Martta

Martta Valtonen syntyi vuonna 1901 Iisalmessa kauppias Antti Hyttinen ja Margareeta os. Tuovisen perheeseen. Perheessä oli kaikkiaan kuusi lasta. Kaksi muuta tytärtä valitsi itselleen perinteisemmät naisten ammatit, toinen oli farmaseutti ja toinen sairaanhoitaja.

Martta opiskeli vuoden Teknillisessä Korkeakoulussa, mutta siirtyi opiskelemaan metsätieteitä 1921 eli samana vuonna, kun ensimmäinen naismetsänhoitaja Toini Eklund valmistui. Martan vanhempien samoin kuin muiden suhtautuminen tytön uranvalintaan oli myönteinen. Ammatinvalintaan vaikutti merkittävimmin sen käytännönläheisyys. Tietysti metsänhoitajan työ tuntui Martasta miehiseltä, mutta hän ei nähnyt siinä mitään sellaista, mikä ei sopisi naiselle. Sen verran ruumiillista työtä jaksoi tehdä, mitä harjoitustöissä vaadittiin. Martta olisi valinnut saman ammatin uudelleen, vaikka tunnustikin, että sukupuolesta oli haittaa työtä hakiessa.

Opiskeluvuodet sujuivat hyvin. Kukaan ei ihmetellyt tytön ammatinvalintaa. Martta muisteli Hyytiälän aikoja hyvällä. ”Työhön Hyytiälässä lähdettiin aamulla satoi tai paistoi. Ja mielestäni se oli hyvä, sillä sen jälkeen en ole sadetta pelännyt. Ensimmäisenä istutettiin männyntaimia Siikakankaalle. Tietenkin oli taimistonhoitoa, halontekoa ja ojankaivuuta. Sekä metsien arviointia ja leimausta. Jonkun mielestä työt ehkä kuulostavat raskailta, mutta ne oppii parhaiten tuntemaan omakohtaisesti tekemällä. Tutkijaksi en ollut koskaan edes ajatellut, vaan olen tuntenut läheisemmäksi käytännön työn.”

Rovaniemen markkinat

Martta valmistui metsänhoitajaksi 1924. Hän oli ensimmäinen nainen, joka todella jäi tähän ammattiin. Ensimmäinen työpaikka löytyi Helsingistä, metsähallituksen palveluksesta. Seuraavana vuonna Martta lähti Rovaniemelle Perä-Pohjolan piirikuntakonttoriin. Martta muisteli lähtöaikoja seuraavasti: ”Lähdin Rovaniemelle juuri ennen niitä kuuluisia Rovaniemen markkinoita, kun minulle junassa sanottiin, ettei sieltä markkinoiden aikaan saa asuntoa, minä hieman pelästyin. Mutta pois lähtevät metsänhoitajat olivat muistaneet tulokasta ja asunto löytyi. Myöhemmin sain toisen asunnon, paremmin nuoren metsänhoitajan kukkarolle sopivan.

Metsänhoitajan työpäivä venyi pitkäksi. Maastoon saatettiin lähteä seitsemältä, tehtiin työmiehen päivä. Sen jälkeen palattiin asunnolle. Jos työnjohtaja oli mitannut työt, jotka työntekijät olivat tehneet, piti ne laskea ja hinnoittaa. Siinä meni joskus puoleen yöhön ja jälleen aamulla seitsemältä töihin. Tai jos oltiin kaupungissa konttoritöissä, tuli esimies iltapäivällä sanomaan, että teepäs tämä luovutusilmoitus. Itse olin aikonut pari tuntia levähtää, mutta ei siitä tullut mitään, sillä parin tunnin kuluttua luovutusilmoitusta jo kysyttiin.”

Rovaniemellä ollessaan Martta meni naimisiin kurssitoverinsa Eemil Valtosen kanssa. Eemil tuli samaan työpaikkaan Martan kanssa. Vielä häitä edeltäneenä keväänä hän oli ollut Vakka-Suomen maamieskoulussa opettajana. Häät vietettiin 29. päivänä elokuuta 1925. Pariskunnalla oli kaksi lasta Anja (s. 1934) ja Matti (s. 1938). Martan ollessa töissä lapsista huolehti kotiapulainen.

Martasta ei koskaan tullut Lapin ihailijaa. Talven pimeys ja luonnon karuus samoin kuin pitkät taipaleet lähinaapureihin vaikuttivat siihen, että hän ei kotiutunut. Hän kaipasi Savon reheviä maisemia. Martta siirtyikin 1928 Savonlinnan hoitoalueeseen, jossa hän toimi viisi vuotta.

Metsähallituksessa ollessaan Martta työskenteli maankäyttöosastolla ja liikeosastolla hankintametsänhoitajana. Uudenmaan-Hämeen hankintapiirin apulaismetsänhoitajana hän oli elokuusta 1945 vuoden 1948 loppuun. Vuonna 1951 Martta siirtyi Helsingin kaupungin työnvälitystoimiston osastojohtajaksi, josta jäi eläkkeelle 1961. Siihen aikaan metsänhoitajien työskentely työvoimahallinnossa oli tavanomaista. Martta toimi osastolla, jolta välitettiin miehiä metsätöihin ja sitä kautta hän piti työstään.

Martan elämä ei ollut pelkkää työtä vaan konsertit ja teatteriesitykset toivat piristystä. Rovaniemen ajoista lähtien runous muodostui hänelle läheiseksi, ja hän on saanut tunnustusta lausuntaesityksistään. Ystävätkin muistivat Marttaa merkkipäivinä juuri runoilla.

Martta oli älykäs ja voimakastahtoinen nainen, jota jotkut naismetsänhoitajat tuntuivat välillä hieman pelänneenkin. Martalla oli selvät antipatiat ja sympatiat muita kohtaan, mutta hän myös kannusti toisia eteenpäin. Marttaa voisi kuvata parhaiten tunnetulla hahmolla, Niskavuoren vanha emäntä.

Metsänhoitaja Ulla Laine muistelee ystäväänsä:

Kun 30-luvun loppupuolella tulin metsähallitukseen, otti Martta minut heti siipiensä suojaan. Jotkut nuoret naiset sanoivat vähän pelkäävänsä häntä hänen suorasukaisuutensa ja ”komentelunsa” takia. Meidän ystävyyttämme se ei häirinnyt. Martta oli vikkelä ja riuska savolainen, minä puolestani hidas ja itsepäinen varsinaissuomalainen. Martta antoi hyviä neuvoja, minä nyökyttelin ja myöntelin, mutta lopulta tein juuri niin kuin itse halusin. Pienet erimielisyytemme päättyivät tavallisesti yhteiseen helakkaan nauruun.  Eino Valtonen, Martan mies, oli myös Turun puolesta kotoisin ja ehkä vähän saman sorttinen kuin minäkin, joten tulimme hyvin toimeen.

Valtosilla otettiin aina vieraat vastaan ystävällisesti. Poikani, joka oli 4-vuotias Helsingin olympialaisten aikaan, muistaa että hän ja siskonsa katsoivat stadionin ympärillä olevia ihmisjoukkoja ja Pallokentän kilpailuja Valtosen ikkunalla seisten. Heidän kotinsa kun oli sopivasti Urheilukadun varrella: me taas olimme läpikulkumatkalla Inkeroisista Turkuun. Martta nauroi myöhemmin, että heillä oli todellinen sirkus olympialaisten aikaan; kun ovi oli koko aikaa auki, niin kertoi hän todenneensa, että kaksi saksalaista koulupoikaakin oli joukon jatkona heidän olohuoneessaan.

Poikani on kertonut myös yhden myöhemmän muistonsa Martasta. Oli minun 50-vuotispäiväni, ja Martta ja esimieheni metsänhoitolautakunnasta olivat samaan aikaan onnitteluvuorossa. Martta ilmoitti kuuluvalla äänellä: ”Kuule Tauno, sinä maksat Ullalle liian huonoa palkkaa!” Tämä oli jännityksestä jäykkinä juhlia seuranneista lapsistamme mieliinpainuva esitys. Minä en muistanut koko juttua, itse asiassa päämetsänhoitaja ei päättänyt palkoistamme. Mutta tämä oli kyllä tyypillistä Martalle. Jo metsähallituksen aikoina hän arvioi tarkkaan, ettei minun työpanostani aliarvioitu, itse en ollut ollenkaan yhtä varma kyvyistäni.

Vaikka jo vuonna 1942 lähdin Helsingistä, jatkui kanssakäyminen vuosittain. Minä asuin usein metsäpäivien aikana Valtosilla ja he puolestaan kävivät sukuloimassa Turussa. Viimeksi Martta kävi luonani joskus 80-luvun alkupuolella. Asuin silloin tilapäisesti yksin ja aloin valmistaa meille ateriaa lämmittämällä Saarioisten maksalaatikkoa. Martta katseli minua silmät pyöreinä: ”Oletko sinäkin liittynyt tuohon yksinäisten naisten eineslaatikkokerhoon?” Sitten hän pontevasti lähti kaupungille ja palasi mukanaan suuri pussillinen kaikkia mahdollisia vihanneksia Turun torilta, joista valmistimme terveellisen aterian.

Viimeisinä vuosina yhteytemme jäivät vähäisemmiksi, mutta olimme toki säännöllisesti useamman kerran vuodessa kanssakäymisissä puhelimitse. Jos minun pitäisi luonnehtia Marttaa kahdella sanalla, sanoisin, että hän oli vilpitön ihminen.