Luokanopettaja Leena Helander (s. 1949) valmistui ammattiinsa Raahen seminaarista vuonna 1971 viimeisten joukossa. Hän on viihtynyt työssään erittäin hyvin. Eläkeikä tuli ja meni, mutta hän ei malttanut jäädä kotijoukkoihin, vaan jatkoi uraansa sijaisuuksia tehden.

Kansankynttiläksi tai kaupanmyyjäksi

Pikku tyttönä Leenalla oli kaksi toiveammattia: kansakoulunopettaja ja kaupanmyyjä. Myyjättäreksi hän halusi siksi, että siinä pääsisi tekemään paketteja. Esimakua myyntityöstä hän sai koulun kesälomilla apulaisena Hilkka Pietilän sekatavaramyymälässä Olkijoella. Pietilän kauppa oli pieni kyläkauppa, jossa myytiin kaikkea mahdollista lamppuöljystä alkaen. Ryynit mitattiin ja punnittiin paperipusseihin ja kahvinpöönit jauhettiin. Monenlaisia paketteja käärittiin, koska tavarat eivät tulleet kauppaan valmiissa pakkauksissa.

Keskikoulun jälkeen Leenalla oli kolme mahdollista opinahjoa, joissa voisi jatkaa opintietä: lukio, Raahen Porvari- ja Kauppakoulu ja Raahen seminaari.

Isä kannusti pyrkimään seminaariin. Seminaariin oli kaksipäiväiset pääsykokeet, lisäksi rehtori Arvo Laitinen haastatteli kaikki pyrkijät. Luettelo valituista ilmestyi koulun seinälle tiettynä päivänä. Leena meni jännittynein mielin katsomaan listaa ja ilokseen löysi sieltä nimensä.

Leena opiskeli vihoviimeisten joukossa

Leena sanoo olevansa onnekas, kun pääsi oppilaaksi arvostettuun Raahen seminaariin vuonna 1967. Seminaari sulki ovensa vuonna 1971, kun Leena luokkatovereineen oli saanut päättötodistuksen.

Raahen seminaarin arvostuksesta kertonee jotakin se, että erään pyrkijän tiedetään sanoneen: ”Minä tulen tänne, vaikka en pääsisikään”.

Keskikoulun käyneillä koulutus kesti 4 vuotta. Seminaariin oli päässyt myös kansakoulupohjalta, mutta siinä tapauksessa piti käydä 2 valmistavaa luokkaa ja opettajaksi valmistuminen kesti 6 vuotta.

Vihoviimeisiä seminaarilaisia oli alkujaan kaksi rinnakkaisluokkaa. Kemijärven seminaari lakkautettiin ennen Raahen seminaaria ja sieltä tuli yksi rinnakkaisluokallinen opiskelijoita Raaheen jatkamaan opintonsa loppuun.

Tuleville kansankynttilöille opetettiin muiden muassa äidinkieltä, matematiikkaa, kirkkohistoriaa ja taito- ja taideaineita.

Maatilataloutta ja biologiaa opetti Taimi Sankari. Jokaisen oppilaan piti suorittaa kahden viikon harjoittelu maatilalla. Leenalle järjestyi harjoittelupaikka Kalajoen Tyngällä opiskelukaveri Anna-Liisa Peltolan, nykyisin Turpeisen kotitilalla. Heinätöissä käytiin, navettatöitäkin tehtiin ja nautittiin Kalajoen kesästä. Tilalla työskentelystä sai todistuksen.

Biologian oppimäärään kuului perhosten kerääminen. Leena hankki haavin ja eetteriä, mutta ei tämä ollut hänelle mieluista puuhaa. Monet oppilaat ostivat täydennystä kokoelmaansa ylempien vuosikurssien oppilailta. Ja tällä konstilla hänenkin kokoelmastaan tuli täydellinen. ”Onhan siitä toki hyötyä opettajan työssä, että tuntee perhoset”, hän myöntää.

Musiikki tärkeä oppiaine

Musiikinopettajana toimi T.H. Piha. Opiskelijoiden piti opetella soittamaan harmonia ja pianoa. Kahdessa koulurakennuksessa oli soittokoppeja, joissa sai käydä harjoittelemassa omalla ajalla, jos itsellä ei ollut soitinta. Anna Häkkinen työskenteli soitonopettajana ja hänelle piti läksyt suorittaa. Jos tuli virheitä, ei auttanut muu kuin harjoitella lisää ja mennä uudelleen soittokokeeseen.

Leena lauloi seminaarin Säkenet -kuorossa, joka esiintyi monissa kaupungin kulttuuritapahtumissa. Seminaari oppilaineen oli Raahessa tärkeä kulttuurielämän vaikuttaja. Monet seminaarin oppilaat olivat erittäin musikaalisia ja heistä tuli ammattimuusikoita: jostakin tuli kanttori, jostakin musiikinopettaja, jostakin laulaja.

Myös kuvataiteiden puolella jotkut oppilaat olivat erityisen lahjakkaita. Opettajana toimi Eero Sovelius-Sovio. ”Hän oli oppilaitaan ymmärtävä, ei liian vanhoillinen opettaja tuossa arvokkaassa opinahjossa”, Leena muistelee.

Liikuntaa seminaarilaiset opiskelivat monipuolisesti: voimistelua, yleisurheilua, talvella ja kesällä. Seminaarien kesken järjestettiin urheilulliset syyspäivät ja talvipäivät jossakin seminaarissa vuorovuosina. Pekka-patsaan miekka lienee hävinnyt tällaisen tapahtuman yhteydessä, kun syys- tai talvipäiviä vietettiin Raahessa.

Seminaarin opetusohjelmaan kuului myös monenlaisia retkiä: kirkkohistorian tietoja syvennettiin vanhoihin kirkkoihin tutustumalla, kemian opiskeluun sisältyi retki muun muassa karamellitehtaaseen.

Opettamista harjoiteltiin

Oppituntien pitäminen harjoituskoulussa kuului opetusohjelmaan tärkeänä osana opettajan koulutusta. Opiskelijan tuli valmistella tunti etukäteen ja toimittaa tuntiohjelma aineen lehtorille. Sen jälkeen hän piti tunnin opettajan ja lehtorin valvoessa. Tuntia kuuntelemassa oli myös opiskelijoita, koska heillä piti olla määrätty määrä kuunteluita. Jälkeenpäin oli vielä palautetilaisuus.

Kolmannen vuosikurssin seminaarilaiset menivät oikeaan kouluun joksikin aikaa harjoittelemaan opettamista. Leena harjoitteli Lapaluodon koulussa.

Koulukortteeri vinttikamarissa

Koska Leenan koti oli Raahessa, hän ei tarvinnut koulukortteeria. Suuri osa opiskelijoista tuli ympäri Suomea aina Helsingistä asti. He asuivat Velkaperän, Miljoonaperän, Lehmirannan ja Katinhännän vinttikamareissa ja nurkkahuoneissa. Raahessa ei noihin aikoihin ollut oppilasasuntoloita eikä nuorisohotelleja.

”Meitä ei enää pidetty silmällä vapaa-aikana”, Leena kertoo ja kumoaa ne tarinat, joita vieläkin kuulee kerrottavan Seminaarin tiukoista säännöistä, jotka rajoittivat opiskelijoiden vapaa-aikaa. Tansseissa käyminen ei tainnut olla suotavaa, mutta opiskelijat viettivät iloista opiskelijaelämää. Pehr Brahe oli yksi opiskelijoiden kantapaikoista. 1960-luvun nuoret olivat villejä ja vapaita.

Kuhmon ja Ylivieskan kautta Raaheen

Valmistuttuaan Leena sai työpaikan Kuhmosta Tervasalmen koulusta. Koulu sijaitsi kauniilla paikalla järven rannalla. Leena opetti 21 oppilaan luokkaa, jonka oppilaat olivat 3-6 luokalla. Kuhmossa kului 3 vuotta. Mutta pysyvästi Leena ei Kuhmoon jäänyt. Seuraava työpaikka löytyi Ylivieskasta, jossa hän opetti kansalaiskoulun oppilaita vuoden ajan.

Leena sai työpaikan Raahesta vuonna 1975. ”Oli oikein mukava palata takaisin”, Leena sanoo. Hän työskenteli 3 vuotta erityisopettajana ja siirtyi sitten luokanopettajaksi. Luokanopettajan työ oli Leenalle mieluisinta opettajan työtä. Siinä työssä hän viihtyi erittäin hyvin. Ennen muuta hän tykkäsi siitä, että työ oli ihmisläheistä. Joskus oppilaisiin tuli liiankin läheinen tunneside, jos samaa luokkaa sai opettaa monta vuotta.

Leena on opettanut 40-vuotisen uransa aikana melkeinpä koko ajan ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita. Hän opetti lapset lukemaan ja laskemaan ja luovutti sitten seuraavalle opettajalle. ”Juuri näin oli hyvä, olen ikionnellinen”, hän suitsuttaa.

Sijaisuuksia eläkevuosina

Seminaarista ei saatu tietotekniikkataitoja Leenan opiskeluaikana, vaikka muuten sieltä sai aivan erinomaiset eväät opettajan työhön. Nykyään jo ekaluokkalaiset tekevät tehtäviä tietokoneilla tai tableteilla ja lähettävät työnsä sähköisesti opettajalle. Kädentaitojakaan ei peruskoulussa ole unohdettu: sekä pojille että tytöille opetetaan käsitöitä ja teknisiä töitä. Joskus pojat kyseenalaistavat neulomisen ja virkkaamisen järkevyyden.

”Maailman parhaat kokit ja muotisuunnittelijat ovat miehiä”, Leena perustelee oppilailleen.

Hän kokee pysyvänsä pirteänä työyhteisössä, jossa monet opettajat ovat hänen lastensa ikäisiä. Ikärasismia hän ei ole kokenut, päinvastoin hänen pitkää työuraansa ja ammattitaitoaan arvostetaan.” Työilmapiiri on koko työurani ajan ollut kiitettävä”, arvioi Leena ”open” sanoja käyttäen.

Raahen seminaarin vaiheita

Raahen seminaari aloitti työskentelynsä 22.8.1896. Avajaisista ilmoitettiin kaupungin ilmoitustaululla, sillä Raahessa ei ollut tuolloin vielä omaa sanomalehteä. Oululaisessa Kaiku-lehdessä uudesta seminaarista oli kuitenkin uutinen ja ilmoitus.

Koulu sai aluksi vuokratuksi opetustilat Frans Lindbergin omistamasta talosta. Opintonsa aloitti ensimmäisenä toimintavuotena 36 oppilasta, joita kutsuttiin esikoisiksi. Yksi heistä oli 23-vuotias Anna Armida Enckell, joka loi maineikkaan uran sekä koulumaailmassa että järjestöelämässä. Hän toimi muun muassa Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna ja Suomalaisen Naisliiton Jyväskylän osaston puheenjohtajana 1920-luvulla. Hän osallistui kahden oppikirjan tekemiseen ja suomensi useita englanninkielisiä nuortenkirjoja.

Uuden seminaarirakennuksen rakennustyöt aloitettiin syksyllä 1897 ja seuraavan lukuvuoden aikana valmistuivat seminaarin päärakennus, johtajan ja vahtimestarin asunnot sekä sauna- ja pesutuparakennus. Uusi harjoituskoulu otettiin käyttöön vuonna 1955.

Alkuaikoina seminaarilaisten vastaanotto ei ollut Raahessa joka taholla miellyttävä. Tulevia kansakoulunopettajia ei arvostettu kovinkaan korkealle. Raahe oli rannikkokaupunkina vahvasti ruotsinkielinen ja säätyläisperheiden lapset kävivät ruotsinkielistä koulua ja jatkoivat usein opintojaan Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa.

Arvostuksen puute näkyi muun muassa asuntojen saatavuudessa. Eräskin raahelainen huokasi: ”Pitääkö minun, joka olen huoneissani pitänyt ihmisten lapsia, ruveta pitämään seminaarilaisia”. Jokainen itseään arvostava raahelainen otti mieluummin kotiinsa asumaan hienon kauppakoululaisen kuin vaatimattoman seminaarilaisen.

Ajan oloon asenteet muuttuivat myönteisiksi ja ”semiskat” eli seminaarilaiset ottivat paikkansa Raahen katukuvassa ja omalla toiminnallaan mursivat ennakkoluuloja. Lopulta Raahessa saivat kävellä keskellä katua vain ”semiskat” ja lehmät, koska molemmat olivat tärkeitä raahelaisille.

Virallinen päätös Raahen opettajaseminaarin lakkauttamisesta annettiin 12.2.1971. Onni onnettomuudessa oli, että Raahelle tarjottiin mahdollisuutta Suomen ensimmäisen keskiasteen tietokonealan oppilaitoksen perustamiseen seminaarin tiloihin. Tekulaiset ilmestyivät piristämään katukuvaa.

Tekulaisetkin ovat nyt poistuneet Raahen katukuvasta, sillä Oulun Seudun ammattikorkeakoulun Raahen tekniikan ja talouden yksikön toiminta on siirretty kokonaisuudessaan Ouluun.