Hilkka Finne (1877 Kangasala–1964 Helsinki) kuuluu siihen 1900-luvun alkupuolen naistaiteilijoiden runsaaseen joukkoon, jotka ovat osin jääneet tutkimusten ja muistelmien ulkopuolelle. Näin ehkä siksi, ettei Finne ollut perinteinen taidemaalari, vaan graafinen suunnittelija, kuvittaja sekä taideteollisuuden tekijä ja puolestapuhuja. Ja ennen kaikkea hän oli kuva- ja puhetaiteen opettaja, joka jatkuvasti etsi uusia tietoja, ideoita ja menetelmiä taidekasvatustyöhön.
Lapsuus Kangasalla ja Helsingissä
Hilkka Finnen vanhemmat olivat Johan Adolf Gustaf Finne (1847 Alajärvi–1926 Helsinki) ja Vilhelmina Westerling (1846 Kangasala–1926 Helsinki). Isä oli Kangasalan monitoimimies, räätäli, kauppias sekä puutarhuri, värjäämön, höyrymyllyn ja vapaapalokunnan perustaja.
Isä joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja koko perhe muutti 1885 Helsinkiin. Siellä Finne toimi ensin sanomalehtien myyjänä, sitten palkkasi ”lehtipoikia” lehtien myyntiin. Liike laajeni ajan mittaan kirjakaupaksi, joka oli 1906 perustetun Rautakirjakauppa Oy:n edeltäjä.
Isä Finnellä oli luovuutta ja sinnikkyyttä monen alan yrittäjänä. Luovuutta oli kosolti myös lapsissa. Heistä Olga (Poppius, 1866–1939) ja Tyyne (Wuorenjuuri, 1881–1965) olivat Suomalaisen teatterin näyttelijöitä, Jalmari (1874–1938) kirjailija, teatterinjohtaja ja historioitsija, Hilkka taiteilija ja opettaja.
Hilkka oli alun perin nimeltään Hilja. Finnen lapset olivat leikeissään innokkaita näyttelijöitä ja Hiljan mielirooli oli Punahilkka. Veli Jalmari alkoikin kutsua Hiljaa Hilkaksi. Näin Hilja oli lapsuudesta saakka Hilkka.
Koulussa ja taideopissa
Finnen perheessä etenkin äiti halusi lapsensa koulutettavan. Kangasalan kansakoulu oli perustettu 1873. Perheen vanhin lapsi Olga kävi kansakoulun lisäksi Turussa Augusta Heurlinin ruotsinkielisen tyttökoulun. Jalmari ja Hilkka aloittivat koulunkäyntinsä Kangasalla.
Muutto Kangasalta noin 80 000 asukkaan Helsinkiin 1885 tarjosi lapsille monipuoliset koulutusmahdollisuudet. Jalmari aloitti samana vuonna Helsingin Suomalaisessa Alkeisopistossa (myöh. Normaalilyseo). Hilkan koulu oli vuoteen 1893 asti Helsingin Suomalainen Tyttökoulu (myöh. Tyttönormaalilyseo).
Hilkka opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1893–97. Koulussa opetti piirustusta piirtäjä ja kaivertaja Carl Jahn, maalausta Helene Schjerfbeck ja Elin Danielsson sekä kuvanveistoa koulun pitkäaikainen opettaja C. E. Sjöstrand. Opiskelutoverina oli syyslukukauden 1893 ajan luokkatoveri tyttökoulusta, Aino Achte. Samaan aikaan piirustuskoulussa aloittivat opiskelunsa myös tulevat tunnetut taiteilijat Hilda Flodin ja Hugo Simberg. Piirustuskoulun jälkeen Hilkka Finne tiettävästi teki opintomatkan Saksaan ja Ruotsiin.
Isä lähti
Finnen sisarusten lapsuudenkoti hajosi Helsingissä 1898 vanhempien avioeroon. Perhe oli jo aikaisemmin kokenut kovia. Kahdestatoista lapsesta kolme oli kuollut jo Kangasalalla ja kolme Helsingissä. Isän lähtö oli myrsky, kuten Jalmari Finne luonnehti tilannetta.
Isä katosi näköpiiristä. Lapset, paitsi Tyyne ja nuorimmainen Eino (1889 Helsinki–1906 Kuopio), olivat jo aikuisia. Olga oli mennyt naimisiin 1892. Tyynestä, Einosta, vammautuneesta Valter Gustavista (1872 Kangasala–.. Helsinki) ja äidistä oli huolehdittava. Jalmari jäi joksikin aikaa pois teatterityöstä järjestämään perheen asumista ja taloutta. Hilkan piirustuksistaan saamat tulot ja Tyynen oppilaspalkka teatterista auttoivat osaltaan perheen taloudellista tilannetta.
Avioon ja Kemiin
Hilkka Finne avioitui Helsingissä 1903 lehtori Ape (Pekka Aappo) Rantaniemen (1873 Kemi–1952 Helsinki) kanssa. Samana vuonna he muuttivat Kemiin. Rantaniemi oli toiminut Kemin yhteiskoulun luonnonhistorian lehtorina vuodesta 1901.
Rantaniemi muistetaan Kemin taidemuseolle 1947 lahjoittamastaan noin 140 teoksen taidekokoelmasta. Näiden joukossa on kolme Hilkka Finnen teosta. Yksi niistä on pastellimuotokuva nuoresta Ape Rantaniemestä. Rantaniemi oli ollut lapsesta saakka kiinnostunut taiteista. Hänen kemiläisen lapsuudenkotinsa tuttaviin kuuluivat muun muassa taidemaalari ja oopperalaulaja Otto Vallenius (1855 Keminmaa–1925 Kemi) sekä taidemaalari Eetu Isto (1865 Alatornio–1905 Helsinki).
Kemiin muutettuaan Hilkka Rantaniemi meni heti mukaan työväenyhdistyksen vireään teatteritoimintaan. Hän oli yhdistyksen huvitoimikunnan jäsen, näyttelijä ja näytelmien ohjaaja. Työväenyhdistyksen talo oli valmistunut 1903. Kemi oli jo merkittävä puunjalostusteollisuuskaupunki, asukkaita oli noin 2500. Helsinki–Oulu-rautatieyhteys ylsi Kemiin 1902.
Kuvataiteellekin oli aikaa. Hilkka Rantaniemi osallistui syksyllä 1903 Ateneumissa Helsingissä pidettyyn Suomen Taiteilijoiden näyttelyyn. Hänen kaksi työtään oli esillä helmikuussa 1905 Ateneumissa Naistaiteilijoiden näyttelyssä sekä syksyllä 1905 Suomen Taiteilijoiden näyttelyssä. Hän osallistui myös Koti- ja Yhteiskunta -aikakauslehden tekstiilisuunnittelukilpailuihin ja avusti myöhemminkin lehteä kirjoituksilla ja mallipiirustuksilla.
Suomen Käsityön Ystävien joulunäyttelyssä Helsingissä 1905 Koti- ja Yhteiskunta -lehden mukaan ”rouva Hilkka Rantaniemen uutimet ja sänkymatto osoittavat taiteilijakättä.”
Virikkeitä uuteen taidekasvatukseen
Ape Rantaniemi oli nimitetty Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun luonnonhistorian lehtoriksi syksystä 1905. Hän sai lukuvuodeksi 1905–06 Helsingin yliopiston Carl Backman -rahaston stipendin Englannin kouluolojen tutkimiseen ja maantieteen yliopistoluentojen seuraamiseen Lontoossa.
Hilkka Rantaniemi lähti mukaan Englantiin. Hän tutustui taidekasvatukseen ja taideteollisuuteen, erityisesti ajankohtaisen jugendin taustalla olleeseen Arts and Crafts -liikkeeseen, tapasi taiteilijoita ja kävi taidenäyttelyissä.
Matka oli Hilkalle suuri kokemus. Hän kirjoitti vuosien mittaan useita artikkeleita englantilaisesta piirustuksenopetuksesta ja maan taiteilijoista eri aikakauslehtiin. Ensimmäisen, nimeltäänkin Englantilaisesta piirustuksenopetuksesta, hän kirjoitti Piirustuksenopettajain yhdistyksen Stylus-lehteen 1907. Artikkeli kuvaa, miten Englannissa lapsen omaa luovuutta kehittävä muisti- ja mielikuvapiirustus aloitetaan jo lastentarhoissa. Lapsi oppii näkemään ja muistamaan sekä lisäksi yhdistämään asiat ympäristöönsä. Osaaminen etenee asteittain oppilaan iän, luovuuden ja omakohtaisten havaintojen pohjalta. Rantaniemi myös rohkaisee opettajia englantilaisen mallin mukaisesti sisällyttämään – nykykielellä integroimaan – piirustuksenopetusta muihin oppiaineisiin, esimerkiksi luonnonhistoriaan.
Hilkka Rantaniemi oli ”ajan hermolla.” Englannissa 1800-luvun lopulta lähtien ns. prerafaeliittien taiteilijaryhmä The Pre-Raphaelite Brotherhood ja etenkin kirjailija John Ruskin, olivat esittäneet ihmisten elämän laadun ja ympäristön parantamista taiteiden avulla. Tämä käynnisti kansainvälisen taidekasvatusliikkeen, jossa taide, suunnittelu, teollisuus ja käsityö yhdistyivät uudenlaiseksi kokonaisilmaisuksi jugendin arkkitehtuurissa ja taideteollisuudessa. Taidekasvatusliike, myös Suomessa, vaati piirustuksen opetuksen uudistamista kouluissa osaksi oppilaiden luovuuden kehittämistä.
Rantaniemi lienee ollut aikansa harvoja suomalaisia piirustuksenopettajia, jotka omakohtaisten kokemustensa perusteella toteuttivat opetustyössään englantilaisen taidekasvatusliikkeen ideoita ja menetelmiä. Pedagogisten ja didaktisten aatteiden valtavirta oli perinteisesti tullut Suomeen Saksasta.
Kemistä Ouluun ja Gösta Stenman
Eino Krohnin Gösta Stenman -elämäkerran mukaan Hilkka Finne tapasi Oulussa nuoren Gösta Stenmanin (1888–1947), tulevan taidekauppiaan. Stenman ihaili Hilkan taidekirjastoa, joka sisälsi taide- ja taideteollisuuslehtiä, muun muassa uusia teoksia vanhasta taiteesta ja Burlington Magazine ja Connoisseur -aikakauslehtiä. Krohn kirjoittaa: ”Stenmanin hämmästyttävillä Rembrandt-tiedoilla oli juurensa Hilkka Finnen kirjastossa.”
Jalmari Finne kertoo muistelmissaan Ihmeellinen seikkailu tulleensa keväällä 1905 Viipurista Ouluun ja tavanneensa Gösta Stenmanin sekä Rantaniemet. Jalmari kannusti Stenmania taiteen opiskeluun. Tämä opiskelikin syyslukukauden 1906 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.
Opettajina Oulun Suomalaisessa Yhteiskoulussa
Hilkka ja Ape Rantaniemi aloittivat syksyllä 1906 opetustyön Oulun Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Koulu oli perustettu 1902. Uusi jugendtyylinen koulurakennus valmistui 1908 kaupungin keskustan laidalle Kuusiluotoon.
Oulussa oli asukkaita noin 15 000. Kaupungin tervaporvarikulttuuri, tervan vienti ulkomaille sekä laivanrakennus olivat mennyttä aikaa. Mutta Oulu oli edelleen Pohjois-Suomen kaupan, teollisuuden, koulutuksen sekä ajan yhteiskunnallisten ja sivistyksellisten toimintojen keskus.
Hilkka opetti ”piirustusta ja kaunolukua.” Hänen tuntiensa opetussisällöt vastasivat täysin kokemuksia Englannin matkalta: Ensin tutustuttiin vesiväreihin (”pensselipiirustusta”), tehtiin muisti- ja mielikuvapiirustuksia, silhuettileikkauksia ja muovailtiin savea. Seuraavilla luokilla nämä perusasiat toistuivat, mutta niissä edettiin asteittain tutustumalla ornamentteihin, ihmisen mittasuhteisiin ja perspektiiviin. Samalla piirustuksen opetusta yhdistettiin koulun muihin oppiaineisiin, etenkin luonnontieteisiin.
Koulun rehtori Mauno Rosendal kiitti vuosikertomuksessa Hilkkaa: ”Kiitollisuudella on koulu muistava, että rva Hilkka Rantaniemi on vaivojaan säästämättä ja tuon tuostakin lahjoituksiakin tekemällä on hankkinut koululle paljon välineitä piirustuksen opetusta varten.”
Koulun oppilas Frida Jokipii on muistellut Ape ja Hilkka Rantaniemeä opettajina: ”Ape Rantaniemi keräsi mm. Oulun yhteiskoululle omaa kasvikokoelmaa, johon minäkin prässätyt kasvini sittemmin annoin. Hän oli naimisissa innostuneen ja hyväntahtoisen piirustuksenopettajan Hilkka Finnen kanssa, jonka veli oli tunnettu kirjailija ja taiteilija Jalmari Finne. Hilkka Finnestä muistan mm. kuinka hän kerran tulkitsi ´hyvinpäin´ aamuvaikutelmia koskevaa piirustustani, jossa ei ollutkaan auringonnousua, kuten useimmilla luokkatovereillani, vaan jotakin aivan proosallista.” Lapsen yksilöllinen luovuus oli sallittua, ei tunnollinen jäljentäminen.
Syksyllä 1911 Hilkka Rantaniemi ei enää ollut koulun opettaja. Rehtori Mauno Rosendal kirjoitti vuosikertomuksessa: ”Harvinaisella taidolla ja erinomaisella ahkeruudella ja huolellisuudella suoritti rouva Rantaniemi tehtävänsä koulussa, tehden piirustustunnit oppilaille yhtä hyödyllisiksi kuin mieluisiksi. Vaivojaan säästämättä otti rouva Rantaniemi sitä paitsi innokkaasti osaa oppilasten toverielämän elvyttämiseksi, ollen muun ohessa toverikunnan toisena kuraattorina lukuvuotena 1908–1909. Muistettava on niinikään, että hän tehokkaasti otti osaa koulujuhlien sekä koulun hyväksi toimeenpantujen iltamien järjestämiseen. Kaikesta tästä on Oulun Suomalainen Yhteiskoulu rouva Rantaniemelle suuressa kiitollisuudenvelassa, jonka se täten pyytää saada julkilausua.”
Juhlia olivat muun muassa koulua tukevien ohjelmallisten arpajaisjuhlien järjestäminen. Muun muassa kaksipäiväiset juhlat huhtikuussa 1911 saavuttivat yleisömenestyksen. Lauantaina oli ollut lastenjuhla, jossa oli esitetty Hilkka Rantaniemen järjestämä kuusiosainen pantomiimikuvaelma Meren neito ynnä musiikkia ja sama kuvaelma sunnuntaina aikuisemmalle yleisölle ynnä karkeloita lopuksi.
Oulun työväenopistossa
Oulun kaupunginvaltuusto päätti 1907 Oulun työväenopiston (nyk. Oulu-opisto) perustamisesta. Samana vuonna myös Vaasa ja Viipuri perustivat työväenopiston. Tampere oli perustanut 1899.
Oulun työväenopistolle valitun johtokunnan toiminta alkoi hetimiten. Johtokunta pyysi keskuudestaan lehtori Ape Rantaniemeä hoitamaan väliaikaisesti johtajan virkaa, kunnes opistolle saadaan vakinainen johtaja. Opisto aloitti toimintansa vielä samana syksynä Oulun työväentalossa.
Hilkka Rantaniemestä tuli miehelleen, kiireiselle johtajalle, lehtorille ja monen luottamustehtävän hoitajalle tärkeä työkumppani myös työväenopistossa. Lukuvuonna 1908–09 Hilkka Rantaniemi toimi Oulun työväenopistossa lausunnan opettajana. Toimintasuunnitelmaan 1910–11 johtokunta oli hyväksynyt hänen luentosarjansa taiteen historiasta. Luento Taidekasvatuksesta Ainolassa lokakuussa 1910 lienee kuulunut näihin luentoihin.
Hilkka osallistui opiston kirjaston kehittämiseen. Hän suunnitteli ainakin toisen kirjastokaapeista opiston tiloihin. Johtokunta totesikin syksyllä 1910, että opiston kirjasto on lainauskunnossa, ja että Hilkka Rantaniemi tekee opiston kirjoja varten luonnoksen exlibris-merkistä. Ape Rantaniemen henkilökohtaisen exlibris-merkin hän oli suunnitellut mahdollisesti jo aikaisemmin.
Koulunuorison Liitto ja Nuori Voima
Suomen kouluissa oli jo 1840-luvulta lähtien ollut oppilas- ja toverikuntia omine sääntöineen ja toimintoineen (konventit, kirjastot, lehdet). Toverikuntien yhteisestä yhdistyksestä oli keskusteltu 1800-luvun lopulta lähtien. Suomen Koulunuorison Liiton (SNKL) perustaminen helmikuussa 1906 toteutti hankkeen kattojärjestöstä.
Jo samana keväänä Oulun koulujen toverikuntia liittyi SNKL:oon. Kun Oulun Suomalaiseen Yhteiskouluun perustettiin toverikunta marraskuussa 1908, se liittyi Suomen Koulunuorison Liittoon. Samalla rehtori Mauno Rosendal lahjoitti toverikunnalle koulun opettaja Hilkka Rantaniemen suunnitteleman kirjaillun, sinikeltavalkoisen silkkilipun.
Rantaniemet olivat innolla mukana SNKL:n toiminnassa ja etenkin sen valtakunnallisen Nuori Voima -julkaisun perustamisessa ja toimittamisessa. Ape Rantaniemi oli lehden vastaava toimittaja ja SNKL:n esimies. Liiton ensimmäisessä vuosikokouksessa Hämeenlinnassa heinäkuun 1906 alussa Ape ja Hilkka Rantaniemi valittiin liiton johtokuntaan.
Hilkka suunnitteli Nuori Voima -lehden ulkoasun. Lehti toimitettiin ja painettiin Oulussa 1907–08. Avustajakunta oli mittava. Oulun seudulta siihen kuuluivat hänen lisäkseen muun muassa opettajat A. A. A. Laitinen Utajärveltä ja Fanni Luukkonen Oulusta.
Rantaniemien innostus SNKL:oon kuitenkin laantui parissa vuodessa – tai heidän aikansa ei riittänyt kaikkeen, missä olivat Oulussa mukana. Lehden paino ja toimitus siirtyivät 1910 Helsinkiin. Nyt Jalmari Finne kuului toimituskuntaan. Hilkka Rantaniemi avusti edelleen lehteä. Hän kirjoitti siihen joulukuussa 1910 artikkelin vesivärimaalauksesta otsikolla Ohjeita pensselipiirustuksessa. Kirjoitus sisältää ohjeita vesivärimaalauksen välineistä ja tekniikasta sekä opastaa aloittamaan työskentelyn aivan pienten luonnon yksityiskohtien luonnosmaisella maalauksella. Kirjoituksessa on edelleen tunnistettavissa Englannin opintomatkalla saatuja vaikutteita.
Ruuhkavuosia Oulussa
Hilkka Rantaniemen Oulun vuodet 1907–11 olivat työteliäitä. Opettajan työ näyttää olleen vain jäävuoren huippua. Missä tarvittiin puhujaa, lausujaa, ohjelmiston järjestäjää, arpajaisten järjestäjää, taiteellista silmää, pyydettiin Hilkka paikalle.
Muutamia esimerkkejä: Kansakoulunopettajien alueellisessa kokouksessa toukokuussa 1907 päätettiin ehdottaa Oulun Talousseuralle käsiteollisuusyhdistyksen perustamista. Asiaa valmistelemaan valittiin toimikunta ja siihen kuului Hilkka Rantaniemi. Oulun soitannollisen seuran vaalikokouksessa lokakuussa1908 valittiin johtokunnan apujäseneksi rouva Hilkka Rantaniemi. Tehtäviin kuuluivat muun muassa seuraa tukevien arpajaisten ja iltamien järjestelyt.
Kun Oulun tuomiokirkon sisätilojen maalausta uudistettiin keväällä 1908, töitä valvomaan valittiin ammattimaalareiden lisäksi Hilkka Rantaniemi. Oulun kotiteollisuusyhdistys julisti 1910 kilpailun ”maalaiskamarin kalustoa varten.” Kamarin kalustoon kuuluivat ”pöytä, sohva, myös sängyksi sopiva, kokoonpantava sänky, pesukaappi, peili ja pyyheliina ripustin…tuoli ja vaateripustin.” Hilkka Rantaniemi kuului palkintotuomaristoon. Oulun Hiihtoseura tarvitsi 1910 palkintona vuosittain kiertävän kilven. Sen piirsi Hilkka Rantaniemi ja valmisti kultaseppä E. Pettersson.
Oulun koulujen 300-vuotismuistoksi -julkaisun 1911 kannen suunnitteli Hilkka Rantaniemi.
Kaiken keskellä Hilkalla jäi aikaa myös omalle taiteelliselle työskentelylleen ja taidetietoutta lisäävien näyttelyjen järjestämiseen. Hän järjesti pohjoisten taiteilijoiden, J. K. Kyyhkysen, Justus Montellin, Ester Kajanuksen ja omien teostensa noin 40 työn näyttelyn Oulun Teollisuuskoululle huhtikuussa 1907. Hän organisoi myös Taidetta kouluihin -yhdistyksen kiertävän taidenäyttelyn Oulun Ainolaan lokakuussa 1910. Kaikkien koulujen oppilaat opettajineen pääsivät ilmaiseksi näyttelyyn ja heidän toivottiin käyvän siellä.
Oulusta Helsinkiin
Hilkka Rantaniemi lähti Oulusta ilmeisesti vuoden 1911 lopussa. Hän muutti Helsinkiin ja asui yhdessä veljensä Jalmarin sekä äitinsä Vilhelminan kanssa osoitteessa Mariankatu 28. Samalla hän alkoi käyttää alkuperäistä nimeään Hilkka Finne. Avioliitto Ape Rantaniemen kanssa päättyi virallisesti heinäkuussa 1914. Pariskunnalla ei ollut lapsia.
Eräs syy lähtöön Oulusta lienee ollut jatko-opiskelu. Hilkka oli Piirustuksenopettajain yhdistys Stylus ry:n ja sen lehden kautta ollut osaltaan edistämässä uudistuksia Suomen koulujen taideopetukseen ja opettajien koulutukseen. Tämä maan ensimmäinen aineopettajain yhdistys oli perustettu kesällä 1906.
Oppikoulujen piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajan virkaan vaadittavat viralliset pätevyysvaatimukset yhden lukukauden opetusharjoitteluineen tulivat voimaan 1913.
Taideteollinen keskuskoulu (nyk. Aalto-yliopisto) aloitti piirustuksenopettajain koulutuksen 1915.
Hilkka Finne toimi piirustuksenopettajana Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa lv1912–13. Opettajan pätevyyteen kuuluvat käytännölliset opettajanäytteet hän suoritti Helsingin normaalilyseossa helmikuussa 1914.
Ennen opiskeluaan ja opetustyötään Hilkka ohjasi muovailukursseja eri puolella Suomea, ainakin Helsingissä, Mikkelissä, Kuopiossa ja Tampereella. Hän oli Englannin opistomatkastaan saakka olut vakuuttunut muovailun muotoja havainnollistavasta ja luovasta merkityksestä lapsille ja aikuisille. Muovailu oli kuulunut hänen oppitunteihinsa Oulun Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Hän kirjoittikin 1917 muovailusta perusteellisen artikkelin Opettajien muovailutaito opettajien uuteen aikakauslehteen Työkoulu.
Kirjoittaja ja kuvittaja
Piirustuksenopettajan pätevyyden saatuaan Hilkka Finne ei tiettävästi jatkanut työtään opettajana Helsingissä. Hänestä tuli kirjoittaja ja kuvittaja.
Hilkka avusti 1910–20-luvuilla säännöllisesti ainakin Piirustuksenopettajain yhdistyksen Stylus-lehteä, kirjallistaiteellista Otavaa, Suomen Käsityönopettajain Liiton Käsiteollisuus-lehteä, julkaisua Työkoulu – opettajain koulusanomat, lastenlehteä Pääskynen ja sen Joulukonttia, aikakauslehti Maailmaa sekä Tyttöjen kirjaa.
Piirustuksenopettajainyhdistys ja sen jäsenet olivat Hilkalle läheinen ystävyys- ja työverkosto Helsingissä. Hän oli ollut alusta saakka yhdistyksen jäsen, mukana sen hallituksessa ja toiminnassa muun muassa kouluttajana jäsenistön koulutustilaisuuksissa.
Käsiteollisuus-lehden artikkeleissa Hilkka Finne oli aktiivinen kuluttajanvalistaja ja käytännön työn neuvoja. Tekstein ja havainnollisin piirroksin hän osoitti, miten vanhoista vaatteista voi valmistaa uusia, mitä vanhasta voidaan oppia ja soveltaa nykyvaatetukseen ja millaiset vaatteet soveltuvat erikokoisille. Lehden toimituskunnan jäsenenä hänen tehtävänä olikin hoitaa ”pukujen uusintaosastoa” eli vaatetukseen liittyviä artikkeleita, työohjeita, mallipiirroksia ja lasten osastoa. Kirjoitussarja Kauneus arkielämässä on kuin ohjelmanjulistus kauniimpien kotien ja kauniimman ympäristön puolesta: ”Taidetta kaikille! Se on jonkinlainen tunnuslause nykyään. Jokaisen, olkoon hän sitten köyhä tai rikas, pitäisi saada osansa siitä…).
Otavaan Hilkka Finne kirjoitti taidenäyttelyistä ja taiteilijoista. Artikkelissa englantilaisesta taiteilija Walter Cranesta, 1915, hän ottaa jälleen kantaa kodin kauneuden puolesta. Samalla hän ilmaisee Granen oppi-isänään: (…) Kaikki, mitä kotiin kuuluu, asukkaiden puvuista pienimpiin esineisiin asti oli innostanut hänen kauneusvaatimustaan, sillä ihmisellä täytyy olla oikeus ei vaan työntekoon, vaan myös onneen ja kauneuteen (…) Kuvitustyö tuli Cranelle sangen rakkaaksi. Joka vuosi ilmestyi jokin kuvakirja.”
Otavan 1906–35 julkaisemaa lastenlehteä Pääskynen ja sen Joulukonttia Hilkka Finne avusti kirjoittajana ja kuvittajana vuodesta 1908. Pääskystä toimittivat Helmi Krohn, Anni Swan ja Arvid Lydecken, jotka kaikki kuuluivat Hilkka ja Jalmari Finnen lähipiiriin.
Veljensä Jalmari Finnen kirjoista Hilkka kuvitti kaksi, Vuosisatain vaatimus, 1918, ja lastenkirjan Hassu kissa ja Johanssonska, 1922. Lukuisista muista kirjankuvituksista mainittakoon Arvid Lydeckenin Kotoisilla rannoilla, 1918 sekä Suonion (Ilmari Krohnin) Kylän lapset, 1918, ja Pikku Joululahja, 1920.
Hilkka Finnen kirjankuvituksissa on osin samoja hellyttäviä perhetilanteita ja näkymiä kuin kuulun ruotsalaisen Carl Larssonin piirroksissa. Molempien interiööreissä, huonetiloissa ja esineissä näkyy ajan taidesuunnan, jugendin, muotokieli. Larsson tosin käyttää rohkeammin värejä ja kuvaa vauhdikkaammin liikettä. Finnellä on hiljaisuutta ja staattisuutta. Kummankin piirroksista paha maailma on kaukana.
Hilkka Finne oli 1920 lähtien mukana lastenkirjallisuuden uuden kustannusliikkeen Taru Oy:n toiminnassa. Yhtiön tarkoituksena oli julkaista lasten kirjallisuutta sekä pedagogisesti ja taiteellisesti korkeatasoisia oppimispelejä. Peleistä ensimmäisiä olivat lehtori Alfred Jotunin pelit Maantieteellinen leikki ja Suomen suuret, joka on peli Suomen merkkihenkilöistä, sekä Maria Tarkiaisen (Jotunin) ja Viljo Kojon yhteinen Aapisleikki. Taru Oy:n nimekkääseen johtokuntaan kuului muun muassa Risto Ryti, kirjalliseen johtokuntaan Jalmari Finne ja vakituisia avustajia olivat muun muassa Helmi Krohn, Aili Nissinen ja Hilkka Finne.
Monissa 1910–20-lukujen postikorteissa on signeeraus H. F-e. Kortit ovat Hilkka Finnen piirtämiä ja nykykeräilijöiden suosikkeja. Ne ovat suurelta osin joulu- ja uudenvuodenkortteja ja esittävät lapsia, nuoria naisia tai eläinsatujen hahmoja. Korttienkin kuvahahmot ovat hiljaisesti tunnelmoivia, lämminhenkisiä. Voimakkaat ääriviivat ovat selkeitä ja muistuttavat 1900-luvun alun jugendin ajasta.
Minnesotaan ja takaisin
Hilkka Finne avioitui 1924 amerikansuomalaisen liikemiehen ja amerikansuomalaisten lehtien kustantajan Carl H. Salmisen (1876–1948) kanssa ja muutti Yhdysvaltoihin Minnesotan Duluthiin. Salminen toimi 1921–26 Duluthissa myös Suomen kunniavarakonsulina.
Kirjassaan Minnesotan suomalaisia E. A. Aaltio kirjoittaa: ”Salmisten kaunis koti Duluthissa kirjastoineen ja taideteoksineen oli kulttuurikoti, johon erittäinkin sivistynyt ja taiteellisella maulla varustettu Hilkka rouva oli painanut oman viehättävän leimansa.”
Näyttelijä Elli Tompuri kirjassaan Tieni jatkuu, 1942, kirjoitti matkoistaan 1920-luvulla Yhdysvalloissa. Duluthissa hän tapasi teatterikollegoittensa sukulaisen ja tuttavansa Hilkka Finnen. Hän kirjoittaa ykskantaan ja lyhyesti: ”Olimme Hilkka Finne-Salmisen luona kylässä. Pieni hauska huvila, vaikka ei kovin paljon Hilkan tyyliä.”
Finnen Yhdysvaltojen vuosien mahdollisia kirjoituksia ja kuvituksia ei tiettävästi ole tutkittu. Suvun tietojen mukaan hän vaikutti Duluthissa ruusuristiläisessä järjestössä.
Hilkka Finne palasi Suomeen 1938 ilmeisesti veljensä Jalmarin hautajaisiin eikä palannut Yhdysvaltoihin. Seuraavana vuonna kuoli hänen siskonsa Olga Poppius ja alkoi toinen maailmansota.
”Hän ei myöhempinä vuosinaan enää piirtänyt paljoakaan,” Hilkan ystävän, Helmi Krohnin tyttärentytär Helmiriitta Honkanen kirjoittaa artikkelissaan Naiset julisteenpiirtäjinä Suomessa. Honkanen muistuttaa, että Hilkka Finnen piirtämä Aapiskirjamainos, 1920, Kustaa Kuuselan Aapiseen on taiteen historiamme toinen oppikirjajuliste.
Hilkka Finnen opettajantyössä, kirjoituksissa ja piirroksissa näkyy, miten voimakkaasti Englannin matkalla 1905–06 saadut tiedot ja kokemukset vaikuttivat hänen myöhempien vuosien toimintaansa. Kuin punaisena lankana läpi hänen elämänsä kulkevat edelleenkin ajankohtaiset periaatteet: taide kuuluu kaikille; taide on kokonaisuus; ihminen, koti ja ympäristö; kaikki taiteenlajit ovat yhtä arvokkaita; taiteella voidaan vaikuttaa oppimiseen ja hyvinvointiin; lapsia tulee kannustaa luovuuteen ja omakohtaiseen oivaltamiseen; yksilöllistä luovuutta, ei jäljentämistä!
Suomeen palattuaan Hilkan lähipiiriin kuului kiinteästi helsinkiläinen Ruusu-Risti-yhteisö. Siihen kuuluivat myös hänen pitkäaikaiset ystävänsä Helmi Krohn ja tämän tytär Salme Setälä.
Hilkka Finne kuoli 87-vuotiaana 1964 Helsingissä. Hänen ja Carl H. Salmisen hauta on Helsingissä Hietalahden hautausmaalla. Haudan paadessa ovat Helsingissä kuolleiden Hilkan veljien ja siskojen nimet: Valter, Väinö, Aino ja Lempi.
Kirjoittaja
Riitta Mäkelä
Lähteet
Osin tiivistelmä artikkelista Riitta Mäkelä. Kuvassa Hilkka Finne. Teoksessa Eläkeläinen muistelee, Oulu-opiston juhla-antologia, Oulu-opisto 110 vuotta. Toim. Jussi Vilkuna. Kokkola 2017.

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.