Pieni tyttö, joka  keinotteli itsensä uhkarohkeasti yläkerran huoneestaan  kuistin katolle ja huuteli sieltä ohikulkeville ihmisille. Koulutyttö, joka vaikutti  suuna päänä oppilasneuvostossa, ja myöhemmin monissa muissa yhdistyksissä.

Tyttö, joka kulki usein metsissä metsäteknikko-isänsä kanssa ja oppi rakastamaan luontoa.

Toimittaja, joka rohkeasti avasi suunsa infoissa ja otti asioista selvää perusteellisesti, aina kaupunginhallituksen b-listoja myöten.

Nämä mielikuvat, tai oikeammin tosiasiat, liittyvät kokkolalaiseen toimittaja Yrsa Slotteen.

Journalistin uransa alkutaipaleella Yrsa Slotte suunnitteli vielä opiskelevansa juristiksi, nimenomaan ympäristöasioihin erikoistuneeksi lainoppineeksi.

Toimittajan työt hän aloitti freenä Ylen ruotsinkielisessä aluetoimituksesssa vuonna 1972, kunnes hänet pian kutsuttiin Kokkolassa ilmestyneen Österbottningenin eli ÖB:n avustajaksi.

– Tein kaikenlaista, valokuvasin ja kirjoitin kuvatekstejä, muun muassa Lucia-neidosta, tulipaloista, oudonmuotoisista perunoista…

Pian Slottella oli vakituinen työpaikka uutistoimittajana ÖB:ssä. Ajatus juristin työstä kyti kuitenkin mielessä. Pääsykoekirjat oli hankittu ja luettu, tarkoitus oli lähteä pyrkimään oikeustieteelliseen. Raju poskiontelontulehdus esti kuitenkin lähtemisen.

– Ei harmita ollenkaan, että juristiin ura jäi haaveeksi, eikä toimittajaksi jääminen kaduta. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja.

ÖB:ssä Slotte toimi ennen pitkää toimituksen luottamusmiehenä. Sihteerin tehtävä Keski-Pohjanmaan sanomalehtimiehissä työllisti paljon erityisesti journalistien lakon aikana 1980-luvun alussa.

Onnellisena aluetoimittajana

Vuonna  1979 Vasabladetin toimituspäällikkö Dennis Rundt kutsui Yrsa   Slotten Kruunupyyn aluetoimittajaksi. Hiljainen Kruunupyy ei tuntunut järkevältä paikalta, vaan Slotte tahtoi Kokkolaan, missä asiat tapahtuivat. Hän sai tahtonsa läpi.

– Siitä alkoi etätyöhistoriani, jota kesti vuoteen 2005 asti. Se oli ihanaa, kymppi plus -aikaa. Minulle annettiin vapaat kädet, sain toteuttaa ideoitani mielin määrin. Toimitus oli kotonani, palkka oli hyvä, minulle tilattiin paljon lehtiä. Huomasin, että työlleni annettiin arvoa, ja minusta tykättiin. Siksi päätin, että annan lehdelle kaikkeni.

Rundt ja päätoimittaja Birger Thölix olivat hyviä sparraajia ja keskustelukumppaneita. 

Yrsa Slotte teki työtään innolla, otti selvää asioista lukijoita varten, satsasi kirjoittamiseen ja kieliasuun.

Ympäristö- ja vesistöasioista oli tullut polttavan ajankohtaisia. Slotte ei lähtenyt Koijärvelle mieltä osoittamaan, mutta muun muassa Koijärvi-liikkeen johtohahmoihin kuulunut Jaakko Luoma oli hänen tuttavansa.

– Itse jatkoin aktivistina työssä kotiseudulla, hän toteaa.

– Vesilainsäädäntö oli tuohon aikaan todella huonolla tolalla. Vesihallitus yksin laati suunnitelmat siitä, mitä tehtäisiin, kun esimerkiksi Perhonjoki tulvisi. Vesistö uomitettiin uuteen uskoon pelkällä Länsi- Suomen vesioikeuden tilapäisellä työluvalla. Tästä käytännöstä hyötyivät vain teollisuus ja voimalaitosten omistajat. Vettä kerättiin altaisiin teollisuuden tarpeisiin, tarvittaessa juoksutettavaksi. Ihmisille ja eläimille joen myllertäminen aiheutti haittaa ja kärsimyksiä Alavetelissä saatiin muun muassa valtavia tulvia ja mäkäräisparvia, jotka kiusasivat lehmiä hengiltä. Vanhan luonnonuoman jää saattoi talvella muodostua parimetriseksi… Tällainen toistui kaikissa Pohjanmaan joissa.

Slotte seurasi muutostöiden kulkua käytännössä.

– Muistan miten seisoin multakasojen päällä salaa kuvaamassa, kun joelle kaivettiin uusia uria ja tukittiin vanhoja.

– Tästä aihepiiristä haastatellessani olin joskus aika aggressiivinenkin, jälkeen päin ajatellen liiankin härski. Painoin päälle kaiken aikaa.

Jutuissaan hän jaksoi sinnikkäästi pitää esillä vesistöasioita. “Ympäristöihmisten” lisäksi niistä pian kiinnostuivat poliitikotkin. Kansanedustaja Boris Renlund (rkp) ajoi voimakkaasti muutosta lakiin. Niinpä saatiin aikaan Lex Kaitfors, jonka mukaan vesistötöitä ei saanut aloittaa ennen mahdollisten valitusprosessien viemistä loppuun saakka, eikä ilman KO:n tai KHO:n lupaa.

Rakkaus luontoon, huoli ympäristöstä

Kiinnostus ympäristöasioihin johti myös kansalaisaktiivisuuteen:

– Olin perustamassa Kokkolanseudun ympäristöyhdistystä ja Vihreitä Kokkolaan. Yhdessä K.H. Renlundin museon nykyisen museonjohtajan Kristina Ahmaksen kanssa vaadimme monien Kokkolan vanhojen rakennusten säilyttämistä.

Rakkaus ja kiinnostus luontoon syntyivät jo lapsuudessa.

– Isä oli metsäteknikko, ja kuljin hänen kanssaan paljon metsissä. Kävelimme käsi kädessä kinttupolkuja pitkin ja istuimme nuotiolla eväitä syömässä. Sitten isä sammutti nuotion, hyvin, hyvin huolellisesti.

– Kesäpäivinä, kun raskas höyryveturi lähti liikkeelle läheiseltä asemalta, isä nousi talomme katolle tähystämään, syttyikö kipinöistä mahdollisesti tulipalo radanvarressa. Hän oli hyvin huolellinen, ja huolekaskin. Tämä varmaan osaltaan saa minutkin tuntemaan huolta luonnosta.

Yrsa Slotten mielestä hyvällä toimittajalla on oltava idealismia ja päämäärä. Hänen on oltava maailmanparantaja ja kerrottava ihmisille, mitä ja miksi.

– Ei kannata ruveta toimittajaksi, jos ei halua kertoa ihmisille juttuja, ja selittää, mitä ja miksi, hän sanoo.

Vaikka aluetoimittajan itsenäinen sopi Slottelle, hän siirtyi mielellään ÖB:n toimitukseen.

– Ajatus työyhteisöstä ja siihen kuulumisesta kiehtoi, hän kertoo.

Työilmapiiri ja yhteenkuuluvuuden henki oli toimituksessa tuolloin todella hyvä. Vääränlaista kilpailuhenkeä ei ollut, aamupalavereissa ei kyräilty.

Kysymys työyhteisön merkityksestä tuo Yrsa Slotten mieleen Lars Huldénin agraarimaailmaan sijoittuvan runon “Att arbeta tilllsammans”.

Runo alkaa:

”Det är en lycka

då man kan

arbeta tillsammans

med dem som man

hör samman

med.”

ja päättyy:

”Då var vi allesammans.

Vi var vi då.”

– Me tosiaan olimme me, silloin, Yrsa Slotte vahvistaa.

Lehtimaailman omistus- ja monet muut muutokset koettelivat ÖB:tä. Vuonna 2008 vuodesta 1898 ilmestyneen paikallislehden taru loppui, kun ÖB ja Pietarsaaressa ilmestynyt JT (Jakobstads Tidning) fuusioitiin  ÖT:ksi (Österbottens Tidning). Osa toimittajista sai lähteä, jotkut jäivät sinnittelemään muuttuneissa oloissa. Yrsa Slotte palasi tuolloin muuttuneeseen lehteen, ÖT:hen. Satsaukset ja painopiste kohdistuivat hänen mukaansa nyt Pietarsaareen eivätkä Kokkolaan. Viimeiset pari työvuotta olivat turhauttavia, ja vuonna 2013 Yrsa Slotte sanoutui irti.

Ruotsi on rakas äidinkieli

Kokkola on suomenruotsalaisten viimeinen linnake pohjoisen suunnalla, ja vahvasti suomenkielistynyt etenkin 1960-luvusta lähtien. Oma äidinkieli on Kokkolan Kirkonmäellä syntyneelle ja kasvaneelle Yrsa Slottelle rakas ja tärkeä.

– Haluan puolustaa, vaalia ja kehittää sitä. Viihdyn oman kieleni parissa, viihdyn omalla kotiseudullani. Kokkola on minulle perin juurin tuttu, se on hyvä pelikenttä, ja itselläni on pelisilmää – kotikenttäetu kaiken aikaa. Tiedän, miten lukijat ajattelevat, sanoo nainen, jonka paikallistuntemus on erinomainen.

Slotte on aina oivaltanut paikallisten juttujen tärkeyden ja kiinnostavuuden. Ihmisläheisyyttä ja konkreettisuutta hän sanoo oppineensa muun muassa seuratessaan Ruotsin televisiota.

Kaksikielisessä kaupungissa on etu, että Slotte hallitsee myös suomen erittäin hyvin.

– Pystyn hyppäämään kahden kielen välillä vaivatta hän sanoo.

Hyvän suomen kielen taitonsa hän lukee edesmenneen elämänkumppaninsa, Kokkolan kaupunginteatterin johtajana vaikuttaneen  Erkki Poikosen ansioksi.

– Hänen kauttaan pääsin sisään suomenkielisten kulttuuriin ja elämänpiiriin. Hän opetti ja inspiroi minua.

Oman lehden päätoimittajaksi

Työhistoria ei pääty Yrsa Slotten irtisanoutumiseen ÖT:stä. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen hän ja muutama muu ÖT:n entinen toimittaja päättivät perustaa uuden lehden, Nya ÖB:N, joka keskittyisi Kokkolan asioihin. Slotte otti kantaakseen päätoimittajan vastuun.

– Meitä ärsytti se, että Kokkolan ruotsinkieliset olivat menettäneet äänitorvensa. ÖT ei vastannut kokkolalaisten odotuksia.

Päätös lehden perustamisesta tehtiin maaliskuussa 2015. Syyskuussa ilmestyi ensimmäinen Nya ÖB.

– Silloin tajusimme kirkkaasti, mihin olimme ryhtyneet, ja minkä vastuun ottaneet. Ymmärsimme, että urakka oli suunnattoman suuri.

Lukijoiden palaute kuitenkin rohkaisi. Melkein joka päivä joku soitti ja antoi juttuvinkkejä. Tilaajia oli enimmillään 2000. ÖB:llä oli parhaina päivinään ollut 5000 tilaajaa.

Kerran viikossa ilmestynyt lehti ei uutisoinut päiväkohtaisia asioita, mutta pystyi taustoittamaan niitä. Henkilöhaastattelut kuuluivat lehden antiin.

Pääkirjoituksissaan Yrsa Slotte käsitteli usein paikallisia aiheita ja korjaamista vaativia epäkohtia, jotka saattoivat liittyä esimerkiksi kaupunkikuvaan. Päätoimittaja teki työtään palkatta, ja lisäksi lehdellä oli kaksi palkattua työntekijää sekä muutamia vapaaehtoisia.

– Lehdenteko oli kivaa, mutta toisaalta helvetin raskasta, Slotte tilittää.

Nya ÖB ilmestyi 2,5 vuotta, mutta lopulta talous ja tekijöiden jaksamisen rajat tulivat vastaan.

– Luovuttaminen ei ollut helppoa, mutta kuitenkin helpotus. Enää en vahingossakaan kirjoita yhtään lehtijuttua! Ehdinhän joka tapauksessa puurtaa tällä alalla 40 vuotta.