Hanna Lönnrot syntyi Maaningalla 1904. Hänen isänsä oli insinööri Oscar Lönnrot ja äitinsä Hilda Julkunen. Hanna Lönnrot pääsi ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta tyttökoulusta 1922. Vuonna 1929 hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon ja samana vuonna hänet nimitettiin valtioneuvoston kanslian kirjaajaksi. Ura eteni 1953 nuoremmaksi hallitussihteeriksi.

Hanna Lönnrot oli monipuolinen ja aktiivinen järjestöihminen. Hän ehti toimia Kristillisen Ylioppilasliiton naissihteerinä 1933–1938 ja hallituksen jäsenenä 1938–1946. Suomen Valkonauhaliiton jäseneksi hän tuli 1928 ja oli liittohallituksen jäsen vuodesta 1935 lähtien.

Hanna Lönnrot vaikutti laajasti diakoniakentässä. Hän oli Helsingin Diakonissalaitoksen varapuheenjohtajana 1945–1960 ja sittemmin hallintoneuvoston jäsenenä sekä Pitäjänmäen lastenkodin johtokunnan varapuheenjohtaja vuodesta 1945.

Kaisa Kallion Kansalaislahjasäätiöön Kaisa Kallio kutsui Hanna Lönnrotin heti säätiön perustamisesta alkaen ja hän oli myös Kyösti Kallion patsastoimikunnassa ja sittemmin Kyösti Kallion rahaston hoitokunnassa. Luottamustehtäviä tarjottiin myös Naisjuristit ry:stä ja Hanna olikin yhdistyksen puheenjohtajana 1957–1958. Hanna Lönnrot oli vuodesta 1961 Helsingin Vanhainsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistys ylläpitää Patolan vanhainkotia.

Hannan kristillinen elämänkatsomus ja ammattitaito avasivat hänelle luottamustehtäviä myös Helsingin Raamattukoulussa, Kansan Raamattuseurasäätiössä sekä Vivamosäätiössä.

Hanna Lönnrot sai kanslianeuvoksen arvonimen 1967 ensimmäisenä naisena Suomessa. Hän palveli valtioneuvostoa 38 vuoden ajan. Hän kertoi Valkonauha-lehdessä julkaistussa haastattelussa mieleenpainuvimpia muistoja virkauraltaan: “Talvisotaa edeltänyt, ns. YH:n aika ja päivä, jolloin saimme sodanjulistuksen. Sitten välirauha, tuona maaliskuun päivänä 1940. Silloinhan kaikkien tuntema tuska purkaantui yhteiseen, estottomaan itkuun.”

Kun Hanna Lönnrotilta kysyttiin, kuka henkilö oli tehnyt häneen suurimman vaikutuksen, hän vastasi: “Panisin aivan ensi sijalle älykkään, vaatimattoman, itsensä kokonaan alttiiksi panneen Risto Rytin. Hänen saamaansa “palkkaan” viitaten professori Lauri Puntila sanoi muistopuheessaan Tuomiokirkossa: “Jos on rikos rakastaa maataan enemmän kuin itseään, niin totisesti tämä mies oli rikollinen.” Tähän voin kiteyttää omankin sanottavani suurmiehestä.”

Presidentti Kekkosen muotokuvan 1958 maalannut taidemaalari Tapani Raittila muistelee Hanna Lönnrotia Antiikki-lehden artikkelissa Kekkonen shaketissa (numero 1/2005): ”Muotokuvan tilaaja oli valtioneuvosto, jolla oli omat perinteiset vaatimuksensa. Lopulta valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Hanna Lönnrot, joka tunnettiin hyvästä ja selkeästä ilmaisukyvystään, ilmoitti presidentille suoraan valtioneuvoston määräyksen asuasiassa. Kun Kekkonen sitten tuli istuntoon [muotokuvan maalausistunto] shakettiin eli päivätilaisuuksiin tarkoitettuun juhlapukuun pukeutuneena, hän vain murahti, että ”naiset määräsivät näin”.”

Liiton toiminnassa Hanna Lönnrotin kausi näyttäytyy uudistuvan valkonauhatyön ja vahvaan kristillis-sosiaaliseen auttamiseen keskittyvänä aikana. Hän tiesi, miten perustetaan laitoksia ja hoitopaikkoja, ja tuona aikana aloitettiin Helsingissä Valkonauhakodin toiminta jo pari vuotta ennen Hannan kautta vuokratiloissa, mutta pian Hannan tultua puheenjohtajaksi rohkaistuttiin ottamaan lainaa ja ostettiin oma huoneisto Snellmaninkadulta Valkonauhakotia varten.

Hannan kaudella kansainvälinen toiminta vilkastui ja eräänlainen huippukokemus oli 1970 järjestetty Pohjoismainen valkonauhakokous. Suomen Valkonauhaliitto sai järjestelyistä hyvän arvosanan ja liiton kielitaitoista, lämminhenkistä puheenjohtajaa kiitettiin.

Hanna Lönnrotissa nähtiin taitava ja monipuolinen virkanainen, mutta ehkä vielä sitäkin tärkeämpänä nähtiin hänen lämmin persoonansa. Hänen sanottiin olleen aina valmis auttamaan ja pysähtymään lähimmäisen vierelle riippumatta siitä, kuka tai millaisessa yhteiskunnallisessa asemassa tuo kohdalle satutettu lähimmäinen oli. Hanna Lönnrot kuoli vakavaan sairauteen 1972.