Kyllikki Piitulainen - sairaanhoitajaoppilaan kesä ja syksy 1944

Kesä 1944

Oulu 

Rintamalta kuului pelottavia asioita. Olin kesäkuussa harjoittelemassa synnytysosastolla Tuirassa. Minut määrättiin komennukselle, johon pääsivät vain toisen ja kolmannen vuoden oppilaat. Tilanne oli erikoinen. Oppilaat oli jo kutsuttu, mutta yksi oli ilahtunut niin näyttävästi, että johtaja oli sanonut, ettei tuollaisella asenteella voi ketään rintamalle lähettää. Varalle ei ollut muita kuin minä, vaikka olin ns. pikkuoppilas.

Sotatoimialueelle oli pyydetty evakuointitehtäviin sairaanhoitajakoulun opiskelijoita. En täyttänyt vaatimuksia, mutta koska asia oli kiireellinen, jouduin lähtemään. Aikaa ei ollut paljon. Mukaan sai ottaa vain työpuvun, yhdet kengät, alusvaatteita, selkärepun ja matkaeväät sekä henkilökohtaiset asiat.

Oulu – Sortavala – Loimola

Oulun asemalta lähdimme kohti itää. Kontiomäen asemalla tapasimme muutamia sotilaita, jotka olivat tulossa rintamalta kotiin lyhyelle lomalle. Kun he kuulivat matkamme tarkoituksen, he olivat aivan kauhuissaan. ”Ei sinne enää voi mennä. Siellä on täysi tulihelvetti.” Tieto ei meitä järkyttänyt. Olimme niin tohkeissamme siitä, että pärjäisimme. Malkaselässä jäimme junasta ja siellä meidät jaettiin eri suuntiin. Saimme kukin ensiaputarvikkeita ja ohjeita sekä rusinoita annettavaksi lapsille.

Seuraava etappi oli Sortavala, jonne saavuimme keskellä yötä. Siellä pääsimme erään talon yläkertaan, jossa oli jo muutamia lottia nukkumassa. Aamulla menimme tyttökoululle, jossa me kaksi ilmoittauduimme ja saimme ohjeet sekä litterat Loimolaan. Siellä meidän tuli ottaa yhteys Loimolan terveyssisareen. Terveyssisaren asunto oli pieni, vain huone ja keittiö. Kylä oli täynnä sotilaita, jotka perääntyivät Äänislinnasta. Tiet olivat kehnoja. Sää oli kaunis ja juhannus käsillä.

Tarkoitus oli saada kaikki siviiliväestö junaan ja mahdollisimman pian turvaan. Sää oli kuitenkin niin valoisa, ettemme voisi lähteä ennen kuin yöllä ja yökin olisi toivon mukaan pilvinen. Auttelimme terveyssisarta, minkä osasimme.

Autonkuljettaja kysyi, haluaisimmeko käydä Kollaalla. Lähdimme eräänä iltana käymään. Näky siellä oli järkyttävä ja mieleenpainuva. Maa oli aivan musta taisteluiden jälkeen, vaikka oli kesä. Mäen päällä oli iso hirrestä tehty risti, joka kuvasi niitä kovia talvisodan taisteluita. Vierellä oli myös pitkä rivi puuristejä, joihin oli poikiamme haudattu. Joillekin haudoille oli tuotu luonnosta poimittuja kukkia. Näky oli todella mieleenpainuva: musta maa, mustat katkenneet puunrungot, ristit ja kukat.

Loimola – Iisalmi – Kauhava

Juhannuksen vietimme Loimolassa. Kävimme Loimolan järven rannalla aattoiltana. Mukana oli kolme sotilasta, lotta ja me kaksi sairaanhoitajaoppilasta. Yö oli kirkas, rintamalta kuului jatkuvia ääniä ja viholliskoneita lensi yli. Kiersimme edellisenä iltana vielä varmistamassa, että eräs erittäin heikossa kunnossa oleva äiti oli valmiina lähtemään. Kesti pitkään ennen kuin hän myöntyi. Hän oli vakaasti päättänyt jäädä kahden alaikäisen lapsen kanssa kotiin kuolemaan. Hänen miehensä oli kaatunut ja hänellä oli pitkälle kehittynyt tuberkuloosi.

Vihdoin koitti pilvinen ja sateinen päivä ja niin pääsimme yön hämärissä lähtemään. Juna oli valmiina asemalla. Junassa oli vain yksi henkilövaunu, muut olivat härkävaunuja. Henkilövaunuun oli sijoitettu kunnan arkistot ja muut tärkeät asiat. Evakkoja oli noin yhdeksänsataa. Sairaat oli sijoitettu samaan härkävaunuun. Ennen kuin pääsimme lähtemään, lehmät olivat rikkoneet aidan ja niitä jouduttiin haeskelemaan. En tiedä, kuinka montaa ei saatu kiinni.

Terveyssisar ja kätilö olivat meitä saattamassa, kun he huomasivat radalla pärekorin. Kun he menivät nostamaan sitä, he huomasivat korissa pienen vastasyntyneen lapsen. He ottivat kiireesti korin ja saivat pysäytettyä jo liikkeellä olevan junan. Kori nostettiin junan viimeiseen härkävaunuun. En tiedä, miten lapsen kävi.

Matka alkoi. Tiemme kulki itärautatietä kohti Iisalmea. Elisenvaaran kautta olisi ollut suorempi reitti Etelä-Pohjanmaalle, mutta se ei ollut mahdollista. Alueella oli ollut kovat pommitukset, rata oli poikki ja ihmisuhreja paljon. Matkamme eteni hitaasti. Aina kun juna seisoi, juoksimme vaunulta toiselle kyselemään tilannetta. Asemilla olivat lotat jakamassa ruokaa. Vaunussani yksi vanhus kuoli. Onneksi olimme juuri pysähtyneet Lieksan asemalle ja jätimme hänet sinne. Myöhemmin jouduimme jättämään myös edellä kertomani äidin lapsineen, sillä äidin kunto oli huonontunut.

Iisalmesta käännyimme poikittaisraiteelle ja pääsimme taas eteenpäin. Matka alkoi tuntua jo aika väsyttävältä. Nukuimme koko ajan istuen, sillä härkävaunussa ei ollut kunnolla tilaa ja huoli potilaista oli suuri. Näin jälkeenpäin en oikein tajua, miten selvittiin. Vihdoin juna pysähtyi asemalle ja meille ilmoitettiin, että matka päättyy tähän. Osa ihmisistä alkoi jo poistua, kun tuli uusi tieto, että kaikki takaisin vaunuihin, sillä pääteasema onkin Kauhava.

Oli keskiyö, kun tulimme Kauhavan asemalle. Onneksi siellä oltiin meitä vastassa. Olin niin väsynyt, että kävelin päin lyhtypylvästä. Onneksi silmälasit eivät menneet rikki. Meidät otti huostaansa kauppiaspariskunta, joka vei meidät aivan aseman lähellä olevaan kotiinsa. Saimme iltapalaksi hyvää, ihanaa ruokaa ja pääsimme lämpimään kylpyyn. Emmehän olleet peseytyneet viiteen vuorokauteen. Rouva sanoi, että apulainen pitää huolen vaatteistamme ja pääsimme yläkertaan nukkumaan kahden lakanan väliin. Voi sitä autuutta!

Seuraavana iltapäivänä meidät tultiin herättelemään syömään. Vaatteet, kaikki oli pestyinä ja silitettyinä vuoteemme vieressä. Kengätkin oli lankattu. Kaikki oli uskomatonta ystävällisyyttä. Viikko oli reilusti kulunut ja tehtävä suoritettu. Soitin sairaanhoitajakoululle ja kerroin, että olemme seuraavana päivänä tulossa Ouluun. Tiedustelin seuraavaa työpaikkaani ja sain kuulla, että meidän on heti mentävä takaisin Sortavalaan.

Kauhava – Pieksämäki – Sortavala

Lähdimme samana päivänä iltajunalla Pieksämäen kautta. Jouduimme Pieksämäelle yöllä, eikä meillä ollut muuta yösijaa kuin asema. Sekin oli täynnä sotilaita ja muuta väkeä. Ajattelimme, että nukumme vaikka puiston penkillä. Siihen tuli joku paikkakuntalainen mies ja sanoi, että torin laidalla on lotilla majoitusmahdollisuus. Onneksi minulla oli omistamani lottamantteli päällä ja aioimme yrittää onneamme. Pääsimme sisään, vaikka se oli jo aivan täysi. Saimme sijaa lattialta ja nukuttuamme muutaman tunnin, jatkoimme matkaa aamujunalla.

Sortavalaan tulimme taas keskellä yötä, laskimme rahamme ja yövyimme Hotelli Itämeressä. Aamulla menimme lääninlääkäritoimistoon ilmoittautumaan lääninlääkäri Helmi Jaakkimaiselle. Saimme heti ruveta pakkaushommiin neuvolassa ja lääkärin vastaanotolla.

Yövyimme hotellin kellarissa, jossa meillä oli ensiapupiste. Ei siellä monta kävijää ollut, jokunen siviili ja sotilas. Itse jouduin viemään erään keskenmenopotilaan linja-autossa Joensuuhun. Potilas oli heikossa kunnossa, tie mutkikas ja mäkinen, mutta perille tultiin. Linja-auto lähti aamulla takaisin Sortavalaan niin, että pääsin sinne hyvissä ajoin. Silloinkin jouduin yöpymään Joensuussa keskuskansakoululla luokassa, jossa oli kymmeniä sotilaita ja lottia. Nukuin kateederilla harmonin takana mantteli peittona ja reppu tyynynä.

Sortavala – Joensuu – Vaasa

Vihdoin meille selvisi, miksi meitä siellä Sortavalassa tarvittiin. Iltapäivällä oli lähtö Vaasan lähelle Mustasaareen. Puikkolan neuvolan pihalle oli kokoontunut äitejä lapsineen. Lääkäri tarkasti lapset ja tarvittavat rokotukset annettiin. Jokaisella lapsella oli pahvilappu kaulassa, jossa oli henkilötiedot. Muistaakseni linja-autoja oli kaksi. Oli murheellista katsoa sitä tuskaa, mikä vanhemmilla oli lastensa jättämisessä. Itku ja parku kuului joka puolelta. Lopulta pääsimme lähtemään suuntana Joensuu. Joensuussa lapset pantiin junaan. Penkkejä ei riittänyt kaikille ja nukkumaan piti päästä. Lattia täyttyi puupenkkien alusia myöten. Ylös verkkohyllylle menivät isommat poikalapset ja heidät sidottiin kiinni putoamisen estämiseksi. Lattioille kerättiin radan varrelta heiniä pehmikkeeksi.

Lotat huolehtivat asemilla taas lasten ruokkimisesta. Jouduimme usein pysähtelemään ilmahyökkäysten takia. Mukana oli pieniä ja suurempia lapsia, joille tuli vahinkoja. Jos juna seisoi lähellä rantaa, kävimme pesemässä ja huuhtelemassa likaantuneita ja kastuneita housuja. Nyt olivat rusinat tarpeen, joita olimme repuissamme kantaneet lapsille annettavaksi.

Lopulta pääsimme Mustasaareen noin kolmen vuorokauden kuluttua. Siellä meitä oli vastassa vaasalaisia lottia. Ajattelimme, että nyt varmaan voimme sanoa, että työ on osaltamme tässä. Jouduimme kuitenkin heti saunotushommiin. Lapset piti pestä ja sen jälkeen heidät puettiin aivan uusiin vaatteisiin. Mikään entinen ei käynyt. Jos oli täitä, niin hiukset leikattiin. Tytöilläkin oli monella letit, mutta ne saivat lähteä. Ruoka oli tosi hyvää, mutta lasten koti-ikävä valtava.

Pääsimme vihdoin yöpuulle. Meille oli varattu erään hienon perheen asunnosta huone, josta talonväki oli huvilalla. Oli sängyt ja peitot, mutta ei muuta. Peseydyimme kylpyhuoneessa ja pesimme pukumme, sillä kotiinlähtö oli varhain aamulla. Työpuku ei ollut kuivunut yön aikana ja niin astuimme junaan märkä puku päällä. Kyllähän se aikaa myöten kuivui.

Syyskuu 1944

Oulu – Suomussalmi – Paavola

Minulla oli lastentaudit suorittamatta ja niin jouduin Suomussalmen Ämmänsaareen, missä oli ruotsalaisten lahjoittama lastensairaala. Lääkärinä toimi Zaida Eriksson-Lihr.  Saavuimme Suomussalmelle kauniina syyskuun iltapäivänä. Muistikuvat eivät tuolta matkalta ole kovin tarkkoja, mutta sielläkin oli sodan jälkiä. Sotilaitamme oli liikkeellä joka puolella. Aselepo oli voimassa, mutta, mutta…..  

Pääsimme sairaalaan ja siellä meitä oli jo odotettu. Keittäjä oli paistanut hiivaleipää ja saimme kuumaa kaakaota sen kanssa. En muista sairaalan potilasvahvuutta. Asuimme sairaalarakennuksessa.

Työt alkoivat seuraavana aamuna. Emme olleet kuin muutaman päivän töissä, kun lääkäri kutsui meidät koolle. Hän kertoi, että meidän on lähdettävä pian, sillä saksalaiset räjäyttävät kaikki sillat. Jos emme ole ajoissa poistuneet, jäämme mottiin. Taas alkoi pakkaaminen, sillä lähtöpäivä oli lähellä: linja-autollinen sairaita lapsia, henkilökuntaa, tavaroita ym. Hyrynsalmen asemalle pääsimme odottamaan junaa, joka veisi meidät Ruukkiin ja sieltä autolla Paavolan kirkonkylän kansakoululle. Päivä meni odotellessa lähtöä. Juna oli, mutta veturi oli mennyt rikki. Uuden veturin piti tulla Oulusta, mutta se kesti. Paavolassa meni kaksi kuukautta. Paljon tuli nähtyä ja koettua tämän kesä-lokakuun välisenä aikana.