• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Matilda Sillanpää ja 1800-luvun aitta. Päreillä päällystetty aitta on edelleen pystyssä Kärjenkoskella.

Saila Karpiola rakkaan mummansa sylissä.

Sukunimi:
Sillanpää

Etunimi:
Matilda Niklaantytär

Elinaika:
1888-1980

Synnyinpaikka:
Isojoki Kärjenkoski

Kuolinpaikka:
Isojoki

Sillanpään mammalla oli aina ikävä Kärjenkoskelle

Vaikka punainen talo olikin aivan Paskakosken rannalla, ei vesi noussut koskaan edes kivijalkaan asti.

Joki ei ollut mikään Niagara, mutta se oli kylän valtimo. Joessa leikittiin, pestiin pyykit, juotettiin eläimet, uitiin ja ravustettiin. Kun Isojoen Kärjenkoskella rakastuttiin, lähdettiin joelle soutelemaan, eikä auringonlasku näyttänyt missään yhtä kauniilta kuin joen kiviltä katsottuna.

Ei kylässä paljon tapahtunut, mutta sitäkään vähää ei tapahtunut Matilda Sillanpään tietämättä. Aivan joen rannassa sillan kainalossa asunut nainen istui aina tuvan ikkunassa tarkkailemassa kylätien liikennettä.

Joskus tieltä saattoi nähdä huivipäisen naisen hahmon ikkunassa.  Harmaat hiukset hapsottivat innostuksesta.

–        Meni just yks hiivatti, mumma ilmoitti ykskantaan.

Tulijan silmä ehti juuri ja juuri nähdä sillalle kaasuttavan Fiatin takavalot.

Käveleminen oli laiskuutta

Matilda Sillanpää (o.s. Långfors) syntyi Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1888. Silloin ihmisillä ei ollut lapsuutta, ei nuoruutta, eikä vanhuutta. Ihmisen arvo määräytyi sen mukaan, pystyikö hän tekemään töitä vai ei.

Kylän naiset toimittivat askareitaan puolijuoksua, sillä kävelemistä pidettiin laiskotteluna. Edes pyhäpäivinä ei oltu jouten. Kylätietä edestakaisin kulkeneet naiset kutoivat askelten tahdissa  harmaata sukkaa.

Matildan isä, Niklas Långfors (1858-1928) oli orpo, joka raatoi renkinä. Päivät alkoivat aamuyhdeltä ja loppuivat iltayhdeksältä.

Maria Vilhelmiina Joosepintyttärestä (1862-1945) oli tullut leski jo 24-vuotiaana, kun hänen yhtä nuori miehensä kuoli sydänkohtaukseen. Talon emäntä jäi yksin pienen Frans Leanderin (1884-1891) kanssa aikana, jolloin naisella ei ollut oikeutta itsenäiseen elämään.

Epäsäätyinen pari meni lopulta naimisiin pitkien neuvottelujen jälkeen vuonna 1887. Maria Långfors oli paljon yksin, sillä aviomies kävi kolme kertaa Amerikassa ilmeisesti tienaamassa rahaa. Ainakin kerran hän oli töissä suomalaisten suosimassa Michiganin Ironwoodissa  kuparikaivoksessa.

Vaikka Niklas olikin paljon poissa Kärjenkoskelta , ei Maria Långfors ollut yksin. Samassa taloudessa asui puolison äiti ja tietenkin Frans. Kaiken lisäksi omat vanhemmat asuivat aivan kivenheiton päässä. Sen verran mies käväisi kotona, että lapsia syntyi kahdeksan. Jo vuoden kuluttua vihkimisestä syntyi Matilda-esikoinen tien poskeen, kun äiti oli palaamassa kotiin heinätöistä.

Hiilen väki valvoi järjestystä

Yli sata vuotta sitten alushousuja hävettiin. Kun vaatekappale rantautui pieneen Kärjenkosken kylään, yleistyi niiden käyttäminen hitaasti: pitiväthän naiset hameita, miehet housuja.

Matilda Långfors piilotti nimettömänsä kiven koloon aina, kun se oli vain mahdollista. Se kuitenkin loppui heti, kun hiilen väki puuttui asiaan.

Vaikka Långforsit olivatkin uskovaisia, uskoi nuori nainen myös erilaisiin henkiolentoihin. Erityisen vahvasti hän uskoi hiilen väkeen, joka eli aivan kotitalon lähellä olevalla niityllä. Sieltä musta polvenkorkuinen kansa lähti samankokoisen kuninkaansa johdattamana aina sinne, missä tarvittiin apua. Tällä kertaa kuriton nuori nainen sai satikutia käytöksestään.

Matilda Långfors muisti koko elämänsä hiilen väen, joka tuli paikalle, kun tyttö oli juuri piilottamassa vihaamiaan alushousuja kivenkoloon. Kun musta kuningas heristi valtikkaansa, kiskottiin housut nopeasti takaisin päälle.

16 lasta 27 vuodessa

Matilda Niklaantytär Långfors  tapasi Vanhastakylästä kotoisin olevan Juho Sillanpään (1880-1948) aivan 1900-luvun alussa. Bussit eivät vielä kulkeneet Kärjenkoskelta 25 kilometrin päässä olevaan Kristiinankaupunkiin, vaan nuoriparin piti mennä ostamaan kihloja kuorma-auton lavalla. Varsinaiset häät olivat vuonna 1908. Morsian oli ehtinyt täyttää juuri 20 vuotta ja sulhanen 28.

Aviopari rakennutti  itselleen talon, jota kutsuttiin Pitkäksi harmaaksi. Samanlaisia pitkiä harmaita taloja oli kylä täynnä, sillä maaliin ei haluttu tuhlata. Taloon tehtiin jo rakennusvaiheessa syytinkihuoneet Juho Sillanpään vanhemmille Joosef Vihtorille (1844-1914) ja Alberttiina Antintyttärelle (1851-1919). Juhon sisar Hilda Sillanpää oli kylän ompelija ja hänelle rakennettiin pieni mökki tien toiselle puolelle.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä maaseudulla tehtiin paljon lapsia tueksi ja turvaksi. Kun Matilda Sillanpää meni naimisiin, oli hänen lapsuudenkodissaan vielä viisi alle kymmenvuotiasta lasta kotona, vaikka äiti  olikin jo puolivälissä viittäkymmentä. Tytär seurasi äitinsä esimerkkiä ja sai  27 vuoden aikana 16 lasta. Kun esikoinen Armas vuonna 1909 syntyi, syntyi Matilda Sillanpään nuorin veli Niilo. Maria Långfors oli nuorimmaisen synnyttäessään 43-vuotias ja Matilda Sillanpää 48-vuotias.

Elämää ja kuolemaa

Kärjenkoskella sai aina apua, kun sitä tarvittiin. Juho Sillanpään vanhemmat asuivat samassa talossa ja hänen kolme sisartaan asuivat myös kylässä. Kovin kaukana eivät eläneet myöskään vaimon vanhemmat, eivätkä hänen sisaruksensa.

Juhon sisar Hilda  Sillanpää oli kylän ompelija ja varmisti, että kaikki 16 lasta pääsivät ripille uudessa puvussa. Sillanpäässä kasvatettiin lähipellolla pellavaa, josta kudottiin tuvan nurkassa  kangasta.

Päivät olivat täynnä touhua, sillä miehet tekivät metsätöitä ja naisten elämä täyttyi ruuan laittamisesta ja eläinten hoitamisesta. Kaupasta ostettiin vain suola, mutta särkylääkkeitä varten poljettiin 20 kilometrin matka lähimpään apteekkiin. Äiti ja tyttäret menivät marjametsään aamuyöllä, poimivat ämpärit täyteen ja polkivat pyörällään 25 kilometriä Kristiinankaupungin torille myymään marjoja.

Nuorimmat juoksivat lähellä olevaan kouluun paljain jaloin, sillä kaikille ei ollut antaa kenkiä. Ruokaa ei koulussa ollut, mutta leivänkannikka riitti mainiosti.

Matilda Sillanpää ei käynyt kuin kaksi vuotta kiertokoulua, eikä oppinut koskaan kunnolla lukemaan tai kirjoittamaan. Aviomies  oli kuitenkin toista maata, sillä hän oli kyläläisten uskottu mies ja kirjoitti eläessään monet kirjelmät kyläläisten puolesta.

Kun Juho kuoli, Matilda Sillanpää poltti kaikki talon kirjat isossa nuotiossa pihalla. Enää lukeminen tai kirjoittaminen eivät veisi kenenkään aikaa.

Raskaita vuosia

Kuolema tuli Matilda Sillanpäälle tutuksi jo lapsena, kun hänen velipuolensa Frans kuoli punatautiin seitsemänvuotiaana.

Juhon vanhemmat kuolivat melkein 70-vuotiaina 1914 ja 1919. ja oma isä 70-vuotissyntymäpäivänään vuonna 1928.  Kovin isku Matilda Sillanpäälle oli kuitenkin hänen poikansa kuolema vasta parikymppisenä äänestysreissulla vuonna 1936. Juuri pienen pojan isäksi tullut Veikko Sillanpää kaatui sodassa vuonna 1944,  Maria Långfors kuoli vuonna 1945 ja nuorimman veljen Niilon vaimo vuonna 1948.

Juho Sillanpää sai aivoverenvuodon kuusikymppisenä ja sairasti koko loppuelämänsä. Kyläläiset muistavat hänen vielä toipuneen ensimmäisestä kohtauksesta, mutta hän ei koskaan kyennyt enää puhumaan. Toinen kohtaus vei hänet makaamaan halvaantuneena tuvan nurkkaan seitsemäksi vuodeksi kunnes hän kuoli 1948.

Mumma hoiti halvaantunutta miestään ihan samalla tavalla kuin aiemmin hänen halvaantunutta äitiäänkin. 

Kyllä Sillanpään mamma auttaa

Kaiken keskellä Matilda Sillanpää auttoi kaikkia, jotka sitä sattuivat pyytämään.  Mummalla oli suuri sydän josta riitti lämpöä kaikille.

Kylällä sanottiin hädän hetkellä,  että kyllä Sillanpään mamma auttaa. Hänen luokseen mentiin, kun koti paloi tai maailma murjoi. Jos tupaan poikkesi joukko kyliä kiertäviä romaneja, heille tarjottiin ruokaa ja majoitettiin siskonpetiin.

Mumma kärsi, kun hän näki kylän hiljenevän. Hän muisti hyvin ajan, kun moni omista sisaruksista lähti siirtolaiseksi Amerikkaan ja Kanadaan, eikä heistä kuultu enää sen koommin.  Kylässä sanottiinkin, että Kanadassa oli enemmän kärjenkoskelaisia kuin Suomessa.

50- ja 60-luvuilla puolet omista lapsista lähti töihin Ruotsiin, sillä pienessä pohjalaiskylässä ei ollut elämisen mahdollisuuksia.

Yksi toisensa jälkeen talot autioituivat. Paljon ei Matilda Sillanpää osannut kirjoittaa, mutta harvoissa kirjeissään hän suri kylän kohtaloa.

Kun Isojoen kirkonkylään valmistui vanhainkoti, oli Sillanpään Matilda yksi sen ensimmäisistä asukkaista. Hänellä oli koko loppuelämänsä aina ikävä kotiin Kärjenkoskelle. 

Kirjoittaja

Saila Karpiola

Lähteet

Omat muistoni mummasta

Sukulaisten haastattelu.

Isojoen seurakunnan arkisto.

Airi Kykkäsen kirjoitus.

Matilda Sillanpään kirjeenvaihto.

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Naiselämää maaseudulla, Naisten Ääni, Siirtolaisia ja evakkoja, Sodat

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT