Professori Maija Pekkarinen oli aikanaan Suomen johtava ravitsemusasiantuntija. Vaikuttaja, joka hoiti liki kolmekymmentä luottamustehtävää. Valistaja, joka puhui aina asiaa ja eteni kaikessa – puheessaan, työssään, harrastuksissaan – suoraviivaisesti ja määrätietoisesti.

Maija Liisa Pekkarinen syntyi 20.5.1915 Kuopiossa perheen toiseksi lapseksi Nikolai II:n ollessa Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas. Hänen vanhempansa olivat metsäteknikko, maanviljelijä Johan Fredrik (Hannes) Pekkarinen, äiti emäntä Maria Pelkonen. Koti oli Vehmersalmella Räsälän kylässä, jossa Maija aloitti kansakoulun. Opettajien kehotuksesta hän pyrki Kuopion suomalaiseen tyttökouluun, josta pääsi ylioppilaaksi 1938. Ensimmäisenä kotikylänsä naisylioppilaana.  Koko koulun ajan hän oli ollut luokkansa priimus.

Kipinä ravitsemuskysymyksiin herää

Maija Pekkarinen oli määrätietoinen nuori nainen. Vaikka isä tahtoi hänestä opettajaa, tytär valitsi kotitalousalan tähtäimenään yliopisto. Hän oli kuullut, että kotitaloutta suunniteltiin yliopistolliseksi oppiaineeksi.

Maija Pekkarinen oli maalaistalon tytär, mutta teoreetikko. Käytännön taitojaan parantaakseen hän haki kotitalousopettajaopistoon tavoitteenaan kotitalousopettajan tutkinto. Siihen vaadittiin emäntäkoulu, vuoden kestävä kotitalousharjoittelu ja kahden vuoden opinnot. Niinpä Maija Pekkarinen lähti Orimattilan emäntäkouluun ja sen läpäistyään Hollolaan maataloon. Harjoittelukodissa oli monipuolinen ruokavalio, mistä hän kirjoitti erään kuukausiraporttinsa arvioiden sitä ravitsemuksellisesti.  Valvoja – Orimattilan kotitalousopettajaopiston johtaja – antoi raportista kiitettävän arvosanan. Tämä oli ensimmäinen konkreettinen näyte tulevan tutkijan kiinnostuksesta ravitsemuskysymyksiin.    

Käytännön leipomis- ja ruoanlaittotaitojaan Maija Pekkarinen täydensi vielä Kuopion talouskoulussa, joten hän pääsi aloittamaan opiskelunsa Järvenpään kotitalousopettajaopistossa talvisodan syttymisen vuoksi vasta keväällä 1940. Katko siihen tuli kuitenkin jo seuraavana kesänä, jolloin opisto muutettiin kenttäsairaalaksi puoleksi vuodeksi. Opettajiensa pyynnöstä Maija Pekkarinen jäi apuemännäksi sairaalaan muonittamaan haavoittuneita sotilaita. Todistuksessa, jonka hän sai juhannuksena 1942, on korkein arvosana ravintofysiologiasta. Se kertoo, että tuore kotitalousopettaja oli kiinnostuneempi teoreettisista kuin käytännöllisistä aineista.        

Marttatyöhön Karjalan kannakselle

Valmistumisensa jälkeen Maija Pekkarinen suunnitteli lähtevänsä opettajaharjoittelijaksi Kauhajoen kotitalousopistoon. Se jäi aikeeksi, kun hänen opettajansa – Marttapiiriliiton hallituksen jäsen – kysyi, halusiko hän lähteä konsulenttiharjoittelijaksi Karjalan marttapiiriliittoon Viipuriin. Maija Pekkarinen lupautui.

Työ kotitalouskonsulenttina osoittautui antoisaksi ja monipuoliseksi. Karjalan kannaksella vallitsi kiivas jälleenrakennuskausi, ja se näkyi myös marttayhdistysten toiminnassa. Aluksi nuorta konsulenttia jännitti kokeneiden marttojen neuvominen, mutta itseluottamus kasvoi. Ravintofysiologiaan perehtyneen Maija Pekkarisen vastuulla olivat kotitalousneuvonnan ohella koulukeittoloiden emäntien valmennus, sotilashallinto-osaston kanssa tehdyn sopimuksen mukaan perustettujen marttamajojen toiminnan valvominen ja marttojen omavaraisuuskilpailun tarkastus.

Martat olivat myös innokkaita juhlijoita, ja konsulentti kiersi pitämässä esitelmiä ja juhlapuheita. Karjalan kannas tuli hänelle tutuksi. Samoin tuleva esimies, kun Marttaliiton toiminnanjohtaja Elli Saurio tuli tutustumaan piiriliiton toimintaan. Myöhemmin Sauriosta tuli kodin taloustieteen professorina Maija Pekkarinen pitkäaikainen esimies.

Viipurin ajastaan Maija Pekkarinen totesi vuosikymmeniä myöhemmin Emäntälehdelle antamassaan haastattelussa, että se oli erittäin hyödyllistä: ”Tutustuin karjalaisiin perheenemäntiin ja koteihin, opin ymmärtämään kansan tapoja ja puhumaan kansan kielellä”.

Kesäkuussa 1944, jolloin sotarintama lähestyi rajusti pommitettua Viipuria, marttojen oli lähdettävä evakkotielle. Karjalan marttapiiriliitto sai uuden kodin Helsingistä, mutta Maija Pekkarinen lähetettiin puoleksi vuodeksi Pieksämäelle hoitamaan alueelle evakuoitujen marttojen asioita.  Vuoden 1945 alussa hän siirtyi Helsinkiin, jossa jatkoi kotitalouskonsulentin työtä entisessä työpaikassaan vuoteen 1950.

Vihdoinkin yliopiston ovi aukeaa

Vaikka kotitalousalan tieteellinen tutkimus oli kirjattu jo vuoden 1915 komiteamietintöön. vasta vuonna 1946 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan perustettiin kodin taloustieteen ja seuraavana vuonna ravintokemian professuurit. Edellisen professoriksi nimitettiin Elli Saurio, jälkimmäisen Paavo Roine.    

Kun kotitalous oli nyt viimeinkin hyväksytty yliopistolliseksi oppiaineeksi, Maija Pekkarinen saattoi toteuttaa haaveensa ja kirjautui yliopistoon syksyllä 1947. Pääaineekseen hän suunnitteli ravintokemiaa, mutta professori Saurion pyydettyä häntä assistentikseen vaihtoi sen kodintaloustieteeseen ja otti sivuaineikseen ravintokemian ja mikrobiologian. Yhtä aikaa niiden kanssa hän opiskeli kansantaloustiedettä, mistä tuli olemaan paljon hyötyä myöhemmässä tutkimus- ja opetustyössä. Kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1952.

Maija Pekkariselle avautui tilaisuus ravintokemian jatko-opintoihin, kun Suomi päätti osallistua mittavaan kansainväliseen tutkimukseen, jossa selvitettiin sydän- ja verisuonitautien syitä. Lääketieteelliseen tutkimukseen sisältyi suppea, mutta tärkeä perheiden ja miesten ruokavalion tutkiminen, sillä ravinnon laadulla uumoiltiin olevan yhteyttä edellä mainittuihin sairauksiin.

Ruokavalion tutkimuksen suunnittelusta vastasi ravintokemian laitoksen professori Roine, ja hän pyysi Maija Pekkarista toteuttamaan kenttätutkimuksen. Tutkimus kesti neljä vuotta, ja Pekkarinen osallistui sen kaikkiin vaiheisiin. Tällöin hänestä tuli ravintotutkija.

Ravitsemustieteen pioneeri

Ravintotutkimuksessa saamiaan tietoja Maija Pekkarinen hyödynsi ravintokemian pääaineopintoihin, lisensiaattityöhön ja väitöskirjaan. Hän valmistui maatalous-metsätieteen lisensiaatiksi vuonna 1958 ja väitteli neljä vuotta myöhemmin aiheesta Tutkimuksia maalaisväestön ravinnosta eräissä Itä- ja Länsi-Suomen pitäjissä. Hän oli ensimmäinen kotitalousaineista väitellyt tohtori.

Maija Pekkarinen osallistui myös toiseen suureen tutkimukseen, jossa seurattiin ravinnon rasvojen vaikutusta sydän- ja verisuonitauteihin Nikkilän ja Kellokosken sairaaloissa. Tutkimustulokset herättivät kansainvälistä huomiota kuten itä-länsi-tutkimuskin. Kolmas laaja selvitys, johon Pekkarinen osallistui, oli Kansaneläkelaitoksen ns. autoklinikkatutkimus Ruuankäyttö ja ravinnonsaanti Suomessa 1969–72.

Ravintokemian apulaisprofessoriksi Maija Pekkarinen nimitettiin vuonna 1968 ja kolme vuotta myöhemmin – kun professori Roine kutsuttiin Suomen akatemian tutkimusprofessoriksi – hänet määrättiin hoitamaan professorin virkaa. Nimitys jatkui vuoteen 1977, jolloin hän palasi omaan apulaisprofessorin virkaansa.  

Tutkimustyön ohella professorin virkaan kuului opetusta. Pekkarinen luennoi esimerkiksi ravitsemustieteen peruskurssilla ja tutustutti pääaineopiskelijat oman erikoisalansa ravintotutkimusmenetelmiin ja kansanravitsemukseen. Häntä kiinnosti myös maailman ravitsemustilanne ja sen ongelmat. Niistä hän piti kaikille tiedekunnan opiskelijoille suunnatun luentosarjan. Tässä kaikessa hän saattoi hyödyntää sekä talousopettaja- että taloustieteellistä koulutustaan.

Vuonna 1981 Maija Pekkarinen jäi eläkkeelle, mutta ei suinkaan toimimattomaksi. 

Kunniajäsenyyksiä ropisee

Vaativan yliopistotyön ohella Maija Pekkariselta oli riittänyt voimia ja intoa jakaa tietojaan myös yliopiston ulkopuolelle. Hän toimi vuosikymmenen Helsingin Kotitalousopettajaopistossa kodin talouden, kansantalouden sekä yhteiskuntaopin ja kirjanpidon tuntiopettajana, oli opiston johtokunnan puheenjohtaja ja kouluhallituksen nimeämä jäsen. Hän oli myös Järvenpään kotitalousopettajaopiston johtokunnassa parikymmentä vuotta.

Maija Pekkarisen osallistuminen opistojen toimintaan oli ensiarvoisen tärkeää. Hän teki opintomatkoja ulkomaille ja osallistui loma-aikoinaan ravitsemus- ja kotitalouskongresseihin, joiden antia välitti oppilailleen ja kollegoilleen. Vielä eläkeläisenäkin hän seurasi alaansa ja sen uudistuksia.

Työstään Helsingin Kotitalousopettajaopiston hyväksi Maija Pekkarinen kutsuttiin vuonna 1979 Kotitalousopettajien liiton kunniajäseneksi.  Myös Ravitsemusterapeutit ja Kotitalouden Kandidaatit ovat kutsuneet hänet kunniajäsenekseen.

Samoin Marttaliitto, joka on antanut hänelle myös kultaisen ansiomerkin tunnustukseksi hänen työstään marttatoiminnan hyväksi. Tosin satavuotissyntymäpäivänään professori emerita Maija Pekkarinen totesi vaatimattomasti: ”On marttojen ansiota, että olen nyt tässä.  Sehän oli aluksi elämäntyö ja myöhemmin harrastus”. Maija Pekkarinen oli Marttaliiton hallituselimissä vuosina 1955–81, joista varapuheenjohtajana yli kymmenen vuotta. Hän kuului Kulosaaren marttoihin ja oli myös heidän puheenjohtajansa.

Riemutohtoriksi 99-vuotiaana

Toinen sydämen asia ja rakas harrastus Maija Pekkariselle oli Konkordia-liitto, jossa hän teki poikkeuksellisen pitkän työrupeamaan: 36 vuotta, josta ajasta 22 vuotta puheenjohtajana. Hän oli nuorena saanut Kulttuurirahastolta apurahan, ja Suomalaisen Konkordia-liiton työssä hän sai tukea naisten valmistumista ammattiin ja naistutkijoiden tieteellisiä jatko-opintoja ja kongressimatkoja. . Hänen kunniakseen liitto perusti Maija Pekkarisen 100-vuotisjuhlarahaston ravitsemus- ja elintarviketieteiden alan tutkimuksen edistämistä varten. Kunniajäsenyyden hän sai vuonna 2001

Maija Pekkarisen yhteiskunnallinen aktiivisuus onkin ollut häikäisevä. Edellä mainittujen lisäksi hän on ollut erilaisissa asiantuntija- ja hallintotehtävissä parissakymmenessä organisaatiossa Suomessa ja ulkomailla. Näihin kuuluvat esimerkiksi Valtion maatalous-metsätieteellinen toimikunta, Kotitalous- ja kuluttaja-asiain tutkimuskeskus, Kotitalouslehden puheenjohtajuus, Kansainvälinen maatalousasiain neuvottelukunta, Lääkintöhallituksen ravitsemusasiantuntijuus, Valtion ravitsemusneuvottelukunnan varapuheenjohtajuus, Elintarviketuotannon edistämissäätiön hallituksen jäsenyys, Ravitsemusneuvonnan keskuselimen puheenjohtajuus ja FAO:n kotitalousryhmän hallituksen jäsenyys.  

Maija Pekkariselle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan ritarimerkki. Kesäkuussa 2014 hänet promovoitiin Helsingin yliopiston riemutohtoriksi. Hän oli tuolloin 99-vuotias.

Ravitseva aamupala terveyden tae

Konkordia-liitolle antamassaan haastattelussa Maija Pekkarinen paljasti tavattoman energisyytensä ja terveytensä salaisuudeksi säännölliset elämäntavat, liikunnan, harrastukset, oikean ravitsemuksen ja painon tarkkailun.

Ruokavaliossa hän noudatti omia oppejaan: suomalaista vähärasvaista lihaa ja kalaa höystettynä marjoilla ja vihanneksilla. Erityisesti hän painotti terveellistä, ravitsevaa aamuateriaa, jonka hän kertoi Emäntälehdessä 1973 aloittavansa aina tuoremehulla.  ”Sitten nautin kauratyynyjä kevytmaidon kera, lisäksi kananmunan. Paahdetulle grahamleivälle levitän jääkaappimargariinia ja päälle juustoviipaleen tai jotakin lihaleikettä. Kuppi hyvää kahvia täydentää aamuisen herkutteluhetken.”   

Liikuntaa Maija Pekkarinen on kertonut harrastaneensa aina. Ystävineen hän matkasi Lappiin Saariselälle vuosittain 1990-luvulle saakka, jolloin Lapinmatkojen tilalle tulivat seniorivoimistelu ja kuntosaliharjoittelu. Hyötyliikuntaa hän sai sauvakävelystä Kulosaaren maisemissa ja kesällä Soisalon saaressa Vehmersalmella.

Matkustaminen kuului Maija Pekkarisen elämään sekä työnä että harrastuksena. Hän kuului Tyttökultiin, neljän naisen ryhmään, jonka kanssa matkusti ympäri maailmaa. Mieluisiin muistoihin kuuluvat taidematkat ja Puijon seurakunnan järjestämät matkat muun muassa Israeliin.

Mieliharrastuksia on ollut myös musiikki. Jo lapsena Maija Pekkarinen halusi opetella soittamaan. Sitä varten isä osti harmonin, mutta soittamista piti opetella omin päin.  Aikuisiällä kausilippu Helsingin kaupunginorkesterin suosikkisarjan konsertteihin tarjosi säännöllisen musiikkinautinnon. Kirkkokuorossa laulamisen hän aloitti jo Viipurin aikana, mutta luopui siitä myöhemmin, koska vietti kesät ja joulut Vehmersalmella, pääsiäiset Lapissa.   

Myös sukututkimus oli Maija Pekkariselle tärkeä harrastus. Hän selvitteli isänpuoleisen sukunsa ja lapsuuskotinsa historiaa 1700-luvulta vuoteen 2000, ja oli sukuseuran puheenjohtajakin. Hänet nimitettiin sukuseura Pekkarisen kunniajäseneksi. 

Terävä äly säilyy loppuun asti  

Helena Pekkarinen, Maija Pekkarisen veljentytär, kirjoitti syyskuussa 2018 muistokirjoituksessa, että täti vieraili säännöllisesti lomiensa aikana lapsuudenkodissa Vehmersalmella Kielualla. Hän omisti sisarensa Ainon kanssa kesämökin Kieluanjärven rannalla, ja sinne sisarukset saapuivat jo ennen juhannusta kesän viettoon. Mökiltä oli myös helppo vierailla sukulaisten luona, mikä oli Pekkariselle tärkeää.
Mutta myös sukulaisille ja varsinkin Helena Pekkariselle, joka kertoo odottaneensa tädin tuloa kesäisin. Eikä pelkästään siksi, että sai sisarustensa kanssa karamelleja ja hän kummityttönä lähes joka vuosi uuden mekon tai ainakin mekkokankaan. ”Täti toi tuulahduksen maailmalta, mikä oli tärkeä asia 1960-luvun savolaisella maaseudulla.”
Maija ja Aino Pekkarisen mökillä kävi usein vieraita, jotka saattoivat tulla jopa eri puolilta maailmaa.
2010-luvulle tultaessa Maija Pekkarinen ei enää jaksanut tulla mökille. Hänen fyysinen terveytensä alkoi heiketä, ja hän vietti viimeiset vuotensa hoivakoti Wilhelmiinassa. Vaikka näkö sammui, ei äly himmentynyt. Vielä viime talvena hän saneli ystävälleen muistelmansa Kotitalousopettajien historiikkia varten.  
Maija Pekkarinen kuoli 103-vuotiaana elokuussa 2018. Hänet siunattiin Vehmersalmen kirkossa ja haudattiin Pekkaristen sukuhautaan Vehmersalmella.