Mitä voisikaan muistokirjoitukseen sisällyttää ainutkertaisesta naisesta, Eevistä, joka sai elää poikkeukselliset sata vuotta. Se on elämän pituus, joka vain harvoille suodaan ja johon väistämättä sisältyy tapahtumia, tunnelmia ja sattumuksia.

Erityisen merkityksellistä on kirjoittaa Eevistä, koska naisten roolia yleensä tiettyjen sanomattomasti hyväksyttyjen normien läpi. Eevin kaltaisten naisten merkitys on ollut paljon laajempi ja merkittävämpi kuin on ymmärretty tai ymmärretään.

Muistokirjoitukset, kuten tämäkin, ovat omaisten tulkintaa. Näiden tulkintojen kautta muodostuu kuva Eevin elämästä, jota leimasi sekä pysyvyys että muutos, mutta muutosten keskelläkin hän onnistui luomaan ympärilleen jatkuvuuden kannattelevan ilmapiirin. Tämä kertoo vahvuudesta, päättäväisyydestä ja kyvystä sopeutua.

Eevi Ester Rantamaula (o.s. Kallio) syntyi syyskuun alkupäivinä 11.9.1922 vastikään itsenäistyneeseen Suomeen Ylivieskassa, Nivalan kylässä Eeva ja Eliel Kallion neljänneksi lapseksi ja ainoaksi tyttäreksi. Eevin ollessa 12-vuotias hänen äitinsä kuoli, tapahtuma, jolla on varmasti ollut vaikutusta hänen elämäänsä monilla eri tavoin.

Nuori Eevi lähti pohjoiseen Tervolaan piikomaan serkkunsa avuksi, ja sillä reissulla hän kohtasi tulevan miehensä. Eevin ja Eskon häitä vietettiin morsiamen kotona Ylivieskassa jouluna 1945. Esko oli vapaaehtoisena talvisodassa ja mukana myös jatkosodassa. Esko kotiutettiin 1.12.1944 ja nuoripari asettua asumaan ensin Eskon kotitilalle Maulaan, josta he muuttivat omaan taloon ”Mäelle” sen valmistuttua 1950-luvun tienoilla. Eevin ja Eskon ensimmäinen lapsi, poika, syntyi 1946. Pian seurasi tytär 1947, toinen poika 1951 ja kolmas poika 1957. Maulan oma kätilö Hanna olikin kertomusten mukaan aina oikeassa paikassa paikalla auttamassa.

Eevin elämän keskiöön on kuulunut perhe ja koti, ja niistä muodostui hänen tekemisiensä elämänpiiri. Siellä olevien konkreettisten ilmiasujen kautta, kuten puutarhan hoitamisen, käsitöiden ja ruuanvalmistuksen voidaan päätellä ja tulkita, mitä ne kertoivat hänen tuntemuksistaan. Niistä heijastui ainakin estetiikan ja luovuuden tarve. Piha oli aina hoidettu, eikä ainoastaan hyötypuutarha, vaan erilaiset kukkapenkit ja istutukset olivat runsaat ja harkitut. Estetiikan tarve näkyi myös hänen monipuolisessa käsityöharrastuksessaan. Eevi ompeli vaatteita, kutoi, virkkasi, nypläsi, teki revinnäis- ja kuultotöitä ja kangaspuilla erilaisia kankaita, mattoja, ryijyjä ja poppanoita. Hänen käsitöitänsä on myös palkittu, kuten revinnäiskäsityönä tehty pellavainen pöytäliina. Tekstiilitaiteen lisäksi Eevi teki keramiikka- ja savitöitä.

Yhteisöllisyys oli Eeville keskeistä, ja tätä hän pääsi elämään erilaisten tapahtumien ja kokoontumisten kautta, näitä olivat muun muassa maatalousnaisten erilaiset tapaamiset. Tärkeimpiä yhteisöllisiä moniaistisia syntyi kuitenkin Eevin keittiössä, erilaisten ruokien, mehujen, piirakoiden, patojen ja leipomusten muodossa yhteisten ruokahetkien siivittämänä. Myös lapset ja lapsenlapset saivat osallistua ruuanlaittoon omien taitojensa ja jaksamisen mukaan. Kaikki tämä osaaminen, erilaisten tietojen ja taitojen hallinnan määrä on hämmästyttävää. Samoin oli myös Eevin huolenpidon ulottuminen perhepiirin ulkopuolisiin ihmisiin ja elämiin.

”Sukka näkee kun saapas lentää” oli yksi Eevin käyttämistä sananlaskuista. Mitä hän sillä tarkkaan ottaen tarkoitti, jäi arvoitukseksi. Tämän arvoituksen ohella myös Eevin omat todelliset ajatukset ja pohdinnat jäivät harmillisesti epätietoisuuteen. Mutta se, mikä ei jäänyt meille jälkipolvelle epäselväksi, on Eevin inspiroima esimerkki, miten monin eri tavoin elämäänsä voi elää toisia kunnioittavasti ja huomioiden. Eevistä puhuttaessa viitattiinkin usein sanontaan ”sydämen sivistynyt”. Eevin raskaimmat ajat liittyivät varmastikin hänen poikansa kuolemaan. Se, että joutuu hautaamaan lapsensa, oli hänelle musertavaa.

Eevin toive päästä taivaan kotiin toteutui sadan vuoden kunnioitettavassa iässä 17.8.2023. Omaiset kiittävät Leena-tytärtä äitinsä hoitamisesta, mahdollistaen näin Eeville kotona asumisen loppuun asti. Eevin valoisaa ja lämmintä läsnäoloa jäivät kaipaamaan omaiset ja läheiset.