Tapaan hiljattain sata vuotta täyttäneen Kaija Karikosken palvelutalo Hopeataurissa, jossa hänellä on viihtyisä huone ja talon puolesta kaikki tarvittavat palvelut.

Hackmanin työyhteisö

1800-luvun alussa Hackman osti Sorsakosken – pienen tehdasyhteisön Savosta, Sorsakoskelta. Miljööseen kuuluivat saha, mylly ja tiilitehdas. 1890-luvun alussa Hackman siirsi koko aterintuotantonsa Sorsakoskelle. Vuonna 1902 aloitettiin edullisten, yhdestä kappaleesta taottavien aterinten valmistus. Hackmanilla oli oma sähkölaitos. Ville (1876-1939) Koponen työskenteli 1900-luvun alussa Hackmanilla. Hilja-vaimo (1879-1957) hoiti kodin. Koposet asuivat työsuhdeasunnossa. Asunnossa oli sähkö, ja Hackman toimitti sinne polttopuut. Hilja piti huushollin aina tiptop-kunnossa. Pitsiverhot kaunistivat ikkunoita. Samassa talossa asui 3 perhettä. Pariskunta sai 9 lasta, joista 2 kuoli pieninä. Kaija (myöh. Karikoski) syntyi 23.7.1919. Nälkävuodet koettelivat Suomea, kun Hilja oli raskaana odottaen Kaijaa. Perheessä syötiin jopa pettuleipää. Kaijalla oli 4 isoaveljeä, isosisko ja pikkuveli.

Hänellä oli ihana lapsuus. Häneltä ei puuttunut mitään. – Minun ei tarvinnut tehdä kotitöitä. Minua pidettiin kuin nukkea, hän kertoo. Koposet asuivat tehdasalueella kyläyhteisössä, jonka jäsenet olivat Hackmanilla töissä. Tehtaan kerhomaassa he viljelivät perunaa ja juurikasveja. Hackman järjesti työntekijöiden lapsille myös kansakoulun, joka myöhemmin muuttui kunnalliseksi. Kaija kävi kansakoulun ja jatkoluokat. Oppikouluun hän ei halunnut pyrkiä, kun olisi pitänyt 11-vuotiaana muuttaa Kuopioon.

Koposten koti oli rakennettu luonnonkauniille paikalle Kuukonniemeen. Uimaranta sijaitsi aivan kivenheiton päässä kodista. Kaija oli niin innokas uimaan, että hän sai lempinimen ”vesilintu”. Noin 22-vuotiaana Kaija-”vesilinnusta” tuli uimamaisteri. Isä oli rakentanut kouluikäiselle Kaijalle pihakoivuun istumapaikan, johon tyttö kiipesi tikapuita pitkin aamuisin istumaan ja kuuntelemaan lintujen liverrystä. Vaikka kotityöt eivät olleet Kaijan vastuulla, äiti opetti hänelle 12-vuotiaana miten pyykkiä pestään. Kun aamuvirkku Kaija meni rantaan kuuden tienoilla aamulla, äiti oli jo lämmittänyt padassa veden. Pyykki pestiin käsin, keitettiin padassa, huuhdottiin järvessä ja laitettiin narulle kuivumaan. Kuivat liinavaatteet kaulittiin sileiksi. Äiti sanoi, että jos aurinko paistaa, kun olet pessyt elämäsi ensimmäiset pyykit, pojat tykkäävät sinusta. Päivä oli pilvinen. Kaijan elämässä on ollut sen jälkeen sekä aurinkoisia että pilvisiä päiviä.

Työn syrjään jo nuorena

Kaija aloitti työuransa kotiapulaisena sisaren perheessä. 16-vuotiaana hän pääsi töihin Hackmanin varastoon, jossa pakattiin asiakkaille lähetettäviä tuotteita puulaatikoihin. Kun Kaija kuuli, että konttorin juoksupoika lähti opiskelemaan kauppakouluun, hän pujahti sivuovesta johtajan tykö kysymään työpaikkaa. Hän oli nyt 17-vuotias ja uskoi pärjäävänsä juoksutyttönä, sillä pienestä pitäen hän oli harrastanut paljon liikuntaa: hiihtoa, pallopelejä ja voimistelua. – Minä luulen, että Te pärjäätte, arveli johtaja. Kaija niiasi ja palasi varastoon. Ensimmäisenä työpäivänään juoksutyttönä hän meni tavalliseen tapaan varastoon kello 7. Kun kello oli 9, hän riisui esiliinan, kääri sen voimapaperiin ja vasta siinä vaiheessa kertoi siirtyvänsä toisiin tehtäviin. Juoksutyttönä hän kuljetti tehtaan posteja ja viestejä jalkaisin. Edes polkupyörää ei ollut käytettävissä.

Kesälomansa aikana Kaija osallistui Tampereen Varalassa voimistelun ohjaajan kurssille. Tämän jälkeen hän ohjasi tyttöryhmää Sorsakoskella. Ryhmä harjoitteli esityksiä ja esiintyi juhlissa. Kaijan kiinnostus palloilulajeihin johti siihen, että hän käytti toisen kesälomansa harrastuskurssilla Vierumäellä. Siellä hän sai korkeatasoista opetusta yhdessä Olympialaisiin valmistautuvien urheilijoiden kanssa. Hackmanin palveluksessa Kaija eteni juoksutytöstä laskuttajaksi. Hän oppi uuteen tehtävään työn kautta. Tuotteiden laskutus tapahtui tehtaan hintaluettelon mukaan. Konttorin henkilökunta oli pääasiassa ruotsinkielisiä.

Lottana talvisodan aikana

Sodan ajan Kaijan piti olla Sorsakoskella. Ikkunat oli pimennettävä tervapaperilla. Talvisodan (30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940) alettua hän toimi kotirintamalottana ja osallistui ilmavalvontaan. Lotat määrättiin hakkaamaan halkoja rintamamiesten talouksiin. – Kirves, leka, kiila ja justeeri piti olla mukana, Kaija kertoo. Lotat hakkasivat polttopuiksi valmiiksi kaadetut rungot.

Lottien työvelvollisuuksiin kuului osallistua maatalojen töihin esimerkiksi heinäntekoon. – Hyvin se onnistui konttoritytöltäkin, vaikka sitä alkuun epäiltiin, Kaija kehaisee. Pellolla oli eväät mukana. Iltasella pääsi uimaan ja saunaan. Riihelläkin hän oli viljanpuinnissa mukana. Viimeisenä työpäivänä maatilalla piti tehdä suursiivous ja valmistaa perunalaatikko. Laskutustöiden lomassa Kaija oli ilmavartiossa.

Kovimmaksi lottavuosien kokemukseksi hän sanoo sen, kun lotat joutuivat pesemään ison lauman karjalaisten lehmiä. Lehmät tuotiin lautalla Leppävirran satamaan. Lotat seisoivat vyötäröä myöten järvessä ja harjasivat lehmät puhtaiksi juuriharjalla. Lehmät pääsivät sen jälkeen laitumelle. Lotille tarjottiin Nuorisoseuran talossa velliä ja vanikkaa. Iltasella he pääsivät saunaan. Ruoka oli kortilla ja eräänä päivänä, kun Kaija tuli töistä, ei kotona ollut mitään suuhun pantavaa. Ennen kuolemaansa isä oli ostanut polkupyörän ja sillä Kaija pyöräili 15 kilometrin päähän sukulaistaloon, jossa hän sai syödä hyvin. Hän jäi taloon yöksi ja sai aamulla mukaansa sianlihaa, jauhoja, voita ja munia. Äidin ei koskaan tarvinnut olla Kaijasta huolissaan, hän saattoi aina luottaa tyttäreensä. Niin nytkin, vaikka hän ei samana iltana tullutkaan kotiin.

Kauppakouluun välirauhan aikana

Kaija oli säästänyt rahaa kauppakoulua varten. Ville-isä oli kuollut ennen talvisotaa ja hän asui nyt Hackmanin työsuhdeasunnossa yhdessä äitinsä kanssa. Kun hän meni anomaan kahden vuoden virkavapaata kauppakoulua varten, tehtaan johtaja oli sitä mieltä, että koulutus on turhaa, koska Hackman tarjoaa vakituisen työn. Kaija olisi päässyt kirjanpito-osastolle. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että haluaa suorittaa tutkinnon. Nuori nainen ei voinut tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Äiti sai asua Hackmanin talossa Kaijan opiskeluvuosien ajan ilman vuokraa. Ensimmäisen kouluvuoden hän asui Kuopiossa sukulaisten luona. Toisena vuonna hän asui tyttökaverin kanssa. – Vein kotoa linja-autossa Kuopioon perunasäkin, sianlihaa ja purkillisen säilöttyjä sieniä, Kaija muistelee ruokahuoltoa. Koulupäivän jälkeen he kämppäkaverin kanssa yhdessä keittivät perunoita ja ruskeaa soosia. Ruoka oli kortilla. Tytöt säästivät sokeria jo syksystä alkaen, että saivat marraskuussa tilata syntymäpäiväkakun leipomosta. Syntymäpäivän kunniaksi tytöt vähän tanssivatkin. Ja hauskaa oli. Koulu sujui hyvin, vain yksi kirjanpitokoe meni huonosti. Kauppakoulun jälkeen Kaija palasi Hackmanille laskuttajan tehtäviin.

Kirjeenvaihdon kautta naimisiin

Talvisodan loppuvaiheessa rintamalla oli kohtalaisen rauhallista ja sotilaat kirjoittelivat kirjeitä kotiin. Raahelainen Jussi Karikoski kyseli rintamamieskavereiltaan, olisiko kenelläkään antaa hänelle vapaana olevan tytön osoitetta. Näin hän sai Kaija Koposen osoitetiedot. Kun Kaija sai ensimmäisen kirjeen, hän luki sen äitinsä kanssa moneen kertaan. Vastaus lähti vasta viikon kuluttua. Kaksi kysymystä hän esitti Jussille: Oletko poikamies? Oletko raitis? Kun hän sai myönteisen vastauksen kumpaankin kysymykseen, kirjeenvaihto saattoi jatkua. – Yhteensä neljä vuotta kirjoiteltiin. Kaksi vuotta ehti kulua ennen kuin tavattiin ensimmäisen kerran, Kaija kertoo.

Ensimmäisen kerran nuoret tapasivat Kuopion rautatieasemalla, jossa Jussi vaihtoi junaa, kun oli menossa Raaheen lomalle. Eräänä päivänä Jussi ilmestyi koulukortteeriin, kun Kaija oli perheen kanssa kuuntelemassa jumalanpalvelusta radiosta. Supliikimiehenä hän raataili talonväen kanssa ennen kuin pyysi, että saisko lähteä Kaijan kanssa kävelylle. Kaija ehdotti Jussille kirjeenvaihdon lopettamista, sillä hän ei voinut seurustella kenenkään kanssa kirjeenvaihdon jatkuessa. Jussi vastasi, että mennään pääsiäisenä Raaheen. Kihlat ostettiin. Papin aamenilla käytiin 10 kuukauden kuluttua vuonna 1947. Hilja-äiti jäi asumaan nuorimman poikansa kanssa, kun Kaija muutti Raaheen. Koposen lapset lähettivät äidilleen kuukausittain rahaa, koska hänen eläkkeensä oli vain 60 markkaa kuukaudessa. – Mistä hyvästä minä tämän saan? hän ihmetteli eläkettään.

Työura Raahessa

Nuoren parin ensi asunto löytyi Teinikadulta. Perhe muutti useita kertoja ennen kuin asettui asumaan Ouluntie 11:een Alkon yläkertaan. Jussi pitkä työura Alko Oy:n palveluksessa alkoi vuonna 1948. Perheen esikoinen Hannele syntyi vuonna 1948. Oltuaan 2 viikkoa työttömänä Kaija pääsi Ruona Oy:n palvelukseen osto-osastolle. Toimistopäällikkönä työskenteli Strang. Osto-osaston pomona ahersi Voitto Hämeenaho. Gretel Salmi hoiti kirjeenvaihtoa. Sota oli ohi. Tehtiin sotakorvauslaivoja. Kaijan työsuhde päättyi Ruonan konkurssiin joulukuussa 1952. Kuukausi ennen konkurssia oli syntynyt perheen toinen lapsi Eeva. Seuraavat 5-6 vuotta Kaija hoiti lapsia ja kotia. Kaijaa pyydettiin ensin Säästöpankkiin pankkivirkailijan sijaiseksi, mutta työ muuttui vakituiseksi ja kesti 3 vuotta. Kaija sanoo, että irtisanoutui pankista epämukavien työaikojen vuoksi. Kolmas lapsi Veli-Matti syntyi vuonna 1954. Raahen työvoimatoimistossa hän työskenteli 20 vuotta jääden sieltä eläkkeelle vuonna 1982. Työ oli alkuvuosina käsityötä. Kun henkilö ilmoittautui työnhakijaksi, hänen tietonsa kirjattiin kortille jopa ulkonäköä myöten.

Monien harrastusten nainen

Jussi rakensi kesämökin Ruottaloon. Paikasta tuli koko perheen kesäparatiisi. Mökiltä käsin perhe teki veneretkiä lähisaariin. Mökiltä hiihdettiin jäitä myöten Taskun pookille. – Minulle tämä oli outoa, koska olin tottunut murtomaahiihtoon, Kaija huomauttaa. Liikunta on aina kuulunut Kaijan elämään. Hän kävi uimahallissa uimassa 92-vuotiaaksi asti. Kaija on toiminut aktiivisesti kodin ulkopuolella. Hän on kuulunut ainakin Mannerheimin lastensuojeluliittoon ja Sotainvalideihin. Raahen Naisvoimistelijoissa hän on ainaisjäsen. Raahen Rouvasväensäätiön toimintaan hän otti osaa 80-vuotiaaksi saakka. Käsityöt ovat kuuluneet hänen harrastuksiinsa lapsesta saakka: korinpunontaa, 2 kansallispukua, ompelua ja kutomista.

Omasta asunnosta vuokralle

Vuonna 1992 Kaija jäi leskeksi. Hän myi omistusasunnon vuonna 1994, minkä jälkeen hän asui eri vuokra-asunnoissa vuoteen 2016, jolloin hän siirtyi Palvelutalo Hopeataurin hoitopuolelle. Hän käy itse aamupesulla ja ottaa vaatteet omasta ”kirpputorista”. Hän saa ulkoilla rollaattorin kanssa päivittäin, kunhan ei poistu Hopeataurin tontilta. – Minua ei voi tämän paremmin hoitaa. Tämä on kuin viiden tähden hotelli, Kaija Karikoski kiteyttää syyskuussa 2019.