Elsa Tervo syntyi Nokialla vuonna 1892. Hän oli Kankaantaan koulun kuuluisan opettajan, J.P. Tervon tytär. Opettajaisä oli Suomessa ensimmäisten joukossa, joka alkoi jakamaan koulussa ruokaa lapsille. Sama auttaja-asenne säilyi vahvana Elsan Tervokin toiminnassa läpi elämän. Äiti oli harras uskovainen, mutta usko ei näytellyt Elsan elämässä suurtakaan osaa. Sen sijaan hänen intohimonsa ja kiinnostuksen kohteensa suuntautuivat toisaalle.

Ensimmäinen runo

Eräässä kirjailijoiden julkaisussa Elsa Tervo itse kertoo, kuinka hän kärsi esiintymiskammosta pitäessään ensimmäisen pianokonserttinsa syksyllä vuonna 1932. Konsertti ei ollut ihan onnistunut ja hän vaipui sen jälkeen viikkoja kestävään syvään lamaannukseen. Edes ratsastaminen ei vapauttanut häntä synkistä ajatuksista eikä suonut hänelle virkistävää lepohetkeä.

Pianonsoiton ja laulun opetuskaan ei tuonut iloa. Hän teki työtä kuin unessa. Mutta sitten eräänä syksyn synkkänä aamuna Elsa Tervo kertoo heränneensä ”tajuntaan ihmeellisen, sisästä pyrkivän, rytmillisen sanelun tavoittamana. Herkistin sisäistä kuuloani äärimmilleen ja ääni selveni. Ihmetellen otin kynän ja paperia ja aloin kirjoittaa”. Silloin syntyi ensimmäinen runo! Näin hänestä tuli kirjailija. Ensimmäinen runokokoelma, Sinisiä Liekkejä ilmestyi 1935 ja sai hyvän vastaanoton.

Italiaa ja näytelmiä sivussa

”Heittäydyin kuin uija veteen runouden ja runousoppien minulle outoon ja uuteen maailmaan ja tunsin itseni onnelliseksi. Entiset intohimot, soitto, laulu ja ratsastus vaipuivat uinuvan lammen mustiin syvyyksiin”, hän kertoo, ja jatkaa, että ” on yksi asia, jota olen ihmetellyt. Esittäessäni omia runojani en ole koskaan tuntenut esiintymispelkoa.”  

Runousopista ja antiikin runorytmeistä kasvoi Elsa Tervolle intohimo, joka vei hänet myös Italiaan vielä monta kertaa opiskeluaikojen (ensimmäinen matka 1924) jälkeenkin. Hän opetteli italian kielen ja suomensi italiankielestä muun muassa Giacomo Leopardin laulut (1962), mistä hänet myös Italiassa palkittiin. Se oli valtava työ ja kesti kymmenen vuotta. 

Hän kävi useita kertoja Italiassa ja toimi Dante Alighieri -yhdistyksen Tampereen osaston puheenjohtajana. Käännöstöiden (mm. Pecos Bill – sarjakuvat) ohessa häneltä ilmestyi romaani Pyörremyrsky ja myöhemmin vielä Kartanonrouva ja kulkuri vuonna 1945, mutta varsinaisen elantonsa Elsa Tervo hankki laulunopettajana.

Kaksi näytelmääkin hän kirjoitti, joista toinen esitettiin Tampereella vuonna 1937.  Arvostelija tosin totesi tuolloisessa aviisissa, että näytelmään olisi päässyt paremmin sisään, jos näyttelijät olisivat muistaneet kunnolla vuorosanansa. Kertookin enemmän tuon aikaisesta teatterityön kiivaasta tahdista kuin näytelmästä.

Perinteet kunniassa

Elsa Tervo oli pidetty, arvostettu ja kunnioitettu persoona asuessaan muutamien Tampereen vuosien jälkeen Vihnussillan kupeessa Nokialla. Hän muutti vanhempiensa kuoltua vuonna 1941 isänsä rakentamaan taloon ja asui siellä loppuelämänsä. Siis sai asua! Talo purettiin tulevan tien alta kohta hänen kuolemansa jälkeen.

Kaikki vanha ja peritty oli Elsa Tervolle arvokasta. Hän oli varmasti sisäistänyt jotain antiikin syvistä, kulttuurisista arvoista Italiassa ollessaan ja vaali hartaasti vanhempiensa perintöä. Mitään uutuuksia hän ei kotiinsa hyväksynyt, ei edes ovikelloa. Vanha lehmänkello sai kelvata kuten hänen lapsuudessaankin.

Pettynyt rakkaudessa

Ihmisten mielissä Elsa Tervossa piirtyi tietynlaista kaksijakoisuutta. Hän oli italialaisen näköinen, madonnamainen, tumma ja rehevä, itsellinen nainen. Paksut, tummat hiukset olivat aina niskassa tiukalla nutturalla. Boheemisuutta, vierautta korosti taas pukeutuminen. Käytännöllinen vaatetus, usein pitkät housut, aina tummat sävyt ja matalat kengät olivat laulunopettajan vaatetuksena.

Elsa Tervolla ei ollut tarvetta miellyttää. Nuoruuden syvä rakkauspettymys oli jättänyt jäljen, mutta mistä me tiedämme, kuinka loistava, madonnamainen hehku hänessä saattoikaan syttyä Italian lämmössä. Jossain oli kyllä vähän vihjettä suuresta kapellimestarirakkaudesta etelän lämmössä.

Mutta Elsa Tervon silmät olivat siniset ja katse kertoi luonteen lämmöstä. Hän oli hyvin empaattinen, miellyttävä, itse vaatimattomuuden perikuva. Älykäs ja nokkela, eikä mitenkään tuonut itseään esiin. Päinvastoin; hän usein kertoi vuolaasti muiden saavutuksista – omistaan ei koskaan.

Kirjat yksin eivät lisää viisautta

Kirjoja hänellä oli tuon aikaiseen keskivertonokialaiseen verrattuna tavattoman paljon. Kerran eräs nuori vierailija oli sanonut Elsa Tervolle että ” sinä taidat olla kovin viisas, kun sinulla on näin valtavasti kirjoja”. Tähän Elsa vastasi, että: ”Ehkä olen, ehkä en. Kirjat eivät lisää viisautta, ne ainoastaan avartavat näkemystämme. Nehän ovat vain toisten ihmisten mietteitä. Ihmisen viisaus, hyvyys tai pahuus tulee meidän sisältämme – meistä itsestämme. Nämä tekijät eivät muodostu kirjoja lukemalla.” Elsa Tervo oli myös Pirkkalaiskirjailijat-yhdistyksen perustajajäsen.

Elsa Tervo säilytti elämäntehtävänään isältään omaksumansa sydämen perinnön, auttamishalun. Hän jakoi ruoka-apua Nokian köyhille keskustan lapsille isänsä tapaan. Sotien välissä hän oli vapaaehtoisena ompelemassa telttoja sotilaille monien muiden naisten tapaan.

Hän teki rakkauden laupeudentyöstä myös harrastuksensa. Se tarkoitti muun muassa sitä, että hän kävi Pitkäniemen sairaalassa keskustelemassa yksinäisten ja sairaiden luona, josta hän myös kirjoitti kolumneja päivä- ja aikakauslehtiin. Häntä kiinnosti laajemmin myös yhteiskunnan asiat, ja olihan leipäkin revittävä monesta kolosta.

Kokeileva kokki

Ja niin kuin sotien välisen ja sodanaikaisen maailman epävarmoina aikoina maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa ainaisten katovuosien pelossa ihmiset kiinnostuvat ennustamisesta, parapsykologiasta ja korteista katsomisesta. Näitä asioita Elsa tervo myös tutki, vaikkei niihin uskonutkaan. Se oli hänelle vain hauska mielenkiinnon kohde. Mutta hän vastasi, keskusteli ja neuvoi lehtikirjoituksissaan ihmisiä ja valoi uskoa ja toivoa epävarmaan tulevaisuuteen.

Luonto sellaisenaan oli Elsa Tervolle melkeinpä pyhä asia. Isä oli rakentanut kukoistavan puutarhan talon ympärille. Tervo ei sitä kovin käytännöllisenä ihmisenä varsinaisesti hoitanut (hänellähän kävi myös siivoojatyttöjä!), mutta jakoi auliisti tuosta rehottavasta viidakostaan kukkia ystävilleen. Tervo tykkäsi mieluiten istua puutarhakeinussa omenapuun alla raparperinlehti päälaellaan ja kirjoittaa.

Kiinnostus yrttien keräämiseen ja niihin kuuluvat parantavat loitsut olivat perua isältä, joka oli niihin aikoinaan hyvinkin perehtynyt. Yrttimausteet ja kasvisruoka, muun muassa uutuutena tomaatti, olivat vaikutteita Italiasta. Elsa Tervon ruokakokeiluissa pääsivät ystävät maistamaan mm. punajuurenlehtisoppaa, tammenlehtisalaattia ja oman pihan etanoita. Ihan nykyistä gourmeeta ja hortaa siis!

Nokialaisten muistama

Tämän päivän DIY – do it yourself eli tuunaus oli tuttua sotien aikana ja vielä jälleenrakennusvuosina 1950-luvullakin ennen teollista suurtuotannon kehittymistä. Kaikesta oli pulaa ja kaikkea kierrätettiin. Elsa Tervo oli erittäin taitava myös ompelukoneen kanssa. Kerran hän kysyi oppilaskavaljeeriltaan opiston päättäjäiskonsertissa, että muistaako tämä hänen kotinsa oviverhoja? Paksusta villaverasta valmistettuja oviverhoja käytettiin yleisesti lämmöneristykseen vetoisissa, puulämmitteisissä taloissa. Niin Tervonkin kodissa. Ei kaveri muistanut, johon Elsa Tervo, että hyvä! Ne ovatkin nyt minun päälläni. Hän oli tehnyt niistä itselleen konserttiin juhlapuvun.

Elsa Tervo oli pitkän elämänsä ajan, 74 vuotta hyvin terve. Hän kuoli sydänkohtaukseen sairaalassa 20.3.1966 hakeuduttuaan sinne oireidensa tähden. Valtava määrä nokialaisia oli häntä muistamassa ja saattamassa viimeiseen lepoon.