Mirjam Viippola - rytmisen liikunnan uranuurtaja

”Tästä minä olen onnellinen”, sanoi Mirjam Viippola liikuntakoulunsa kolmekymmenviisivuotisjuhlassa katsastaessaan tyttäreensä Tuula Luhtaseen ja tyttärentyttäreen Sari Ruposeen. Kolme polvea tarmokkaita naisia, jotka kukin ovat tehneet arvokasta työtä liikuntakasvatuksen saralla.

”Oikeastaan me voimme puhua liikunnan harrastamisesta jo neljässä polvessa”, Mirjam Viippola lisäsi, sillä hänen isänsä ohjasi naisjoukkuetta, jossa äitikin voimisteli. Niin Mirjamikin innostui tanssista ja kaikesta liikunnasta jo lapsena. Ensimmäisen julkisesti esitetyn tanssikoreografiansa Viippola teki jo kymmenvuotiaana. Hänen tyttärensä Tuula Luhtanen aloitti äitinsä liikuntakoulussa kaksi- ja puolivuotiaana. Polvenkorkuisina sinne tulivat myös lastenlapset.

Vuonna 1917 syntynyt Mirjam Viippola aloitti parikymppisenä oman liikuntametodinsa luomisen. Oman koulunsa hän perusti Kouvolaan vuonna 1936. Aluksi hän koulutti vain kouluikäisten ryhmiä. Naisten ryhmä aloitti vuonna 1937 ja ensimmäinen julkinen Viippola-koulun näytös pidettiin paria vuotta myöhemmin. Sittemmin koulu laajeni myös Kuusankoskelle, Lahteen ja Tampereelle. Viippola kiersi itse opettamassa kaikissa koulunsa toimipisteissä vielä yli kahdeksankymmenvuotiaana. Koulujen viimeisin kuusikymmenvuotisjuhlanäytös pidettiin vuonna 1996 Lahden konserttitalossa.

Kiitosta ja kansainvälisiä edustustehtäviä

Viippola-koulun ryhmät saivat kiitosta lähes vuosittain pidetyissä kansainvälisissä edustustehtävissä. Koulu on esiintynyt myös hiihdon ja ampumahiihdon maailmanmestaruuskisoissa, Salpausselän kisoissa, Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton Suurkisoissa ja Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton kesäkisoissa. Lisäksi Viippola on opettanut ja demonstroinut metodiansa muun muassa Ligym Akatemiassa Itävallassa, Modernin Voimistelun Rytmiikan ja Tanssin Akatemiassa Kielissä, Yorkin yliopistossa Kanadassa ja Kansainvälisen Naisten ja tyttöjen Liikuntakasvatuksen kongressissa Teheranissa.

Vuosina 1945 – 1957 Viippola toimi silloisen Viipurin Musiikkiopiston rytmiikan opettajana. Hän opetti rytmiikkaa myös Varalan, Pajulahden ja Suomen Urheiluopistoissa. Lisäksi hän veti kymmenien vuosien ajan Jerismajalla Muoniossa ruskakursseja, joissa yhdistyivät voimistelu ja patikointi.

Mirjam Viippola toimi aktiivisesti myös järjestöelämässä ja sai useita kunniamerkkejä. Liikuntaneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1980 ensimmäisenä naisena Suomessa.

Liikunnasta voimaa ja iloa

Mirjam Viippolasta olisi voinut tulla kilpaurheilijakin, sillä urheilijaisältä peritty veri veti harrastamaan ja kokeilemaan eri lajeja. Seiväshyppy sujui hyvin pyykkiseipäälläkin, ja kerran hän viiletti Kouvolan hyppyrimäestä alas tavallisilla suksilla vekkihame hulmuten. Rytmiliikunnasta tuli kuitenkin hänen lajinsa. Siitä hän kertoi nauttineensa koko ikänsä.

Mirjam Viippola sytytti pitkän uransa aikana liikunnan kipinän tuhansiin oppilaisiinsa. Nuorimmat tunneilla kävijät olivat kolme-neljävuotiaita ja vanhimmat yli kahdeksankymppisiä.

Mirjam Viippola itse oli upea esimerkki siitä, mitä liikunta tekee ihmiselle. Vielä yli kahdeksankymppisenäkin hänen ryhtinsä oli uljas, olemus vetreä, ja hänen hymynsä säteili hyvää tuulta ja valoisuutta. Kun Viippolalta kysyttiin, mitä liikunta on hänelle merkinnyt, vastaus tuli empimättä: ”Sitä, miltä näytän. Kaikki suruni ja murheeni olen aina purkanut liikuntaan. Se on myös ollut ehtymätön ilonlähteeni.”

Rytmistä syke

Sykkeen Viippola-koulun ohjelmaan antoi rytmi. Metodinsa nimeksi Viippola antoi rytmiliikunta. Hänen mukaansa rytmiliikunta on tulkittua aivotyötä ja liikkeiden hallintaa, jossa liike virtaa katkeamattomana ja erirytmisenä. Myöhemmin opetukseen tulivat mukaan eri välineet kuten vanteet, nauhat ja pallot.

”Voimistelua pitää opettaa oikein. Ihmistä pitää tutustuttaa kroppaansa. Samalla kun näytetään, miten liike tehdään, pitäisi selostaa, miksi se niin tehdään,” Mirjam esitteli metodiaan. Hän muisteli esiintymisaikojensa bravuuria. Se oli varsahyppy, jossa selkä notkautettiin niin että hiukset hipoivat maata. Se oli melkein Mirjamin selän meno. Viippola varoittikin, ettei varsinkaan kehitysiässä olevia tyttöjä saisi päästää taivuttamaan selkäänsä kaarelle, elleivät selän lihakset ole kyllin kehittyneet.

Viippolan tunneilla ei opeteltu pelkästään koreografioita vaan tarkoituksena oli aina myös kasvattaa nuorisoa hyville tavoille, mistä hän saikin paljon kiitosta.

Viippola kertoi, että hänen kaikki koreografiansa lähtivät liikkeelle musiikista ja saivat alkunsa asetetusta tavoitteesta. Hän sanoi silloin kuin unohtaneensa itsensä ja miettineensä ylhäällä olevaa tähtäintä.

Liikunnan perinne elää

Myöhemmin Mirjam Viippola keskittyi opetuksessaan oppilaittensa perustan rakentamiseen. Tytär Tuula Luhtanen otti harteilleen liikuntakoulun valioryhmien harjoittamisen. Koreografioita ohjelmiin loivat sekä äiti että tytär. Tuulan tytär Sari oli valioryhmän voimistelija ja sai äitinsä ryhmässä omat valmennettavansa. Nimet Viippola ja Luhtanen olivat eräänlaisia tavaramerkkejä siitä, että tarjolla oli mielenkiintoista ja taidokasta nähtävää sekä vahvasti perusopetukseen ja pohjatyöhön nojautuvaa liikuntakasvatusta.

Kysymykseen, mitä liikunta heille merkitsee, Mirjam ja Sari vastasivat liikunnan olevan elämää, jota ilman ei olisi mitään. Tuula puolestaan sanoi, että hänelle liikunta on itsensä toteuttamisen muoto, tulkita esimerkiksi tärkeää musiikkia ja saada tulkinta näkymään omassa koreografiassa.

Yhteenveto Mirjam Viippolan sanoin: ”Luoja on luonut meille kropan, josta meidän on huolehdittava jonkin liikuntamuodon avulla. Se on saamansa leiviskän hoitamista. Jos sen omaksuu lapsena, se pysyy mukana koko elämän.”