Helmi Karjalainen - Kuopion Minna Canth -patsashankkeen alkuunpanija

Rohkea ja sanavalmis Suomalaisen Naisliiton nainen

Opettaja Helmi Karjalainen oli nopeaälyinen, sukkelasanainen ja tinkimätön oikean asian puolustaja. Puolustaessaan kansamme oikeuksia hän tuli julkisessa puheessaan sanoneeksi sellaista, minkä kenraalikuvernööri Bobrikoff katsoi majesteettirikokseksi. Nikolai Bobrikoff määräsi kouluhallituksen antamaan muistutuksen opettaja Karjalaiselle. Hufvudstadsbladetin pakinoitsija Guss Mattsson risti Helmin Karjalan kirkkaaksi helmeksi (Karelens äkta pärla). Kun Suomi itsenäistyi, kouluhallitus lähetti Helmi Karjalaiselle peruutuksen e.m. keisarillisesta muistutuksesta. 

 ”Ei oikeaan, ei vasempaan, vaan eteen eestä synnyinmaan”, oli yksi Helmi Karjalaisen johtoajatus. Hän oli myös voimakas naisasian ajaja.

Opettajien lapsi valmistui opettajaksi

Helmi Karjalainen syntyi Leppävirralla vuonna 1879. Vanhemmat, Pentti Karjalainen, liperiläisen talonpojan jälkeläinen ja Lotti Cantell, pappissuvun tytär, olivat Jyväskylän seminaarin ensimmäisiä oppilaita. Helmi seurasi vanhempiensa jäljissä opettajan ammattiin. Päästötodistus oli loistava, vain yksi 8 ja se oli voimistelusta. Hän oli lahjakkaiden vanhempien lahjakas tytär.

Kotipitäjän Mustinmäen koulun lyhyen opettajakauden jälkeen (1901–1902) Helmi Karjalainen pääsi Kuopion alempaan kansakouluun väliaikaiseksi opettajaksi. Tällöin hän toimi myös Kuopion Suomalaisen Yhteiskoulun tuntiopettajana. Seuraavana vuonna hänet valittiin Kuopion Männistön koulun opettajaksi ja määrättiin samalla vahtimestariksi ja näin hän sai asunnonkin. Tätä sivutointaan Karjalainen hoiti peräti 15 vuotta. Sekä vahtimestarina että opettajana toimiminen on todella poikkeuksellista.

Valtakirjan ylemmän kansakoulun opettajaksi Helmi Karjalainen sai 1908. Näin hänestä tuli vakinainen opettaja, ja kun Kuopioon perustettiin kansakoulun jatkoluokat, Karjalainen  toimi siellä tuntiopettajana ja luokanvalvojana varsinaisen toimensa ohella. Oppivelvollisuuslain astuttua voimaan 1921 Helmi Karjalainen kutsuttiin Puistokoulun opettajaksi ja ensimmäiseksi johtajaksi. Hän kehitti ammattitaitoaan monilla yliopistokursseilla ja teki opintomatkoja ulkomaille. Jatkuva opiskelu hedelmöitti hänen opetus- ja kasvatustyötään.

Kutsumustyön lisäksi yhteiskunnallista vaikuttamista

Helmi Karjalaisen harrastukset olivat moninaiset. Hänelle naisasia, erikoisesti naispappeus oli tärkeä asia. Lisäksi hän oli kiinnostunut kristillissiveellisestä toiminnasta, raittiusaatteesta ja valtakunnan politiikasta.

Helmi Karjalainen toimi Kuopion kaupunginvaltuuston jäsenenä yli 20 vuotta. Hän osallistui sosiaaliseen työhön ns. köyhäinkaitsijana. Hän oli ensimmäinen nainen Kuopion kansakoulun opettajien johtokunnassa ja valtakunnallisen opettajaneuvoston jäsen 1919–1924.

Helmi Karjalainen oli myös Kuopion isänmaallisen seuran jäsen, kuului Suomalaisen Naisliiton Kuopion osaston perustajiin ja toimi sen puheenjohtajana 45 vuotta. Lisäksi hän oli Suomalaisen Naisliiton Keskushallituksen jäsen, Männistön raittiusyhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja, Pelastakaa Lapset ry:n Kuopion osaston puheenjohtaja ja Kuopion raittiuslautakunnan jäsen.

Helmi Karjalainen oli laillisuustaistelija, kulttuuriliberaali, Nuorsuomalaisen ja myöhemmin Edistyspuolueen jäsen sekä useaan otteeseen kansanedustajaehdokas

Naisten asialle äidin esimerkin mukaan

Naisten Ääni -lehti järjesti vuonna 1929 kyselyn Mikä teki Teistä naisasianaisen? Vaikka lehden toimitus arveli kysymystä hieman henkilökohtaiseksi ja ehkä leimaavaksi, se sai lukuisan määrän hyvinkin henkilökohtaisia muisteluksia. Lehden vuoden joulunumerossa tarinoita on monta.

Helmi Karjalainen kertoi, että hän kävi poikakansakoulun, jossa oli ainoa tyttö. Hän oli hyvä kaveri poikien kanssa ja sanoo, ettei hän myöhemminkään liioin rakastanut tai pelännyt miesväkeä, vaan hän näki heissä ihmisen – usein kyllä itsekkään. Hän arveli tekstissään, että vanhemmilta peritty oikeudentunto oli hänen naisasiansa. Jo nuorena hän kertoi itkien lukeneensa Minna Canthin Työmiehen vaimoa moneen kertaan. Sitten tuli Suomalainen Naisliitto hänen elämäänsä, ja hän kirjoitti:

”Kun Suomalainen Naisliitto v. 1907 perustettiin, matkustimme äidin kanssa yhdessä Helsinkiin perustamiskokoukseen. Äiti, joka silloin jo lähenteli 60 ikävuottaan (Helmi 28 v), oli erittäin innostunut. Miten sydämestään hän iloitsikaan, kun sai henkilökohtaisesti tutustua sanomalehdistä tuntemiinsa naisasian johtonaisiin, keskustella heidän kanssaan, vieläpä vierailla monien kodissakin. Hän oli pelkkänä silmänä ja korvana. Ja kotona oli hänellä kertomista. Heti hän perusti kotipitäjäämme Naisliiton ja oli sen puheenjohtajana lähes 10 vuotta. Kokouksissa, jotka usein pidettiin kotonamme, oli isä tavallisesti mukana, ja kenties hänen myötämielisyytensä asialle ja hilpeä leikinlaskunsa lisäksi kokousten puoleensavetävää voimaa.”

Naisten Ääni ajatusten julkaisijana 

Naisten Ääni -lehden vuosikertoja selatessa todella vaikuttuu niiden sisällöstä. Helmi Karjalainen oli lehden asiamies ja aktiivinen kirjoittaja. Tähän valitsemani otteet hänen artikkeleistaan kertovat tarmokkaasta, naisten asiaan täydellä sydämellään omistautuneesta naisesta.

Naisasia ja palkka

”Luin äskettäin eräästä amerikkalaisesta tytöstä, joka oli päässyt käyttämään konetta rautatehtaassa. Muuan tehtaassa käymässä oleva nainen katseli ihastuksella hänen reippaita liikkeitään ja virkkoi: ’Hän on voimakas ja älykäs tyttö. Hän on lisännyt koneen tuottavaisuutta kaksinkertaisesti, vastasi tehtaan päällysmies. –’Kuinka hän on saanut niin hyvän työn?’ – ’Tytön isä käytti konetta ennen ja me päätimme koettaa, miten hyvin tyttö voisi sitä käyttää’. ”Paljonko maksatte tytölle palkkaa verrattuna siihen, mitä maksoitte isälle?’ – ’Puolet siitä, mitä isälle’.”

Tämä teksti ilmestyi myös Työläisnainen-lehdessä n:ro 45. Helmi Karjalainen harmitteli, että työväenlehdet pyrkivät leimaamaan naisasian ”herrasnaisten hupsutteluksi”. Tuolloin puuttui naisilta myös kunnallinen äänioikeus ja avioliittolaissa oli vielä puutteellisuuksia. Vaimolta puuttui oikeuksia omaisuuteensa ja lapsiinsa, vieläpä omaan persoonaansakin. Tehtävää siis riitti. Kaksinaismoraali on vallalla, kirjoitti Karjalainen : ”Mitä te tahdotte, että ihmiset teille tekisivät, se tehkää te myös heille” ei ole vielä päässyt vallanpitäjien ojennusnuoraksi.

Naisasia ja uskonto

Kaiken kaikkiaan Helmi Karjalaisen teksteistä huokui syvä uskonnollisuus, vaikka hän näki kristinuskon myös huonontaneen naisen asemaa. Hän kirjoitti Naisten Äänen numerossa 3 vuonna 1914 otsikolla Kristillisyys ja naisasia:

” … Sieltä tulevaisuudesta katsoen huomaamme, että aikamme pahimpia erehdyksiä kenties oli se, että kristinoppi ja sen toteuttaminen elävässä elämässä pidettiin eri asioina, toisilleen miltei vihamielisinä seikkoina. Ei muistettu, että kristinoppi vaatii myös naisen kohottamista ja kehittämistä, ja että työskentely naisen aseman parantamiseksi oli juuri kristinopin toteuttamista teoissa, sen sovelluttamista sykkivään elämään.”

Helmi Karjalainen halusi auttaa kärsiviä läheisiään ja lähetystyö oli lähellä hänen sydäntään. Sitä työtä varten hän lahjoitti suuren osan omaisuuttaan.

Nainen ja liiketoiminta

Naista ei arvostettu kauppiaana eikä yrittäjänä. Helmi Karjalainen otti rohkeasti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän kirjoitti myös kiittäviä tekstejä rohkeista ja pätevistä yrittäjänaisista, kuten mm. Kuopion Kansalliskaupan johtajasta Maria Markkasesta: ”Hän ei tyrkytä tavaroitaan, joilla monet myyjät tympäisevät ostajia. Päinvastoin hän koettaa estää ostajien tarpeetonta tuhlaavaisuutta. Hän näet käsittää asemansa osakekaupan hoitajana. Hän ei ole liikevoiton kokooja keinoilla millä tahansa. Hän katsoo olevansa ympäristönsä taloudellisen hyvin voinnin edistäjä.”

Naisasia ja opettajat

Opettajana Helmi Karjalainen oli tietysti kiinnostunut naisopettajien asemasta. Kouluhallituksessa ei vielä 1919 ollut yhtään naista. Niinpä Karjalainen kirjoitti Naisten Ääneen otsikolla Katsaus omasta ikkunasta vahvan kannanoton naispuolisen kouluneuvoksen toimen väliaikaisesta täyttämisestä, olihan hallitus jo 1918 tehnyt armollisen esityksen laiksi naisen kelpoisuudesta tuomariksi.

Helmi Karjalainen oli myös kiivaasti vaatimassa naisopettajille samaa palkkaa kuin mieskollegoille. Hän osasi esittää asiansa terävästi ja tinkimättömästi. Hän oli rohkein ja tulisin, kirjoitti Laimi Korhonen nekrologissa. Kesti kuitenkin yli 20 vuotta ennen kuin Kuopion naisopettajat voittivat asiansa.

Lisää sydämensivistystä tarvittaisiin

”Väliin on matalassa majassa, jonka asukkailla tuskin on raamattua, virsikirjaa ja almanakkaa useampia kirjoja, sellaista sydämen hienoutta ja aateluutta, että kelpaisivat opettajiksi ja esikuviksi monelle, jolla on hyllyt täynnä kirjoja ja yliopistolliset arvot.”

Kirjoittaja vertasi voimakkaasti niitä odotuksia, mitä naisille ja miehille asetetaan. Poikien opetus oli älyn kehitystä ja ajatuksien voimistelua, kun taas tyttöjen opetuksessa pyrittiin sydämen muokkaamiseen ja tunteiden syventämiseen, tarvittiinhan perheessä rakkautta ja kärsivällisyyttä, siveyttä ja puhdassydämisyyttä. Hän näki, että sotivassa maailmassa tarvittiin enemmän naisten otetta ja osallisuutta päätöksentekoon.

Naisia päättäviin asemiin 

Helmi Karjalainen puolusti vahvasti naisten osallistumista kaupunginvaltuustojen toimintaan ja kehotti naisia äänestämään naisia. Vaikka monet hyvätkin päätökset laskettiin miesten ansioksi, tosiasia oli, että naiset omilla kannanotoillaan olivat johdattaneet asioita oikeaan suuntaan. Tulokset eivät näy, kun ne tehdään, mutta näkyvät jos niitä ei tehdä.

Helmi Karjalaista huvitti, että miehet alkoivat neuvoa naisia pyykinpesussa, kun nämä valittivat saippuan puutetta.

Hän kuvaili lehdessä mm. Harjulan vaivaistalon uudisrakennusta, josta Minna Canth oli aikoinaan sanonut: ”Onneton joka sinne joutuu. Kun kuolisi aikanaan, ettei eläisi vanhaksi eikä rupeisi kitumaan…” Helmi Karjalainen huokasi tekstin lopuksi: ”Jospa Minna Canthkin sen näkisi!” Jotain olivat naisetkin saaneet aikaiseksi.

Minna Canth -patsastoimikunnan vetäjäksi

Hilja Vilkemaa esitelmöi Kuopion Toisilla Naistenpäivillä lokakuussa 1931 Minna Canthista sanomalehtikirjailijana. Samassa yhteydessä Helmi Karjalainen alusti kysymyksen Minna Canthin muistopatsaan pystyttämisestä Kuopioon. Hän esitti, että asiasta tehtäisiin koko läänin yhteinen ja että pula-ajan jälkeen ryhdytään voimaperäiseen toimintaan ja asetetaan toimikunta hoitamaan keräytyneitä varoja. Keskustelun jälkeen Karjalaisen ponnet hyväksyttiin sellaisenaan.

Suomalainen Naisliitto halusi kuitenkin patsaan Helsinkiin, mikä oli kuopiolaisille suuri pettymys. Naisliiton Kuopion osasto ei kuitenkaan unohtanut hanketta. Mukaan tuli kuusi kuopiolaista naisyhdistystä ja varainkeruu aloitettiin. Myytiin Minna Canthin kuvalla varustettuja kortteja, järjestettiin juhlia ja iltamia, kierrätettiin keräyslistoja, Kansallisteatteri lahjoitti Anna-Liisa -näytelmän tulot, Kuopion kaupunki avusti hanketta ja myönsi maa-alueen patsasta varten.

Luonnoksia patsaaseen alkoi tulla ennen kuin niitä edes pyydettiin. Eemil Halosen, lapinlahtelaisen kuvanveistäjän luonnos valittiin. Naisasialle olisi ollut voitto, jos patsastoimikunta olisi valinnut Viivi Vallgrenin ehdotuksen. Tilaajat kuitenkin halusivat patsaan esittävän varttunutta Minna Canthia ja hänen Kuopion vuosiaan.

Lopulta vuonna 1937 saatiin Kuopion Maljapuron puistoon liikenaisen, kirjailijan ja naisasianaisen patsas. Tuolloin puisto oli kurainen kuin perunapelto, mutta naiset uskoivat järkähtämättömästi asiaansa. Puisto kunnostettiin ja nimettiin Minna Canthin puistoksi. Naisyhdistysten ponnistus oli tuottanut tulosta. Sen aikaansaamisessa on Helmi Karjalaisella leijonan osa, sanotaan hänen muistokirjoituksessaan.

Myöhemmin myös Tampere ja Jyväskylä saivat omat Minna-patsaansa.

Innostava puhuja, kirjoittaja ja runoilija

Helmi Karjalainen oli saanut kasvaa valistuneessa kodissa, ja hänen nuoruudessaan olivat isänmaallisuus ja suuret haaveet itsenäisyydestä vallalla. Helmi altistui tälle kaikelle ja tunsi sydämessään, että hänen on tehtävä työtä isänmaan hyväksi.

Hän oli haluttu puhuja monenlaisiin tilaisuuksiin. Hän kirjoitti Naisten Ääneen ja muihinkin lehtiin voimakkaita kannanottoja. Hän kirjoitti myös kronikoita, jopa runoja.

Helmi Karjalaisen hyvää muistia ja huumorintajua ihailtiin. Usein hän puheissaan saattoi lausua pitkät rimpsut Kalevalaa ja Kanteletarta ulkomuistista. Hän höysti puheitaan kertomalla hauskoja tapahtumia koulumaailmasta ja matkimalla kuulemiaan henkilöitä kuten esimerkiksi Leppävirralla tuttavapiiriinsä kuulunutta varsin omalaatuista kauppiasta. Hänen juttuvarastonsa oli pohjaton. Häntä kuunneltiin mielellään.

Opettajan maine oli levinnyt myös muualle Suomeen. Muistokirjoituksen kirjoittaja, myöhemmin Kuopiossa opettajana toiminut Laimi Korhonen muistelee, miten Vaasan suomalaisen tyttökoulun oppilaat ihaillen puhuivat ”Karelens äkta pärlasta”. Laimi Korhonen toimi sittemmin Minna Canth -patsastoimikunnan sihteerinä ja oppi tuntemaan läheisesti kollegansa.

Helmi Karjalainen ansaitsee tulla muistetuksi valtavasta yhteiskunnallisesta työstään.