1963–1969 ja puheenjohtajan vuosina 1969–1975. Etelä-Hämeen Marttapiiriliiton puheenjohtajana hän oli vuosina 1965–1981. Marttaliiton kunniapuheenjohtajaksi Saara Mikkola kutsuttiin järjestön 100-vuotisjuhlavuonna 1999. Järjestötyön perheenemännille antamat valmiudet saivat Saara Mikkolalta tunnustusta. Hän haastoi martat jakamaan tietoja…

29. 9. 2015

Helmi Paasonen – Työväen Urheiluliiton naistoiminnan uranuurtaja

Työväen Urheiluliiton ensimmäinen naissihteeri Helmi Paasonen johti liittonsa naistoimintaa tärkeinä rakentamisen vuosina 1920- ja 1930-luvulla. Hän oli enemmänkin johtaja ja organisaattori kuin kasvattaja tai teoreetikko. Paasonen vaati naisille oikeutta saada itse päättää omista asioistaan. Lujaa tahtoa tarvittiinkin, sillä naiset joutuivat alkuaikoina taistelemaan miesten ennakkoluuloja vastaan myös omassa liitossaan. Naiset saavuttivat kuitenkin lyhyessä ajassa niin hyviä…

kirjoittanut Seppo Hentilä, julkaistu 22. 9. 2015

Elin Malin – Marttaliiton alkuvuosien keskushahmo

Elin Malin (1868–1959) omaa sukua Nikander oli tehtailijan tytär, joka kävi tyttökoulun ja suoritti suomenkielisen jatko-opiston. Opiskeluaikaan häntä kuvattiin kaunottaresi, joka osallistui aktiivisesti Suomalaisen Seuran toimintaan pääkaupunkiseudun muiden sivistyneiden kanssa. Opiskelun päätyttyä Elin toimi lyhyen ajan opettajana ja palovakuutusyhtiö Pohjolan palveluksessa. Hallintosihteerin puolisona hän kykeni osallistumaan ilman työsitoumuksia erilaisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Järjestötyö ja hyväntekeväisyys olivat hänen…

kirjoittanut Kirsi Vesterbacka, julkaistu 16. 9. 2015

Siiri Rantanen – Äitee, Suomen hiihtokuningatar

Siiri ”Äitee” Rantanen (o.s. Lintunen) syntyi vuonna 1924 Tohmajärvellä kuusilapsiseen maanviljelijäperheeseen. Äiti kuoli nuorena, joten Siirille jäi suuri vastuu perheestä, leipomisesta, siivouksesta ja pienemmistä sisaruksista. Lehmät hän lypsi jo ennen kouluun lähtöä. Kovasta työstä kasvoi sitkeä tyttö, jolla oli kova into hiihtämään. Nyt kun hän on nähnyt hiihtovälineiden huiman kehityksen, hän voi vain muistella tallukkaita,…

kirjoittanut Tuulikki Ritvanen, julkaistu 9. 9. 2015

Terttu von Weissenberg – verkostoitumisen mestari

Lehtori Terttu von Weissenberg oivalsi jo nuorena yhdistystoiminnan merkityksen. Pian Hämeenlinnaan tultuaan hän hakeutui yhdistyksiin, joissa tutustui paikallisiin. Samoin hän toimi Vaasassa, jossa ykkösyhdistykseksi nousi Vaasan Suomalainen Naisklubi. Kun hän lähes kahdenkymmenen Vaasan vuoden jälkeen palasi Hämeenlinnaan, vastassa olivat tutut yhdistykset ja ihmiset. Verkostot, joihin hän innolla sukelsi ja jotka maan ja Pohjolan laajuisiksi laventuivat.…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 8. 9. 2015

Maikki Vuoti – opettaja Olhavasta

Opettaja Maikki Vuoti täyttää (v. 1927) toukok. 15 p. puolivuosisatansa. Nuoruudessaan hän joutui aluksi liikealalle, mutta se ei häntä tyydyttänyt, vaan ihanteellinen mieli paloi opettaja-alalle. Käytyään Raahen seminaarin, joutui hän Olhavaan, jossa nyt on toiminut 26 vuotta. Monasti jää yksinäinen opettaja syrjäisellä seudulla henkisesti takapajulle, kun aina vain täytyy olla antamassa, harvoin itselleen virkistystä saamassa.…

kirjoittanut -a -ä, julkaistu 11. 8. 2015

Maria Heiko – emäntä ja naisasianainen Limingassa

Maria Heiko Limingassa täytti (v. 1927) viime kuun 26 p:nä 50 vuotta. Käytyään omavaraisen kodin tyttärenä kansakoulua ja Oulun kauppakoulua osoitti hän sittemmin lämmintä edistysintoa ja tahtoi olla mukana kaikkialla, missä sai enemmän tietoja ja valistusta. Nuoruusvuosinaan liittyi hän nuorisoseuraan kuuluen kauan sen innokkaimpiin toimiviin jäseniin eikä hänen huolenpitonsa seurasta ole vieläkään loppunut, vaan tahtoo…

kirjoittanut M.K., julkaistu 11. 8. 2015

Alva Forsius – sosiaalinen auttaja, kätilö, naisasian edistäjä

Alva Forsius syntyi vuonna 1866 Porvoon maalaiskunnassa, toiseksi vanhimpana perheen kaikkiaan 12 lapsesta. Hänen vanhempansa olivat Johan Wilhelm Forsius ja Hulda Aurora Hollmérus, jotka omistivat Porvoon lähellä sijaitsevan Åbyn säteritilan. [Katso myös Forsius-suku.] Alva Forsius valmistui ensin käsityönopettajaksi. Pian hänessä heräsi voimakas halu antautua sosiaaliseen avustustyöhön. Sen seurauksena hän liittyi Helsingissä ns. Metsästäjänkadun ystäväryhmään ja omistautui…

kirjoittanut Arno Forsius, julkaistu 11. 8. 2015

Edla Weijola – Naisten Äänen edistäjä Iissä

Edla Weijola o. s. Wirkkula lissä täytti 50 v. huhtik. 2 p. 1927. Koska hän on Naisten Äänen monivuotinen, uskollinen asiamies sellaisella paikkakunnalla, jossa naisasiaa niin vähän tunnetaan, on syytä, että lehden ystävät saavat hänestä hiukan tietoja. Mentyään naimisiin pankinjohtaja Weijolan kanssa, on hän etupäässä suorittanut perheenemännän monipuoliset, paljon huolta ja vaivaa vaativat tehtävät. Sen…

kirjoittanut A. A., julkaistu 8. 8. 2015

Margareta Pietarila – naisliittolainen Pudasjärveltä

Joulukuun 13 p. v 1924 täytti talonemäntä Margareta Pietarila o.s. Karvonen Pudasjärvellä 70 vuotta. Hän on syntynyt Pudasjärven Jongun kylässä Karvosen talon ainoana tyttärenä ja kun hänen kaksi veljeänsä lähti lukuteille, paloi siskonkin mieli kouluun, mutta koska sen ajan katsantokanta ei tyttöjen kouluutusta katsonut tarpeelliseksi, täytyi hänen jäädä kotiin. Jouduttuaan naimisiin maanviljelijä Aukusti Pietarilan kanssa,…

kirjoittanut A. A., julkaistu 8. 8. 2015

Anna Wiik – työväen muistiorganisaatioiden äiti

Kolme työväen perinnelaitosta saa kiittää tarmokasta Anna Wiikiä kokoelmiensa hoitamisesta ja kartuttamisesta. Anna Wiik toimi Työväen Arkistossa kymmeniä vuosia ja kehitti samalla perustan Työväenliikkeen kirjastolle. Anna Wiik oli myös Kansan Arkiston perustaja. Anna Wiikin syntymäpäivä 5.3. on työväenperinnepäivä, jolloin Työväenliikkeen kirjastossa julkistetaan Työväentutkimuspalkinto eli vuoden paras työväentutkimus. Anna Elisabeth Wiik, os. Forsström syntyi 1891 Helsingissä…

kirjoittanut Marjaliisa Hentilä, julkaistu 2. 6. 2015

Maj-Len Remahl – liikealan työntekijöiden edunvalvoja

Maj-Len Remahl (s. 1942) nousi 1986 piiritoimitsijan tehtävästä Liiketyöntekijäin Liiton puheenjohtajaksi ja sittemmin Liikealan ammattiliiton ja Palvelualojen ammattiliiton johtoon. Hän on ollut Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön vaikutusvaltaisimpia liittojohtajia ja kansainvälisen Union Network Internationalin puheenjohtaja. Maj-Len Rönnholm syntyi Vaasassa työläisperheeseen. Vanhemmat olivat kotoisin kaupungista, ja Maj-Len asui ensimmäiset kuusi elinvuottaan Sepänkylässä ja sittemmin Palosaaressa. Perhe muutti 1952…

kirjoittanut Marjaliisa Hentilä, julkaistu 2. 6. 2015

Mimmi Manninen – Oulun kaupungin rokottaja, sairaanhoitaja, kätilö ja Naisten Äänen asiamies

Tammikuun 19.p 1922 täytti ystävämme Mimmi Manninen 50 vuotta. Hän on syntynyt Suomussalmella, missä isä oli kauppiaana. Suuren sisarusparven vanhimpana tyttärenä oli hänen jäätävä kotiin äidin avuksi silloin, kun vanhimmat pojat, kolme luvultaan, lähetettiin Ouluun kouluun. Mimmi sai tyytyä siihen opetukseen, jonka tarjosi kotikylä, missä herttainen ruustinnatäti, Cilla Calamnius, piti koulua omille ja naapuriensa lapsille.…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 18. 5. 2015

Helena Fellman – Oulun tyttölyseon saksan- ja englanninkielen opettaja

Oulun tyttölyseon saksan – ja englanninkielen opettaja Helena Fellman täytti 60 vuotta helmikuun 9. päivänä v.1936. ”Helena Fellman on vanhaa oululaista liike- ja virkamiessukua, niin isän kuin äidinkin puolelta. Oulussa on hän koulunsa käynyt ja monissa eri paikoissa opettajana oltuaan jälleen Ouluun opettajaksi tullut. Varsinkin on Iin Olhava, jossa on hänen lapsuudenkotinsa ”Olhavan lasibruukki” hänelle…

kirjoittanut A.H., julkaistu 18. 5. 2015

Jenny Olivia Simelius – Oulun osastosta kansanperinteen keruuseen

Paavolan kylässä vuonna 1878 syntynyt Jenny Simelius kävi viisivuotisen Oulun suomalaisen tyttökoulun ja sen lisäksi yksivuotisen Mimmi Berghin johtaman jatkoluokan. Oulun suomalaisen lyseon rehtori Mauno Rosendahl tarjosi kuudelle tytölle mahdollisuutta osallistua poikalyseon opetukseen. Monen erikoisluvan jälkeen koulunkäynti edistyi hyvin ja Jenny kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1899. Jenny samoin kuin hänen kuusi veljeään asuivat koko kouluajan Oulussa,…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 6. 5. 2015

Marja Pakarinen – rehtori voi lähteä eläkkeelle, diakonissa ei

Lahtelaisen Marja Pakarisen jo 70 vuotta kestänyt elämäntyö diakonian parissa on poikkeuksellisen pitkä ja rikas. Ensin diakonissana ja sairaanhoitajana, alueensa ensimmäisenä hiippakuntasisarena, sairaanhoidon opettajana. Sitten edistyksellisenä rehtorina, jonka aikana Lahden diakoniaopisto tuli tunnetuksi korkeatasoisena ja haluttuna diakonia-alan kouluttajana. Eläkkeelle jäätyään hän vei diakoniaa Viroon, jatkoi kirjoittamistaan ja veti saattohoito- ja eläkkeelle valmentautumiskursseja. Eikä aktiivinen työ…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 27. 4. 2015

Kyllikki Okkonen – Ouluun kotiutunut karjalaistyttö

On talvinen iltapäivä Pitkässärannassa. Olen seitsemänvuotias. Me Uiton koulun ekaluokkalaiset harjoittelemme urheilutunnilla mäenlaskua suksilla. Huomaan osaavani. Tunti loppuu, ja muut lähtevät kotiin. Minä en malta lopettaa. Yhä uudelleen ja uudelleen kapuan mäenharjalle; sitten riemullinen lasku alas. Koska olen yksin, uskallan laulaa koulussa oppimaani laulua: ”Helei, helei mäenrinteelle vaan. Pohjolan taivas jos tummakin lie, lämmin on…

kirjoittanut Marjatta Keränen, julkaistu 27. 4. 2015

Anna Mäkelä – Suomen Yrittäjänaisten ja Suomen Naiskuoroliiton voimahahmo

Anna Mäkelä, o.s. Lehtonen, syntyi Hollolan Lahdessa vuonna 1891. Hän pääsi ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta vuonna 1911. Anna jatkoi opiskelujaan Helsingin kauppakorkeakoulussa ja valmistui pankkilinjalta ekonomiksi vuonna 1914. Opiskelujen jälkeen Anna työskenteli mm. pankkialalla. Vuonna 1922 Anna avioitui Uuno Mäkelän kanssa. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä: Marja 1924 ja Anja 1926. 1920-luvun lopulla Anna jätti pankkiuran ja…

kirjoittanut Maikki Autio, julkaistu 16. 4. 2015

Eine Salonen – koulutuksen ja lastensuojelun asiantuntija

Eine Elisabeth Salonen s. Lahtonen syntyi 1872 Loimaalla, jossa hänen isänsä J. F. Lahtonen toimi pappina. Hänen äitinsä oli Hilda Ingborg s. Lagström. Loimaalta perhe muutti Hartolaan ja sieltä Hauholle. Perhettä kohtasi sittemmin suuri menetys, kun perheen äiti kuoli Einen ollessa vielä nuori. Eine Salonen sai päästötodistuksen 1888 Hämeenlinnan Suomalaisesta Tyttökoulusta. Sen jälkeen hän aloitti…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 13. 4. 2015

Tilda Lauha – monipuolinen kirkollinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Tilda Lauha s. Lakka syntyi Luumäellä 1877. Tildan isä toimi kauppiaana Kaipiaisissa. Tilda kävi tyttökoulun Viipurissa. Saatuaan päästötodistuksen 1894 hän suoritti puutarha- ja talouskurssin Haapavedellä. Läpäistyään sittemmin kansakoulunopettajan tutkinnon Jyväskylän seminaarissa hän joutui opettajaksi ensin Alavudelle ja sitten Isojoelle, jossa hän tutustui pastori Matti Lauhaan. Muutaman vuoden asiaa mietittyään Matti Lauha nouti silloisen Viipurin Tiiliruukin…

kirjoittanut Rovasti Silja Forsberg, julkaistu 13. 4. 2015

Lauha Airas – ensimmäinen naispuolinen Suomen Leijonan komentajamerkin saaja

Suomen Valkonauhaliiton kunniajäsen, lääninlääkäri Lauha Airas (1914–2014) ehti viettää 100-vuotisjuhlansa haluamallaan tavalla. Juhlapäivänä järjestettiin kirkkokonsertti Oulun tuomiokirkossa ja sen kolehtituotto ohjattiin Lauhan toiveen mukaisesti lähetystyön hyväksi. Konsertin jälkeen nautittiin juhlakahvit tuomiokirkon kryptassa. Lauha Airas ehti elämänsä aikana olla mukana monenlaisessa toiminnassa sekä oman ammattinsa että oman kiinnostuksensa mukaan. Lauha Airas omaa sukuaan Parvela oli syntyperäinen…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 13. 4. 2015

Frida Sjöblom – valkonauhatoiminnan vakiinnuttaja

Haminalaisen merikapteenin Henrik Sjöblomin ja hänen toisen puolisonsa Anna Sofia Gestrinin viides lapsi, 1853 syntynyt Frida Karolina aikuistui varhain, niin kuin tuon ajan suurten perheitten tyttäret yleensäkin. Kotikaupungin ruotsinkielisen tyttökoulun jälkeen tämä lämpimän uskonnollisessa kodissa kasvanut tarmokkaan isän tarmokas tytär jatkoi opintojaan Helsingin ruotsalaisen tyttökoulun yhteydessä toimivassa jatko-opistossa ja valmistui opettajaksi. Näin hänellä oli, toisin…

kirjoittanut Venla Sainio, julkaistu 13. 4. 2015

Karin von Willebrand – lempeä valkonauhasisar

Karin von Willebrand (syntyään Colliander) syntyi 1872 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli kenraalimajuri Carl Viktor Olivier Colliander ja äitinsä vapaaherratar Johanna Charlotta Adelaide Gripenberg. Karin avioitui 1892 Pietarissa syntyneen itseään pari vuotta vanhemman lakimiehen, myöhemmin lakitieteen tohtorin ja professorin, Wladimir von Willebrandin kanssa, jonka isä oli Turussa 1846 syntynyt kenraalimajuri Reinhold Robert Willebrand ja äiti Libaussa…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 13. 4. 2015

Fanny von Hertzen – valkonauhatoiminnan vahvistaja ja kehittäjä

Fanny von Hertzen syntyi 1873. Fannyn isä, Karl, syntyi 1844 Savitaipaleella ja äiti Alexandra Salonius 1849 Luumäellä. Karl von Hertzen vihittiin papiksi 1870 ja hän toimi Porvoon tuomiorovastin apulaisena, Pieksämäen kirkkoherran apulaisena sekä Luumäen kappalaisena. Alexandra von Hertzen kuoli 1891 vain 42-vuotiaana ja häneltä jäi kahdeksan lasta, joista vanhin, Fanny, oli äidin kuollessa vasta 19-vuotias.…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 13. 4. 2015

Hanna Loimaranta – unohdettu kirkkotekstiilitaiteilija

Hanna Henrika Juliana Loimaranta, (o.s. Reinilä, ent. Rehnbäck), syntyi Oulussa 1889 Suomen Pankin Oulun konttorinjohtajan Johan Rehnbäckin ja puolisonsa Elisabethin, syntyään Hellman, yhdeksäntenä lapsena. Perheeseen kuului kaikkiaan yksitoista lasta. Hanna Loimarannan äiti Elisabeth Hellman oli Oulun kruununjyvästön hoitajan Fredrik Mauritz Hellmanin ja Henrika Carolina Cannelinin tytär. Rehnbäckien perheessä oli runsaasti taiteellista lahjakkuutta. Hannan veli Knut…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 13. 4. 2015

Alli Palmroth – hengellinen ohjaaja

Alli Emilia Palmroth syntyi 1894. Allin äiti oli 1868 syntynyt Ruoveden Pekkalan kartanon tytär Eva Aminoff ja isä 1861 Kangasalla syntynyt Vetterkullan kartanon omistaja, kapteeni Otto Mauritz Palmroth. Allin vanhemmat avioituivat 1890. Alli kävi Turun suomalaisen tyttökoulun ja sai päästötodistuksen 1910. Sen jälkeen hän siirtyi jatko-opintoihin Norrköpingissä sijaitsevaan Fröbel-Instituuttiin, josta sai lastentarhanopettajan pätevyyden 1913. Alli…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 13. 4. 2015

Hellin Mustala – kirjoittava sosiaalialan tuntija

Opettaja Anna Hellin Mustala (o.s. Louhivuori, vuoteen 1905 Lohtander) syntyi 1889 Varkaudessa sahanhoitaja Mikael Louhivuoren ja Anna Karolinan (o.s. Savolainen) perheeseen. Hellin Mustala pääsi ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta tyttökoulusta 1909 ja suoritti opettajan tutkinnon Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa 1911. Hellin Mustala avioitui 1915. Puoliso, pastori Paavo Mustala, sai sittemmin sosiaalineuvoksen arvon. Hellin toimi työuransa aikana monenlaisissa vaativissa…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 13. 4. 2015

Hanna Lönnrot – ensimmäinen naispuolinen kanslianeuvoksen arvonimen saaja

Hanna Lönnrot syntyi Maaningalla 1904. Hänen isänsä oli insinööri Oscar Lönnrot ja äitinsä Hilda Julkunen. Hanna Lönnrot pääsi ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta tyttökoulusta 1922. Vuonna 1929 hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon ja samana vuonna hänet nimitettiin valtioneuvoston kanslian kirjaajaksi. Ura eteni 1953 nuoremmaksi hallitussihteeriksi. Hanna Lönnrot oli monipuolinen ja aktiivinen järjestöihminen. Hän ehti toimia Kristillisen Ylioppilasliiton naissihteerinä…

kirjoittanut Irja Eskelinen, julkaistu 10. 4. 2015

Maikki Friberg – elämäntyönä Naisten Ääni

”Paras tapa edistää suomalaista kulttuuria on hankkia paljon tietoja ja itse tulla kauttaaltaan sivistyneeksi ihmiseksi.” Maikki Friberg valitsi lauseen jo nuorena elämänsä motoksi. Ja eli sen mukaan. Opettajana ja puhujana, mutta ennen kaikkea Naisten Ääni -lehden toimittajana. Maikki Friberg syntyi vuonna 1861 Kankaanpäässä yksitoistalapsisen nimismiehen tyttärenä ja pappissukujen jäsenenä. Isä kuoli hänen ollessaan 12-vuotias, jolloin…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 17. 3. 2015

Tyyne Paasivuori – naisten ja kotien hyväksi

Tyyne Maria Paasivuori, o.s Kallio, syntyi 1907 Kokemäellä ja kuoli 1974 Turussa. Hän oli sosialidemokraattinen kansanedustaja vuosina 1954–1957 ja uudelleen 1962–1974. Hänen aviopuolisonsa oli vuodesta 1934 lähtien Arvo Kullervo Paasivuori, Helsingin huoltolaitosten johtaja ja sos.dem. kansanedustaja 1945–1947. Heillä oli neljä lasta, joista vanhin menehtyi runsaan vuoden ikäisenä alkuvuodesta 1942. Tämä artikkeli on syntynyt Tyyne Paasivuoren…

kirjoittanut Marjaliisa Hentilä, VTT, dosentti, Erikoistutkija Työväen Arkisto, julkaistu 10. 2. 2015

Greta Kivilahti – kotien valistaja Karjalassa

Marttaliiton ensimmäinen päätoiminen kotitalouskonsulentti oli Greta Kivilahti (1887-1957). Alkujaan marttatoiminnan lähtökohta oli sivistyneistön pyrkimys kohottaa Suomen kansan elin- ja sivistystasoa koulutuksen, ahkeruuden, yritteliäisyyden ja terveiden elämäntapojen avulla. Erityisesti marttatyön tarkoitus oli sivistää perheitä ja vahvistaa kodin merkitystä äidin välityksellä. Perhe oli keskeinen instituutio, jonka tehtävä oli kasvattaa kunnollisia kansalaisia. Vuonna 1899 perustettu Marttajärjestö alkoi vuodesta…

kirjoittanut Marjaliisa Hentilä, Marjaliisa Hentilä VTT, dosentti, Työväen Arkiston tutkija, julkaistu 10. 2. 2015

Raija Virtanen – usko naisten huomispäivään

Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa. Sananlasku pätee Raija Virtaseen, Suomalaisessa Naisliitossa yli 40 vuotta vaikuttaneeseen naiseen. Ensimmäiset vuodet hän istui rivijäsenenä Helsingin Osaston tilaisuuksissa vaiti, mutta kuunteli tarkkaan, sillä kukaan ei puhunut hänelle. Kun Raija Virtanen lopulta keksittiin ja valittiin hallitukseen ja pian puheenjohtajaksi, hänellä oli paljon Helsingin Osastolle ja Naisliitolle annettavaa. Raija Virtanen syntyi…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 3. 2. 2015

Maissi Erkko – hehkuva ja rohkea

Helsingin Sanomat tuntee jokainen suomalainen, Eero, Eljas ja Aatos Erkonkin tietää moni. Sen sijaan toinen Erkkojen dynastian perustajista, Maissi Erkko, on jäänyt miesten varjoon. Ja aivan aiheetta, sillä hän oli vahva ja rohkea niin puolisona ja äitinä kuin isänmaan puolustajana ja naisasianaisena. Maissi Erkko syntyi 1872 Turussa; hänen vanhempansa olivat apulaisläänin-rahastonhoitaja Johan Fredrik ja Aurora…

kirjoittanut Maija Kauppinen, julkaistu 3. 2. 2015

Katri Heikkilä – puoli vuosisataa Naisliiton Oulun osaston puheenjohtajana

Katri Tervonen syntyi Sotkamossa vuonna 1890. Hän opiskeli käsityökoulussa ja Oulun kauppakoulussa. Hänen lapsuudenkotinsa Sotkamossa oli valistunut nuorsuomalainen maatila, jääkäriliikkeen etappitalo. Talon nuoriso oli 1900-luvun alkupuolella kansanvalistusaatteen pohjalta syntyneiden sotkamolaisten nuoriso- ja urheiluseurojen perustajajäseniä. Kun Sotkamoon perustettiin Lotta Svärd -yhdistys, Katri Heikkilä valittiin sen puheenjohtajaksi. Vuonna 1924 Katri Heikkilän perhe muutti Ouluun, missä hänen yhteiskunnallisesti…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 17. 1. 2015

Naima Kurvinen – Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto uuteen vauhtiin

Naima Kurvinen syntyi 1876 Helsingissä. Perhe oli palannut vuotta ennen Naiman syntymää Ambomaalta, missä Pietari Kurvinen oli ollut seitsemän vuotta lähetyssaarnaajana. Isä oli runolaulaja Mateli Kuivalattaren pojanpoika, äiti Gustafva Wilhelmiina Rosvall varakkaan viipurilaisen suutarimestarin kielitaitoinen tytär. Naima kävi viisivuotisen Helsingin tyttökoulun. Hänen haaveenaan oli lääkärin ammatti, mutta opintojen tiellä oli tuolloin naiselle paljon esteitä. Niinpä…

kirjoittanut Kirsti Ojala, julkaistu 11. 12. 2014

Anna Reding – Suomalaisen Naisliiton Oulun osaston 1920-luvun puheenjohtaja

Anna Reding syntyi vuonna 1876 kauppiasperheeseen Puolangan Särkijärvellä. Anna, kuten muutkin Redingin tyttäret, opiskelivat Oulun Suomalaisessa tyttökoulussa. Tyttökoulun jälkeen Anna kävi Oulun kauppakoulun. Mainion koulumenestyksensä takia hän pääsi Oulun kaupungin stipendiaattina opintomatkalle Skandinavian maihin ja Englantiin. Opintomatkalta palattuaan Anna Reding meni vuonna 1896 Osakeyhtiö H. W. Snellmanin Rautakauppaliikkeen palvelukseen. Kuusi vuotta myöhemmin hänet ylennettiin prokuristiksi,…

kirjoittanut A. H. (Alma Hirvelä), julkaistu 11. 12. 2014

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT