Eeva Kaupin kuuden sanan hoito-ohje: ”rajaava rakkaus, valvottu vapaus, lempeä väkivalta”

Lapsuus

Eeva Ottila Kauppi syntyi vuonna 1921 Mäntylän suurperheen kuudentena lapsena. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista yksi poika kuoli maassa raivonneeseen espanjankuumeeseen. Isä oli torpan poika Kaarlo Vihtori Haavisto, joka toimi pehtorina Sigrid Ottilia Tammelan kotitalossa.

Sigrid ihastui talon pehtoriin ja sai alkuvastustuksen jälkeen vanhempiensa siunauksen avioliiton solmimiseen. Nuorelleparille annettiin jopa rahoitus tilan ostoon Kokemäen Kuurolasta. Silloisen tavan mukaan nuori isäntä raivasi suosta lisämaata saaden näin perheelleen keskikokoisen maatalon, jossa oli 20 ha viljeltyä ja 40 ha metsää. Sigridin isän vaatimuksesta kotivävyn oli muutettava nimensä Haavistosta Mäntyläksi.

Eevan lapsuuden koti oli silloisen ajan perinteinen maalaistalo, jossa elettiin vuodenaikojen mukaan. Arki oli uurasta työntekoa. Siihen jokainen osallistui kykyjensä mukaan. Leikitkin kuvastivat Eevan lapsuudessa aikuisten arjen askareita. Juhlapyhät vietettiin perinteitä kunnioittaen. Siihen kuului säännöllinen kirkossa käynti ja hiljentyminen. Tansseihin ja huvituksiin menoa ei sallittu. Perheessä äiti oli hallitseva ja vahvasti uskonnollinen. Hän kasvatti lapset kurissa ja herran nuhteessa. Isäkin oli uskonnollinen, mutta samalla tunteensa näyttävä ja herkkä. Satakuntalainen mentaliteetti ja kodin perintö näkyivät vahvasti Eevan elämänkaaressa.

Nuoruus

Maatila ei pystynyt elättämään kaikkia lapsia, joten vanhemmat järjestivät kaikille lapsilleen koulutusta eri ammatteihin. Hyvän kansakoulumenestyksen ja opettajan suosituksen ansiosta Eeva lähetettiin oppikouluun. Hän aloitti koulun syksyllä 1934 Kokemäen kirkolla. 16 kilometrin koulumatka taittui edestakaisin päivittäin polkupyörällä tai suksilla. Tämä kehitti fyysistä kuntoa ja sitkeyttä, mistä on myöhemmin ollut huomattava hyöty.

Oppikouluvuodet sujuivat hyvin. Eeva oli luokkansa priimus. Syksyllä 1939 Eeva siirtyi lukioon. Sodan uhka keskeytti kuitenkin koulun käynnin syyskuussa. Eeva liittyi Lotta-järjestöön ja sai tehtäväkseen jakaa reserviläisille kutsuja ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Talvisota alkoi marraskuun 30. päivänä. Lain mukaan kaikki 15 vuotta täyttäneet olivat kotirintamalla työvelvollisia. Eevan tehtäväksi tuli välittää puheluita, leipoa armeijalle leipää ja muonittaa sotilaita.

Lokakuussa 1940 aloitettiin seuraava lukukausi, joka päättyi normaalisti vuoden 1941 keväällä. Eeva lähti Föglön saarelle oppimaan Ruotsia merikapteeni Johanssonin perheeseen, mutta joutui keskeyttämään opintomatkansa jo juhannuksena jatkosodan alettua. Myös koulunkäynti keskeytyi. Jatkosodasta huolimatta koulunkäyntiä kuitenkin jatkettiin tammikuussa 1942. Toukokuussa 1942 ”sotaylioppilaat” saivat valkolakin. Eeva oli luokkansa priimus. Elämää varjosti epätietoisuus ja traagiset kohtalot.

Yliopisto-opinnot

Eevan kotikylässä oli kunnanlääkäri ja nimismies, jotka toimivat ammattivalinnan harkinnassa esikuvana. Lääkärin ammatti vei voiton. Helsingin yliopisto avasi ovensa sodasta huolimatta lokakuussa 1942. Eeva aloitti opinnot matemaattisluonnontieteellisessä tiedekunnassa, jossa oli tuolloin suoritettava kolmessa lukukaudessa medicofiilitutkinto. Sen tulosten perusteella hyväksyttiin varsinaiseen lääketieteelliseen tiedekuntaan.

Ilmapiiri oli jännittynyt ja elämä epävarmaa. Tenttejä oli pommitus uhan keskellä. Eevan sinnikkyys ja ahkerointi tuotti tulosta. Hän oli niiden 30 joukossa, jotka pääsivät jatkamaan lääkärinopintoja. Lääketieteen kandidaatin tutkinnon Eeva suoritti tammikuussa 1944.

Sota kosketti syvästi opiskelijoita. Koko kurssi komennettiin kesäkuussa 1944 sotasairaaloihin. Eeva määrättiin Rauhan sairaalaan lähelle Imatraa, jossa hän joutui kokemaan Kannaksen suurhyökkäyksen seuraukset haavoittuneiden ja kuolevien jatkuvana virtana.

Elokuussa Eeva lähetettiin haavoittuneita Mäntän sairaalaan kuljettavaan sairasjunaan. Tehtävänä oli jakaa särkyä lievittäviä heroiinitabletteja ja vettä. Seuraava työpaikka oli Hämeenlinnan sotasairaala. Potilaat olivat vaikeasti haavoittuneita. Eevan kanssa keskustellessa hän monesti muisteli: ”Nuoruuteni oli sodan kovien kokemusten sävyttämä ja opetti näkemään ihmisen pienuuden, voimattomuuden ja katoavaisuuden” Tämä näkyi Eevan suhtautumisessa työhönsä ja elämään.

Perheen perustaminen

Sodan kauheuksien vastapainona syttyi elinikäinen rakkaus, kun Eeva tapasi kesällä 1944 laihialaissyntyisen kapteenin Leevi Matias Kaupin. Vuoden kuluttua tapaamisesta ostettiin kihlat ja pari vihittiin 31.12.1945. Leevi oli heidän avioituessaan 38 ja Eeva 23 vuotias. Avioliitto kesti 55 vuotta. Perheeseen syntyi 1948 poika ja 1950 tytär.

Lääkärinä

Eeva Kauppi suoritti lääketieteen lisensiaattitutkinnon huhtikuussa 1949. Toukokuun alussa hänestä tuli laillistettu lääkäri. Hermo-ja mielitautien erikoislääkäriksi hän valmistui 1958

Eeva Kauppi sai nuorena lääkärinä laajasti kokemusta sekä yleislääkärinä että sairaalalääkärinä sekä myöhemmän erikoisalansa mielisairaiden hoidon parissa. Hän toimi 1947 Seinäjoen piirisairaalassa kiinnittäen huomiota potilaiden oloihin ja kohteluun. Puolisonsa kotikunnassa Laihialla Eeva Kauppi toimi vt. kunnanlääkärinä. Työ oli monipuolista ja elämysrikasta käsittäen ihmiselon koko kirjon. Laihialta hän siirtyi pariksi vuodeksi Harjavallan piirisairaalan osaston lääkäriksi, josta palasi Pohjanmaalle perheensä luokse 1952 aloittaen Strömbergin ja Tiklaksen työterveyslääkärinä. Lisäksi hän avasi yksityisvastaanoton.

Turussa pidetyillä lääkäripäivillä 1955 professori ja entinen kollega sai Eeva Kaupin innostumaan jättämään työpaikkalääkärintyöt ja lähtemään erikoistumaan Turun Yliopistollisen keskussairaalan neurologiselle ja psykiatriselle klinikalla. Kaupista tuli neurologian, psykiatrian ja lastenpsykiatrian laillistettu erikoislääkäri.

Toimittuaan kaksi vuotta Mustasaaren sairaalan vt. ylilääkärinä, Eeva Kauppi siirtyi Tampereen kaupungin kasvatusneuvolan ja Väestöliiton neuvottelukeskuksen psykiatriksi. Vuonna 1963 Kauppi nimitettiin Mustasaaren sairaalan ylilääkäriksi ja maamme ensimmäiseksi naispuoliseksi sairaalan johtajaksi. Siinä virassa hän oli 29 vuotta, viisi vuotta yli varsinaisen eläkeiän.

Mustasaaren sairaala oli Turun jälkeen maamme toiseksi vanhin lääninsairaala. Sairaalan potilaat olivat Eeva Kaupin astuessa virkaan Karjalan siirtoväkeä, lakkautetun Pälksaaren sairaalan potilaita, Seilin sairaalan potilaita, kuntien lähettämiä vaikeahoitoisia mielisairaita sekä kriminaalipotilaita. Kauppi aloitti laajamittaisen uudistustyön potilaitten elinolosuhteiden ja hoidon tason parantamiseksi.

Eeva Kauppi valittiin vuonna 1970 Vaasan läänin kokoomuksen edustajana kansanedustajaksi ensimmäisellä yrittämällä. Kansanedustajana hän toimi vuoteen 1983 saakka. Sinä aikana Mustasaaren sairaala eli hiljaiseloa. Sairaalaa oli lopettamisuhan alla. Kaupin palattua sairaalan johtoon, hän aloitti taistelun sairaalan puolesta. Hän sai ajettua läpi sairaalaan uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeen, joka valmistui 5.6. 1992.

Eeva Kauppi oli tunnetusti alansa johtava asiantuntija ja peräänantamaton taistelija. Hän nosti Mustasaaren sairaalan sittemmin Vanhan Vaasan sairaalan kaksi kertaa jaloilleen. Ensimmäisen kerran tultuaan nimitetyksi sairaalan johtajaksi ja toisen kerran 1992 kun sairaala sai valtion mielisairaalan aseman.

Poliitikko

Eeva Kauppi oli lääkärin työn ohella vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja järjestöhenkilö. Hän oli Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen vuodet 1969–1996 eli 27 vuotta. Valtuustoaikanaan hän toimi myös kaupunginhallituksen puheenjohtajana sekä valtuuston varapuheenjohtajana. Hän oli mukana myös lukuisissa lauta- ja toimikunnissa, joista merkittävimpinä terveys- ja sosiaalilautakunnat.

Kansanedustajana kokoomuksen riveissä Eeva Kauppi toimi kolmetoista vuotta, vuodet 1970–1983. Hän pääsi päättäväisenä henkilönä ja tunnettuna asiantuntijana heti ensimmäisenä edustajakautenaan hänelle tärkeisiin sosiaali- ja talousvaliokuntiin.

Eeva Kauppi oli yksi eduskunnan aloiterikkaimmista ja ahkerimmista kansanedustajista. Monet aloitteet liikkuivat sosiaali- ja erityisesti perhepolitiikan sekä lääketieteen alueella. Kauppi ajoi voimakkaasti myös oman kotikaupungin ja vaalipiirin asioita.

Eeva Kauppi perehtyi ja esitti perusteltuja, hyvin valmisteltuja kannanottoja ja parannusehdotuksia oikeaksi kokemiinsa asioihin. Tavoitteistaan hän kertoi näin: ” Kyllä minulla oli koko ajan ajatuksissa perheen lujittaminen, kodin merkityksen korostaminen ihmisen kasvualustana, henkisen kasvun ja terveyden pohjana. Koulu liittyy siihen kodin jatkeena ja tukena. Koti on perusta silloinkin, vaikka ollaan koulussa. Koti on perusta”

Eeva Kauppi oli innolla mukana ja vaikuttamassa myös useissa vapaaehtoisjärjestöissä. Tärkeimpänä Vaasan Suomalainen Naisklubi ry, jonka aktiivisena jäsenenä hän oli vuodesta 1969 alkaen kuolemaansa saakka. Klubin vahvana puheenjohtajana hän toimi kuusi vuotta, jonka jälkeen Eeva Kauppi kutsuttiin klubin kunniapuheenjohtajaksi. Klubista hän löysi myös aitoja ystäviä.

Kirkkovaltuutettuna Eeva Kauppi oli kolme vuosikymmentä.

Eeva Kaupille on myönnetty ansioistaan ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta lukuisia ansiomerkkejä ja huomionosoituksia. Tasavallan presidentin myöntämä lääkintäneuvoksen arvonimi Eeva Kaupille myönnettiin 1984.

Henkilö Eeva Kauppi

Eeva Kauppi on tehnyt mittavan elämäntyön lääkärinä ja yhteiskunnallisena vaikuttaja, tasa-arvon ja vähäosaisten aseman puolustajana. Hän ajoi määrätietoisesti ja peräänantamattomasti hyväksi kokemiaan asioita päätökseen. Kaupin työn on mahdollistanut kodin perintönä saatu ahkeruus, terve itsetunto, toisten kunnioittaminen ja ihmisten välinen tasa-arvo. Hänellä oli laaja verkosto ja tuttavapiiri. Tärkeimpänä oli kuitenkin aviomiehen vahva kannustus ja tuki sekä luotettava pitkäaikainen kodinhoitaja.

Kollegoiden keskuudessa Eeva Kauppi oli arvostettu oikeuspsykiatri ja pätevä lääkäri. Hän oli aina valmiina itseään säästämättä tekemään työtä potilaiden ja yhteiskunnan hyväksi. Hänen edessään ei ollut lasikattoa.