Kirsti Ikonen – jämpti ja reilu, ei horju ei heilu

Hämeenlinnassa asuva Kirsti Ikonen tunnetaan aktiivisena vihreänä sisarena ja poliittisena vaikuttajana. Hänen päättäväisyytensä ansiosta Parolannummi sai uuden sotilaskodin, Sotilaskotijärjestö oman virren ja Hämeenlinnan kaupunki rantareitin, Suomen kauneimman.

Kirsti Larja syntyi tammikuussa 1941 Kangasalla nimismiehen perheeseen.  Myös äiti oli lukenut oikeustiedettä, mutta keskeyttänyt opintonsa miehensä toiveesta: ”Ei samaan perheeseen kahta juristia tarvita”.

Kirsti kertookin kasvaneensa juristiseen ilmapiiriin, joka on leimannut hänen koko elämäänsä. ”Äidinisä Torsten Malinen (ent. Malin) oli kihlakunnan tuomari ja laamanni, joka toimi oikeusministerinäkin virkamieshallituksessa. Myös äitini veli oli juristi, nuorin veljistäni on varatuomari, samoin puolisoni. Tapani ajatella ja lähestyä yhteiskunnallisia ja yhdistysasioita pohjautuu kotitaustaan.”

Kasvatuksestaan Kirsti toteaa, että se oli oikeudenmukaista: ”Vanhempamme kohtelivat meitä tasavertaisesti, niin erilaisia kuin me olimmekin. Mutta oli myös säännöt, joita piti noudattaa. Oli tyttöjen huone ja poikien huone. Niiden piti olla illalla ennen nukkumaan menoa järjestyksessä, vaikka kotona oli kotiapulainen ja joskus jopa kaksi. Myös tapakasvatus oli itsestään selvä asia, muun muassa hyvät pöytätavat kuuluivat niin arkeen kuin sunnuntaihin.” 

Lapsuudestaan Kirsti muistaa eritoten ihanat kesät ja sen, että hän kuusilapsisen sisarussarjan vanhimpana tyttärenä johti leikkejä: ”Olin nopea ja nokkela lapsi, vähän villikin. Eräänkin kerran vanhempani näkivät kotiin palatessaan neljä lastaan katonharjalla, jonne olin sisarukseni johdattanut. Toisen kerran taas laskin kielloista huolimatta pitkin kellarin pärekattoa. Rangaistushan siitä seurasi: sain pikku pepun täyteen tikkuja.”  

Iloinen nuoruus Lontoossa ja Helsingissä

 Kirsti Larja kävi Kangasalla neljä luokkaa kansakoulua, josta siirtyi oppikouluun. Kun isänisä kuoli, koko perhe muutti Ähtäriin, ja isä otti vastatakseen kaksi sahalaitosta. Kun sahatoiminta lakkasi, hän palasi virkamiesuralle Vaasan lääninhallitukseen väestösuojelun tarkastajaksi.

Kirsti muistaa, että muutto Ähtäriin vuonna 1953 oli hänen äidilleen kova paikka: ”Helsinkiläistytölle ja Kangasalan sosiaaliseen elämään tottuneelle Ähtärin ympyrät olivat pienet. Eikä muutto samalle niemelle voimakastahtoisen anopin kanssa ollut helppoa. Äiti oli kuitenkin viisas nainen, ja mummu otti meidän ”konkkaroikan” hyvin vastaan. Asuimme samassa pihapiirissä, mutta eri taloissa.”

Ähtärin keskikoulun käytyään Kirsti Larja siirtyi Haapamäen yhteiskouluun kielilinjalle. Hän asui viikot veljensä kanssa kortteerissa ja itsenäistyi. Ylioppilaaksi hän pääsi syksyllä 1962 ja lähti pian sen jälkeen veljensä kanssa vuodeksi Lontooseen kielikouluun. Asunnon hän sai Kensingtonista leskieverstinnan luota. Taustatukena sisaruksilla oli isän englantilainen liiketuttava.  

Suomeen palattuaan Kirsti Larja opiskeli diplomimerkonomiksi Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Tuolloin hän oppi käyttämään kapasiteettiaan ja olikin kurssinsa paras.  

Valmistuttuaan Kirsti Larja työskenteli Suomen Kulttuurirahastossa johdon sihteerinä. Tästä ajasta hänellä on mieluisat muistot: ”Kulttuurirahasto oli upea työpaikka, jossa tapasi kaikki tuon ajan kulttuurivaikuttajat kuten Otavan Reenpäät, professori L.A. Puntilan ja seteleitä hakevan Pentti Saarikosken. Lounaalla tarjottiin aina hyvää ruokaa, jopa herkkuja. Myös Kalastajatorpan juhlat olivat sinkulle ihanat.”

Sinkkuus ei kuitenkaan kestänyt enää kauan. Kirsti Larjaa oli alkanut piirittää lapsuuden tuttava, oikeustiedettä opiskeleva Antti Ikonen. Treffit alkoivat osua kohdalleen, ja Chevrolet, Antin perinneauto, nähtiin yhä useammin Kirstin kotikadulla Taka-Töölössä. ”Kun me vuonna 1963 kihlauduimme, molempien perheet olivat onnellisia”, Kirsti kertoo ja lisää: ”Samoin me”.

Naimisiin Kirsti ja Antti menivät vuonna 1965 ja muuttivat seuraavana vuonna Hämeenlinnaan, jossa Antti auskultoi ja josta sai varatuomariksi valmistuttuaan viran.  Vuonna 1967 syntyi Heikki, kolme vuotta myöhemmin Mervi.

Hallittu hyppy tuntemattomaan

Lasten ollessa pieniä Kirsti Ikonen ei hakeutunut ansiotyöhön, mutta oli päättänyt päästä ennen 40-vuotispäiväänsä työelämään. Työpaikka löytyi Hämeenlinnasta. ”Kehotin vippien kertausharjoituksiin lähtevää miestäni, että hän yrittäisi myydä vaimonsa työmarkkinoille. Hän totteli ja kauppasi minut Kultakeskukselle. Aloitin siellä puolipäiväisenä myyntisihteerinä vuonna 1980.”

Työ oli hyppy tuntemattomaan, sillä alaa Kirsti Ikonen tunsi vain kotikattauksissa. Nyt oli perehdyttävä jalometalleihin ja opeteltava niidet symbolit.

Työ Kultakeskuksessa osoittautui mielenkiintoiseksi ja myös palkitsevaksi. ”Asiakkaani olivat aluksi jälleenmyyjiä, myöhemmin business to business -asiakkaita. Osallistuin tuotesuunnitteluun ja olin tehtaan työntekijöiden kanssa hyvissä väleissä, mistä oli apua, kun piti löytää suurasiakasta tyydyttävä tuote.” Työnsä tähtihetkenä Kirsti Ikonen muistaa päivän, jolloin hän teki tuolloisen Kultakeskuksen suurimman yksittäisen kaupan. 

Vaikka Kultakeskus oli varsin joustava työnantaja, kesäkuussa 1990 Kirsti Ikonen teki rohkean päätöksen ja irtisanoutui. Koti, lapset, sosiaalinen elämä ja Sotilaskotiliiton puheenjohtajuus vaativat nyt aikaa. Myös Rotary-järjestön nuorisovaihto työllisti. Vuosina 1982–90 Asemamiehentiellä asuvilla Ikosilla oli vaihto-oppilaita Uudesta Seelannista, Australiasta, Brasiliasta ja Yhdysvalloista – oma poika oli puolestaan Australiassa.   

Hyvän työntekijän irtisanoutuminen oli yritykselle pommi. ”Kultakeskuksen omistaja yritti puhua minut ympäri, mutta pidin pääni, vaikka tiesin, että ansiotyön jättäminen tuntuisi myöhemmin työeläkkeessä.”

Päätöksestään Kirsti Ikonen toteaa, että se oli hallittu hyppy tuntemattomaan tausta turvattuna.

Hämeenlinnan sotilaskotiyhdistyksestä maan johtava

Kun Kirsti Ikonen valittiin vuonna 1986 valtakunnallisen Sotilaskotiliiton puheenjohtajaksi, hänellä oli sotilaskotityöstä pitkä ja monipuolinen kokemus ruohonjuuritasolta huipulle.  Työ oli tullut tutuksi jo Ähtärissä, missä hän oli liittynyt vuonna 1960 äitinsä johtamaan sotilaskotiyhdistykseen. ”Kun viisi lähiomaista on ollut Sotilaskotiliiton hallituksessa ja yksi puheenjohtajanakin, ja pikkusisko ja käly ovat sotilaskotisisaria, voi kai sanoa, että minulla on sotilaskotigeeni”, Kirsti Ikonen huomauttaa ja lisää, että eniten apua hän on saanut äitinsä lisäksi puolisonsa tädiltä Lyyli Kairamolta, sotilaskotityön grand old ladyltä, joka oli Sotilaskotiliiton ja Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistyksen kunniajäsen.   

Noustessaan saman yhdistyksen puheenjohtajaksi Kirsti Ikonen oli 37-vuotias perheellinen sotilaskotisisar, jolla oli kaksi kouluikäistä lasta. Yhdistyksen piti nyt suunnitella toimintansa uudella tavalla, ja ammatillinen ote nousi aatteen rinnalle.

Hämeenlinnan sotilaskotipalvelualueeseen kuului tuolloin 2 000–3 900 varusmiestä, eniten Suomessa. Myös toiminta-alue oli laaja: neljä sotilaskotia, leipomo ja vilkasta leiritoimintaa. Sotilaskotisisarten määrä nousi noina vuosina 240:sta 314:een.  

Kirsti Ikonen oli koko Hämeenlinnan puheenjohtajakautensa ajan myös Sotilaskotiliiton valtuuskunnassa ja hallituksessa sekä Etelä-Suomen Sotilaskotiläänin johtotehtävissä. Niinpä sotilaskotityön uudet tuulet ja kehityssuunnat tavoittivat välittömästi yhdistyksen. Näitä olivat muun muassa sotilaskotijärjestön teemavuodet, jotka jäntevöittivät toimintaa. ”Esimerkiksi vuonna 1980 keskityimme kirjastoon ja seuraavana vuonna taloudelliseen toimintaan, 1985 oli henkisen kasvun vuosi, seuraava sotilaskotisisarten.”    

Myönteistä julkisuutta yhdistykselle toivat hotelli Aulangon suositut Vihreät illat, joissa eräänäkin vuonna ruokalistalla oli ”lavetilla löyhytettyä lotinaa, everstin ehtoopalaa, siskonhymyä ja jääkärinjysäystä” ja ohjelmassa sotilaskotitietoutta sekä torvisoittoa ja letkajenkkaa.  

”Se oli iloista pr-toimintaa, jonka avulla toimintamme tuli kaupunkilaisille tutuksi”, Kirsti Ikonen muistelee ja jatkaa, että hänen kautenaan Hämeenlinnassa oli energisiä, sotilaskotiaatteelle omistautuneita naisia, jotka ottivat käyttöön sotilaskotipalveluja kehittävät menetelmät: tulosjohtamisen, strategisen ajattelun soveltamisen työhön ja henkilöstön hyvinvoinnin. He myös ymmärsivät yhteistyön tärkeyden.  Erityisesti hän kiittelee kahta loistavaa alansa ammattilaista: talouspäällikkö Tuulikki Liukkulaa ja sotilaskodinhoitaja Kaija Hämäläistä. ”Heidän kanssaan oli ilo työskennellä.”

Puheenjohtajan vahvuuksina rohkeus ja ammattitaito 

Näkyvin Kirsti Ikosen Hämeenlinnan puheenjohtajakauden saavutuksista on Parolannummen uusi sotilaskoti. Ahtaus Parolannummella oli käynyt sietämättömäksi, ja jonot sotilaskotiin kiemurtelivat pitkin pihaa.  Niinpä eräänä päivänä 1980-luvun alussa tahtonainen marssi puolustusministeriöön ja vaati uutta sotilaskotia. Kansliapäällikkö Aimo Pajunen otti vaatimuksen todesta, ja ministeriön rakennuttama ja arkkitehti-professori Osmo Lapon suunnittelema Parolannummen sotilaskotirakennus leipomoineen, Suomen suurin ja upein, valmistui vuonna 1988. Hämeenlinnan yhdistys hankki tiloihin sisustuksen ja kalusteet.

Kaksi vuotta tätä ennen Kirsti Ikonen oli valittu valtakunnallisen Sotilaskotiliiton puheenjohtajaksi. Vihreitä sisaria oli 1980-luvun jälkipuoliskolla yli 8 600 ja henkilökuntaa 400. Yhdistyksiä oli noin 40, koteja 70 ja sotilaskotiautoja 60.

Hämeenlinnan yhdistyksessä hyviksi kokemiaan uudistuksia Kirsti Ikonen vei nyt liittoon. Vihreänä lankana hänellä koko kuusivuotisen puheenjohtajakauden aikana oli uudistaa sotilaskotijärjestö ja saada sen yhdistykset toimimaan yhtenä kokonaisuutena. Tässä hän onnistui hyvin.    

Sotatieteiden tohtori Pentti Airio kirjoittaa Sotilaskotiliiton satavuotishistoriassa, että puheenjohtajakautenaan Kirsti Ikonen kehitti taloudellista ajattelua ja rationaalisia työtapoja. Taloudellista ja muutakin koulutusta järjestettiin sekä vapaaehtoisille että palkatuille. Liiton kirjanpito siirrettiin tietokoneelle, ja puheenjohtaja sai lankapuhelimen ja faksin. 

Ne olivatkin tarpeen, sillä puheenjohtajavuosinaan Kirsti Ikonen tutustui varsinaisen hallitustyöskentelyn lisäksi sotilaskotiyhdistyksiin ja niiden toimintaan 20 sotilaskotipaikkakunnalla sekä osallistui valtakunnallisiin sotilaskotipäiviin, leiritapahtumiin, sotaharjoituksiin ja liiton juhlakokouksiin.

Kirsti Ikonen sai myös aikaan, että pitkään valmisteltu liiton sääntömuutos saatiin päätöksen vuonna 1988. Hallituskausille tuli enimmäisvuodet, ja liiton toiminta-alue jakautui sotilasläänejä vastaaviin sotilaskotilääneihin. Myös yhdistysten mallisäännöt valmistuivat.

Kirsti Ikosen kauteen osui myös Sotilaskotiliiton 70.juhlavuosi, jonka suojelijoina olivat tasavallan presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto. Kaksipäiväinen pääjuhla seminaareineen oli Finlandia-talossa, jonka vieraat täyttivät, yksin vihreitä sisaria oli 1 300. Oman vauhtinsa juhlaan toi satapäinen varusmiessoittokunta, joka valloitti juhlaväen iloisella soitollaan.  

Juhlavuotensa kunniaksi sotilaskotijärjestö raikasti graafisen ilmeensä, jonka toteutti graafikko Esa Ojala. Hauska muisto noista ajoista on myös hänen suunnittelemansa riemastuttava juliste ja postikortti, jossa hymyilee tuikkivasilmäinen, vihreäkypäräinen varusmies. Myös sotilaskotisisarten puvusto uudistettiin.  Maj Kuhlefeltin ja Pi Sarpanevan suunnittelema puvusto osoittautui raikkaaksi ja mieluisaksi pitää. Ruotuväki-lehti julkaisi sotilaskotityöstä kertovan juhlanumeron.

Kirsti Ikosen vahvuuksiin kuuluivat myös hyvät suhteet mediaan ja puolustusvoimien johtoon. Esimerkiksi vuonna 1988 sotilaskotityöstä kerrottiin 240 kertaa yli 90 lehdessä, mikä oli uutisointiennätys liiton historiassa. Hän tapasi säännöllisesti puolustusvoimain komentajia, kenraali Jaakko Valtasta ja amiraali Jan Klenbergiä.  Vuonna 1991 Kirsti Ikonen kutsuttiin jäseneksi kenraalimajuri Ilkka Ilmolan johdolla toimineeseen työryhmään valmistelemaan vapaaehtoisen maanpuolustustyön järjestämistä maanpuolustusjärjestöille. Laki astui voimaan vuonna 1997. 

Kun puolustusministeri Elisabeth Rehn asetti vuonna 1992 toimikunnan valmistelemaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta, Kirsti Ikonen kutsuttiin siihen asiantuntijajäseneksi. Laki astui voimaan vuonna 1995.

Sotilaskotityö ainutlaatuista koko maailmassa

Jättäessään vuonna 1991 Sotilaskotiliiton puheenjohtajuuden Kirsti Ikosen sotilaskotityö jatkui Avustus- ja eläkesäätiö Tuen – nykyisen Sotilaskotijärjestö Tuki ry:n  – hallituksessa kymmenen vuotta jäsenenä ja sen jälkeen varapuheenjohtajana sekä varainhoidon ja hallituksen yhteyshenkilönä. Hän on myös Sotilaskotiperinneyhdistyksen perustaja- ja hallituksen jäsen. Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistyksen kunniajäseneksi hänet nimitettiin vuonna 1993 ja liiton kunniajäseneksi vuonna 2003. Hän on saanut useita kunniamerkkejä – muun muassa Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkin vuonna 1989 ja Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaaren allekirjoittaman 4. luokan Vapaudenristin vuonna 1998. Näiden lisäksi hän on saanut lukuisia muita ansiomerkkejä, mitaleita ja huomionosoituksia.  

Vuonna 1985 Kirsti Ikonen kävi valtakunnallisen maanpuolustuskurssin 94, ja valittiin sen emännäksi.    

Puheenjohtajakauden high light -hetkiin kuuluu sotilaskotivirren valinta: ”Pääesikunnasta kenttärovasti Esko Kilpi soitti ja kertoi, että Sotilaan virsikirjasta otetaan uusi painos, mutta siitä puuttuu lahjoittajan eli sotilaskotijärjestön oma virsi. Minulle tuli oitis mieleen äitini mielivirsi 125 Kosketa minua henki, jonka sanat koskettavat ja jota on helppo laulaa. Kenttärovasti piti virttä sopivana järjestöllemme ja hyväksyi ehdotukseni todeten, että se on kuin rukous tai pyyntö työnne siunaukseksi. Sotilaan virsikirjaan tämä Ilkka Kuusiston säveltämä ja Pia Perkiön sanoittama virsi hyväksyttiin vuonna 1988. 70 vuotta kestänyt puute korjautui.”

Virsi laulettiin ensimmäisen kerran lokakuussa 1988 liiton syyskokouksessa Santahaminassa. Se kuultiin kesällä 2018 myös Hattulan kirkossa, jossa Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys vietti satavuotisjuhlia. Kirsti Ikonen piti siellä juhlapuheen. Kirkko oli täynnä vihreitä sisaria ja heidän ystäviään, joukossa myös Kirsti Ikosen puoliso Antti Ikonen, vihreä veli.

”Miehiäkin osallistuu nykyään sotilaskotityöhön, kuten osallistui 101 vuotta sitten. He ovat täysivaltaisia yhdistyksen jäseniä. Jotkut ovat hankkineet jopa vihreän pikkutakin ja osallistuvat heille sopiviin työtehtäviin.”

Sotilaskotityön henkilökohtaisen merkityksen Kirsti Ikonen määrittelee näin:  

”Se on antoisa harrastus, kuin aikuisten partiolaistoimintaa.  Kun nuoret miehet ja naiset valalla vannoen sitoutuvat puolustamaan maatamme ja meitä, me naiset ja miehet voimme osallistua sotilaskotityössä vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön. Sotilaskoti auttaa nuoria sopeutumaan varusmiespalveluun, joka poikkeaa heidän siviilielämästään.”

Sotilaskotityö on ainutlaatuista myös siinä, ettei vastaavaa ole muualla maailmassa. Lisäksi se luo hyviä ystävyyssuhteita ja tuottaa iloa nuorille miehille ja naisille.

Päätöksissä suoruutta ja sydäntä

Jo järjestöaikana Kirsti Ikosta pyydettiin politiikkaan, mutta vasta vapauduttuaan epäpoliittisen Sotilaskotiliiton puheenjohtajuudesta hän vastasi vuonna 1992 ”kyllä” Hämeenlinnan kokoomuksen kosintaan asettua kunnallisvaaliehdokkaaksi. Kampanjastaan hän teki oman näköisensä iskulauseella Palvelut säilytettävä, byrokratia poistettava, eikä huomannut vaalipäivänä edes seurata vaalilaskennan edistymistä. Mutta kun vaalitulos selvisi, Kirsti Ikonen oli valittu valtuustoon – eka kerralla ja hyvällä äänimäärällä. 

Alkoi kunnallispoliitikon ura.  

Ensimmäiseksi oli perehdyttävä valtuustotyöhön, mihin antoi valmiuksia kaupungin järjestämä koulutus. Seuraavaksi oli paneuduttava energia-asioihin, sillä Kirsti Ikonen oli valittu Hämeenlinnan energialautakunnan varapuheenjohtajaksi.

”Tänä kautena opin, miten kuntapolitiikassa toimitaan. Tutustuin virkamiehiin. luottamushenkilöihin ja kaupunkilaisiin. Opin kunnioittamaan monia erilailla ajattelevia ihmisiä, jotka puolueista riippumatta hakivat neuvotellen yhteistä hyvää”, hän tiivistää ensimmäisen nelivuotiskautensa.  

Myös seuraavien kunnallisvaalien iskulause Lujuus merkitsee suoruutta ja sydäntä vetosi äänestäjiin: Kirsti Ikonen valittiin omien sanojensa mukaan ”kunniallisella äänimäärällä”.  Nyt tehtäväkenttä laajeni: hänet valittiin koulutuslautakunnan puheenjohtajaksi ja kaupunginhallituksen varajäseneksi. Näiden lisäksi hän oli Hätilän Kokoomuksen puheenjohtaja ja Kokoomuksen Hämeenlinnan Kunnallisjärjestön hallituksen jäsen.   

Luottamustoimensa Kirsti Ikonen aloitti perehtymällä koulumaailmaan: ”Kävin kymmenissä kouluissa. Tutustuin rehtoreihin ja opettajiin, joita kuuntelin herkällä korvalla. Oppilaiden vanhemmat ottivat yhteyttä. Myös yhteistyö kouluviraston ja sen virkamiesten kanssa oli saumaton.”  

Lautakunta teetti vuonna 2000 koulukyselyn. Se oli niin poikkeuksellista, että paikallislehti uutisoi sen. Kentällä kävi kuhina, ja koulutuslautakunta leimattiin asiantuntemattomaksi, kun se moitti alueen kouluja synergian puutteesta. Koulujen välinen yhteistyö ei ollut niin hedelmällistä kuin se olisi voinut olla.  

Kolmannelle kaudelle Kirsti Ikonen lähti iskulauseella Jämpti ja reilu, ei horju ei heilu. Ja oli valituksi tultuaan juuri oikea nainen tarkastuslautakuntaan. ”Siinä työskentely edellytti lintuperspektiiviä, sillä koko kaupungin toimintaa piti arvioida ja seurata, toteutuvatko suunnitelmat ja miten. Piti lukea ja perehtyä asioihin, mutta muistaa koko ajan salassa pitovelvollisuus”, hän kertoo ja lisää saavutuksekseen sen, että hänen ehdotuksestaan tarkastuslautakunta kilpailutti kaupungin tilintarkastuksen,  ensimmäistä kertaa.

Rantareitin kävelysillan ja Hippaloiden äiti

12 valtuustovuodestaan Kirsti Ikonen toteaa, että ne olivat tosi mielenkiintoisia, vaikkakin vaativia. ”Minua kunnioitettiin ja arvostettiin, mutta ei välttämättä rakastettu.” 

Valtuustoaikansa hyvistä päätöksistä hän mainitsee kaksi: Vanajan linnan ostamisen ja Verkatehtaan kunnostamisen kulttuurikeskukseksi.

”Olin todella tyytyväinen, kun Hämeenlinnan kaupunki teki vuonna 1996 nopeasti päätöksen ja osti Vanajalinnan Sirola-opistolta ennen kuin joku rahamies ehti sen kaapata. Toinen minua ilahduttava hanke on Verkatehdas. Kun Vanajaveden rannalla oleva tehdasalue tuli kaupan, kaupunki käytti etuosto-oikeuttaan ja sai EU-rahaa 12–14 miljoonaa euroa. Hanke ajettiin valtuustossa läpi, ja Hämeenlinnan sai kulttuuri- ja kongressikeskuksen kymmenien vuosien odotuksen jälkeen.”

Oma valtuustoaloite oli kävelysillan saaminen rautatiesillalle, joka oli pioneerimallia ja esti vammaisten kulun. ”Ehdotin rautatiesillan kupeeseen kävelysiltaa, joka esteettömästi yhdistäisi Vanajan etelä- ja pohjoisrannat. Koko valtuusto yhtyi aloitteeseeni. VR epäsi kuitenkin ehdotuksen ja kertoi syyksi, että junat kaatuvat, jos penkereeseen kosketaan. Selityksen kuultuamme räjähdimme nauruun ja ehdotimme, että VR panisi insinöörinsä äkkiä vaihtoon. Noin kymmenen vuotta myöhemmin tuli viesti, että silta rakennetaan.”

Näin tapahtui. Viiden kilometrin rantareitti on nykyään Hämeenlinnan suosituin ja Suomen kaunein.

Tätä ennen jo vuonna 1976 Kirsti Ikonen oli mukana ideoimassa Lapsi ja taide lastentapahtumaa Aulangolle. Hämeen läänin toimikunta ja kaupunki hyväksyivät idean. Kaksi vuotta myöhemmin oli ensimmäinen taidetapahtuma, kaksipäiväinen, joka sisälsi luontopolun, ratsastusta, elokuvia ja teatteria. Sittemmin tämä Suomen vanhin eri taiteenlajeja yhdistävä taidefestivaali on kasvanut nelipäiväiseksi, siirtynyt Verkatehtaalle ja saanut nimekseen Hippalot.

Viimeiset vuosikymmenet Kirsti Ikonen on toiminut aktiivisesti järjestöissä. Hämeenlinnan Kansallisessa Kulttuuriyhdistyksessä hän on ollut yli 20 vuotta. Näkyvin yhdistyksen saavutus oli liputuspäivä saaminen Sibeliukselle vuonna 2011. Kirsti Ikonen on ollut myös Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen hallituksessa ja on nykyään Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistyksen hallituksessa sekä toimiva jäsen rotareiden sisarpiirissä Inner Wheelerissä.