Synnyit Savossa, Vänninmäellä, Anders Böökin ja Elsa Brita Revon kahdeksanlapsisen perheen kuudentena lapsena. Sisaruksistasi usea kuoli jo aivan pikkuisena. Aikuiseksi vartuttuasi avioiduit jo hyvin nuorena saman kylän pojan, Paavo Väänäsen kanssa. Jäitte asumaan kotikyläänne. Valkorunkoiset koivut reunustivat järveä, jonka rantatörmällä kökötti savupirttinne.

Perustitte perheen. Saitte lyhyen ajan sisällä kahdeksan lasta. Ilo asui kanssanne pienessä, vaatimattomassa kodissanne. Pirtin lattialla piipersi paljon pieniä jalkoja, ja katon orresta riippuvassa heijassa oli usein liekuteltavana pikkuinen piltti.

Kulkutaudit osasivat pienimpäänkin asumukseen noina ankeina aikoina. Tuolloin tuhkarokko koitui monen pikkulapsen kohtaloksi. Jo varhain jouduitte vähän ajan sisällä saattamaan neljä pikkuistanne kirkkomaahan. Menetyksenne ja surunne on täytynyt olla musertavaa. On vain ollut pakko jaksaa eteenpäin päivästä toiseen.

Niin kuin menetysten mittasi ei olisi ollut jo täynnä, jouduit kesän ollessa kauneimmillaan veisaamaan puolisosi viimeiselle matkalleen. Suutarina perheelleen elantoa hankkiessaan Paavo-pappaa oli naskali pistänyt sormeen, josta oli seurauksena verenmyrkytys. En osaa mitenkään edes kuvitella taakkasi määrää. Jouduit neljän lapsesi kanssa nyt yksin hankkimaan elannon perheelle. Leskeksi jäätyäsi asuit lapsinesi rakkaassa savupirtissäsi Reetalanmäellä, kuten kyläläiset olivat asuinpaikkanne sinun mukaasi nimenneet.

Tapasin iäkkään emännän, joka oli asunut naapurissasi nuorena tyttösenä. Hän kertoi, että olit ollut viimeisiin hetkiisi saakka valoisa, hyväntahtoinen ja seurallinen. Sinusta olivat pitäneet kaikki, niin nuoret kuin vanhatkin. Kun olit ollut jo kunnioitettavassa iässä, nuorisoa oli iltaisin kokoontunut seuraksesi pirttiisi. Heille olit tarinoinut ja keitellyt kahvia, vieraanvarainen kun kaikessa niukkuudessasikin olit. Sinä itse ja pirttisi olivat aina siistit ja puhtaat liinat pöydillä. Hän kertoi myös, että sinulla oli ollut kaunis lauluääni. Olit nuorten kanssa iltaisin laulanut kansanlauluja ja veisannut virsiä. Pöydälläsi oli aina ollut parhaalla paikalla esillä Raamattu.

Olit ollut ahkera ja tehnyt paljon myös käsitöitä. Talojen emännät olivat tuoneet sinulle lampaittensa villoja, joista olit kehrännyt lankoja mittavat määrät. Näitä töitä olit tehnyt iloksesi, jouten kun et osannut olla. Saithan ahkeroinnin tuloksena myös vähän leivän levennystä.

Yksi ajan haalistama valokuva minulla on sinusta. Istut kuvassa pihanurmella mökkisi päädyssä tyttäresi ja tyttärenpoikasi kanssa. Kuvasta huomaan, että olet pieni ja solakka, hiuksesi on kammattu otsalta taaksepäin ja laitettu nutturalle. Hymyilet kuvassa; olethan saanut kaukaa läheisiäsi vieraaksi.

Kuolemasi jälkeen kauniita käsitöitäsi tuotiin lapsuudenkotiini. Olen todella pahoillani, että en saanut tavata sinua edes yhtä kertaa. Sinulla olisi ollut niin paljon elämänkokemusta ja viisautta jakaa minullekin elämäni eväiksi. Olisin kipeästi tarvinnut niitä elämäni poluilla. On minulla kumminkin jotakin, mikä on kuulunut sinulle, se on hyvin, hyvin kulunut Raamattu. Sen muutamilla sivuilla on nokihiukkasia, joita en pyyhi pois. Hiukkaset muistuttavat siitä, millaisissa olosuhteissa elit elämääsi ja etsit pyhästä sanasta lohtua rakkaistasi luopumisen tuskassa. Olen myös aistivinani Raamatun sivuilta aitoa savupirtin hajua.

Ikävä minulla on sinua. En saanut koskaan istua lämpimässä sylissäsi, en silitellä poskeasi, en kuunnella hyräilyäsi. Kumminkin tunnen vahvasti sinut lähelläni. Kannustat ja ohjaat oikeaan. Koen suurena puutteena sen, että emme koskaan tavanneet. Meitä erottivat sadat kilometrit, ja sinulla ikä alkoi painaa. Et enää jaksanut lähteä pitkälle matkalle poikasi perheen luo.

Olin juuri täyttänyt yhdeksän, kun sinä tulit matkasi päähän. Olen tallettanut sisimpääni kaiken, mitä olen sinusta kuullut vanhemmilta sisaruksiltani. Olithan ennen syntymääni, kun vielä jaksoit matkustaa, käynyt Oulussa kotonani. Vanhempani ja tädit ovat sittemmin kuvanneet sinua ja elämääsi.

Olen viime vuosina käynyt useana kesänä haudallasi. Olen tuonut sinulle kauniita kukkasia, tuskinpa elämäsi aikana niitä koskaan saitkaan. Aherrus jokapäiväisen leivän eteen oli aikanasi toisenlaista kuin nykyään. Ei tuolloin markkoja tuhlattu joutaviin. Olen seisonut hiljaa ristisi edessä ja kerrannut mielessäni sinusta asioita, joita olin kuullut kerrottavan. Olen aistinut elävästi, että henkesi on siinä lähelläni, siunaa askeleitani ja ohjaa oikealle tielle. Raamattusi, rakas Reeta-mummo, on kallis aarteeni. Kiitos siunauksestasi. Olen turvassa.