Anna Christina Charlotta Edelheim (1845-1904) oli Suomen ensimmäinen kiinteästi palkattu sanomalehtinainen ja naisasianainen, ruotsiksi kirjoittava toimittaja ja kirjailija. Päätoimittaja, jonka kirjoitusten ansiosta protestanttiset eriuskoiset saivat oikeuden perustaa omia seurakuntia.

Anna Edelheimin isä Paul Henrik Edelheim, ent. Krogius, aateloitu vuonna 1817, oli Porvoossa syntynyt senaattori ja valtioneuvos (1801-1855). Hän oli naimisissa vuosina 1844–1854 serkkunsa Emilia Kristina af Brunérin (1821-1854) kanssa. Perheessä oli neljä lasta, joista Anna oli vanhin. 

Anna sai opetusta kotona kuten siihen aikaan monissa sivistyneissä perheissä oli tapana, hän kävi Helsingin ruotsalaista tyttökoulua ja hänet lähetettiin 16-vuotiaana Tukholmaan jatko-opintoihin. Hän oleskeli pitempiä aikoja myös Pietarissa ja Italiassa.

Jo varhain todettiin Annan kirjalliset taipumukset. 1870-luvulla ilmestyi mm. kaksi hänen kirjoittamaansa romaania sanomalehtien ”alakertoina”, toisin sanoen sanomalehden alareunassa oleva monipalstainen kirjoitus. ”Två bröders historia” ilmestyi Helsingfors Dagbladissa 1877 ja ”Främlingens dotter” Hufvudstadsbladetissa 1878. Annalla oli rikas mielikuvitus, hän oli erinomainen luonteenkuvaaja ja jälkimmäinen romaani palkittiin julkisestikin. Anna kirjoitti sanat ”Bön för Finland” -lauluun, jonka Richard Faltin sävelsi.

Uransa alkuvaiheessa hän koki uskonnollisen herätyksen ja kiinnostui uskonvapauden asioista.

Toimittaja yhteiskunnallisena vaikuttajana

Varsinaiselle sanomalehtialalle Anna Edelheim pääsi vuonna 1886, jolloin ”Finlandin” päätoimittaja Agathon Meurman (1826-1909) palkkasi hänet. Annan mielestä lehden kanta oli liian vanhoillinen ja hän jätti toimituksen.  Viipurin Sanomat jopa uutisoi 1.3.1887 Annan luopuneen tehtävästään.

Naisasialiitto Unionin äänenkannattajaan ”Nutid” Anna kuului useimpien vuosien ajan.

Oman nimensä ohella Anna Edelheim käytti nimimerkkejä ei-, -im ja x?.

Oman lehden, vapaakirkollisen ”Finska Veckobladetin” hän perusti 1887. Ensimmäinen näytenumero julkaistiin joulun alla samana vuonna. Lehti ilmestyi kerran viikossa vuoden 1888 ajan. Vuoden 1888 ensimmäisessä numerossa lehti kertoo avoimesti tulevien numeroiden sisällöstä seuraavasti: ”Finska Weckobladet, som härmed framträder för allmänheten, skall hyfvudsakligen komma att beakta de religiösa och andliga intressena samt söka att, utan att göra sig till språkrör för någon viss kyrka eller sekt, arbeta för en sund kristlig verldsåskådning i frisinnad anda.”

Lehdessä hän kirjoitti rohkeasti uskonnonvapaudesta, kaste-, konfirmaatio- ja ehtoollispakon poistamisesta, siviiliavioliiton sallimisesta kirkollisen vihkimisen vaihtoehtona ja kansalaisten oikeutta palvella valtiota uskonnontunnustuksesta huolimatta. Artikkelit myötävaikuttivat siihen, että eriuskolaislaki säädettiin 1889. Eriuskolaislaki salli uskonnonharjoituksen muutamille protestanttisille vähemmistöryhmille. Käytännössä lain nojalla järjestäytyivät vain metodistit ja baptistit.

Finska Veckobladet herätti varmasti kuten aina uskonnollisessa keskustelussa arvostelua ja närkästystä. Kun lehden tulo loppui, siitä uutisoi mm. kirkollinen kuukausilehti Vartija 1.1.1889 näin:

”Finska Veckobladet, tuo lehti, joka viime vuonna alkoi ilmaantua allianssimiestemme toimesta ja jonka tilausilmoituksessa muiden lupausten muassa puhuttiin rakkauden hengestä, jossa kirjoitukset sen palstoissa olisivat kirjoitettavat, näytti jo ensimmäisissä numeroissansa niin katkeraa ja peittelemätöntä kiukkua kirkkoa ja sen ystäviä vastaan, ettemme ollenkaan tahtoneet olla missään tekemisissä koko lehden kanssa. ”Vartija” on sentähden häiritsemättä antanut sen elää ja telmiä. Mutta kun se nyt vuoden lopussa kuoli, tahdommeko nyt enään häiritä sen rauhaa? Emme suinkaan.”

Muistin virkistykseksi kertaus! Ensimmäinen Suomea koskeva kirkkolaki, kirkon oikeudellista asemaa ja järjestystä koskeva laki, säädettiin 1686 ja perusteellisesti uudistettu laki hyväksyttiin vuonna 1869. Vuoden 1869 kirkkolaki tunnusti periaatteessa uskonnonvapauden, mutta kuka tahansa ei saanut perustaa seurakuntia. Tämä koski esim. protestanttisia eriuskoisia. Ja piti kuulua myös johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Yleinen uskonnonvapauslaki vuodelta 1922 salli ihmisen olla myös uskomatta mihinkään. 

Vapaaehtoistyötä

Rovasti K. Kallio kirjoittaa Pyhäkoululehdessä vuodelta 1936 artikkelissaan ”Lappeenrannan ensimmäinen pyhäkoulu”:  ”Aate pyhäkoulutyön syntymiseen täällä on lähtöisin Helsingistä. Siellä piti aikoinaan eräänlaista sunnuntaikoulua senaattori Edelheimin tytär, neiti Anna Edelheim useitten muitten sivistyneitten naisten avustamana. Tämä sunnuntaikoulu oli pääasiassa hartaushetki, mutta oli siinä myös jonkinverran lukemisia, kirjoitusta, laskentoa ja laulua, hartaudenharjoituksen ollessa kuitenkin tärkeimpänä. Tämä sunnun- taikoulu oli tarkoitettu pääasiassa palvelijattarille ja tehtaantytöille.” 

Anna Edelheim kuoli 59-vuotiaana vuonna 1904. Nutid-lehdessä julkaistiin muistosanat, jotka kirjoitti eläinsuojeluaktivisti ja vaikuttajanainen Constance Ullner (1856-1926).

Annan hautajaiset pidettiin 28.5.1904 hautakappelissa vanhalla luterilaisella hautausmaalla Helsingissä. Siunauksen suoritti pastori J. Engström. Omaisten lisäksi seppeleen laskivat myös De Gamlas Vänner, jonka sihteeri Anna oli ollut, hovineuvoksetar Wilhelmina Juselius ja eversti I. Gordie. De Gamlas Hemin puolesta seppeleen laski leskieverstinna, johtajatar  H. von  Schantz. Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri Rosina Heikel ja R. M. Boije omassa seppeleennauhassa jättivät viimeisen tehvehdyksen sanoilla ”Till fosterlandsvännen Anna Edelheim från medborgarinnor.” 

Anna Edelheim on haudattuna Hietaniemen hautausmaalle.