Soisalon Seudun päätoimittajana elämäntyönsä tehnyt Eeva-Liisa Pennanen uskoo yhä paikallisjournalismin voimaan. Uransa varrella hän on halunnut nostaa esille erityisesti tavallisten ihmisten tarinoita ja kokemuksia.

Eeva-Liisa Pennasen ura sai alkunsa liftausreissulla.  

”Liftasimme kaverin kanssa kahden miehen kyytiin, ja he kysyivät mitä teemme työksemme. Ja minähän sanoin, että olemme toimittajia.”

Todellisuudessa Pennanen ei kuitenkaan ollut toimittaja vaan Kuopion Pallotovereiden bingohallin hoitaja.

Aikaa myöten valheesta tuli kuitenkin itseään toteuttava ennuste.  

Seuraavana vuonna 25-vuotias Pennanen hakeutui henkilöstösihteerikurssille Kuopioon. Kurssin kautta hän pääsi työharjoitteluun Warkauden lehden henkilöstöosastolle.

”Uteliaana ihmisenä sotkeuduin tietysti sinne toimitukseenkin, ja ajattelin että tämä voisi olla kiva homma.”

Ollin opissa

Ensimmäinen juttukeikka Pennaselle tarjoutui talvella 1982. Varkauden seurakunta täytti 50 vuotta ja Warkauden lehti kaipasi juhlajutulle tekijää.

Matkaan tuli kuitenkin mutkia, sillä juttureissulle mukaan tullut kamera lakkasi toimimasta. Onneksi juhlissa vieraana ollut Warkauden lehden päätoimittaja riensi apuun, ja juttu saatiin julkaistua kuvien kera.

”Se jutun rakenne loksahti aika luonnostaan, vaikken ollut mitään toimittajakoulua käynyt.”

Vajaa vuosi ensimmäisen juttunsa jälkeen Pennanen huomasi, että Joroisten lehti haki sujuvakynäistä ja Savon murteen taitavaa toimittajaa töihin.

”Luin sitä ilmoitusta ja sanoin miehelle, että täällähän haetaan minua töihin.”

Pennanen haki ja sai paikan. Siitä alkoivat oppivuodet Olavi ”Olli” Hyvösen omistamassa ja päätoimittamassa lehdessä.

Joroisten lehdessä Pennanen pääsi kokeilemaan siipiään monenlaisten aiheiden parissa. Kaikkein mieluiten hän syventyi henkilöhaastattelujen maailmaan.

”Olavi Hyvönen opetti minulle, että jokainen ihminen on jutun arvoinen ja jokaiselta löytyy joku tarina. Ja niitä tarinoita minä kuuntelin mielelläni.”

Vuosien varrella kasvoi myös itseluottamus omaa työtä ja tekemistä kohtaan.

”Tein juttuja samoista tilanteista kuin Helsingin Sanomien tai Savon Sanomien kulttuuritoimittajat. Ja monta kertaa huomasin, että juttuni oli jopa parempi kuin siellä arvovaltaisessa aviisissa julkaistu.”

Tämä kannusti Pennasta hakeutumaan ensin Savon Sanomien aluetoimittajaksi vuonna 1988, ja lopulta vuonna 1993 Leppävirran-Vehmersalmen paikallislehti Soisalon Seudun päätoimittajaksi.

Muutosten vuosikymmenet

Pennasen aloittaessa Soisalon Seudun päätoimittajana, lehden teko oli hyvin erilaista kuin tänä päivänä. Sähköiset taitto-ohjelmat oli juuri otettu käyttöön ja valokuvat kehitettiin toimituksen omassa pimiössä.

Teknologian kehittyessä koko toimitustyön arki mullistui. Erilliset sivunvalmistajat siirtyivät työskentelemään isompiin lehtiin, ja lehden taittaminen siirtyi toimittajien vastuulle. Vuonna 2016 Soisalon Seudussa siirryttiin käyttämään ennakoivaa taitto-ohjelmaa, joka vähensi lehden visuaalisen ilmeen suunnitteluun käytettävää aikaa.  

Henkilöstön vähentyessä myös kaksipäiväisen lehden ilmestymisaikataulu harveni kertaan viikossa. Tämä ei miellyttänyt lukijoita, ja moni peruikin alkuun tilauksensa.

”Mutta sitten kun he huomasivat, että sisältö on ihan yhtä hyvä kuin ennenkin ja jopa parempi, niin he rupesivat tilaamaan lehteä uudelleen.”

Huipulla tuulee

Siirtymä aluetoimittajasta päätoimittajaksi oli ollut Pennaselle valtava loikkaus uralla. Yhtäkkiä hänelle oli seitsemän alaista ja vastuu paikallislehden tuotannosta.

Pienen lehden päätoimittajalle kuului henkilöstöhallinnon ohella myös juttujen kirjoittaminen. Työmyyränä tunnettu Pennanen saattoikin viettää työpaikalla jopa kaksitoistatuntisia päiviä.   

Samaan aikaan kotona odotti kaksi kouluikäistä lasta. Työtään rakastaneelle Pennaselle työn ja perheen yhteensovittaminen ei ollut aina helppoa.

”Lapseni kirjoitti kymmenvuotiaana ainekirjoituksessa, että ’minä haluaisin, että äiti ois enemmän kotona’.”

Ajan myötä väsymys ja stressi lisääntyivät Pennasen elämässä, ja ajoittain hän koki riittämättömyyttä esihenkilötehtävänsä äärellä.

Kasautuva vastuu johti lopulta siihen, että Pennanen alkoi olla kesällä 2010 loppuun palamisen partaalla. Osa vakituisista työntekijöistä oli jäänyt pitkille vapaille, ja Pennasesta tuntui, ettei uusien työntekijöiden perehdyttämiseen tai muihin töihin ollut riittävästi aikaa. Lepoa ei ollut tarjolla myöskään siviilielämässä, sillä Pennasen selkä ja olkapää olivat leikkauskunnossa ja isä teki kuolemaa.

Eräänä kesäiltana Pennanen pysäytti autonsa ahdistuneena viljapellon keskelle ja alkoi rukoilla.

”Sanoin, että rakas Jumala, nyt minusta tuntuu, että minä en enää riitä. Auta minua.”

Vaikeudet kestivät aikansa, mutta lopulta tilanne rauhoittui. Työyhteisö sai työnohjausta, ja Pennasen työmäärä tasaantui. Tänä päivänä Pennanen kuitenkin uskaltaa sanoa, että olisi tarvinnut esihenkilötehtävissä enemmän ohjausta ja tukea.

”Kyllähän minusta varmaan näkyi se stressi ja takakireys. Jos sitä ei jaksa kuunnella tai olla läsnä henkisesti, niin kyllä se työyhteisö rupeaa nopeasti oirehtimaan.”

Kuntalaisten äänenkannattaja

Kaksi vuotta eläkkeellä ollut Pennanen seuraa edelleen kiinnostuneena media-alan myllerryksiä. Soisalon Seudun entisenä päätoimittajana häntä kiinnostaa erityisesti paikallislehtien tulevaisuus.

Digitalisoituvan mediakulttuurin sijaan Pennanen näkee paikallislehtien suurimpana uhkana sen, että kosketus paikallisuuteen katoaa.

”Jos kaikki lehdet tekevät samoja uutisia, jotka ovat jo ilmestyneet eilen verkossa, niin miksi minä tänään lukisin niitä paperilehdestä. Haluan lukea sieltä jotakin sellaista mitä ei ole missään muualla.”

Pennanen onkin aina omassa työssään halunnut nostaa esille tavallisten ihmisten ääntä ja kokemuksia.

”Ja Soisalon Seudun henkilöhaastattelu siitä mökin mummosta tai papasta saattaa kiinnostaa myös tuolla Helsingissä, jos se on hyvin kirjotettu.”

Toimittajan työ on antanut Pennaselle paljon enemmän, mitä hän nuorena uskalsi odottaa. Vuosien varrella hän päässyt kuulemaan monenlaisia tarinoita ja kirjoittamaan niistä. Ja kun Pennaselta kysyy, mikä toimittajan työssä on ollut hänelle tärkeintä, vastaus tulee nopeasti.

”Tiedonvälittäminen ja epäkohtiin puuttuminen, rehellisesti ja kuvia kumartamatta.”