Sofie von Willebrand - Suomen Naisyhdistyksen kantava voima

Vapaaherratar Anna Sofie von Willebrand syntyi 28 p. lokakuuta 1830 Lappeenrannassa, jossa hänen isänsä Fredrik Jaenisch oli postimestarina. Läpikäytyään v. 1847 Viipurin saksalaisen tyttökoulun Sofie Jaenisch perusti Lappeenrantaan tyttökoulun, jossa hän itse hoiti opetusta eräissä aineissa. Lisäksi hän antoi musiikkitunteja. Mentyään v. 1850 naimisiin lääketieteen tohtorin, sittemmin Lääkintöhallituksen päätirehtöörin, vapaaherra Felix von Willebrandin kanssa hänen kotinsa siirtyi maan pääkaupunkiin, jossa elämän suonet sykkivät vilkkaammin ja jossa hänen huomattavat tiedolliset ja aatteelliset harrastuksensa hakivat ja saivat runsaan ravinnon. Niinpä hän jo varhain pääsi tunnettuun kirjalliseen seurapiiriin, jonka keskipisteenä olivat Runeberg, Snellman, Tengström y. m. ja jossa hän saattoi henkensä voimia kehittää. Samalla tavalla, tietojaan kartuttaen hän käytti hyväkseen lukuisia ulkomaanmatkoja, jotka hän teki miehensä seurassa, käyden Skandinaviassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Näiltä matkoilta hän, käyttäen S. nimimerkkiä, lähetti kotiin mielenkiintoisia kirjeitä ja matkamuistelmia, jotka julkaistiin Helsingin ruotsinkielisissä lehdissä sekä Finsk Tidskriftissä.

Sofien von Willebrand kuului älynsä, harrastuksiensa vilkkauden ja suuren työhalunsa perusteella niihin, jotka ilolla antautuvat työhön yhteiskunnan hyväksi, ja hän oli siten jäsenenä useissa yhdistyksissä ja yleishyödyllisissä yrityksissä. Niitä oli ennen kaikkea Rouvasväenyhdistys Helsingissä, jonka johtokunnassa hän monen vuoden ajan oli jäsenenä.

Suomen Naisyhdistyksen jäsen 

Oli luonnollista että vapaaherratar von Willebrandin terävä katse huomasi ajan oloissa vallitsevat epäkohdat. Hän liittyikin sentähden siihen laajakantoiseen, naisen aseman parantamista sekä henkisessä että taloudellisessa suhteessa tarkoittavaan työhön, joka sai alkunsa 1880-luvulla. Hän harrasti etenkin kasvatuskysymyksiä ollen selvillä siitä, etä tyttöjen opetus oli saatava uudistetuksi, perinpohjaisemmaksi. Tämän johdosta hän kirjoittautui Suomen Naisyhdistyksen jäseneksi jo sen varhaisimpana vuosina ja otti siinä harrastuksella ja kestävyydellä osaa kokouksiin ja keskusteluihin taistellen pontevasti milloin minkin tärkeän asian puolesta. 

Kansakoulutyttöjen kesäsiirtolaan lahjoitus 

Lähellä hänen sydäntään oli kansakoulutyttöjen kehitys. Oivaltaen että he lopetettuaan koulunsa nuorella ijällään erikoisesti olivat huollon ja johdatuksen puutteessa herkimpänä kehitysaikanaan hän Suomen Naisyhdistykselle lahjoitti rahamäärän, jonka koroilla oli saatava aikaan kesäsiirtola Helsingin kansakouluista päässeille tytöille. Rahasto olikin kasvanut niin suureksi, että yhdistys hänen kuultuansa saattoi panna tämän kauniin hankkeen toimeen ja monta vuotta ylläpitää ”Vapaaherratar Sofie von Willebrandin kesäsiirtolaa”. Noin 10 nuorta sai täten kesäisin viettää terveellistä, samalla työteliästä ja hauskaa maalaiselämää asiaan innostuneen opettajattaren johdolla. Tähän tulokseen myötävaikuttivat myöskin S. von Willebrandin perillisten vuosittain tekemät lisälahjoitukset. Raha-arvon alennuttua on tämä rahasto täytynyt jättää vastaiseksi ainoastaan korkoa kasvamaan.

Hänen mielituumansa oli kuitenkin ajatus hankkia Suomen Naisyhdistykselle oma talo. Sitä hän aina piti vireillä ja perusti yhdistykselle tätäkin tarkoitusta varten rahaston, joka kuitenkin epäsuotuisain olojen takia vielä on käyttämättä.

Yhdistyksen piirissä vapaaherratar von Willebrand piti useita mielenkiintoisia esitelmiä. Mainittavaa on että, kun Suomen Naisyhdistyksen toimesta pystytetty Sakari Topeliuksen hautapatsas paljastettiin, vapaaherratar von Willebrand – 75 ikävuodestaan huolimatta – tässä tilaisuudessa piri ruotsinkielisen juhlapuheen, johon hänet yhdistyksen vanhimpana jäsenenä oli pyydetty.

Usein hän yhdistyksen vuosi- ja muissa juhlissa hoiti emännyyttä, ja hänen tällöin osoittamansa rakastettavaisuus ja ystävällinen huolenpito sekä hänen hieno seurustelutaitonsa ovat vielä mukanaolleiden muistissa. Hän kuoli keväällä 1914.

Suomen Naisyhdistys on hänelle kiitollisuuden velassa, paitsi yllämainituista syistä, että hän uskollisesti ja rohkeasti ajan ja mielipiteiden vaihteluista huolimatta säilytti yhdistystä ja sen kannattamaa aatetta kohtaan lämpimän rakkautensa ja myötämielisyytensä.