Aaponmaija – nimi on enne meille, jotka tunsimme Maria Matleenan. Kuullessamme nimen Aaponmaija sydämen tienoilla viivähtää ilo siitä, että saimme tuntea hänet. Minulle hän oli vanhaäiti, isäni äiti. Hänet tunnettiin hyvin kotikylällään ja laajemmaltikin. Aappola, jossa hän asui puolet elämästään, 44 vuotta, oli ja on edelleen Ervasti – Kurki – tien reunassa. ”Aura”, joka Aappolaan liittyy, henkilöityy pääasiassa Maria Matleenaan. Hän oli suuren suvun kantaäiti.

Maria Matleena syntyi vuonna 1871 Amanda ja Aatami Pelttarin (myöhemmin Haukijärvi) perheeseen toisena lapsena. Koettelemukset kokivat nuorta perhettä runsain mitoin. Marian isä kuoli 44 vuotiaana. Amanda-äidin isä, Matti sokeutui. Mariaa vanhempi velimies menehtyi kahdeksanvuotiaana tulirokkoon ja seuraava poika kuoli kuusivuotiaana heikkouteen.

Amanda-äiti jäi kolmen tytön ja pienen pojan kanssa huolehtimaan talosta ja sen toiminnoista. Tervanpoltosta saatavat tulot olivat näihin aikoihin tämänkin talon merkittävin tulonlähde samalla tavoin kuin muillekin pudasjärveläisille. Siihen liittyvät työt olivat miesten töitä. Kun miestyövoimaa ei talossa enää ollut raskaisiin töihin, leskiemäntä ei kyennyt hoitamaan Haukijärven tilaa. Se pakkohuutokaupattiin vuonna 1894 veroista ja muista veloista. Perhe sai asua talossa muutaman vuoden, kunnes Amanda avioitui uudelleen ja muutti miehensä ja pienimpien lastensa kanssa Jongulle.

Talontytöstä metsänvartijan mökkiin

Maria Matleena avioitui Vilho (Vilhelm) Niskasaaren kanssa vuonna 1893. He asuivat Marian kotona muutaman vuoden, kunnes muuttivat noin kolmen kilometrin päähän, Kötöjärven rannalla olevaan Kötölän taloon. Se oli metsänvartijan mökki, ja Vilho asetettiin alueen metsänvartijaksi.

Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista yksi kuoli 1 ½ vuoden ikäisenä. Marialle oli syntynyt 1891 yksi avioton lapsi. Vuodet Kötölässä olivat työntäyteisiä. Vilho kävi rakennustöissä, koska sai metsänvartijana palkakseen pääosin pelkän asunnon. Rakennustyöt loppuivat Kuren Kellolammin hirsirakennustyömaalla, kun hän putosi katolta hirsikasan päälle. Pahasti loukkaantuneena Vilho soudettiin veneellä Iijokea myöten sairaalaan Pudasjärvelle, jonne oli linnuntietä matkaa noin 40 km. Hän eli siellä seuraavaan päivään ja nukkui pois kesäkuussa vuonna 1909.

Maria Matleena jäi ison perheen huoltajaksi. Leipä oli tiukalla. Kun leipäjauhot loppuivat, oli hätäavuksi kylille järjestetty joku talo, josta jaettiin apua tarvitseville niin sanottuja kunnan jauhoja. Maria oli käynyt kerrankin hiihtäen kunnanjauhoja hakemassa Kuresta, mutta hänelle ei ollut annettu niitä. Kötölä oli silloin tiettömien teiden takan, vain kärrypolut kesäisin olivat näkyvissä. Talvisin oli lähdettävä kylille suksilla. Lähimmät, useamman talon asumukset olivat kolmen kilometrin päässä Haukijärvellä, kahdeksan kilometrin päässä Kuressa ja yli kymmenen kilometrin päässä Puhoksella.

Kötölän metsänvartijan mökistä Kurkeen

Maria avioitui edesmenneen miehensä veljen, myöskin leskeksi jääneen Abrahamin (Aapon) kanssa vuonna 1914. Aluksi he asuivat Kötölässä, mutta muuttivat Kurkeen jo samana vuonna. Siellä Aappo uusrakensi heille Aappolan mökin. Tämä mökki on vieläkin pystyssä, tosin se on ollut pitkän aikaa asumattomana. Mökki on noin 5 x 5 m, ehkä vähän yli. Siinä on kaksi huonetta, tupakeittiö ja kamari. Marialle ja Aapolle syntyi 1914 poika, joka kaatui 27-vuotiaana viime sodassa vuonna 1941.

Aaponmaijan oli rauhan tyyssija

Tuulisten vuosien jälkeen Marian ja Aapon asuminen Aappolassa oli siunauksellista aikaa. Ensimmäisen avioliiton lapset löysivät piikojen ja renkien paikkoja kotikylältään. Eihän leipä leveää ollut.

Vuolaana virtaava Iijoki oli kylän asukkaille pitkälti ruuan jatke. Kalaisasta joesta saatiin lohta, harreja ja vähempiarvoisia kaloja lähes ympäri vuoden ruokapöytiin. Taitava metsästäjä hankki ruuan jatkeeksi metsän riistaa. Mökeissä, kuten Aappola, oli usein muutama lehmä navetassa, jokunen villaa ja lihaa antava lammas, usein myös hevonen tallissa. Ne antoivat päivittäisen lisän ruokapöytään. Metsä- ja uittotöillä, silloin kun niitä oli, saatiin myös tarverahaa. Kuusi lapsista löysi elämänkumppanin lähiseudulta. Lapsia heille syntyi puoliväliin 40 ja laskelmieni mukaan lähes 20 talossa on Aaponmaijan sukujuuria asunut.

Monitaitoinen ”Kätilö”, lapsenpäästäjä

Monista raskaista päivistä varmaan yksi pahin oli Maria Matleenan ensimmäisen, aviottoman lapsen syntymä. Perimätiedon mukaan lapsi syntyi elokuun lopulla Kötölän pihapiirissä olevassa ladossa. Synnyttäjän hyvin tuntien arvelen hänen varmaan tunteneen lapsesta suurta iloa ja turvaakin elämäänsä. Myöhemmin hän oli kylämme yksi lapsenpäästäjistä. Meidän perheemme kaikki kolme lasta saivat syntyä kotonaan vanhaäidin, isoäitimme taitaviin käsiin.

”Herra suokoon vieraita ja vieraanvaraa”

Aappola oli tien varrella sijaitsevana ohikulkijoitten ”käymäpaikka”, kun mentiin ”maalikyliin”, kouluun tai osuuskauppaan. Aappola on useimpia, joen varteen sijoitettuja taloja korkeammalla, ja jokivarsi taloineen näkyi hyvin sinne.

Mökkiin pistäytyi vieraita, lapsia, lapsenlapsia, vävyjä ja miniöitä, ja Aaponmaijan kahvipannu laitettiin hellalle porisemaan. Monet useimmiten mökissä pistäytyvät vieraat olivat hänen omaa sukuaan, mutta kaikille muillekin taloon poikkeaville vieraille tarjottiin kahvia, ja ”kaakaata”, pannupullaa, jos sitä sattui olemaan. Aaponmaijan motto oli ”Herra suokoon vieraita ja vieraanvaraa”.

Myös postinkantajaa sai aina kahvit mökillä käydessään. Aappola oli yksi postinjättöpaikoista. Lehdet luettiin tarkkaan, sillä molemmat vanhemmat olivat luku- ja kirjoitustaitoisia. Mitään kouluja eivät Maria tai Aappo olleet käyneet, jos nyt kiertokoulua muutamia viikkoja.

Kuren kylä kasvoi

Vehmaampi jokivarsi kaloineen, metsästys- ja uittomahdollisuuksineen, jokivarsipeltoineen on näytellyt merkittävää osaa Kuren kehityksessä. Työteliäät ihmiset olivat talojen ja mökkien työntarpeiden hyvää materiaalia.

Näin Aaponmaijankin sukua olevat naiset ja miehet olivat todella ahkeraa ja monitaitoista väkeä: suorastaan tunnustettuja ahkeruudestaan. Naiset osasivat kutomiset ja neulomiset puhumattakaan karjan hoidosta. Lapsia oli useissa perheissä runsaasti. Siihen aikaan naisten aika kului paljolti kodin, karjan ja lasten hoitamiseen. Monet miehet osasivat takoa pajassa terävät viikatteet. Osa osasi valmistaa muun muassa kenkiä, veneitä tai valjaita hevosille.

Kylällä oli ollut kauppoja jo pitemmän aikaa, aluksi jonkun isomman maalaistalon kamarissa tai omassa, vanhemmassa rakennuksessa. Varsinkin talvisin kierteli hevoskärryillä kauppamiehiä, usein niin sanottuja ”laukkuryssiä”. Heiltä emännät saivat ostaa neuloja, kankaita, taloustavaroita ja isännät miesten tarvikkeita.

Kuressa oli kylän kasvettua sota-ajan jälkeen 40–50 savua. Hirsinen koulurakennus saatiin valmiiksi vuonna 1946. Osuuskauppa rakensi oman kaupparakennuksen. Kylällä toimi saha, pajoja ja mm yhteispuimakoneita.

Vanhaäidin viimeiset vuodet

Aappolan asukkaina olivat 1937 kuolleen Aapon jälkeen vanhaäidin kolme nuorinta lasta ja Aapon poika. Sodan alla siellä asustivat myös pari miniää miehineen, kunnes toinen pojista sai oman talon valmiiksi. Viimeisenä syntyneen pojan, Pekan kaaduttua sodassa, hänen vaimonsa muutti kotiinsa Livon kylälle. Samaan aikaan Elina-tyttö lähti pois kodistaan, lotaksi.

Aaponmaija joutui vielä kerran ”mieron tielle”, kun saksalaiset sotilaat lähtivät kalustoineen kohti pohjoista. Aaponmaija pääsi syksyllä 1944 lähtemään poikansa perheen kanssa evakkoon Mäntsälään, missä meillä oli hyvä olla sen muutaman kuukauden ajan, kunnes saksalaiset poistuivat Pudasjärveltä.

Tämän jälkeen Aappolaa asuttivat Aaponmaija ja hänen toisen miehen nuorin poika Pikku-Kalle. Tätä hiljaiseloa jatkui aina 1950-luvun puoleen väliin. Aaponmaija oli saanut olla 85 vuotta melkoisen terveenä. Eräänä yönä hän kompastui sänkynsä vierellä olevaan, raudoitettuun niin sanottuun Amerikan arkkuun ja katkaisi kylkiluun. Muutaman viikon sairastettuaan hän ei enää jaksanut nousta ylös vuoteeltaan.

Isäni ja äitini päättivät ottaa Aaponmaijan, eli isäni äidin kotiimme hoidettavaksi. Hän oli vuodepotilaana kotonani siskoni ja äitini hoitaessa häntä vähän yli kaksi vuotta. Hän sai olla rakkaidensa luona viimeiset vuodet ja siitä hän oli hyvin kiitollinen. Valituksen sanaa emme kuulleet häneltä koskaan. ”Hummeeti” toimi lähes loppuun asti, kunnes hänen päivänsä olivat luetut. Aaponmaija kuoli joulun alla 1958. Hänen siunauksensa on kantanut meitä, hänen jälkeläisiään monien vaikeidenkin aikojen yli.