• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Sukunimi:
Tukiainen

Etunimi:
Mirja

Elinaika:
1947-2019

Synnyinpaikka:
Helsinki

Kuolinpaikka:
Orivesi

 Koreografi, pedagogi ja tanssija Mirja Tukiainen, syntyi v 1947 ja menehtyi kotonaan v 2019 Orivedellä.

 Hän tanssi mm. Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmässä 1967–1985 ja toimi koreografina ja pedagogina eri puolilla Suomea. Hän toimi Keski-Suomen läänintaiteilijana 1994–1999.

Tukiainen oli mukana aloittamassa Tanssin ­aika -festivaalia Jyväskylään.

Luottamustehtäviä hänellä oli useita: Suomen tanssitaiteilijain liiton hallituksessa 1971–1974 ja 1976–1984, Tanssin ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmatoimikunnassa 1986–1989 ja Valtion tanssitaidetoimikunnassa 1989–1991.

 Pirkanmaalla Mirja Tukiainen työskenteli projekteissa, joissa oli mukana mm. lapsia, työttömiä ja eläkeläisiä. Hän osallistui myös monitaiteellisiin tapahtumiin.

Hän toimi isänsä, Aimo Tukiaisen, luomassa Taidekeskus Purnussa Orivedellä ja johti säätiötä puheenjohtajana 2006–2019.

Muistan Mirjan ensimmäiseksi kauniin taidekeskus Purnun kesäisistä maisemista. Useana kesänä 2000- luvulla kävimme ystävien kanssa katsomassa kesänäyttelyitä, ihailemassa maisemia, uimassa ja jopa savusaunassa rentoutumassa. Mirjan saattoi tavata siellä kävijöiden kanssa juttelemassa, toimittamassa jotain asiaa tai rauhallisesti kävelemässä koiransa kanssa.

Aina hänellä oli se intensiivinen tumma katse! Ehkä ei hymyä, mutta jotenkin sellainen viisas ja hyväksyvä toisen huomaava ilme.

Mirja kävi Oriveden teatterin Seitsemän veljestä -näytelmän harjoituksissa ohjaamassa näyttelijöiden liikkumista, lyhyttä tanssikohtausta. Muistan hänen lempeän äänensä ja varmat liikkeensä. Olin katsomassa harjoituksia ”kuunteluoppilaana”, ja mielestäni hän toi mukanaan määrittelemättömän energisen ja toisaalta tasapainoittavan tunnelman näyttämön reunalle.

Pääsin seuraamaan joitain kertoja eräjärveläistä Akkanaiset -ryhmää, jossa Mirja lauloi ja esiintyi. Muutkin laulajat ja soittajat olivat innokkaita, hyviä ja toivat esityksiin persoonaansa. Minun silmissäni ja korvissani Mirja oli se Sykähdyttävin Esiintyjä! Niin luontaista liikehtimistä, laulu voimakasta ja se kuuluisa LÄSNÄOLO.  Se säteili viimeisellekin penkkiriville.

 Sitä esiintymisiä aloittelevana (ei liike, vaan ääni runojenlausujana) aina iloiten kadehdin. Miten joku voi olla niin sinut itsensä kanssa? Jälleen silmät loistaen jotain omaa rauhaa, tasapainoa.

Minuuteissa laskien en Mirjan seurassa henkilökohtaisesti kauaa saanut olla, mutta hänen persoonansa on jäänyt mieleen. Sattui vielä näin, että ennen Mirjan menehtymistä edellisenä sunnuntaina olin ystävän kanssa kuuntelemassa Akkanaisia ja Mirjaa Eräjärvellä. Tuossakin konsertissa parasta oli Mirjan varma liike, silmien katse, joka porautui minuunkin lempeänä ja ilkikurisena.

”Ehdin” sanoa hänelle konsertin jälkeen, että ihailen suunnattomasti hyvää (tanssijan) ryhtiään ja nautin aina hänen lavalla olostaan. Silloin sain häneltä muistoksi vinon hymyn.

Olen yrittänyt rohkaistua omassa esillä olemisessa ja esikuvani on yhä tanssija, koreografi ja opettaja Mirja Tukiainen!

Aloitin mielessäni pientä tarinaa Mirja Tukiaisesta heti hänen menehtymisensä jälkeen. Halusin jotenkin hänen muistoaan kunnioittaa. Tällä tavalla sain sen tehtyä. Hän sai tunnustusta elinaikanaan ja yksi niistä oli Oriveden Kulttuuripalkinto vuonna 2009. Nyt itsenäisyyspäivän 6.12.2019 jälkeen tunnen olevani ”osa hänen taiteellista perintöään”, sillä itse sain em. palkinnon v 2019. Palkinto ei pysäytä tekemisiä, vaan velvoittaa jatkamaan, yksin ja yhdessä muiden kanssa.

–                        Liike on kauneutta

 

 

Kirjoittaja

Helena Seppälä

Lähteet

Lähde: Helsingin Sanomat, 30.11.2019.

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Naisten Ääni, Sivistystä ja tiedettä, Taidetta ja kulttuuria

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT