Elsa Swanljung näkyi Raahen katukuvassa. Hän oli niitä naisia, joista kerrotaan tarinoita. Hänen uimatapojaan ja paastojaan ihailtiin ja niistä kirjoitettiin lukuisia lehtijuttuja.

Helsingin tyttö Tuomiojan kautta Raaheen

Elsa Emilia (o.s. Finne) oli syntynyt Helsingissä vuonna 1903. Hänen isänsä Frans työskenteli Valtionrautateiden palveluksessa. Hän kuoli tapaturmassa. Leskeksi jäätyään Elsan äidistä, Emmasta, tuli perheen huoltaja. Hän sai vuonna 1913 asemaravintolan hoitajan pestin Lapin (nyk. Tuomiojan) asemalta. – Juna saapuu Lappiin, leskirouva ja kaksi kaunista tytärtä, kailotti konduktööri matkustajille. Ensimmäinen juna Lapin asemalle saapui aamulla viiden aikaan. Viimeisin juna tuli iltamyöhällä ja töitä tehtiin kahdessa vuorossa. Emma Finne lopetti työnsä Lapin asemaravintolassa 73-vuotiaana ja muutti asumaan Raaheen Elsa-tyttärensä perheen luokse. Hän kuoli vuonna 1957. Elsa kävi keskikoulun Oulussa, talouskoulun Turussa, vuoden sisäoppilaitosta Berliinissä sisarensa Tonyn kanssa ja opiskeli sairaanhoito-oppilaitoksessa Helsingissä. Elsa muutti Raaheen vuonna 1928, ja samana vuonna hänet vihittiin avioliittoon Carl August Swanljungin (1898-1932) kanssa. Perheen ensimmäisen asunto oli talossa, jossa nyt toimii Ensi- ja turvakoti. Elsa jäi leskeksi oltuaan avioliitossa kolme vuotta. Miehensä kuoltua hänen toinen lapsensa Dolly syntyi eikä hän päässyt puolisonsa hautajaisiin, vaan joutui katsomaan hautajaissaattuetta kotinsa ikkunasta. Esikoinen Ossian oli tuolloin 2-vuotias. Leskeksi jäätyään Elsa ryhtyi työskentelemään T:mi O. Swanljungin ja Ab Telefon Oy:n palveluksessa. Laivanselvitys- ja huolintaliike toimi myös nimellä Lapaluoto Stevedoring. Elsa solmi vuonna 1941 avioliiton Gunnar Gröndahlin kanssa. Heille syntyi Gert-poika. Perhe asui Rantakadulla Soveliuksen talon yläkerrassa. Tila tunnetaan nykyään laivapatruunin kotina. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1947. Elsa otti sukunimekseen Swanljungin. Elsan työuralle kertyi pituutta 53 vuotta. Hän työskenteli maa-, meri- ja ilmaliikenteen palveluksessa sekä kahden säätiön johtamis- ja kansliatöissä. Moni raahelainen on ostanut lentolippunsa Elsalta.

Elsa halusi auttaa lapsia

Ennen toista maailmansotaa Elsa liittyi Raahen lastenkotia ylläpitävään yhdistykseen ja toimi siinä vapaaehtoistyössä aktiivisesti voimiensa loppuun saakka. Lastenkodin talo myytiin kaupunkilehti Raahelaiselle vuonna 1981. Yhdistys muutettiin Rouvasväen säätiöksi, joka nyt vuokraa omistamiaan asuntoja opiskelijoille. Varat lahjoitetaan monipuolisesti nuorisotyöhön.

Yksityinen vanhainkoti Raaheen

Terästeollisuuden aloittamisen aikoihin 1960-luvulla perustettiin yksityinen vanhainkotiyhteisö, koska Cortenkadulla toiminut Leufstadiuksen vanhainkoti oli lakannut sotien aikana, ja Raahessa oli vain kunnallinen vanhainkoti. Raahen Vanhusten Huoltosäätiö ry perustettiin vuonna 1962. Sittemmin säätiöksi muutettu yhdistys alkoi rakennuttaa nykyistä Hopeatauria vuonna 1967. Vuotta myöhemmin tämä satoja vanhuksia palvellut palvelukoti oli valmis. Ilman Elsan sinnikkyyttä Hopeatauria tuskin olisi saatu aikaiseksi. Elsan työnkuva Hopeataurissa oli monenkirjava. Talous- ja hallintoasioiden lisäksi hän oli talon ideanikkari kehittäen toimintaa. Ideoita tarvittiin myös taloudenhoidossa, eikä hän epäröinyt lähettää kirjettä Tasavallan Presidentillekään, kun asiat sitä vaativat. – Sen verran pitää olla nahkaa nokan päällä, hänellä oli tapana sanoa. Kun Raahen Seutu teki Elsan 80-vuotishaastattelun hänen työpaikallaan Hopeataurissa, ei hän vielä silloin tunnustanut olevansa vanha! – En minä tiedä, koska hellitän… katsos, kunhan saan tämän luistamaan… Elsa toimi Hopeataurin johdossa ja hoiti palvelutalon taloutta 83-vuotiaaksi. Hopeatauri oli velaton, kun Elsa jätti tehtävänsä. Elsan jälkeen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Eeva Kerola, Elsa jatkoi hallituksessa kunniajäsenenä.

Nuorekkaana uimalla ja paastoamalla

Vanhuutensa päiviin saakka Elsa piti kiinni tavastaan käydä joka päivä uimassa. Talvella hän oli vakituinen asiakas uimahallissa. Hän kertoo eräässä lehtihaastattelussa, että aamulla ensimmäinen teko on laittaa uimapuku päälle ja lähteä uimaan. Muuten ei jaksa istua konttorituolilla. – Sen takia minä en ole vieläkään loppuun kulunut, hän summaa tuossa haastattelussa. Elsan vanhuuden päivinä miniä Maija-Liisa lähti hänelle kaveriksi uimahalliin sunnuntaisin klo 12, kun halli aukeni. Elsalla oli tapana aina sukeltaa altaan reunalta ja huikata Maija-Liisalle, että tuu perässä. Ei Maija-Liisa uskaltanut. Ennen hallille menoa he joivat Elsan luona pullakahvit. Sunnuntaiuinnit jatkuivat vuoteen 1989, jolloin hän loukkaantui vakavasti. Elsa hoiti terveyttään paastoten. Hän harrasti kävelyä, hiihtoa, luistelua ja tennistä. Hän hurautti asioille polkupyörällä. Vielä yli 80-vuotiaana hänen oli nähty johtavan Swanljungin perheen polkupyöräletkaa vappulounaalle Pattijoelle. Elsan paastoista on kirjoitettu monta lehtijuttua. Paastoja hän harrasti vuosikymmenien ajan. – Suolet puhdistuvat niin, että voisi makkaran tehdä! hän sanoa paukauttaa eräässä haastattelussa.

Karibialta Kauko-itään

Elsa muistetaan Raahessa useista ulkomaanmatkoistaan. Kauko-itä ja Karbian meri olivat hänelle tuttuja. Hän kävi Keniassa, Israelissa, Malediiveillä, Englannissa, Romaniassa, Espanjassa, Sri Lankassa, Hongkongissa, Singaporessa, Bankokissa, Barbadoksella, Amerikassa… Varhaisimmat matkansa hän oli tehnyt ennen massaturismin aikaa. Lentomatka Espanjan aurinkorannikolle kesti kaksi päivää, kun välillä käytiin syömässä Hampurissa ja nukuttiin yö Marselleissa. Elsa työskenteli ahkerasti koko vuoden, ja kun koitti maaliskuu, ja tilinpäätös valmistui, hän otti ja lähti matkalle, ensin Helsinkiin ja sieltä kohti kaukomaita. Matkustaminen oli hänen tapansa ladata akkuja. Usein luullaan, että Elsa oli varakas, koska hän matkusti paljon. Se ei pidä paikkaansa. Hän asui vaatimattomasti ja kulutti mieluummin rahansa matkoihin. – Joka kuukausi panen vähän jemmaan, ja sillä lailla matkakassa karttuu, ja jos ei riitä, lainaan loput. Matkat ovat minun sijoituskohteeni. Elsan äidinkieli oli ruotsi. Aina kun mahdollista, hän keskusteli Raahessakin ruotsin kielellä. Saksan kielen hän oli oppinut perusteellisen hyvin Berliinissä, jossa hän teini-iässä opiskeli sisäoppilaitoksessa. Hän ja Tony-sisar asuivat eri huoneissa, jotta heidän oli pakko käyttää saksan kieltä. Englantia Elsa opiskeli aikuisena. Englannin kielen taito oli välttämätön laivanselvittäjän työssä.

Ensimmäinen Raahen Fiia

Vaikka Elsalla oli koko ikänsä monta rautaa tulessa, oli hänellä aina aikaa perheelleen ja viidelle lastenlapselleen. Energisenä ja monitoiminaisena tunnettu Elsa sai kunnian tulla valituksi Raahen ensimmäiseksi Fiiaksi vuonna 1975. Elsa menetti terveytensä kaaduttuaan linja-autoasemalla lokakuussa 1989. Hän loukkasi lonkkansa eikä se enää tullut kuntoon. Elsa vietti elämänsä viimeiset vuodet itseperustamassaan Hopeataurissa jatkaen vielä ajoittain uimistakin sen silloisessa uima-altaassa.