Kaisa Parviainen - ensimmäinen olympiamitalin voittanut suomalainen naisyleisurheilija

Keihäänheittäjä Kaisa Parviaisesta (1914-2002) tuli ensimmäinen olympiamitalin voittanut suomalainen naisyleisurheilija. Hän voitti keihäshopeaa (tulos 43,79 m) 34-vuotiaana Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Se oli naisyleisurheilijoiden ainoa olympiamitali aina vuoteen 1984. Kaisa Parviainen oli koulutukseltaan rakennuspiirtäjä.

Monipuolinen urheilija

Katri ”Kaisa” Vellamo Parviainen syntyi Muuruvedellä vuonna 1914. Perhe omisti puusepänverstaan, jossa valmistettiin huonekaluja ja ruumisarkkuja. Isä Pekka Parviainen (1879-1939) oli syntynyt Muuruvedellä ja hän kuoli Pieksämäellä. Äiti Johanna Parviainen (1875-1961) o.s. Bergström oli syntynyt myös Muuruvedellä ja kuoli Pieksämäellä. Kaisan vanhemmat oli vihitty 22.10.1903. Musikaalisella Kaisan isällä oli tanssiorkesteri. Perheessä oli 4 lasta.

Perhe muutti Muuruvedeltä vuonna 1921 Pieksämäen seurakuntaan.

Kaisa oli monipuolinen lahjakkuus ei vain urheilussa vaan myös viulunsoitossa. Kaisan sanoin keihäänheittoa ja viulunsoittoa yhdisti yksi yhteinen tekijä, molemmat olivat tekniikkalajeja.

Kaisa oli lahjakas, monipuolinen urheilija. Hän aloitti urheilu-uransa pikajuoksijana. Mutta siirtyi sitten keihäänheittoon. Vuonna 1934 meni 40 metrin raja rikki. Vuonna 1935 oli tulos jo 42,06 m maailmantilaston kuudes sija ja samana vuonna myös pituushypyn Suomen ennätys tuloksella 541. Tällä tuloksella hän sijoittui maailmassa 20 parhaan joukkoon.

Berliinin olympialaisiin 1936 hän ei voinut osallistua sairautensa vuoksi. Sodan takia tuli myös kuuden vuoden kilpailutauko.

Mutta sitten Lontoon olympialaiset ja naisten keihäänheitto 31.7.1948. Viisitoista urheilijaa, kymmenen maata. Toisella heittokierroksella tuli Kaisan oma ennätys (43,79 m) ja hän johti kilpailua aina neljännelle kierrokselle saakka. Itävaltalainen ennakkosuosikki ja maailmanennätyksen haltija Hermine ”Herma” Bauma sai heittonsa onnistumaan, kultaa hänelle tuloksella 45,57 m. Käsivammaisena Parviainen ei pystynyt enää vastaamaan Baumalle, sijoittui kuitenkin toiseksi. Suomen ensimmäinen naisyleisurheilun olympiamitali! Mitali on nähtävillä Suomen urheilumuseossa.

Suomalainen yleisurheilu sai lisää kunniaa Lontoosta, kun miesten keihäskilpailussa Tapio Rautavaara heitti kultaa. Voittoheitto oli 69,77 m.

164 cm pituinen Kaisa osallistui olympialaisissa myös pituushyppyyn mutta karsiutui.

Olympialaisten aikana urheilijoita kutsuttiin ja Kaisa mukaan luettuna Iso-Britannian kuninkaan Yrjö VI:n vastaanotolle Buckinghamin palatsiin. Mahtoi olla elämys urheilijoille!

Keihäänheitto ei ollut ainoa laji, vaan Kaisa saavutti menestystä myös pituushypyssä, kiekonheitossa ja kuulantyönnössä. Hän edusti vuoteen 1938 asti Pieksämäen Veikkoja, v. 1939-1946 Varkauden Urheilijoita, v. 1947 Porin Tarmoa, v. 1948-1951 Turun Urheiluliittoa ja v. 1952-1953 Turun Rientoa.

Myös pesäpallossa tuli menestystä jopa SM-tasolla. Hän edusti Pieksämäen Palloilijoita ja vuodesta 1939 Warkauden Urheilijoita.

Vielä kerran Kaisa valittiin arvokilpailuihin edustamaan Suomea keihäänheitossa. Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 hänen tuloksensa jäi vaatimattomaksi, 16. sija.

Urheilu-uran saavutukset olympiahopean 1948 lisäksi olivat keihäänheiton SM-kullat vuosilta 1950 ja 1951, pituushypyn SM-kulta 1948. SM-hopeaa keihäänheitossa ja kiekonheitossa 1946, keihäänheitossa ja pituushypyssä 1947.

Vapaa-aika

Urheilu-ura jäi taakse ja vapaa-ajalla sai tehdä vaikka mitä. Kaisa oli monivuotisen ystävättärensä Sirpa Vehterän kanssa innokas mökkeilijä ja hän piti koirista. Heillä oli yhteisomistuksessa kesäasunto Raumalla, parhaillaan jopa kaksi huvilaa. Toisesta mökistä kuitenkin luovuttiin 1950-luvulla Kaisan saadessa sydäninfarktin. Mökkeily sopi hyvin hyväkuntoiselle, koska Kaisa oli taitava käsistään, käsissä pysyi kirves, moottorisaha ja vasara.

Kanoottimatkoja hän teki Sirpan kanssa jo 1940-luvulla ja autoilusta he pitivät. Punainen Fiat oli tuttu näky, vaikka vanhuuden vaivat haittasivat autoilua ainakin kaupunkioloissa.

Kaisa Parviainen oli suorapuheinen ihminen ja siitä eivät kaikki pitäneet, eivät ainakaan urheilusta vastanneet. Hän oli myös erakkoluonne, antoi vähän haastatteluja lehdistölle. Hän oli vielä vanhoilla päivilläänkin katkera urheilujohtajien nöyryyttävästä kohtelusta ja sen ymmärtää.

Kaisan asuinpaikkakunnat olivat: Muuruvesi (1914-1921),

Pieksämäki (1921-1938), Varkaus (1938-1946), sekä Pori, Turku, Tampere ja vuonna 1973 hän muutti Kuninkaankadulle Raumalle, jossa kuoli aivoinfarktiin 2002.

Naisurheilijoiden asema Suomen Urheiluliitosta

Naisten yleisurheilu oli Suomessa 1900-luvun alussa vilkasta ja korkealla tasolla. Tästä on todisteena useat epäviralliset maailmanennätykset. 1920-luvulla tapahtui käännös huonompaan. Urheiluliiton resurssit ja tilat otettiin miesten käyttöön ja samalla urheilujohto vastusti kiivaasti naisyleisurheilun ottamista olympiakisojen ohjelmaan. Naisten yleisurheilun kansainväliset saavutukset olivat heikkoja. Lajiinhan ei panostettu eikä sitä arvostettu.

Vasta vuonna 1945  käynnistyi 20 vuoden jälkeen naisten SM-kilpailut ja hiihdossakin avautui naisille kansainväliset arvokilpailut. Sodan jälkeen alkoi Suomen Urheiluliiton naisvaliokunta vaatimaan naisten organisaation, koulutuksen ja kilpailutoiminnan uudistamista. Liiton johto asettui vastustamaan vaatimusta. Työväen Urheiluliitto oli aloitteellinen ja Suomen mestaruuskilpailuja alettiin järjestää 20 vuoden tauon jälkeen. Naisten kansainvälisiin kilpailuedustuksiin miesjohto suhtautui kuitenkin kieltävästi. Yleisurheilujoukkueen valmennuksen johtajana vuosina 1935-1960 toimi Armas Valste. Urheilun suurvaikuttajat Tahko Pihkala ja Martti Jukola eivät naisurheilua kannattaneet, ”resurssien tuhlausta koko touhu”. Sama tilanne oli naishiihdossakin. Mutta ajat muuttuvat ja naisurheilun tilanne pikku hiljaa menestyksen myötä parantui.

Kaisa Parviainen sai opetusministeriön myöntämän Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon (100 000 mk) vuonna 2001.

Kaisa Parviainen kuoli aivoinfarktiin vuonna 2002 Raumalla. Hänellä ei ole hautapaikkaa, hän ei sitä itse halunnut. Tuhka siroteltiin Rauman edustalle mereen.

Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Kaisa Parviaisen elämästä seuraavassa:

https://areena.yle.fi/podcastit/1-62237759