”Minä tahdon tehdä vain sellaisia kuvia, joista itse jokaista kankaankulmaa myöten kovasti pidän”, sanoo Sirkka Muurela, tekstiilitaiteilija ja Räisälän kansanopiston pitkäaikainen (1963-1994) käsityönopettaja Kokemäellä.

Yleisön tietoisuuteen

Sirkka Muurela on yksi näistä maamme hiljaisista, äärettömän taitavista ja uutterista ihmisistä, jotka eivät tee itsestänsä numeroa. Ystävänsä pakottamana hän tuli kyselemään, josko hänen töistään voitaisiin järjestää näyttely Emil Cedercreutzin museoon Harjavallassa. Museonjohtaja oli kerralla myyty. Sirkan taulut ja nuket saivat jäyhät satakuntalaiset haltioitumaan. Näyttelylle annettiin yleisön pyynnöstä peräti kaksi jatkoaikaa. Seurasi uusia näyttelyjä ja kirja Onnen maisemia. Kansanopistossa oli tietysti sen toiminta-aikana myös monta näyttelyä, joiden aiheet olivat Sirkan ja toteutus tehty yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Luonto lähellä ja nukkeperhe seurana

Sirkka Muurela kumartaa taiteessaan luonnolle ja eläimille. Hän haluaa puolustaa varsinkin luonnon sorrettuja. Hänen kotinsa on täynnä sammakoita, siilejä, tonttuja, noitia ja nukkeja, joiden kanssa Sirkka seurustelee, tosin pilke silmäkulmassa. Nuket ovat hänen ystäviään ja elämäntovereitaan, jotka auttavat häntä erilaisissa elämän askareissa. Alma-nukke huolehtii siitä, että on siivottu ja tiskattu. Maininki-nukke opiskelee eläinlääkäriksi, pellavapäinen Laimi haluaa leipoa, kastella kukkia, pestä ja muokata villoja. Mukana on myös Onerva, herkkusuu ja Valtsu, rehvakas poikanukke.

Oma ompelutekniikka

Kokemäkeläisestä käsityökaupasta Sirkka löysi aina sopivanväriset muliinilangat milloin toukkaan, milloin kukkaan tai käärmeeseen. Kuvien valmistamiseen hän käytti erilaisia pistoja, applikointeja ja alikeompelua. Kankaat olivat ohuita, melko tiiviitä ja joustavasti taipuvia, joskus trikoota. Kankaiden erilaiset pinnat, kuviot ja värit lisäsivät aiheen elävyyttä. Kasvien kirjomisessa Sirkka sanoo katsovansa joskus luonnollista kuvaa kasviosta tai sitten hän on pelkistänyt sen ompelutekniikkaan sopivaksi. Aiheitten koot saavat vaihdella, ja ne voivat olla keskenään verrattaessa aivan suhteettomat, mutta se on tarkoituksellista.

Äiti opasti luonnon seuraamiseen

Sirkka on kiitollinen äidilleen, joka opasti sananmukaisesti paljain käsin ja jaloin tutustumaan luontoon. Ne retket olivat ilmaisia. Kameran omistamisesta sai vain haaveilla, eikä kasvi- ja eläinkirjoja värikuvineen ollut kuten nyt, puhumattakaan internetistä, josta nykyään löytää haluamansa kuvan helposti. Sirkka piirsi vaatimattomin värein satunnaisille papereille luontokokemuksiaan.

Lehmät ja sonnit, erikoisesti eräs Luoman Oki ovat päässeet tauluihin. Kun Oki sitten joutui autuaammille metsästysmaille, Sirkka teki sille muistoiksi taulun, jossa Okin kaulassa on lemmikkiseppele ja nenän alla tatti, Oki kun piti valtavasti tateista. ”Kaikilla lehmillä ja sonneilla on viisaat silmät ja ihan oikeat tavat ja ne itkevät, jos ne muutetaan toiseen kotiin. Lehmä on täysin tunteellinen eläin. Minä en voisi koskaan kuvitella luopuvani omasta eläimestäni. Taidan olla erityisen kiinnostunut sellaisista eläimistä, joita ihmiset yleensä halveksivat, kuten sammakoista ja variksista. Tutkin myös mielelläni pikkuruisia kasveja, joita ihminen ei seisaaltaan näe, kuten torvijäkälää ja vanamoa.”

Käden työ on tärkeää

Sirkka haluaisi innostaa ihmisiä tekemään käsitöitä. Ihmisen kädet on tehty sitä varten, että niillä tehdään muutakin kuin painellaan nappuloita. Käsityöt tarjoavat ihmiselle aivan uuden ulottuvuuden. Ainutlaatuista elämänsisältöä ja tyydytystä, hän kirjoittaa.

Kerran Sirkka oli siskonsa kanssa Lapissa vaeltamassa ja sisar oli vaatinut häntä jättämään neulat ja langat kotiin. Se oli vaikea paikka, mutta jälkikäteen syntyi taulu retken tunnelmista.

Ikonimaalaustakin Sirkka kokeili. Ei sitä syntynyt pensselillä vaan Sirkan ikoni syntyi lopulta neulalla ja langalla.

Sirkan töissä näkyy ammatti, käsityötaito ja kärsivällisyys. Käyttämällä opittuja pistoja ”väärin” voi rakentaa omia sommitelmiaan. Sirkka ei käytä siksakkia eikä täytettä applikoinneissaan, vaan tekee kaiken käsin. Siten hän saa oikean tunnelman pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Elämäntyö talteen

Sirkka Muurela nautti työstään Räisälän kansanopistossa, vaikka työtilat olivat vaatimattomat. Ympäristö oli kodikas ja usein vapaa-aikanakin askeleet johtivat käsityötiloihin katsomaan siellä iltaisin ahkeroivia opiskelijoita. Eläkkeelle jääminen tuntui haikealta. Käsityön opetus loppui opistossa ja Sirkan tehtäväksi jäi vielä järjestää kangaspuiden ja monenlaisten tarvikkeiden myynti. Sirkka osti itselleenkin paljon tarvikkeita, joista on eläkevuosina syntynyt uutta tekstiilitaidetta. Monesta työstään Sirkka on valmis luopumaan ja niitä on tulossa Köyliöön Räisälä-keskuksen Räisälä-museoon.