Miina Sillanpää muistetaan ensisijaisesti siitä, että hänestä tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen ministeri. Hän oli apulaissosiaaliministerinä Väinö Tannerin hallituksessa vuosina 1926–1927. Mutta Miina Sillanpää oli myös paljon muuta, merkittävä kansalaisvaikuttaja ja edelläkävijä monessa asiassa.

Huikea elämäntarina

Miina Sillanpään elämä on huikea tarina köyhän torpan tytöstä tehtaantyöläiseksi, piiaksi ja palvelijattareksi ja siitä palvelijattarien aseman parantajaksi, toimittajaksi, kansanedustajaksi, ministeriksi ja talousneuvokseksi. Miina Sillanpään elämäntarinan rinnalla kulkee suomalaisen hyvinvointivaltion synty: kansalaisoikeudet, sosiaaliturva, oppivelvollisuus, tasa-arvo. Aika kattaa myös kaikki Suomen historian ja politiikan dramaattiset vaiheet: autonomian ajan päättyminen, kansalaissodan aika, oikeistoradikalismin nousu 1930-luvulla, talvisota, jatkosota.

Torpan tyttö ja lapsityöläinen

Miina Sillanpää syntyi nälkävuosien vaivaamassa Suomessa Jokioisilla, Sillanpään torppaan vuonna 1866. Lapsuutta ei sanan nykymerkityksessä oikein edes ollut. Lapset joutuivat jo varhain työhön oman elantonsa hankkimiseksi. Niinpä Miina pääsi 12-vuotiaana työhön Forssan puuvillatehtaan kehräämöön. Työvuorot kestivät 12 tuntia. Yötyötä oli joka toinen viikko. Työ oli yksitoikkoista, ikävää. Lapsityöläiset asuivat tehtaan vetoisissa makuusaleissa. Viikonloppuisin haettiin kotoa eväitä, tehtaan ruokalasta sai vain kerran päivässä lämmintä keittoa ja leipää.

Kuudentoista iässä Miina Sillanpää siirtyi Jokioisten naulatehtaaseen, jossa hän lajitteli nauloja, leimasi naulapakkauksia ja pääsi lopuksi naulakoneelle. Sielläkin työpäivät olivat pitkiä ja työ likaista ja pölyistä.

Piika ja palvelijatar

Kahdeksantoistavuotiaana Miinalle tarjoutui mahdollisuus lähteä piiaksi Porvooseen. Tästä alkoi Miina Sillanpään itsellinen elämä, täysi-ikäisyys tuohon aikaan saavutettiin tosin vasta 21-vuotiaana. Kotoa lähtiessään Miina halusi nimen, jonka hän osasi itsekin lausua. Näin Vilhelmiina Riktigistä tuli Miina Sillanpää. Helsinkiin Miina Sillanpää muutti 1887 ja oli palvelijattarena useammassakin perheessä, lehtori Unoniuksen perheessä pisimpään.

Kiertokoulu, kylän kirjasto ja valtava opinhalu

Miina Sillanpään muodollinen koulutus rajoittui muutamaan lukukauteen kiertokoulua sekä tehtaankouluun Forssassa. Lapsityöläiset saivat yötyöviikoilla opetusta neljä tuntia päivässä. Tätä opetusta Miina Sillanpää arvosti koko elämänsä ajan.

Miina Sillanpää luki paljon ja haki aktiivisesti opetusta muun muassa Kansanvalistusseuran kansanopistokursseilta ja luennoista. Kursseilla hän harjaantui myös julkiseen keskusteluun ja puheen pitämiseen. Miina Sillanpää piti tärkeänä itsekasvatusta, itsensä kehittämistä ja häntä itseäänkin voidaan pitää elinikäisenä opiskelijana. Palvelijataryhdistyksessä järjestettiin kursseja, yhdistykselle tilattiin sanomalehtiä ja perustettiin kirjasto palvelijattarien käyttöön. Toimittajana hän arvosteli muun muassa sitä, kuinka palvelijattaret eivät saaneet perheissä lukea isäntäväelle tilattuja sanomalehtiä.

Palvelijattarien etujen ajaja

Palvelijattarien työolot olivat viime vuosisadan vaihteessa nykynäkökulmasta katsoen kestämättömät. Työpäivän pituus saattoi olla 12–14 tuntia ja yölläkin herätettiin tarvittaessa. Vapaata oli vain sunnuntaisin kirkonmenojen aikaan. ”Asuntona” oli usein vain sänky keittiön nurkassa. Tuohon aikaan vesijohto, viemäröinti ja keskuslämmitys puuttuivat useimmista kaupunkitaloistakin. Vedet kannettiin sisään ja ulos. Piiat pesivät myös perheen pyykit, kantoivat puut ja lämmittivät uunit. Palvelijattarien työoloissa oli siis paljon korjattavaa.

Vuonna 1898 Miina Sillanpää osallistui Helsinkiin perustetun palvelijataryhdistyksen kokoukseen, jossa palvelijattaret ja emännät yhdessä pyrkivät työolojen kohentamiseen. Miina Sillanpäästä tuli yhdistyksen varapuheenjohtaja ja vuonna 1899 hän siirtyi kokonaan palvelijataryhdistyksen tehtäviin. Hän toimi Palvelijataryhdistyksen paikanvälitystoimiston hoitajana ja myöhemmin yhdistyksen perustaman palvelijatarkodin johtajana. Vuonna 1901 hänet valittiin Helsingin Palvelijataryhdistyksen, myöhemmin Taloustyöntekijäin yhdistyksen puheenjohtajaksi, ja tätä tehtävää hän hoiti koko loppuelämänsä vuoteen 1952 saakka.

Palvelijattarien vaatimukset työolojen parantamiseksi olivat hyvin kohtuullisia: yksi vapaailta viikossa ja vapaata sunnuntaisin aamu- tai iltapäivällä sekä ylityökorvaus klo 22 jälkeisestä työstä. Perheenemännät puolestaan eivät halunneet luopua ympärivuorokautisesta kotiavusta. Vapaa-aikaa vastustettiin piikojen suojelemisella joutilaalta ja paheisiin johtavalta elämäntavalta. Varaa ylityökorvauksiin taas ei olisi perheillä, joiden tuli elää säädynmukaista elämää. Asenteiden lisäksi työolojen parantamisen esteenä oli, ettei ollut kenen kanssa neuvotella, koska perheenemännät eivät olleet järjestäytyneet. Työoloja korjaava kotiapulaislaki tuli voimaan vasta 1949.

Toimittajan terävä kynä

Kirjoittamalla Miina Sillanpää nosti keskusteluun yhteiskunnallisia epäkohtia. Päätoimien ohella Miina Sillanpään ura käsitti lukuisia, luottamustoimiin verrattavia työtehtäviä, kuten toimittajan, päätoimittajan tai vastaavan toimittajan tehtäviä Palvelijatar-, Työläisnainen ja Toveritar-lehdissä. Hän oli muutenkin ahkera kirjoittaja ja osallistui yhteiskunnallisia epäkohtia käsittelevään keskusteluun päivälehdissä.

Kansanedustajana

Miina Sillanpää valittiin ensimmäiseen eduskuntaan vuonna 1907, kun eduskuntauudistuksessa naiset olivat saaneet äänioikeuden ja voivat myös asettua ehdokkaaksi vaaleissa. Hänen kansanedustajauransa oli poikkeuksellisen pitkä ja kesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aina vuoteen 1948. Hän on edelleen pitkäaikaisin naiskansanedustaja.

Eduskunta-aikanaan Miina Sillanpää kuului useisiin valiokuntiin, eri aikoina hän kuului muun muassa kansanvakuutus-, työväenasiain-, tarkastus- ja sivistysvaliokuntaan sekä sotien aikaan ulkoasiainvaliokuntaan. Presidentin valitsijamiehenä hän oli viisi kertaa ja ikäpuhemiehenä vuosien 1936–1947 välillä. Kansanedustajana Miina Sillanpäätä on kuvattu suorasanaiseksi puhujaksi, jonka puheet usein ylittivät julkaisukynnyksen, mutta toisaalta saivat runsaasti kritiikkiäkin.

Naiskansanedustajat keskittyivät vahvasti sosiaalisiin kysymyksiin, tasa-arvoon ja naisten asemaan, kuten avioliittolakiin ja naisten oikeuteen päästä valtion virkoihin.

Ministerinä

Miina Sillanpää on monessa asiassa aukonut uria, niin myös ministerinä. Hänet valittiin ministeriksi ensimmäisenä naisena Suomessa. Hän toimi apulaissosiaaliministerinä Väinö Tannerin hallituksessa 1926–1927. Hänen tehtäviinsä kuuluivat köyhäinhoitoasiat, lastensuojeluasiat ja raittiusasiat. Hän paneutui asioihin poikkeuksellisen perusteellisesti ja teki tarkastusmatkoja kunnalliskoteihin, lastenkoteihin ja köyhäinhoitolaitoksiin. Niitä ei tuohon aikaan ollut tapana tehdä. Matkoilla paljastui köyhäinhuollon huono tila, huonokuntoiset, usein siivottomat laitokset, kehno ruoka ja liian vähän henkilökuntaa. Näihin kysymyksiin Sillanpää puuttui sekä paikan päällä että raporteissaan.

Miina Sillanpään lyhyellä ministerikaudella merkittävimpiä lakeja oli naisten oikeus valtion virkoihin 1926. Siihen asti naisten oli pitänyt anoa erivapautta sukupuolestaan, jotta valtion virka olisi auennut. Ministerikaudella valmisteltiin myös avioliittolakia, jolla puolisot julistettiin oikeudellisesti tasavertaisiksi ja naiset pääsivät pois aviomiehensä holhouksen alta. Laki vahvistettiin vuonna 1929.

Kansalaisvaikuttaja

Kansalaisvaikuttajana Miina Sillanpää näki yhdistystoiminnan, erilaiset yhteydet ja yhteistyön vahvana tukena tärkeinä pitämiensä asioiden ajamiseen. Hän oli aktiivinen ammattiyhdistystoiminnassa, ajoi kuluttajien asiaa ja oli mukana monissa muissa yhdistyksissä ja järjestöissä, ennen muuta naisliikkeessä ja palvelijataryhdistyksessä. Hän oli muun muassa Sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunnan jäsenenä pariin otteeseen, Sos.dem. Naisliiton puheenjohtajana ja myöhemmin sihteerinä, Helsingin Ensikoti ry:n ja Ensikotien liiton puheenjohtajana sekä lukuisissa muissa yhdistyksissä. Vuosisadan alussa hän oli Raittiuden Ystävät –yhdistyksessä.

Yhteiskunnalliseen keskusteluun Sillanpää osallistui myös lehtikirjoituksilla, joka tuolloin oli merkittävä vaikuttamisväylä. Kirjoitustyöstä on koottu bibliografia.

Ensikodit ja lapset

Pelastamalla äiti pelastetaan lapsi. Jokainen lapsi on pelastettava elämälle, kiteytti Miina Sillanpää kuvatessaan ensikotien toiminta-ajatusta.

Vuonna 1907 eduskuntaan valitut sosialidemokraattiset naiset tarttuivat isoon sosiaaliseen ongelmaan tekemällä aloitteen, että kuntien tulisi perustaa koteja aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan ja muita turvattomia lapsia varten. Asia raukesi, toistettiin useilla valtiopäivillä, mutta ei sittenkään edennyt. Sitä pidettiin epäsiveellisyyden palkitsemisena ja vain harvat näkivät ongelman johtuvan sosiaalisista oloista.

Nykyaikana, jolloin avoliitot ovat yleisiä, äitiyslomat pitkiä ja lapsilla oikeus päivähoitoon, on vaikea käsittää ongelman suuruutta. Avioliiton ulkopuolinen raskaus oli suuri häpeä ja sitä pidettiin osoituksena epäsiveellisyydestä. Perheistä palvelijattaret sanottiin helposti irti raskauden tultua ilmi, vaikka raskauden aiheuttaja saattoi usein olla jopa asianomaisen perheen jäsen, mies tai poika. Myös avioliiton ulkopuolella syntyneelle lapselle, ”äpärälle”, isättömyys oli elämänikäinen häpeä.

Kun äiti-lapsikotien perustaminen ei edennyt eduskunnassa, asiaa ajamaan perustettiin 1936 yhdistys puheenjohtajana Miina Sillanpää. Ensimmäinen Ensikoti avattiin 1942 Helsinkiin. Sittemmin ensikotien verkosto on laajentunut ja toiminta kehittynyt: ensi- ja turvakotien liiton toiminta ulottuu koko maahan ja käsittää paitsi ensi- ja turvakoteja myös monipuolista muuta perheiden tukemista ja kriisityötä.

Vanhusten huoltoa

Palvelijataryhdistyksen ylläpitämä koti Tarkk´ampujankadulla Helsingissä, joka tarjosi väliaikaista majoitusta palvelijattarille, muuttui asteittain vanhainkodiksi. Sen asukkaat olivat hekin pääsääntöisesti entisiä taloustyöntekijöitä. Vanhustyö on Miina Sillanpään perintöä mukaillen laajentunut Miina Sillanpään Säätiössä, joka tarjoaa vanhuspalveluja ja kuntoutusta sekä kehittää uusia palvelumuotoja.

Sillanrakentaja

Miina Sillanpäätä on kuvattu sillanrakentajaksi, joka pystyi tekemään yhteistyötä yli puoluerajojen viime vuosisadan jakautuneessa yhteiskunnassa. Jo suurlakon aikaan 1905 Miina Sillanpää korosti neuvottelujen tietä ja yhteistyötä ja kehotti välttämään tilanteiden kärjistämistä perheenemäntien kanssa. Kansanedustajana hän etsi ajamilleen asioille kannattajia eri puolueista, mikä omassa leirissä herätti usein arvostelua. Hänen maltillisuuttaan ja sovittelutaitojaan arvostettiin yli puoluerajojen.