Hanna Manninen (1918–1991) oli piehinkiläisen pienviljelijän tytär. Hän vietti lapsuutensa kotitilalla. Oppi maatalouden työt. Kun vanhemmat kuolivat, tila jäi ainoalle pojalla ja tytöt saivat perintöosuutensa käteisenä rahana. Vuosien saatossa rahat hupenivat. Hanna etsi töitä, teki mitä osasi. Hän ahersi joitakin vuosia Saloisten kunnalliskodin karjakkona. Useita vuosia hän hoiti Väinö Koivun taloutta: teki navettatyöt ja taloustyöt. Väinön kuoltua tila siirtyi pojalle. Poika avioitui eikä Hannan työpanosta enää tarvittu muuta kuin karjan hoidossa. Työttömäksi ahkera nainen ei jäänyt. Kotiapulaisen paikkoja oli avoinna. Työtä pelkäämättä hän ahersi päivät perheissä ja osallistui Koivun tilalla maataloustöihin asuntoa vastaan.

Hanna oli meijjän toinen äiti

Modisti Maj Ravander (o.s. Westman) solmi toisen avioliittonsa musiikinopettaja Andras Feketen kanssa vuonna 1967. Ilona-tytär syntyi vuonna 1969. Suuri perhe, johon kuului myös neljä lasta Maj´n ensimmäisestä avioliitosta, asui Merikadulla ns. Sankarin talossa. Ilona-tytär oli täyttänyt kahdeksan kuukautta, kun Maj laittoi kotiapulaisen paikan auki työvoimatoimistoon. Hanna näki ilmoituksen ja tuli kysymään paikkaa. Oli elokuu 1970. Tästä alkoi Feketen perheen ja Hannan yhteinen aika: seitsemän elämäntäyteistä ja hyvää vuotta. – Minulla on aina ollu ihanat kotiapulaiset, kiittelee Maj. Eikä hänen tarvinnut kokea pettymystä Hannankaan kanssa. Hannan vastuulle oli helppo jättää lapset ja huusholli. Hän pärjäsi hyvin. Taloustöitä ei hänelle tarvinnut opettaa. 10- ja 13-vuotiaille pojille hän piti jöötä ja sai heidät jopa siivoamaan oman huoneensa. Feketen perhe ei koskaan unohda mainiota juhannusjuustoa, jota Hanna keitti aina 10 litran kattilallisen. – Se on päivän urakka, kun kokomaidon keittää juustoksi, Maj huomauttaa. Ilona kasvoi hyvässä huolenpidossa. Muutaman vuoden vartuttuaan sai osallistua leipomiseen ja pyykkien ripustamiseen narulle. – Hanna ei ollut meille kotiapulainen, hän oli perheenjäsen, Maj korostaa. Lapset puhuivatkin toisesta äidistä. Maj teki yksityisyrittäjänä pitkää päivää. Andraksen työ musiikkiopistossa painottui iltoihin. Hanna oli kotona, kun lapset tulivat koulusta. Hänelle saattoi purkaa päivittäiset murheensa.

Vuodet vapaaherrattarena

Feketen perhe päätti selviytyä arkipäivästään ilman apua, kun Ilona täytti seitsemän vuotta ja lähti kouluun. Tämä palvelusuhde jäi Hannan viimeiseksi. Hän pääsi eläkkeelle. Vihdoin viimein Hanna pääsi myös omaan asuntoon, pieneen vuokrahuoneistoon Kummatissa. Eläkevuosinaan hän liikkui ahkerasti, teki päivittäin pitkiä kävelylenkkejä. Joka sunnuntai hän kävi kirkossa, hänellä taisi olla siellä ihan oma paikka. Monet kukat kukoistivat huoneiston ikkunoilla. Käsitöitä syntyi kuin liukuhihnalta: virkattuja ikkunaverhoja, pöytäliinoja, sukkia sukulaisille pukinkonttiin. Hanna Manninen nukkuu ikiuntaan Haaralassa. Monta kynttilää palaa hänen haudallaan jouluisin.