Marjatta Satokangas – Ruotsin kautta työelämään

Marjatta Satokangas (o.s. Hummasti) on avojalakanen raahelainen. Hän syntyi vuonna 1932. Koulutaipaleensa hän aloitti Seminaarin harjoituskoulussa mutta sota sotki koululaisen elämän. Oppilaita siirreltiin paikasta toiseen aina sen mukaan, mitä tiloja yhteiskunta milloinkin tarvitsi käyttöönsä poikkeuksellisissa oloissa.

Pikkulotat apulaisina

Sotavuosina Marjatta osallistui pikkulottien toimintaan. Tauvolassa kotiapulaisena toiminut nainen opetti tytöt kutomaan ja niinpä he kutoivat sukkia ja sormikkaita rintamalle. Pikkulotat ahersivat keittäjän apuna, kun kansakoulun (ns. Friemanin talo Pekkatorilla) alakeittiön muuripadassa keitettiin velliä evakoille, jotka oli majoitettu Suojeluskuntataloon (nyk. urheilutalo Raahela). Ruoka oli kortilla ja elintarvikkeista oli pulaa eikä evakoidenkaan ruokahuoltoon riittänyt kovin monipuolisia eväitä. – Vellin lisäksi maitoa ja vähän leipää, Marjatta muistelee.

Hummastit asuivat kaupunkialueella, mutta heillä oli pihan perällä navetta, jossa ammui pari lehmää. Evakoiden mukanaan tuomia lehmiä sijoitettiin myös Hummastin navettaan. Marjatta kertoo, että äiti lypsi lehmät ja maito vietiin evakoille.

Raahe ei joutunut sotatoimien keskelle. Yhden pommin vihollinen pudotti kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle pellolle. Se ei aiheuttanut vahinkoja. Marjatta oli juuri silloin kaverinsa kanssa menossa elokuviin. Kovan pamauksen kuultuaan tytöt juoksivat kiireesti kotiin.

Syksyiset markkinat olivat Raahessa iso tapahtuma. Lehmiä ja hevosia myytiin Kauppakoulun mäellä. Varsinaiset markkinat pidettiin Rantatorilla. Marjatan mielestä parasta markkinaherkkua olivat rinkelit. Markkinoilta hänelle ostettiin pieni kuttaperkkanukke, jolle hän itse ompeli vaatteita. Mieluinen oli myös kiiltävä markkinapallo, joka oli sahajauhoa sisältä. Siinä oli kuminauha, jonka varassa sitä pompoteltiin.

Sähkölaitoksen rannassa kasvoi isoina läimäreinä huumaavasti tuoksuvia rantakukkia (nyk. ruijanesikko), joita tytöt poimivat ja sitoivat pieniksi kimpuiksi ja myivät naapureille. – Lindbergin rouva osti aina meiltä kukkia, Marjatta muistelee.

Tansseihin pääsi vasta rippikoulun käytyään. Raahessa suosittuja tanssipaikkoja olivat Rientola ja kesäisin Saloisten tanssilava. Urheilutalo Raahelassakin järjestettiin tansseja toisinaan.

Keskikoulusta Ruotsiin

Marjatan koulutie jatkui kansakoulun jälkeen keskikouluun. Koulu sujui ilman suuria kommelluksia. Muutamia kertoja hän tunnustaa joutuneensa jälki-istuntoon, kun oli juosta vipeltänyt koulun juhlasalissa. Koulun kotitaloustunneilla opittiin ruuanlaiton perustaidot ja valmistettiin myös aivan erikoisia ruokia kuten punajuurikastiketta.

Keskikoulun jälkeen hän lähti tyttökaverinsa kanssa Ruotsiin töihin. Junalla tytöt matkustivat Tornioon ja siitä rajan yli Ruotsin puolelle. Junassa he näkivät, kun ihmiset söivät karamelleja ja keksejä. – Niitä ei Suomessa saanut mistään, Marjatta kertoo. Tytöille nämä herkut maistuivat erittäin hyviltä.

Tyttöjen ensimmäinen työpaikka oli eräässä täysihoitolassa. Keskikouluruotsilla oli tultava toimeen. Marjatalla oli tavoitteena oppia ruotsia mahdollisimman hyvin. Hänen toinen työpaikkansa oli kotiapulaisen paikka Tukholmassa. Vanhemmat kävivät töissä ja Marjatta huolehti päivisin kahdesta lapsesta.

Ruotsissa hän kutoi villasukkia ja villapuseroita kotiväelle. – Sieltä sai niin ihania lankoja, hän muistelee. Parin vuoden jälkeen hän palasi meriteitse Raaheen.

Kioskista kirjakauppaan

Raaheen palattuaan hän sai työpaikan vapaapäivien tuuraajana kioskilla, joka sijaitsi Härkätorin kulmalla. Lyhyen aikaa hän työskenteli myös Laurinvaaran kenkäkaupassa Kauppakadulla. Siellä myytiin kenkiä, laukkuja, pieksuja ja tervaa, jolla pieksuja tervattiin. Yleensä tehtiin käteiskauppaa, mutta toisinaan annettiin asiakkaalle luottoa seuraavaan tilipäivään saakka.

Vakituinen työpaikka löytyi kirjakaupasta, joka sijaitsi Kauppakadulla apteekin vieressä. Kirjakaupan omistivat Iines ja Hildur Könönen. Heiltä kirjakauppa siirtyi Greta Honkaselle.

– Kirjojen lisäksi myytiin koulutarvikkeita kuten vihkoja, kyniä ja liimaa. Nykyisen kaltaista tavarapaljoutta ei ollut, hän kertoo.

Marjatta solmi avioliiton Jorma Satokankaan kanssa vuonna 1957. Pariskunnan ainoa lapsi syntyi vuonna 1958. Nuori pari asui aluksi Karppisen talon yläkerrassa Raahen Porvari- ja Kauppakoulua vastapäätä.

Satokankaat muuttivat Pulkkilaan, kun Jorma sai sieltä ammattikoulun opettajan paikan. Kun Haapavedelle valmistui uusi ammattikoulu, Jorma pääsi sinne opettajaksi ja perhe muutti Haapavedelle. Poika oli taaperoikäinen. He asuivat talossa, jonka alakerrassa oli kirjakauppa. Myös kirjakauppias asui rakennuksen yläkerrassa. – Minä pääsin kirjakauppaan töihin. Työmatka oli tosi lyhyt, Marjatta nauraa. Kotiapulainen hoiti pojan päivisin.

Satokankaat asuivat Haapavedellä 1970-luvulle saakka. Marjatta jäi tuolloin leskeksi. Hän muutti pojan kanssa Raaheen. – Silloin ostettiin osakehuoneisto, hän sanoo.

Raahessa hän pääsi tuttuun ammattiin: kirjakauppaan myyjäksi. Kirjakauppa oli vaihtanut jälleen omistajaa ja liike sijaitsi Kävelykadulla. Tässä työpaikassa hän työskenteli eläkevuosiin saakka.

– Kirjakauppa oli vilkasta. Varsinkin joulun alla oli kova vilske kaupassa. Koulukirjoja myytiin paljon, Marjatta muistelee ja suree sitä, että tätä kirjoitettaessa Raahessa ei ole yhtään kirjakauppaa.

Sukkia ja villapuseroita

Käsitöitä Marjatta oppi tekemään jo pikku tyttönä kotonaan. Isoäiti karstasi ja kehräsi lampaanvillat langoiksi ja opetti kutomaan. Kirjoneuleina on syntynyt vanttuita, hanskoja ja villapuseroita. Sukkien varsiin kudottiin kirjoneuleena sukan päälle käännettävä varsiosa.

Marjatta viettää rauhallisia eläkepäiviä omassa asunnossaan. Arki sujuu omatoimisesti. Kotisairaanhoidon henkilökunta pitää huolen lääkkeiden ottamisesta oikeaan aikaan.