Lotta Jaanu – musiikki on elämäni suola

Laulavainen lapsi, kuorolainen, musiikin- ja musiikkileikkikoulunopettaja, soitinvalmennuksen kehittäjä, valtakunnallinen musiikkialan vaikuttaja, omien lasten ja lastenlasten kannustaja musiikin maailmaan.
Hämeenlinnalaisen Lotta Jaanun musiikillinen tie on ollut monivaiheinen ja tuloksekas.

Lotta-Liisa Jaanu (o.s. Elo) syntyi Pusulassa läntisellä Uudellamaalla viikkoa ennen talvisodan syttymistä. Koti oli Ikkalan kylän kansakoululla, missä hänen äitinsä Annikki Elo oli alakoulun opettajana. Isällä, Ahti Elolla, oli maatila, jossa Lotta sai kokea maalaistytön elämää ja oppi jo tällöin rakastamaan metsää.

Musikaalisuus äidin ja hieman isänkin perintönä

Lotta Jaanu kertoo, että hänen lapsuudenkotinsa ja koulunsa olivat hengeltään hyvin isänmaallisia ja kulttuurimyönteisiä: ”Äiti opasti minua arvostamaan tietoa, historiaa, kirjoja ja varsinkin musiikkia; opettihan hän laulua koulun kaikille luokille. Ikkalan kylä tunnettiinkin juhlista, joissa laulu raikui.” Kodista pääsi suoraan luokkaan, ja niinpä Lotta aloitti soittamisen jo ennen kouluikää koulun harmoonilla. Hän muistaa, kuinka ”ihanaa oli soittaa ja laulaa laulukirjoja kannesta kanteen tyhjässä luokassa”.
Lotasta, perheen ainokaisesta, kasvoi ”laulavainen lapsi”. Hän muistaa olleensa kuusivuotias, kun näki koulun joulujuhlassa näytelmän Maan korvessa kulkevi lapsosen tie ja innostui: ”Puin näytelmässä esiintyneen enkelin vaatteet ja siivet ylleni, lauloin tuota laulua ja kuljin nukke kainalossa mummoni kutomaa satakuntalaismattoa pitkin. Tietyn raidan kohdalla nukke putosi, ja enkeli sai auttaa hänet turvaan. Näin kuulema uudestaan ja uudestaan!”
Toinen Lotan mieleen jäänyt lapsuusmuisto on äitienpäiväjuhla, jossa hänen isotätinsä, laulaja Aune Jalava (o.s. Hartell) lauloi Ilmari Hannikaisen säveltämän Äidin silmät. ”En ollut koskaan kuullut mitään yhtä kaunista”, hän kertoo ja lisää, että esitti saman laulun radiossa Niilo Tarvajärven Tervetuloa aamukahville  -ohjelmassa äitienpäivänä 1962.
Kansakouluaikana Lotan laulutaidot ja -varasto lisääntyivät. Niinpä hänen oli helppo suorittaa laulumerkit, jotka kuuluivat 1940-luvun lopulla kansakoulun laulunopetusohjelmaan. Laulumerkkejä oli kolme – pronssinen, hopeinen ja kultainen – ja jokaiseen tuli opetella kymmeniä maakunta-, kansan- ja kansallislauluja. Lotta suoritti kaikki kolme. Ja edelleen hän laulaa lauluja ja virsiä ulkomuistista, mistä on ollut ammatillista hyötyä.
Musikaalisuutensa Lotta on saanut äidin- ja hieman isänkin perintönä. ”Äitini on syntyisin Hartelleja, jotka olivat hyvin musikaalisia. Isotäti on esiintynyt Porin teatterin operetissa, mummo soittanut mandoliinia ja laulanut Pelastusarmeijan kuorossa, isoeno soittanut viulua ja rakentanut viuluja. Isänäiti on laulanut nuorena pelimanniyhtyeen solistina, ja isäni lauloi Suojeluskunnan kuorossa.”
Lotta Jaanu toteaakin eläneensä suvussa, joka arvosti laulamista ja soittamista.
Vuonna 1951 Lotta siirtyi Karkkilan yhteiskouluun, joka oli kymmenen kilometrin linja-automatkan päässä. Kouluvuosinaan hän otti pianotunteja Karkkilan kanttorilta Eino Soimelalta ja muistaa, että ”parasta oli tunnin lopuksi yhteissoitto viulua soittavan opettajan kanssa”. Keskikoulun päästötodistuksen Lotta sai keväällä 1956.

Soitin- ja lauluopiskeluja Hämeenlinnan seminaarissa

Kansakoulunopettajan ammatti oli suosittu äidin suvussa, ja niinpä Lotta pyrki ja pääsi Hämeenlinnan seminaariin 16-vuotiaana.
Nelivuotinen seminaari olikin Lotan mukaan ”aikamoinen matka nuoresta tytöstä vastuuntuntoiseksi opettajaksi”. Seminaarin opetusohjelmaan kuului tuhti annos yleissivistäviä aineita mutta myös taide- ja taitoaineita harjoituksineen – käsitöitä, kotitaloutta, puutarhanhoitoa ja maatilatöitä – sekä tietysti kasvatusoppia, psykologiaa ja pedagogisia aineita. Tulevan opettajan piti myös osata voimistella, urheilla, uida ja hiihtää – ja opettaakin niitä.
Opettajuuden perustan Lotta kertoo saaneensa seminaarin harjoituskoulussa taitavilta, kasvatuksen voimaan luottavilta opettajilta. Mutta myös ympäristö, Hämeenlinna, kasvatti. Se oli 1960-kuvulla vireä kulttuurikaupunki, joka tarjosi teini-ikäiselle maalaistytölle teatterielämyksiä, konsertteja Raatihuoneella ja kirkossa sekä näyttelyitä Taidemuseossa. Hänen onnistui myös päästä vasta perustettuun Hämeenlinnan musiikkiopistoon kahden tunnetun laulunopettajan, Raili Kostian ja Lea Piltin, oppilaaksi.
Laulu olikin Lotan mieliaine, vaikka seminaarin Helkakuoron moniääninen ohjelmisto oli haastavaa. Lotan ääniala oli kirkas, kantava sopraano, ja hän sai laulaa sooloja kuorossa mutta myös kilpailla. Niistä hän mainitsee Opettajavalmistuslaitosten talvipäivät Jyväskylässä, joissa hän tuli vuonna 1957 naisten laulusarjan toiseksi ja kolme vuotta myöhemmin Hämeenlinnan kulttuurikilpailussa ensimmäiseksi.
Seminaarin kesälomiin kuuluivat kasvien keruu ja maatalousharjoittelu, mutta myös kurssit. Lotta Elo osallistui kesäisin Orivedellä Klemetti-opiston musiikkikursseihin, joissa 1950-luvun tunnetut muusikot ja Sibelius-Akatemian opettajat opettivat ja musisoivat. Vuonna 1958 hän sai kutsun kuoronjohtajaguru Harald Andersénin johtamaan Klemetti-opiston Kamarikuoroon. Harjoitusleiri kuuluikin hänen kesäohjelmaansa kymmenen vuotta, samoin kuoromatkat kotimaassa ja Pohjoismaissa. Ohjelmisto oli vaativaa, ja laulut tyyliltään hyvin erilaisia.
”Jouduimme lujille harjoitellessamme äänenmuodostusta”, Lotta muistelee ja lisää, että onneksi he saivat ohjausta taitavilta laulajilta Inkeri Rantasalolta ja Jolanda di Maria Petrisiltä. Harald Andersénin tavoitteena oli keveä, ohut kuorosointi, joka soveltuu sekä Giovanni Pierluigi da Palestrinan sävellyksiin ja Piae Cantiones -lauluihin kuin myös säveltäjien Joonas Kokkosen ja Sulo Salosen teoksiin, joita kuoro kantaesitti ja nauhoitti. Kamarikuoro kehitti laulajien musiikkimakua ja loi verkostoja erilaisten musiikinharrastajien välillä.
Viimeistään tuolloin Lotta oivalsi, että ”laulaminen ja musiikki ovat tärkeimpiä asioita maailmassa”. Niitä hän halusi oppia lisää.

Erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemiasta

Kansakoulunopettaja Lotta Elo oli saanut jo seminaariaikanaan kipinän ja tukevan pohjan musiikin opiskeluun. Niinpä selvittyään Sibelius-Akatemian pääsykokeista hän kirjoittautui syksyllä 1961 sen koulumusiikkiosaston opiskelijaksi. Edessä oli taas neljä vuotta tiukkaa opiskelua, minkä tueksi Lotta kertoo tehneensä sopimuksen: ”Äiti kustantaa opiskelut enkä minä mene kihloihin enkä naimisiin ennen valmistumista”.
Lotta Jaanun mukaan akatemiaan oli helppo kotiutua: ”Osastonjohtaja Matti Rautio piti meidät kurssilaiset tiiviissä työssä, ja hänen mahtava naurunsa kaikui käytävillä. Klemetti-opistosta tuttuja taiteilijoita oli opettajina ja myös opiskelutovereina. Pääaineeni oli laulu, ja opettajina kokeneet taiteilijat Karin Ehder ja Antti Koskinen. Myös professori Erik Tawastjernan lennokkaat luennot ovat jääneet mieleeni.”
Opiskelun lisäksi moni kuoroesiintyminen on painunut muistiin. Niitä ovat muun muassa Sibelius-Akatemian suurkuoron upea Wolfgang Amadeus Mozartin Requem ja Ludvig van Beethovenin 9. sinfonian kuoro-osuus, jonka he lauloivat RSO:n kanssa kapellimestari Paavo Berglundin johdolla. ”Unohtumaton on myös Helsingin Tuomiokirkon lehterillä Yleisradiolle tehty äänitys, jolloin Harald Andersénin kokoama pieni ryhmämme lauloi kaikki vuonna 1961 uudistetun virsikirjan virret säkeistöineen. Vanhempani kuuntelivatkin tuolloin mielellään radion hartaushetkiä.”
Intoa nuorella opiskelijalla riitti myös oppilaskuntarientoihin. Lotta oli yksi aktiiveista, jotka pyysivät rehtori Taneli Kuusistolta lupaa herättää henkiin uinuva Sibelius-Akatemian Oppilaskunta. Lupa saatiin, pölyttyneet paperit kaivettiin esiin ja valittiin hallitus, jonka sihteerinä Lotta toimi. Tuolta ajalta hän muistaa opintomatkan Leningradiin, jossa he seurasivat opetusta Musiikkiakatemiassa ja oopperaa Kirov-teatterissa, sekä komean vuosijuhlan vuonna 1965: ”Kävimme laskemassa kukkia Ainolassa Jean Sibeliuksen haudalle ja juhlaillalliselle kokoonnuimme frakeissa ja iltapuvuissa hotelli Helsinkiin. Juhlapuhujana oli akateemikko Rolf Nevanlinna aiheenaan Modernismi ja konservatismi.”
Aktiivisuudestaan Lotta sai samana vuonna Sibelius-Akatemian Oppilaskunnan kultaisen ansiomerkin.
Esiintymiskokemusta ja myös tuloja saadakseen musiikinopiskelijat kävivät mielellään esiintymässä. Helmikuun 23. päivänä 1965 Lotta sai kutsun tulla laulamaan Karkkilan Rotary-klubin 10-vuostisjuhlaan hotelli Rautaruukkiin. Hänen kavaljeerikseen oli määrätty nuori insinööri Pertti Jaanu. Pihvinvaihdon seurauksena löytyi yhteinen sävel, ja kevään seurustelun päätteeksi kihlautuminen 23.5.1965. Onneksi Sibelius-Akatemian lukuvuoden päättäjäiset ja koulumusiikkiosaston päästötodistusten jako olivat olleet edellisenä päivänä, joten Lotta piti äidilleen antamansa lupauksen.
Loppututkinnostaan Lotta Elo sai arvosanan erinomainen.

Oma musiikinopetusala löytyy

Avioiduttuaan 22. elokuuta Lotta ja Pertti Jaanu muuttivat Karkkilaan. Sieltä puolison työ ja opinnot kuljettivat perhettä Oulun ja Järvenpään kautta Hämeenlinnaan, joka oli tuttu molemmille: Lotalle koulukaupunkina, Pertille varusmiespaikkakuntana. Perheen tyttäret syntyivät tiuhaan: Elina 1966 ja Laura 1968 Karkkilassa, Aune 1970 Oulussa.
Jokaisessa asuinpaikassa musiikinopettajalle löytyi lasten ja kodinhoidon lisäksi ammatillisia töitä. Erityistä iloa hänelle tuotti osallistuminen Oulun Ooppera -yhdistyksen produktioihin, joissa hän lauloi Pohjankartanon koulun salissa Leevi Madetojan Pohjalaisten Liisan ja Friedrich Smetanan Myydyn morsiamen Marenkan roolit.
Musiikinopetus Oulun lastentarhaseminaarissa avasi Lotta Jaanulle uuden näkökulman lasten kanssa musisointiin. Kierrellessään opiskelijoiden kanssa lastentarhoissa hän alkoi tarkkailla, miten niissä opetetaan pienille lapsille musiikkia, ja huomasi, että sadan lapsen päivittäinen yhteislauluhetki ei kehitä lapsen sävelkorvaa eikä omaa ääntä. ”Huolestuin havainnosta ja aloin pohtia, eikö musiikkihetki voisi olla tavoitteellisempi. Miten ja mitä lapsille voisi musiikista opettaa?”
Lastentarhaopettajia kouluttaessaan tämä nousi keskeiseksi. Kokeillakseen erilaisia opetustapoja Lotta Jaanu perusti vuonna 1971 Oulun Kastellin seurakuntaan alle kouluikäisille musiikkikerhon ja yllättyi, miten nopeasti lapset matkimalla oppivat rytmit ja melodiat ja miten hauskaa oli musisoida yhdessä.
Kesällä 1971 Lotta Jaanu osallistui musiikkipedagogi Lenke Erdelyin kurssille, jossa tutustui unkarilaisen Zoltán Kodályn kehittämään musiikinopetusmetodiin. Siinä oppiminen tapahtuu laulaen, leikkien ja kuunnellen maan omia kansansävelmiä. ”Innostuin, sillä metodi vastasi opetusihannettani selkeästä ja johdonmukaisesta opetuksesta, joka sopii pienille lapsille.”
Uusia ideoita Lotta Jaanu kokeili tietysti kotona omien lasten kanssa ja löysi samalla oman alueen musiikinopetuksesta: alle kouluikäisten lasten musiikkikasvatuksen.
Vuonna 1972 Jaanun perhe muutti Järvenpäähän. Eikä mennyt aikaakaan, kun Keskisen-Uudenmaan musiikkiopistossa alkoi Lotan ohjaama musiikkileikkikoulu. Mukaan tuli soitonopiskelu, kun vanhin tytär kiinnostui viulusta ja aloitti soittotunnit. Häntä seuratessaan Lotta Jaanu havaitsi, miten paljon soittamisen aloitusta helpottivat laulu- ja rytmileikit kotona.
Kahden vuoden päästä Jaanun perhe muutti Hämeenlinnaan ja kotiutui oitis.  Koti löytyi Sairion kaupunginosasta läheltä kouluja ja vanhemmille kaupungista töitä: Pertille Hämeenlinnan ammattikoulusta, Lotalle pianon ja yksinlaulun yksityisoppilaiden lisäksi oppitunteja kansalaisopistosta ja pian myös Hämeenlinnan Musiikkiopistosta (nyk. Sibelius-opisto), jossa oli tuolloin rehtorina hänen opiskelutoverinsa Jorma Savolainen.
Kokemukseensa ja ammattitaitoonsa vedoten Lotan onnistui innostaa rehtori musiikkileikkikoulusta, ja hän sai luvan aloittaa musiikkileikkikoulutoiminnan opistossa vuoden 1976 alusta. Ensin tuntiopettajana, sitten päätoimisena, kun musiikkileikkikouluun pyrkivien lasten ja opetustuntien määrä kasvoi. Myöhemmin opettajia on tarvittu lisää, ja vuonna 2020 heitä oli jo neljä.
Musiikkioppilaitoksiin perustettiin vuonna 1992 ensimmäiset neljä musiikkileikkikoulunopettajan lehtorin tointa. Hämeenlinnan musiikkiopisto sai niistä yhden, johon Lotta haki ja valittiin.
Kaikki kolme Jaanun tytärtä olivat musikaalisia ja pääsivät musiikkiopistoon. Pian kotona soivat sello, viulu ja piano. Perheen isä kuljetti lapsiaan avuliaasti soittotunneille ja kuoroleireille ja oli vuosia Musiikkiopiston johtokunnassa. Lasten isoäiti istui oppilaskonsertissa innokkaana kuulijana.

Musiikin opetus uudistuu

Koulumaailma uudistui 1970-luvulla, ja samalla myös koulujen musiikin opetus. Kun Suomen kansakouluissa oli aina ollut oppiaineena laulu, seurakunnan kanttorit huolehtineet virsien opetuksesta ja musiikinopettajat yksilöllisemmästä opetuksesta, peruskoulu-uudistuksen myötä kouluihin tulivat nyt musiikkiluokat. Laki vuonna 1972 valtionavun piiriin kuuluvista musiikkiopistoista takasi opetuksen tason yhdenvertaisena.
Uudistus kosketti myös Jaanun perhettä, jonka nuorimmainen, Aune, opiskeli Tuomelan musiikkiluokalla. Avustaakseen nuottien ostoa sekä leiri- ja konserttimatkoja oppilaiden vanhemmat perustivat Musiikkiluokkien Tuki ry:n. Lotta toimi sen sihteerinä ja talkoisiin osallistui koko Jaanun perhe. Musiikkiopiston teorian opettajana Lotta valvoi ja arvioi myös oppilaiden musiikkiteorian tentit.
Alle kouluikäisille tarjottava musiikinopetus herätti tuolloin laajaa kiinnostusta, ja ilmapiiri oli otollinen musiikkileikkikoulujen perustamiselle. Tähän vaikuttivat myös Suomeen rantautuneet Kodaly- ja Suzuki-opetusmetodit, jotka tähtäävät soitinopiskeluun, mutta sisältävät paljon leikinomaisuutta ja laulua. Aloitusikä on kolme vuotta.
Musiikkileikkikouluja eli muskareita syntyikin seurakuntiin, musiikkiopistoihin ja päiväkoteihin, mutta myös innokkaat yksityiset perustivat niitä. Niinpä niiden sisältö, opetus ja pedagogiikka olivat varsin kirjavia.
”Yhdessä musiikkileikkikoulun perustaneitten opiskelutovereitteni Maisa Krokforsin ja Ritva Ollarannan ja muutaman muun innostuneen musiikinopettajan kanssa päätimme luoda valtakunnallisen yhdistyksen korjaamaan sekavaa tilannetta”, Lotta Jaanu kertoo. Niinpä asiasta innostunut joukko kokoontui marraskuussa 1979 Helsinkiin ja perustivat Musiikin Varhaiskasvattajat ry (nykyinen Vamo ry). Lotta toimi yhdistyksen sihteerinä, varapuheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä vuoteen 1989 saakka.
”Saimme vakiinnutettua musiikkileikkikoulujen aseman musiikkioppilaitoksissa ja opettajankoulutuksen konservatorioon”, Lotta Jaanu kertoo ja jatkaa, että hän osallistui jälkimmäisen suunnitteluun opetusministeriön kokoamassa toimikunnassa, jonka puheenjohtajana oli Sibelius-Akatemian vararehtori Tuula Kotilainen.
Musiikin Varhaiskasvattajat ry on valtakunnallinen ammattiyhdistys, joka hyväksyttiin Suomen Musiikinopettajien Liiton, SMOL:n, jäseneksi ja sen myötä Akavaan. Vuonna 2003 Lotta Jaanu valittiin yhdistyksen kunniajäseneksi, kuusi vuotta myöhemmin hän sai Vamo ry:n hopeisen ansiomerkin. Valtakunnallisen osallistumisen lisäksi Lotta Jaanu osallistui myös Opetusalan Ammattijärjestön, OAJ:n, Hämeen läänintoimikunnan ja paikallisyhdistyksen toimintaan sekä edusti musiikkiopistoa Hämeenlinnan kulttuurifoorumissa.  Näin laaja yhteiskunnallinen osallistuminen ei olisi onnistunut ilman puolison tukea ja ymmärrystä. Tässä on auttanut, että Pertti Jaanu on toiminut opetusalalla: opettajana, rehtorina ja kouluttajana. Puolisoiden arvot ja periaatteet ovat olleet samanlaisia, ja niistä saatu tukea opetus- ja kasvatustyöhön. Vastuu kodista, lapsista ja työstä on jaettu.
Tytär Aune Jaanu, joka on seurannut äitinsä jalanjälkiä musiikinopettajana Sibelius-opistossa, kirjoittaa päättötyössään isästään: ”Puolison rooli ja tärkeä tehtävä on ollut Lotan yksityisenä sihteerinä toimiminen: yhdistysten pöytäkirjat, suunnitelmat, lippuset ja lappuset on isäni naputtanut kirjoituskoneella uudestaan ja uudestaan”
Puolison lisäksi Lotan ideoiden antajina ja sparraajina ovat olleet Lotalla myös omat tyttäret, jotka ovat äitinsä tavoin valinneet musiikin ammatikseen.

Soitinvalmennusta ensimmäisenä Suomessa

Mielenkiintoisinta Lotta Jaanusta on kuitenkin ollut Hämeenlinnan musiikkiopiston musiikkileikkikoulun, muskarin, kehittäminen turvalliseksi, iloisia elämyksiä ja tavoitteellista musiikinopetusta antavaksi osastoksi, jossa suomalaiset laulut, leikki ja musiikki ovat kaiken perusta. Myös yhteistyö muskarin opettajien kesken oli innostavaa.
Monta vuotta Lotan työtovereina olivat oma tytär Aune sekä Heljä Haavisto, joka sävelsi uusia lastenlauluja ja kehitti vauvamuskarin musiikkileikkikoulun osaksi. Lotta ja Heljä kokosivat ja kirjoittivat Musiikkileikkikoulun 30-vuotishistoriikin, joka ilmestyi vuonna 2006.
Myös yhteistyö opiston soitinopettajien kanssa oli tuiki tärkeää. Konsertit ja tapahtumat, joihin muskarilaiset osallistuivat sekä kuulijoina että esiintyjinä, kasvattivat musiikillisesti ja yhteisöllisesti.
Soitinopettajien vierailut muskaritunneilla ja heidän jännittävät soittimensa herättivät lapsissa kiinnostuksen myös itse soittamiseen.
”Tästä sain kipinän rakentaa muskarista sillan soitinopiskeluun eli vapaaehtoiseen soitinvalmennuksen”, Lotta Jaanu kertoo. ”Siinä kuusivuotias lapsi kokeilee valitsemansa soittimen kanssa soittamista opettajan johdolla puoli vuotta. Kokemus antaa lapselle, hänen vanhemmilleen ja soitonopettajalle tietoa lapselle sopivan soittimen valintaan, valmiudesta opetettavaksi ja päätökseen soitinoppilaaksi pyrkimisestä opistoon.”
Soitinvalmennus osoittautui menestykseksi ja laajeni vuosi vuodelta. Kun viulun- ja pianonsoiton opettajien ohjaamina oli vuonna 1979 kymmenen lasta, vuonna 2016 heitä oli jo liki sata, opettajia 28 ja soittimia 12.
Tästä kehityksestä Lotta Jaanu kiittää musiikkiopistoa ja innokkaita kollegoja. Erityiskiitoksen saa opiston apulaisrehtori Helena Marttinen, joka auttoi ”vakiinnuttamaan soitinvalmennuksen olennaiseksi osaksi musiikkiopiston opetusta. Hän vaikutti myös siihen, että opisto osti lapsille lainattavat pienikokoiset viulut. sellot, harmonikat ja trumpetit.”
 Nykyään samantapaista valmennusta annetaan monessa musiikkiopistojen muskarissa.
Sibelius-opiston soitinvalmennussysteemi on saanut myös valtakunnallista tunnustusta. Esimerkiksi syksyllä 2005 Helsingissä Sibelius-akatemiassa siihen tutustuttiin kanteleensoittaja Sanna Pitkänen-Eerolan luennon ”Hiljaa hyvää tulee, liukuen vielä parempi, soitinvalmennuksesta soitto-oppilaaksi” myötä.
Lotta Jaanu kertoo, että hänestä on ollut innostavaa kehittää uusia keinoja ja työtapoja lasten musiikkikasvatukseen. Siksi hän arvostaa erityisesti vuonna 1999 Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta saamaansa Hämeenlinnan kaupungin musiikkipalkintoa.

Läksiäisjuhla Hämeen linnassa

Hattelmalantien Aartelan vanhassa rakennuksessa sijaitseva Hämeenlinnan musiikkiopisto oli Lotta Jaanulle mieluinen työpaikka. Hän itse oli tehokas ja pidetty musiikinopettaja, jota arvostivat sekä oppilaat että työtoverit. Tästä kertovat kymmenet ylistävät sanat, joilla ”muskarilaiset” ja kollegat vuosikymmenten mittaan synnynnäistä kasvattajaa ja taitavaa pedagogia luonnehtivat. Esimerkiksi Musiikkikoululainen 1987 kirjoittaa: ”Aloitin muskarin kai 4-vuotiaana. Sinne oli kiva mennä. Lotta-opettajalla oli hyvä ote lapsiin. Hän oli innostava ja sai meidät aina ojennukseen.”  Nokkahuilun soitinvalmennusopettaja Heikki Saarinen antaa taas erityiskiitoksen Lotta Jaanulle esittelytunnin rakentamisesta: ”Lotta osasi antaa oivia vinkkejä, kuinka esitellä ja tuoda asioita esiin – ja minä olin hyvä oppilas”.
Opettajatovereistaan Lotta kertoo, että he olivat erilaisia, taiteellisia ihmisiä, joiden kanssa työskentely oli antoisaa jos välillä vauhdikastakin:  ”Konsertit ja tapahtumat rakensimme aina yhteistuumin ja oppilaita ajatellen. Monta täytekakkua söimme opettajainhuoneessa milloin minkin asian tai syntymäpäivän kunniaksi. Täyttäessäni 60 vuotta tarjosin koko henkilökunnalle hirvikeittoa, ja kesäisestä bussiretkestä mökillemme Pusulaan metsän keskelle tuli ikimuistoisa.”
Vuonna 2003 Lotta Jaanu jäi eläkkeelle lähes 30 vuoden työuran jälkeen. Ammatistaan hän toteaa, ettei ikinä lähtenyt pahalla mielin töihin eikä töistä pois”, ja kertoo olevansa onnellinen, että on ”elänyt ajankohtana, jolloin sai toteuttaa ideoitaan”.
Läksiäisiään Lotta Jaanu vietti Hämeen linnan Loppiaistapahtumassa, jossa oppilaat ja muskarilaiset soittivat ja lauloivat kansanmusiikkia opettajiensa kanssa. Lopuksi Lotta-muori liittyi mukaan tanssien polkkaa Pakkasukon kanssa.
Samana päivänä läksiäiset oli myös musiikkiopistolla, jossa opettajatoverit lauloivat elämäkertakronikan ja rehtori ojensi hänelle Tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristin.

Arkistokärpänen puraisee eläkeläistä

Vaikka Lotta Jaanu jäi eläkkeelle, hän ei jäänyt toimettomaksi. Alkoi aktiivinen yhdistyselämä.
”Kun Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys ry (HST) pyysi minua yhdistykseensä, sanoin oitis kyllä. Kiinnostukseni yhdistystoimintaan oli jo kodin perintöä, sillä äitini oli kuulunut muun muassa marttoihin, raittiusyhdistykseen ja opettajayhdistykseen. Itse olin seurannut Hämeenlinnan kulttuurielämää jo seminaariaikana ja tietysti koko työelämän ajan. Mieheni taas on osallistunut aktiivisti Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana 66:n toimintaan ja ollut mukana sen julkaisemassa runoantologiassa. Elina-tyttäremme oli taas saanut vuonna 1991 HSTY:n juhlarahaston apurahan sello-opintojaan varten. Taideyhdistys oli siis ollut jo vuosia vahvasti mukana elämässämme.”
Pian Lotta Jaanu valittiin taideyhdistyksen hallitukseen ja tiedotusryhmään.  Sen myötä tuli monenlaista: jäsentiedotteen uudistaminen, kirjelmien ja muistioiden kirjoittamista, juhlien suunnittelua, kulttuurimatkoja. Matkoista on muistin lokeroihin jäänyt joukko elämyksiä: seikkailut Moskovan metrossa, kiipeäminen Sloveniassa kohti Slava-joen alkulähteitä, Oslon uljas oopperatalo, upea kulttuuriviikko Brysselissä ja Berliini talvella 2015, jolloin hän osallistui tyttärensä Elinan kanssa kapellimestari, sir Simon Rattlen 60-vuotisjuhliin Berliinin filharmonikkojen kotisalissa, jossa soitettiin Sibeliusta.
Vaativin työ on ollut taideyhdistyksen arkiston kokoaminen. Lotta Jaanu kertoo valmistuneensa siihen käymällä kaksi Kansallisarkiston kurssia. Sen jälkeen taideyhdistyksen perustama työryhmä, johon Lotan – työryhmän johtajan – lisäksi kuuluivat HST:n hallituksesta Kirsti Jääskö, Heikki Kilpeläinen, Katri Kuotola, Maila Perälahti ja Helena Marttinen, aloitti työn. ”Haalimme papereita monen sihteerin arkistosta ja seuloimme niitä. Apua saimme arkiston tutkijalta Susanna Taipaleelta.”
Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys ry:n arkisto 1948–2006 luovutettiin arvokkaasti yhdistyksen 60-vuotisjuhlan yhteydessä marraskuussa 2006 Maakunta-arkistolle, jonka johtaja Jani Lybeck allekirjoitti luovutussopimuksen.
Arkistosta Lotta Jaanu kaivoi herkkupaloja moneen Taideyhdistyksen jäsentiedotteeseen. Esimerkiksi tiedotteessa 3/2009 kerrotaan, miten pikkujoulua vietettiin joulukuussa 1949 Kaupungin hotellissa. Illan aikana Arijoutsi alias Heikki Marttila pakinoi naisesta ja humoristisessa piirustuskilpailussa jokaisen osanottajan oli piirrettävä peitetyin silmin jouluporsas.
Arkistosta oli myös paljon apua, kun Lotta Jaanu rakensi Maila Perälahden ja Mirja Stenbärgin kanssa yhdistyksen historiavitriinit sen Kulttuurikuu 65:n näyttelyyn, joka oli Hämeenlinnan pääkirjastossa syksyllä 2013. Tilaisuuden avasi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio. 
Jäsentiedotetta Lotta Jaanu kokosi vuoteen 2012, jolloin jätti hallituksen. Jäähyväissanoissa hän palautti mieliin Kaarina Helakisan sanat ”Yksin ei yksikään paljon tehdä voi, mutta yhdessä, yhdessä paljon aikaan saa”.
Vuonna 2016, Katupeilijuhlassa, Lotta Jaanusta tuli Taideyhdistyksen kunniajäsen. Nimitys palautti hänen mieleensä kysymyksen, keitä muut kymmenen kunniajäsentä olivat ja millä ansioin heille on arvonimi annettu. Niinpä hän on viime vuodet istunut jälleen arkistoissa ja koonnut tietoja kaikista kunniajäsenistä ja heidän ansioistaan.

Sukututkimus Jaanujen yhteinen harrastus

Taideyhdistyksen lisäksi Lotta Jaanu kuuluu Tuomelan marttayhdistykseen ja Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistykseen, joiden hallituksissa toimi vuosikymmenen ja järjesti myös niiden arkistot, sekä Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistykseen. Ne tarjoavat tapaamisia ja toimintaa talvikautena.
Kesät Lotta ja Pertti Jaanu viettävät Pusulassa, jossa heillä on kesämökki ja metsää. Eikä vain yhtä mökkiä, vaan viisaasti neljä. ”Jokaisella tyttärellä on omansa, sillä kaikki on hyvin, kun jokaisella emännällä on oma liesi”, päämökin omistaja avaa naapurustoa.
Metsänhoito on pariskunnalle yhteinen, rakas harrastus: ”Puiden taimien istutus ja niiden vaaliminen on vienyt – ja vie – meiltä paljon aikaa, mutta antaa voimia. Metsässä voi hengittää kunnolla. Se auttoi meitä jaksamaan kiihkeät opetusvuodet ja auttaa nyt eläkevuosina. ”
Myös suku on Lotta ja Pertti Jaanulle hyvin tärkeä. ”Äitini piti tiiviisti yhteyttä sukulaisiin, ja minä olen tätä perinnettä jatkanut”, Lotta kertoo ja lisää, että sen hän tekee mielellään, sillä ”kanssakäyminen rikastuttaa”.  Pertin aloitteesta myös sukututkimuksesta on tullut yhteinen jännittävä harrastus.
Suurta iloa eläkevuosiin on antanut myös lapsuuden lauluvarasto, jonka Lotta edelleen hallitsee. ”Ulkomuistista on mukava laulaa automatkoilla lastenlasten kanssa, laiturilla kesäiltaa vietettäessä tai yhdessä ystävien kanssa.” Talvikaudella Lotan tapaa miehensä Pertin kanssa Verkatehtaan konserteissa ja muissa kaupungin kulttuurikohteissa. Museokortti on ahkerassa käytössä. Mieluisa tehtävä on myös kuljettaa lapsenlapsia soittotunneille.
Suvun musiikkiperinne jatkuu.