Aino Suits oli opiskellut Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta, kansatiedettä, taidehistoriaa ja kansanrunoutta vuosina 1903-1912. Hänestä tuli suomalais-virolaisen kulttuurin moniottelija.

Aino Emilia Thauvón syntyi 1884 Haapajärvellä kuusilapsiseen pappisperheeseen. Ainon isä oli Torniossa vaikuttanut kirkkoherra ja alkeiskoulun rehtori Johan Fredrik Thauvónin (1828-1918) poika Emil Thauvón (1860-1926) ja äiti Raahessa syntynyt Katarina Alma Alexandra (1859-1892) o.s. Hedmanson. Heidät oli vihitty vuonna 1883. 

Puoliso Gustav Suits oli virolainen kirjailija ja professori

Naisten äänestä vuodelta 1933 on luettavissa artikkeli, jossa kerrotaan Ainon ja Gustavin tarinan alkuvaiheista: ”Tämä lienee tapahtunut niinä aikoina, siinä 1906 jälkeen, jolloin hän [Aino] kuului suomalais-virolaisen yhdistyksen johtokuntaan. Leeni Vesterinen kertoo Aino Suitsista tältä ajalta seuraavaa: ’Tämä suurisilmäinen ylioppilas Aino Tavia tutustui siihen aikaan nuoreen runoilijaan Gustav Suitsiin. Siitä muodostui sitten erikoisen onnistunut avioliitto, joka lienee suomalais-virolaisen yhdistyksen suurin saavutus’.” 

Olivatko he rakastuneet yhdistyksen kokouksissa, sitä ei tarina kerro. Mutta joka tapauksessa Aino Thauvón (1884-1969) ja Gustav Suits (1883-1956) vihittiin avioliittoon Pudasjärven pappilassa tammikuussa 1911. Vihkimisen toimitti morsiamen isä kirkkoherra Emil Thauvón. Aino ja Gustav saivat kaksi tytärtä: Pudasjärvellä syntynyt Maret Suits-Elson (Anna Liisa Margareta, 1914-1956) ja Tartossa syntynyt Eva Helga Emilia Kangro o.s. Suits (1924-1999). 

Helga Suits-Kangro on kuvannut kirjoissaan vanhempiensa elämää. Vuonna 1964 julkaistiin hänen esikoisteoksensa Gustav Suitsu noorus, joka kertoo Helgan isän nuoruudesta ja vuonna 1987 Lundissa julkaistiin Aino ja Gustavi lugu, johon on koottu Aino ja Gustav Suitsin kirjeenvaihtoa.

Gustav Suits kuului uusromanttisen Noor-Eesti-ryhmän johtajiin (Nuori Viro kansallisliike). Hän opiskeli Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja eurooppalaista kirjallisuutta maanpaossa ollessaan vuodesta 1905 lähtien ja toimitti Noor-Eestin julkaisuja Suomesta käsin.

Suitsin perhe muutti asumaan Viroon olojen siellä vakiinnuttua vuonna 1924. Kirjallisuudenhistorian tohtori Gustav Suits toimi Tarton yliopistossa ylimääräisenä professorina vuodesta 1924 alkaen ja varsinaisena professorina vuodet 1931–1944. Vuonna 1944 Viro muuttui neuvostotasavallaksi ja Suitsin perhe joutui pakenemaan Ruotsiin. Gustav Suits kuoli Tukholmassa 1956.

Tarton yliopistoon suomen kielen lehtori

Tartu Ülikool, Tarton yliopisto, perustettiin vuonna 1632 Ruotsin kuninkaan Kustaa II toimesta ja se on Viron vanhin yliopisto. Yliopiston alkuaikoina opetuskielenä oli latina ja Venäjän vallan aikana yliopiston toiminta loppui. 1800-luvun alussa opetus alkoi jälleen Aleksanteri I toimesta, koska Venäjällä tarvittiin akateemisesti koulutettuja rakentamaan ja kehittämään venäläistä yhteiskuntaa. Yliopistossa toiminta vaikeutui Nikolai I:n aikana, venäjän kieli tuli vähitellen opetuskieleksi ja opettajien oli oltava venäjänkielisiä. 

Viron vapaussodan (1918-1920) aikana vuonna 1919 Tarton yliopisto julistettiin vironkieliseksi. Omasta sivistyneistöstä ei riittänyt ammattitaitoisia henkilöitä opetustehtäviin ja katse hakeutui ulkomaille mm. Suomeen. Vuosien 1920- ja 1930-luvuilla kaiken kaikkiaan Tarton yliopistossa työskenteli 11 suomalaista yliopisto-opettajaa. Yksi näistä oli Suomessa syntynyt Aino Suits o.s. Thauvón.

Yliopistossa oli aikaisemmin ollut yhdistettynä viron ja suomen lehtorin virka, viron kielen oppimateriaalit olivat pääsääntöisesti suomenkielisiä ja viron opiskelijoiden opintovaatimuksiin kuului suomen kieli. Vuonna 1919 suomen kielen lehtorin virka perustettiin ja ensimmäiseksi lehtoriksi valittiin Helsingin yliopistossa opiskellut Hilja Kettunen (1888-1981, o.s. Sevón, suom. Tulo), Tarton yliopiston itämerensuomalaisten kielten professori Lauri Kettusen puoliso. 

Opettajana Tarton yliopistossa 

Vuonna 1924 Hilja Kettunen puolisoineen muutti Suomeen ja hänen seuraajakseen suomen kielen lehtoriksi valittiin kirjailija ja kääntäjä Aino Suits, kirjallisuudentutkija Gustav Suitsin puoliso. 

Hilja Kettunen oli laatinut kaksivuotisen suomen kielen opintojen opetussuunnitelman. Aino Suits jatkoi edeltäjänsä opetussuunnitelmaa mutta lisäsi merkittävästi suomalaisen kirjallisuuden osuutta. Aino Suits piti myös erillisiä luentosarjoja, joissa hän perehdytti opiskelijat suomalaisen kirjallisuuden kansallisromantiikkaan, realismiin ja kansalliseen uusromantiikkaan sekä uudempaan suomenkieliseen kirjallisuuteen sekä perusti lausuntakuoron. 1930-luvulla Aino Suits järjesti puhetekniikan harjoituskursseja, joissa opittiin harjoittamaan ääntämistä ja lausuntaa. Hän myös opetti ruotsia. 

Aino kutsui oppilaita kotiinsa, jossa he saivat tutustua lähemmin vieraileviin suomalaisiin kirjailijoihin ja taiteilijoihin. Hän auttoi opiskelijoita kesäloman vietossa Suomessa ja lahjoitti teatterilippuja. Itse hän vietti kesälomansa kotimaassaan ja perehtyi sen hetkiseen kirjallisuuteen. 

Aino Suitsin paettua sodan jaloista Ruotsiin suomen kielen opetus jatkui neuvostoaikaisessa Tarton yliopistossa virolaisten opettajien toimesta. Seuraava suomalainen suomen kielen opettaja aloitti opetuksen Tarton yliopistossa vasta vuonna 1989.

Kulttuurivaikuttaja Suomessa ja Virossa

Vuonna 1906 perustettiin Suomalais-Virolainen liitto, jonka tehtävänä oli Suomen yleisen mielipiteen muokkaaminen virolaismyönteiseksi. Liiton hallituksessa vaikutti myös Aino Suits. 

Virolaisesta ja suomalaisesta kirjallisuudesta hän piti myös runsaasti esitelmiä eri yhdistysten kokouksissa varsinkin 1930-luvulla. Suomen Yleisradiossa vuonna 1930 hän luennoi tunnin ajan nykyaikaisista suomalaisista lyyrikoista ja vuonna 1936 piti esitelmän A. H. Tammsaaresta ihmisenä ja kirjailijana.

Hän julkaisi sekä Viron että Suomen sanoma- ja aikakauslehdissä kirjallisuutta ja taidetta käsitteleviä artikkeleja mm. kirjailijoiden äänenkannattajassa Loomingissa ja Kansanvalistus ja Kirjastolehdessä vuonna 1936, jossa hän kuvasi Viron kirjan ja sen 400-vuotismuiston johdosta vietettyä riemuvuotta. 

Aino Suits oli vaikuttamassa monipuolisesti myös Tarton kulttuurielämässä. Hän oli Vanemuine-teatterin toimikunnan jäsen ja Tartu Draamateatri Seltsin (Tarton draamateatteriseura) perustaja ja puheenjohtaja sekä toimi saman seuran perustaman teatteristudion johtajana, puhe- ja näyttelytekniikan opettajana, kääntäjänä sekä ohjaajana.

Eino Leinon vierailu Viroon ja ystävyys

1920-luvun alussa Aino ja Gustav Suitsin ystäväpiiriin kuului myös tuottelias ja rakastettu kirjailija Eino Leino (1878-1926), joka asui jonkin aikaa Suitsien luona Helsingissä. Leino ei ollut enää elämänsä vireessä täytettyään 40 vuotta. Hänellä oli taloudellisia vaikeuksia, alkoholiongelma, heikentynyt terveys, mielenterveyshuolia, naishuolia L. Onervan ja Aino Kallaksen kanssa ja monen muunkin kanssa, stipendianomuksen hylättiin jne.

Eino Leino kävi kulttuurimatkalla Virossa, jonka vierailun Aino organisoi keväällä 1921. Virossa Leinoa luettiin ja häntä oli kutsuttu vierailulle useaan otteeseen. Nyt se vihdoin toteutui ja Leinon Viron-matkasta kirjoitti Aino Suits muistelmissaan ”Tuntemani Eino Leino kärsivä ihminen”. Aino tunsi Leinon ja pelkäsi jo etukäteen mahdollisia vastoinkäymisiä. Ainon ansiosta Leinolle myönnettiin passi ja hän oli itse lupautunut huolehtimaan runoilijasta.

Leino taisi yllättyä, koska hän oli Virossa Runoilija suurella R-kirjaimella. Missä tahansa hän liikkui, kuulijoita ja ihailijoita riitti. Osa kuuntelijoista osasi ulkoa hänen runojaan. Tarton yliopistossa Leino esiintyi myös. Tartoon oli rakastunut Aino Kallas pyytänyt Leinoa seurakseen. Myös Aino Suits ihastui runoilijaan, sen voi lukea Hannu Mäkelän teoksesta.

Ei sujunut Leinon vierailu kuin Strömsössä. Hän nimittäin aikoi jäädä Viroon pysyvästi. Häntä rakastettiin ja kunnioitettiin täällä, toisin oli kotimaassaan Suomessa. Leino kirjoitti Viron presidentille Konstantin Pätsille ja kertoi muuttohaaveistaan. Myös kansalaisuudestaan hän halusi luopua ja kertoi sen kirjeitse K. J. Ståhlbergille. Vastauksia ei edellä mainituilta tullut. 

Vierailun jälkeen vuonna 1921 Eino Leino asui Suitsien asunnossa Helsingissä. Leino oli ollut vierailulla professori Taavi Laitisen luona ja siellä hän oli kosinut Laitisen veljentytärtä Hanna Laitista, joka oli vastannut kosintaan myönteisesti. Ei saaneet tuttavat L. Onerva ja Aino Leinoa perumaan kosintaa ja avioliitto solmittiin Munkkiniemessä, kesti vain käytännössä muutaman päivän. Leino muutti jälleen Ainon hoiviin ja henkisesti heikko Hanna tuli perässä. Hanna epäili Ainon aikovan jopa myrkyttää tämän. Lopulta Hannan ja Leinon tiet erkanivat keväällä 1922, mutta naimisissa he olivat Leinon kuolemaan asti.

Suitsin perhe ei hylännyt Leinoa, joka vieraili myös kesällä 1923 heidän kanssaan Viitasaarella.

Maanpakoon Ruotsiin

Vuoden 1941 kesän Tarton pommituksissa tuhoutui Gustav ja Aino Suitsin koti, heidän arkistonsa ja kirjastonsa. Vuoden 1944 keväällä Aino Suits pakeni tyttärensä Helgan kanssa Suomeen ja sieltä Ruotsiin, jonne Gustav Suits oli jo aikaisemmin päässyt pakoon. Perhe asettui Tukholmaan, jossa Gustav Suits työskenteli Nobel-instituutin kustantamossa. Hän myös kirjoitti suurimman osan runoistaan juuri maanpaossa Ruotsissa. 

Aino Suits kuoli Göteborgissa vuonna 1969. Hänet on haudattu Tukholmaan Skogskyrkogårdeniin Gamla Enskeden kaupunginosaan yhdessä puolisonsa Gustavin ja heidän tyttärensä Anna-Lisa Suits-Elson kanssa.

Aino Thauvón-Suitsin arkisto (1913–1969) on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Julkaisuja

Nimellä Aino Suits: 

Lönnrot’i ja Faehlmann’i kokkupuuteid ja ühiseid harrastusi. ”Postmehe” trükk 1931.

Nimellä Aino Thauvón-Suits:

Tuntemani Eino Leino – kärsivä ihminen. WSOY 1958.

Gustav Suitsu noorus: kirjade, luuletuste ja mälestuste põhjal. 2. painos Olion, Tallinn 1997.

Nimellä Emilia Tavia:

Friedebert Tuglas: Vilkkuva tuli: Novelleja. Viron kielestä suomentanut Emilia Tavia. Otava 1911.