Maila Hakala - keksijänaisten tulkki

Helsinkiläinen Maila Hakala on ideoija, jolle kaikki on mahdollista. Hänen aloitteestaan Suomalaisen Naisliiton tiedotteet muuttuivat 1980-luvulla Minna-lehdeksi ja toiminta hetkeksi keksijävaltaiseksi. Ilmestyi Keksijä-Minna, ja naisliittolaiset osallistuivat pohjoismaisiin keksijätapahtumiin.   

Maila Hakala oli tuolloin Keksijäyhdistysten Keskusjärjestön toiminnanjohtaja. Vuonna 1989 hän perusti Naisten Idea- ja Keksintöliiton ja kaksitoista vuotta myöhemmin Quin-Suomi ry:n.   

Maila kertoo keksivänsä itsekin, mutta ei ole ehtinyt ideoitaan hyödyntää. Sitäkin ahkerammin hän on ohjannut innovatiivisia naisia ja matkustanut yli 35 vuotta eri puolille maailmaa kertomaan naisten keksinnöistä. Viimeisin suuntautui syyskuussa 2023 Islantiin kansainväliseen Global Wiin-konferenssiin.   

Maila Hakala on paljasjalkainen helsinkiläinen. Hän syntyi 18. elokuuta 1939 Olavi ja Elli Pekkarisen (o.s. Rinkinen) perheen esikoisena. Äiti oli vauraan maalaistalon tytär Vuoriniemeltä, joka kuului ennen Säämingin kuntaan, mutta on nykyään osa Savonlinnaa. Hän kävi emäntäkoulun Somerolla. Muutettuaan Helsinkiin hän sai työpaikan, mutta avioitui pian paljasjalkaisen helsinkiläisen, liikealalla toimivan Olavi Pekkarisen kanssa, ja jäi kotirouvaksi. Nelihenkinen perhe asui Vallilassa.   

Suru kohtasi Pekkarisen perheen vuonna 1944, kun isä menehtyi 31-vuotiaana keuhkotautiin. Leskeksi jäänyt äiti kävi kampaamokurssin ja perusti oman liikkeen.  

Uteliaisuus isän ja isoäidin perintönä 

Maila kertoo olleensa ”isän tyttö” ja hänelle läheinen. 

”Isäni oli varsin monipuolinen: harrasti pikaluistelua ja pelasi pesäpalloa mestaruussarjassa, opiskeli esperantoa ja pikakirjoitusta, soitti pianoa, piirsi ja kehitteli valokuviaan, rakensi oman kideradionkin”, Maila kertoo ja lisää suvussa kerrotun, että isä kävi katsomassa piirretyn elokuvan Lumikki ja seitsemän kääpiötä seitsemään kertaan. 

”Isä oli diletantti *) monella eri alalla kuten minäkin, mutta myös yhteiskunnallinen vaikuttaja – hän ja hänen veljensä olivat tunnettuja fennomaaneja **). Isäni oli myös yrittäjä, minkä olen saanut veren perintönä. Samoin uteliaisuuden, joka on vienyt minut milloin Kehittyvän ajattelun -seminaariin ja öljyvärimaalauskurssille, milloin taas opiskelemaan psykodraamaa, rajatietoutta ja bioenergiaa.” 

Äitinsä Maila muistaa naisasianaisena, joka ihaili Hella Wuolijoen luomaa Juurakon Huldaa ja oli avustajana Vallilan työväenteatterissa. Tyttärelleen hän teroitti aina koulutuksen tärkeyttä ja sitä, ettei pidä tuudittautua miesten varaan. Äiti kuoli vuonna 1974 vain 63-vuotiaana.

Lapsuudestaan Maila muistaa vahvat naiset, lesket ja naimattomat, joiden keskellä hän kasvoi. ”Jaoimme kotityöt, ja 15-vuotiaana valmistin perheelle ruoat. Opin jo lapsena omatoimiseksi ja selviytymään ns. miesten töistä. Loin lantaa navetasta, sahasin ja pilkoin puita mummolassa. Opettelin lypsämäänkin, vaikka olin kaupunkilaistyttö. Ympärillä ei ollut miehiä; isäni oli kuollut, samoin hänen kaksi veljeään, hekin keuhkotautiin. Äitini veljistä kaksi oli kaatunut sodassa, äitini isä oli kuollut, samoin isäni isä.” 

Myös isoäiti, Adele-mummo, oli Mailalle rakas. 

”Olin isovanhempieni luona Hattulassa jo sota-aikana Helsingin pommituksia paossa ja myöhemmin kesäisin”, Maila muistele ja jatkaa, että mummo osasi kaikkea, mitä luontaistaloudessa tarvitsee: nyplätä pitsiä, tehdä saippuaa, mämmiä, karkkeja… ”Hän oli luonteeltaan kokeilija; hän viljeli muun muassa pellavaa letossa. Ilmeisesti hän oli myös visionääri, koska näki kaunista erikoisen muotoisissa kivissä ja käppyräisissä oksissa, joita toi uunin kranssille. Talossa oli lehmiä, hevonen, kanoja ja lampaita. Mummo järjesti meille lapsille seikkailuretkiä ja pelasi kanssamme marjapussia.”      

x) Diletantti on johonkin tieteen tai taiteen alaan perehtynyt henkilö, jolla ei ole ko. alan muodollista koulutusta. Sen synonyymejä ovat harrastelija tai amatööri kiinnostuksen ja innostuksen mukaan. 

xx) Fennomaanit taistelivat 1800-1900-luvuilla suomen kielen aseman parantamiseksi ja pyrkivät osoittamaan Suomen kansakunnaksi, jonka kieli olisi suomi. 

Hajamieliset ovatkin lahjakkaita

Lapsuudestaan Maila muistaa myös tanssikiellon, jota uhmattiin järjestämällä kotitansseja, sekä mustan pörssin. Hänen mieliharrastuksiaan olivat kirjoittaminen, piirtäminen ja pianonsoitto. Luonnettaan hän kuvaa pikkuvanhaksi, mietiskeleväksi ja hajamieliseksi. ”Olin jo nuori aikuinen, kun minulle selvisi, että hajamieliset ovatkin lahjakkaita. Sitä ennen olin tuntenut itseni jotenkin vajavaiseksi.”

Keskikoulun Maila kävi Helsingin toisessa tyttökoulussa, lukion Vaasanrinteen lukiossa, josta pääsi ylioppilaaksi 1959. Sen jälkeen oli monta alaa, minne hän mieli. ”Halusin Ateneumiin ja yliopistoon lukemaan psykologiaa tai luonnontieteitä. Päätin kuitenkin hankkia merkonomin paperit Kauppaopiston ylioppilasluokalta, joka kesti tuolloin vain syyskuusta toukokuuhun. Sen jälkeen sain helposti työpaikan ja pystyin kustantamaan opiskeluni Kauppakorkeakoulun kirjeenvaihtajalinjalla. Se oli johdatusta, ei suunniteltua”, hän tiivistää ammattinsa valinnan.  

Ekonomiksi valmistuttuaan Maila oli töissä muutamassa yksityisyrityksessä, avioitui vuonna 1960 ja sai kaksi lasta, tytön ja pojan. Sukunimi muuttui ensin Pekkarisesta Pakariseksi ja avioeron jälkeen uuden avioliiton myötä Hakalaksi. Avioiduttuaan hän työskenteli puolisonsa Erkki Hakalan perustamassa erikoisteräksiä maahan tuovassa firmassa työntekijänä ja osaomistajana.  

Maila toi keksijäteeman Naisliittoon   

Suomalaiseen Naisliittoon Maila tutustui 1970-luvun alussa tuttavansa Liisa Larjamon houkuttelemana ja liittyi sen Helsingin osaston jäseneksi vuonna 1973.  

Pysyvän jäljen Naisliittoon hän jätti 1980-luvulla, jolloin Minna-lehti sai nykymuotonsa ja keksijäaate valaisi liiton.  

Ajatus omasta lehdestä oli herännyt Naisliitossa edellisen vuosikymmenen lopulla. ”Kuuluin lehden toimitusneuvostoon ja olin jo silloin ideoija, jolle mikään ei ollut mahdotonta, ellei toisin todistettu. Niinpä ehdotin liitolle, että Minna-tiedotteet muutetaan lehdeksi, joka postitetaan kaikille jäsenille.”

Naisliiton puheenjohtajana oli tuolloin Raija Virtanen, avarakatseinen ja uusia toimintamuotoja hakeva opettaja. Raija hyväksyi Mailan ehdotuksen, ja Maila aloitti työt: kirjoitti ja toimi lehden päätoimittajanakin.  Maila Hakala toi liittoon myös keksijäteeman. Hän oli toiminut vuodesta 1980 Keksijäyhdistysten Keskusjärjestön, KEKEn, ensimmäisenä naistoiminnanjohtajana, ja toimittanut Keksintöuutiset-lehteä. Liittoon kuului tuolloin 700 jäsentä, joista naisia vain kymmenkunta. Keksintöideoistakin vain 1–2 prosenttia oli naisten. Kun hän oivalsi sen, hän alkoi puhua naisille keksimisestä, vaikka termi oli heille vieras. Eivätkä keksinnöt Naisliiton enempää kuin muidenkaan naisjärjestöjen toimintaan kuuluneet. 

Mutta pian kuuluivat, sillä vuonna 1988 ilmestyi Keksijä-Minna. Lehti oli varsin ajankohtainen, sillä samana vuonna vietettiin Pohjoismaisen tekniikan vuotta. 

Keksijä-Minna oli myös ensimmäinen naiskeksijöistä tehty julkaisu Suomessa. Sivuja oli peräti 36, painos 2 000 kappaletta ja se käännettiin ruotsiksi. Maila Hakala hankki lehteen ilmoitukset, jotka kattoivat sen kulut. Keksijä-teema siivitti myös naisliittolaisten osallistumista Oslon Naisasiaforumiin, jossa he jakoivat Keksijä-Minnaa ja järjestivät pienoisseminaarin aiheesta Nainen keksijänä, 

Oslon Forumin-naisseminaari oli naiskeksijöiden pohjoismaiselle yhteistyölle tärkeä tapahtuma. ”Solmimme siellä hyviä suhteita, joiden pohjalle rakentui toimiva verkosto”, Maila painottaa.    

Naisliiton naiskeksijäteema huipentui saman vuoden lopussa tiedotustilaisuuteen, jossa Helsingin Keksinnöt ry:n herroille kerrottiin Aurorankadulla naisasioista. Naisliiton Helsingin osasto avusti myös KEKEn tutkimushankkeita.   

Aktiivi tasa-arvoasioissa ja lomapaikankin hankinnassa  

Vaikka tasa-arvovaatimukset alkoivat 1980-luvun Suomessa toteutua, itse laki miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta viipyi. Samoin naispappeus, josta Naisliitossa oli puhuttu 1910-luvulta lähtien. Vuonna 1985, jolloin siitä keskustelu kävi kuumana, Maila kysyi Minnassa provokatiivisesti, miksi ihminen ei kelpaa sellaiseen keskinkertaiseen tehtävään kuin papin virkaan vain siksi, että on nainen. Samassa kirjoituksessa hän totesi, että Naisliiton tulee seurata ja tukea niin naispappeuden kuin samapalkkaisuuden toteutumista kannanotoin ja valistamalla.  

Molemmat vaatimukset ovat toteutuneet. Naispappeus hyväksyttiin vuonna 1986, samoin tasa-arvolaki. 

Naisliitto vaati jo tuolloin, että tasa-arvokoulutusta on kohdistettava ei vain naisiin vaan miehiinkin. Eikä vain Suomessa, vaan myös kansainvälisesti. Tässä liitto palasi perusajatukseensa, jonka mukaan sen on oltava rakentava tasa-arvojärjestö.

Tuolta ajalta Maila muistaa myös Jyväskylän kesän 1987 ja sen yliopiston alueella järjestetyn naisasiaseminaarin, jonne naisjärjestöjä pyydettiin tekemään näyttely teemasta tasa-arvo ja luovuus. ”Innostuimme Naisliitossa, luimme Naisten Ääntä, pakkasimme ´hirveän´ määrän kirjoja ja itsemme umpipakettiautoon, jolla hurautimme Jyväskylään. Hämmästyksemme oli suuri, kun olimme ainoa naisjärjestö, joka rakensi näyttelyn.” 

Jyväskylän seminaarissa Maila oivalsi, että vaikka naisten luovuutta oli tutkittu eri aloilla, naiskeksinnöt odottivat selvittämistä. ”Tunsin, että velvollisuuteni keksintötoiminnan asiantuntijana oli tehdä se.”

Jyväskylän kesän näyttelyyn kävi tutustumassa naisliittolaisia Alatornion, Helsingin, Jyväskylän, Kuopion ja Tampereen osastoista. Jyväskylän jälkeen näyttely siirtyi vielä Ouluun ja seuraavana vuonna Tornioon.  

Maila Hakala oli aktiivinen myös hankittaessa lomapaikkaa Naisliiton Helsingin osastolle.

1980-luvun alkaessa osaston taloudellinen tilanne oli tyydyttävä ja sen edetessä jopa hyvä. Kassaan alkoi kertyä ylimääräistä rahaa, sillä sijoitukset tuottivat hyvin. Osaston kirjanpitäjä ja toiminnantarkastaja huomauttivat, ettei rahaa pidä vain kerätä, vaan käyttää sitä toimintaan. Niinpä osasto päätti toteuttaa jo vuosia eläneen unelmansa ja hankkia lomapaikan, jota jäsenet voisivat pientä korvausta vastaan vuokrata itsensä ja perheittensä virkistykseksi. Kun selvisi, että Lapin lomamökin hinnalla saa sellaisen etelän auringosta, delegaatio lähetettiin ´rahapussin´ kera matkaan. 

Kuin satakielen laulu -kirjassa Paula Starck kertoo, että kolme naisliittolaista – hänen lisäkseen Maila Hakala ja Kerttu Laakso – lähtivät helmikuussa 1992 Portugalin Algarveen. Sieltä, läheltä Logos-kaupunkia löytyi huoneisto, johon kuului olohuone, pienoiskeittiö sekä kaksi makuu- ja kylpyhuonetta. Hinnaltaan se oli sopiva ja niin houkutteleva, että Maila suunnitteli jo vieraskirjankin. Mutta, mutta… Suomeen palattuaan he päättivät olla ostamatta huoneistoa, minkä osaston johtokunta myöhemmin hyväksyi. Se oli viisas päätös, sillä pankkikriisi ja sitä seurannut lama romahduttivat pankki- ja teollisuusosakkeiden arvon. 

Maila Hakalan toiminta ei keskittynyt vain Naisliittoon ja Suomeen, sillä 1980-luvun lopulla hän oli kansainvälistä vaihto-ohjelmaa sosiaalialan ammattilaisille järjestävän yhdistyksen Counsil of International Fellowshipin, CIFn, isäntäperherenkaan jäsen. Vieraista valtaosa tuli entisistä IVY-maista, missä naisten asemasta ei puhuttu, ja kehitysmaista. He vierailivat myös Aurorankadulla, jossa heille kerrottiin, miten naisten asema on Suomessa kehittynyt. 

Innovaatiokulttuuri ei kuulunut naisille

Keksijä-Minnan innoittamana Maila Hakala perusti vuonna 1989 Naisten Idea- ja Keksintöliiton, NIKLn, jota johti kymmenen vuotta.  

Maila toteaa, ettei hänestä olisi tullut naiskeksijöiden edun ajajaa ilman tukijärjestöä, Naisliittoa. ”Tuskin minulle olisi ollut mahdollista yksinäisenä Don Quijotena aloittaa valtakunnallista projektia naisten keksintötoiminnan edistämiseksi. Suomalainen Naisliitto ja sen Helsingin osasto olivat edistyksellisiä järjestöjä ja toimivat kanssani edelläkävijöinä. Innovaatiot ja niiden edistäminen olivat tuolloin miesten reviiriä. Innovaatiokulttuuri ei kuulunut naisille, sillä heiltä katsottiin puuttuvan keksijän identiteetti. ”

NIKL on ensimmäinen virallisesti Euroopassa rekisteröity naisten keksijäyhdistys, ja siihen kuului enimmillään yli 80 naista. Se sai myös paljon julkisuutta. Lehdet kertoivat liitosta ja kauppa- ja teollisuusministeriö, KTM, myönsi vuonna 1990 tiedotukseen 50 000 silloista markkaa. Sillä järjestettiin näyttelyt Vantaan Heurekaan, Helsingin Wanhaan Satamaan ja Tampereen Pirkka-halliin sekä julkaistiin Ilo keksiä -lehti nro 2 ja kirja Naiskeksijöiden muotokuvia.  Seuraavana vuonna Naisjärjestöjen Keskusliitto järjesti Ilo olla nainen -tapahtuman Wanhaan Satamaan, minkä yhteydessä oli Naisliiton Minna Canth -seminaari teemanaan Keksivä nainen on luonnonvara. Antia täydensi pienehkö naisten keksintöjä esittelevä näyttely, jonka väitettiin olevan laatuaan ensimmäinen maailmassa.

Vuonna 1999 NIKL suuntasi naisille KTMn ja Keksintösäätiön tuella valtakunnallisen ideakilpailun, johon saatiin 121 ehdotusta. ”Ne näkyvät vuoden 2002 tilastossa 40 astetta ylöspäin kohoavana käyränä”, Maila kehaisee.  

Julkisuudesta huolimatta nais- ja myös mieskeksijöitä pidettiin tuolloin Mailan mukaan ´kummajaisina´, joista vaiettiin, vaikka innovaatioiden merkitystä korostettiin laadittaessa kansallisia innovaatiostrategioita ja ne mainittiin lähes päivittäin hallituksen kannanotoissa. ”Poliitikot puhuivat innovaatioista, mutta keksijöitä ei otettu komiteoihin, joissa strategioita laadittiin. Media taas käytti ´keksijöitä´ viihteenä. Esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas -kirjassa kerrotaan sotamies Aarne Honkasesta, joka tuli jatkosotaan aseenaan kaaripyssy, julisti olevansa keksijä ja suunnittelevansa ikiliikkujaa.”  

Silti KEKEssä törmättiin joskus poliitikkoihin, jotka rohkenivat tulla keksijöiden pariin.  Tunnetuin heistä on presidentti Mauno Koivisto, jota Maila pyysi vuoden 1983 Innovaatiomessujen suojelijaksi. Pyyntöön liittyy pieni anekdootti: ”Presidentti soitti toimistoomme ja halusi puhua kanssani. Minulla oli juuri silloin kokous, joten pyysin sattumalta toimistossa ollutta mieskeksijää vastaamaan puheluun ja kertomaan, että otan yhteyttä heti kun vapaudun. Kokouksen päätyttyä kysyin, kuka soittaja oli. Keksijä vastasi lakonisesti: ´Se sanoi olevansa tasavallan presidentti´”. 

Keksintötietoa eri puolille maailmaa 

NIKLn perustaminen ja puheenjohtajuus vei Maila Hakalaa ympäri maailmaa. Sama toistui hänen ollessaan QUIN-Suomi ry:n puheenjohtajana. 

”Kun on keksijöiden kanssa, ei tiedä mistä itsensä löytää”, hän hymyilee muistellessaan kymmeniä matkojaan eri puolille maailmaa.

Matkat alkoivat vuonna 1988 eli pian sen jälkeen, kun Maila oli aloittanut työnsä naiskeksijöiden esiin tuomiseksi Suomessa. Uutinen tästä levisi Geneveen, missä International Federation of Inventors Associationsin, IFIAn, sihteeristö tuolloin oli. Järjestöön kuului yli sata maata, ja Suomea siellä edusti Keksijäyhdistysten Keskusliitto.

IFIA suunnitteli tuolloin naisten aktivoimista keksintöjen tuottajiksi. Tähän tarvittiin pätevä nainen, Maila Hakala, joka valittiin lokakuussa 1988 Pekingissä keksintö- että naisasian asiantuntijaksi IFIAn hallitukseen ilman, että suostumusta häneltä edes kysyttiin. ”Tehtävänäni oli selvittää, miksi naiset ovat aliedustettuina innovaatioalalla.” 

Näin naiskeksijöistä tuli Mailalle loppuelämän missio. Ja tärkeä; olihan maailma täynnä maita, missä naiskeksijöistä ei tiedetty mitään.    

Jo samana vuonna Maila kutsuttiin Malesian Kuala Lumpuriin asiantuntijaksi auttamaan keksijäyhdistyksen perustamista. Viisi vuotta myöhemmin hän oli jälleen Malesiassa suunnittelemassa seminaaria naiskeksijöille ja seuraavana vuonna World Intellectual Proporty Organisationin, Wipon, edustajana viemässä sinne palkintoa maan parhaimmalle naiskeksijälle. ”Mieleeni on painunut myös Monaco, jonne minut kutsuttiin vuonna 1996 Euroopan parhaan ympäristökeksinnön saajan, mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salosen kanssa”, Maila kertoo ja lisää, että itse prinssi Albert jakoi palkinnot. ”Tunisiassa taas osallistuin maan ensimmäiseen keksijöiden ympäristökonferenssiin ja Madridissa Mujeres Innovadoras -tapahtumaan. Varsovassa puhuin nuorista keksijöistä, sillä Puola halusi rohkaista kouluja järjestämään keksijätapahtumia.”

Kielenä oli useimmiten englanti. Matkarahaa Maila kertoo saaneensa kauppa- ja teollisuusministeriöltä ja sen seuraajalta työ- ja elinkeinoministeriöltä sekä ympäristöministeriöltä, joskus päivärahaa KEKEltäkin”.  

Maila Hakala oli aktiivinen myös Suomessa: ”Johdin työryhmiä muun muassa elokuussa 1990 Tampereella, jonne tuli naiskeksijöitä eri puolilta maailmaa kansainvälisen keksijäjärjestön IFIAn ja YKn Maailman henkisen omaisuuden järjestön, WIPOn, järjestämään symposiumiin”. 

Mahtava naisenergian näytös Pekingissä

Vuonna 1995 Maila Hakala osallistui Suomen Keksijänaisten edustajana – ja ainoana naisliittolaisena – neljänteen YK:n naisasiakonferenssiin Pekingin Huairoussa, jonne hän järjesti naiskeksijöiden kansainvälisen näyttelyn sosiaali- ja terveysministeriön ja Pohjoismaiden Kulttuurirahaston tuella.  

Konferenssi oli jatkoa vuoden 1985 Nairobin ja sitä edeltävälle vuoden 1975 Meksikon konferenssille ja viimeinen laatuaan. Mailan mukaan se oli ”mahtava naisenergian manifestaatio, uskoa ja toivoa antava naisvoiman näytös”. Tapahtumia oli 4 000, vapaita kansalaisjärjestöjä 2 000 ja osallistujia 36 000, joiden joukossa muutama mieskin osoittamassa tukeaan naisten ja lasten puolesta. Heistä Maila muistaa miehen, joka kutsui hänet illalliselle esiliinana sihteerinsä – illan aloitti Sibeliuksen Finlandia – vei muureille, kiellettyyn kaupunkiin ja teehuoneeseen. ”Suomi kiinnosti häntä, samoin se, mitä kiinalaisista Euroopassa ajatellaan.”   

Suomessa taas oltiin kiinnostuneita itse konferenssista. Muun muassa Hufvudstadsbladet haastatteli Mailaa ja julkaisi jutun kuvan kera etusivullaan. Myös Minna-lehdessä oli iso juttu tapahtumasta, jonka osanottajien kirjosta hän kirjoitti näin: ”Upeita, pitkiä, suoraselkäisiä, ylväitä ja avoimia mustia naisia Afrikasta, jotka hyllyvine lanteineen värikkäissä, hulmuavissa asuissaan vangitsevat katseen, siroja ujoja Intian naisia sareissaan, peitettyjä musliminaisia, tiibettiläisnaisia värikkäissä kansallisasuissaan, joukossa eurooppalaisia naisia shortseissa, verryttelyasuissa tai jakkupuvuissaan – kaikki suloisessa sekamelskassa, kuka kiirehtimässä johonkin seminaariin tai näyttelyyn, kuka myymässä maansa turistituotteita matkakassan kartuttamiseksi, kuka ostamassa, kuka menossa katsomaan jotain mielenosoitusta, kuka valmistautuakseen osoittamaan mieltä muiden mukana, kuka istahtamassa rappusille kipristelemään kävelemisestä turvonneita varpaitaan…”

Keksintöalan tietotaitoa myös Viroon

Maila Hakala on vienyt keksintöalan tietotaitoaan myös naapurimaahamme Viroon. Itse asiassa hän on ensimmäisiä suomalaisia, joka loi virolaisnaisiin kiinteät suhteet. 

Tämä tapahtui 1980-luvulla Tukholman Skapa-messuilla, jossa virolaisilla oli osasto. Kun NJKL järjesti vuonna 1990 Wanhassa Satamassa messut, Maila kutsui virolaiset mukaan ja oli aloitteellinen, kun Naisliitto järjesti vuonna 1991 Baltia-seminaarin. Siihen osallistui monia Baltian johtavia naisia, muun muassa Virosta peräti kolme ministeriä.  

”Se oli ratkaisevan tärkeää tiedonvaihtoa”, Maila muistelee. ”Suomalaiset kuulivat, millaista Baltian naisten arki on ollut neuvostomiehityksen aikana, ja baltit puolestaan, miten suomalaiset naiset ovat eläneet.” 

Seuraavana vuonna ilmestyi Minnan erikoisnumero, jossa raportoitiin Baltia-seminaarin antia. Samana vuonna naisliittolaisia kävi Virossa. Vierailu, johon osallistui Mailan lisäksi seitsemän naista, oli nelipäiväinen. Se alkoi illanvietolla varaympäristöministeri Eva Kraavin kodissa ja päättyi Naisliiton järjestämään vastaanottoon virolaisille ystäville. ”Kävimme Viron eduskunnassa, Kirovin kolhoosissa, kahdessa vanhainkodissa, Palavan kiven tehtaalla sekä vajaamielisten ja invalidien laitoksessa”, Maila muistelee ja lisää, että mukana oli naisia myös Liettuasta ja Latviasta, josta muun muassa Suomen suurlähettiläs, tietokirjailija Anna Zigure. 

Tapahtuman seurauksena Eesti naine -aikakauslehden toimittaja Hille Karm tuli viikoksi Aurorankadulle tutkimaan naiskirjallisuutta. Seuraavana vuonna Naisliitto järjesti Helsingissä seminaarin, jossa pohdittiin naisten asemaa Baltian maissa. 

Yhteistyö naapurimaan keksijänaisten kanssa jatkui – ja jatkuu edelleen. Esimerkiksi vuonna 2006 suomalaiset osallistuivat Tallinnan Teknisen korkeakoulun rakennusalan seminaariin, seitsemän vuonna myöhemmin järjestivät Helsingin Tuglas-seuran kanssa innovatiivisten naisten miniseminaarin ja keksintönäyttelyn sekä vuonna 2014 Tallinnaan Pohjoismaisen yhteisseminaarin, jonka teemana oli keksinnöt. Vuonna 2017 Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistyksessä oli keksintöilta, jossa esiteltiin suomalais- ja virolaisnaisten innovaatioita. Virolaiskeksintöjä oli esillä myös Kansainvälisenä naisten päivänä 2022 Menestystä innovaatioilla -webinaarissa, jonka Quin-Suomi järjesti Suomalaisen Naisliiton Helsingin ja Hämeenlinnan yhdistysten kanssa Hämeen ammattikorkeakoulussa, HAMKssa.  

Naisten verkosto Quin-Suomi syntyy 

Vuonna 1999 Maila Hakala jätti Naisten Idea- ja Keksintöliiton toiminnan uudelle hallitukselle ja aloitti pohjoismaisen keksijäverkoston rakentamisen ruotsalaisten keksijänaisten kanssa ja Pohjoismaiden ministerineuvoston avustuksella. Jo kaksi vuotta myöhemmin perustettiin QUIN-yhdistykset***) Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan, Islantiin ja Eestiin.   

”Quin-Suomi ry perustettiin edistämään suomalaisten naisten innovatiivisuushankkeita ja edustamaan Suomea verkoston kansainvälisessä yhteistyössä”, Maila Hakala kertoo ja lisää, että rahoituksen hankkiminen on ollut järjestön ykköstöitä. 

Quin-Suomella ei ollut – eikä edelleenkään ole – omaisuutta enempää kuin sen edeltäjälläänkään. Kaikki hankkeet toteutettiin julkisin varoin vuoteen 2014, jolloin valtio poisti budjetistaan kaiken yksittäisille keksijäjärjestöille suunnatun rahoituksen. Sen seurauksena patenttihakemusten määrä väheni merkittävästi.    

Uuden yhdistyksen ensimmäisiä töitä oli suunnitella ja hankkia rahoitus Tuulia-projektille, joka on ensimmäinen naisten innovatiivisuutta edistävä valtakunnallinen hanke Suomessa. Siihen kuului Naisten pohjoismainen tekstiilikeksintöjen näyttely, joka järjestettiin Design Forum Finlandin tiloissa Helsingissä syyskuussa 2003. Näyttely oli avoinna kymmenen päivää ja sai kävijäennätyksen: yli 3 000 kävijää, joiden joukossa oli myös presidentti Tarja Halonen. Yhteistyökumppanina oli Keksintösäätiö, rahoittajina työ- ja elinkeinoministeriö, EU ja Pohjoismainen Kulttuurirahasto. 

Kuusi vuotta myöhemmin Helsingissä Säätytalolla pidetyn kansainvälisen Euroopan innovatiivisten naisten EUWIIN-konferenssin ja näyttelytapahtuman yhteistyökumppaneina olivat työ- ja elinkeinoministeriö, TEKES (nykyinen Business Finland), opetus- ja kulttuuriministeriö, Patentti- ja rekisterihallitus, Keksintösäätiö, Naisyrittäjyyskeskus, Nokia ja Helsingin kaupunki.    

Yhteistyökumppaneista Maila Hakala kiittelee erityisesti Patentti- ja rekisterihallituksen, PRHn, johtoa ja henkilökunnan työpanosta: ”He ovat olleet mukana muun muassa pohjoismaisissa seminaareissa, valtakunnallisissa naisten ideakilpailuissa ja naisten keksintönäyttelyssä Innogalleriassa vuonna 1999 sekä Suomalainen nainen 100 vuotta keksijänä ja kansalaisena-näyttelyssä vuonna 2006.” 

PRH on osallistunut näkyvästi myös vuosina 2019–2023 Kansainvälisenä naistenpäivänä järjestetyissä innovaatioseminaareissa Laurean ammattikorkeassa, Espoossa, PRHn toimitiloissa Helsingissä, Hämeen Ammattikorkeakoulussa Hämeenlinnassa ja Vantaan kaupungin tiloissa Tikkurilassa. 

Quin-Suomi on saanut edeltäjiensä tavoin paljon julkisuutta. ”Tuoreimpia on Alfa-TV:n vuonna 2019 tekemä ohjelma innovoinnista”, Maila kertoo ja jatkaa, että kaksi vuotta myöhemmin Tekniikka ja Talouslehti haastatteli keksijä Siru Hannulaa innovoinnista. Sysäyksen haastatteluun antoi Quin-Suomen 20-vuotisjuhla, jota vietettiin marraskuussa 2021 Katajanokalla tietokirjailija Asta Raamin kodissa.  Tuoreimpia Quin-Suomen tapahtumia on keväällä 2023 järjestetty Vantaan Naistenpäivän keksijänäyttely, jonka teemoina olivat tasa-arvo ja naisten keksijärohkeus. Mielenkiintoa on herättänyt myös keksijöiden osuus TV-ohjelmasarjassa Tosi suomalaisuutta etsimässä keväällä 2023. 

***) Quin-lyhenne tulee sanoista Quinnliga Uppfinnare i Norden.  

Naisilla paljon kehityskelpoisia ideoita

Kilpailuista Maila Hakala muistaa erityisesti Naisten idea ja keksintöliiton järjestämän Naisten valtakunnallisen ideakilpailun vuonna 1999. Ehdotuksia tuli 121. Eikä mitään huuhaata, vaan kehityskelpoisia ideoita. 

”Naisilla on ideoita, mutta ne pitää nostaa esille ja niistä pitää puhua”, Maila toteaa ja jatkaa, että naisten keksinnöt ovat usein alueilta, joilla he toimivat, vaikuttavat ja jopa muuttavat maailmaa. ”Esimerkiksi tiskikone on naisen keksimä, samoin astiankuivauskaappi, kestovaipat ja nyhtökaura. Tuoreempia taas ovat hajuton biojäteastia, heijaava lasten patja, vaatelaastari ja sairaaloissa käytettävä älyneula”, Maila luettelee ja lisää, että ”miehisempiäkin” naisten keksintöjä on. ”Sarjakeksijä Aino Mustonen (ent. Heikkinen) palkittiin vuonna 1987 turvebetonin kehittäjänä ja vuonna 2007 Berliinissä tekstiilibetonista, jota on käytetty maanjäristyksen tuhoamien hätäapuasuntojen rakentamiseen. Viimeisin palkinto on hänen vuonna 2023 kehittämänsä ratkaisu kaivosten jätevesiongelmiin.”                                                          

Naisten keksintöjä omitaan Mailan mukaan myös ilman lupaa. ”Liian usein nainen on jätetty – ja edelleen jätetään – taistelemaan oikeuksistaan yksin. Keksijän oikeuksien turvaamiseksi tarvitaan hyviä käytäntöjä, eettisiä normeja ja toimivaa oikeusturvajärjestelmää”, hän painottaa. 

Lopuksi Maila ohjeistaa keksijänaista näin: ”Jos Sinulla on hyötyidea, älä sivuuta ideaasi olankohautuksella. Usko itseesi ja keksintöösi. Sijoita tarpeellinen määrä aikaa ja energiaa idean katsastukseen.  Älä kerro ideastasi ilman salassapitosopimusta äläkä julkista keksintöä ennen sen suojausta. Rekisteröi keksintö omiin nimiisi. QUIN-Suomen piirissä toimii kokeneitten naisten mentoriryhmä, jonka neuvoilla voit välttää virheitä ja hyödyntää keksintöäsi.”  

Työ innovatiivisten naisten hyväksi jatkuu

”Naiskeksijöiden tulo ulos kaapista” on Maila Hakalaa lainaten jo trendi. Nähtäväksi jää, milloin se on megatrendi. Kun naisten osuus patentin saaneista vuonna 1987 tehdyn tutkimuksen mukaan oli 1–2 prosenttia, se oli vuonna 2019 ministeri Mika Lintilän mukaan jo yli 12 prosenttia. Maila uskoo, että naisten osuus on jo nyt enemmän. Se vaatii kuitenkin seurantaa eli tilastotietojen päivitystä.   

Maila Hakalan aktiivisuus keksintöalalla on huomattu sekä Suomessa että maailmalla. Vuonna 2008 hän sai Suomalaisten keksijöiden tukiyhdistys ry:n, SKTYn, Elämäntyön Konsta -palkinnon ja tänä vuonna hänet nimettiin SKTYn kunniajäseneksi. Tärkein on kuitenkin vuonna 2017 Italiassa Barissa annettu Globalwiin (Global Women Inventors and Innovators Network) elämäntyö-palkinto. Hänen lisäkseen sen on saanut vain Anne-Mari Rannamäe, Quin Estonian perustaja ja puheenjohtaja.   

Nykyään Maila Hakala on Quin-Suomi ryn tiedottaja. Puheenjohtajuus vaihtui 2010-luvun alussa, jolloin yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin vuoden 2009 eurooppalainen keksijänainen -palkinnon voittanut Eija Pessinen, ja Maila siirtyi rakentamaan kansainvälisiä verkostoja. Mutta edelleen Maila seuraa kiinteästi keksintömaailmaa. Ja matkustaa. Viimeisin matka suuntautui tämän vuoden syyskuussa Reykjavikiin Globalwiinin konferenssiin, johon osallistui 25 maata. Pääpalkinnon sai ranskalainen nainen Lahou Keita, mustan laatikon keksijä. 

”Laatikkoa, joka säilöö lentokoneen tapahtumat maasta, voittaja kehitti kymmenen vuotta”; Maila kertoo ja jatkaa, että Unkarin lentoyhtiö on jo ottanut laatikon käyttöön, ja keksijä käy parhaillaan siitä neuvotteluja NASAn kanssa.

Mailan yllätykseksi Lahou Keita puhuu myös suomea. ”Hän on asunut Suomessa seitsemän vuotta ja suunnittelee vierailevansa täällä ensi kesänä”, Maila hehkuttaa ja muistaa lopulta mainita, että myös hän sai Reykjavikissa IFIAlta palkinnon kiitokseksi naiskeksijöiden hyväksi tekemästään 55 vuoden työstä. IFIAn historiaan Maila Hakala on jäänyt järjestön ensimmäisenä hallitusnaisena.   

Henkilökohtaisia kiitoksia enemmän Mailaa ilahduttaa kuitenkin keksijä- eli innovatiivisten naisten nykyinen näkyvyys.