Iida Eriika (Ida) Niva (Juntti) syntyi Karungissa vuonna 1885. Hänen äitinsä oli Hilda Abramintytär o.s. Rautio Karungin Rautionpäästä (1862-?) ja isä, seppä Juho Juhonpoika Juntti (1828-1905) myös Karungissa syntynyt. Ikäeroa oli 34 vuotta. Tämä avioliitto oli Juho Juntille jo kolmas. Hilda oli aikaisemmin seurustellut Juhon pojan Juhanin kanssa, mutta aviomieheksi valikoitui Juho. Juhani muutti sittemmin Amerikkaan. 

Iidan vanhempien Hilda ja Juho Juntin perheeseen syntyi kymmenen lasta, joista neljä kuoli pienenä. Kaiken kaikkiaan Juho Juntti oli saanut kolmen avioliiton aikana 23 lasta, joista 10 eli aikuisiksi. Näistä kymmenestä kuusi muutti Amerikkaan. Iidan äiti Hilda Juntti jäi leskeksi 43-vuotiaana ja hän muutti asumaan Ruotsiin vastapäiselle rannalle Tornionjokea Karl Gustavin seurakuntaan vuonna 1916. 

Myöhemmin Hilda meni uusiin naimisiin vaatturi Kalle Kaupin kanssa. 

Karunki oli tuolloin itsenäinen kunta Tornionlaaksossa läntisen  valtakunnan rajan ulotuttua Tornionjokeen. Alueella vallitsi vanhoillislestadiolainen herätysliike. 66 % väestöstä kuului sen piiriin. Se vaikutti jokaiseen asukkaaseen, käyttäytymissääntöihin, ihmisten kanssakäymiseen ja sen ulkopuolelle jäänyt oli eristyksissä. Iidan syntymän aikoihin Karungissa oli asukkaita reilut 1 600, elanto tuli alkutuotannosta.

Karunki liitettiin Tornioon vuonna 1973. Karungissa sijaitsevat Tornionjoen näyttävimmät kosket Kukkolankoski ja Matkakoski. 

Kiertokoulunopettajaksi Helsingistä

Iida Niva opiskeli vuosina 1902-1903 kiertokoulunopettajaksi Helsingissä ns. ”Werkon seminaarissa”. Hän pääsi ”Helsingin esiseminaariin” yhdessä toisen karunkilaisen Kaisa Lassheikin kanssa. Louhi-lehti oli laatinut valinnasta pienen uutisen syyskuun numerossa 1902. 

Mistä tuli idea lähteä opiskelemaan yhdeksi lukuvuodeksi? Karunkiin oli tullut kiertokoulunopettajaksi Ida Metsikkö Kuivaniemeltä. Hän oli valmistunut Helsingistä ”Werkon seminaarista” vuonna 1899. Tänne halusivat myös 17-vuotias Iida sekä Kaisa. He hakivat kouluun, pääsivät, matkustivat junalla Oulusta Helsinkiin. Koulu oli lähellä Pitkääsiltaa ja Kaisaniemen puistoa Unioninkadulla talossa numero 43, oppilaita yhteensä 71. Mistä tytöt saivat tuollaisen rohkeuden?  

Jyväskylästä kansakoulunopettajaksi valmistunut Kaarle Werkko (1850-1926) oli perustanut vuonna 1896 Helsinkiin ns. esiseminaarin eli kierto- ja pikkukoulunopettajien valmistuslaitoksen, jossa sai perehtyä myös kansakoulunopettajaseminaarien pääsytutkintoihin. ”Werkon seminaarista” valmistui lähes 1000 nuorta naista ja miestä. 

Iidalle tapahtui mieleenjäävä muisto, kun kiertokoulunopettajien seminaarin oli saapunut Hämeenlinnan seminaarin väkeä vierailulle ja taiteilija Toivo Gideon Tuhkanen (1877-1957), seminaarin rehtorin poika. 

Hän halusi Iidan malliksi ja syntyi Tyrnävän kirkon alttarimaalaus, jossa Iida Neitsyt Mariana pitelee sylissään Jeesus-lasta. ”Paimenten kumarrus” valmistui vuonna 1907, jolloin rovasti Adolf Castrenin perikunta lahjoitti sen Tyrnävän kirkolle. Alttarimaalaus on yhä edelleen nähtävillä.

Avioliitto ja lapset

Iida Niva ja Kajaanin seminaarista valmistunut kansakoulunopettaja Aukusti Wilhelm Liakka (1879-1948) menivät naimisiin vuonna 1909. Iidalla oli musta puku, hiukset taakse laitettu ja vihkikuvassa he kävivät Haaparannalla tunnetun Mia Greenin valokuvaamossa. He asettuivat asumaan ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa Yli-Vojakkalan koululle Tornionjoen rannalle Alatornion kuntaan. 

Aukusti oli jo ollut opettajana ja Iidakin sai työpaikan samasta koulusta. Aukusti oli kätevä käsistään. Hän teki huonekaluja, keinutuolin ja kirjakaapin. Ja Iidakin käsityönopettajana ompeli tytöille mekkoja ja vaatteita. Perhekuvista näkee, että lapset olivat puettu nätisti ja koti oli viihtyisä kuten opettajaperheellä yleensäkin. Sukua ja tuttavia asui lähistöllä. Ja olihan Iidan lapsuudenkotiin Kukkolankoskelle lyhyt matka.

Iida kuten yleensäkin kansakoulunopettajat olivat ahkeria toimimaan vapaa-ajallaan kulttuurin ja yhteiskunnan hyväksi. Aukusti oli suojeluskunnan perustaja ja paikallinen päällikkö ja myöhemmin Kemin maalaiskuntaan muutettuaan hän toimi vakuutusyhtiöiden asiamiehenä ja kunnallispolitiikassa ja monessa muussa.

Iida toisaalta osallistui naisille tyypillisiin vapaa-ajan harrastuksiin. Suomalaisen Naisliiton Alatornion osasto järjesti joulukuussa 1918 joululahjakeräyksen sotilaille. Lahjoja vastaanottivat mm. Iida Liakka Vojakkalasta. Keräyksen vastaanottajia oli monia ja eri kylistä. Kaiken kaikkiaan 23 nimeä, joten osasto oli organisoinut keräyksen mallikkaasti. Lehdestä saatiin lukea, että tervetulleita lahjoja olivat vaatetus, ruokatavarat ja hyvä kirjallisuus.

Maanviljelys- ja kotiteollisuusnäyttelyssä Peräpohjolan Kansanopistolla 1913 oli palkittu eri tuoteryhmissä henkilöitä. Iida Liakka oli saanut 3. palkinnon puolukkahillosta. 

Sisällisota vaati uhrinsa ja Alatornion kirkolla vietettiin jälleen sankarihautajaisia huhtikuussa 1918. Haudan lepoon taistossa kaatuneita sankareita oli kolme. Ylivojakkalan valkoisten naisten puolesta seppeleen laski rouva Iida Liakka.

Iida oli ehtinyt synnyttää jo viisi lasta. Vaikka kotona riitti tekemistä myös lisäkouluttautuminen kiinnosti. Hänet kutsuttiin kouluhallituksen alkukoulunopettajain täydennyskurssille Jyväskylään vuonna 1919. 

Iida ja Aukusti Liakan lapset: Kaino Pentikäinen (1910-1996, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja), Aino Torvinen (1911-1983, kansanopistonjohtajatar), Onni (1913-1939, luutnantti, kuoli talvisodassa), Annikki Hulkko (1915-1998, rehtori), Osmo (1917-1932, kuoli tuberkuloosiin), Olavi (1921-1973, rakennusmestari), Marjatta Soisalo-Soininen (1923-2002, kansakoulunopettaja) ja Maija-Liisa (1927-1927). 

Liakan perheen neljä vävyä olivat pappeja. Nimittäin Kaino, Aino, Annikki ja Marjatta avioituivat teologien kanssa 1930-40-luvuilla. Onni kuoli sodassa, Osmo kuoli nuorena tuberkuloosiin. 

Kaino ja Veikko Pentikäisen lapsenlapsista tunnetuin on teologi Mari Leppänen, ensimmäinen nainen Turun hiippakunnan piispana.

Työura opettajana

Iida oli kiertokoulunopettajana kuutisen vuotta: Rovaniemellä 1904, Turtolassa 1905-1907, Karungissa 1908 ja 1909 ennen kuin hän meni naimisiin Aukusti Liakan kanssa. 

Suomalainen Wirallinen Lehti lokakuun numerossa 1909 kertoo valinnasta näin: ”Ylivojakkalan kansakoulun v. t. naiskäsitöiden opettajaksi Alatornion kunnassa on valittu kansakoulunopettajan rouva Iida Liakka.” Huomionarvoinen asia on Iidan oman koulutuksen puuttuminen uutisesta. Samalla tavalla uutisoi myös paikallinen sanomalehti Tornion Uutiset. 

Naimisiin mentyään Iida toimi Alatornion Yli-Vojakkalan kansakoulussa tyttöjen käsityönopettajana.

Muutto Kemin maalaiskuntaan ja terveyshuolia

Vuosina 1922-1946 Aukusti Liakka oli opettajana Kemin maalaiskunnan Paattion koululla ja siellä syntyivät perheen kolme nuorinta lasta. Lähelle Kemiä muutettiin, koska haluttiin omille lapsille mahdollisuus oppikouluun. Vuonna 1926 raskaana oleva Iida joutui sairaalaan. Nuorin lapsista Maija-Liisa syntyi 1927, mutta hän eli vain kaksi kuukautta. Iida oli väsynyt, tarvitsi sairaalahoitoa. Pienet lapset, sairaus ja työ väsyttivät.

Kesällä 1927 Iida oli hoidossa Savonlinnassa Olavin Kylpylaitoksessa. Kylpylätoiminnalla on Savonlinnan Kasinosaarella pitkät perinteet. Ensimmäinen kylpylä valmistui vuonna 1896, se oli Suomen ensimmäisiä ja asiakaskunta oli varakasta. Kylpylä kastettiin Olavin Kylpylaitokseksi Olavinlinnan suojelupyhimyksen, Norjan kuninkaan Pyhän Olavin mukaan. Tuon ajan tavallisia hoitoja olivat savikääreet ja muurahaishappokylvyt! Täällä Iida vietti kesän, otti hoitoja, kaipasi perhettään ja kirjoitti kirjeitä kotiin. Hän ystävystyi kahden naisen kanssa ja jälkeenpäin he kirjoittivat toisilleen ja tapasivatkin. Yksin ja ikävissään ei Iidan tarvinnut olla.

Syksy 1930 oli surua ja huolia täynnä. Iida oli hoidettavana Kuopiossa Rajalan lepokodissa. Marraskuussa vuorossa oli Oulun lääninsairaala sekä joulukuussa Helsingin kirurginen sairaala, jossa häntä ei voitu leikata. Samaan aikaan tuberkuloosia sairastava Osmo-poika oli hoidettavana Muurolan parantolassa. Hän oli laihtunut ja koko syksyn ollut kuumeessa. 

Iida kirjoittaa Muurolaan Osmolle koskettavan kirjeen 23.11.1930 junamatkalla kohti Helsingin Kirurgista sairaalaa. ”…Luotan Jumalan apuun ja johtoon. Hän kaikki meille hyvin kääntää. Jos ei siellä voida hoidoilla minua parantaa, tulen kotiin kuolemaan. …Hyvästi rakkaani! Jumalan siunaavien siipien suojaan pojuni pieni. Suutelen sinua. Olethan aina ollut hyvä ja rakas äidille. Olemmehan aina olleet ystävät Osmo ja äiti.” 

Iida Eriika Liakka kuoli Kemissä 45-vuoden ikäisenä vuonna 1931 pitkällisen taudin murtamana. Häntä jäivät suremaan lähiomaisista puoliso, neljä tytärtä ja kolme poikaa. Vähän ennen kuolemaansa Iida Liakka oli tavannut joulukuussa Helsingin rautatieasemalla sairaalasta palattuaan lestadiussaarnaaja Kaarlo Mäkelän, joka siunasi ja lohdutti. 

Pohjolan Sanomat uutisoi 25.2.1931 Iida Liakan hautajaisista:  ”Sunnuntaina kätkettiin Kemin maaseurakunnan hautausmaahan rva Ida Liakka-vainajan maalliset jäännökset. Satalukuinen hautajaissaatto lähti Paattion koululta kello 9 ajoissa maaseurakunnan kirkkoon, missä ruumiinsiunauksen toimitti kirkkoherra Antti Raunio Karihaarasta. Vainajan toivomuksesta, ettei seppeleitä laskettaisi hänen haudalleen, vaan niihin aiotut rahat lahjoitettaisiin seurakunnan pakanalähetysseuran rahastoon, noudatettiin ja kertyikin näitä rahoja tuhatkunta markkaa. Vain omaiset ja Lautiosaaren pakanalähetysompeluseura laskivat arkulle kukkaistervehdyksensä. Haudalta, missä hautaa umpeenluotaessa lauloi Karihaaran nuorten kuoro, palasi suruväki vainajan kotiin ja vainajan muistoa vietettiin täällä lauluin ja puhein.” 

Myös Huutawan ääni, joka oli lestadiolaisen herännäisyysliikkeen äänenkannattaja, uutisoi ”Herrassa nukkuneita” -otsikon alla Iida Liakan kuolemasta kesäkuun numerossaan. 

Leskeksi jäänyt Aukusti Liikka avioitui opettaja Iida Selina Pentinsaaren kanssa vuonna 1934.

Iida Eriika Liakan kirjeet ja valokuvat säilytetään Oulun maakunta-arkistossa. 

Lisälukemista Aukusti ja Iida Liakan lapsista ja lastenlapsista: 

Katja Hyry ja Mari Leppänen: Annikki ja Kullervo: talvisodan kihlapari

Kaino Pentikäinen: Aina uutena nouseva päivä

Juha Pentikäisen kirjoittama Muistamat-trilogia: Juuret, Synnyin talvisotaan ja Pappilan viikari

Johanna Venho: Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa