• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Edith Rissanen, kuva Naisten Ääni -lehti

Sukunimi:
Rissanen

Etunimi:
Edith

Elinaika:
1872-1953

Synnyinpaikka:
Iisalmi

Kuolinpaikka:
Iisalmi

Iisalmen kirjakauppias, Edith Rissanen täyttää v.1922 marraskuun 6 p:na 50 vuotta. Puoli vuosisataa elettyyn ikään sisältyy jo suuri elämäntyö. Edith Rissasen isä oli nimismiehenä Iisalmella, mutta kun siellä ei siihen aikaan vielä ollut mitään korkeampaa oppilaitosta lähetettiin Edith Kuopion tyttökouluun. Hän menestyikin siellä hyvästi ja olisi mielellään jatkanut opintojaan ylioppilaaksi asti, mutta siihen ei vanhoillinen isä suostunut. Tyttären oli palaaminen kotiin ja rupeaminen postiharjoittelijaksi. Tämä työ ei kuitenkaan miellyttänyt häntä erikoisesti, joten niin, kun Iisalmella tuli kirjakaupanhoitajan toimi avonaiseksi, haki sitä. Edith Rissanen oli silloin vasta kaksikymmenvuotias ja syrjäytettiin nuoruutensa takia siitä tällä kertaa. Toimi tuli kuitenkin vuotta myöhemmin taas vapaaksi ja nyt onnisti Edith Rissasta paremmin. Hän sai toimen. Uskaliastahan oli ottaa tuollaisen liikkeen hoito hartioilleen ja paljohan sitä oli aluksi vastoinkäymisiä, mutta Edith Rissanen ei lannistunut niistä. Vähitellen alkoikin liike mennä eteenpäin johtajansa suuren taidon ja uutteruuden avulla. Nyt on Edith Rissanen kohta kolmekymmentä vuotta pitänyt liikettä hallussaan. Se on tällä ajalla huomattavasti laajentunut käsittäen jo haaraliikkeitäkin. Paljon tämä työ on vaatinut tekijältään, sillä se on ollut raskas ja vaativa, mutta se on myös kasvattanut Edith Rissasesta itsenäisen naisen, jonka harrastukset ja toiminta on kehittynyt monelle eri taholle. Ei ole Iisalmella juuri sitä yhdistystä ja sivistysrientoa ollut, eikä ole vieläkään, johon ei Edith Rissanen olisi aikaansa ja voimiansa uhrannut. Mainittakoon niistä vain Martta ­yhdistys, jonka puheenjohtajana hän on toiminut 20 vuotta, Lotta Svärd -yhdistys, jonka puheenjohtajana hän on ollut sen perustamisesta asti sekä raittiusyhdistys ja naisyhdistys, joidenka jäsenenä ja virkailijana hän on toiminut. Ovatpa partiolaisetkin saaneet pitää häntä johtajanaan. Edith Rissanen on myös monia vuosia kuulunut vaivaishoitohallitukseen ja kolmatta vuotta Iisalmen kaupungin valtuustoon. Hänen ansioluettelonsa ei siis ole pieni, mutta silti tapaamme Edith Rissasessa kuitenkin naisen, joka aina esiintyy vaatimattomana ja ystävällisenä. Hänen kodissaan viihtyy jokainen, sillä siellä saa aina tuntea sitä vanhanaikaista vieraanvaraisuutta ja lämpöä, jota meidän aikanamme niin harvoin tavataan. Rakastettavaa, harvinaisen nuorekasta viisikymmenvuotiasta muistelee kiitollisuudella tänään hänen merkkipäivänään laaja ystäväpiiri läheltä ja kaukaa, samalla toivottaen hänelle jatkuvaa työiloa ja voimia edelleen toimimaan samassa hengessä kuin tähänkin asti ollen siten hyväksi esimerkiksi nykyiselle ja tulevalle sukupolvelle.

Kirjoittaja

Kirsti Ojala

Lisätietoja

Lisätietoa Rissasen kirjakaupan historiasta ja Edith Rissasen työurasta ja elämästä. http://elma.elka.fi/ArkHistory/R006.DOC

Lähteet

Artikkeli on julkaistu Naisten Ääni -lehdessä 19/1922 no 19 s. 235.
Kirjoittajan nimilyhenne: - -n
Artikkelin alkuperäisestä kirjoittajasta ei ole tietoa.

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Lotat ja pikkulotat, Naisten Ääni, Työelämä, Yhdistyksissä luodaan hyvinvointia

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT