Edla Kojosen nimi oli jäänyt mieleeni jo lapsuudesta. Äitini opiskeli nuoruusvuosinaan Lahden kansanopistossa. Kertoessaan niistä ajoista hän mainitsi usein Edla Kojosen, arvostamansa opettajan, ”opistomamman”.  Lahden kansanopiston johtajaparista Rope ja Edla Kojosesta kuulin myöhemmin myös appivanhemmiltani, joiden ystäväpiiriin kuuluivat Martti ja Liisa Kojonen, kansanopiston seuraava johtajapari.

Sittemmin minäkin opiskelin samaisessa kansanopistossa posliininmaalausta Edlan miniän Liisa Kojosen opastuksella. Niillä tunneilla tulivat Edla ja kansaopiston taustatkin tutummiksi. Konkreettisemman kosketuksen Edla Kojosen elämästä sain, kun Martti ja Liisa Kojonen lahjoittivat minun ja mieheni ensimmäiseen kotiin Edlan kirjoituspöydän. Sen jalat oli lyhennetty Edlaa varten. Me puolestamme korotimme ne meille sopiviksi. Se pöytä palveli perheessämme useita vuosia.

Edla Maria Kojonen, omaa sukua Tiitinen, syntyi vuonna 1879. Hän avioitui 1903 filosofian maisteri Rope Kojosen kanssa. joka oli vuotta aiemmin valittu Lahden kansanopiston johtajaksi. Parille syntyi kuusi lasta.

Edla Kojonen tuli vuonna 1904 opiston emännäksi sekä kirjallisuuden ja luonnontiedon opettajaksi ja 1906 opiston johtajattareksi. Kojosen pariskunnasta tuli ”Opiston isä ja mamma”, joille opistolaiset olivat heidän ”opistolapsiaan”, talonväki suurta ”opistoperhettä” ja Lahden kansanopisto kokonaisuudessaan rakas ”opistokoti.

Eteen eestä ihanteen

Vuonna 1893 perustettu Lahden kansanopisto lukeutuu Suomen vanhimpiin kansanopistoihin. Sen perustivat Lahden kauppalan ja ympäröivän maakunnan kansanvalistustyöstä innostuneet asukkaat, jotka uskoivat Tanskasta tulleen nuorisokasvatusidean olevan hyödyllinen alueen sivistykselliselle ja taloudelliselle kehitykselle.  Kansanopistojen perustamisen taustalla Suomessa olivat suomalaisuusaate, säätyjakoisen kansakunnan eheyttämispyrkimys, huoli talonpoikaisnuorison kansakoulun jälkeisestä sivistyksestä sekä talonpoikaissäädyn aseman ja kulttuurin vahvistamisen tarve. Lahden kansanopistossa nuorisosta haluttiin kasvattaa esimerkillisiä kansalaisia: käytännöllisiä ja ammattitaitoisia isäntiä ja emäntiä, valistuneita vanhempia ja aktiivisia osallistujia.

Rope ja Edla Kojosen johdolla Lahden kansanopisto kehittyi melko nopeasti yhdeksi maamme ja pohjoismaidenkin suurimmista kansanopistoista. Opisto oli nuoren Lahden kaupungin kulttuurielämän keskus. Siellä järjestettiin erilaisia kulttuuritapahtumia ja kansalaisjärjestöjen juhlia, ja siellä vierailivat monet merkittävät kulttuurihenkilöt ja vaikuttajat.

Rope Kojonen valittiin eduskuntaan 1919, jonka jälkeisen nelivuotiskauden hän oli opistotyöstä kokonaan tai osittain virkavapaalla. Tällöin hän ehti vain vierailla opistossaan ja jäi näiden vuosien opistolaisille vieraammaksi isähahmoksi. Edla Kojosesta tuli sen sijaan hallitsevampi osa suojattiensa kansanopistotalvea. ”Hän oli tottunut hyppäämään isän saappaisiin tämän tiheiden ja pitkien matkojen aikana ja hallitsi työ suvereenisti.” kertoi tytär Anelma Vuorio muistelmissaan.

Kun Rope Kojonen eduskuntatyönsä lisäksi nimitettiin vielä sekä vt. kouluneuvokseksi että sosiaaliministeriön raittiusosaston vt. päälliköksi, Edla Kojosesta tuli Lahden kansanopiston tosiasiallinen johtaja. Koska aviomies ehti hoitaa virkaansa vain viikonloppuisin ja lomien aikana, kaikki muu jäi Edla Kojosen harteille. ”Opistomamman” keskeinen rooli Lahden kansanopiston kasvatustyössä sinetöityikin viimeistään näiden vuosien aikana ja huipentui lopulta 1930-luvun alussa, kun hänet miehensä kuoleman jälkeen nimitettiin virallisesti Lahden kansanopiston johtajaksi. Tällöin kansanopiston yhteisön saatettiin sanoa muuttuneen patriarkaalisesta matriarkaaliseksi, perinteinen talokeskeinen ajattelu yhteisön perustana säilyi.

Edla Kojosen elämäntyö

Edla Kojonen piti kansanopistotyötä paitsi elämäntyönään myös elämänmuotona. Johtajaparin tekemä kasvatustyö sekä oma opistorakennus, jonka seinien sisälle miltei kaikki opiston toiminta voitiin keskittää, loivat kehyksen työlle. Ne sosiaalistivat oppilaat kansanopistoon ja samalla koko yhteiskuntaan. Oma opistotalo nähtiin vanhanmallisen kollektiivisuuden toteutumisen edellytyksenä. Sen ajateltiin vahvistavan Lahden kansanopiston aatteellista ja pedagogista erityisluonnetta ja antavan toiminnalle mielekkyyttä ja uskottavuutta.

Opiston vuosikertomuksessa lukuvuodelta 1906–1907 kerrotaan, että tuolloin olivat tärkeitä viikoittaiset kokoukset, joissa opiskelijat keskustelivat ”kaikenlaisista yleisistä ja varsinkin nuorisoa lähellä olevista kysymyksistä”.

”Erityisesti tärkeiksi katson näitä kokouksia kansamme vasta vapautetuille tyttärille, joille uudet oikeudet myöskin uusia velvollisuuksia antavat. Ei sovi enää Suomen naisen unisin ajatuksin ja tuppisuuna neuvotteluissa istua. Ei sovi jättää turhan arkana lausumatta ajatus, joka aikanaan esiin tuotuna voisi lähimmäistä hyödyttää ja ratkaisevastikin asioiden käsittelyyn vaikuttaa. Henkistä valppautta, arvostelukykyä ja ajatuksen selvyyttä tarvitsee hän kuten mieskin entistä enemmän”, kirjoitti Edla Kojonen miehensä Rope Kojosen kuoleman jälkeen.