Ulla Kyllikki Kallankari (s. 18.7.1928) oli syntyjään Lapaluodon tyttäriä. Hän eli valoisan lapsuuden yhteisössä, jossa moni ansaitsi elantonsa satamassa. Lapaluotolaisten lisäksi ympäröivän maakunnan väki sai lisäansioita laivojen lastauksessa. Töitä riitti myös naisille.

Lapsuus Lapaluodossa

Ullan vanhemmat Torsten (s. 1893) ja Martta (v. 1905) Kallankari muuttivat perheineen Kalajoelta Raaheen työn perässä. Torsten oli aluksi tullin palveluksessa. Työnantajaksi tuli myöhemmin merivartiolaitos, ja hän työskenteli merivartioaluksen päällikkönä. Jäätyään eläkkeelle hän oli mukana rakentamassa ja koeajamassa sotakorvauslaivoja Ruona Oy:ssä. Martta olisi halunnut kouluttautua opettajaksi, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta, ja hän teki mittavan elämäntyön suuren perheen kasvattajana. Hän osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan ja näin Ullakin omaksui sosiaalisen mielenlaadun jo lapsuudenkodissa.

Lapaluodossa asuneen 8-lapsisen perheen arki oli työntäyteistä. Lapset olivat muun muassa sota-aikana satamatöissä purkamassa heinäpaaleja saksalaista laivoista. Tuolloin heräsi Ullassa koko elämän kestänyt kiinnostus vieraisiin kieliin ja kulttuureihin.

Ullan lapsuuden leikkeihin kuuluivat esimerkiksi kauppaleikit. Tytöt hakivat Maivaperän valkoista hiekkaa sokeriksi, voikukanlehdet muuttuivat silakoiksi ja hevonhierakan kukinnot kauraryyneiksi. Mielikuvitus loihti lahosta kannosta jauhelihaa. Uinti ja marjaretket sekä souturetket perheen Harmi-veneellä Isoon-Kraaseliin tai Koninpäähän kuuluivat Kallankarien kesään. Kevättalvella perhe teki hiihtoretkiä saariin ja pastoi perunoita hiilloksella kalastajamajassa. Erityisen mieluista oli nauttia auringosta röysien suojassa. Pienestä pitäen sekä tytöt että pojat osallistuivat kotiaskareisiin.

Ruotsin kautta Ouluun

Ulla sai päättötodistuksen Raahen Porvari- ja Kauppakoulun kauppakouluosastolta vuonna 1946. Kauppakoulun jälkeen Ulla meni Ruotsiin, jossa työskenteli kotiapulaisena. Hän vei mukanaan Ruotsiin pojat, jotka olivat olleet sodan aikana siellä sotaa paossa. Hän teki vielä toisenkin matkan Ruotsiin työskennellen Boråsissa vaatetehtaassa.

Ruotsista palattuaan hän löysi töitä Oulusta, jossa hän työskenteli ensin Jalanderin huolintaliikkeessä ja sitten Lapin Rakennus Oy:n konttorissa. Sivutoimisesti hän työskenteli Kalevassa konekirjoittajana ja arkistonhoitajana. Kymmenkunta vuotta vierähti Oulussa leivän hankinnassa, kunnes hän vuonna 1960 palasi Raaheen ja sai kanslia-apulaisen paikan Raahen kaupungilta.

Muutettuaan Raaheen Ulla asui Oikokadun kodissa äidin ja nuorimpien sisarusten kanssa osallistuen aktiivisesti kotitöihin ja puutarhan hoitoon. Martta-äidin heikkenevän terveyden aikana Ullan huolenpito mahdollisti äidin omassa kodissa asumisen aina hänen kuolemaansa vuoteen 1989 asti.

Mieluinen työ kaupungin sydämessä

Raahe-seura valitsi Ulla Kallankarin Raahen Fiiaksi vuonna 1984. Aikuisiällä solmittu avioliitto Olavi Itäpalon kanssa päättyi eroon ja Ulla otti jälleen käyttöön Kallankari-sukunimen.

Ulla muisteli paikallislehtien haastattelussa heinäkuussa 1984 työsuhteensa alkua vuonna 1960. – Kaupunginjohtajana toimi Arvo Tenkanen ja kaupunginsihteerinä Urmas Laaksonen. Tässä se koko kaupunginkanslian henkilökunta sitten olikin, hän totesi. Raatihuoneen seinien sisälle mahtuivat kaupunginkanslian lisäksi raastuvanoikeus ja monet kaupungin toimipaikat. Vuosi 1960 oli Raahelle tärkeä vuosi. Silloin solmittiin sopimus Rautaruukin perustamisesta, hän painotti.

Raahen-kompiaiset ja Iso-Kraaseli

Ulla ehdotti lehtihaastattelussa, että perinteiset Raahen-kompiaiset otettaisiin jälleen valmistukseen. – Raumalla on pitsit, Raahella voisi olla kompiaiset, hän vertasi. Ison-Kraaselin saaren hän olisi valjastanut matkailukäyttöön, koska saarella on pitkä historia.

Kanslianhoitajana hän oli eräänlainen Raatihuoneen äitihahmo. Huolimatta siitä, ettei hänellä ollut omia lapsia, hän osasi ohjata ja neuvoa nuorempia työkavereitaan äidillisin ottein. Hän oli valmis auttamaan jokaista työkaveria työasioiden hoidossa. Kaupungin etu oli hänelle kaikissa asioissa etusijalla. Oman toimensa ohella hän piti konekirjoitustunteja Työväenopistossa vuosina 1966-1971.

Raahen kaupungin ystävyyskaupunkitoiminta oli Ullan kontolla ja tämä oli hänelle erityisen mieluinen tehtävä. Hän huolehti Raahessa vierailleista ryhmistä ja kutsui heitä usein kotiinsakin. Joistakin Tserepovetsin-rouvista tuli hänelle sydänystäviä, joihin piti yhteyttä vuosien ajan. Työnsä puolesta hän toimi keskusvaalilautakunnan sihteerinä vuodesta 1972 alkaen.

Ulla sai eläkepäätöksen 2.10.1987. Eläkevuosinaan hän paneutui entistä enemmän järjestötoimintaan unohtamatta työyhteisöäkään ja hänellä olikin tapana kysellä Raatihuoneen väen kuulumisia.

Kuorolaulua ja hyväntekeväisyyttä

Vaikka työ oli vaihtelevaa ja monipuolista, se ei yksin täyttänyt Ullan elämää. Jo Lapaluodossa asuessaan hän aloitti kuoroharrastuksen laulaen Lapaluodon naiskuorossa. Työn vastapainoksi hän lauloi Raahen Laulussa ja kirkkokuorossa. Hän osallistui muutenkin seurakunnan toimintaan. Hän oli seurakunnan kirkkoneuvoston jäsen vuosina 1972 ja 1973. Jo Oulun-vuosinaan hän toimi seurakunnassa kerho-ohjaajana ja jatkoi tätä toimintaa Raahessa ohjaten ja kannustaen lapsia suurella sydämellä.

Pelastakaa Lapset ry:ssä hän toimi viidenkymmenen vuoden ajan. Johtokunnassa ja sihteerinä hän oli vuodesta 1961 alkaen useita vuosia. Hän toimi pitkään myös puheenjohtajana ja oli lopuksi kunniapuheenjohtaja. Hänen toimintansa yhdistyksen hyväksi oli monipuolista. Hän oli järjestämässä bussiretkiä, arpajaisia ja myyjäisiä. Toiminnastaan hänet palkittiin Pelastakaa Lapset ry:n kultaisella ansiomerkillä vuonna 1989 sekä Pietate in Parvulos-mitalilla vuonna 2008.

Ulla oli SPR:n Raahen osaston johtokunnan jäsen vuodesta 1961 alkaen. Hänen työnsä toiminnan hyväksi palkittiin SPR:n pronssisella ansiomitalilla vuonna 1984. Hän käytti vapaa-aikaansa myös osallistumalla Raahen Merimieskirkon, A-killan ja turvakodin toimintaan.

Vuosien ajan hän ahkeroi Raahen Kunnallisvirkamiesyhdistyksen sihteerinä. Jaksoipa hän toimia myös As. oy Härkäkulman hallituksen puheenjohtajana. Kaupungin luottamustoimista mainittakoon Raahen kaupungin vesitornitalon vuokratoimikunnan jäsenyys, hän toimi puheenjohtajana vuosina 1970-1972.

Ulla oli kiinnostunut paikallishistoriasta, joten eipä ollut ihme, että hän päätyi toimimaan “Raahen tienoon historia” -teossarjan historiatoimikunnan sihteerinä vuodet 1976-1986.

Aktiivisena toimijana ja osallistujana hän sai ansiomerkkeinä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I-luokan mitalin vuonna 1983 ja Kunnallisvirkamiesliiton ansiomerkin vuonna 1980.

Ullan koti Raahen Härkäkulmassa oli Kallankarin suvun lämminhenkinen tukikohta. Kodin ovi oli auki myös yhdistysten kokouksille ja ompeluseuroille. Naapurit ja ystävät saivat usein kutsun aterioimaan tai kahville.

Ulla Kallankari siirtyi ajasta ikuisuuteen 84-vuotiaana 17.4.2013.