Martta Honka syntyi 24.2.1923 Saloisissa. Kotipaikka oli Saloisten Kertunkankaalla, jonne Johan Honka (1886-1955) oli rakentanut talon vuonna 1923. Martta nimitti paikkaa Kurjen mökiksi. Maata oli pottumaan verran ja rapiat päälle. Maito oli omasta takaa, kun navetassa ammui kaksi lehmää. Lisäksi Hongalla oli vasikka ja pari lammasta.

Johan Honka tienasi elannon perheelleen käymällä töissä Lapaluodon satamassa laivoja lastaamassa. Iltatöinä hän suutaroi kenkiä ja ompeli vaatteita. Matilda-rouva (1890-1967) huolehti kotiaskareista.

Joulukirkkoon hevosella

Lapsuuden joulut Kurjen mökissä ovat jääneet Martan mieleen hyvinä muistoina. – Joulun valmistelut alkoivat viikkoja ennen joulun pyhiä. Karjanhoidon ohella äiti leipoi ruskeita pikkuleipiä ja nisupukkeja. Isä teki nisupukeille muotin. Ilman nisupukkeja oisko joulun tunnelmaa tullut ollenkaan. Äiti valmisti jouluksi perunalaatikkoa.

Kahvikakku kuului joulupöytään, siihen ei äiti tarvinnut erillistä ohjetta, ohje oli äidin hyppysissä. Kakkuun tuli kermaa, kananmunia ja jauhoja. Se maistui hyvälle. Lipeäkala harvemmin kuului joulupöytään. Joskus kumminkin, hän kertoili.

Jouluaamuna perhe meni joulukirkkoon hevosella. Äiti ja isä peittelivät lapset kirkkorekeen lämpimien vällyjen alle huolellisesti. Vauhti oli lasten mielestä kova. Tähdet tuikkivat aamuisella taivaalla ja lumi pölisi, kun matkaa taitettiin Kertunkankaalta Saloisten kirkkoon.

Perille päästyä kirkko oli aivan täynnä. Isä ja äiti joutuivat menemään sakastin puolelle istumaan, kun ei ollut muita paikkoja vapaana. Lapset seisoivat kuorissa koko jumalanpalveluksen ajan. Martta muistelee, että hän seisoi edessä lähellä saarnastuolia, jossa pappi puhui. Tomerana tyttönä hän valisti nuorempia sisaruksia, että nyt ollaan kirkossa, täällä ei saa piereskellä. Kirkonmenot aloitettiin vasta, kun piehinkiläiset olivat saapuneet. He tulivat kuorma-auton lavalla. (Rantakavun liepeiltä s. 211)

Kertunkankaalta Kultalanperälle

Kun perhe kasvoi, Johan Honka osti Niemi-nimisen maatilan Kultalanperältä Saloisten kunnan, nykyisen Raahen, alueelta. Pariskunta sai kaikkiaan seitsemän lasta. Vanhin lapsista, Kerttu (s. 1921) solmi avioliiton naapurin Aarnen kanssa vuonna 1940. Kolme tytärtä ja kolme poikaa jäi asumaan ja viljelemään Niemen-tilaa. Tästä paikasta tuli Martan koti vuosikymmeniksi.

Lukemaan opittiin kiertokoulussa

Martalla oli kaunis ja kantava lauluääni, ja hän lauloi mielellään. Ennen kiertokoulua Peltomaan vaari opetti Martan lukemaan ja laskemaan. Vaari oli Martan elämässä tärkeä henkilö ja oli läsnä monin tavoin.

Kiertokoulu oli koululaitosmuoto, jossa omaa koulurakennusta ei ollut, vaan opettaja liikkui kylästä toiseen opettamassa lapsia siten, että koulurakennuksena toimi yleensä joku kylän taloista, kievari tai pappila. Kultalanperällä koulu kiersi talosta taloon Hongalla, Järvelällä, Kultalalla ja Aholla.

– Senhän sai ottaa, joka halusi. Ja kaipa siitä jotakin korvaustakin sai, arveli Martta. Oppilaat istuivat pitkän pöydän ympärillä tuvassa tai kamarissa.

Vuonna 1923 perustettu Nurkkalan koulu Piehingin keskikylällä oli kaukana Kultalanperän lasten suunnalta katsottuna, ja sen takia kiertokoulu oli tarpeen. Kiertokouluun mentiin, kun oli täytetty 7 vuotta. Kun kiertokoulua pidettiin Hongalla, Matti-poika (s. 1927) pääsi mukaan, vaikka oli vasta 4- tai 5-vuotias.

Kiertokoulussa opittiin tärkeät perustaidot: lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen ja laulaminen. – Ensin oli aamuhartaus niin kuin koulussa ainakin, Martta kertoi. Laulettiin laulua: Taas siunattu päivä se nousee. Oppilailla oli aapinen ja vihkojakin. Mutta ensin kirjoittamista harjoiteltiin liidulla rihvelitaululle. – Siinähän säästyi paperia, Martta arveli.

Kiertokoulua käytiin kahtena talvena muutama viikko keväällä ja syksyllä, ei kokonaisia lukukausia. – Eikä se niin tarkkaa ollut. Kerrankin me mentiin vainiolle juoksentelemaan eikä muistettu mennä kiertokouluun ollenkaan. Ei se opettaja vihassa ollut, Martta muisteli. Oppilailla oli mukana omat eväät: leipää ja maitoa.

Kansakoulussa Martta menestyi erinomaisesti. Hän sai päättötodistuksen koulunsa parhaana yhdessä Lukkaroisen Matin kanssa. Kumpikin sai pankkikirjan, jolle oli talletettu 25 markkaa. Se oli tuolloin työmiehen päivän palkka. Opettaja suositteli Marttaa hakeutumaan seminaariin, mutta opettajan ammatti ei häntä kiinnostanut.

Nuoruudessaan Martta oli Helsingissä piikana eräällä raahelaislähtöisellä perheellä. Sen jälkeen hän työskenteli noin 5 vuotta Katri Nikulan ompelimossa Raahessa Fellmaninpuistokadulla. Työsuhde alkoi ennen sotia ja päättyi sotavuosien jälkeen. Kaupoista ei saanut valmiita vaatteita ja monesti kangastakin oli niukasti saatavilla. Mantteleista tehtiin takkeja: ratkottiin saumat auki ja leikattiin uuteen malliin. (Kotosalla Raahesa s. 140 ja Pekan kulumilta s. 187)

Hongan pussikaupasta jyskytarvikkeet

Hongan talossa pussikauppa aloitti vuonna 1935. Se toimi kamarissa, sitä varten oli koko huone. Talon emäntä, Martan äiti Aino Matilda Honka, hoiti kauppaa ja myi tavarat asiakkaille. Kauppa oli aina auki. Ihmiset tulivat silloin kun tarvitsivat jotakin. Asiakkaita palveltiin 24/7.

Sokeri ja hiiva olivat pussikaupan hittituotteet. Niitä ostettiin eniten, koska niistä tehtiin jyskyä. Jysky oli ikään kuin sahtia mutta vahvempaa. Siinä oli enempi alkoholia. Kun viinaa ei ollut varaa ostaa, sitä valmistettiin itse.

Hongalla oli vain yksi pyörä. Sillä tavarat kuskattiin Piehingin Seutun kaupasta pussikauppaan. Johan-isäntä ja lapset kuskasivat tavaraa. Tarakkaan lastattiin tavaroita ja korit oli kahta puolta pyörää. Joskus reipas Martta-tyttö kävi yksin hakemassa lastin Seutusta. Tavarat saatiin kuormakirjalla. Rahat tilitettiin Seutuun, kun oli saatu tavarat myytyä. (Naamatuttuja s. 213)

Evakoita sodan jaloista Kultalaan

Sota kosketti ensimmäisen kerran Kultalanperän asukkaita, kun yksi Kultalan poijista vietti häitään morsiamensa kotona Pyhäjoella. Vihkitoimitus oli juuri menossa, kun Martta Honka saapui hääpaikalle tärkeän ja kiireellisen viestin kanssa.

Kultalanperälle oli tullut tieto liikekannallepanosta: reservissä olleet miehet oli kutsuttu palvelukseen. Talvisodassa liikekannallepano toteutettiin ”ylimääräisinä kertausharjoituksina”, joihin kutsut vietiin henkilökohtaisesti reserviläisille 6. lokakuuta 1939 alkaen. Kultalanperän nuori väki oli Pyhäjoella häätalossa, jossa ei ollut puhelinta. Kultalan isäntä riensi sanomaan Hongan Martalle, että hänen on nyt heti hypättävä pyörän selkään ja lähdettävä viemään viestiä Pyhäjoelle.

Muut nuoret miehet noudattivat kutsua ja lähtivät välittömästi kohti kokoontumispaikkaa paitsi sulhasmies, joka sanoi, ettei lähde ennen kuin seuraavana aamuna. Vasta vihitty aviomies halusi viettää hääyönsä rauhassa. Puna-armeijan hyökkäys Suomeen alkoi 30. marraskuuta 1939. Punatykistö avasi tulen Karjalankannaksella kello 6.50.

Sotatoimien jaloista ihmisten oli lähdettävä evakkoon. Evakkoja sijoitettiin myös Kultalanperälle. Hongan pikku kamarissa asui Paanajärveltä kotoisin ollut evakkoperhe 2-3 vuoden ajan. Sodassa miehensä menettänyt leski tuli Hongalle 5 lapsensa kanssa. Evakoista on jäänyt Hongan väelle mieluiset muistot. Lapset olivat kilttejä. Heillä oli myös 2 lehmää (Mansikki ja Lilli), jotka tuotiin Hongalle perheen jälkeen.

– Sehän oli lapsuuden parasta aikaa, muisteli yksi pojista myöhemmin evakkoaikaansa Hongalla. Merenranta oli elämysten paikka ja siellä pojat lorkkivat aamusta iltaan. Lehmät ja hevoset laidunsivat rannoilla ja jyrsivät rantaheinikot mataliksi. Alkukesästä rantakukat (nyk. ruijanesikot) valtasivat alueen ja täyttivät ilman huumaavalla tuoksulla. Rannikon linnusto oli rikas. – Hongalla meillä oli pienet tilat mutta talonväellä suuret sydämet, hän summasi kokemuksiaan vuonna 2015 vieraillessaan Hongalla. (Kotosalla Raahesa s. 144)

Työntäyteistä elämää Hongan tilalla

Sotien jälkeen Hongalla oli 5 tai 6 lehmää, 2 hevosta: Ripsa ja Veikko, 2 varsaa ja lampaitakin oli jokunen. Veikko oli hyvä juoksemaan, juoksi komiasti. Se oli karjalainen hevonen. Lampaista saatiin lihaa ja villoja omiksi tarpeiksi.

Metsän reunaan rakennettiin 1950-luvun alkupuolella kanala, jossa kaakotti yli 100 kanaa, komea kukko piti jöötä. Seutun kauppaan Piehinkiin vietiin suurin osa munista. – Ihte ne vietiin, isä viijä kööräs. Airi ja Viljo Kerolan kauppaan, joka oli Raahessa, laitettiin munia linja-autolla muutaman kerran, Martta kertoili.

Karjaa lisättiin, kun peltoa oli raivattu lisää. Enimmillään Hongalla oli 21 lehmää. Maitoa kertyi viikonlopun aikana yli 10 pänikkää. Pänikät vietiin maitolavalle tien varteen, josta meijerin auto vei ne Raahen meijeriin. Yhtenä vuonna Hongan maatila oli alueen suurin maidonlähettäjä.

Vuonna 1955 Hongalle ostettiin ensimmäinen polttomoottorikäyttöinen lypsykone, se oli sankokone. Myöhemmin ostettiin putkikone. Lihakarjaa oli 20-30 mullikkaa, ne kasvatettiin kahden vuoden ikään ja sitten myytiin. Mullikoita laidunnettiin joskus merenrannassa. Tyttäret Martta ja Aili tekivät navettatöitä. Vanha emäntä Matilda teki taloustöitä sen minkä jaksoi. Ester-tytär ahkeroi pirtissä. Kotitaloustöissäkin riitti askaretta, kun oli iso sakki aina ruokapöydässä.

Maanviljelyn rinnalla Hongan veljekset Mikko, Eero ja Matti harrastivat kalastusta 1950-luvulla. Vuonna 1951 he hankkivat veneeseen Kipinä-merkkisen moottorin. Vuonna 1954 he rakensivat itse veneen rysäkalastusta varten. Neljä rysää oli pyynnissä ja paras saalis oli 1.000 kiloa silakkaa päivässä. Mutta toisina päivinä tuli vain kiiskiä.

Elämä jatkui työntäyteisenä vuosikymmenien ajan. Kun vanhemmat olivat siirtyneet ajasta ikuisuuteen, Hongan tytöt ja pojat jatkoivat tilan viljelyä. (Pekan kulumilta s. 184)

Terveellistä lähiruokaa

Mikä voisi olla pitkän iän salaisuus? Punainen maito ja voi! Omasta pellosta saatiin perunat, viljat ja juurikasvit. Sipulia viljeltiin paljon, ja kuivattiin kuivurissa talven varalle. Porkkanaakin kasvatettiin. Eero söi porkkanoita niin paljon, että naama oli keltassa. Mulli tai sika lahdattiin omaan ruokapöytään tarpeen mukaan. Kalaa syötiin usein.

Eero istutti 1970-luvulla tyrnipensaita. Ne kasvoivat monen metrin korkuisiksi ja niitä mataloitettiin sahaamalla. Tyrnejä säilöttiin talveksi ja metsämarjat kuuluivat ruokavalioon aina.  Mikko oli niin innokas mustikanpoimija, että pakastimen täytyttyä hän poimi mustikoita sukulaisille. Viinimarjapensaat tuottivat satoa pihapiirissä. Omalta mansikkamaalta poimittiin vitamiinipitoiset herkut makeisiin suihin. Leipä leivottiin aina itse.

Eläkeläisinä kotikonnuilla

Maanviljelys ja karjanhoito lopetettiin, kun sisarukset saavuttivat eläkeiän. Sisarusten lukumäärä pieneni vähitellen, kun heidät yksi kerrallaan saatettiin maan poveen.

Viimeisinä Hongan tilalla asuivat Mikko ja Martta kahdestaan. Martta huolehti kodin siisteydestä ja leipoi leivät itse vielä yli 90-vuotiaana. Arki sujui hyvin Mikon kuolemaan asti. Sitten Martta ei enää kotona yksin pärjännyt. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet palvelukokodissa.