Kun opettaja Maija Vuollo-Oilinki valittiin Utajärven kunnanvaltuustoon, hän päätti, ettei tyydy kahvinkantajan rooliin. Päätös kantoi hänet sekä kunnan- että kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi.

Vanhemmat Amerikan kävijöitä

Maija Vuollo-Oilinki syntyi Muoniossa 11-lapsiseen perheeseen. Hänen vanhempansa Ellen ja Herman Vuollo olivat solmineet avioliiton Minnesotassa Minneapolisin kaupungissa, jonne Herman oli matkustanut kaivostöihin ja jonne myös 18-vuotias Ellen, heti kun oli saanut matkalipun sulhaseltaan, oli lähtenyt kotoaan Pallasjärven rannalta. Kaikki sujui hyvin, mutta vuosien mittaan Herman alkoi kärsiä kaivospölystä. Paluu Suomeen tuntui järkevältä vaihtoehdolta, vaikka Ellenkin oli luonut itselleen työpaikan perustamalla ruokalan perheettömille kaivosmiehille.

Suomeen palattuaan Ellen ja Herman hankkivat Kittilästä Karila-nimisen tilan, jota asettuivat hoitamaan. Ellen tapasi kertoa lapsilleen elämästään Minnesotassa, ja lapset aina ihmettelivät, miksi äiti ja isä olivat tulleet takaisin maasta, missä sai syödä rusinapullaa vaikka joka päivä. Maijalla oli iso- ja pikkuveljiä, joten hän oppi pitämään omatoimisesti puoliaan ja kuittaamaan kiusoittelut huumorilla.

Työ vei Utajärvelle

Maija Vuollo-Oilinki kävi Kittilän kunnallisen keskikoulun. Koulumenestys oli kiitettävä ja matematiikka lempiaine, mutta lukiota paikkakunnalla ei ollut. Haaveet matematiikanopettajan urasta jäivät.  Keskikoulun jälkeen hän suuntasi saamansa stipendin turvin Kangasalan emäntäkouluun. Sieltä opintie jatkui Järvenpään kotitalousopettajaopiston puutarhalinjalle, josta hän valmistui.

Järvenpään kotitalousopettajaopisto säilyi Maija Vuollo-Oilingin mielessä esimerkillisenä opinahjona. Erityisesti sen johtajaa, kouluneuvos Anni Voipiota, joka oli erinomainen opettaja mutta ennen kaikkea kasvattaja, hän muisteli suurella kunnioituksella. Rikkaudeksi jäivät myös opiskeluaikana syntyneet ystävyyssuhteet, joita tytöt vaalivat koko elinikänsä säännöllisillä tapaamisilla.

Suoritettuaan Limingassa opetusharjoittelun Maija Vuollo-Oilinki tuli Utajärvelle Talousseuran kotitalousneuvojaksi. Työn avulla hän tutustui paikalliseen väestöön, ja se lisääntyi kansanhuollon sihteerin ja myöhemmin johtajan tehtävissä.

Puoliso vanhasta Oilingista

Pysyvästi Maija Vuollo-Oilingista tuli utajärvinen, kun hän 1941 avioitui maanviljelijä, myöhemmin metsätyönjohtaja, Otto Oilingin kanssa. Käydessään ensimmäistä kertaa kotitalousneuvojana Juho ja Liisa Oilingin tilalla hän ihasteli talon komeita poikia, joita oli kaikkiaan seitsemän mutta vain yksi tytär. Vanhasta maalaistalosta Oulujoen törmällä Utajärven Niskankylässä muodostuikin paikka, missä veljekset vaimoineen ja lapsineen tapasivat toisensa ja vanhempansa eli vanhaäidin ja vanhaisän.  Oulujoen valjastaminen tuhosi kuitenkin vanhan Oilingin, sillä vesi nostettiin törmän yli pirtin nurkkaan asti.

Avioiduttuaan Maija Vuollo-Oilingista tuli myös Utajärven kirkonkylässä, Oulujoen varressa olevan Sipola-tilan emäntä, jonka Otto-puoliso oli jo poikamiehenä hankkinut. Sipola pysyikin heidän kotinaan koko elinajan. Siellä varttuivat myös heidän neljä tytärtään.

Opettajaksi kansalaiskouluun

Kansanhuoltotyön jälkeen Maija Vuollo-Oilinki siirtyi opetustehtäviin. Aluksi hän toimi kansakoulunopettajana kirkonkylää lähellä olevilla sivukyläkouluilla. Työmatkat  taittuivat kirkolta keväisin ja syksyisin polkupyörällä,  talvikeleillä reellä ajaen. Kansanhuolto- ja syrjäkylien koulutyötä Maija Vuollo-Oilinki pitikin kunnalliselämään kypsymisensä aikana. Ihmistuntemus laajeni ja samalla oppi katsomaan objektiivisesti kuntalaisten tarpeita.

Lopullinen työsarka Maija Vuollo-Oilingille tuli kansalaiskoulusta, jonka opettajaksi hän pätevöityi jatko-opinnoin. Hän piti opetustyöstä, mistä todistaa se, että entiset kollegat ja oppilaat kävivät vielä eläkkeelle jäämisen jälkeen Sipolassa häntä tervehtimässä ja muistelemassa.

Jo nuorena kunnanvaltuustoon

Ansiotyön rinnalle Maija Vuollo-Oilingille tuli pian kunnallispolitiikka, joka vei nuoren emännän, äidin ja opettajan monenlaisiin tehtäviin. Kunnanvaltuustoon hänet valittiin maalaisliiton edustajana vuonna 1948, 30-vuotiaana. Valinta oli yhdestä äänestä kiinni, ja sen kävi viime minuuteilla antamassa hyvä opettajaystävä. Yhtäjaksoisesti valtuustotyö jatkui 21 vuotta.

Maalaisliiton kokouksissa käydessään Maija Vuollo-Oilinki kertoi heti alussa päättäneensä, ettei hän tyydy pelkkään kahvinkaatajan asemaan. Kun hän paneutui määrätietoisesti asioihin, hänelle uskottiin useita luottamustoimia, joista tärkeimpinä sosiaali- ja kansakoululautakunnan sekä vanhainkodin johtokunnan jäsenyys.

Rohkeasti hän meni sosiaalisihteerin kanssa vaikeillekin huoltokäynneille. Kun hänen vastuulleen tuli sosiaalilautakunnan ja vanhainkodin johtokunnan puheenjohtajuus, hänen oli otettava käyttöön kaksiosainen sukunimi, sillä samassa kirkonkylässä oli kolme kälyä, joiden nimi oli Maija Oilinki.

Utajärvi nousi otsikoihin

Alkuvuonna 1959 Utajärvi nousi otsikoihin uutisella, jossa kerrottiin, että kunta oli valinnut ainoan naisvaltuutettunsa, Maija Vuollo-Oilingin, valtuuston puheenjohtajaksi. Valintaa pidettiin ainutlaatuisena ja vapaamielisyyden osoituksena.  Valtuuston miehet selittivät ennakkoluulotonta valintaansa valtuuston miehisyydellä. Koska miehiä oli 22, oli yhtä monta mieltäkin, joten ei auttanut muu kuin valita ainoa nainen. Toki he luottivat rouva puheenjohtajansa ammattimaiseen osaamiseen, kunnallispoliittiseen kokemukseen ja pitäjän tuntemiseen syrjäkolkkia myöten.

Itse rouva puheenjohtaja ihmetteli, miten iso uutinen asiasta tuli. Häntä haastateltiin pääkaupungin sanomalehtiä ja kuvalehtiä myöten kuin ulkomaan elävää. Hänet kutsuttiin jopa televisioon. Siellä, studiovuoroa odottaessaan hän kohtasi toisen odottajan, Lasse Liemolan, jonka kanssa ehti aloittaa kasvihuone- ja puutarhanhoitokeskustelun ennen heidän omia esiintymisiään.

Naiset kunnallispolitiikkaan!

Maija Vuollo-Oilinki ihmetteli aina naisten vähäistä osallistumista kunnalliseen elämään. Toki hän ymmärsi, että perheenäidin on vaikea irrottautua kotoa – hänen laillaan kodin ulkopuolella työssä käyvälle se on ollut  helpompaa. Sen sijaan sitä, ettei nainen ymmärrä yhteisiä asioita, hän ei allekirjoittanut, vaan painotti, että naisten on ensin ajateltava, vasta sitten puhuttava. Ohjeeksi kunnallispolitiikkaan lähteville hän sanoi, että asioihin on perehdyttävä. Ei voi sanoa, että ”olen kuullut näin kerrottavan”, vaan on tutkittava kunnallislakia, asetuksia ja ohjeita. Ei voi myöskään lähteä siitä, että jokin asia on enemmän miesten kuin naisten maailmaa.

Rouva puheenjohtaja kiitti myös valtuuston tasa-arvosta kiinni pitäviä miehiä siitä, ettei hänelle koskaan sanottu, että se on vain ”akkain puhetta”. Eikä tosin olisi ollut syytäkään, sillä jakkupuvussa, sileässä nutturakampauksessa ja tiukassa asiallisuudessa pysyvää puheenjohtajaa oli vaikea aliarvioida.

Seurakuntatyötä 27 vuotta

Utajärvi koki Maija Vuollo-Oilingin valtuustokauden aikana melkoisen taloudellisen kehityksen, kun kunnan alueelle rakennettiin kaksi voimalaitosta. Niiden myötä saatiin paljon hyvää, mutta myös kielteistä: rakentaminen jätti maisemaan rujot arvet. Puutarha-alan koulutuksen saaneen puheenjohtajan esteettiset arvot oli kuopattu.

Jos kunnalliselämässä Maija Vuollo-Oilingin sydäntä lähinnä olivat sosiaali- ja kouluasiat, läheisiksi tulivat myös seurakunnan luottamustoimet. Hänet valittiin Utajärven kirkkovaltuustoon – ainoana naisena sinnekin – ja yksimielisesti myös kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi, kun se tuli maallikoille mahdolliseksi.

Valtuustokauden alku osui aikaan, jolloin seurakuntatyön voimakas kehittäminen alkoi. Kirkko ja pappila vaativat isot korjaukset, oli rakennettava seurakuntatalo ja kanttorila.

Kirkkovaltuustosta muodostui Maija Vuollo-Oilingille yhtäjaksoinen, 27 vuoden pesti. Vaikka hän kuului kodin peruja rauhanyhdistykseen, seurakunnan luottamuselimissä ei esiintynyt kitkaa. Hänen mukaansa hallinnossa oli ajateltava koko seurakunnan parasta.

Vuoden 1984 lopulla Maija Vuollo-Oilingille luovutettiin tasavallan presidentin avoin kirje seurakuntaneuvoksen nimen ja arvon myöntämisestä.

Perheen tuki tärkeää

Miten kuuden hengen perheenäiti sai kaiken edellä kerrotun sidotuksi yhteen perhe-elämän kanssa? Toki se vaati suunnittelua, ja kotiapulainen oli välttämätön. Karjasta luovuttiin, mutta niin tekivät monet muutkin maatilat. Aviopuolison myötämielinen suhtautuminen ja kotona olo antoivat vapautta yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Koulutyötä pystyi kiireisimpinä puheenjohtajuusvuosina keventämään vähentämällä oppitunteja.

Lapset tottuivat äidin menemisiin jopa niin, että kun puhelimessa kysyttiin äitiä, he vilkaisivat ympärilleen ja ilmoittivat, että äiti on kokouksessa. Näin teki myös kerran lapsista nuorin opitun mallin mukaan ja sanoi äidin Kittilästä soittavalle sisarelle, että äiti on kokouksessa. Sattui vain olemaan sunnuntaiaamu.

Kyllä lapset kotona politiikkaa kuulivat, sillä pirttiin istahti aina joku asioihin kantaa ottamaan. Oli kuitenkin alue, johon kotioloissa ei puututtu: sosiaaliasiat. Niistä äiti ehdottomasti vaikeni, ja niihin liittyvät puhelut hän kävi suljetun oven takana – eikä välikamariin ollut silloin menemistä.

Kunnallislaki iltalukemisena

Kun perheeseen hankittiin kuplamallinen Volkswagen, teki koko perhe, isä, äiti ja neljä lasta, sillä pitkiä matkoja Jäämerelle asti. Etelä-Suomea kierrettiin Turkua myöten. Lasten mukaan äiti piti autoilusta, ja hänet sai helposti houkuteltua huviajelulle tai pienille asioille Ouluun. Äiti lauloi ajaessaan virsiä, ja väliin lapsikatras piti tarpeellisena seurata soratien liikennettä.

Lasten iän karttuessa kotityöt jäivät osittain heidän vastuulleen varsinkin kesäisin, kun opettajaäiti valmisteli kokouksia kunnantalolla. Silloin neljän tyttären voimin hoidettiin siivouspäivät, pyykit ja leipomiset. Aikataulu oli sen verran vapaa ja kontrolloimaton, että saunarantaan ehti uimaan. Kaikista lapsista tulikin hyvin uimataitoisia. Toinen lasten yhteinen harrastus oli kaunokirjallisuuden lukeminen. Kirjoja lainattiin, mutta niitä saivat lapset myös toiveidensa mukaan ostaa. Suostuipa äiti tilaamaan Parnasso-lehdenkin avartamaan kirjallisuuden maailmaa. Lasten mukaan äiti itse luki ahkerimmin sanomalehtiä, kunnallislakia ja Raamattua. Nämä lukutottumukset säilyivät Maija Vuollo-Oilingilla niin pitkälle kuin voimia riitti.