Helinä Kolari (s. 1945) työskenteli lähes 40 vuotta Keskuskoulun keittiössä. Nykyisin hänen keitoksensa mahtuvat litran kattilaan.

Ammattiin uudessa koulussa

Ammattikoulu aloitti Raahessa toimintansa entisessä sotilaspiirin talossa vuonna 1962 eli juuri silloin, kun Helinä Kolari (o.s. Pajala) mietti ammatinvalintaa. Hän aloitti opinnot kaksivuotisella keittäjälinjalla ensimmäisten oppilaiden joukossa. Sotilaspiirin talossa ei ollut keittiötä. Se rakennettiin ammattikoulun aloitettua toimintansa. – Me ommeltiin pyyheliinojakin keittiölle, Helinä muistelee.

Opiskelu painottui käytännön töihin. Pienessä opetuskeittiössä harjoiteltiin. Mutta vuorotellen tehtiin ihan oikeaa työtä, kun keittäjäoppilaat ahersivat vakituisen keittäjän Hilpe Rantalan apulaisina ja valmistivat ateriat muille oppilaille. Ammattikoulun jälkeen Helinä opiskeli vuoden laitoskeittäjälinjalla Oulussa. Tämän jälkeen hän olikin valmis astumaan työmarkkinoille.

Keskuskoulussa paikka auki

Keskuskoulussa oli keittiötyöntekijän paikka avoinna kesällä 1966. Kun Helinä empi paikan hakua, niin äiti vei hakemuksen kansakoulun johtokunnan sihteeri Vilho Karjalaisen postilaatikkoon viime tingassa. – Minut valittiin, olin kai ainoa, jolla oli ammattikoulutus, Helinä kertoo. Työt alkoivat syyskuun alussa.

Keskuskoulun keittiössä työskentelivät tuolloin myös Annikki Puustinen ja Impi Myllykoski.

Ensi vaikutelma työpaikasta oli järkytys. – Onko tämä joku pyykkitupa? Helinä kertoo miettineensä, kun keittiö oli täynnä höyryä. Kellariin sijoitetussa keittiössä ei ollut minkäänlaista ilmanvaihtoa.

Urakkatyötä kelloon katsomatta

Keittiössä oli kaksi puuhellaa, joista toinen toimi. Lisäksi oli sähköllä toimiva 400 litran pata, jolla keitot keitettiin. Kylmäkin siellä oli. Illalla haettiin puut liiteristä valmiiksi ja aamulla ensimmäinen tehtävä oli tulen sytyttäminen hellaan. Töihin tultiin kello kuusi. Kotiin lähdettiin, kun työt oli tehty. – Se oli urakkatyötä, ei sitä kelloon katsottu, Helinä muistelee.

Jääkaappia ei ollut. Maito tuli joka aamu meijeristä päniköissä. Voita säilytettiin eteisen lattialla, kun se oli sopivan viileä paikka.

Perunoita säilytettiin Patalan kellarissa ja sieltä niitä tuotiin säkeissä Keskuskoulun keittiöön, jonka nurkassa oli perunalaari. Kuiva-aineille oli oma huone.

Perunankuorimakone oli. Sitä säilytettiin komerossa ja käytön ajaksi se nostettiin padan eteen, jossa oli keittiön ainoa viemäri.

Minkäänlaisia sosiaalisia tiloja ei ollut, oli vain pieni vaatekomero. Vaatteet vaihdettiin keittiössä. – Kyllä meillä oli viralliset työpuvut. Ensimmäiset olivat vihreäraidalliset, Helinä muistelee.

Vain lusikkaruokia

Ruokalistalla oli vain lusikkaruokia: keittoja, puuroja ja vellejä. Koska oli vain yksi iso pata, niin missäpä sitä kastiketta olisi keittänyt? Näkkileipä tuli suurina levyinä, jotka keittiössä pienittiin ja voideltiin.

Oppilaat söivät luokissa. Ruoka kannettiin kellarikerroksesta luokkiin ämpäreissä, samoin maito. Pärekorissa kuljetettiin raskaat fajanssilautaset, lusikat ja peltimotit. Isot oppilaat toimivat keittäjien apulaisina.

Astianpesukonetta ei tietenkään ollut. Tiskivesi kuumennettiin keittopadassa ja astiat pestiin sinkkipaljussa. Pestyt astiat saivat kuivua astiakaapissa, motit ladottiin pyramidiksi, vain lusikat pyyhittiin kuiviksi.

– Kun nyt vuosikymmenien päästä ajattelee keittiötä, jossa kouluruokaa 1960-luvulla valmistettiin, niin kyllähän se tuntuu tosi alkeelliselta. Mutta ei ruuasta kukaan sairastunut, Helinä toteaa.

Saatiin perunakellari ja jääkaappi

Öljylämmitys oli iso uudistus. Koksivarastosta saatiin perunakellari, jossa oli kolme suurta laaria. Ensimmäisenä syksynä se tilattiin täyteen perunoita. – Siinähän kävi niin, että osa perunoista homehtui ja mätäni ja oli vietävä kaatopaikalle, Helinä kertoo. Vahingosta viisastuttiin ja tämän jälkeen perunoita ostettiin pienissä erissä.

Vähitellen keittiötä muutettiin ja saatiin lisää työvälineitä sekä jääkaappi. Tuli voinapit eikä näkkileipiä enää tarvinnut voidella keittiössä. Oppilaat voitelivat leipänsä itse.

Helinän uran aikana Keskuskoulun keittiö on remontoitu moneen kertaan. 1970-luvulla päästiin keittämään kastikkeitakin. Perunat keitettiin kuorineen.

Pärekorit vaihtuivat muovikoreihin ja fajanssilautaset korvattiin muovilautasilla. – Olihan niitä kevyempi kuljettaa, Helinä huomauttaa. Uusimmassa remontissa kellariin saatiin ruokailutila, jossa oppilaat käyvät syömässä. Enää ei tarvitse kuljettaa ruokia ja ruokailuvälineitä kerroksesta toiseen.

Monenlaisia työasuja

Työasujakin on ollut monenlaisia ja kehitystä on tapahtunut. – Yhdessä vaiheessa Lybeckerillä ompelutettiin yksilölliset krimpleenimekot jokaiselle, Helinä muistelee ja lisää, että asu oli hiostava.

– Kyllä neljässä vuosikymmenessä saa sapuskanlaitosta tarpeekseen, Helinä sanoa päsäyttää. Ruuanlaitto ei kuulu hänen harrastuksiinsa mutta nakkikopin murkinoihin hän ei kuitenkaan ole siirtynyt. Litran kattilassa valmistuu sopiva määrä keittoa kahdelle aikuiselle.