”En tiedä itkeäkö vai nauraa? Viikko päättyy siihen, että rakas lapseni jäi ensimmäisen kerran jälki-istuntoon”, huokaisi Leena Sulkakoski tavatessamme Laurellin kahvilassa. Poika oli kirjoittanut seinään tykkäämänsä tytön nimen ja piirtänyt viereen sydämen.  Toinen poika oli lisännyt kirosanoja ja kolmas yllyttänyt. Toisena päivänä pikku herra kadotti kotiavaimensa. Ei auta, vaikka se roikkuu kaulassa…sitä kun pitää pyörittää käsissään myös puistossa keinuessa.

”Kyllä siitä taisi muutama ärräpää meikäläiseltä päästä. Poikaraukka ehdotti itse mahdollisia rangaistuksia itselleen ja pelkäsi saavansa joululahjaksi pelkkiä risuja.”

Ja sitten pian perään: ”Äiti, läikähtääkö sun rinnassa joskus semmonen lämmin henkäys, kun mä oon niin ihana?”

Leena-äidin elämä on yllätyksiä täynnä. Kerran kotiin tullessaan hän huomasi läjän tavaroita kadun reunassa ja ajatteli, että joku laitapuolen kulkija on majaillut siinä. Avattuaan kotioven poika ilmoitti:

”Äiti…me ollaan perustettu mun kaverin kanssa kirpputori tohon kadulle.”

Leena Sulkakoskelle tuli pikkuisen kiire rynnätä alas hakemaan kodista roudattuja tavaroita. Siinä sitten käytiin pieni keskustelu tapahtuneesta. ”Nii…meiän olis pitäny varmaa jäädä vahtimaan sinne”.

Palaute on välitön myös lastentarhanopettajan työssä.  

”Eräs nuori herra nuiji kavereitaan ja osoitti piittaamattomuuttaan kaikkea kohtaan. Siitä jouduin häntä sitten ojentamaan. Hän katsoi minua tiukasti silmiin ja sanoi: ”Näytät rumalta!”

Eskarilaisia tuntuu kiinnostavan kovasti minkä ikäisiä ihmiset ovat. Eräs poika kysyi ”Leena hei…minkä ikänen sä oot?”

Leena Sulkakoski vastasi: ”Mä oon 48.” Toisesta pöydästä eräs nuori miehenalku sanoi: ”Mun iskä on sanonut, että kun nainen täyttää kolmekymmentä sen ei kannata enää kertoa ikäänsä.” Yhtenä päivänä pojat viskelivät innokkaina lennokkeja – niitä paheksuttuja. Juteltiin siitä miten kivaa on, kun saa itse ensin valmistaa niitä ja kokeilla, miten ne toimii ilmassa. Leena Sulkakoski kertoi pitäneensä heidän puoliaan, kun jokunen aikuinen ei ole leikistä tykännyt. Eräs poika sanoi siihen:

”Niin sehän on sitä lasten elämää.” 

Elämä kuljetti

Lahtelainen Leena Sulkakoski on aina tykännyt lapsista ja ohjautui ylioppilaaksi päästyään opiskelemaan lastentarhaopettajaopistoon. Ammatinvalinta tuntui oikealta. Leena viihtyi Helsingissä parikymmentä vuotta, kunnes hän kohtasi siellä pidetyssä isossa lahtelaisten luokkakokouksessa nuoruuden ihastuksensa. Se oli salamarakkautta. Seuraavana päivänä mentiin treffeille, jotka kestivät seitsemän tuntia.  Mies kysyi, oletko valmis asumaan minun ja yksitoistavuotiaan tyttäreni kanssa?  Ja tuota pikaa Leena muutti miehen ja tämän tyttären olohuoneeseen. Leena Sulkakoski löysi vanhan teinikalenterinsa. Sitä lukiessaan hän ei voinut kuin ihmetellä, miten paljon hän olikaan pohtinut ihastumistaan erääseen poikaan.  ”Mitä se oikein meinaa” ”Jag älskar han.” ”Pitäisi unohtaa koko poika.” ”Näin taas sen.” ”I love him forever.” Sittemmin hän unohti sen pojan, ja ihastukset vaihtuivat puolen vuoden välein. Teinikalenteriin oli kirjattu kavereidenkin ihastukset. Kalenteri oli myös pullollaan kaiken maailman missikisoja ja kuvauksia. Elämässä näytti tapahtuvan koko ajan jotain sykähdyttävää.

”Olen sen verran romantikko, että uskon kohtaloon. Tapasinhan tämän pojan uudelleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Ja edelleen ilmassa oli kipinää. Tässä sitä nyt ollaan oltu jo yksitoista vuotta yhdessä.”

Pari muutti takaisin entiseen kotikaupunkiinsa ja perheeseen syntyi poikalapsi.  Miehen tyttären rippijuhlat ja pojan ristiäiset pidettiin samana kesänä.

”Tuntuu, että tästä on ikuisuus aikaa. Olin puolivuotiaan lapsen äiti. Juuri neljäkymmentä vuotta täyttänyt…sirkeä ja virkeä. Mekko mahtuu vielä, mutta kiristää kummasti. Viimeiset kahdeksan vuotta ovat kasvattaneet minua ihmisenä. Nykyään sitä on vaan oma itsensä. Myös rohkeutta on tullut lisää. Ja kun tämän miehen kanssa elää, ei elämä ainakaan ole tylsää. En kaipaa suuria elämyksiä vaan nautin nykyään aika pienistä asioista. Joskus nuorempana tuntui, että elämä oli aina jossain muualla. Nyt tuntuu, että se on tässä juuri nyt.”

”Oli hyvä, että sain harjoitella äidin roolia miehen tyttären kanssa. Hän on hoitanut paljon pikkuveljeään ja ollut hänelle turvana. Molemmat ovat opettaneet minuakin, mitä olen voinut hyödyntää työssäni.” 

Kuten tämä oman pojan viesti vanhemmilleen: ”Mulla olisi kolme toivomusta tässä meidän perheessä. Yksi: saisin pelata Star Wars K16 -peliä joka päivä niin kuin kaikki muutkin. Kaksi: saisin värjätä hiukset niin kuin muutkin meiän luokalla. Kolme: saisin vähän kunnioitusta…ettei mulle aina huudettaisi.” Tai tämä. ”Pojan neljän päivän partioleiri oli mennyt hyvin. Kotona alkoikin sitten kiukuttelu: Mä rageen…hullu äiti (uutta sanavarastoa). Sitten väännettiin kättä perinteisesti I Podista ja nukkumaan menoajasta. Päivä päättyi siihen, kun sain kuulla olevani suihkuhullu, kun pakotan joka päivä suihkuun. Poika syttyy nopeasti, mutta tulee saman tien pyytämään anteeksi. Ollaan miehen kanssa tulisieluja molemmat ja nopeita riidan sopijoita. Että sellainenhan se on lapsi kuin vanhemmatkin. Tähän on tultu. Meidän kahdeksanvuotias partiolainen lämmittää nykyään pihasaunan sekä paljun. Äiti! Ei tolleen…eihän tosta tuu nyt mitään. Annakku näytän, miten ne puut laitetaan.”

Kun Leena Sulkakoski erään kerran puuskahti:

”Hemmetti kun on aina jotain ongelmia ja säätöä näiden sähköpostien, salasanojen ja tunnuslukujen kanssa”.

Siihen poika: ”Niin…semmosta se on kun on syntynyt vanhassa ajassa.” 

Olenko tehnyt väärän valinnan?  

Välillä Leena Sulkakoski on miettinyt työtään.

”Mitä tehdä?  Sopeudunko? Haluanko edes sopeutua?  Pieniä hankaavia asioita, mutta tuleeko niistä pitkällä juoksulla suuria? Tämä on justiinsa tätä keski-ikää. Monesti tuntuu, että ennen kaikki oli paremmin? Tänään otan illalla suklaata, jospa se auttaisi tähän tunnetilaan.”

Lastentarhanopettajista jopa joka neljäs harkitsee vaihtavansa alaa, selviää opetus- ja kulttuuriministeriön kyselystä.  Pieneksi koettu palkka puhuttaa, mutta työtä tehdään sydämellä.  Toiseksi yleisin syy haluun jättää ala on työn raskaus sekä fyysisesti että henkisesti. Kolmantena syynä ministeriön kyselyssä esiin nousi vähäiseksi koettu arvostus. Varhaiskasvatuksen työntekijöillä alkaa olla kestämätön työtaakka, jota on vain entisestään lisätty. ”Perustehtävä on lasten kanssa oleminen – kaikki muu on erilaisia vaateita, jotka pitää suorittaa. Työ keskeytyy usein ja se kuormittaa, kun ei saa rauhassa tehdä”, Leena Sulkakoski huokaa.

Se on usein hengissä selviytymistä kaaoksen keskellä, ja siinä jää helposti yliopiston kursseilla opitut kasvatusideaalit taka-alalle. Isoissa ryhmissä desibelit pysyvät korkealla koko päivän ajan. Kahvitaukoakaan ei kiireen keskellä aina ehdi pitää. Lopulta kaaoksesta ja työntekijöiden jaksamisen vaikeuksista kärsivät eniten lapset. 

Lasten ehdoilla

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma lähtee lasten ehdoista, opetellaan uusia työtapoja, joissa huomioidaan paremmin erityislapset ja monikulttuurista tulevat lapset. On kaivattu laajempaa tietämystä siitä, miten omalla ammattialalla vastataan monikulttuurisuuden tuomiin haasteisiin. Siihen on annettu koulutusta.

”Opettajan pitää olla turvallinen aikuinen, joka ymmärtää lasten tarpeita, olivat he sitten kuinka lahjakkaita tai ei-lahjakkaita tahansa. Lasta pitää ymmärtää ja kaivaa hänestä se hyvä esiin. Hänen tehtävänsä on kohottaa jokaisen oppilaan itsetuntoa.” 

Leena Sulkakoski on vuosien varrella huomannut usein, millainen vaikutus voi olla yhdellä opettajan sanalla oikeassa paikassa. Kun kehuu keskinkertaiseksi leimattua, voi muuttaa tämän koko elämän. Lapset innostuvat, jos saavat itse suunnitella ja tehdä. Kun tytöt halusivat prinsessaleikkejä, on käyty kirpputoreilla etsimässä rekvisiittaa ja pystytetty päiväkotiin koko valtakunta.  Metsäretkillä käydään viikoittain, välillä suunnitellaan oma peli. Jokainen päivä on erilainen. Leena Sulkakoski sanoo, että lastentarhanopettajan työ on parhaimmillaan silloin, kun saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Se on tämän työn rikkaus. Paras kiitos tulee lapsilta itseltään:

”Leena on tosi kiva ja jos joku menee väärin, niin se tulee korjaamaan. Se on lempeä.” ”Leena keksii kivoja leikkejä ja on hyvä sadun lukija.” ”Leena on kiva hoitotäti. Ja hän on myös kivempi, jota ei voi olla olemassa.”

Leena Sulkakosken kesäloma oli täynnä tapahtumia. Parasta oli kuitenkin olla meikittömänä hihattomassa paidassa ja lököhousuissa kaikessa rauhassa…kuin naispuolisena turhapurona.

”Näin kesälomalla ajatukset virtaa vapaasti. Arjen hektisyydessä ei välttämättä löydä ratkaisuja. Sitä ajattelee, että näin se vaan on eikä kaikille asioille voi mitään. Mutta voiko sittenkin? Lamppu syttyi – ja iso sellainen. Kohti unelmaa mennään – meni sitten syteen tai saveen. Tiedän, mitä haluan ja sitä kohti mennään. Syntyi myös ymmärrys siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Juuri tänä kesänä oli huikaisevan hieno tunne kohdata muutama hyvä ystävä, joiden kanssa voi olla kuin kotonaan. En voisi enempää sitä arvostaa. Elämässä sattuu kaikenlaista…myös niitä ikäviä juttuja, niin minunkin läheisille on käynyt. Asioilla on tapana järjestyä. Minulla itselläni on taipumus murehtia asioita etukäteen. Joku sanoo, että silloin on kuin maksaisi korkoa lainasta, jota ei ole vielä ottanut. Hyvin sanottu. Myös rohkeutta tarvitaan tässä elämässä. Se ei pelaa joka pelkää.”