Tuskin tiesi nuori merkonomi Maj-Lis Halonen Raatihuoneeseen ensi kertaa astuessaan, että talosta tulisi hänelle kuin toinen koti.

Maj-Lis Halonen sai merkonomin paperit Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1968. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä hän aloitti keskuksen hoitajan tehtävät Raatihuoneessa.

Hän muistaa hyvin ensimmäisen virallisen työpäivänsä.

”Minut kutsuttiin kaupunginjohtajan huoneeseen ja hän kertoi, miten tärkeä paikka keskus oli, koska siitä sai ensivaikutelman koko talosta. Keskustelu oli virallinen ja tiesi heti, kuka talossa oli isäntä.”

Kaikki puhelut kulkivat keskuksen kautta ja ulkolinjapuhelutkin piti tilata. Puhelut luokiteltiin tavallisiin, pika-, salama- ja henkilöpuheluihin. Maj-Lis Halonen muistaa vieläkin ensimmäisen tilaamansa ulkolinjapuhelun: se oli Harjavaltaan.

”Kaikenlaistahan sitä sattui. Kerran puhelu pyydettiin yhdistämään kauppias Reinilälle. Kun keskuksenhoitajana korjasin tittelin kaupunginjohtajaksi, ei anteeksi pyytämisestä tahtonut tulla loppua”, Maj-Lis Halonen nauraa.

Keskuksen hoidon ohessa virkailija ehti järjestellä diaarikortteja, oikolukea kunnalliskertomuksia, järjestää lehtileikkeitä, frankkeerata postin sekä kirjoittaa käsin sähkölaskuja ja mekaanisella kirjoituskoneella esimerkiksi pöytäkirjaotteita. Ne kirjoitettiin monena kappaleena kalkkeeripaperien avulla.

”Kyllä siinä oli pikkusormi lujilla”, Maj-Lis Halonen huomauttaa. A-kirjaimia on suomen kielessä paljon.

 Aamukahvit työpöydälle

Valtaosa kaupungin virkakoneistosta mahtui Raatihuoneen seinien sisälle. Työpaikalle tultiin täsmällisesti kello 8.00. Kahvionhoitaja toi aamukahvin huoneisiin oikeissa kahvikupeissa. Mottien ja mukien käyttö oli täysin tuntematon. Iltapäiväkahvi nautittiin kahviossa. Tuohon aikaan sai tupakoida työhuoneissa. Se ei kuitenkaan ollut kovin yleistä.

Virkamiehet saapuivat töihin puku päällä ja kravattiin sonnustautuneina. Naiset kopsuttelivat korkokengissä ja hameissa. Tukka piti olla hyvin kammattu eikä olisi tullut mieleenkään ilmestyä työpaikalle pitkissä housuissa.

Asiakkaita teititeltiin samoin useimpia työkavereita. Monet heistä olivat lähestymässä eläkeikää, joten se oli täysin luonnollista. Maj-Lis Halonen muistaa erään viranhaltijan, joka ei halunnut teititellä itseään nuorempaa, mutta ei myöskään sinutella, joten hän asetti kysymyksensä kolmannessa persoonassa. ”Mitä hänelle tänään kuuluu?”

Tekstiä sanelun mukaan

Konekirjoittajan virkaan Maj-Lis Halonen siirrettiin 1970-luvun alussa. Siinä vaiheessa hän sai käyttöönsä sähkökirjoituskoneen. Asiakirjoja kirjoitettiin usein suoraan sanelusta.

”Kyllä siinä nuorta työntekijää jännitti, kun kaupunginjohtaja seisoi selän takana ja saneli asioita omaan tahtiinsa. Kirjoitusvirheitä ei kärsinyt tehdä ja nopea piti olla, koska asiakirja allekirjoitettiin saman tien.”

Varsinkin alkuaikoina esityslista-asioita kirjoiteltiin myös sanelusta suoraan vahakselle, josta lyöntivirheet korjattiin korjauslakalla. Siinäkin tarvittiin huolellisuutta.

Samat asiat kirjoitettiin ensin kaupunginhallituksen ja sitten -valtuuston esityslistoille. Kirjoittamista ja oikolukemista riitti yllin kyllin.

”Ylitöitä tehtiin”, Maj-Lis Halonen kertoo ja vaikka talossa oli yksin töissä ja vintiltä kuului joskus outoja ääniä, ei olo tuntunut turvattomalta. ”Jokaisessa vanhassa talossa asuu kummitus.”

Tehokirjoitin oli suuri uudistus. 1970-luvun puolivälissä hankitussa isossa masiinassa oli ulkoinen muisti, johon esityslistat tallennettiin. Teksti kopioitiin muistista pöytäkirjaan. Kuulo siinä oli lujilla, kun kone piti tulostaessaan isohkoa ääntä.

Uudistusta oli myös se, että virkamieskunta ryhtyi sanelemaan tekstit. Sanelun sai purkaa kasetilta omaan tahtiin. Osa teksteistä oli käsin kirjoitettuja luonnoksia tai muuten jäljennettäviä ja niitä varten oli teline, jossa oli jalkakytkimellä siirrettävä viivain – viimeisimmissä malleissa se oli tekstiä suurentava.

Virkamiesten sanelutaito vaihteli. Maj-Lis Halonen muistaa erään viranhaltijan, joka kerrankin saneli toista sivua tekstiä ja totesi sitten: ”Ei laitetakaan näin – pyyhitäänpä pois.” Se kysyi kirjoittajalta pitkää pinnaa, sillä teksti piti kirjoittaa alusta asti uudelleen.

”Onneksi valtaosa saneluista sujui pieniä kommelluksia lukuun ottamatta hyvin”, hän hymyilee.

 Paperiton toimisto

Wang-tekstinkäsittelyjärjestelmä otettiin käyttöön 1990-luvulla. Järjestelmä oli räätälöity Raahen kaupungin tarpeisiin. Tekstit oli mahdollista siirtää virastosta toiseen modeemin kautta. Tämä oli ensi askel kohti sähköisiä järjestelmiä, joita ilman nykytoimistoissa ei tulla toimeen.

Toimistonhoitaja Maj-Lis Halonen on työskennellyt yli 40-vuotisen uransa aikana kolmen kaupunginjohtajan ja neljän kaupunginsihteerin kanssa. Tuona aikana kaupunginvaltuuston puheenjohtajana on toiminut 10 ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana 13 henkilöä eripituisina jaksoina. Kaikki valtuustokaudet ovat olleet omanlaisiaan, mutta se on jo toinen juttu.

Maj-Lis Halonen on nähnyt toimistotekniikan huiman kehityksen.

”Paperittomaan toimistoon ei kuitenkaan vielä ole päästy”, hän toteaa ja jatkaa työtään upeassa ympäristössä Raatihuoneen yläkerrassa. Maj-Lis Halonen pääsi eläkkeelle vuonna 2010 ja viettää ansaittuja eläkevuosiaan Raahessa.