Maria Liisa Eerikkilä oli syntynyt Vihannissa. Hänen äitinsä oli Stina Maria Palokangas (s. 1852 Vihannissa). Isä oli Antti Aittola (s. 1854 Oulaisissa). Stina Maria ja Antti avioituivat vuonna 1876. Maria Liisa oli perheen kahdeksasta lapsesta toiseksi vanhin. Maria Liisaa kutsuttiin Liisaksi. Hän asui Katinhännässä monessa eri osoitteessa: Kirkkokadulla, Saaristokadulla ja Pekkatorilla Seutun kaupan pihapiirin pirtissä. Siellä hän kiehautti ja tarjoili kahveeta maakunnan väelle, joka oli kaupungissa asiointireissullaan. Varsinaisesta kahvilatoiminnasta ei voi puhua, sillä topakka emäntä kattoi kahvit pirtin pöydälle. Katinhännässä Liisa tunnettiin ahkerana ja iloisena ihmisenä, vaikka hänen elämänsä oli työntäyteistä ja hänellä oli monta lasta elätettävänä. Hän oli naapureissa toivottu vieras ja hänen remakka naurunsa muistetaan vieläkin. Liisan perhe Ennen avioliittoaan Liisa Aittola sai kolme lasta: Reinon, Vienon ja Toivon, joista jokaisella taisi olla eri isä. Liisa solmi avioliiton Nivalasta kotoisin olleen peltiseppä Edvard Eerikkilän (s. 1884) kanssa. Eerikkilä on tehnyt Suomen Yhdyspankin talon lyhdyn. Perheeseen syntyi kolme lasta: Irene, Eero ja Iines, joista nuorin kuoli lapsena keuhkotautiin. Kun lapset olivat vielä pieniä, Edvard muutti Kemin seudulle, jossa hän myös kuoli. Liisan elämä jatkui Katinhännässä lasten kanssa, jotka hänen oli nyt yksinään elätettävä. Katinhännän leipuri Liisa leipoi, ja aina piti olla huushollissa leivinuuni. Hän leipoi myös tilauksia, joita varten asiakkaat toivat itse ainekset. Liisalla oli vakituinen asiakaskunta. Varakkaat perheet saattoivat ostaa leipää myös häntä auttaakseen. Kaksi naista kulki tietyissä taloissa myymässä hänen leipomaansa leipää. Ehkä hän leipoi myös pullaa mutta ei kakkuja eikä leivonnaisia. Joskus, kun Liisalle tuli migreeni tai ajos oikeaan käteen taikinan vaivaamisesta, joutui Toivo-poika vaivaamaan taikinan. Tilaukset oli kuitenkin aina hoidettava ajallaan. Aittolan pojista kerrotaan, että he olivat komeita ja musikaalisia sekä ahkeria keräämään vesijättöpuita polttopuiksi. ”Eivät tytötkään olleet kirvellä veistettyjä”, muistelee eräs naapurin poika. Aittolan molemmat tytöt kävivät opettajaseminaarin Raahessa. Pojat lähtivät jo nuorena töihin tehtaaseen tai merille. Pitkä viiru velan päälle Katinhännässä kasvanut Paavo Pautio muistaa hyvin Liisan. Hänen isänsä työskenteli Seutun kaupassa hevosajurina ja kun Liisa asui Seutun pihassa, perheet tunsivat hyvin toisensa. Kummassakin perheessä oli paljon lapsia. Elettiin niukkoja aikoja 1930-luvulla, ja ihmisillä oli tapana ostaa ruokaa vastakirjalle. Näin toimivat myös Liisa ja Paavon vanhemmat. Seutun kaupan johtaja Haukka ilmoitti kummallekin perheelle, että ruokavelkaa on kertynyt liikaa ja vaati heitä lyhentämään laskuaan. Perheet epäilivät, että vastakirjalle oli kirjattu myös ylimääräistä velkaa. Tosin tätä ei voitu todistaa. ”Siihen saa vetää pitkän viirun minun velan päälle”, puuskahti tuossa tilanteessa Liisa.