”Jokaisesta ihmisestä saa hyvän valokuvan”, sanoo valokuvaaja Lenita Reivonen. Huonosta valokuvasta voi osoittaa sormella ihmistä kameran takana. Valokuvaajalta vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja, psykologista silmää ja huumorintajua. Lapsellinenkin on oltava, kun haluaa hyvän valokuvan lapsesta.

Kuusamosta Raaheen

Lenita Reivosen (s. 1958) isä, Hannes Reivonen (1923-2015) toimi kiertävänä valokuvaajana Kuusamossa. Kuusamosta Reivoset muuttivat Ouluun, jossa Hannes jatkoi kiertävänä valokuvaajana. Lenita aloitti Oulussa kansakoulun. Hannes muutti tyttärensä Leilan kanssa Pudasjärvelle ja perusti sinne valokuvaamon. Helli-äiti muutti tyttöjen, Birgitan ja Lenitan, kanssa Kuusamoon, jossa Lenita kävi kansakoulun toisen ja kolmannen luokan.

Kun Raaheen oli perustettu terästehdas Rautaruukki Oy (nyk. SSAB) 1960-luvun alussa, kaupunki kasvoi kovaa vauhtia ja liike-elämä vilkastui. Reivonen tarttui tilasuuteen ja muutti perheineen teollistuvaan rannikkokaupunkiin. Hän aloitti valokuvaamon toiminnan vuonna 1967 Ratakadulla talossa, joka muistuttaa sokeripalaa.

Lenitan koulunkäynti jatkui Keskuskoulussa. Ensimmäisenä koulupäivänä Lenita tapasi Anna-Liisan, joka on edelleenkin hänen paras ystävänsä.

Reivoset asuivat vanhassa puutalossa Koulukadun ja Kirkkokadun kulmassa. Talossa oli isot, korkeat huoneet. Raahelaiset muistavat rakennuksen vuosina 1984-2007 toimineesta pizzeria Alto Maresta. ”Se oli ihana asuinpaikka. Naapurustossa asui saman ikäisiä lapsia. Kun vanhemmat olivat työssä, lapset tulivat toimeen omillaan ja keskenään. Ei meillä mitään hätää ollut.” Mikä ihaninta: Lenitalla oli kamera, jonka hän oli saanut jo Kuusamossa. Hän oli pikku tyttönä innokas valokuvaaja ja osasi sommitella asetelmia. Hän tykkäsi kuvata ihmisiä, esimerkiksi lapsia leikkimässä tai laskemassa mäkeä. Rakennukset ja katunäkymät eivät olleet hänen kuvauskohteitaan. Isä toi filmirullia ja näin hänellä oli kaikki mahdollisuudet kehittää taitojaan valokuvaamisessa.

Lenita kertoo, että hän oppi kotona tekemään töitä sen eteen, että sai uusia tavaroita. Jos halusi jotakin uutta, oli rahat hankittava työtä tekemällä. Tähän hänellä oli mahdollisuus isän yrityksessä. Hän sai tarttua taitotasonsa mukaisiin tehtäviin. Koulutyttönä hän juoksi postiasioilla. Tehtävien vaativuustaso muuttui iän mukaan. Koulujen kesälomat kuluivat työn merkeissä eikä hänen koskaan tarvinnut etsiä kesätyöpaikkaa isän yritystä kauempaa.

Kauppaopiston jälkeen yrittäjäksi

Lenitan koulutaival jatkui keskikoulun jälkeen Raahen Porvari- ja Kauppakouluun, koska kaupallinen ala kiinnosti. ”Olin tullut kotiin”, hän kuvailee tunnelmaa koulussa. Lenita sai päättötodistuksen vuonna 1978. Oikeusoppi kiinnosti häntä erityisesti ja haaveissa oli oikeustieteen opinnot. Mutta toisin kävi.

Elettiin 1980-luvun alkupuolta, kun Lenitan vanhemmat, Helli ja Hannes, istuttivat hänet olohuoneen pöydän ääreen ja esittivät kysymyksen: ”Kuka jatkaa valokuvaamon toiminta meidän jälkeemme?” Siltä istumalta Lenitan ei tarvinnut vastata.

Vastaus löytyi Kalajoen hiekalta, jossa Lenita oli piknikillä kaverinsa Harrin kanssa. Harrin vanhemmilla oli Oulaisissa Bright White -valokuvaamo. Myös Harrin vanhemmilla oli sukupolven vaihdos mielessä. ”Miksi emme ottaisi vastaan valmista pakettia, joka meille tarjotaan”, Harri pohti.

Kalajoen piknikkipalaverissa syntyi yhteinen päätös yrittäjäksi ryhtymisestä. Yhden ehdon Lenita asetti ennen kuin oli valmis ottamaan vastuun valokuvaamon toiminnasta. Hän halusi tulla hyväksi valokuvaajaksi. Päätöksen jälkeen hän otti aktiivisesti osaa valokuvaajaliiton koulutuksiin.

Reivosen valokuvaamo ja kehystämö

Hannes Reivosella oli valokuvaamon ohella menestyvä kehystämö. Kun hän sairastui 2000-luvun alussa ja asiakkaiden tilaamat työt jäivät rästiin, Lenita päätti opetella kehystämisen. Hanneksen palattua työn ääreen hänestä tuli innokas oppityttö. Vähitellen hän otti myös kehystämön työt omalle kontolleen ja työstä tuli hänelle mieluista. Hän kutsui isän paikalle vain ongelmatilanteissa.

”Minä olen aina ollut isän tyttö”, hän luonnehtii rooliaan perheessä. Lenitan ja Hanneksen ajatukset kävivät usein yhteen. Isä opetti hänelle positiivista ajattelua ja eteenpäin pyrkimisen taitoa. ”Ne ovat kantaneet elämässäni tähän asti.”

Filmien ajasta digiaikaan

Suurin tekninen vallankumous valokuvaustekniikassa sitten valokuvauksen keksimisen on digiaikaan siirtyminen. Tämä ei tarkoita, että valokuvaaminen itsessään olisi miksikään muuttunut.

Lenita korostaa, ettei suuri määrä samasta kohteesta otettuja kuvia takaa hyvää lopputulosta. ”Ei ole järkevää laukoa satamäärin kuvia samasta kohteesta”, hän sanoo. Hyvä valokuva vaatii hyvän sommittelun ja harkiten laukaistut otokset.

”Nyt elää sukupolvi, josta ei jää paperikuvia”, Lenita harmittelee mutta toisaalta hän on myös huomannut, että filmikamerat ovat tekemässä paluun. Pappojen ja mummujen filmikameroita otetaan käyttöön. ”Filmikameroilla kuvataan ja filmirullia myydään edelleenkin. Ei toki joka päivä mutta aika usein.” Isovanhemmille hän antaa kiitosta siitä, että huolehtivat lastenlapsille paperikuvia albumeihin.

Kuva Lenita, valokuvia vauvasta vaariin

Mitä Lenita siis kuvaa? Hän sanoo, että on ihanassa ammatissa, koska saa olla läsnä ja ikuistaa ihmisten elämän kohokohtia: lapsikuvia, rippikuvia, ylioppilaskuvia, ammattiin valmistuvien kuvia, hääkuvia, perhepotretteja, muotokuvia. Siis ihmisiä parhaimmillaan ja parhaimmissaan. Myös lemmikkieläimistä otetaan muotokuvia sekä yksin että yhdessä omistajan kanssa.

Reivosen valokuvaamo on toiminut Raahessa 57 vuotta ja Kävelykadulla melkein 40 vuotta. Se onkin yksi vanhimpia kivijalkaliikkeitä Raahessa. Eipä siis ole ihme, että kuvattavaksi saapuva asiakas lapsensa kanssa voi kertoa, että hänestä on tässä kuvaamossa otettu kuva taaperona. ”Olen tosiaan kuvannut raahelaisia perheitä monessa polvessa”, hän kuvaa vuosien vierimistä.

Tämän päivän valokuvaaja on myös kuvankäsittelijä. Lenitalle tuodaan korjattavaksi taittuneita ja repaleisia vanhoja paperikuvia, joista hän loihtii uuden veroisia. Valokuva taipuu moneen käyttöön. Paljon vanhoja kuvia käytetään onnittelu- ja joulukorteissa. Vanha valokuva suurennettuja ja kauniisti raamitettuna on mieluinen lahja.

”Kaikista ihmisistä saa kauniita kuvia”, valokuvaaja Lenita Reivonen vakuuttaa marraskuussa 2024.