Helsingissä syntynyt Helena Westermarck oli Naisasialiitto Union ensimmäinen sihteeri, Nutid-lehden toimittaja, naisten äänioikeuden puolestapuhuja, kirjailija ja taidemaalari sekä naisasianainen. Hän oli ehdolla ensimmäisissä eduskuntavaaleissa, mutta ei tullut valituksi.

Kulttuurikodin tytär ja taiteilija

Helena Charlotta Westermarck (1857-1938) syntyi vauraaseen porvariskotiin Helsingissä. Isä Nils Christian Westermarck (1826-1904) oli Helsingin yliopiston kamreeri ja äiti, kulttuurikodin kasvatti Constance Gustafva Blomqvist (1830-1909). Helenan täti, äitinsä sisar Elisabeth Blomqvist (1827-1901), oli naisopettajakoulutuksen uranuurtaja. Helenan sisarukset olivat Kristian Rudolf Westermarck, Anton Walter Westermarck, Edvard Westermarck (maailmankuulu antropologi) ja Anna Constance Pipping. Kirjailija, taidemaalari Helena Westermarck kuoli kotonaan Helsingissä 80-vuotiaana.

Helena sai kotiopetusta äidiltään, opiskeli kieliä ja hän kävi myös Helsingin ruotsalaista tyttökoulua. Westermarck opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1874-1877. Taiteilijan debyytti oli 1878. Taideopinnot jatkuivat taidemaalari Adolf von Beckerin johdolla aina vuoteen 1880 saakka. Tämän jälkeen opiskelu jatkui Pariisissa Académie Colarossissa vuosina 1880-1881 ja vuonna 1884. Opintomatkoja hän teki Englantiin, Hollantiin ja Italiaan. Viimeinen matka vuonna 1922 suuntautui Italiaan lähinnä Firenzeen ja Pariisiin. Italiassa Helena todisti ja näki Euroopan historiallisia hetkiä, kun Mussolini mustapaitoineen marssi lokakuussa Roomaan.
Helena Westermarck on saanut II palkinnon dukaattikilpailussa vuonna 1883 ja I palkinnon Taideyhdistyksen näyttelystä 1884. Hänen teoksensa Les Paresseuses sai kunniamaininnan Pariisin maailmannäyttelyssä Ranskassa vuonna 1889. Westermarckin kuuluisimpiin töihin kuuluu maalaus Silittäjättäret (1883), joka on yksityisomistuksessa. Hän opetti Helsingin Handarbetarskolanissa piirustusta viisi vuotta.
Helenan elämänpituinen ystävä, taiteilija Helene Schjerfbeck on maalannut teoksen Helenasta vuonna 1884. He olivat tutustuneet Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, matkustivat yhdessä Pariisiin perehtyen realismiin ja naturalismiin sekä tutustuivat ulkoilmamaalauksen taitoihin.

Ollessaan maalaamassa Bretagnessa Helena kärsi keuhkotuberkuloosin oireista. Tauti paheni kesän jälkeen Suomeen palattuaan, maalaaminen ei enää onnistunut. Helenaa hoidettiin ajoittain sanatoriossa, jossa työskentely oli mahdotonta. Tauti parani ja hän teki opintomatkankin Italiaan 1889. Vuonna 1890 ilmestyi hänen kirjoittamansa novellikokoelma Ur studieboken I. Tästä alkoi monipuolisesti lahjakkaan Helenan kirjallinen tuotanto: esseitä, elämäkertoja, taidearvosteluja aikakauslehti Finsk Tidskriftiin yli kolmenkymmenen vuoden ajan.

Kirjailija ja toimittaja Helena Westermarck

Helenan merkitys on huomattava Suomen ruotsinkielisessä kirjallisuudessa. Westermarck kirjoitti elämäkertoja tuntemistaan naisista mm. ensimmäisestä naislääkäristä Rosina Heikelistä, tädistään tyttökoulun johtajatar Elisabeth Blomqvistista, ensimmäisestä sanomalehtinaisesta Adelaïde Ehrnroothista, ensimmäisiä historiallisia romaaneja kirjoittaneesta Fredrika Runebergistä sekä useista taiteilijakollegoistaan kuten ensimmäisestä naistaidemaalarista Mathilda Rotkirchistä, Maria Wiikista ja Fanny Churbergista. Hänen kirjoittamistaan teoksista voidaan mainita mm. Livets seger, Dolda makter, Framåt. Hän sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1900. Kirjailijalle ominaista oli realismin ihanne, vapaustematiikka sekä yhteiskunnallisesti kantaaottava asenne.

Romaanitrilogia Tecken och minnesskrift från adertonhundratalet (I fru Ulrikas hem, 1900, Ljud i natten, 1903 ja Vandrare, 1910) edustaa uudenlaista historiallista romaania, sillä siinä analysoidaan aikakauden naiskäsitystä sen omista edellytyksistä lähtien. Sarjan ensimmäinen osa, I fru Ulrikas hem, herätti kiinnostusta ja kritiikkiä sekä siitä tuli myös myyntimenestys.

Naisasialiitto Unioni alkoi julkaista aikakauslehti Nutid, Tidskrift för sociala frågor och hemmets intressen vuosina 1895-1917. Helena Westermarck oli sen toimittaja ja avustajina Unionin johtavat naiset.

Naisasianainen

Kauniisti on Helena kirjoittanut naisen asemasta ja vastuusta suuressa kodissa, isänmaassa, seuraavasti: ”Valtiollisten oikeuksien saavuttaminen ei sellaisenaan voi tehdä naisia valistuneemmiksi eikä muuttaa heitä luonteeltaan eikä sydämeltään jalommiksi ja oikeamielisemmiksi. Mutta tietoisuus siitä, että on valta edistää hyvää ja oikeata, on keinona suurempien kehitysmahdollisuuksien saavuttamiseen. Tietoisuus siitä, että naisen hartioilla lepää osa edesvastuuta hänen suuresta kodistaan, isänmaasta, ja ettei kukaan voi kieltää hänen osuuttaan siihen, herättää sen oikean kansalaistunteen, jonka ainoastaan velvoitus vastuunalaisuuden ohella voi synnyttää.”  Ote Helena Westermarckin vuonna 1904 pidetystä puheesta, joka julkaistiin Kotiliedessä vuonna 1933.

Helena kiinnostui naisen yhteiskunnallisesta asemasta ja naishistoriasta jo Pariisin vuosinaan. Hän oli ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907 ehdokkaana, mutta ei tullut valituksi. Hän oli aktiivinen äänioikeuskysymyksessä, piti puheita, osallistui jopa naisgakaalin toimintaan. Poliittiselta kannaltaan hän näyttää olleen oikeiston ja vasemmiston välillä. Poliittinen toiminta hiipui 1910-luvun jälkeen. Kirjailijana Helena Westermarck jatkoi yhteiskunnallisia teemoja, puuttui sosiaalisiin ongelmiin, kirjoitti ja teki tunnetuksi naistaiteilijoita, liittyi naisasialiikkeeseen ja työskenteli naisten yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi.

Naisasialiitto Unionin ensimmäinen sihteeri

Naisasialiitto Unioni perustettiin Suomen Naisyhdistyksen sisäisten riitojen jälkimainingeissa. Vuonna 1884 perustetun Suomen vanhimman naisjärjestön Suomen Naisyhdistys ry:n tavoitteena oli naisten työ- ja koulutusmahdollisuuksien lisääminen sekä naisten poliittisten oikeuksien laillistaminen järjestön ollessa ensimmäinen näitä asioita ajava järjestö Suomessa.
Toiminta ei kuitenkaan miellyttänyt nuorimpia suffragetteja. Lopulta riidat kärjistyivät niin pahoiksi, että kaksi ryhmää erosi omiksi järjestöiksi. Vuonna 1892 toinen ryhmistä perusti Unioni Naisasialiitto Suomessa -yhdistyksen ja toinen vuonna 1907 Suomalaisen Naisliiton.
Unionin ensimmäinen kokoontuminen pidettiin 10. helmikuuta 1892 hienostohotelli Kämpin peilisalissa. Kokouksessa määriteltiin yhdistyksen säännöt ja tavoitteet. Liiton jäseneksi pääsi jokainen hyvämaineinen mies ja nainen. Perustajajäseniä oli 84, joista 67 oli naisia. Unionin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin koulunjohtaja Lucina Hagman (1853–1946) ja sihteeriksi Helena Westermarck, jota luottamustehtävää Helena hoiti vuosina 1892-1896. Helena Westermarck kirjasi perustamiskokouksessa yhdistyksen päämääräksi “kehityksen, ei kumouksen”.

Helena Westermarck kuoli kotonaan Helsingissä vuonna 1938. Hän määräsi testamentissaan omaisuutensa jaettavaksi yleishyödyllisiin kohteisiin. Suurin osa omaisuudesta, noin puoli miljoonaa markkaa, sai Svenska Litteratursällskapet i Finland käytettäväksi Christian och Constance Westermarck fondiin, jonka vuotuinen korko käytetään kaunokirjallisen tai elämäkerrallisen teoksen painatuskustannuksiin. Rahasto jakaa yhä edelleen avustusta. Finlands svenska kvinnoförbund sai 30 000 markkaa liiton kirjaston toimintaan.

Kirjailija ja taiteilija Helena Westermarckin kuolinilmoitus julkaistiin Hufvudstadsbladetissa 7.4.1938.

Helena Westermarckista on kirjoitettu myös lyhyt elämäkerrallinen teos. Weckman, Harriet: Kynällä vai siveltimellä. Helena Westermarck 1857-1938. Käännös: Siltala, Paavo. Otava, 2009.