• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki

Tellervo Siikanen, lastentarhanopettaja, urhea sairauksien tuttava

naisten-aani-logo-t

suomi100_94x71


Telle ja Unton neuloma valkoinen pipo

Telle poikansa Ollin kanssa

Telle ja IPad, täyttä elämää loppuun asti

Sukunimi

Siikanen o.s. Lakkapää

Etunimi

Martta Tellervo

Synnyinvuosi

1943

Synnyinpaikka

Ylitornio

Kuolinvuosi

2019

Kuolinpaikka

Lahti

Tutustuin Tellervoon, jota aina kutsuttiin Telleksi, Suomalaisen Naisliiton Lahden osastossa.  Hän oli joutunut jäämään varhaisessa vaiheessa ennenaikaiselle eläkkeelle lastentarhan johtajan tehtävästä, joten aikaa ja energiaakin jäi erilaisille harrastuksille lasten jo lähdettyä kotoa, tosin sairaudet keskeyttivät ne moneen otteeseen.

Nuoruus Ylitorniolla  –  opiskelua Tampereella

Martta Tellervo Lakkapää syntyi Ylitorniolla Tornionjokilaaksossa 1943. Hänen äitinsä oli kansakoulunopettaja ja Telle aloitti koulun jo 6-vuotiaana. Keskikoulun hän suoritti kotipaikkakunnalla ja lukion Tornion yhteiskoulussa.

Telle tutustui Untoon, tulevaan mieheensä,  Ylitornion nuorisoseuran talon tansseissa.  Unton mielestä Telle oli hyvä tanssija ja muutenkin fiksu.  Niinpä tuttavuus muuttui vähitellen seurusteluksi.

Tellelle oli selvää, että hän haluaa työskennellä lasten parissa. Hän haki Tampereen lastentarhanopettajaseminaariin.  Hän joutui kuitenkin viettämään vuoden talouskoulussa, koska oli 6-vuotiaana koulun aloitettuaan liian nuori seminaariin. Seuraavan vuoden pääsykokeiden jälkeen hän oli erittäin epäileväinen mahdollisuuksistaan, kun kaikki toiset vaikuttivat niin taitavilta. Unto sattui ostamaan Aamulehden Oulun rautatieasemalta ja tuossa lehdessä oli lista sisäänpäässeistä ja Tellen nimi oli mukana. Untolla oli ilo ilmoittaa tulos Tellelle. Niin alkoi Untollekin tulla Tampere tutuksi.

Sulhaskokelas neuvoo pipon, kaulaliinan, lapaset ja sukat

Telle ei kuitenkaan liene ollut tunteistaan vielä niin varma, koska Unton pyydettyä häntä hiihtoretkelle Lappiin, Telle väisti kutsun sanomalla, ettei hänellä ole edes sopivaa villamyssyä. Unto meni siitä paikasta kauppaan, osti  valkoista villalankaa ja puikot ja neuloi pipon, kaulaliinan, lapaset ja sukat ja lähetti ne Tellelle postipakettina.  Sukan kantapäähän hän sanoi katsoneensa mallia toisesta sukasta ja päätelleensä mitä tuli tehdä. Siitäpä riemu repesi opiskelijatovereidenkin keskuudessa, Telle lähti hiihtämään ja heistä tuli pari.  Enhän minä mitään voinut jättää sattuman varaan, tuumaa Unto nyt.  

Rehtori ei myönnä naimalupaa

Lastentarhanopettajaopiskelijoiden piti pyytää seminaarin rehtorilta lupa mennä naimisiin. Telle ja Unto eivät lupaa saaneet, mutta järjestivät kuitenkin häät elokuun 1. vuonna 1964.  Kun rehtori huomasi Tellen nimen muuttuneen Siikaseksi, hän totesi: ”Ettepä malttaneet odottaa.”  Seurauksena oli muutaman arvosanan huonontuminen päättötodistuksessa.

Perhe muuttaa Saksaan,  takaisin Ouluun ja Lahteen

Unton valmistuttua yliopistosta jo 2-lapsinen perhe muutti pariksi vuodeksi Saksaan, mistä löytyi pysyvä työpaikka. Telle hoiti Leenaa ja Ullaa kotona ja siinä sivussa  naapurin poikiakin, tutustui helposti paikallisiin ihmisiin, olihan hän opiskellut koulussa saksaa.  Pian tuli Untolle kuitenkin kutsu Oulun yliopistosta opettajaksi arkkitehtiosastolla ja perhe palasi kotimaahan ja syntyi vielä poika, Olli. Lahdesta tuli kuitenkin perheen lopullinen kotipaikka ja koti rakennettiin keskelle kaupunkia järven rannalle Tellen löytämälle tontille Unton piirustuksin.   Vaikka muuttoja on monta, ei Tellellä ollut mitään vaikeutta saada koulutustaan vastaavaa työtä.

Parantumaton maksasairaus vaatii elinsiirron

Tellellä todettiin 1979 parantumaton maksasairaus, joka aiheutti mm. voimakasta kutinaa jalkapohjissa ja käsissä. Perhe asui siinä vaiheessa Oulussa ja  lääkärit lupasivat 10 vuotta elinaikaa. Vaivaa yritettiin hoitaa vaihtelevin menetelmin mutta huonoin tuloksin. Hän kävi kaikkien tuntemiensa kansanparantajien luona ja kokeili kasvisdiettiäkin. Se vain pahensi tilannetta.

Lahteen muuton jälkeen 1984 Telle siirtyi Phks:n lääkäreiden hoitoon, mutta kunnon apua ei löytynyt sieltäkään. Sitten perhe sai kuulla maksaspesialisti Höckerstedtistä, jonka vastaanotolle päästyään 1986 Telle vasta todella ymmärsi sairautensa vakavuuden ja vakuuttui elinsiirron välttämättömyydestä.

Tellestä tuli Suomen maksansiirtopotilas nro 43. Hän on pitänyt päiväkirjaa tuosta ajasta ja lainaan tähän lyhyitä otteita siitä:

1986  Höckerstedt puhuu sairaseläkkeelle siirtymisestä.  Tuntuu aika vieraalta mutta ymmärsin kyllä tilanteen vakavuuden.

1988-1989  työtä ja sairaslomia

5.9.1989 kunto huononi, tutkimuksiin Meilahteen, päätös siirrosta tehdään. Illalla Telle menee Munkkivuoren kirkkoon ja tapaa siellä Elisen, jota hän kutsuu myöhemmin enkelikseen: Tuli rauha! Elise käy Telleä katsomassa usein sairaalassa.

11.9. Psykologin tutkimuksiin, testataan muistia, tietoa, sorminäppäryyttä ja logiikkaa. Telle on kirjoittanut muistiin eri tehtävät.

13.9. HÄLYTYS PÄÄLLÄ, puhelin soi 12.40: Nyt on siirrännäinen löytynyt, ota tabletit, juo paljon vettä ja tule taksilla.

Pullat kohoamassa,  vieraita tulossa. Tavarat kassiin. Odotan vielä Ollin koulusta, Olli tuli 13.15. Taksi tuli. Hei, näkemiin! Automaatin kautta. Kaunis aurinkoinen sää. Olo rauhallinen.

Klo 14.40 Helsingissä, esivalmisteluja, klo 19 esilääkitys, klo 20 anestesia, klo 21 leikkaus aloitetaan. ”Tehkääpä tarkkaa työtä,” sanoin ennen nukahtamista.

14.9. Rouva Siikanen, leikkaus on ohi. Olette teho-osastolla, teillä on hengitysputki… Taivaan kiitos, minä olen hengissä! Kyllä nuo lääkärit ovat hommansa osaavia. Kiitos kaikille!

15.9.Unto tuo uuden elämän ruusun ja suukko otsalle tuntui ihanalta. Se on sittenkin rakkautta, kirjoittaa Telle. Tunne on mahtava kivuista huolimatta. Jo toisena päivä leikkauksen jälkeen on noustava sängyn laidalle istumaan. Onnistuin! Tuntuu jopa hyvältä! Happea on hengitettävä  naamarin kautta, muuten ei pärjää.  

17.9.Lapsetkin tulivat katsomaan.  Minua itketti. Tytöt voivat pahoin kun näkivät minut letkuissa, Olli oli kovin totisen näköinen.

Kaikki ei kuitenkaan mene hyvin, vaan tulee hylkimisreaktioita, haava tulehtuu, nousee kuume, sokeriarvot reistailevat, selkää särkee, voimattomuus valtaa ajoittain. Aina ei löydy osaavaa hoitajaa suonta löytämään tai muuten auttamaan. Kevytneulanäytteitä ja muitakin kokeita otetaan yhtenään.  Telle joutuu tarkkailemaan lääkkeiden antoa ja kokeiden ottoa suunnitelman mukaan.

23.9. kuudes päivä

Iltapäivällä kunnon ruokaa. Muistakaa purra hyvin, kehottaa hoitaja. Maistuipa tosi hyvältä.

20.9. Tänään on lupa lähteä kävelylle. Kukahan toisi aamutakin? Kirsi toi. Omahoitaja luki lehteä päiväsalissa.

21.9. Tosi huono yö. Myrkky kirvelee oikeassa kädessä. Ei auta piikki, ei mikään. Hoitajilla on kiire. Mitä varten? Kukaan ei ehdi teippaamaan letkuaukkoa, että pääsisin suihkuun. Ulla pelasti. Klo 17.20 taas putki tukossa. Tippa kenkkuilee vähän väliä.

Telle on kirjoittanut tunnollisesti kokonaisen paksun kirjan kokemuksistaan aina siirtoon Lahteen ja lopulta kotiin. Vasta tämän luettuani tajuan, millaisen taipaleen Telle joutui kulkemaan maksansiirron takia. Kunto heitteli. Varmaankin tänä päivänä tuo toimenpide onnistuu jo useimmiten vielä paremmin uusien oppien myötä.

Elämää sairauksien kanssa…

Vaikeudet eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Koko ajan oli oltava varovainen, syötävä lääkkeitä ja oltava lääkäreiden seurannassa. Silti sairaalakäyntejä oli lukemattomia. Mutta silloin kun Telle voi hyvin, hän eli täysillä. 

Siirrännäispotilaiden saama lääkitys ohensi ihoa ja kun Telle pihatöissä sai jalkaansa naarmun, jonka hoito epäonnistui, makasi sairaalassa monta kuukautta, eikä toivoa paranemisesta annettu. Jalka jouduttiin lopulta amputoimaan polven alapuolelta. Tulehduksista seurasi myös munuaisten toiminnan heikkeneminen ja maksasiirrekin  alkoi reistailla. Niinpä Telle sai proteesin lisäksi toisen maksan ja kolmannen munuaisen.

Suurienkaan leikkausten jälkeen Telle ei koskaan valittanut tuntemiaan kipuja, ei pelännyt niistä aiheutuvia seurauksia, vaan suhtautui aina positiivisesti tulevaisuuteen. Kun ihmettelin sitä hänelle, hän sanoi vain että hänellä on korkea kipukynnys!

… ja täyttä elämää sairauksista välittämättä…

Kotiin hankittiin porrashissi ja Tellelle auto invavarustein. Liikkeelle Telle halusi. Kuitenkin hän eräänä päivänä liukastui portaissa, löi päänsä ja sai vakavan aivoverenvuodon. Lähtö oli taas lähellä. Siitä toivuttiin taas kuntoutuksen avulla.   Lopulta siirrännäisen hylkimistä estävä lääke aiheutti syövän; sen lääkäritkin myönsivät.  Tämä syöpä viimein nujersi  urhean ystävämme 75-vuotiaana.

…eikä kuitenkaan itsesääliä tai vaivojen valittamista

Millaisen tehtävän Telle olikaan ottanut tähän maalliseen elämäänsä niin hän suoritti sen ällistyttävän tyynesti ja valittamatta. Hän jaksoi kiittää lääkäreitä ja hoitajia, vaikka heille sattui monia virheitäkin.  Telle opiskeli ja tutki sairauksiensa hoitoa, osasi neuvoa ja jopa vaatiakin lääkäreiltään asioita, joita nämä jo pitivät hänen kohdallaan turhina. Telle ei menettänyt toivoaan.  Vielä muutama päivä ennen kuolemaansa hän soitti iloisena: Nyt taas mahtuu proteesi pitkän aikaa turvonneena olleeseen tynkään, joten  hän voi alkaa kuntoutuksen monen viikon sängyssä olon jälkeen.

Minulla ei riitä sanat kuvaamaan Tellen uskomatonta  lannistumattomuutta.  Keskusteluissamme eivät hänen sairautensa olleet vallitsevina, tuskin niitä edes muistettiin.

Lapset rakastivat Telleä

Työkaverit kertovat, että lapset rakastivat Telleä. Hän oli helposti lähestyttävä, tavallinen, ei korostanut itseään. Hän oli yhteishenkeä luova  ja hyvä järjestyksen ylläpitäjä, hyvin pidetty esimies lastentarhassa.  Ollessaan perhepäivähoidon ohjaajana hän selviytyi taidolla erilaisten vanhempien kanssa. Työstä luopuminen oli Tellelle vaikeaa.

Monilahjainen, aktiivinen Telle

Telle oli erittäin taiteellinen. Hänen kotinsa oli aistikkaasti sisustettu, seinät täynnä tauluja, osa Unton maalaamiakin. Hän kävi konserteissa, teattereissa, näyttelyissä, seminaareissa ja luentotilaisuuksissa, lauloi Laulamattomien kuorossa, luki valtavasti ja seurasi politiikkaa ja oli ahkera keskustelija.  Kuntoutukset ja vesijumppa kuuluivat viikottaiseen ohjelmaan. Golfia hän pelasi niin kauan kuin molemmat jalat olivat tallella.  Hän oli myös taitava ompelija, mutta ehti myös tehdä ristisanatehtäviä ja pelata pasianssia viime aikoina, kun liikunta oli jo vaikeaa.

Telle oli aktiivinen yhdistysihminen. Hän ei luopunut Suomalaisen Naisliiton jäsenyydestäkään, vaikka monet leikkaukset verottivat voimia. Monet hauskat ja opettavaiset retket teimme porukalla sekä Lahteen, ympäristökuntiin että Helsingin MC-seminaareihin ja koulutuspäiville. Olimme kuin yhtä suurta perhettä niin kauan kuin jaksoimme.

Telle oli  myös hyvä  kokki ja leipuri. Hänet nimitettiin Finlandia-talossa rotissööriksi samassa tilaisuudessa mm. Helsingin pormestari Eva-Riitta Siitosen ja presidentti Martti Ahtisaaren kanssa vuonna 2000.

Tellellä oli harvinaisen positiivinen elämänasenne. Hän oli erittäin toimelias, aikaansaava ja iloinen luonne. Telle auttoi, tuki ja lohdutti  lähimmäisiään heidän hädässään ja ongelmissaan. Hän on hyvä ja rakas ystävä monelle.

Näiden sairauksien kanssa olisi voinut elää toisenkinlaisen elämän. Olisi voinut surra ja valittaa osaansa ja käpertyä kotiin ja elämä olisi jäänyt elämättä. Telle päätti elää ja eli rikkaan elämän.

Odotetut lapsenlapset

Telle sai neljä lastenlasta, joita jokaista hän odotti innolla. Usein tuntui, että tuo odottaminen sai hänet ponnistamaan taas ylös jostain odottamattomasta sairaskohtauksesta tai leikkauksesta. Heille kaikille Mimmalla, joksi lapsenlapset hänet nimittivät,  riitti ideoita ja energiaa sekä kärsivällisyyttä pelata, puuhastella ja leikkiä tai tehdä erilaisia askareita väsymättä. Kolme heistä asui ulkomailla, joten heidän tulonsa Lahteen pidemmäksi ajaksi oli aina juhlaa. Telle jaksoi vierailla heidän luonaan Saksassakin, tosin Hondurasiin toisen tyttären luokse matkasi vain Unto yksin.

Ystävästä luopuminen

Perhe menetti Mimman, me muut menetimme rakkaan ystävän,  rehdin ja suoraselkäisen Tellen, joka elämäntavallaan opetti meitä paljon ja jätti meihin ikuisen jäljen.

Telle oli pyytänyt meitä saattajia tuomaan yhden vaaleanpunaisen ruusun. Niitä oli kaksi valtavaa maljaa aivan täynnä. Ja me lauloimme Tellen iltarukouksen jälkeen: Päivä vain ja hetki kerrallansa, hänen lempivirtensä. 

Kirjoittaja

Tuulikki Ritvanen

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Naisliitto, Naisten Ääni, Työelämä, Yhdistyksissä luodaan hyvinvointia

footer-logo2

Suomalainen Naisliitto ry Aurorankatu 17 a 11 00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

 

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni -artikkelitietokannan rekisterinpitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT