Tyyne Leivo-Larsson (1902-77) oli ensimmäinen naispääministeri 1958 Reino Kuuskosken ollessa estyneenä sekä Suomen ensimmäinen naispuolinen suurlähettiläs 1958-65.

”Jostain merkillisestä kohtalon oikusta olen joutunut olemaan eräänlainen muurinmurtaja. Olen nimittäin joutunut monta kertaa elämässäni olemaan ensimmäinen nainen sillä tai tällä paikalla puhumattakaan siitä, että olen monesti joutunut olemaan ainoa nainen”, kirjoitti Tyyne Leivo-Larsson muistelmissaan Elämässä tapaa ja tapahtuu (1970).

Tyyne Leivo-Larsson syntyi Uudellakirkolla Karjalan Kannaksella työmies Erik Lindroosin ja Sofia Saarisen perheeseen. Hän kävi Helsingissä Hanna Aspin johtamaa Uutta tyttökoulua viisi luokkaa vuoteen 1918 ja opiskeli sen jälkeen Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa sanomalehtilinjalla, mutta jätti sen kesken saatuaan työpaikan SAJ:n toimistonhoitajana. Hän liittyi Liiketyöntekijäin liittoon 1920-luvun alkupuolella ja 1924 hänet valittiin sen liittohallitukseen. Tämän jälkeen hän toimi ammattiyhdistysliikkeessä sekä sosiaalidemokraattisessa naisliikkeessä. Hän meni naimisiin 35-vuotiaana insinööri Nils Larssonin kanssa. Liitto oli lapseton, mikä osaltaan selittää Tyyne Leivo-Larssonin valtavan yhteiskunnallisen panoksen. Aviopuoliso oli läheinen, ja suhteet pysyivät lämpiminä myös vuosina, jotka rouva toimi diplomaattina ulkomailla ja puoliso asui Helsingissä.

Sodan aikana Leivo-Larsson toimi Naisten Työvalmiusliiton puheenjohtajana ja Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtajana. Naisten Työvalmiusliitto oli naisjärjestöjen yhteisjärjestö, joka toimi siirtoväen ja sodasta kärsimään joutuneiden avustamiseksi. Näissä toimissaan hän joutui yhä enemmän sosiaalipolitiikan alueelle. Hän oli valtion pysyvän työväensuojelu- ja huoltonäyttelyn hoitaja vuodesta 1941 aina vuoteen 1958 saakka.

Sosialidemokraattisen Naisliiton puheenjohtajaksi Leivo-Larsson ryhtyi 1947. Samana vuonna hänet valittiin myös sosiaalidemokraattisen puolueen puoluetoimikuntaan ja 1948 eduskuntaan. Kansanedustajana hän toimi kymmenen vuotta ja oli myös Helsingin kaupunginvaltuutettu vuosina 1946-56. Hän oli valtuuston ensimmäinen naisvarapuheenjohtaja.

1948 Tyyne Leivo-Larsson nimitettiin sosiaaliministeriksi ensimmäisen kerran. Hän hoiti virkaa myöhemmin vielä kolme kertaa. Sosiaaliministerinä ollessaan hän toimi pääministerinä 1958 Reino Kuuskosken ollessa estyneenä. Hän oli ensimmäinen nainen pääministerin tehtävässä Suomessa, ja asia herätti kiinnostusta sanomalehdissä maan rajojen ulkopuolellakin. Ei ollut enää ihmeellistä, että hänet nimitettiin Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi suurlähettilääksi 1958 Osloon. Myöhemmin hänestä tuli suurlähettiläs myös Islantiin. Muiden naisdiplomaattien kanssa hän joutui pohtimaan pukeutumistakin, joka miesten osalta oli tiukasti säädelty.

Diplomaatin työ päättyi vuonna 1965. Tyyne Leivo-Larsson palasi politiikkaan, nyt Työväen ja Pienviljelijäin Sosialistisen liiton kansanedustajaksi vuosiksi 1966-70. Samalla hän ryhtyi jälleen johtamaan Sosialidemokraattista Naisliittoa, kunnes se yhdistettiin Sosialidemokraattisten Naisten Keskusliittoon. Hän jäi vähitellen syrjään politiikasta, vaikka seurasikin sitä tarkkaan aina kuolemaansa asti. Hän oli koko ikänsä vireä, sanavalmis ja suorasukainen. Hänen mielestään naisten oli kannettava kortensa yhteiseen kekoon ja otettava vastuuta siinä missä miestenkin.