Kansakoulunopettaja Emma Mäkinen o.s. Åhman (1849-1915) oli yksi niistä suomalaisen yhteiskunnan uranuurtajanaisista, joka omisti elämänsä vaikeuksiin joutuneiden naisten ja turvattomien lasten hyväksi perustamalla heille Suomen ensimmäisen turvakodin vuonna 1880.

Miksi turvakoti prostituoiduille ja aviottomien lasten äideille?

Mikä tapahtuma sai kansakoulunopetteja Emma Åhmanin perustamaan turvakodin yhteiskunnan hylkimille tytöille ja naisille? Naisten ääni vieraili Emma Mäkisen luona hänen täyttäessään 60 vuotta vuonna 1909. Lehti otsikolla ”Mitä yksinäinen nainen saa aikaan.” kertoo niistä kokemuksista, joihin Emma Åhman oli 30 vuotta aikaisemmin törmännyt.
Syynä oli ollut se, että hänen opinahjonsa entinen oppilas joutui vankeuteen, kukaan ei halunnut ottaa tyttöä asumaan luokseen saati palkkaamaan palvelijaksi. Emma yritti puhua asiasta tuttavilleen, mutta tuloksetta. Tämä tyttö ei suinkaan ollut ainoa, oli muitakin autettavia.
Vuodesta 1879 lähtien Emma Mäkinen oli kuulunut vapaakirkollisiin ja omaksunut vahvan sosiaalisen omantunnon ja halun auttaa vaikeuksiin joutuneita naisia ja lapsia. Niinpä Emma päätti muutaman tuttavan kanssa perustaa ensimmäisenä Suomessa turvakodin näille yhteiskunnan hylkimille tytöille ja pelastaa heidät.  Emma Åhman oli nimittäin ollut opintomatkalla Tukholmassa ja tutustunut Elsa Borgin (1826-1909) perustamaan naisten turvakotiin. Koti oli tarkoitettu ”langenneille naisille”, mikä tarkoitti prostituoituja ja työväestöön kuuluvia aviottomien lasten äitejä.
Kenestä tulisi turvakodin johtajatar? Kukaan muu kuin Emma ei tehtävään suostunut ja pakon edessä hän myöntyi. Oli jätettävä työ kansakoulunopettajana ja ryhdyttävä vaikeaan tehtävään ilman rahoitusta ja yleistä kannatusta uskonnollinen vakaumus voimavarana. Ja se riitti!

Suomen ensimmäinen turvakoti

Ruotsista oli saatu malli, rohkeus ja innostus. Suomen ensimmäinen turvakoti avattiin kovaosaisille naisille Siltasaarenkadulle Helsinkiin joulukuun 18. päivänä vuonna 1880 johtajattarenaan Emma Åhman. Ennen kevättä 1881 laitoksessa oli jo parikymmentä hoidokkia. Rahaa oli vähän, mutta nälkää ei nähty. Jotenkin aina selvittiin. Turvakodin asukkaat auttoivat omalta osaltaan talouden hoidossa tekemällä käsitöitä ja myymällä tuotteita, oli ompelua, kotitaloustöitä ja osa työskenteli pesulassa. Nuorimmat olivat alle 15-vuotiaita, suurin osa kuitenkin noin 20-vuotiaita. Lääkäri tarkasti tulokkaat ja sairaat lähetettiin sukupuolitautien klinikalle hoitoon tarvittaessa.
Asukkaille järjestettiin hartaushetkiä ja saarnaajat kutsuttiin puhumaan tytöille, koska tärkein työn lisäksi oli hengellinen herätys.
Turvakodin talous pyöri myös yksityisten lahjoitusten turvin. Esim. vuoden 1883-1884 noin 13 000 markan tuloista asukkaat hankkivat kolmasosan työtä tekemällä, noin 60 % tuli lahjoituksina ja loput lastenkodin maksuista. Vaasalaiset ystävät maksoivat säännöllisesti 10 markan kuukausimaksun jokaisesta kotikaupunkinsa naisesta.

Rahahuolten lisäksi myös holhokit aiheuttivat ylimääräistä työtä ja kärsivällisyyttä vaadittiin. Osa oli heikkoja luonteeltaan, vastahakoisia työhön, väkijuomat ja kurja elämä olivat lyöneet leimansa. Matka kaidalle polulle oli lyhyt ja ”auttajia” löytyi entisestä elämästä. Rangaistukset eivät aina auttaneet, turvakotiinhan tultiin vapaaehtoisesti. Säännöllinen elämä vaati opiskelua.

Turvakoti joutui ensimmäisten vuosien aikana muuttamaan. Vasta vuonna 1882 saatiin pysyvä paikka Merikadulta, joka sijaitsi kaukana kaupungista rauhallisella ja hiljaisella paikalla. Päärakennukseen tuli itse turvakoti ja samalla tontilla sijaitsi pienempi rakennus, jota omistaja vuokrasi ajoittain ajatuksenaan luovuttaa rakennus venäläisille upseereille, mutta sellaista naapuria ei turvakodin johto halunnut. Tästä päästiin sillä, että Emma päätti vuokrata myös pienemmän rakennuksen, siihen tulisi lastenkoti. Hän tiesi isättömien lasten kohtalosta, heitä kaupattiin kauppatavarana tai jätettiin heitteille, yksinäinen nainen ei aina jaksanut pitää huolta aviottomasta lapsestaan.
Lastenkotitoiminta laajeni kahden talon suuruiseksi. Isommassa rakennuksessa oli kolmisenkymmentä suomenkielistä lasta ja pienemmässä toistakymmentä ruotsinkielistä. Kaikki lapset kävivät kansakoulua, jatkoivat jatkoluokille ja teollisuuskouluihin, lahjakkaat pääsivät oppikouluun. Keväisin ja kesäisin turvakodin puutarhassa lapset auttoivat ja hoitivat istutuksia.

Turvakoti toimi aluksi lahjoitusten turvin, pesula tuotti, tuloja saatiin myös ompeluseurojen ja myyjäisten tuloista, leikattiin matonkuteita, tikattiin vanulla peittoja jne.
Turvakodin laajennukseen saatiin vuonna 1886 valtionlainaa 40 000 markkaa ja 1890 valtionapua 5 000 markkaa. Vuonna 1894 turvakoti alkoi saada valtion myöntämää avustusta.
Emma Mäkisen elinaikana turvakodissa asui vuosina 1880-1915 noin 1 300 naista ja lastenkodissa noin 240 lasta.
Emma Mäkinen kuoli vuonna 1915. Turvakodin toiminta jatkui Emma Mäkisen koti -säätiön nimissä. Turvakoti luovutettiin vuonna 1923 Helsingin Valkonauhalle.

Turvakoti sai muistolaatan, joka paljastettiin maaliskuussa vuonna 2 000 Laivurinkatu 3:ssa.

Avioliitto Antti Mäkisen kanssa

Vuonna 1886 vajaa nelikymppinen Emma Åhman meni naimisiin torpparin poikana syntyneen Antti Mäkisen kanssa. Vaikka Antti Mäkisen lapsuus oli taloudellisesti vaatimaton, oli hän lahjakas lukija ja halusi eteenpäin elämässään. Hän opiskeli Helsingin suomalaisessa alkeisopistossa, pääsi ylioppilaaksi 1881 ja suoritti ns. pienen teologian jumaluusopillisessa tiedekunnassa sekä stipendiaattitutkinnon filosofiassa, kreikassa ja latinassa Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa.

Mäkinen keskeytti teologian opinnot ja kouluttautui saarnaajaksi Lontoossa 1883-1884.
Avioparin asunto sijaitsi Helsingissä Merikadulla Emma Åhmanin vuonna 1883 perustaman lastenkodin yhteydessä. Antti Mäkinen toimi vapaakirkollisen liikkeen johtotehtävissä ja matkustavana herätyssaarnaajana sekä vapaakirkollisen Suomen Viikkolehden toimittajana. Antti Mäkinen oli vapaakirkollisen liikkeen kirjailijoista tuotteliain ja hänen kirjojaan ja käännöksiään arvostettiin. Antti Mäkinen joutui luopumaan saarnaajan tehtävistään ja lehden päätoimittajan toimesta vuonna 1912 mielenterveydellisistä syistä ja joutui peräti poistumaan tilapäisesti Suomesta. Emma Mäkinen yritti sovitella huonoja välejä miehensä ja liikkeen välillä. Antti Mäkinen vietti elämänsä viimeiset vuodet Nikkilän psykiatrisessa sairaalassa ja kuoli vuonna 1936. Antti Mäkinen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle vaimonsa ja appiukkonsa kanssa samaan hautapaikkaan.

Opinnot ja työ

Emma Åhman opiskeli Elisabeth Blomqvistin yksityisessä tyttökoulussa Helsingissä vuosina 1861-1866, Jyväskylän seminaarissa vuosina 1866-1870 ja valmistui kansakoulunopettajaksi. Hän toimi Helsingin alemman ruotsalaisen kansakoulun opettajana 1870-1875, Helsingin ylemmän suomalaisen kansakoulun opettajana 1875-1880, opettajana Tammisaaren seminaarissa 1873, suomen kielen opettaja Helsingin ruotsalaisessa tyttökoulussa 1878-1879.  Emma Åhman perusti turvakodin langenneille naisille vuonna 1880. Oli turvakodin johtajattarena 1880-1915 kuolemaansa saakka. Perusti lastenkodin turvakodin yhteyteen 1883 ja toimi sen johtajattarena 1883-1913.

Perhe

Emma (Maria Emilia) Grönlund, vuodesta 1858 Åhman, vuodesta 1886 Mäkinen syntyi Helsingissä 1.2.1849. Hänen isänsä oli senaatin vahtimestari Carl Johan Åhman ja äitinsä, piika Kristina Ulrika Grönlund. Emma avioitui vapaakirkollisen liikkeen maallikkosaarnaaja Antti Mäkisen (1857-1936) kanssa vuonna 1886.
Syksyllä 1899 Emma Mäkinen sairastui ja joutui lähes vuodeksi Diakonissalaitoksen sairaalaan, selvisi vaikeasta leikkauksesta ja palasi vielä moneksi vuodeksi perustamaansa turvakodin johtoon.  Pari viimeistä vuotta ennen kuolemaansa ei Emma Mäkinen jaksanut olla mukana jokapäiväisessä työssä turvakodissa. Hän kuoli 20.10.1915 ja on haudattuna Hietaniemen hautausmaalle.

Naisten ääni kirjoitti 30.10.1915 numerossa 34 seuraavasti:
” Emma Mäkinen ei ole enää keskuudessamme. Jalo nainen, uuras työntekijä on päässyt rauhaan pitkän päivätyön jälkeen. Hänen elämäänsä ja elämäntyötään muistellessa johtuu ihan vastustamatta mieleen nuo raamatun sanat: mutta nyt pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta rakkaus on suurin niistä.”