Maaliskuun 23. pnä 1921 kätkettiin Sortavalassa maan poveen Kurjan Karjalan ja kaikkien elämän varjopuolella elävien lämmin ystävä, Sortavalan Diakonissalaitoksen johtajatar Jenny Ivalo (Ingman).

Hän on esimerkki heikosta ihmisestä, joka antaessaan itsensä Jumalan käyttöön saa paljon aikaan.

Iäisyystiellä lapsesta saakka

Jo lapsena Jenny Ivalo antoi sydämensä Jumalalle, mutta erittäin ratkaisevasti ja syvästi lienee hänen elämäänsä vaikuttanut se, että hän ollessaan Tukholmassa opiskelemassa sairastui kovaan keuhkotautiin. Tuo tauti mursi Jenny Ivalon ruumiillisen terveyden ainaiseksi, mutta kenties juuri sen kautta kehittyi hänen sielunelämänsä sitä syvemmäksi ja rikkaammaksi. Harvoin tapaa naista, jonka ajatus kyntää niin syvällä ja jonka sielu askartelee niin vakavissa asioissa kuin hänen.

Heikkoudestaan huolimatta Jenny Ivalolla oli suuri halu opiskelemiseen. Jo nuorena hän osasi useita kieliä. Käytyään Oulun ruotsinkielisen tyttökoulun Jenny Ivalo oleskeli muutamia vuosia kodissaan Kuusamon pappilassa, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana. Siellä Jenny piti kotikoulua sisarilleen ja kokosi sunnuntaisin kylän lapset pyhäkouluun aloittaen jo silloin suorainaisen iäisyystyön. Jenny Ivalo alkoi myös harrastaa raittiustyötä kuuluen tällä toiminnalla Suomen ensimmäisiin, jotka oivalsivat asian tarpeellisuuden. Opintoja Jenny Ivalo kuitenkin halusi jatkaa ja haki Jyväskylän seminaariin. Menestyksellä suoritetun tutkinnon jälkeen hänelle tarjottiin johtajattaren paikka Ouluun vasta perustetusta tyttökoulusta. Muutamia vuosia siellä toimittuaan, Jenny Ivalo haki suomen kielen opettajan paikkaa Sortavan seminaarissa, ja tuli silloin varsinaiselle elämäntyöalueelleen.

Hän oli aina tuntenut, että on kutsuttu suoranaiseen työhön Jumalan valtakunnan hyväksi palvelemaan kärsiviä, sairaita, köyhiä, kurjia ja hyljättyjä.

Oppia ulkomailta kotimaan siunaukseksi

Jenny Ivalo tutustui ulkomailla käynneillä moniin diakonissalaitoksiin, mielisairaaloihin ja hyväntekeväisyyslaitoksiin. Sitten hän vuonna 1895 pääosin omalla kustannuksellaan perusti Sortavalan Diakonissalaitoksen. Hän vastasi myös kaiken aikaa sen ylläpidosta. Siitä siemenestä, joka silloin uskossa ja rakkaudessa istutettiin, kasvoi siunattu laitos, joka nyt jo on lähettänyt yli 200 diakonissaa Suomen synkimpiin saloihin levittämään siunausta. Miten monta tuskaa ovatkaan he saaneet siellä lieventää ja miten monet kyyneleet kuivata. Miten moni olisikaan saanut hoidotta kärsiä, ellei tämä lämmin sydän olisi uskonut ja rakastanut.

Neljännesvuosisadan Jenny Ivalo sitten johti Sortavalan Diakonissalaitosta. Viime vuosina hän kuitenkin enimmäkseen matkusteli tarkastamassa diakonissojen työtä heidän toimialueillaan tukemassa heitä heidän raskaassa tehtävässään. Vielä Jenny Ivalo heikoilla voimillaan teki viimeisen pitkän matkansa Pohjanmaalle saakka.

Kirjallisella työllä iäisyyssiemeniä lennättämässä

Täytyy ihmetellä, miten paljon Jenny Ivalo ehti ja jaksoi heikkoudestaan huolimatta. Hänhän teki myös kirjallista työtä pitkin elämää. Suuri määrä hänen kynästään lähteneitä hartauskirjoituksia on lentänyt iäisyyssiementä kylvämään ulos maailmaan. Jenny Ivalo käänsi vieraista kielistä monet kirjaset ja kirjat. Toimittipa hän vielä 1920 diakonian oppikirjan, vaikka tuskat olivat jo silloin läsnä hänen elämässään yöllä ja päivällä.

Herra on heikoissa väkevä

Yli kymmen vuotta Jenny Ivalo tiesi kantavansa vaikeaa tautia. Kukaan ei koskaan kuitenkaan kuullut hänen valittavan. Jenny Ivalo ajatteli muita, ei itseään. Hän saarnasi: ”Herra on heikoissa väkevä”. Siunattu olkoon semmoinen elämä! Saarnatkoon se meille jälkeenjääneille, että ihmisen elämä voi joka hetki olla pyhitetty Jumalalle. Sisaret sanoivat Jenny Ivalon poismenon jälkeen: ”Nyt ei meillä enää ole äitiä eikä kotia.”