• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Sanni rakkaassa siirtolapuutarhassaan. Kuva Yle/Jari Vesa 2012

Tornion joulupolun äiti vuonna 2013

Sukunimi:
Pajari-Sariola

Etunimi:
Sanni

Elinaika:
1943-2017

Kuolinpaikka:
Tornio

Sanni tuli Tornion kirjastonhoitajaksi 1971. Kirjasto sijaitsi tuolloin Länsirannan Pienteollisuustalossa Karkiaisen leipomon yläpuolella. Pikkukaupungin kirjastossa oli lämmin tunnelma. Koska henkilökuntaa oli alkuun vain kaksi työntekijää, itse tulin pari vuotta myöhemmin kolmanneksi, kaikki tekivät yhdessä kaikkia töitä. Pääkirjaston lisäksi oli kaksi sivukirjastoa ja kaksi laitoskirjastoa. Kuntaliitos 1973 toi lisää toimintaa, sivukirjastoja oli kuusi, laitoskirjastoja kolme ja kirjastoauto syrjäkyliä varten. Byrokratia lisääntyi ja Sanni joutui vähitellen luopumaan arkipäivän asiakaspalvelusta.

Kirjaston tila kävi ahtaaksi, mutta  pitkän odotuksen jälkeen 1985 valmistui kirjastolle sitä varten suunniteltu talo Rajakartanoon. Henkilökunta moninkertaistui ja Sanni joutui yhä syvemmälle hallinnon ja johtamisen syövereihin. Siis aivan muuhun työhön, kuin mihin hän oli Tornioon tullut! Johtajan työ on yksinäistä puurtamista, mikä ei useinkaan näy ulospäin.

Sannilla oli laaja-alainen kuva kirjaston tehtävistä. Lapset olivat aina lähellä hänen sydäntään. Konkreettisena osoituksena siitä oli hänen ideansa järjestää Torniossa lapsille joulupolku Seurasaaren mallin mukaan. Tapahtumassa on mukana monia toimijoita ja vapaaehtoisia eikä kenellekään makseta mitään. Lapsille kaikki on ilmaista – ainoat lantit voi antaa tiernapojille. Vuoden 2017 joulupolulla muistimme erityisesti Sannia.

Ison yksikön hallinnointi ja johtaminen vaativat vastapainoksi muunlaista toimintaa. Sanni latasi akkujaan luonnossa. Marjojen ja sienten poimiminen, lintujen tarkkailu sekä palstaviljely Näränperässä olivat hänen henkireikiään. Myöhempinä vuosina hän sai nauttia omasta siirtolapuutarhamökistään ja pihastaan Kivirannan Kaakkurissa. Sanni teki pitkään työtä siirtolapuutarhan saamiseksi Tornioon.

Pitkän yhteisen työtoveruutemme aikana opin tuntemaan Sannin hyväntahtoisena ja kaikkea uutta kohtaan ennakkoluulottomana, humaanina  ihmisenä, joka seurasi aikaansa ja tiesi, mistä milloinkin puhuttiin. Samanikäisten poikien äiteinä meillä oli jakamista myös kirjaston ulkopuolella. Häneltä opin mm. pyöräilykypärän käytön.

Sanni jäi täysin palvelleena eläkkeelle 2009. Valitettavasti hän sairastui vakavasti melko pian, mutta hänen myönteinen elämänasenteensa auttoi siinäkin. Tavatessamme kaupassa tai kirjastossa vaihdoimme kuulumisia ja hän oli aina toiveikas, vaikka olisi juuri kuullut sairauden uusiutuneen. Vielä viime kesänä hän sai käydä rakkaassa siirtolapuutarhassaan, vaikka voimat eivät enää riittäneet puutarhatöihin. Sannin kuolema jättää ison aukon Tornion kaupunginkirjaston olemukseen. Merkittävä aikakausi on päättynyt, mutta hänen työnsä jälki elää.

Kirjoittaja

Mervi Mustonen

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Naisten Ääni, Sivistystä ja tiedettä, Taidetta ja kulttuuria, Työelämä, Yhdistyksissä luodaan hyvinvointia

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT