• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Postitoimistonhoitaja Kaisa Hällström työssään 15.8.1927. Kuva Junnilan perhealbumista.

Sukunimi:
Hällström

Etunimi:
Katri

Elinaika:
1877-1960

Synnyinpaikka:
Saloinen

Kuolinpaikka:
Saloinen

Kun Katri (Kaisa) Sofia Hällström (1877-1960 o.s. Junnila) lähti Amerikkaan, Alaskaan, kolmen piehinkiläisen tytön kanssa 1800-1900-lukujen vaihteessa, oli kiireinen sadonkorjuuaika Junnilan tilalla Junnilanmäellä Saloisissa. Nanni-sisko ei tykännyt sisarensa lähdöstä, mutta ei voinut sitä estääkään.

Alaskassa Kaisa työskenteli silityslaitoksessa. Hänen tuleva miehensä Johan (Juho, s. 1876) uurasti kultakaivoksessa, jossa kivenmurikka iski häntä rintaan vammauttaen hänet niin, ettei hän voinut jatkaa kaivostyötä. Nuoret vihittiin vuonna 1903.

Paluu Suomeen

Lapseton pariskunta palasi Suomeen ja asettui asumaan Raaheen, Lapaluotoon, joka noihin aikoihin oli enimmäkseen synkkää metsää. Kun Hällströmin Amerikan mallinen talo valmistui vuonna 1907, oli Lapaluotoon rakennettu vasta muutama talo. Amerikassa kirvesmiehen taidot oppinut Juho toi reissultaan tuliaisina aivan uuden rakennustyylin. Taloon rakennettiin komea sisäänkäynti terasseineen. Pihan puolella oli vaatimaton ulko-ovi.

”Näin meillä Ameriikassa”, tiedetään Kaisan sanoneen, kun naapurit ihmettelivät moista komeutta.

1900-luvun alussa Lapaluodon satamassa palkattiin lastauskauden ajaksi kaksi satamapoliisia. Ensimmäisiä vakituisia Walter Pramin ohella olivat Juho Rautio ja Juho Hällström.

Suomen suuriruhtinaan postilaitos teki tiettäväksi 27.12.1911, että Johan Fredrik Hällström määrätään Lapaluodon postiaseman hoitajaksi.

Potkukelkkaileva posteljooni

Johan kuoli tuomien kukkimisen aikaan, ja 31.5.1913 leskirouva Kaisa valittiin toisen luokan postitoimiston hoitajaksi. Toimiston yhteyteen perustettiin postisäästöpankki. Nyt oli lapaluotolaisilla mahdollisuus viedä ylimääräiset tienestit pankkitilille korkoa kasvamaan.

Kaisa Hällström haki postin Raahen pääpostista kesäaikaan arkisin klo 17.30 ja talvella tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 15. Lapaluotolaiset muistelevat, että hän käytti ajan tavan mukaan pitkää hametta niin kesällä kuin talvella.

Talvisin hän kuljetti postia potkukelkalla. Hänellä oli aina isot taakat kannettavanaan. Paketteja ja kirjeitä tuli runsaasti muun muassa Amerikasta. Lapaluotolaiset tilasivat paljon sanomalehtiä. Hän jakoi tavallisen postin lapaluotolaisille vuosikymmenien ajan liiterissään. Jos oli kysymys rahan käsittelystä, asia hoidettiin itse talossa toimistossa.

Leskeksi jäätyään Kaisa vietti vapaa-aikansa Nanni-siskonsa luona Junnilanmäellä. Eläkkeellä ollessaan hän myi Lapaluodon-talon ja asettui asumaan Junnilaan, jossa hänen maallinen vaelluksensa päättyi 83-vuotiaana.

Kirjoittaja

Kirsti Vähäkangas

Lähteet

Teuvo Virtanen, Yleissuomalainen Lapaluoto.
haastattelut: Aira Hurri, Maire Junnila ja Eero Laitala
Julkaistu kirjassa Kirsti Vähäkangas, Meijjän kaupunki tarinoi - Tolokun väkiä, raahelaisia. Kustannus HD 2017.

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Naiselämää maaseudulla, Naisten Ääni, Raahen seudun naisia, Siirtolaisia ja evakkoja, Työelämä

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT